Lanan tarina: Särkyneenä kohti uutta elämää

Kaikki, mitä elämässäni on tapahtunut, johdatti minut tänne”, sanoo Ukrainan juutalainen 35-vuotias Lana, joka pakeni keväällä Ukrainan sodan keskeltä Kiovasta Israeliin.

”OLIN KUIN PELKKÄ IHMISEN KUORI, JONKA SISÄLLÄ ON TYHJÄÄ.”

Lana ei ole Israelissa ensimmäistä kertaa. Hän vietti 20-vuotiaana siellä puoli vuotta ja päätti jo silloin palaavansa yliopisto-opintojensa päätyttyä. Mutta rakkaus muutti suunnitelmat! Lana meni naimisiin, tuli äidiksi ja perusti kaksi omaa yritystä. Avioliitto päättyi kuitenkin eroon, ja vasta viisitoista vuotta myöhemmin alijaunelma heräsi uudelleen. Sitä ennen muutto ei olisi ollut mahdollista, koska Lanan entinen aviomies ei myöntänyt lupaa tyttären muuttoon yhdessä äitinsä kanssa.

Vuodet vierivät, ja Lana teki kovasti töitä oman matkailuyrityksen ja lemmikkieläinkauppansa eteen. Mutta sitten koronapandemia tyrehdytti matkailun ja Lana joutui luopumaan yrityksestään. Koronakriisi heikensi ihmisten ostovoimaa, mikä vaikutti myös hänen eläinkauppaansa. Samaan aikaan Lanan terveys alkoi reistailla.

Vastoinkäymiset tekivät Lanan onnettomaksi, ja niin hän alkoi pohtia alanvaihtoa ja muuttoa Israeliin. Tällä kertaa hänen entinen puolisonsa suostui siihen, että tytär muuttaisi äitinsä kanssa. Lana alkoi valmistella muuttoa. Alijaviisumin saatuaan hän matkustaisi ensin Israeliin, etsisi töitä ja opiskelisi hepreaa. Tytär asuisi sillä välin isovanhemmilla ja muuttaisi perässä vuoden kuluttua.

Aluksi kaikki tuntui etenevän suunnitelmien mukaisesti. Helmikuun alussa Lanalle myönnettiin viisumi. Myös eläinkaupalle oli löytynyt ostaja. Hänen lentonsa oli määrä lähteä 24. helmikuuta, mutta yllättäen lentoyhtiö päätti aikaistaa lentoa neljällä päivällä. Lana myöhästyi lennolta, ja lähtö Israeliin viivästyi jälleen useilla viikoilla.

Muuttokiireiden keskellä Lana ei voinut aavistaa, mitä Ukrainassa tulisi pian tapahtumaan. Hänellä ei ollut enää televisiota, eikä hän seurannut uutisia.

”23. helmikuuta, vain seitsemän tuntia ennen Venäjän hyökkäystä, ystäväni varoitti minua mahdollisesti seuraavana päivänä alkavasta sodasta ja kysyi, olinko pakannut laukun hätätilan varalta. En ollut varautunut, kaikki tuli minulle yllätyksenä”, Lana kertoo.

Kun Kiovaa alettiin pommittaa, Lana hakeutui suojaan kotitalonsa kellariin. että hänen eläinkauppansa myymälänhoitaja oli jäänyt jumiin pommisuojaan kymmenen päivän ajaksi. Tällä välin kukaan ei päässyt ruokkimaan lemmikkejä, ja kaikki eläimet kuolivat. Yritystä, jonka Lanan piti myydä kartuttaakseen pesämunaa uutta elämää varten, ei ollut enää. Lanan suunnitelmat romahtivat hetkessä, mutta jotain oli tehtävä. ”Se oli elämäni vaikein päätös. Minun oli lähdettävä maasta ilman tytärtäni,” hän jatkaa. Ukrainasta ei voinut enää poistua lentäen, mutta uusi ovi avautui, kun naapurit tarjosivat Lanalle junalipun Puolaan, jota he eivät voineet itse käyttää. Lanalla oli vain kaksi päivää aikaa lähtöön, mutta samaksi illaksi julistettu kahden päivän ulkonaliikkumiskielto oli pian alkamassa. Lanan piti pakata omaisuutensa ja päästä juna-asemalle ennen sitä. Aikaa oli kuusi tuntia. ”Mitä sellaisessa tilanteessa voi ottaa mukaansa?” Lana ihmettelee. Tilannetta pahensi se, että Kiovan sähkövoimalaa oli pommitettu samana päivänä ja koko kaupunki oli pimeänä. ”Meidän piti pakata ilman valoa”, hän muistelee. ”Otin kissani Nikan, makuupussin ja rinkan. Nuorempi veljeni auttoi pakkaamisessa. Tuskin pystyin edes toimimaan normaalisti. Siinä tilanteessa tunsin olevani elossa ja kuollut samaan aikaan”, Lana kertoo. ”Yrittäessäni pakata 35 vuotta elämästäni, olin kuin pelkkä ihmisen kuori, jonka sisällä on tyhjää”.

