
4 minute read
Miina luo uraa vepesetterinä
Vepe eli vesipelastus mielletään klassisesti usein landseerien sekä newfoundlandinkoirien lajiksi. Sitä se onkin alkujaan mutta myös muita rotuja kilpailee lajin parissa. Muunrotuisille väylä vepen kilpailumaailmaan aukeaa soveltuvuuskokeen kautta.
Kouvolalainen Sari Heikkilä aloitti vepeilyn kolmisen vuotta sitten punaisen irlanninsetteri Miinan kanssa. - Minun ja mieheni kanssa asustelee kohta seitsemänvuotisas gordoninsetteri ”Milli ”Groovin Heart Of Gold ja reilu kolmevuotias punainen irlanninsetteri ”Miina” BY MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA Wildrind’s Irish Brewery, Sari kertoo.
Advertisement
Sari on touhunnut koirien kanssa koko elämänsä ajan. Myös ammatti löytyi koirien kautta. - Vuonna 2015 valmistuin pieneläinhoitajaksi ja palo koirien kanssa harrastamiseen on syventynyt entisestään, Sari sanoo. - Omistamme Miinan yhteisomistajuudessa Anu Rahikan kanssa (kennel Karhutarhan). Harrastamme Miinan kanssa aktiivisesti agilityä, vesipelastusta ja näyttelyitä. Näyttelyrintamalla menestystä on tullut niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vallitsevan epidemiatilanteen vuoksi näyttelyt on jääneet nyt vähemmälle.
Oma vepeseura syntyi tarpeesta
Sari on ollut mukana vepeseura Pilkanmaan Polskijoiden toiminnassa alusta saakka. -Pilkanmaan Polskijat on vuonna 2020 syntynyt, kolmen naisen voimin perustettu vesipelastusseura, Sari valottaa taustoja. -Perustajat hurahtivat vesipelastusharrastukseen ja ajelivat useamman vuoden Kotkaan treeneihin. Idea omasta seurasta syntyi vesipelastusleirillä Saarijärvellä. He kaipasivat harrastuspaikkaa lähempää ja lähipiireistä löytyi useita lajista kiinnostuneita koiraharrastajia, joten seura syntyi kuin itsestään. -Me hurahdimme vesipelastukseen, kun hyvät ystäväni perustivat oman vesipelastusseuran ja pääsimme tutustumaan lajiin, Sari jatkaa.
Miina on todellinen vesipeto, joten lajiin tutustuminen kävi luontevasti. -Helpolla ei kuitenkaan olla päästy, setterin kanssa harrastaminen vaatii huumoria ja ”verenmaku suussa” harrastamisen voikin unohtaa, Sari muistuttaa.
Sarin ja Miisan ensimmäinen vuosi seurassa oli uuden opettelemista niin ohjaajalle kuin koirallekin. -Seuraavana vuonna olimme jo paljon edistyneempiä, mutta kuitenkin muutama liike tuotti edelleen haasteita, Sari muistelee. -Alkukesästä Miina ei suostunut ottamaan vientipatukkaa suuhunsa treenirannassa. Kotitreeneissä tämä kuitenkin sujui. Sama ongelma oli myös hukkuvan haussa. Miina ei suostunut pitämään patukkaa yhtäjaksoisesti pidempää aikaa suussaan, mutta ei kuitenkaan kertaakaan jättänyt hukkuvaa pelastamatta, vaan aina kävi käskystä sen hakemassa.
Vepeilyn voi aloittaa melko pienin vaatimuksin
Setteriltä vepessä vaaditaan innostusta vettä kohtaan, kuuliaisuutta ja motivoitumista. Vepeä aloittelevalta koiralta ei vaadita paljoa, kunhan koira tykkää uimisesta ja kantelee mielellään esineitä suussaan. Aloittelevalla koiralla on hyvä pitää uidessa pelastusliivejä, jotka pitävät koiralla oikeanlaisen uintiasennon ja keventävät liikkeitä. -Jos lajissa mielii kisailemaan, on ensin suoritettava soveltuvuuskoe, Sari kertoo. -Poikkeuksena tähän ovat landseerit sekä newfoundlandinkoirat, jotka ovat lajin alkuperäisrotuja.
Soveltuvuuskokeen liikkeet ovat samat kuin alokasluokassa ja suoritettavana neljä erilaista liikettä. Kokeessa koi-

ralla saa olla ohjaajan lisäksi myös apuohjaaja. Heillä on käytössään yhteensä kuusi käskyä kutakin suoritettavaa liikettä kohden. Jokaisen liikkeen maksimipistemäärä on 25. Soveltuvuuskokeen hyväksyttyyn suoritukseen tarvitaan vähintään 65 pistettä. Soveltuvuuskokeen lisäksi kilpailuluokkia on alokasluokka, avoinluokka ja voittajaluokka.
Sari avaa meille soveltuvuuskokeen liikkeitä tarkemmin. -Soveltuvuuskokeen liikkeitä ovat:
1. Uinti 50m. Koiran tulee hypätä veneestä, joka on kiinnitetty 50m merkkipoijuun ja uida rantaan maalitolppien välistä.
2. Esineen vienti 30m. Koira lähetetään rannasta viemään vientiesinettä veneelle, joka on kiinnitetty 30m merkkipoijuun. Koiran täytyy luovuttaa vientiesine veneessä olevalle vastaanottajalle.
