up3211

Page 4

4

12.9.2011 No 32

AJANKOHTAISTA

Tekstiviestit kätevästi

PÄÄKIRJOITUS 12.9.11 Satamaidosta

P

orin perusturvassa kuohuu nyt sen verran reippaasti, että taitaa olla samantekevää, kumman maidonvalmistajan kuohukermaa päättäjien kuppiin lorahtaa. Satamaidon ja Valion välillä arvuutteleva perusturvalautakunta ehti vasta huokaista helpotuksesta, kun ehtymättömän uutiskätkön uumenista löytyi seuraava skuuppi. Satomaa-case on monella tapaa pöyristyttävä ja toisaalta inhimillisesti ymmärrettävissä. Pekka Satomaa on ehtinyt kerätä Porin vuosiensa aikana tukijoita erityisesti karhukaupungin lääkärikunnasta, mutta verrattomasti vaiku-

Satomaihin

tusvaltaisempia vihamiehiä kaupungin virkamiesjohdosta. Voitettuaan Satomaan valtuuston äänestyksessä perusturvajohtajaksi valittu Terttu Nordman sai osakseen julkista arvostelua silloiselta kaupunginhallituksen puheenjohtajalta ja osalta demarivaltuustoryhmää. Kohun jälkipuinneissa kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosta painostettiin ”tekemään omat johtopäätöksensä”, eli käytännössä eroamaan. Palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen joutui levittelemään käsiään, kun Satomaa ei ottanutkaan hänelle tarjottua lohdutusvirkaa perusturvan alem-

pana johtajana. Inhimillisesti ajatellen ei ole ihme, että niin paljon pahaa verta perusturvaan kupannutta vanhaa poliittista peluria ei enää haluta remmiin. Perusteeksi Nordmanin nootille on annettu väärä menettelytapa. Kannattaa seurata tarkasti, miten perusturvalautakunta tulkitsee aikaisempia sijaisuuspäätöksiä, joita johtavat lääkärit ovat itsenäisesti tehneet. Satomaa-case luo mielenkiintoisen ennakkotapauksen. Väärän menettelytavan toistaminen ei enää käy päinsä. Eihän? Tomi Tuomi

Vastuun pakoilua päätöksenteossa! 1.9. Luvian valtuusto teki päätöksen kirjastorakennuksen korjauksesta, kuitenkin siten, että asiantuntijat arvioivat onko mahdollista korjata siten, että sen käyttö ihmisille on mahdollista siten ettei synny terveysriskejä. Päätös oli yksimielinen, jos ei voida korjata, rahaa ei tule. On aika selvää, että jos nämä ongelmat olisi olleet tiedossa noin vuosi sitten ei yksikään päättäjä olisi hyväksynyt kirjastoa koulukäyttöön. Sen tietää K. Ahokin, joka on itsekin päätöksiä ollut tekemässä. Sitten kun kirjasto on saatu siihen kuntoon, että ei ole terveysriskejä, eli ongelmat poistettu, niin mitä sitten? Sitä ei ole vielä päätetty. Sivistyslautakunnan päätös ettei kirjastoa oteta käyttöön koskaan

koulu- tai lasten tarkoitukseen, tarkoittaako että kylläkin vanhukset ja muut kyllä voi kirjastoa voi kirjastoa käyttää, minä en määrittele käyttäjäkuntaa iän perusteella. On kuitenkin kysymys ihmisistä. Minun käsitykseni asiasta on, että koulua ei siihen tule koska tästä tietyt tahot ovat lietsoneet sellaisen sopan, että vaikka todistettaisiin, että tämä on Luvian home-, sieni- ja itiövapain rakennus, epäluulo jää. Aina on näitä, jotka haluavat kyseenalaistaa oli asia kuinka selvä tahansa. Sivistyslautakunnalle tiedoksi, olen kuullut, että Luvian kirkossa olisi kosteusvaurio. tätä ”luuloa” tukee myös kirkontornin paketointi, joka on ollut jo n. 2 vuotta paketissa. Onko tehty kuntokar-

LUKIJALTA

toitus mahdollista hometta varten? Sivistyslautakunnan pitäisi ilmeisesti suosittaa ettei seurakuntalaiset kävisi kirkossa ennen kuin on varmuus siitä että seurakuntalaiset eivät altistuisi sairauksille? Sivistyslautakunnan puh. joht. älä syytä Luvian päättäjiä siitä, että et ole saanut asiasta tietoa (kirjasto). Haluat vain pestä kädet asiasta. Sinulla on ollut kaikki se tieto kuin päättäjilläkin, et vain ole hoitanut asioita lasten vanhemmille niin kuin olisi pitänyt. Kimmo Aho, et päässyt työkiireisiin vedoten 1.9. valtuustokokoukseen jota pahoittelit. Kuitenkin varallasi Marjukka Palin oli siellä. Evästit varmaan häntä, siksi hän olikin hiljaa. Kanna vastuusi, niin me muutkin yritämme! Reijo Koivunen (sd.) Luvian KH ja KV

