20131106 itäväylä

Page 12

12

6. marraskuuta 2013

Juha Laitila ryhtyi näytelmäkirjailijaksi PORVOOLAINEN VIIHDETAITEILIJA on koonnut muusikkopiirien tarinoita 1970-luvulta alkaen. Nyt osa jutuista saa ensi-iltansa teatteriesityksenä.

P

Marko Wahlström

orvoolainen koomikko, imitaattori, juontaja, muusikko ja näyttelijä Juha Laitila on ryhtynyt käsikirjoittajaksi. Hänen tietokoneensa uumenista on tulvahtanut miehen ensimmäinen näytelmä, joka saa ensi-iltansa Helsingin ydinkeskustassa tulevana perjantaina. –  Olemme vuosia artistien ja muusikoiden kanssa muistelleet viihdealan kommelluksia ja tapahtumia. Vähitellen syntyi ajatus, että jotain niistä olisi saatava myös talteen myöhempiä aikoja varten, Hamarissa asuva artisti perustelee. Laitila luonnehtii teosta viihdeteatteriksi, crossoveriksi, sillä se sisältää niin näyteltyjä kuin laulettuja osuuksia – humoristisena kokonaisuutena. – Kirjoitusprosessi on ollut mielenkiintoinen. Osan tarinoista olen taltioinut vanhalla Nokian Communicatorilla. Kertomuksia on kertynyt yhteensä 68, joista noin 14 on mukana teatte-

maa ja heittää pallon paikallisille yrityksille sponsorituen saamiseksi. MARKO WAHLSTRÖM

”Finnvitsit – Tähtien sota” Hotelli Presidentin Teatterisalissa (Eteläinen Rautatiekatu 4) perjantaina 8.11. kello 18.45 alkaen. Esityksen kesto tunti ja 15 minuuttia, Ei väliaikaa. Esitykset jatkuvat 20.12. asti. Yksi esitys on laivalla.

Koomikko Juha Laitilan mukaan Danny ja Elvis ovat itseoikeutettuja hahmoja viihdeteatterissa: Elvis on Dannyn idoli ja Danny on tunnetusti jumalainen hahmo. riesityksessä. Ehkä kokoan tarinoista myös jonkun teoksen.

Behöver du taxi?

RING!

TAXI

0100 86 800

0100 86800

Osan tarinoista olen taltioinut vanhalla Nokian Communicatorilla. Tarinoita on kertynyt yhteensä 68. JUHA LAITILA

Sleepy Sleepersien ja Danny-shown kanssa Suomea vuonna 1975 kiertänyt Laitila on sijoittanut viihdetai-

PORVOO • BORGÅ

A

Betjäning på svenska

(24h)

www.taxiporvoo.fi 1,16 e/tel. + 0,25/10s + pvm/mpm

teilijoiden ja poliitikkojen elämän ”tositapahtumiin” ja tarinoihin perustuvan viihdenäytelmän vuoteen 2042, jolloin Danny täyttää 100 vuotta. – Takautuvasti tarina alkaa jo vuodesta 2015, kun suomalainen tiedemies Sulevi Kaakko keksii suomalaiseen geeniperimään sopivan eliksiirin, joka estää ikääntymisen ja saattaa jopa kääntää biologisen kellon kulun päinvastaiseen suun-

taan. Tiedemies saa keksinnöstään Nobelin tiedepalkinnon, Laitila paljastaa. Järjestysmiehet Reunanen ja Notkelma seuraavat yleisön asettumista paikoilleen Dannyn 100-vuotiskonsertissa. Tästä alkaa Finnvitsit eli Tähtien Sota. Esitys kertoo yhdestä suomalaisen viihteen kaikkien aikojen suurimmista juhlista niin lavalla kuin takahuoneessa.

Finnvitsien hahmot vaihtuvat tiuhaan BBHe näkyvät esityksessä: Katri-Helena, Paula Koivuniemi, Mette Mannonen, Laura Voutilainen, Tarja Turunen, Kikka, Tina Turner, Anita Hirvonen, Lady Gaga, Kaija Koo, Tarja Halonen, Martti Ahtisaari, Sauli Niinistö, Matti ja Teppo, Juha Föhr, Eino Grön, Lauri Tähkä, Ville Valo, Lauri Karhuvaara, Sleepy Sleepers, Jukka Kuoppamäki, Neumann, Sakari Kuosmanen, Matti Nykänen sekä Elvis, Danny ja Robin.

