YSA_20121009

Page 1

Tiistaina 9. lokakuuta

Parkanon – Karvian – Kihniön paikallislehti

Tänään

Juho Jaskari reippailee päivittäin

Nyt vuorossa syystulva

Parkano Maarit Lehto

■ Karvia ei joutunut kokemaan Pohjois-Satakunnan pahimpia tulvia viikonvaihteessa, vaikka vesi nousi taas maantielle. Alkkiassa satoi torstai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan 112 millimetriä.

Syksyn kuulumisista Juho Jaskari toteaa, että hän odottelee kunnallisvaaleja. Hän sanoo, että ihmiset ovat puolueita tärkeämpiä, ja jokaisesta puolueista hän on tavannut hyviä tyyppejä. – Isäni sanoi aikanaan, että järki ei ole yhden ihmisen päässä. Tämä pitäisi myös kunnallispoliitikkojen muistaa, Jaskari sanoo. Juho Jaskarin syksy on paljon muutakin kuin kuntavaaleja. Hän käy Rauhalan palvelukeskuksen kuntosalilla kolme kertaa viikossa. Välipäivinä hän pyöräilee 10–12 kilometrin lenkkejä. Talvisin hän hiihtää. Yksi päivä viikossa on ”normaalia touhua, jossa siinäkin tulee liikuttua”. Viime vuonna hän huomasi, ettei terveys ole ihan kohdallaan. Tutkimus paljasti sydämen läppävian. – Halusin, että minut leikataan riskeistä huolimatta. Totesin, että kuolen sitten leikkuupöydälle, jos niikseen on. Kirurgi esitteli hiilikuituista läppää, joka kestäisi 100 vuotta. Minun oli pakko huomauttaa, että ei kannata liioitella. Minulle laitettiin siannahkaläppä, ja söin Marevania, rautatabletteja ja nesteenpoistolääkettä kolme kuukautta. Nyt olen kuin poikakukko, Jaskari sanoo.

sivu 5

5 minuutin venyttely riittää

Joka päivästä jotain muistiin Jaskari tunnetaan innokkaana teatterilaisena. Lukuisissa näytelmissä nähty harrastenäytelijä käy katsomassa teatteriesityksiä, joista seuraava on Tampereen Työväen Teatterin musikaali Elizabeth Taylorista. Jaskari on myös itse kirjoittanut pienoisnäytelmän Pestuumarkkinat. Noin puolen tunnin pituiseen näytelmään hän sai innoituksen äitinsä tädin kertomista pestuumarkkinoista, joilla hän itse oli nuorena ollut. – Olen kirjoittanut näytelmän lapsilleni muistoksi menneistä ajoista. Sitä ei ole esitetty missään. Jaskari kirjoittaa myös runoja. Päiväkirjaansa hän on kirjoittanut lyhyitä kommentteja päivittäin vuodesta 1966 lähtien. Kotityöt Jaskari tekee nykyisin yksin, sillä hänen puolisonsa siirtyi talvella palvelukeskukseen. Hyvät puhelahjat toivat nuijan kouraan Jaskari nauttii eläkepäivistään. Hän työskenteli VR:llä 40 vuot-

N:o 78 - 2012 | 80. vuosikerta

■ Viiden minuutin voimistelu kesken työpäivän auttaa tietokoneella työskentelevää pysymään vetreänä. Katso ohjeet. sivu 7

Liiketalon lisäksi myös varasto Juho Jaskari käy kuntosalilla kolme kertaa viikossa ja pyöräilee välipäivinä. Yhtenä päivänä hän pitää lepopäivän, mikä tarkoittaa normaaleja askareita.

ta. Pieni osa siitä ajasta on päätynyt Pattijoen Yläpään kyläkirjaan. Jaskarit asuivat seudulla vuodet 1957–59. – Olin Tuohinnon vahtituvan viimeinen ratavartija. Siltäkin ajalta on paljon kaikenlaisia muistoja, Jaskari sanoo. VR:llä huomioitiin ratavartijan hyvät puhelahjat. Kun vahtituvat ja muuta omaisuutta huutokaupattiin, kysyttiin Jaska-

ri meklariksi. Hän teki tuolloin niin hyvät kaupat, että myi kaivonkin poisvietäväksi. Tämän jälkeen hän nuiji lukuisat kerrat meklarina. – Nuija tuli tutuksi myös Parkanon kulttuurilautakunnassa, jonka viimeinen puheenjohtaja olin. Toivottavasti asiat hoituvat nykyään yhtä hyvällä yhteistyöllä, kuten meillä aikanaan, Jaskari sanoo.