Ominaisuudet ja ”muut seikat” lääkärivalintojen kriteereinä Porin kaupungin palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen, olitko tietoinen Satomaiden palkkaamisesta ja perusturvajohtaja Terttu Nordmanin otto-oikeuden käytöstä etukäteen? - En ole merkinnyt tapausta kalenteriin. Sen verran voin sanoa, että olen ollut tästä tietoinen viime viikosta asti. Nousiko asia esiin perusturvajohtaja Terttu Nordmanin kanssa ennen varsinaisen päätöksen tekemistä? - Asiasta on keskusteltu. Oliko päätös otto-oikeuden käytöstä sinun vai peruspalvelujohtajan? - Kyllä se oli Tertun päätös. Päätöksellä puututtiin väärään toimintatapaan ja se oli siksi oikea päätös. Onko näin toimittu perusturvan toimintaaikana kaikissa muissakin lääkärien sijaisuuksissa, eli onko jokainen päätös saanut perustur vajohtajan siunauksen? - Tämä on ensimmäinen minun korviini kantautunut tapaus, jossa on käytetty virheellistä menettelyä.

Mitä kommentoit Pekka Satomaan vihjaamiin vanhoihin kaunoihin häntä kohtaan? - Minulla ei ole tässä mitään kaunoja, eikä päätöksiä tehdä minkään kaunojen perusteella. Jos Pekalla on jotain kaunoja, se on hänen asiansa. Eikö kaupunginsairaala kuitenkin kärsi voimakkaasta lääkäripulasta? - Lääkäripula on tosiasia. Oikea menettelytapa on laittaa paikkoja hakuun, jolloin pätevät hakijat voivat niitä hakea. Minkälaisia lääkäreitä kaupunginsairaalaan sitten otetaan ja haetaan? - Meidän intresseissämme on löytää kaupunginsairaalan profiilin mukaisia lääkäreitä, joiden ominaisuudet ja muut seikat sopivat hakukriteereihin. Tiettävästi perusturvajohtajan otto-oikeuden käyttöä tullaan käsittelemään myös perusturvalautakunnassa? - Näin tulee tapahtumaan. Tämä on normaalikäytäntö tämänkaltaisissa tapauksissa.

Lukijat voivat lähettää mielipiteensä Uuteen Poriin myös tekstiviestillä. Lyhyen, napakan viestin näppäilet numeroon 0400788620, etkä maksa yhtään sen enempää kuin normaalistikaan. Toimitus lyhentää tai muokkaa tekstiäsi, jos se sitä vaatii. TEKSTAILLAAN! KIRJOITTELE!

• Pomarkussa kunnan päättävät virkamiehet vastaavat asukkaiden kysymyksiin netissä. Eikö sellaista voisi saada myös Poriin ja Ulvilaan? Ja varmasti Uusi Porikin olisi siitä kiinnostunut? • Reposaaren variksesta on noussut suurempi häly kuin pitäisi. Joku kysyy jopa, pitäisikö varis pelastaa kuin ihminen ja käyttää siihen Medi-Heliä. Hullu luonnonsuojelija on taas saanut kynäänsä vauhtia. • Suomen keihäsmiehet eivät pettäneet. Jos joku sitten petti, se oli parhaan heittäjän lääkäri, joka ei huomannut Pitkämäen sairastuneen. Olisiko syytä hakea parempi lääkäri. • Venäjän onnettomuus oli kauhea tapaus. Olen itkenyt mieheni kanssa tapausta ja kuvitellut, mitä sitten jos siellä olisi oltu. Ässät ei matkusta tuollaisilla romuilla ja toivottavasti eivät venäläisetkään enää. • Minä pieni kuluttaja, lähi- ja muun hyvän ruuan ystävä, aion jatkossakin käyttää hyväkseni Satamaidon tuotteita! Niin myös jälkeläiseni ja heidän puolisonsa jne…Siihen olen heidät kasvattanut, kuin myös heidän jälkeläisensä! Kertooko tämä jotakin, päättäjät! Onneksi kuluttajat ovat olleet suut auki maitoa juomassa!!! • Tutkikaapa hyvät ihmiset vähän näitä tuoteselosteita. Satamaidon poutapäivä sisältää 75 % maitorasvaa ja 25 % rypsiöljyä. Ja Valion Oivariini 40 % maitorasvaa ja 20 % kasvirasvaa ja loppu on vettä, kuten tuotteessa lukee. Mitä tämä kasvirasva sitten on? Voi olla vaikka palmuöljyä. Jokainen voi tarkistaa kun tutkii näiden tuotteiden tiedot ne löytyy pakkauksista.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.