3. Veneen nouto 30 m. Koira lähetetään rannasta hakemaan venettä, joka on kiinnitetty 30m merkkipoijuun. Koiralle ojennetaan veneestä köysi, jonka avulla sen tulee vetää vene rantaan maalitolppien välistä.
4. Hukkuvan pelastaminen 30m. Koira lähetetään rannasta hakemaan pelastettavaa henkilöä, joka on pudottautunut veneestä 30m merkkipoijulla. Koiran tulee tarttua pelastettavan kädessä olevaan ”patukkaan” tai vaihtoehtoisesti pelastettava tarttuu koiran päällä oleviin valjaisiin. Koiran tulee hinata pelastettava maalitolppien välistä rantaan.
Sarin ja Miinan vepeuraan tuli pieni pakollinen tauko viime keväänä. -Harrastukset jäivät tauolle kun Miinasta tuli mammakoira synnytettyään 11 pirteää penneliä Karhutarhan kenneliin, Sari hymyilee -Mammaloman päätyttyä aloitimme vepeilyn kevennetysti. Lisäksi Miinalla oli treeneissä pelastusliivit päällä ajatellen kehon lempeää palautumista synnytyksestä. Kun Miina oli täysin palautunut pentujen jälkeen, se oli treeneissä kuin eri koira. Täynnä virtaa ja tekemisen iloa.
Sari ja Miina eivät vielä ole kisanneet soveltuvuusluokassa mutta se siintää tulevan kauden tavoitteissa. Pitkäjänteisen harjoittelun myötä laji on jo tuonut monenlaisia muistoja. -Mieleen painuvin muisto on Saarijärveltä vesipelastusleiriltä, jossa saimme todella hyviä kehitysvinkkejä jokaiseen liikkeeseen, Sari kertoo tyytyväisenä. -Hyvien neuvojen ja vinkkien avustuksella Miina suostui ottamaan vientiesineen suuhunsa ja vienti saatiin ensimmäisen kerran onnistumaan täydellisesti.
Aina kaikki ei kuitenkaan mene kuten toivoisi. -Alkukaudesta riitti epäonnistumisia, mutta näistä ei kuitenkaan lannistuttu, Sari summa. -Pidimme taukoa ja tauon jälkeen palaset vain loksahtivat kohdalleen ja loppukaudesta saatiinkin liikkeet onnistumaan hienosti.
Kauden huipennuksena Sari ja Miina palkittiin oman seuran ensimmäisessä gaalassa, kauden vepekoira 2021- ja kauden yllättäjä 2021-palkinnoilla.
-Tästä saimme lisää innostusta tulevaan kauteen ja toiveissa olisi päästä suorittamaan soveltuvuuskoe tulevan kauden aikana, Sari iloitsee. Kennelliiton Koiranet tietää kertoa, ettei yhtään soveltuvuusluokan hyväksytysti suorittanutta punaista tai punavalkoista irlanninsetteriä ole vuoden 1988 jälkeen kirjattu. Tästä vuodesta alkaen on avoinna olevaa tietoa aiheesta tarjolla. Viime vuonna yksi punainen irlanninsetteri osallistui soveltuvuuskokeeseen, muttei sillä kertaa vielä saavuttanut tarvittavaa pistemäärää. Myös 2000-luvun alkupuolella vaikutti toinen lajin harrastaja, joka epävirallisesti suoritti kaikki soveltuvuuskokeen sen aikaiset liikkeet, mutta kisaamaan asti tämä koira ei korkean ikänsä vuoksi enää ryhtynyt.
Sarin ja Miinan tavoite on selvä.
-Meidän tavoitteena ja haaveena on siis soveltuvuuskokeen läpäiseminen.
Sari kannustaa kaikkia kiinnostuneita lajin pariin. -Tässä tietoisku vesipelastuksen saloihin, jos kärpänen pääsi puraisemaan niin ota ihmeessä yhteyttä paikkakuntasi lähimpään vesipelastusseuraan. Voitte päästä tutustumaan tähän mahtavaan lajiin!

Kasvattaja, älä unohda hyödyntää merkittävää kasvattajaetuasi!
Yhdistys tarjoaa kaikille jäsenkasvattajilleen edun, jota ei kannata jättää hyödyntämättä. Kun pentueesi on syntynyt, tilaa yhdistyksen pentupaketit postikulujen hinnalla! Tilaukset teet ositteella takala.maarit@kolumbus.fi
Saat paluupostissa koodin, jonka jaat pentujen ostajille. Kun he ovat käyneet naputtelemassa yhteystietonsa yhdistyksen jäsenrekisteriin saamaansa koodia käyttäen, he saavat
* Ilmaisen jäsenyyden kuluvaksi vuodeksi * ilmaisen pentupakkauksen, jonka arvo on 25 euroa joka sisältää mm. pillin tulevia koulutuksia varten Näin voit kasvattajana antaa pennunostajalle kokonaisarvoltaan 50 euron edun postikulujen hinnalla!
Sinä kasvattajana saat puolestaan -50% alennuksen jäsenmainoshinnasta Irlanninsetteri-lehdessä.
Pentupaketteja toimitetaan kasvattajalle se määrä, joka pennunostajia on jäsenrekisteriin ilmoittautunut. Postin pitkittyneiden postitoimitusten vuoksi tilaukset noin kuukausi ennen pentujen luovutusta!