■ Karvialainen rakennusurakoitsija Tapani Lehtonen on rakentanut kotikylälleen Sarvelaan hulppean liiketalon. Sen taakse hän aikoo rakentaa lähes saman kokoisen varaston. sivu 2

”Yksi päivä viikossa on normaalia touhua, jossa siinäkin tulee liikuttua.” Irtonumero 1,50 € (sis. alv 23 %)


2 – Tiistaina 9. lokakuuta 2012

Kudossiirteet parantavat elämänlaatua Elinluovutuskortilla voi antaa suostumuksensa myös kudosluovutukseen. Kudossiirteitä voidaan käyttää sairauksien, vammojen ja tapaturmien hoitoon. Ne eivät pelasta ihmishenkiä kuten elinsiirrot, mutta nopeuttavat toipumista ja parantavat elämänlaatua. Luu- ja tukikudossiirtoja tehtiin viime vuonna 1 160. Kudossiirteistä ei ole saman-

Kiitos meitä muistaneille ja kanssamme juhlineille. Kalervo ja Sisko

laista pulaa kuin elimistä, mutta erityisesti jännesiirteitä tarvittaisiin enemmän kuin niitä on saatavilla. Luupankkiluuta voidaan käyttää luukasvainten, vammojen ja infektioiden aiheuttamien kudospuutosten hoitoon. – Luupankkikudos nopeuttaa oman luun kasvua. Se muodostaa tukirakenteen, jonka sisään potilaan omat luusolut muodostavat uutta luuta. Luusiirteen avulla toipuminen leikkauksesta on usein nopeampaa kuin keinotekoista materiaalia käytettäessä, kertoo johtava ylilääkäri Jyrki Nieminen Tekonivelsairaala Coxasta.

KIHNIÖN VAPAASEURAKUNNAN 85-VUOTISJUHLA Sunnuntaina 14.10. klo 13.00 Vapaaseurakunnan rukoushuoneella s 2UOKAILU s /HJELMA s +AHVI Tervetuloa!

Seurakunnat PARKANO Rippikouluinfo ke 10.10. klo 19 kirkossa. Vanhemmat ja nuoret tervetuloa.

Hengellisiä tilaisuuksia ★★★★★★★★★★★

Helluntaiseurakunnat

★★★★★★★★★★★

KARVIA Su 14.10. klo 11.00 Päiväkokous, Kohtamäet.

PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi

Ke 10.10. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. Su 14.10. klo 14 Jumalanpalvelus. Ma 15.10. klo 19 Miestenpiiri. Tervetuloa!

KIHNIÖ Ke 10.10. klo 18.30 Kuoroharjoitukset. Klo 20.00 Hallituksen kokous. To 11.10. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta. Pe 12.10. klo 18.00 Varkkarikerho Anne ja Harri Vaviolahdella. Klo 19.00 Cafe 0+777 alasalissa. Su 14.10. klo 11.00 Päiväkokous, Harri Nurmi. Ti 16.10. klo 7.00 Aamurukous.

PARKANO Ti 9.10. klo 14.00 Päivärukoushetki. To 11.10. klo 19.00 Gideonit vierailee. Pe 12.10. klo 15.00–16.00 Rukoushetki nuorisotyön puolesta. Pe 12.10. klo 18.00–20.00 MIX / RC-autokerho 7–12 v tytöille ja pojille. Su 14.10. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Asko ja Helena Heikkinen.

Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net

Ke Rukouskokous Vilho Vähä-Peltomäellä klo 19. To Siivoustalkoot rukoushuoneella juhlia varten alkaen klo 18. Pe Napero- ja varkkarikerho Saija Pystykoskella klo 17– 19. Nyyttärit. Nuortenilta Pystykoskella klo 20. Nyyttärit. La Cross Park kerho Kivistön soramontulla klo 11–13. Su Seurakunnan 85-vuotisjuhla rukoushuoneella klo 13. Juhlapuhe Jorma Kuusinen. Katso erill.ilm. Tervetuloa

Sarvelan Liikekulman tilat odottavat käyttäjiään Karvia Lea Luodetlahti

Sarvelan risteykseen noussut Kiinteistö Oy Liikekulma on rakennustöiltään viittä vaille valmis. Kotikylälleen on mittavan pytingin tehnyt rakennusurakoitsija Tapani Lehtonen/ Rakennus T. Lehtonen Oy. – Liikerakennusta on tehty pikkuhiljaa välitöinä. Pääurakka rakennusliikkeellämme on Kankaanpään koulukeskuksen peruskorjaus. Se työllistää toistakymmentä miestä, Tapani Lehtonen kertoo. Sarvelan Liikekulmassa on tiloja yhdessä kerroksessa 432 neliömetriä. Rakennuksen ulkoseinät ja yläpohja on levytetty. Rakennusta lämmitetään maalämmöllä. Tontille on tehty kaksi kappaletta 156 metriä syvää maalämpökaivoa.

