Sana Jerusalemista tammi-helmikuu 2015

Page 13

ALIJA

RANSKAN JUUTALAISET TUNTEVAT OLONSA TURVATTOMIKSI AUTA HEITÄ PALAAMAAN KOTIIN ISRAELIIN DAVID PARSONS – HOWARD FLOWER

Pariisin dramaattiset tapahtumat herättivät maailman näkemään, kuinka vaarallisesti antisemitismi on noussut Euroopassa. Ranskassa ja muualla Euroopassa eläville juutalaisille tapahtumat olivat kuitenkin vain murskaava muistutus karusta todellisuudesta, jonka he ovat tienneet jo vuosien ajan. Jo kauan ennen Pariisissa Charlie Hebdo -lehteä vastaan tehtyä terrori-iskua ja kuolonuhreja vaatinutta kosher-kaupan iskua, pystyi juutalaisissa yhteisöissä vieraillessaan aistimaan, että Euroopan juutalaiset elävät piirityksen alaisina. Kaikissa synagogissa, juutalaisissa museoissa ja yhteisökeskuksissa on metallinpaljastimet ja aseistetut vartijat sisäänkäynneillä. Juutalaisista kouluista ja seminaareista on tullut linnoitusten kaltaisia. Pariisin terrori-iskut ovat murentaneet viimeisetkin turvallisuuden rippeet suurelta osalta Euroopan juutalaisista. Toivo siitä, että maiden hallitukset pystyisivät suojelemaan heitä, on katoamassa. Uhkan alkuperä? Vaikka Pariisin iskujen jälkeen on järjestetty useita mielenilmauksia ja marsseja, ovat useimmat Euroopan maiden johtajat edelleen haluttomia tunnistamaan juutalaisia vainoavien todellisen uhan, islamilaisen jihadismin. Mielenilmauksissa on puhuttu sekä anti-semitismiä että islamin pelkoa vastaan, aivan kuin ne molemmat terrorisoisivat viattomia ihmisiä.

Euroopan juutalaisia kohtaan nouseva uhka on myrkyllinen sekoitus. Alkuperäisten eurooppalaisten keskuudessa on edelleen paljon perinteistä anti-semitismiä, jossa Israelia pidetään ääri-islamilaisuuden nousun suurimpana syynä. Tämän lisäksi Pohjois-Afrikasta ja Lähiidästä muuttaneiden maahanmuuttajanuorten keskuudessa on väkivaltaisuuksia. Jemenin, Irakin ja Syyrian jihadistit palaavat taistelukentiltä hyvin koulutettuina sotilaina, valmiina metsästämään helppoa juutalaissaalista. Ei ihme, että ennätysmäärä juutalaisia on lähdössä pois Ranskasta. Sieltä Israeliin muuttaneiden määrä saavutti kaikkien aikojen ennätyksensä vuonna 2014, kun lähes 7 000 juutalaista teki alijan. Se oli ensimmäinen kerta nyky-Israelin historiassa, kun suurin määrä maahanmuuttajia tuli länsimaasta. Juutalaistoimisto ennustaa, että tänä vuonna maahanmuuttajien määrä kaksinkertaistuu. Näin ajateltiin jo ennen Pariisin iskuja, mutta nyt maahanmuuttajien määrän uskotaan nousevan entises-

tään. Viime vuonna noin 50 000 Ranskan juutalaista kysyi Juutalaistoimistolta tietoa muuttamisesta. Tuhannet ihmiset ovat jo käynnistäneet alija-prosessin. Juutalaistoimisto on pyytänyt ICEJ:n apua Ranskan juutalaisten kotiinpaluun rahoittamisessa vuonna 2015. Yleinen olettamus on, että suurin osa 550 000 Ranskan juutalaisesta pystyy itse kustantamaan muuttonsa Israeliin. Todellisuudessa lähes puolet heistä polveutuu useita sukupolvia sitten Ranskaan Pohjois-Afrikasta paenneista juutalaisista. Monet heistä elävät köyhissä naapurustoissa yhdessä muslimimaahanmuuttajien kanssa, jotka ovat lähtöisin samoilta seuduilta, eli Marokosta, Algeriasta ja Tunisiasta. Nämä juutalaiset ovat kaikista haavoittuvimpia tällä hetkellä, eikä heillä ole varaa muuttaa muualle. Juutalaistoimiston mukaan kaikista uhatuimmaksi olonsa tuntevat sefardi-juutalaiset, jotka ovatkin osoittaneet suurinta kiinnostusta Israeliin muuttoa kohtaan. ICEJ avustaa Juutalaistoimistoa alija-seminaarien, kuljetuksien, lentolippujen ja muiden mahdollisten kulujen kustannuksissa. Yhden apua tarvitsevan henkilön kustannuksiin tarvitaan keskimäärin 950 €. Voit auttaa meitä tuomaan Ranskan juutalaisia takaisin kotiin lahjoittamalla exodustyöhön.

Juutalaisten koulujen turvatoimet ovat tiukat. 13 | SANA JERUSALEMISTA

EXODUS / PALUUMUUTTO Viite: 9800 03004 FI29 5092 0920 2944 34 BIC: OKOYFIHH


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.