Settereitä tuulimyllyjen maassa

terveiset Tussock’s Manorin

Talviset terveiset Hollannista! Olen Susan Mogony, 52-vuotias koiraharrastaja ja luonnollisesti setteristi. Asun aviomieheni sekä viiden punaisen setterimme kanssa pienessä kylässä Den Boschin ja Eindhovenin välillä. Vietän kaiken vapaa aikani koirien parissa ja olen mm. mukana järjestämässä vuotuista erikoisnäyttelyämme, toimin aktiivisesti rotuyhdistyksessämme sekä kouluttaudun koiranäyttelytuomarina. Minulla on oikeudet arvostella lähes kaikki rodut kanakoirien FCI ryhmästä 7.

Työelämässä toimin johtajana yhdistyksessä, joka edustaa vakuutusyhtiöiden vahinkoarvioitsijoita. Koiraharrastus tuo erinomaista vastapainoa työlle. Asumme pienellä maatilalla Liempden kylän ulkopuolella ja tilamme mukaan kennelini nimi on Tussock’s Manor. Kotimme suurine puutarhoineen sijaitsee peltojen välissä, aivan metsäalueen vieressä. Ympäristö on koirille erinomainen! Olemme entisöineet taloa perinteiseen tapaan vanhan tyyliseksi. Käymme joka päivä kävelyllä läheisillä pelloilla sekä metsässä ja koirat nauttivat loikkiessaan ojien ja muiden esteiden yli, ne saavat juosta rallia niin paljon kuin jaksavat.

Tutustuin aikoinaan settereihin oikeastaan vanhemman sisareni aloitteesta, sillä ollessani 14-vuotias hän halusi koiran ja sen oli oltava juuri irlanninsetteri. Aiemmin perheessämme oli ollut vain lintuja ja kissoja. Tuttavaperheessämme oli irlanninsetteri ja sieltä sisareni rodun bongasi. Ensimmäinen koiramme oli paperiton punanuttu, jonka ostimme eräältä maanviljelijältä. Hän ei yhtään tiennyt mitä koiria hän kasvatti, koiria vain pennutettiin. Hänellä oli cockerspanieleita ja settereitä, joita hän risteytti keskenään. Koiramme sai nimekseen Öcsi, joka tarkoittaa unkariksi pikkuista. Öcsi muistutti ihan puhdasrotuista setteriä. Tuohon aikaan 1980-luvulla koirien terveystutkimukset eivät olleet samalla tapaa pinnalla kuin nykyään. Meidän pikkuisemme kuoli 3-vuotiaana sydänongelmiin. Koko perheemme oli musertunut. Meihin oli iskenyt setterivirus, halusimme pian uuden punanutun. Öcsin sairastamisesta viisastuneina halusimme hankkia hyvältä kasvattajalta koiran, jolla oli kunnollinen sukutaulu. Piet Roks oli 1980-90-luvuilla Hollannin tunnetuin setterikasvattaja ja niinpä meillekin tuli hänen kennelinsä Hunter’s Homen kasvatti. Tällä hetkellä meillä asuu viisi koiraa ja heitä on jo edeltänyt 9 punaista setteriä.

Minua irlanninsetterissä viehättää ei ainoastaan niiden ulkonäkö vaan rodun hurmaava luonne. Irlanninsetteri on ulkoisesti liioittelematon, normaalisti rakentunut koira, jolla on kaunis ja tyylikäs turkki. Mutta se mistä erityisesti pidän, on niiden jalo ulkonäkö, pehmeä ja ylhäinen ilme, joka silti sekunnissa voi muuttua riiviömäiseksi veijariksi. Setteri näyttää ensivilkaisulta pehmeältä ja ylväältä, mut-

ta koiran todellinen veijarin luonne näkyy pilkkeenä sen silmäkulmassa. Arvostan koirissa eniten niiden luonnetta ja nautin tutustuessani erilaisiin persoonallisuuksiin.

