Issuu on Google+

Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti

DBTL:ss채 Jippu Nuorille Fotokisa ja Kykytapahtuma Lepp채kertun kes채kahvilat aukeavat Kasvatusasiain keskus lomailee 3 2011


Kynäwarres Mallikäyttäytymistä

I

loitsin vilpittömästi Leijonien pistäessä Kolmen kruunun kiekkojengin poskeensa. Vaikka nykynuoriso pääsee tässäkin asiassa edeltäjiään helpommalla – itse sain odotella mahdottoman muuttumista mahdolliseksi neljänkymmenenviiden (45) vuoden ajan, nyt meni voiton uusimiseen vain kuusitoista (16) vuotta – tuntui voitto ja nimenomaan voitto rakkaimmasta kiistakumppanista todella makealta. Joukkueen ja sen johdon riemuun ja suureen kansalliseen hurmokseen oli helppo sunnuntai-iltana yhtyä. Seuraavana päivänä koin syvää myötähäpeää. Punasilmäiset, horjuvat, kaatuilevat ja örisevät pelimiehet herättivät henkeen sen Suomi-kuvan, jota Ruotsiin aikoinaan veivät menestyksellä Slussenin sissit. En finne igen – tuollaisiahan kaikki suomalaiset ovat! En ollut ainoa. Asia puhutti ministeriä, mediaa, kasvattajia, ammattikiekkoilijoita ja sponsoreita. Keskustelussa pohdittiin edustamisen ja esikuvana olemisen pelisääntöjä ja sitä mikä on asiattoman käyttäytymisen viesti tuOn hyvä pohtia hansille NHL-tähden urasta edustamisen ja haaveileville junioreille. Itse esikuvana olemi- katson, että ammattilaisen pitää pystyä erottamaan toisen pelisääntöjä. sistaan iloisen iloitsemisen ja

vastenmielisen örveltämisen rajat. Jos vielä lapsiani harrasteitten pariin johdattaisin, miettisin kyllä pitkään, olisiko sellainen arvomaailma, jonka lopputuloksena on mälliä syljeskelevä humalahakuinen ihminen, tavoittelemisen arvoinen. Kesä leiritoimintoineen haastaa kirkon työntekijät mallikäyttäytymisen pariin. Ei ole samantekevää, millainen mielikuva nuorten mieliin tallentuu seurakunnan työntekijöiden tavasta toimia ja elää. Mielikuva aidosti uskoaan todeksi elävästä työntekijästä, jonka sanat ja teot kohtaavat toisensa, saattaa kantaa pitkälle elämän ehtooseen. Päinvastainen kokemus nopeaan kirkosta eroamiseen. Uskon, että me kirkon ammattilaisina, Jeesuksen joukkueen jäseninä, tunnemme vastuumme ja hallitsemme oikean mallikäyttäytymisen pelisäännöt siten, kuin Paavali nuorta Timoteusta neuvoi: - Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa. Hyvää kesää! Huppe

2


Ai mää vai? Tähän tiedän uskovani

”M

inä tiedän, ettei Raamatun Jumalaa ole olemassa!” Ehdottoman kielteinen väite edellyttää ehdottoman varmaa ja tyhjentävää tietoa. Kaikki tietomme perustuu kuitenkin vain uskoon siitä, että yhteisesti sovitut teoriat ja kaavat pitävät paikkansa. Jos ja kun tietomme perustuu uskoon, ei edes Jumalan olemassaoloa voi ehdottomalla tiedonvarmuudella kieltää, koska mitään ehdottoman varmaa tietoa tästä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Ihminen voi uskoa Jumalan olemassaoloon tai uskoa hänen olemattomuuteensa. Uskosta osatonta tietoa ihmisellä ei kuitenkaan voi olla. Minä uskon, jotta voisin tietää. Minä uskon ja voin myös sanoa tietäväni henkilökohtaisella tasolla, että ihmisiä rakastava, mutta syntiä vihaava Raamatun Jumala on. Uskoni Jumalaan antaa minulle myös uskon ja tiedon siitä, että Jeesus Kristus on, Pyhää Henkeä unohtamatta. Jeesus voitti synnin vallan kuolemalla minun puolestani; Hän vuodatti verensä ja antoi ruuJumala on miinsa minun tähteni. Isäni ollut aina ja sanoi kerran erään itämaisen uskonnon edustajalle oletulee aina vansa kristitty. Tämä kavahti olemaan. taaksepäin ja sylkäisi suus-