Kiirehtiessään juna-asemalle Lana ei ehtinyt nostamaan käteistä, mutta ystävällisiltä naapureiltaan hän sai 380 dollaria mukaansa. Junamatka taittui turvallisesti ja Lana pääsi ystävänsä luokse Puolaan. Siellä Israelin Juutalaistoimisto järjesti hänelle lennon Israeliin, jonne Lana kissansa kanssa laskeutui 5. huhtikuuta. Vain 12 päivässä Lana onnistui saamaan väliai-

Siellä hänen puhelimensa mykistyi, koska hänellä ei ollut laturia mukanaan. Hän ei saanut yhteyttä entiseen puolisoonsa, koska tämä oli kutsuttu asepalvelukseen, eikä aluksi edes tyttäreensä. Isovanhemmat suunnittelivat pakenevansa kaupungista tytär mukanaan. Lana ei olisi siihen suostunut, mutta he lähtivät silti. Hämmennyksen keskellä Lana ei tiennyt, mihin he olivat menneet ja pitäisikö hänen odottaa Kiovassa heidän paluutaan. Se oli hermoja raastavaa.

Tulituksen jatkuessa Lana sai kuulla,

LANAN TARINA: SÄRKYNEENÄ KOHTI UUTTA ELÄMÄÄ

kaisen henkilökortin, avasi pankkitilin ja löysi töitä tarjoilijana. Hänen toiveenaan oli lähettää näin rahaa perheelleen Ukrainaan, mikä ei kuitenkaan ollut helppoa, koska elinkustannukset Israelissa ovat korkeat.

Oltuaan vain kolme päivää uudessa työssään, Lana joutui onnettomuuteen. Sähköpyörä ajoi hänen ylitseen kadulla kuljettajan paetessa paikalta. Törmäyksessä Lanan nilkka murtui ja toiseen jalkaan tuli hiusmurtuma. Onni onnettomuudessa oli, että hän oli juuri edellispäivänä ehtinyt saada israelilaisen terveysvakuutuskorttinsa. Vakuutus kattoi suurimman osan leikkauskuluista, vaikka joitain pienempiä laskuja jäikin Lanan maksettavaksi.

Lana joutui kuukaudeksi jalka paketissa pyörätuoliin, eikä sairastaminen yksin vieraassa maassa ollut helppoa. ”Ei perhettä! Ei rahaa! En voinut työskennellä, enkä edes pukeutua itse”, Lana puuskahtaa. ”Tällaiset kokemukset särkevät ihmisen, vaikka olenkin vahva. Silti tiesin, että minun pitää päästä jaloilleni, koska minulla on tytär huolehdittavana.”

Apua järjestyi odottamattomasti, kun Lanan kaksi uutta ystävää auttoivat perustarpeissa. Myös Lanan venäjänjuutalainen huonekaveri oli tukena ja jotkut toiset lahjoittivat vaatteita. ”Joskus apu saattaa tulla myös odottamattomalta taholta, kuten ICEJ:tä saamani avustus.” ”Kun loukkasin jalkani, muutuin yhdessä hetkessä täysin avuttomaksi”, Lana kertoo. ”Mutta tämän ongelman takia pääsin yhteyteen näiden hyvien ihmisten kanssa. Nyt uskon, että jotain parempaa kuin sota on vielä luvassa. Kokemukseni ovat palauttaneet uskoni hyviin ihmisiin.”

Lana oli ilahtunut, kun veimme hänelle ICEJ:n avustuspaketin, jossa oli lahjakortti ja erilaisia kodintavaroita. Hänen raastava kertomuksensa liikutti meitä syvästi. ”Lahjanne avulla pystyin ostamaan ruokaa ja kattamaan lääke- ja asumiskuluja. En voi kiittää teitä tarpeeksi”, Lana iloitsi. ”Haluan olla onnellinen ja saada tyttäreni luokseni”, hän kertoo tulevaisuuden haaveistaan. ”Haluan, että perheeni on turvassa ja että sota loppuisi. Unelmoin siitä, että voin aloittaa uuden elämän Israelissa. Haluan tehdä jotain hyödyllistä, jotain mihin uskon ja jotain mikä auttaa myös muita ihmisiä – samalla tavalla kuin minua on autettu.”

Yhdessä Lanan kanssa kiitämme teitä. Lahjoitustenne avulla olemme voineet auttaa Lanaa ja monia hänen kaltaisiaan uusia maahanmuuttajia. Lahjanne rohkaisevat, välittävät toivoa ja mahdollistavat käytännöllisen avun. Lämmin kiitos kaikille.

NICOLE YODER

ICEJ:N ALIJATYÖN JOHTAJA