Puolustusvoimien kirkollinen työ – mennyttä ja olevaa

Kuvassa ilmavoimien kenttärovastit Seppo Lavi, Sauli Keskinen ja Kari Mannermaa. Kuva Ilmavoimat.

Puolustusvoimien kirkollinen työ

– mennyttä ja olevaa

Sauli Keskinen, Ilmavoimien kenttärovasti evp Kari Mannermaa, Ilmavoimien kenttärovasti

Nykymuotoisen Puolustusvoimien kirkollisen työn alku on sijoitettu päivämäärälle 31.3.1918. Silloin asessori Hjalmar Svanberg esitteli kenraali Mannerheimille valkoisen armeijan kirkollisen työn suunnitelman.

Jo 1920-luvulla armeijan sotilaspapit olivat tietynlaisia kansansivistäjiä, vaikkakin vielä nykyäänkin voimassa olevat rauhan ajan perustehtävät olivat julistus, opetus ja sielunhoito. Tuolloin itsenäisyyden alkuaikoina sotilaspapit olivat myös luku- ja kirjoitustaidon opettajia, vaikka kansakoululaitos oli jo olemassa. Aluksi sotilaspapinvirkoja oli noin 20 ja yksi ortodoksinen matkasaarnaaja.

Talvisodan alkaessa sotilaspapisto oli luotava lähes tyhjästä, mutta lopulta 300 pappia toimi rintamalla luterilaisina ja kahdeksan ortodoksisina sotilaspappeina. Osa, kuten mm. Väinö havas, oli kuitenkin upseeritehtävissä. Talvisota lisäsi sotilaspappien arvostusta ja 11.7.1941 tasavallan presidentti risto ryti antoi sotarovasti Johannes Björklundille kenttäpiispan arvonimen.

Jatkosodassa sotilaspappeja oli kaikkiaan noin 500 eli molemmissa sodissa yhteensä 900 pappia oli jakamassa rintamaelämää muiden suomalaisten miesten kanssa ja heidän keskellään. Siinä toteutui ensimmäinen sotilaspapistolle määritelty tehtävä: sotilaspapin tulee olla joukossaan toveri ja sielunhoitaja.

Paitsi sielunhoitoa, hartauksia, jumalanpalveluksia, oppitunteja jne. sotilaspappien vastuulle annettiin kaatuneiden huolto. Talvisodan alkaessa oli annettu käsky, että kaatuneet on haudattava rintamalle. Kuitenkin toisen armeijakunnan pastori Johannes sillanpää ja kotijoukkojen rovasti hannes Anttila (jääkärimajuri) pitivät esillä jo vapaussodassa ollutta käytäntöä, että kaatuneet haudataan kotiseurakuntansa hautausmaahan. Tammikuussa sotarovasti Björklund antoi käskyn kaatuneiden huollosta Sillanpään ja Anttilan esittämällä tavalla. Näin sai alkunsa hyvin historiallinen asia, joka ei ole vieläkään loppunut. Vielä nytkin kadoksissa olleita vainajia yhä etsitään ja löydettäessä tuodaan kotipaikkakunnan multiin.

Sotilaspapiston opas vuodelta 2017 määrittelee sotilaspapiston tehtäviä mm. seuraavalla tavalla: ”Sotilaspapiston tehtävänä on kaikissa olosuhteissa tukea eettisen toimintakyvyn ja henkisen kestokyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä Puolustusvoimissa sekä turvata uskonnonvapauden toteutuminen. Sotilaspapiston työn keskeisinä lähtökohtina ovat pappislupaus, sotilasvala sekä lähimmäisenrakkaus. Toimintakyky on fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja eettistä valmiutta toimia tilanteen mukaisesti, luovasti ja vastuullisesti ympäristössä, jolle ovat tyypillisiä muutokset, epävarmuus, ristiriitaisuudet ja yllätyksellisyys. Sotilaspapiston työllä pyritään vahvistamaan henkilöstön toimintakykyä.