taan: ”Onko tämä taas se veriuskonto?!” Tähän isäni vastasi rauhallisesti ja vakaasti: ”Kyllä.” Pyhä Henki antoi isälleni varmuuden ja rohkeuden uskonsa tunnustamiseen. Eräänä taannoisena epävarmuuden hetkenä kirjoitin muistiin seuraavan ajatukseni: ”Luotan siihen, että hyvä Jumala on kenties olemassa. Uskoni on luottamusta epävarmuudessa.” Epävarmuuden hetkiä tullee jatkossakin, mutta juuri nyt voin sanoa, että Jumala on ollut aina ja tulee aina olemaan. Hän on kaiken alku ja loppu ja ennen kaikkea kaiken sen herra, mitä alun ja lopun välissä tapahtuu. Jumalan todellisuus tarjoaa minulle myös Hänen armonsa ja rakkautensa todellisuuden; se tarjoaa minulle Jeesuksen sovitustyön kautta mahdollisuuden syntien anteeksi saamiseen ja iankaikkiseen elämään taivaassa. Tähän minä tiedän uskovani. Mikko Nieminen Piikkiön seurakuntapastori

3


Uutissii DBTL:ssä Jippu

T

urun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatusasiain keskus ja Turun Kesäjuhlat Ay/DBTL solmivat yhteistyösopimuksen toukokuussa 2011. Sopimus antaa seurakuntayhtymälle näkyvyyttä tapahtuman mainosprinteissä ja itse tapahtuma-alueella jättiscreenillä. Lisäksi seurakuntayhtymä osallistuu ohjelmavalintoihin. Tapahtuma-alueella on esiintymässä tänä vuonna Jippu ja Husky Rescue. DBTL järjestetään 26.-31.7.2011. Jipusta on kasvanut kaikessa rauhassa kiistatta vuosikymmenen koskettavimpia kotimaisia naistulkitsijoita ja biisintekijöitä. Husky Rescue on suomalainen elektroninen popyhtye. Yhtyeen kappale ”New Light of Tomorrow” on soinut yhdysvaltalaisessa televisiosarja Sopranosissa. Bändien lisäksi pe 29.7. klo 20.00 järjestetään Metallimessu Mikaelin kirkossa. Muutamassa vuodessa Metallimessu on vakiinnuttanut paikkansa osana kirkon nykyajassa kiinniolevaa jumalanpalveluselämää ja on koskettanut monia tuhansia ihmisiä ympäri Suomea. Messuun vapaa pääsy!

Osoitteessa www.seitsemastaivas.fi järjestetään kesäkuun alusta alkaen kilpailu, jossa palkintona vapaalippuja ikärajattomalle The Alueelle. (pe-la). Ikärajattomalla The Alueen Jokilavalla esiintyvät DBTL -viikonloppuna mm. Cheek, Jippu, Notkea Rotta, Jätkäjätkät, Felix Zenger feat. Tommy Lindgren & Petteri Sariola, Lovex, Kaikukasti, Husky Rescue ja Ultramariini. Tsekkaa ja osallistu!

4


Fotokisa

T

urun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjestää kulttuurivuoden kunniaksi valokuvakilpailun vuosina 1991-1998 syntyneille Turussa ja Kaarinassa asuville nuorille.

