Kesäinssi 2014

Page 1

n lehdeliite kes채

2014

Sivuaskelia arkisilta poluilta


PÄÄKIRJOITUS Jari Rauhamäki / Päätoimittaja

Nauti kesästä

Ia Ahonen / Vastavalo

K Sisällys 3 4 5 6 7 8 10 11 12 13 14 15

Luksushuussi rakennetaan oikein Vatsa täynnä duunissa Sinappi maistuu makkaran kera Elämyksiä lintujen maailmasta Eroon ötököistä Haloo, tule iso kala Virtaavan veden ehdoilla Politiikkaa kesäteatterissa Mies, mopo ja mutteriavain Kuva on muutakin kuin tallenne Matkamerkintöjä metsäpoluilta Tunnista kaupunki -kisa

Insinööri-lehden liite 2014 PÄÄTOIMITTAJA Jari Rauhamäki 0201 801 847 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Ilona Mäenpää 0201 801 826 TOIMITTAJA Kirsi Tamminen 0201 801 819 VERKKOTIEDOTTAJA Minna Virolainen 0201 801 827

2

JULKAISIJA Insinööriliitto IL ry TAITTO Aste Helsinki Oy PAINOPAIKKA Oy Scanweb Ab VERKKOLEHTI JA NÄKÖISLEHTIARKISTO www.insinoori-lehti.fi KANNEN KUVA: Leo Sahlsten

un ihmisellä on takanaan kolmisenkymmentä kesälomaa, voisi kuvitella, että loman osaa jo viettää toistamatta vuosi toisensa jälkeen samoja vanhoja virheitä. Mutta eikös mitä, ihminen on oppimaton ja erehtyväinen; harvoin lomasta saa niin paljon irti kuin etukäteen kuvitteli. Oma ongelmani on aina ollut loman ”aikatauluttaminen”. Yllättävän aikaisessa vaiheessa kalenteriin alkaa ilmestyä kesälomaviikkojen kohdalle päivän tai kahden niin sanottuja pakollisia menoja. Kun niitä alkaa olla jonossa ruuhkaksi asti, loma hujahtaa ohi kuin tyhjää vain. Lomalla pitää olla vähintään puolet aamuista olla sellaisia ”mitä tänään tehtäisiin”-aamuja, niin loma alkaa tuntua lomalta. Sen sijaan säästä en ole koskaan ottanut isoa stressiä. Lomapäivästä voi oikealla asenteella nauttia säällä kuin säällä. Opin tämän jo nuorena; kalseana ja kesäisenä sadepäivänä kiipesin kotitalon vintille, hamstrasin vanhan hetekan viereen kunnioitettavan kasan vanhoja Aku Ankkoja, heittäydyin selälleni ja aloin lukea. Kattoon en sentään iljennyt sylkeä. Muistiini juuri ne päivät ovat jääneet kesän parhaina, leppoisina ja rentouttavina. Ja mikä oikeastaan on paras lomasää? Ei sellaista olekaan. Oikein kova helle puristaa ihmisestä mehut, mutta toisaalta helteellä on kiva lähteä rannalle. Sateella ulkoiluun tulee ylimääräistä vaikeuskerrointa, mutta toisaalta silloin on kiva lukea tai pelata jälkikasvun kanssa vaikka lautapelejä. Noin kahdenkymmenen asteen poutasäällä on kiva harrastaa liikuntaa tai puuhastella pihatöissä, mutta toisaalta liian pitkä jono oikein hyviä päiviä voi jättää mielenkiintoisen kirjan lukemisen kesken. Kysymys on siis asenteesta. Jos se on kohdallaan, jokainen lomapäivä voi olla kesän tähän asti paras päivä. Nautitaan siis kesästä ja rentoudutaan, satoi tai paistoi.


Rakennusprojekti huipentui talkoisiin viime juhannuksena.

K äytännöllisyys r akentuu yksityiskohdista TEKSTI: Minna Virolainen KUVAT: Tiina Vanhanarkaus

Ulkohuussikin voi olla luksusta, kun sen rakentaa oikein.

V

iime kesän jäljiltä Tiina Vanhanarkauksen äidin mökillä Köyräjärvellä on tuliterä puucee. Kun rakennustekniikan insinööri tarvitsee uuden mukavuuslaitoksen, lopputuloksena ei ole mitä tahansa koppero. Mökkikäymälän eli tuttavallisesti hyyssikän näyttävin erikoisuus on valokatteesta tehty katto. – Idean valokatteesta sain työkaverilta ja se on kyllä todella hieno, Vanhanarkaus kiittelee. Käyttömukavuutta lisää myös jäteastiasta katolle rakennettu vie-

märituuletusputki, jonka päässä on propelli. Propelli tuulettaa jätetilaa ja saa tilan alipaineiseksi, jolloin hajuhaitat vähenevät. Huoltotöitä helpottaa takaseinän saranoitu luukku. – Hyyssikän sisäseinät maalattiin merensinisiksi, koska sen pitäisi karkottaa hyttysiä, hämähäkkejä ja muita ötököitä. Hyllyt on mitoitettu Aku Ankka -lehden ja -taskukirjan koon mukaan. VALMISTELUT TALVELLA

Rakennusprojektia valmisteltiin huolella. Vanhanarkauksen mukaan ennakointi oli tärkeää, koska kesämökillä ei ole sähköjä ja matkaa kotoa mökille on 230 kilometriä. Huussi kasattiinkin elemen-

Katon ansioi

sta koko hyys sikkä kylpee valoss a.

teiksi talven aikana lämpimässä hallissa Kittilässä. Rakennuksen kokoamista myös testattiin, jotta saatiin varmistettua, että kaikki osat sopivat. – Hyyssikkä pystytettiin mökille juhannuksena talkoo voimin. Meitä oli neljä henkilöä hommissa ja koko pitkä päivä siinä meni. Viralliset vihkiäiset pidettiin heinäkuun alussa. Vanhanarkaus on tyytyväinen lopputulokseen. Puucee on osoittautunut käytössä erinomaisen toimivaksi. Muutostöitä ei ole tarvinnut tehdä. – Aluksi tosin emme meinanneet raskia edes käyttää uutta hienoa hyyssikkäämme, vaan jatkoimme vanhan puuceen asiakkaina, Vanhanarkaus myöntää. 3


Johannes Rämö pitää grillaamisesta myös kotona. Makkaroiden lisäksi Johanneksen grillissä paistuvat erilaiset lihat ja kasvikset.

