
6 minute read
YHDESSÄ TEKEMINEN ON HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ
Teksti: Kirsi Riipinen, kuva: Olli Urpela
Harva katuu jälkeenpäin liikkeelle lähtemistä – sohvalle jämähtämistä sitäkin enemmän. Yhteisöllisessä Järvenpäässä aktiviteetteja ja seuraa on tarjolla niin moneksi, että vaihtoehdoista on ennemmin runsaudenpula.
Liikuntapäällikkö Tony Konkolan mielestä tärkeintä liikuntaharrastuksessa on, että se on oman mielenkiinnon kohde. Liikuntapalvelut auttavat kaupunkilaisia oman harrastuksen löytämisessä.
Ei ihmistä ole luotu olemaan yksin, vaan yhteiseen seuraan. Olemaan mukana ja osallistumaan. Mutta osallisuuden ja osallistumisen pitää olla oman näköistä ja kokoista. Näin tuumii erityisasiantuntija Anne Honkanen kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluista.
Honkasen työtä on erityisesti ikääntyneiden ja työelämän ulkopuolella olevien osallisuuden tukeminen, mutta kaupungissa järjestetään tekemistä iästä ja elämäntilanteesta riippumatta kaikille asukkaille.
Honkasen mielestä Järvenpään etu on kaupungin kompakti koko. Täällä on helppo liikkua ja löytää eri paikkoihin sekä tutustua toisiin. Osallistuminen ja yhdessä tekeminen on myös hyvinvoinnin edistämistä – ja samalla terveyserojen kaventamista. Järvenpäässä terveyseroja kavennetaan muun muassa ryhmätoiminnan avulla.
Etenkin elämän taitekohdissa, kuten eläkkeelle siirryttäessä, avioeron tai puolison kuoleman jälkeen ja kaupunkiin muutettaessa, uuden arjen järjestämistä tukee mielekäs tekeminen. Ryhmätoiminnalla tuetaan muihin ihmisiin sekä kaupungin monipuolisiin mahdollisuuksiin tutustumista.
Hieno ryhmätoiminnan esimerkki on vaikkapa Intoa elämään -hyvinvointikurssi. Sen tavoitteena on tukea ikääntyneiden sosiaalista kanssakäymistä, elämänhallintaa, tyytyväisyyttä sekä vahvistaa itsenäistä elämää. Honkanen pohtii, että korona-aika saattaa heittää pitkän varjon etenkin ihmisiin, joiden toimintakyky oli heikentynyt jo ennen poikkeusaikaa. Kun puolitoista vuotta pysyttiin kotosalla, etenkin liikkuminen vaikeutui entisestään.
Koronaepidemian hiljalleen hellittäessä jokaisen tuleekin voida tuntea olonsa turvalliseksi ja innostua lähtemään ihmisten ilmoille. ”Järvenpäässä ihana positiivinen asia on vilkas asukastoiminta. Sitä vietiin esimerkiksi taloyhtiöiden pihoille korona-aikaan”, kertoo Honkanen. Kaupunki sai asukastoiminnan kehittämisestä viime vuonna valtakunnallisen Kunteko-palkinnon.
Honkanen korostaa, kuinka tärkeää meidän kaikkien on ottaa kanssaihmiset huomioon. Se, että jää juttelemaan naapurustossa asuvan vanhuksen kanssa, voi olla tälle päivän piristys. Kuukauden kohokohta voi olla kerhohuoneessa järjestettävät kakkukahvit. ”Olemme kaupunkina mukana monisäikeisessä työssä, sillä osallisuutta kaupungin asukkaille luovat myös seurakunnat, yhdistykset ja vapaaehtoiset ihmiset.”
Yhteiskävelyä ja kudontapiirejä
Toimintaa ja seuraa kaipaavia Honkanen kehottaa miettimään, mikä on itselle mieluisaa. Tukea liikkumiseen saa esimerkiksi Myllytien toimintakeskuksessa, jossa tuetaan elinikäistä liikkumista.