Kilpailun teemana on ”100 askelta kotiovelta”. Tutki kameran linssin läpi, mitä lähiympäristöstäsi löytyy! Kilpailuun osallistutaan yhdellä väri- tai mustavalkoisella digivalokuvalla per kilpailija. Palkintojenjako ja parhaista kuvista koostettu valokuvanäyttely on Vähätorilla Turun kaupunginkirjaston vanhan päärakennuksen edustalla Turun taiteiden yönä 18.8.2011. Kilpailuun osallistuvista kuvista parhaat valitsee jury, joka koostuu nuorista valokuvauksen osaajista tai harrastajista. Lisäksi muutama tunnettu henkilö valitsee oman suosikkikuvansa. Facebookissa on oma kilpailun sivu, jossa järjestetään elokuussa yleisöäänestys parhaasta kuvasta. Kilpailu jatkuu 31.7.2011 saakka, jonka jälkeen tulleet kuvat eivät osallistu kilpailuun. Kuva tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen fotokisa@evl.fi Kysy lisää kilpailusta: fotokisa@evl.fi Lisätietoja: www.seitsemastaivas.fi

fotokisa Turussa ja Kaarinassa asuville 1991-1998 syntyneille

Aiheena

Pääpalkintona (kuvassa)

järjestelmäkamera Pentax K-5. Kameran arvo 1 269 €. Parhaat kuvat lunastetaan 100 euroa per kuva.

100 askelta kotiovelta

Kilpailun jury

koostuu nuorista valokuvauksen osaajista ja harrastajista. Suosikkikuvansa valitsee myös muutama tunnettu turkulainen.

Kilpailun valokuvanäyttely ja palkintojen jako julkaistaan Vähätorilla Taiteiden yönä 18.8.2011 Turun kulttuuripääkaupunkivuotena.

Kilpailuaika 31.7.2011 asti.

Kilpailukuva

tulee olla itse otettu, ennen julkaisematon ja manipuloimaton. Kuvasi voit lähettää osoitteeseen: fotokisa@evl.fi

Lue lisää ja katso kilpailun säännöt www.seitsemastaivas.fi.

Tsekkaa kuvavinkit

Jani Käsmä

Uutissii

www.kamera-aitta.fi/fotokisa

www.seitsemastaivas.fi Löydät meidät myös

FACEBOOKISTA

5


Uutissii

Tule laulamaan Suvivirttä

H

elatorstaina, pari päivää ennen koulujen kevätjuhlia, on Turun Tuomiokirkontorilla koko kansan kevätjuhla. Suvivirsikirkossa lauletaan tuolloin Jo joutui armas aikaa ja Totuuden Henkeä. Illan yhteislaulutapahtumassa lapsuudesta tuttuja koululauluja ja virsiä. Suvivirsikirkko alkaa Tuomiokirkontorilla Luojan taivaan alla klo 12. Turun oma arkkipiispa Kari Mäkinen nousee lavalle pitämään helatorstain saarnan. Virret lauletaan satojen kuorolaisten ja puhallinyhtyeen kanssa. Suvivirsikirkon jälkeen torilla jatketaan kirkkokahvien merkeissä.

Jo joutui joutui armas aika. Koko kansan kevätjuhla Turun tuomiokirkontorilla helatorstaina 2. Kesäkuuta.

Lisätiedot: www.taivaallistakulttuuria.fi

Suvivirsikirkko klo 12. Kesälaitumille –yhteislauluja klo 18.

Kesälaitumille –yhteislaulutapahtumassa klo 18 koko kansan yhteislauluja säestävät turkulaiset Vilperin perikunnasta tutut muusikkoveijarit Vaakku & Vileeni. Helatorstain hyvän mielen kevätjuhlatapahtumat ovat kaikille avoimia ja aivan ilmaisia. Tapahtumaan odotetaan noin 3000 alkavan kesän juhlijaa. Helatorstaina kevätjuhla on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ohjelmaa Turun kulttuurivuonna 2011.

6


Uutissii Leppäkertun kesäkahvila

K

esälläkään ei tarvitse kyhjöttää yksin hiekkalaatikon reunalla, sillä perhekahvilat avaavat ovensa taas kesäkuun alussa.