Vatsa täynnä duunissa TEKSTI: Maija Joutjärvi KUVAT: Juha Tanhua

Salarakas, Kuuma Kurvi, Tammelan Kommee, Tulisuukko… Ei, nyt ei lueta keltaista lehteä vaan puhutaan makkaroista insinöörin kanssa. Siitä kompaktista paketista, johon on survottu kaikki tärkeä mukavaa nautintohetkeä varten niin grillin, nuotion tai keittiönpöydän äärellä.

M

akulihan laatupäällikkö Johannes Rämö saa maistella makkaroita kyllikseen töissä. Makkaroiden makuyhdistelmät ovat mielikuvituksekkaita, kuten hunaja-vuohenjuusto, aurajuusto-puolukka ja nokkos-valkosipuli-chili. – Ihmeellisen vähän makkara kyllästyttää. Meillä on paljon eri makuisia makkaroita, pariakymmentä eri sorttia, Rämö kertoo. Tammelassa, 10 kilometriä Forssasta sijaitseva Makuliha Oy valmistaa makkaroiden lisäksi kotimaisesta lihasta myös muita lihajalosteita, kuten kinkkuja ja leikkeleitä. 4

Vuosittain 700 000 kiloa tuotteita päätyy kuluttajamyyntiin ympäri Suomea ja palvelutiskeille pääkaupunkiseudulle. PIPETTIHOMMAT JÄIVÄT

Rämö opiskeli Turun ammattikorkeakoulussa bio- ja elintarviketekniikkaa. Ennen opintojensa päättymistä hän päätyi serkkunsa suosituksesta töihin Makulihalle vuonna 2007. Hän tuli hoitamaan omavalvontaa eli käytännössä vastaamaan järjestelmästä, jolla hallitaan laatua. Tammelasta kotoisin olevalle yritys oli jo lapsuudesta tuttu. – Täällä tuli käytyä jo silloin. Rämö ei ole valmistumisensa jälkeen muualla työskennellyt. Jonkin aikaa hän kävi Tammelassa töissä Turusta käsin, kun vaimolla oli vielä opinnot kesken. Sen jälkeen oma koti löytyi Tammelasta, jossa lyhyt työmatka taittuu välillä pyörän päällä. – En ole koskaan työskennellyt laboratoriossa, mihin koulutukseni lähinnä tähtäsi. Se ei harmita. En liiemmin perustanut pipettihommista, ämpäri on


aina ollut minulle mieleisempi mittakaava, Rämö hymyilee. MONEN TAIDON INSINÖÖRI

Rämön tehtäväkuva on hänen alkutaipaleeltaan laajentunut. Nyt hän on laatupäällikkö, ja vastaa omavalvonnan lisäksi myös kaikista atk-laitteista ja tuotantotarpeen suunnittelusta. Toisin sanoen hänen työnsä on pitkälti Excel-taulukoiden kanssa seurustelua. – Yleensä makkaramiehet eivät ymmärrä käppyröitäni heti, vaikka lopputulokseen olemme aina kaikki tyytyväisiä. Välivaiheeseen saattaa sisältyä montakin insinöörikuittailua. Makuliha työllistää 40 henkilöä. Yrityksessä kaikki ovat tottuneet tekemään kaikkea. Rämö ottaa myös tuotevalokuvia omassa studiossaan, jonka on koonnut yhteen tilan rakennuksista. – Olen tehnyt täällä kaikkea paitsi lihanleikkaamista ja makkaranruiskutusta. Kiireaikoina olen ajanut jakeluautoa ja ollut pakkaamossa töissä. Näen monet erilaiset hommat pelkästään myönteisenä vaihteluna perustyöhön. Rämö on tyytyväinen työpaikkaansa – rentoon ilmapiiriin ja joustaviin työaikoihin. Keljuna puolena hän kokee välillä viranomaisyhteistyön, joka varsinkin elintarvikepuolella on hyvin byrokraattista. Työssä huippuhetkeksi nousee, kun jokin uusi makkara lyö itsensä läpi, mikä on kaikkien yhteistyön tulos. – Joskus mielikuvituksekkaat nimet ja makuyhdistelmät ovat yhteisten hetkiemme seurauksia.

Sinappi maistuu grillimakkaran seurana Insinööri-lehden kesägallupin vastaajista neljä viidestä grillaa mieluummin lihaisampaa vaihtoehtoa eli a-luokan makkaraa.

V

astaajista 73 prosenttia ottaa sinappia makkaran lisukkeeksi. Yhdeksän prosenttia haluaa myös ketsuppia, yhdeksän prosenttia pelkkää ketsuppia ja yhdeksän prosenttia ei kumpaakaan.

MILLÄ VÄLINEELLÄ SAA PARHAAN GRILLAUSTULOKSEN?

34 %

24 %

KAASUGRILLI

Grillit ovat amatööreille, nuotio on ainut oikea tapa kokata ulkona.

42 %

HIILIGRILLI

JAUHONAKKI EI UPPOA

Rämö on itsekin kiinnostunut ruoanlaitosta. Hänen mielestään totaalinen keittiöummikko ei välttämättä viihtyisi ruokateollisuuden parissa. Hän grillaa itsekin paljon. Kesäaikaan kuluu pari pullollista kaasua. Tämän kesän tavoite on saada onnistumaan kokonainen naudan sisäfilee grillissä. – Suosikkini makkaroista on Salarakas, jossa on mozzarellaa ja aurinkokuivattua tomaattia. Kotona 1,5- ja 3-vuotiaat pojat ovat jo valistuneita makkaramiehiä. Isän tuliaiset työpaikalta ovat saaneet aikaan sen, että tavallinen kuoreton nakinpötkylä jää syömättä.