Keskuksen toiminnassa on mukana yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka vievät vaikkapa yhteiskävelyille. Myllytiellä voi yhtä lailla mennä mukaan kudontapiiriin, kuvataidekerhoon tai saada vaikkapa digiopastusta. Eri ryhmiä kokoontuu viikoittain toista kymmentä.
Lapsiperheissä voidaan kaivata jutustelua muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Perheiden kohtaamispaikka on Perhetalo Joutsikki Naavatiellä Jampassa, joka on auki ja jossa on toimintaa kaikkina arkipäivinä. ”Olen yhdessä tekemisen lähetyssaarnaaja ja kehotan mielekkään harrastuksen löytäneitä ihmisiä vinkkaamaan siitä muillekin. Ehkäpä lähipiirissä on joku, joka lähtisi tutun ihmisen kanssa mukaan.”
Arkiliikunta kunniaan
”Kannustan kaikkia säännölliseen arkiliikkumiseen, toisin sanoen ottamaan aina kun mahdollista jalat, pyörä tai muu väline alle. Hissien sijaan portaat kannattaa kävellä ja kaupassa kerätä tuotteet kärryjen sijaan koriin. Arkisessa liikkumisessa liikunnan terveyshyödyt saa sivutuotteena”, kaupungin liikuntapäällikkö Tony Konkola kertoo.
Kannattaa kerrata, miten paljon hyötyjä liikunnalla on: se muun muassa ennaltaehkäisee ja vähentää stressiä, ahdistusta, masennusta sekä sydän- ja verisuonitauteja. Lisäksi se parantaa keskittymiskykyä ja muistia sekä kasvattaa sosiaalista, henkistä ja fyysistä toimintakykyä.
Honkasen tavoin Konkola korostaa itselle mieluisaa tapaa liikkua. Kenenkään ei tarvitse mennä salille, jos se ei tunnu omalta. Lihaskuntoa voi nostaa vaikkapa jumpissa, joita järjestetään pitkin kaupunkia.
Kaupunki on koonnut jumppia myös verkkoon, ja kaupungin YouTube-kanavalla on tarjolla esimerkiksi muutaman minuutin taukojumppia sekä kehonhuoltoa. Senioreille sopivia liikuntahetkiä on myös Facebook Livessä.
Jotta liikunnan saa rytmittymään omaan viikkoon, sitä kannattaa ehkä suunnitella etukäteen. Esimerkiksi tiistaille voi ottaa kävelyä naapurin kanssa, torstaille pyöräilyä tai talvisin hiihtoa ja lauantaille luonnossa samoilua. Viikkosiivouksesta imurointeineen tulee liikettä perjantaille.
Lähiliikuntapaikkojen verkostoa kehitetään kaiken aikaa. Tarkoituksena on, että liikkeelle lähtemisen kynnys madaltuu, kun liikuntapaikka on lähellä.
Kaupungin Liikkumisohjelma 2021–24 korostaa liikkumista läpi elämänkaaren. Liikuntapalveluja onkin tarjolla kaikille vauvoista ikäihmisiin. Liikuntapalvelut auttavat järvenpääläisiä oman harrastuksen löytämisessä. Mitä suosittelisit uutta liikuntaharrastusta etsivälle?
“Viime aikoina monen suosikkeja ovat olleet esimerkiksi mailapeli padel, polkujuoksu, maastopyöräily, frisbeegolf ja salibandy”, listaa Konkola. Moni on innostunut myös hydrohexistä, virtuaalisesta vesijumpasta, johon opastetaan uimahallin isolta näytöltä. Talvi- ja avantouinti tuntuvat suorastaan extreme-urheilulta, mutta lajin harrastajat – Konkola mukaan lukien – vakuuttavat sen tuovan hyvää oloa ja terveysvaikutuksia. Talvi- ja avantouintia pääsee kokeilemaan esimerkiksi Vanhankylänniemessä.
Kaupungin lisäksi liikuntaa järjestää noin 60 aktiivista seuraa, mikä jo kertoo, että valinnanvaraa riittää.
Konkola korostaa, etteivät myöskään eurot ole esteenä. Lukuisat liikuntaharrastukset ovat ilmaisia tai hyvin huokeita – kaupunki korostaa matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia.