Leppä kertun kesäkolo perhekahvila

Kesäkahvilassa voi nauttia kahvia ja mehua, leikkiä sekä viettää aikaa muiden lapsiperheiden kanssa. Mukaan voi ottaa pienet eväätkin. Kesäkahviloita järjestetään tänä kesänä Nuortentalolla, Henrikin kirkolla sekä Paattisten seurakuntatalolla. Nuortentalon kesäkahvilan yhteydessä järjestetään avoin muskari 6.6.-8.7. aina tiistaisin ja torstaisin kello 10.00-10.30. Kesäkahvilat avoinna seuravasti: Henrikin kirkolla (Peltolantie 2) tiistaisin ja torstaisin 7.6.-7.7. kello 9.00-14.00 Nuortentalolla (Eerikinkatu1) maanantai-perjantai 6.6.-8.7. kello 9.00-15.00 Paattisten seurakuntatalolla (Paattistentie 857) maanantai-perjantai 6.6.-10.6 kello 9.00-12.00 Lisätietoja: www.kirkonrotta.fi

Kesä löytyy osoitteesta: www.kirkonrotta.fi

7


S채hkei Kasvis lomailee hein채kuussa

K

asvatusasiain keskus lomailee 11. - 22.7.2011.

Muista huomioida t채m채 kun sunnittelet kirjastosta ja lainaamosta hakevasi tarvikkeita leireille.

8


Sähkei Tulevat Zoot vuonna 2011

Z

oo on kaikkien lapsi- ja nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden yhteinen neuvottelukokous, joka kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Informatiivisten aiheiden lisäksi käsitellään aiheita, jotka koskettavat nuorisotyön kenttää, aiheita, joita jokaisen nuorisotyöntekijän on hyvä tietää, aiheita, joista ammentaa virikkeitä työhön. Jokaisella nuorisotyöntekijällä on mahdollisuus esittää toiveita käsiteltävistä asioista kasvatusasiain keskukseen nuorisosihteeri Marja Ruusulle 040 341 7284, marja.ruusu@evl.fi. Tänä vuonna Zoo kokoontuu vielä kolme kertaa:

utsuvat Zoot k 2011 vuonna

5.00 lo 11.30-1 To 15.9. k 5.00 lo 11.30-1 To 10.11. k lo 17.00 To 8.12. k tilaisuus) usi (kutsu u k lu u jo u pikk

9


Muilt DJ:ksi Vimmaan?

N

uorten taide- ja toimintatalo Vimma etsii DJ:tä ensi syksyksi. Keikkoja on ainakin viitenä perjantai-iltana. Laitteet löytyvät talon puolesta, joten DJ:n on tuotava paikalle vain oma innokkuutensa ja osaamisensa. Työstä maksetaan pientä korvausta. Lisätietoja VIMMAn DJ-hommasta antaa: Toiminnanjohtaja Tomi Arvas puh. 050 554 6118 S-posti: tomi.arvas[at]turku.fi

10


Muilt

Nuorten elokuvafestari H2T

N

uorten valo- ja elokuvafestari H2T käynnistyy kesällä 2011. Tapahtumaan liittyen järjestetään nuorille kaupunkityöpajaviikot, joiden ensimmäinen osa on Helsingissä 1.-6.8. ja toinen osa Tallinnassa 8.-14.8. 15-22 -vuotias nuori, ilmoittaudu mukaan! Työpajoihin mahtuu mukaan neljä nuorta Turun alueelta. Osallistumme samalla porukalla sekä kaupunkityöpajaviikkoihin että Tallinnassa syyskuussa järjestettävään festivaaliin. Lisäksi työpajoihin osallistuu nuoria pääkaupunkiseudulta ja Tallinnasta. Osallistuminen on maksutonta. Kaupunkityöpajoissa tehdään porukalla musavideoita, lyhytelokuvia, animaatioita, dokkareita, valokuvataan, käsitellään kuvia, tehdään digitarinoita - tai mitä ikinä haluatkaan! Työpajojen tuotantojen yhdistävä teema on “Kaupunkitarinat”. Ohjaajina on elokuvan ja valokuvan ammattilaisia molemmista maista.