Yksi vastaajista arvostaa eniten sähkögrilliä.

KUINKA USEIN VASTAAJAT GRILLAILEVAT KESÄLLÄ?

useamman kerran viikossa

28 %

kerran viikossa

31 %

pari kertaa kuussa

8%

Makulihan kiuasmakkarasta riittää syömistä useammalle saunojalle.

0

33 %

pari kertaa kesässä, jos ollenkaan

10

20

30

5


Elämykset ovat Pertti Porokarille tärkeitä lintujen seurannassa.

Kuovin ääni tuo kesän TEKSTI: Ilona Mäenpää KUVA: Kimmo Sandberg

Valkoselkätikan yllättävä ilmestyminen tai huuhkajan yöllinen huuto voivat olla veret pysäyttäviä kokemuksia. Luontoa koko elämänsä tarkkaillut Pertti Porokari nauttii lintumaailman tarjoamista elämyksistä.

V

aikka Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari laskeekin elämänsä ja jopa yhden retken aikana havaitsemansa lajit, hän ei pidä itseään lintubongarina. Sen sijaan hän nauttii lintumaailman jatkuvasta seuraamisesta ja kokemistaan yllätyksistä. Alan harrastajana hän huomioi herkemmin lintujen elämää kuin muut. Hän on Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen Tringan jäsen ja sitä kautta Bird Lifen jäsen. Noin 12-vuotiaasta lähtien luontoa ja luontokuvausta harrastaneesta pojasta piti aikuisena tulla luonnontieteilijä; biologia kiinnosti ja siinä oli hyvät numerot koulussa. Kunnes piilevä insinööri nosti päätään. Porokari on laskelmiensa mukaan hakenut tarkoituksella vain kaksi lajia. Ruostesiipirastaan hän haki Lauttasaaresta, jossa tiesi sen oleskelevan. Kiljukotkan hän onnistui hakemaan lukioikäisenä Mäntsälän Kotojärvellä. Ensimmäinen pitkän matematiikan koe oli menossa, kun tieto linnun oleskelemisesta järvellä oli olemassa. – Sen verran havainto poltteli

6

mielessä, että koe meni juuri ja juuri läpi, mutta kotkan näkeminen onnistui, Porokari muistelee. YLLÄTYKSET VIEHÄTTÄVÄT

Porokarin mukaan lintujen seuraamisen viehätys perustuu juuri mukaviin yllätyksiin. Lintumaailmassa harvinaisuuksia voi kohdata milloin ja missä tahansa. – Elämykselliset tilanteet voivat jäädä mieleen vuosikausiksi. Keväiset kuovin äänet tuovat kesän mieleen ja esimerkiksi pöllöt ovat varsin sympaattisia. Lintumaailman näyttävin tapahtuma, arktinen muutto, koetaan joka kevät suunnilleen toukokuun viimeisellä viikolla Hangossa, Porkkalan niemellä ja Vironlahdella. Silloin maamme yli koilliseen menee päivässä kymmeniä tuhansia hanhia, kuikkia ja kahlaajia. – Magneettinen kenttä ja tähtitaivas oppaanaan linnut muuttavat samoja reittejä joka vuosi, Porokari ihailee lintujen suunnistuskykyä. Yölaulajien kuuleminen alkukesästä on myös elämys. Satakielen puhtaan soinnin lisäksi luhta- ja viitakerttunen laulavat taidokkaasti.

ILMASTONMUUTOS NÄKYY

Mennyt kevät oli aikaisuutensa ansiosta harvinainen, niin myös lintujen muutto oli aikaista. Ensimmäiset pääskyset nähtiin jo maaliskuussa ja joutsenetkin saapuivat monta viikkoa normaalia aikaisemmin. Linnut muuttavat myös yhä pohjoisemmaksi pesimään. Porokarin mukaan ympäristössä tapahtuvat muutokset näkyvät nopeasti lintujen määrissä ja pesimisalueissa. – Peltosirkkuja ei juuri enää näe eikä kuule, mutta siihen on syynä ranskalaisten linnuilla herkuttelu. Lintuja pyydetään Ranskassa verkoilla ja ne on syöty lähes sukupuuttoon. Laulujoutsenet ammuttiin sotien jälkeen melkein sukupuuttoon, mutta kansallislintumme saatiin pelastettua järjestelmällisen suojelun seurauksena. Niitä ei pidä sekoittaa Aasiasta tuotuun aggressiivisestikin esiintyvään kyhmyjoutseneen. Samoin harmaahaikara on levinnyt Baltiasta yhä pohjoisemmaksi; Helsingin Vanhan kaupungin lahdella pesii Porokarin tiedon mukaan jo kolme paria.


Pakkauksessa luvattu uusi teknologia ei tehnyt vaikutusta testikaksikkoon.

Eroon ötököistä

TEKSTI: MInna Virlolainen KUVA: Martti Pulkkinen

Toimiva ratkaisu vai turhake? Opiskelijakaksikko testaa hyönteisten torjuntaan tarkoitetut sähköiset laitteet.

H

yttysiä riittää kesällä riesaksi asti. Sisätiloissa niitä pitäisi pystyä torjumaan myrkyttömästi ja turvallisesti. Mutta löytyykö tarjolla olevista laitteista sekä edullinen että tehokas apu ongelmaan? Kuopiolaiset insinööriopiskelijat Martti Pulkkinen ja Simon Brown ottivat Insinööri-lehden haasteen vastaan ja perehtyvät hyttyskarkottimien toimintaan. Testikohteiksi valittiin kaksi yleisesti saatavilla olevaa, sähköllä toimivaa alle 20 euron laitetta. Ensin syynätään vempainten tekniikka ja sitten ne testaan käytössä. Moskiittokilleri perustuu uvvalon ja sähkön yhdistelmään. Toiminta-alueeksi luvataan noin 20 m². Laitteen uv-valo houkuttelee hyttysen lähikontaktiin, jolloin lampun ympärille kierretty joh-

dinlankapari tappaa sen sähköllä. Valolähde on kuuden watin lamppu. Laitteen sisuksista paljastuu pieni piirilevy, jossa on pari muuntajaa ja erinäinen määrä kondensaattoreita. – Laite kuluttaa sähköä hieman yli neljä wattia. Kulutus on hyvin pientä, suuruusluokka on sama kuin ledivaloissa käytetyillä polttimoilla, Brown selventää.

kin tuplat eli kahdeksan wattia. Teoriaosuuden jälkeen Pulkkinen ja Brown odottavat mielenkiinnolla seuraavaa vaihetta eli laitteiden testaamista käytössä. Silloin selviää, kuinka vastustamaton uv-valo on hyttysille valoisina kesäöinä. Raportti verenimijöiden mahdollisesta joukkotuhosta julkaistaan Insinööri-verkkolehdessä juhannuksen jälkeen viikolla 26.

