Absoluuttinen totuus on puhdas lääke

Ajatus muut pois sulkevasta, eksklusiivisesta totuudesta on kauhistus nykyihmiselle. Hän arvostaa inkluusiota, mukaan kuulumista, kaikkea syleilevää moniarvoisuutta. Sillä, joka pyrkii olemaan kaikkien kaveri, on moraalinen velvollisuus vahvistaa toisten henkilökohtaisia uskomuksia. Hän tahtoo myös osoittaa tukensa muiden voimakkaille tunnereaktioille, vaikka ne olisivat ristiriitaisia. Postmodernissa kulttuurissa yhden ja absoluuttisen totuuden väittämä eli eksklusivismi on punainen vaate, jota tulee juosta karkuun.

Jeesuksen sanoihin pohjautuvat mielipiteet hyväksytään kunhan ne eivät kohoa kenenkään muun ”gurun” ajatusten yläpuolelle. Relativismi eli suhteellisuusajattelu on luonnollinen suuntaus filosofialle, joka pyrkii perustelemaan kaikki totuusväitteet tasavertaiseksi. Ketään ei nimittäin saa loukata. Relativismin mukaan kaikki uskonnot ovat yhtä arvokkaita ja samanaikaisesti yhtä totta. Koska kaikki on hyväksyttyä, mitään ei sanota enää vääräksi eikä syntikäsitettä enää ole.

Raamatun mukaan synnintunto on kuitenkin Jumalan armoa. Se herättää meidät lähtemään pois kadotukseen vievältä tieltä, jossa kaikki on sallittua.

Kelly Monroe viittaa kirjassaan Finding God at Harvard (Jumala löytyi Harvardista) erään opiskelijan sanoihin, joilla hän kuvaa osuvasti nykyaikaista moraalista relativismia: ”Aikamme vapaus on vapautta omistautua kaikille haluamilleen arvoille sillä ehdolla, että ei usko niiden olevan tot- ta.“ Tuhansien vuosien ajan maailman viisaimmat ja arvovaltaisimmat ihmiset ovat etsineet totuutta tai kyseenalaistaneet sen olemassaolon. Jopa Pontius Pilatus esitti Jeesukselle kysymyksen “Quied est veritas” - Mikä on totuus? Absoluuttinen totuus oli siinä hetkessä hyvinkin lähellä.

Absoluuttinen totuus onkin ihmiselle usein kuin katkera lääke. Siksi kaikille tasapuolinen inklusiivisuus ei etsi parannuskeinoa, vaan keskittyy mieluummin oireiden lievittämiseen. Jokaisella voi olla oma totuutensa, jonka kaikuluotaimena toimivat kokemukset ja tunteet. Tärkeä kysymys olisikin: miten pysyvä ja muuttumaton ihmisen tunnemaailma on? Itse en laittaisi tunteideni pysyvyydelle suuria panoksia. Ne nimittäin vaihtelevat aika usein.

Jeesuksen eksklusiiviset sanat ”Minä olen tie, totuus ja elämä“ (Joh. 14:6) putoavat kuin kivet relativismin ja populaarikulttuurin klinkkerilattiaan. Ne halutaan siivota kiireesti pois. Raamatussa mainitaan kymmeniä kertoja valittu kansa, Israel, mikä on monille kauhistus. Valitseminen mielletään nykyajassa usein jonkin paremmuudeksi, ja ajatus syrjinnästä on valmis.

Helposti unohdamme, että jokainen on Jumalan edessä yhtä arvokas, vaik- ka Jumala antaakin ihmisille erilaisia tehtäviä. Valinta ei tee valitusta parempaa tai arvokkaampaa. Se asettaa itse asiassa valitun vastuulliseen asemaan täyttämään tehtävän ja kantamaan sen tuoman vastuun ja taakan. Tämän ymmärtää jokainen valittu valmentaja, linja-autonkuljettaja, pastori, sairaanhoitaja, presidentti tai vaikkapa äiti, joka lohduttaa itkevää lasta aamukolmelta. Jokainen meistä on ainutlaatuinen, ja olemme eksklusiivisesti Jumalan kuvaksi luotuja ainutlaatuista tehtävää varten. Näin on edelleen myös Israelin kansan kohdalla.

Jumalan muuttumaton ja absoluuttinen totuus ei horju, vaikka relativismin myrskyt ja pluralismin tuulet puhaltavat. Elämme mielenkiintoista aikaa, ja jokaisen on syytä pitää huoli siitä, että uskomme ankkuri on lujasti kiinni Jumalan Sanan kalliossa. Meillä on joka aamu mahdollisuus pitää totuudesta kiinni, kun opimme pelkäämään ja rakastamaan Herraa.

Kutsunkin jokaista elämään vapaana pelosta, Sanan absoluuttisen totuuden tiellä. Tee se täynnä nöyrää rakkautta, ilolla palvellen ja rohkeasti eteenpäin katsoen.

JANI SALOKANGAS ICEJ SUOMEN TOIMINNANJOHTAJA