Lisätietoa H2T-festivaalista löytyy osoitteesta www.h2tfestival.com.

Lisätiedot: www.h2t-festival. com.

Lisätietoja voit kysellä sähköpostitse ensisijaisesti Anssi Ikoselta h2t.tyopajat@gmail. com tai Jaana Ranta-aholta jaana.ranta-aho@turku.fi

Ilmoittautumisaika päättyy 31.5.2011. Työpajoihin osallistujat valitaan vapaamuotoisten hakemusten perusteella. Työpajoissa tehdyt tuotannot pääsevät esille H2T-festivaalilla Tallinnassa 12.-18.9.2011, Turussa 9.12.2011 ja Helsingissä toukokuussa 2012.

11


Muilt Lähetysjuhlat Porissa

S

uomen suurinta kirkon kansainvälisen toiminnan vuosittaista tapahtumaa, Valtakunnallisia Lähetysjuhlia, vietetään kesäkuun 10.–12. Porissa, jonne odotetaan noin 15 000 lähetys- ja kehitysyhteistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostunutta juhlavierasta eri puolilta Suomea. Juhlan järjestävät yhteistyössä Suomen Lähetysseura ja Porin ev.lut. seurakuntayhtymä. Teemana arjen ja pyhän kohtaaminen Juhlien tunnus on Arki@Pyhä. Avajaisia vietetään Karhuhallissa perjantai-iltana 10.6., mitä ennen juhlahaluisimmat voivat jo osallistua missiologiseen symposiumiin ja rippikoululaiset omaan ralliinsa. Musiikkia laidasta laitaan Lähetysjuhlat avataan Karhuhallissa perjantaina klo 18 Afrikkalaisella gospelmessulla, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa tasan 30 vuotta sitten Kotkan Lähetysjuhlilla. Messun säveltäjä Pekka Simojoki toimii liturgina, arkkipiispa Kari Mäkinen saarnaa. Perjantai-illan kruunaa porilaisten suurproduktio Gospelpassio Ristinkantaja. Lapsille ja nuorille on omaa ohjelmaa, jossa ei istuta vain penkissä vaan myös osallistutaan ja tehdään itse.

12


Muilt

Elokuvaleireillä tilaa

K

iinnostaako kuvaaminen ja näytteleminen? Innostutko vanhoista tarinoista? Hyppää mukaan ValoAuringon elokuvaleirille ideoimaan ja toteuttamaan omaa lyhytelokuvaa! Opit käsikirjoittamisesta, näyttelemisestä ja kuvaamisesta av-alan ammattilaisilta. Historialliset elokuvat pääsevät osaksi ValoAuringon 2011-hanketta Iki-Auran aikakeikaus. Kesän 2011 elokuvaleirit: 6.-10.6. klo 9-16 Lasten ja nuorten elokuvaleiri Rautakausi. Turun Kristillinen Opisto. Ilmoittautuminen viim. 27.5. Hinta 110 €

Kaikki leirit 8-14 –vuotiaille. Hinta sisältää lounaan ja välipalan.

Lisätiedot: www.valoaurinko. net

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: valoaurinko@valoaurinko.net puh. 050 350 2044 www.valoaurinko.net www.turku2011.fi/iki-auran-aikakeikaus

15.-17.6. ja 20.-21.6.2011 klo 9-16. Teemme 1950-lukuun sijoittuvia lyhytelokuvia Turun Kähärissä ja Kuralan kylämäellä. Ilm. viim. 6.6. Hinta 85 €, sisaralennus perheen muista lapsista -15 % 1.-5.8.2011 klo 9-16. Teemme lyhytelokuvia 1930-luvun vekaroiden elämästä Turussa. Elokuvaleiri osoitteessa Riihipellontie 14. Ilm. viim. 20.6. Hinta 85 €, sisaralennus perheen muista lapsista -15 %