ANSA, KARKOTIN VAI TAPPOKONE

Hyttysansana myyty tuote kehuu itse olevansa Superhyttyskarkotin, jonka pitäisi houkutella hyttysiä puoleensa 50 m² alueella. Uv-valon lisäksi se on aseistettu tuulettimella. Kun hyttynen on saatu tarpeeksi lähelle laitetta, se imaisee ötökän sisään ja viimeistelee sen sähköiskulla. Kohtalokas ilmavirta saadaan aikaan 12 voltin tuulettimella. Laiteen tehoksi valmistaja ilmoittaa neljä wattia. – Pelkkä uv-valo kuluttaa tuon neljä wattia eli vastuksen ja tuulettimen kulutus on unohdettu kokonaan, Pulkkinen kommentoi. Mittauksissa propelliversion todelliseksi kulutukseksi paljastui-

Moskiittokilleri đƫ đƫ đƫ đƫ đƫ

korkeus 33 cm, leveys 13 cm toiminta-alue 20 m2 lamppu 6 w sähkönkulutus 4 w hinta 19,90 e, Motonet

Superhyttyskarkotin đƫ korkeus 24 cm, leveys 18 cm, syvyys 10 cm đƫ toiminta-alue 20 m2 đƫ lamppu 4 w, tuuletin 12 v đƫ sähkönkulutus 8 w đƫ hinta 19,90 e, Motonet

7


Haloo, tule iso kala TEKSTI: Jaakko Takalainen KUVAT: Pekka Sipola

Radiotekniikan insinööri Heikki Vesslinin keksintö kertoo puhelinsoitolla, kun joku on avannut ulkooven tai kala on napannut onkeen.

H

elsingin tekusta vuonna 1972 valmistunut Heikki Vesslin aloitti Nokian edeltäjällä Saloralla tv-suunnittelijana. Hän teki koko työuransa samoissa tiloissa, vain firman nimi vaihtui. Vuonna 2000 eläkkeelle jäänyt Vesslin hankki mökin Bromarvista Tammisaaren läheltä. Ennen kuin käymme tutkimaan mökin laiturille viritettyä ”kännykkäonkea”, otetaan pari askelta taaksepäin. Onko keksiminen ja uusien ratkaisujen kehittäminen sinulla verissä? – On. Kaikki uusi kiinnostaa. Ja aina minä olen jotain kehittämässä. Ensimmäiset keksinnöt tein 10-vuotiaana. Itse tehdyllä kidekoneella kuuntelimme kuulokkeilla pikkuveljen kanssa salaa ulkomaisia asemia öisin, vaikka äiti olisi kai halunnut meidän nukkuvan. Äiti oli tyytyväisempi seuraavaan keksintöön, kun Heikki-poika paranteli öljykamiinaa, jossa ei ollut termostaattia. Piimetalliliuskaa lämmitettiin tarvittaessa huonetermostaatin kautta tulevalla sähköllä, jolloin kodin lämpö pysyi tasaisena ja öljyä säästyi. Toisena lämpösovelluksena Vesslin on kehittänyt Salon omakotitaloonsa keskuslämmityksen säätösysteemin, jossa ei tarvita ul-

8

kotermostaattia tai tuuliantureita, vaan patteritermostaatit toimivat antureina. Ne reagoivat nopeasti lämmöntarpeen muutokseen, joka voi johtua ulkoilman lämpötilan muutoksen lisäksi auringonpaisteesta, henkilöiden määrän muutoksesta, ruuanlaitosta tai tuulesta. Kiertoveden lähtölämpötila pidetään muutama aste paluuveden lämpötilaa korkeammalla, jolloin häviöt minimoidaan ja lämpöpatterit ovat haaleita. – Öljyä kului aluksi 3 700 litraa vuodessa ja 5-metriset patterit naksuivat ärsyttävästi. Nykyään patterit eivät naksu, lämmitysöljyä kuluu noin tuhat litraa vuodessa ja sähköä 20 prosenttia vähemmän, Vesslin kertoo.

vasta toisella soitolla. Sitten käyn hakemassa kalan laiturilta ja perkaan sen tuossa perkuupöydällä, Vesslin sanoo. Soittava ilmaisin sopii niin perinteiseen onkeen kuin virvelionkeen. Samalla tekniikalla on toteutettu kesämökin oven varashälytin. Kun vieras astuu sisään, kännykkä ilmoittaa Mökin ovi. Onpa telkänpönttökin saanut peruutuskameran, joka lähettää radiotaajuuksilla mökissä olevaan monitoriin kuvaa, miten poikaset pesässä kehittyvät.

AHVEN ON KIINNI TOISELLA SOITOLLA

Kännykkäongen peruspalikka on tavallinen kaupasta saatava tärpinilmaisin. Ilmaisin hälyttää, kun siimassa nykii kala. Kännykkäongen hienous perustuu ilmaisimen yhteyteen kehitettyyn elektroniikkaan. Kun kala nappaa ja ilmaisin hälyttää, sikarikotelon kokoisessa puulaatikossa oleva Nokian perinnekännykkä soittaa Vesslinin kännykkään ja ilmoittaa soittoäänen raikuessa tekstin Iso ahven. – 400 gramman ahven hälyttää aina ensin turhaan. Se on kiinni

ittaa, nokialainen so Vanha kunnon . un tuu koukku kun kala tart


Heikki Vesslin virittää soittavaa tärpinilmaisinta.