Teatteriesityksen on ohjannut Otto Kanerva. Mukaan liittyi myös imitaattori Jukka Laaksonen, jonka kanssa Laitila on tehnyt yhteistyötä 1990-luvun alkupuolelta television sketsisarjojen ja keikkojen muodossa. Miehet saivat mukaansa myös drag queen Sheilan alias Antti Taipaleen, joka tuo esitykseen glamouria ja loistokkuutta upeilla asuillaan ja rooleillaan. – Ensi vuonna lähdemme pienelle maakuntakierrokselle ainakin Hämeenlinnaan, Poriin ja Saloon. Porvoo ei ole toistaiseksi kalentereissamme, Laitila sanoo. Kotikylänsä baarin pöydässä miehen mietteet ovat kuitenkin Hamarissa. – Esitys olisi hauska tehdä Unkanilla, jonne se oikeastaan on kirjoitettu, hän tuu-

Toinen näytelmä jo työn alla PORVOO Viihdetaiteilija Juha Laitila on aloittanut kirjoittaa jo toista näytelmäänsä, jonka työnimenä on ”Mopojen maailma”. Näytelmä sijoittuu Porvoon Hamarin, Emäsalon, Hakasalon ja Kilpilahden maisemiin. – Kummeleissakin mukana ollut Timo Kahilainen sanoi, että näytelmä voisi sopia hyvin jonkun kesäteatterin ohjelmistoon, Laitila tuumaa kantapaikassaan. Näytelmän ajatus perustuu myös eliksiiriin, kuten viihdemaailmaan sijoittuva esikoisnäytelmä. – Sattumalta Kilpilahdessa löydetään ja keksitään saasteeton polttoaine, mutta sitä voidaan käyttää ainoastaan mopolla ajamiseen, Laitila kertoo. MARKO WAHLSTRÖM

e l ä m y k s i ä t u e t u lt a t äy s i h o i t o l o m a lt a

Hyvinvointilomilta lomatukea Tukea myönnetään tammi–toukokuun 2014 järjestettäville viisi täysihoito­ vuorokautta kestäville lomajaksoille. Hakuaika on 1.11.–30.11.2013. Täytä sähköinen lomake koti­ sivuillamme tai tilaa hakulomake toimistoltamme!

Haettavia lomakohteita eri puolilla Suomea: • lomakodit • lomakeskukset • kylpylähotellit • urheiluopistot lomatuet myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. loman kustannuksina peritään 90–125 euroa/lomajakso. alle 16-vuotiaat maksutta. lomaviikon ohjelman tavoitteena on lisätä hyvinvointia. lomatukea ei myönnetä peräkkäisinä vuosina.

Hakemukset ja lisätiedot: Hyvinvointilomat ry Haapaniemenkatu 14, 00530 Helsinki 010 830 3400 (arkisin klo 9.00–12.00) toimisto@hyvinvointilomat.fi

www.hyvinvointilomat.fi

EEROLA-YHTIÖT

LOKAKAIVOJEN TYHJENNYS

MYÖS MUITA JÄTEVESIPALVELUITA MM. - viemäreiden avaukset, Palvelemme kuvaukset ja sulatukset - suurtehoimuroinnit vuorokaudessa! - sepelinpuhallukset

24h

Tilausnumerot: 019-643 408 03-875 7280 09-8553 0460

TALOUSVESIKAIVOJEN PUHDISTUKSET JA HUOLLOT Lisäksi mm. vesijohtojen sulatukset

Palvelemme

24h

Tilausnumero: 03-875 7260 09-8553 0466 vuorokaudessa!

Isälle 10.11. pehmeä paketti!

EEROLA-YHTIÖT

www.eerolayhtiot.fi

SeaSon Sale -20%

MARIANNEH Välikatu 8, 06100 Porvoo 045-863 9111 ma-pe 10-17, la 10-16 info@marianneh.fi • www.marianneh.fi marianneh myös facebookissa!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.