Liikkumismahdollisuuksia kehitetään edelleen asukkailta tulevan palautteen mukaan. Tuore esimerkki tästä on Nummenkylään tuleva lähiliikuntapaikka, jonne on toivottu monitoimikaukaloa. Siinä pystyy pelaamaan vaikka salibandyä.
Koulupäivän jälkeen lemmikkikerhoon
Nuorisopalvelujen päällikkö Anu Puro kertoo, että harrastaminen kouluilla varsinaisen koulupäivän jälkeen kehittyy kaupungissa järjestelmällisesti. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke on saanut Järvenpäässä nimen Jäke harrastaa, ja se alkoi alkusyksystä Kartanon koululta ja Järvenpään Yhteiskoululta. “Olemme suunnitelleet kaupunkiin myös harrastebussia, joka alkaisi kuljettamaan oppilaita muilla kouluilla toimiviin kerhoihin.” Maksuttomaan iltapäiväharrastamiseen pyritään saamaan mukaan erityisesti lapsia ja nuoria, joilla ei ole harrastusta – mutta mukaan pääsevät myös aktiiviset harrastajat. Mieluisalla harrastuksella voi olla iso vaikutus lapsen tai nuoren elämään. Se auttaa rakentamaan hyvää itsetuntemusta ja ehkäisee syrjäytymistä.
Iltapäiväharrastukset valittiin oppilaiden toiveiden mukaan. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa lemmikkikerho, eri taiteet ja liikunta. Liikuntalajeista yksi suosikki on kiipeily, jota järjestettiin syysloman aikana. Myös kokkaus kiinnostaa, ja sitä on tarkoitus järjestää lisää.
Kaupunki etsii mukaan lisää kumppaneita harrastusten järjestäjiksi.
Puro vinkkaa nuorille myös kaupungin nuorisopalvelujen nuorisotalosta Emalitehtaankadulla. Tilat ovat auki kuutena päivänä viikossa, ja tarjolla on ilmaista tekemistä eri kerhoissa.
Kysy neuvoja liikkumisesta ja terveellisistä elintavoista kaupungin asiantuntijoilta:
Puhelin
040 315 2542
Sähköposti
liikunnanohjaajat. liikuntapalvelut@jarvenpaa.fi
Kasvotusten
Toimintakeskus Myllytie 11 tiistaisin kello 10–11.30
Kirjastosta löydät vinkit ja välineet monipuoliseen harrastamiseen.

Järvenpään kaupunginkirjasto ja taidemuseo

Musiikki on erinomainen harrastus.

Ulkoilu sopii kaikenikäisille.
KIRJASTON PARVIÄLYN VINKIT
1) Pistäydy ystävän kanssa aamulenkillä lukaisemassa lehdet. Kirjaston juoma-automaatista voi ostaa kupposen kahvia tai teetä sanan painikkeeksi.
2 )Kirjaston pienryhmä-/neuvottelutilat ovat käytössä vaikkapa yhteiseen läksyjenlukutuokioon tai yhdistyksen toimintasuunnitteluun. Kysy varauskäytänteistä kirjastosta.
3) Lainaa lautapelejä ja pyydä naapuria tai isovanhempia pelikaveriksi tai tule porukalla pelaamaan kirjastoon. Silloin tällöin myös järjestämme avoimia peli-iltoja.
4) Aloita ukulelekerho. Erilaisia soittopelejä voit lainata kirjastosta, samoin soitonopetusvideoita.
5) Kaveriporukka kasaan ja sitten tennismatsiin, kimppasauvakävelyyn tai frisbeegolfkierrokseen. Liikuntavälineet lainattavissa kirjastosta.
6) Jos mobiililaitteet ja muut digihärvelit askarruttavat, varaa aika kirjastoon Enter ry:n digineuvontaan. Täällä on muitakin ihmettelemässä!
7) Kirjaston Babykino aloittaa ensi vuoden alussa. Pikkulapsiperheet ovat tervetulleita yhteiseen vertaishetkeen leffassa!
Kuvat: Anju Asunta, Shutterstock