Kännykkä ke rtoo iloisen viestin saaliista.

9


Jihuu, Mikko Aho laskee Orimattilan Tönnönkoskea.

Virtaavan veden ehdoilla TEKSTI: Anitta Valtonen KUVAT: Petri Rämöv

Vedestä tuli Mikko Aholle rakas elementti jo pikkupoikana Lohjanjärvellä. Matkalla mummolaan hänen katseensa nauliutui muutamaan idylliseen jokeen matkan varrella.

A

luksi Mikko Aho, lohjalainen talotekniikan asiantuntija, vastasi veden kutsuun sukeltajana. Tutuksi tulivat monenlaiset vedet luolasukellusta myöten. Pari vuotta sitten hän vaihtoi sukellusvälineensä kajakkeihin ja kanootteihin. Melonta on vesiliikuntaa, jossa kanoottia tai kajakkia melotaan melalla. Avokanoottia melotaan tyypillisesti yksilapaisella inkkarimelalla, kannellista kajakkia kaksilapaisella. – Retkimelojat melovat yleensä meressä, järvissä tai joissa. Koskimelontaa harrastetaan koskissa, jotka on luokiteltu vaikeusasteeltaan kuuteen koskiluokkaan. Koskimelojan varusteisiin kuuluu aina kypärä, ja aina melotaan kaverin kanssa, Aho kertoo. Koskissa muutetaan paljon suuntaa, jonka vuoksi kanootit ja kajakit ovat lyhyempiä ja leveämpiä kuin meriretkeilyssä, jossa liikutaan kapeilla ja suuntavakaammilla välineillä. 10

ESKIMOKÄÄNNÖS HALLINTAAN

Ahon laji on koskimelonta, mutta hän treenaa tekniikkaansa myös järvillä. Sukellusharrastuksen ansiosta hän on tottunut olemaan veden alla, joten eskimokäännös ei jännitä. Eskimokäännös on ensimmäinen pelastautumismuoto, jos kajakki kaatuu. Koskimelontalajeja ovat slalom, koskenlasku ja freestyle. Freestyle vaatii hyvän fysiikan lisäksi loistavan koordinaation. Freestylemeloja tekee temppuja paikallaan koskien aalloissa ja stoppareissa. Koskimelonnasta on tarjolla paljon vauhdikkaita ja näyttäviä kuvia, mutta räväkkyys ei Ahon mukaan ole välttämätöntä. Koskissa voi puljata myös omaksi ilokseen, mikä onkin suosittua. Laji kehittää kajakin hallintaa ja opettaa toimimaan virtaavan veden ehdoilla. KOKO KROPPA KÄYTTÖÖN

Mikko Aho haluaa oppia melontatekniikan mahdollisimman hyvin;

Koskimelojan varusteisiin kuuluu aina kypärä.

on käytettävä koko kehoa, ei vain käsiä. – Laji on erinomainen esimerkiksi kaikille istumatyöntekijöille, joiden keho on lysähtänyt ja selkä alkaa oireilla. Meloessa kaikki kehon pitkät lihakset reisistä kylkiin, vatsaan ja yläselkään vahvistuvat. Aho kehuu Suomea hyväksi paikaksi koskimelojille. Etelän koskissa on hyvä aloittaa. Pohjoisessa on jo isoja koskia ja jos maailmanluokan koskiin haluaa päästä, Norjaan on lyhyt matka. Melontaa voi harrastaa tai kokeilla seurojen järjestämissä tapahtumissa ja peruskursseilla. Aho kuuluu Suomen suurimpaan koskimelontaseuraan Kohinaan. Seuran Kontti-tukikohdassa Pernoonkoskella on loistavat olot jäsenille.


Timo Koivu sai ylipuhutuksi tyttöystävänsä Sonja Haaparannan mukaan kesäteatteriin.

Kuntapolitiikkaa kesäteatterissa TEKSTI: Ilona Mäenpää KUVA: Mari Männistö

Insinööriopiskelija Timo Koivu kertoo, että kuntaliitosasia nousee Letkun kesäteatterissa ykkösasiaksi.

K

unta-asioita enemmän Timo Koivun esittämää Jarea kiinnostaa keksintöjen, kuten perässä vedettävän autohuussin kanssa puuhailu. Hän on jo kymmenettä vuotta mukana Härkätien kesäteatterin toiminnassa. Yksitoistavuotiaana aloitettu harrastus ei ota laantumisen merkkejä. – Kesäteatteri antaa mielekästä vastapainoa elintarviketekniikan opinnoille, Koivu tokaisee. Turun ammattikorkeakoulussa

on kolmas vuosi takanapäin. Tähtäimessä on opiskelun jälkeen jatkaa isän jalanjäljissä ja ottaa maatilan hoito käsiin Tammelan Letkun kylällä. Tämäkin kesä kuluu maatilan töiden parissa peltoja viljellen ja lampolaa hoitaen. INNOVAATIOITA JA SOMEA

Aiempina vuosina kesäteatterissa on esitetty paikallista historiaa, lähtien aina 1000-luvun kylähistoriasta. Tänä vuonna käsikirjoituksen laatinut Tanja Thomsson on ottanut käsittelyyn ajankohtaisen kuntaliitosasian kesänäytelmässä nimeltä Kylä lähtee. Viiden kunnan, Forssan, Ypäjän, Humppilan, Jokioisten ja Tammelan, taistelu itsenäisyydestään on ollut men-