13


Muilt Teemaseminaari Paraisilla

T

urun arkkihiippakunnan kasvatuksen teemaseminaari järjestetään 1.-2.9.2011 Paraisilla. Kohderyhmänä ovat lapsityöntekijät, nuorisotyöntekijät, perhetyöntekijät ja teologit. Tarkoitettu ensisijaisesti seurakuntien työntekijöille Turun arkkihiippakunnassa Ilmoittaudu sähköpostilla 30.6.2011 mennessä turku.koulutus@ evl.fi. Tiedustelut: vt. hiippakuntadekaani Heli Aaltonen, heli. aaltonen@evl.fi, 0400 774 314 . Osallistumismaksu: n. 170 € (sisältää ohjelman, majoituksen ja ruokailun) Torstai 1.9.2011 (poimintoja ohjelmasta) 10.00 Tulokahvi, ilmoittautuminen, Hotelli Kalkstrand 10.30 Alkuhartaus, avaus 11.00 Miehet ja naiset - pyhiä ja pahoja, raamattutunti 12.00 Päivärukous 12.30 Lounas ja materiaalinäyttely 13.30 Pyhä, paha perhe - pyhä, paha työyhteisö onko niillä mitään yhteistä? ”Osallistujaa haastetaan katselemaan paikkaansa ja rooliaan niin lapsuuden perheessä kuin nykyisessä työyhteisössä ja jaksamis taan siinä sekä etsimään mahdollisia yhteisiä nimittä jiä. Työskentely on kokemuksellista jakamista, vähiten tiukkaa teoriaa tai perinteistä luennoimista.”

15.30 Kristillinen ympäristökasvatus, Hannele Siltala 16.00 Pyhät rastit pahassa maailmassa Pieni pyhiinvaellus Paraisten maastossa 18.00 Iltakirkko, pastori Kristiina Saloniemi Perjantai 2.9.2011 09.00 Ääni auki- virret tutuiksi, Mika Mäntyranta 09.30 ”Aina kolmanteen ja neljänteen polveen”, katkaise huono- osaisuuden kierre 11.00 Kanavatyöskentelyjä 13.30 Kirkko 2020 ja muuta tulevaisuuden pohdintaa

14


Ilmestymisaikataulu 2011 Aineisto DL vko 35 vko 42 vko 47

Ilmestyy vko 36 vko 43 vko 48

Numero Zookkonen Zookkonen Zookkonen

4/2011 5/2011 6/2011

Päätoimittaja Kasvatustoimen johtaja: Hannu Hurme 040 341 7250, hannu.hurme@evl.fi.

Ulkoasu ja taitto Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti

Zookkonen On Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Zookkonen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.

Linkki vakioaineistoon http://turunseurakunnat.fi/portal/fi/toimintaa/kasvatus/zookkonen/

Oheisesta linkistä löytyy kokouskalenteri, toimialakohtaisia suunnitelmia, seurakunnan nuorisotyöntekijöiden ja partiovastaavien yhteystietoja. Linkistä löytyy myös saarnan aiheita.

Jani Käsmä

Valokuvat Kansi “Lastenkesä” Jussi Vierimaa Sivu 2 Katri Saarela Sivu 3 Mikko Niemisen kotialbumi Sivu 4 Jipun pressimateriaali, Sivu 5 Mainos Jani Käsmä, kuva SXC-kuvapankki Sivu 6 Jani Käsmä Sivu 7 Jussi Vierimaa, flyer Jani Käsmä Sivu 8 SXC-kuvapankki, Kyky-tapahtuman työryhmä Sivut 9-10 SXC-kuvapankki Sivut 10 Valoaurinko Sivu 11 SXC-kuvapankki Sivu 12 Lähetysjuhlien kuvapankki Sivu 13 Iki-Auran aikakeikaus pressimateriaali Sivu 14 Jani Käsmä Sivu 15 “Lastenkesä” Jussi Vierimaa

Zookkosen jakelu Mikäli haluat päästä postituslistalle, laita sähköpostiosoitteesi meille kasvatusasiain keskukseen: johanna.hoppela@evl.fi

3 2011


Zookkonen 3-2011