insinoori-2-2010

Page 17

Teksti: Päivi-Maria Isokääntä

Monipuolista osaamista arvostetaan Metsästä vahvuuksiasi

Hellbom pyysi kuulijoita kirjaamaan SWOT-nelikenttään vahvuutensa, heikkoutensa, mahdollisuudet ja uhat. Kysymys kuului: Mihin kannattaa panostaa? Vastaus oli selkeä. – Kannattaa satsata omiin vahvuuksiin, siis siihen, mikä on meille luontaista. Kulttuurimme on keskittynyt virheiden ja heikkouksien metsästämiseen, mikä ei tee meistä menestyjiä, vaan saa meidät varomaan virheitä. Virheet täytyy tietenkin korjata, mutta niihin ei kannata juuttua. Vahvuuksiin keskittyvään johtajuuteen voi tutustua netissä hakusanalla Strenghtsbased Leadership. Tutkijat ovat listanneet kymmeniä ominaisuuksia. Laajalla kysymyspatteristolla luontaiset vahvuusalueet nousevat esille. Ihminen voi olla esimerkiksi aktivoija, analyytikko, järjestäjä, fokusoija, käskyttäjä, tulevaisuuteen katsoja tai merkitysten etsijä. Eri ominaisuuksien yhdistelmästä löytyy kokonaisuus, jolla kukin toimii parhaiten. Kun olemme perillä vahvuuksistamme, meidän kannattaa Hellbomin mukaan asettaa itsellemme hyviä tavoitteita. – Ne ovat positiivisia ja suuntautuvat kohti jotakin päämäärää. Niiden saavuttaminen on kiinni omasta toiminnastamme. Ne on muotoiltu rikkaasti, mikä lisää niiden houkuttelevuutta. Ne ovat ristiriidattomia, eivätkä sodi jotakin toista tavoitettamme vastaan. Vähitellen alamme huomata tavoitteisiimme liittyviä asioita ja tarttua niihin. ■

UUSI

INSINÖÖRI

T

aantumasta huolimatta insinööreille on edelleen kysyntää työmarkkinoilla. Työpaikan saaminen kestää ehkä aiempaa kauemmin, mutta aktiivinen työnhaku voi tuottaa hyvää tulosta. Työnantajat palkkaavat edelleen uusia työntekijöitä, vaikka avoinna olevien työpaikkailmoitusten määrä on vähentynyt. Jos tunnetaan hyvä ja osaava tyyppi, hänet palkataan mieluiten suoraan. Talouden taantumassa monilla aloilla on työnantajan markkinat. Tämä näkyy käytännössä siten, että rekrytointivaatimukset ovat kasvaneet. Työpaikkailmoituksissa ja haastatteluissa kerrotaan pitkä lista osaamisvaatimuksista, joita valittavalta henkilöltä edellytetään. Työnantajat haluavat usein palkata monipuolisen kokemuksen omaavia ihmisiä, joilla on riittävästi työvuosia mutta kohtalaisen tuoreet teoriaopinnot takana. Nuorten vastavalmistuneiden on ollut aika vaikea työllistyä ja sama tilanne on ikääntyneille insinööreillä. Myönteistä viime lamaan verrattuna on kuitenkin se, että työnantajat palkkaavat edelleen myös yli 40-vuotiaita. Työnantaja ymmärtää, että 40-vuotiaalla on edessä vielä noin 25 vuotta työuraa ja nelikymppiset ovat varsin osaavia ja luotettavia työntekijöitä. Uuden Insinööriliiton urahallinta-asiantuntija Seija Utriaisen mukaan monien työnantajien rekrytointivaatimuksia voisi verrata suomalaisen ihanneasumismuotoon: omakotitalo keskustassa, järven rannalla. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada, jostain pitää tinkiä. Insinöörien työllisyystilanne riippuu pitkälti toimialasta. Palvelualat työllistävät edelleen insinöörejä. Sen sijaan teknologiateollisuudesta on moni insinööri jäänyt työttömäksi. Sa-

moin tietotekniikan koulutusohjelmista valmistuneista monet ovat työtä vailla. Työttömiä insinöörejä on ympäri Suomen. Pelkät tilastot eivät kuitenkaan kerro todellista tilannetta. Vaikka Etelä-Suomessa on määrällisesti eniten työttömiä insinöörejä, alueella on myös eniten avoinna olevia työpaikkoja. UIL auttaa jäseniä

Talouden taantuma näkyy Uuden Insinööriliiton urahallintapalvelussa hyvinkin konkreettisella tavalla. Viime vuonna Insinööripörssissä ilmoitettujen avointen työpaikkojen määrä väheni alle kolmannekseen edellisen vuoden tilanteesta. Liiton urahallintapalveluille on ollut kovasti kysyntää. Ympäri Suomen on järjestetty urailtoja, joissa jäsenet ovat saaneet koulutusta työnhakuun ja työnhaussa menestymiseen liittyvissä asioissa. Utriainen opastaa jäseniä ura-asioissa myös puhelimitse, sähköpostitse kuin henkilökohtaisten tapaamisten kautta. Liitto on ollut vahvasti vaikuttamassa siihen, että korkeasti koulutetut työttömät saisivat nimenomaan heille suunnattua tukea TE-toimistoista. Työtön korkeasti koulutettu ei tarvitse esimerkiksi MS Office -koulutusta vaan hänen oman osaamisensa vahvistamiseen tähtäävää koulutusta ja työnohjauspalveluita. Tämän taantuman aikana erityisesti korkeasti koulutetut ovat menettäneet työpaikkoja. TE-toimistoissa ei ole ollut kuitenkaan riittävästi osaamista korkeasti koulutettujen työttömien ohjaamiseen. ■

17


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.