neen talven ykköspuheenaihe myös Letkulla. Jaren roolissa Koivu esittää väärinymmärrettyä keksijää. Jare puolestaan ei ymmärrä, miksi hän ei saa lupaa keksimälleen perässä vedettävälle autohuussille, kun naapurissa on luvatta rakennettu sauna järven rannassa. – Miksi kaikki haluaisi liittyä Letkuun, eihän täällä ole mitään, paitsi luvattomia saunamökkejä, roolihahmo Jare puuskahtaa. Koivun tyttöystävä Sonja Haaparanta, joka on mukana niin opinnoissa, tilanhoidossa kuin kesäteatterissakin, on näytelmässä toist a mieltä. Hän haluaisi kesäteatterin Jessinä vetää mukaan kuntaliitokseen myös Someron, jolloin kunnan uudeksi nimeksi tulisi Some-Letku. Ja sehän sopisi näytelmän Jessille, joka Haaparannan roolitulkinnan mukaan on peruskännykkänaikkonen, joka ei pysty elämään ilman kännykkää ja videopäiväkirjaa. Somepäivitykset ovat hänelle elämänsisältö. Ja kun kyläteatterissa ollaan, mukana on mahdollisimman monta kyläläistä pienestä isompaan. Lakimies Mellbergin roolissa isä-Koivu kiteyttää käsikirjoittajan kauhuskenaarion kuntakehitykselle. – Valitettavasti ihmiset ovat suurin jarru talouden kehitykselle. Taloudelliset ongelmat katoavat, kun turhat ihmiset saadaan poistettua tuotantoalueilta, Mellberg maalailee. ESITYKSET HEINÄKUUSSA

Tänä kesänä Härkätien kesäteatterin esitykset osuvat heinäkuun puoleen väliin. Näytöksiä on luvassa neljästä viiteen eli tuplaten edellisiin kesiin verrattuna. Timo Koivun mukaan harjoitukset on saatu hyvissä ajoin liikkeelle. 11


Ensin oli mies, mopo ja mutteriavain TEKSTI ja KUVA: Jari Rauhamäki

Jos insinööri Hannu Takala olisi legendaarisen Kummelin hahmo, hän kuuluisi parhaaseen A-ryhmään, sillä hän rassaa moottoripyöriä.

A

siamies Hannu Takala on yksi Insinööriliiton toimiston henkilökunnan noin kymmenestä motoristista. Hänelle moottoripyörät ovat ympärivuotinen harrastus; kesällä ajetaan, talvella pyöriä ”rassataan” Valkeakosken teollisuusalueella sijaitsevassa kerhotilassa. – Joka talvi pitää joku romu purkaa. Täällä on siihen hyvät tilat ja välineet, Takala sanoo. Miehen sanoille on katetta. Entisen kutomon tiloihin rakennetussa verstaassa on kunnon työkaluarsenaali. Tilassa olevat moottoripyörät kielivät, että työvälineet eivät ole vain koristeena. – On täällä toinenkin moottori ja vaihdelaatikko tullut purettua, Takala toteaa.

VANHA ON HYVÄÄ

Takalan pyörät kuuluvat tallin vanhempaan kalustoon. Harrikan 1200-kuutioinen Panhead on lähes yhtä vanha kuin omistajansa; pyörä tuli ulos amerikkalaistehtaalta vuonna 1961. Vuoden 1967 BSA Thunderbolt edustaa Takalalle brittiläistä eleganssia ja saarivaltion alan teknologiaa. – ”Pässi” on museokilvissä eli alkuperäisessä kuosissa. Viikon12

loppuna kävin sillä Vehoniemen automuseolla, Takala sanoo ylpeyttä äänessään ja poistaa kiiltävän bensatankin pinnasta näkymättömän roskan. Pihalla seisova 1600-kuutioinen Harrikan Softail on Takalan arkipyörä, jolla taittuu suurin osa kesän vajaasta kymmenestätuhannesta ajokilometristä. Miehekkäästi muriseva musta komistus on Takalan mittapuun mukaan hävyttömän uusi, ikävuosia on vain 22. – Moottoripyörissä viehättää niiden kova teknologia, tekniikan toimivuus, vääntö ja voima. Koneet, joiden isäntä voit olla, joita ei tarvitse viedä töpselin päähän, jos jotain hajoaa. Uudet moottoripyörät ovat tässä suhteessa tingelitangeleita, ei niissä ole munaa, hän lataa. VAIN KUUSI PYÖRÄÄ

Takalan harrastuksen painopisteestä kertoo omistuksessa olleiden moottoripyörien määrä, vain kuusi. – Se on vähän ottaen huomioon, että kipinä syntyi jo nöösipoikana mopojen rassailusta. En vaan tykkää vaihdella niitä. Minä haluan tehdä pyörästä mieleiseni, johon voi viimeisen päälle luottaa.

1600-kuutioisen Harrikan moottorin voima ja vääntö kuljettavat Hannu Takalaa.

Takala myöntää, että muutaman kerran ”filosofia” on mennyt överiksi. Vuonna 1996 mies lähti moottoripyörällä yksin katsomaan Man-saaren ajoja. Luotto talven aikana ”rassattuun” ajokkiin oli niin kova, että mukaan ei tullut ensimmäistäkään työkalua. – Se osoittautui virheeksi, Takala toteaa. Valkeakoskelaisen kutomon tiloissa moottoripyörien kanssa puuhailee vajaan kahdenkymmenen hengenheimolaisen joukko. Takalalle kerho merkitsee yhteenkuuluvaisuutta, sosiaalista verkkoa ja huumoria, jonka erinomaisuudesta voi olla montaa mieltä. Yli 20 vuotta koolla ollut porukka järjestää muun muassa vuosittain Läskiperse-ajon, jonka idea on nauttia yksi lounas ja kahdet kahvit maksimissaan sadan kilometrin ajon aikana. Viime vuonna tapahtumaan osallistui lähes sata motoristia. – Läskiperse ei ole mikään kannanotto tai vastalause motoristien tuhannen mailin rautaperseajolle. Pikemminkin se on vaihtoehto, joka kertoo enemmän ajajien huumorista, ruokahalusta ja takapuolen tulevasta leveydestä, Takala myhäilee.


Hannu Tiainen taikoo valoilla kuviin erilaisia tunnelmia.

Kuva on enemmän kuin pelkkä tallenne TEKSTI: Minna Virolainen KUVA: Hannu Tiainen

Luovuuden, tekniikan ja visuaalisuuden liitto kiehtoo Hannu Tiaista.