Työn tavoitteena on auttaa ymmärtämään toimintakyvyn kokonaisuutta sekä kantamaan yhteisöllistä ja yksilöllistä vastuuta. Työn kautta tuetaan henkilöstön persoonallisuuden ja elämänkatsomuksen rakentumista sekä organisaation tärkeinä pitämien

”Sotilaspapiston tehtävänä on kaikissa olosuhteissa tukea eettisen toimintakyvyn ja henkisen kestokyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä ...”

arvojen ylläpitämistä. Toiminnassa korostuvat ihmisarvo, ihmisten tasa-arvoinen ja yksilöllinen kohtaaminen sekä avoimuus ja vuorovaikutus.” ”Sotilaspapin tehtäviin kuuluvat läsnäolo omassa joukossaan, sielunhoito, eettisen toimintakyvyn ja kaatuneiden huollon koulutus, henkilöstön hengellisen elämän tukeminen ja uskonnollinen asiantuntijuus. Sotilaspapin aktiivinen ja näkyvä läsnäolo omassa joukossaan madaltaa henkilöstön kynnystä tukeutua sotilaspappiinsa, muistuttaa henkilöstöä siitä, että tukea on saatavilla, kun sitä tarvitaan ja luo puitteet sielunhoidollisille keskusteluille

Sotilaspappi toimii eettisen toimintakyvyn kouluttajana. Sotilaspapin pitämä koulutus liittyy kiinteästi johtajakoulutuksen, kaatuneiden huollon, taistelustressin ja kriisituen sekä eri uskontojen kohtaamisen kokonaisuuksiin.”

Kirkollinen työ Ilmavoimissa on tuota kaikkea edellä mainittua. Jokaisessa Ilmavoimien joukko-osastossa on nykyään täysipäiväinen sotilaspappi ja toimialaa johtaa Ilmavoimien kenttärovasti. Aina ei ole ollut näin hyvin. Vuonna 1992 ainoa vakituinen sotilaspappi oli Ilmavoimien esikuntaan sijoitettu puolustushaaran pappi. Joukko-osastoissa oli osa-aikaiset sotilaspapit. Kirkollisella alalla on tärkeää olla henkilöstön kanssa tekemisissä niin tavallisina työpäivinä, kuin eri harjoituksissa. Sotilaspapin on hyvä olla kaikilla aloilla mukana tuttuna henkilönä kaikille Ilmavoimalaisille. Tämä korostuu etenkin läheltä piti- ja onnettomuustilanteissa.

Koska lentäminen on olennainen osa Ilmavoimien toimintaa, on sotilaspapiston hyvä tietää ja tuntea se toimintaympäristö myös henkilökohtaisesti. Osallistuminen lentopalvelukseen matkustajan statuksella myös suihkukonekalustolla on merkittävä asia sotilaspapin työn menestyksellisen hoitamisen kannalta. Ymmärrys lentopalveluksessa tapahtuvaan todellisuuteen antaa paremmat eväät kriittisissä tilanteissa ja niiden jälkeen.

Edellä on lyhyesti esitelty sotilaspappien työtä ja tehtäviä. Olen tietoisesti jättänyt poikkeusolojen ja kansainvälisen työn esittelemättä. Sitä voi esitellä myöhemmissä numeroissa.

Korona esti jalkautumisen henkilöstön pariin

Pyysin kenttärovasti Kari mannermaata kuvaamaan koronan vaikutuksia Ilmavoimien kirkolliseen työhön. Hän kirjoitti seuraavasti:

Vuosi sitten tämä alkoi. Kun vahva kehotus etätyöhön tuli maaliskuun loppupuolella, sitä seurasi pientä suurempi hämmennys. Sotilaspapin normaali toimintatapa häiriötilanteessa on jalkautuminen henkilöstön pariin. Mutta juuri sitä ei voinut tehdä, joten oli kysyttävä, miten voi olla läsnä, jos on etänä? Ja mitä ylipäänsä pitäisi tehdä ja miten? Tehtävä sinänsä oli ja on muuttumaton: tukea koko henkilöstön toimintakykyä haasteellisessa tilanteessa. Poikkeusoloihin olemme toki varautuneet, mutta emme tässä muodossa.