Kasvattajana en ole kovin tuottelias, tähän mennessä minulla on ollut vasta neljä pentuetta. Suunnittelen uusia pentueita oikeastaan vain sen mukaan, milloin itse haluan saada kotiimme uuden tulokkaan. Tai toisaalta, jos joku erityisen tärkeä ystäväni haluaisi saada minun koirastani jälkeläisen, silloin voisin tehdä pentueen. Ihailen itse 1960-70-luvulla eläneitä Wendover-kennelin kasvatteja ja oman tavoitteeni kasvatuksessa olisi tuottaa Wendover Jeevesin ja Wendover Lady Mayn tapaisia koiria. 50 vuotta sitten koirat olivat vielä liioittelemattoman näköisiä ja näyttivät paljolti samalta kuin 100 vuotta sitten, muutosta ei ollut tapahtunut niin paljon. Rakastan settereiden pitkää päämallia, jaloa ilmettä sekä urheilullista rakennetta. Minusta setteri näyttää sporttiselta, kun siinä yhdistyvät pitkät jalat ja hoikka litteähkö runko, jossa rintakehä on näkyvästi pyöristynyt.

Perustimme kennelin alun perin äitini kanssa 1993. Menetin ensimmäisen pentueemme emän kohtutulehduksen myötä, se oli katastrofi. Pian sen jälkeen menehtyi myös äitini. Äidin poismenon jälkeen jaoimme isäni kanssa kennelin koirat: minä pidin urokset ja isälleni jäi nartut. Lähdin työelämään, aloin seurustella ja vakiinnuin. Vasta 19 vuotta äitini kuoleman jälkeen syntyi ensimmäinen pentueeni, jouluna 2012.

Arkemme koostuu aika tavallisista asioista, lenkkeilemme ja vietämme aikaa kotona. Meillä ei ole mitään kenneltiloja vaan asumme kaikki samassa talossa. Koiramme ovat juuri tyypillisiä settereitä, niin kultaisia ja seuraavassa hetkessä vintiöitä. Me kuvittelemme, että he tunnustavat minut ja mieheni heidän laumansa johtajikseen. Toistaiseksi auktoriteettimme on sitä tasoa, että olemme saaneet torjuttua lauman nukkumisen samassa sängyssä kanssamme.

Vapaa-aikana käymme koiranäyttelyissä Minulla voi olla niissä monta roolia. Joko juoksen omien koirien kanssa kehissä, olen arvostelemassa koiria tai muissa työtehtävissä näyttelyn järjestelyorganisaatiossa. Olen hyvin ylpeä omista koiristani, jotka ovat pärjänneet hyvin näyttelyissä ja ansainneet monia titteleitä. Minulle se merkitsee kirsikkaa koko koiraharrastuskakun päälle. Pandemian aikana viikonloput ovat olleet paljolti vapaita, tapahtumia ja näyttelyitä ei ole saanut Hollannissakaan järjestää juuri ollenkaan. Olen käyttänyt ajan lukemiseen ja opiskeluun, lähes kaikki kirjat ovat koskeneet joko irlanninsettereitä tai muita kanakoiraryhmän rotuja. Toivon saavani täydet arvosteluoikeudet FCI-ryhmään 7 joko tänä vuonna tai viimeistään ensi vuonna. Hollannissa opiskeluun kuluu paljon aikaa, jotta saavuttaa ryhmätuomarin oikeudet, vielä enemmän menee luonnollisesti aikaa siihen, että saisi arvostella kaikkia mahdollisia rotuja. Minulle silti riittää oma kanakoiraryhmämme, pidän Gun Dogs -metsästysroduista ja eniten luonnollisesti settereistä. Lopuksi haluaisin muistuttaa, että hyvä ravinto, reipas liikunta, huomion ja halausten saaminen ovat tärkeitä… ei vain kauniille irlantilaisillemme vaan myös meille itsellemme. Nauttikaa koiristanne. Joskus ne ovat todella rasittavia ja ärsyttäviä, mutta sellaisenakin hetkenä ne rakastavat ihmistään niin valtavasti kuin vain ikinä koira voi elämässään rakastaa.

Hollannista teitä tervehtivät Susan ja Hans sekä Bingley, Jane, Bennet, Lizzy ja Fanny