L

ogistiikkainsinööri Hannu Tiaisen mukaan haastavinta ja samalla kiinnostavinta valokuvaamisessa on ottaa sekä teknisesti että visuaalisesti onnistunut kuva. – Tosin kuvaamisessa ei ole olemassa yhtä totuutta siitä, mikä on hyvä kuva ja mikä ei. Katsojat kokevat kuvan eri tavalla. Tiainen myöntää olevansa jossain määrin laitefriikki. Uusien kuvausvälineiden hankinta ja niiden kokeilu on koukuttavaa. Perinteisen valokuvaamisen lisäksi Tiainen on innostunut luovasta kuvaamisesta kuten valomaalauksesta. Kipinä valomaalaukseen syttyi aikuisopiston kurssilla, jolle hän oli ilmoittautunut silkasta mielenkiinnosta, tietämättä aiheesta sen enempää. – Valomaalauksella aivan tavanomaisista asioista saadaan erilaisia valaisuja käyttäen tehtyä hyvin mielenkiintoisia kuvia, hän kertoo.

VALO RAKENNUSELEMENTTINÄ

Valomaalauksessa pimeässä olevaa staattista kohdetta valaistaan keinotekoisesti. Valoilla maalaamalla voidaan nostaa esiin haluttuja kohtia, lisätä kuvaan efektejä tai luoda tunnelmaa. Kuvan ottamiseen käytetään pitkiä, usean sekunnin tai jopa usean minuutin valotusaikoja. – Maalaaja eli valokuvaaja pystyy liikkumaan kameran edessä eikä näy kuvissa, kunhan pukeutuu tummiin vaatteisiin ja pysyy liikkeessä, Tiainen opastaa. Valomaalauskuviin ei tarvita kalliita erikoisvarusteita. Kamerassa pitää pystyä säätämään herkkyyttä, valotusaikaa ja -aukkoa. Valaisutyökaluina voi käyttää oikeastaan mitä tahansa valonlähdettä, kuten led-valoja, taskulamppua tai sädetikkuja. Tiainen käyttää valomaalauskuvia tehdessään apuna kuvankäsittelyohjelmaa. Luova kuvien rakentelu ja käsittely kiinnostaisi enemmänkin, mutta aika ei tahdo riittää kaikkeen. Myös perinteiset valokuvat kaipaavat välillä perussäätöjen lisäksi pientä fiksailua. Varsinaisesta kuvamanipulaatiosta ei ole kyse. Tiainen saattaa poistaa kuvista häiritseviä tekijöitä tai esimerkiksi tahran lapsen

paidasta. Tämän tyyppiset korjaustoimenpiteet eivät hänestä vähennä kuvan aitoutta. PALAUTE AUTTAA KEHITTYMÄÄN

Valokuviaan Tiainen laittaa näytille netin kuvapalveluihin. Harrastajien foorumeilla saatu palaute ja vinkit auttavat kehittymään. Hän on mukana myös Helsingin Insinöörien valokuvauskerhon toiminnassa. Kerhon parasta antia ovat tapaamiset muiden harrastajien kanssa sekä yhdessä tehdyt kuvausretket. – Kerhoporukan omat kuvakilpailut ovat hauskoja hyödyllisiä. Kilpailu saa katsomaan ja pohtimaan omia kuvia uudella tavalla.

Hannu Tiaisen kuvauskalustoa đƫ Kamera: Canon 70D đƫ Objektiivit: Tamron 17-50mm F2.8, Canon 50mm F1.4 ja Canon 70-200mm F4 IS đƫ Muuta: käsisalama, radiotriggeri, pehmennys- sekä heijastinvarjo. Lisää kuvia: www.flickr.com/photos/xtc_riders

13


Matkamerkintöjä metsäpoluilta TEKSTI: Minna Virolainen KUVAT: Markku Tikkanen

Valkealassa asuva Markku Tikkanen pitää kuntoa yllä pyöräilemällä. Mukana reissussa on bluethooth-sykevyö ja älypuhelin, jota hän käyttää navigoinnin lisäksi reitti- ja treenitietojen tallentamiseen.

L

eppoisan lenkkeilyn sijaan Markku Tikkanen hakee haastetta maastopyöräilystä. Oman tyylinsä hän kokee kallistuvan crosscountry- tai trailpyöräilyn suuntaan. – Kaikenlaiset polut kelpaavat, hiekkateistä ja metsäkoneiden urista marjastajien ja koiranulkoiluttajien polkuihin. Juurakot, kivet ja muut vastaavat haasteet ovat plussaa. Joku poluntapainen kuitenkin tarvitaan, sillä iskemättömässä varvukossa ei ole hyvä pyöräillä. Tikkasen pyörälenkkien kesto vaihtelee parista tunnista viiteen tuntiin. Aika kertoo enemmän lenkistä kuin kilometrimäärä, sillä maaston haasteellisuus määrittää, paljonko matkalla ehtii kertyä kilometrejä. DATA TALTEEN LENKILTÄ

Pyörälenkillä kerätyn tiedon tallentamiseen ja jakamiseen Tikkanen käyttää Sports Trackeria. Hänelle ohjelma on ensisijaisesti pyöräilypäiväkirja, josta näkee, missä on tullut ajeltua ja milloin. Hän ei varsinaisesti analysoi lenkkejä treenisuorituksina. 14

– Lähinnä saatan katsoa, että miten joku alamäki tuli ajeltua tai miten joku tapporankalta vaikuttanut mäki näyttää sykekäyrällä. Tikkanen tunnustaa, että aikoinaan nörttiammatin tuoma yleinen kiinnostus oli suurin syy Trackerin käyttöön ottoon. Vajaa kymmenen vuotta sitten Tikkasen työnantajana oli Sysopendigia. Ohjelmistokehittäjän töissä matkapuhelinvalmistajienkin tuotekehitysmaailma tuli tutuksi. Sports Tracker sai alkunsa suurin piirtein samoihin aikoihin Nokia Beta Labsissa. Myöhemmin Sport Tracker irtautui Nokiasta itsenäiseksi yhtiöksi. – Uutta, jännittävää softaa piti tietenkin päästä testaamaan ensimmäisen joukossa. Tuolloin puhelimessani ei tainnut vielä edes olla sisäistä GPS:ää, vaan käytössä oli ulkoinen GPS-laite. Matkan varrella Trackerin käytöstä on tullut tapa. Tikkanen ottaa välineet mukaan ja kytkee softat päälle automaattisesti. Reissun jälkeen tietojen siirto pilveen ja sen jakaminen on osa rutiinia. Trackerin kautta hän jakaa nähtäville reitit, sykekäyrät, nopeudet, korkeuskäyrät, kommentit ja mahdolliset kuvat.