Toimintaa sopeutettiin aluksi siten, että lähikontakteja vältettiin, mutta keskusteluja käytiin puhelimitse ja Skypen välityksellä. Alan yhteisenä työskentelynä hahmotettiin tilannetta erilaisten uhkamallien ja vaikutusten kautta. Näihin haasteisiin vastaamiseen etsittiin keinoja epidemian tuottamat rajoitukset reunaehtoina huomioiden. Ilmavoimien pappien kesken yhteydenpitoa tiivistettiin. Pidimme kerran viikossa tilannekatsauksen Skype-palaverin muodossa huhtikuun alusta kesäkuun puoleen väliin asti. Itse tein muutaman videon omalle Facebook -sivustolleni, koska ajattelin viestin sitä kautta kulkeutuvan laajemminkin Ilmavoimalaisten parissa. Rohkaisin kärsivällisyyteen ja toisaalta halusin viestiä, että yhteyttä voi ja saa ottaa, jos alkaa tilanne töissä tai kotona kiristää hihnaa.

Kesällä epidemiatilanne rauhoittui. Työ palasi tavanomaisempiin uomiinsa. Toki kohortoinnit on täytynyt huomioida koko epidemian ajan, myös kesän helpompana aikana. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että papit ovat voineet kohdata ihmisiä myös lähietäisyydeltä, mutta siirryttäessä kohorttien välillä on pyritty pitämään riittävä varoaika, jotta emme itse mahdollisesti oireettomina taudinkantajina kuljeta tartuntaa kohortista toiseen.

Myös valmius vakavasti sairastuneiden sielunhoitoon on viime syksyn aikana luotu, tarpeellisin suojavälinein varustautuen. Kaiken kaikkiaan viruksen käyttäytymisestä on tullut lisää tietoa ja taudin kanssa on opittu elämään vähän tai joskus aika paljonkin totutusta poikkeavaa arkea. Ilmavoimien ominaispiirteet, joustavuus ja tilanteen mukainen toiminta ovat olleet avuksi. Rajoituksia kun on säädelty tilanteen mukaisesti, kesällä höllentäen ja syksyn mittaan taas uudestaan kiristäen. Toimet ovat onnistuneet hyvin, sillä isojakin harjoituksia on kyetty toteuttamaan ja myös reserviä kertauttamaan, eikä epidemia tästä huolimatta ole joukoissa levinnyt.

Koulutusvälineistö monipuolistui

Henkilökunnan kurssien osalta on ollut tarpeen keksiä uudenlaisia tapoja opettaa ja kouluttaa, koska kurssit on epidemian aikana toteutettu etäpainotteisesti. Tässäkin suureksi avuksi ovat olleet sähköiset välineet: Skype-keskustelut, videoinnit sekä verkko-oppimisympäristön monipuolinen käyttö. Toki opiskeluryhmän sisäinen, välitön vuorovaikutus jää vääjäämättä vähäiseksi. Myös perinteiset joulun ja pääsiäisen ajan kirkkohetket siirtyivät verkkoon kokoontumisrajoitusten estäessä perinteisen tilaisuudet. Viime vuoden osalta Lapin Lennoston pääsiäistervehdys julkaistiin Lapin sotilassoittokunnan Youtube-kanavalla. Toteutus oli sen verran vakuuttava, että pian otsikko vaihtui Puolustusvoimien pääsiäishartaudeksi. Ilmavoimien jouluhartaus toteutettiin samaan tapaan Ilmasotakoulun papin ja Ilmavoimien soittokunnan toimesta. Ja näihin hetkiin ehtivät kiireisimmätkin, sillä molemmat lienevät yhä katsottavissa.

Vuoden rimpuilun jälkeen maali näyttää edelleen karkaavan horisonttiin. Tällä hetkellä työtä voi tehdä jo mainitut rajoitukset huomioiden varsin normaalisti. Mutta jos epidemia kevään kuluessa pahenee, on edessä jälleen kokoaikaiseen etätyöhön siirtyminen. Työpaikalle tultaisiin vain välttämättömästä tarpeesta. Ajatus siitä ei toki lainkaan innosta, mutta jollain tapaa kykenemme tehtävämme siinäkin tapauksessa täyttämään. Jos ja toivottavasti kun tilanne joskus normalisoituu, jää varmasti moni nyt opittu käytäntö myös normaaliolojen käytännöksi muiden työtapojen rinnalle. Mutta ainakin itse riennän mielelläni fyysisesti paikalle kaikkiin mahdollisiin yhteistyötilanteisiin heti, kun se on mahdollista ja turvallista.