Tunnista kaupunki KUVAT: Markus Hirvonen, Kirsi Tamminen

Insinöörit ovat olleet monen paikkakunnan teitä ja katuja nimeävien viranomaisten suosiossa. Eri puolella Suomea on nimetty katuja ja muita väyliä insinööritittelin mukaan. Kesäinssi järjestää suvikisan, jossa on tarkoitus tunnistaa, millä paikkakunnalla kukin tienviitta on. Näiden kahden kuvassa olevan viitan lisäksi Insinööri-verkkolehdessä on lisää kuvia tienviittoista. Katso kaikki kuvat ja vastaa heinäkuun loppuun mennessä osoitteessa www.insinoori-lehti.fi. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kirjakaupan lahjakortti.

Markku Tikkan

en tallentaa pyöräreissuilta an kuvia, reittikarttoja ja ajotietoja.

PUHELIN PITÄÄ REITILLÄ

Maastossa navigoimiseen Google Maps ja Sports Tracker ovat hyödyttömiä, joten Tikkanen käyttää puhelimessaan OruxMaps-sovellusta. Maksuttomaan OruxMapsiin voi ladata tietokoneelta periaatteessa lähes kaiken tyyppisiä karttoja. – Olen ladannut muun muassa Kansalaisen karttapaikasta maastokarttoja ohjelmaan, joten paikalliset polut löytyvät vieraassakin paikassa yleensä hyvin ajettaviksi. Tarvittavat kartat kannattaa ladata puhelimen muistiin ennalta ja asettaa puhelin käyttämään niitä. – Ohjelman logiikka ja asetukset kannattaa opetella mieluummin sisällä lämpimässä kuin pimeässä ja kylmässä metsässä. Tikkanen suunnittelee jatkossa harrastavansa enemmän myös maantiepyöräilyä. Hän mukaansa Kymenlaakson tasaiset maastot soveltuvat maantieajelun paremmin kuin maastopyöräilyyn.

Jos paikkakunta ei heti tule mieleen, lue vinkkejä verkkolehdestä.

Tienviitoissa on käytetty myös tuttavallisempaa termiä insinööristä. 15


Turnajaisbrunssi

LA 28.6

11-13

Vanhan Raatihuoneen kellari, Vanha Suurtori 5

Turku

Rockbrunssi

LA 12.7

11-13

Pohjois-Karjalan InsinÜÜrien toimisto, Keskuskatu 1 A

Joensuu (GUVCTKRĂ€KXĂ€ MĂ€[PPKUV[[ RCTJCKVGP J[XĂ€UUĂ€ UGWTCUUC PCWVKVWNNC JKWMQRCNCNNC +NOQKVVCWVWOKUGV YYY KNT[ Ć‚ TQEMDTWPUUK

Tangobrunssi

PE 11.7

11-13

Lounasravintola Trahteeri, Elinkeinotalo, Huhtalantie 2

2KUVĂ€[F[ -GUMKCKMCKUVGP OCTMMKPQKFGP JWNKPCUVC JGVMGMUK MGNNCTKKP JGTMWVVGNGOCCP +NOQKVVCWVWOKUGV YYY KNT[ Ć‚ VWTPCLCKUDTWPUUK

Seinäjoki 5CCOOGMQ NWXCP! 'PPGP VCPIQC QP VCTLQNNC [JVGKPGP DTWPUUK MCKMKNNC OCWUVGKNNC +NOQKVVCWVWOKUGV YYY KNT[ Ć‚ VCPIQDTWPUUK

Rallibrunssi

PE 1.8 Jazzbrunssi

PE 18.7

11-13

Liiton aluetoimisto, Isolinnankatu 24 A

Pori 2QTKP DTWPUUKUVC QP VWNNWV LQ RGTKPPG 6Ă€VĂ€ VKNCKUWWVVC GV JCNWC OKUUCVC +NOQKVVCWVWOKUGV YYY KNT[ Ć‚ LC\\DTWPUUK

.KUĂ€VKGVQC VCRCJVWOKUVC YYY KNT[ Ć‚ VCRCJVWOCV YYY HCEGDQQM EQO +PUKPQQTKNKKVVQ

Ständit kesätapahtumissa HAMK-alueen insinÜÜriyhdistykset ovat mukana 6[Ă’XĂ€GP OWUKKMMKVCRCJVWOCUUC 25.-26.7. Valkeakoskella ja 'NQOGUUWKNNC 9.-10.8. Hämeenlinnassa.

11-13

Liiton aluetoimisto, Kalevankatu 4

Jyväskylä 2QKMMGC XCTKMQNNC VCPMMCCOCUUC LC XCKJVCOCUUC MWWNWOKUKC GPPGP TCNNKMQKVQMUKC +NOQKVVCWVWOKUGV YYY KNT[ Ć‚ TCNNKDTWPUUK

2QKMMGC LWVVWUKNNG LC QUCNNKUVW -CTCXCCPKMKUCCP

+PUKPÒÒTKNKKVVQ LÀTLGUVÀÀ [JFGUUÀ RCKMCNNKUVGP LÀUGPLÀTLGUVÒLGP MCPUUC DTWPUUKVKNCKUWWMUKC GTK MGUÀVCRCJVWOKGP [JVG[FGUUÀ $TWPUUGKNNG QXCV VGTXGVWNNGKUVC MCKMMK +PUKPÒÒTKNKKVVQ [JVGKUÒP LÀUGPGV CXGEGKPGGP +NOQKVVCWFWVJCP CLQKUUC OWMCCP Tervetuloa!


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.