Kiinnostus ollut nihkeää Lehtonen sanoo, ettei hän ole vielä kunnolla markkinoinut Liikekulman tiloja. Yllätys hänelle kuitenkin on ollut, ettei tiloihin ole tullut vielä yhtäkään varmaa varausta. – Sisustamme tilat vasta sitten, kun on tiedossa, mitä toimintaa taloon tulee. Viimeistelytyöt käyvät äkkiä. Tiloja voi myös muunnella isoista pieniksi yrittäjien tarpeen mukaan, Lehtonen toteaa. Liikekulmassa on yksi 120 neliön tila, kaksi kappaletta 86 neliön tiloja sekä yksi 45 neliön liiketila. – Mikäli yrityksiä ei tiloihin vuokralle saada, tulen tarjoamaan pohjoispäädyn tilaa asuinkäyttöön. Sitä varten odotan nyt lautakunnalta käyttötarkoituksen muutospäätöstä.

Liikerakennuksessa on tiloja 432 neliömetriä. Talon taakse Lehtonen rakentaa lähes saman kokoisen varastohallin.

Toinen mokoma lisää tiloja Liikekulman tontti on hulppeat 7 500 neliömetriä. Lisäksi Lehtosen omistuksessa on Liikekulman läheltä maata kaksi hehtaaria. Sarvelaan on tehty kyläkaava, ja parin hehtaarin alue on kaavoitettu omakotitaloalueeksi. Tapani Lehtosella on pitkän tähtäyksen visiot tonttien rakentamisesta. Piirustukset ovat jo valmiina ison varastorakennuksen tekemisestä Liikekulman taakse. – Lämmintä varastoa tulee 400 neliömetriä. Tilat on suunniteltu siten, että niihin saa monipuolista toimintaa tarpeen mukaan, Lehtonen toteaa.

Urakoitsija Tapani Lehtonen uskoo kotikylänsä vireyteen ja rakentamansa liiketalon tilojen täyttymiseen.

Taloudenpito vaatii vaikeita päätöksiä Parkano Veli-Matti Heinisuo

Parkanon kaupungin talouden suunta on selkeä: alaspäin mennään kuten suurissa osassa Suomen kunnista. Valtuutetuille puolivuotisraporttia torstaina 27.9. esitelleen kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin mukaan ensi vuoden talousarvion valmistelu alkaakin vaativasta tilanteesta. – On ryhdyttävä enemmänkin miettimään ratkaisuja, joita tekemällä tulemme toimeen vähemmillä euroilla. Pienemmät asiat saisivat jäädä vähän vähemmälle keskustelulle. Erityisesti on käytävä keskustelua siitä, mitä vuosille 2014–15 suunnitelluista hankkeista voitaisiin lykätä, tai mistä voitaisiin jopa luopua, sanoi Malmberg. Mauri Lielahden (kesk) mielestä Parkanolla voisivat toki asiat olla paljon huonomminkin. Hän vertasi tilannetta naapureihin. – Meidän uhkamme tulevat paljolti ulkoapäin, sillä rakenteelliset asia ovat meillä hyvällä mallilla, sanoi Lielahti.

Miten ratkaistaan lääkärikysymys? Jyrki Uotilaa (sd) kiinnosti, mikä on lääkäripalvelujen osal-

ta johtanut siihen, että kustannusten ylitykseksi arvioidaan 200 000 euroa? Jatkossa lääkärikysymys on Parkanolle iso asia Ari Lamminmäen (kesk) mukaan. – Meidän on päätettävä miten edetään, ja nimenomaan valtuustossa on se päätös tehtävä. Erkki Kallio (kesk) korosti tarkan taloudenpidon merkitystä, jotta yllätyksiä ei tule. Lääkärien osalta tulee miettiä sitä, millä tavalla kaupungin palvelukseen saataisiin pysyviä virkalääkäreitäkin. Juha Mustajärven (kesk) mielestä lääkärien kohdalla on selviö se, että nykyihminen ei juokse pelkästään rahan perässä. – Yhtään hakemusta ei muistini mukaan ole ollut sellaista, että olisi loppuun asti menty ja haastattelut käyty. Tässä olisi kyllä aivoriihen ja seminaarin paikka, sanoi Mustajärvi. Jarkko Malmberg toivoi kaikilta valtuutetuilta aktiivisuutta myös sen seuraamisessa, mihin sairaanhoitopiiri on viemässä ensihoitoa. – Meillä tulee olla hoitotason yksikkö, koska etäisyydet ovat niin pitkiä. Samaan puuttui Ari Lamminmäki, jonka mielestä kan-

salaisten tasa-arvoisuus ei tässä asiassa toteudu. – Reuna-alueet ovat ottopojan asemassa ja kustannuksia vain kasvatetaan, sanoi Lamminmäki.

Perusturva pian työvoimapulan kourissa Hannu Laholuoman (kok) mielestä tuloveroprosentti on Parkanossa jo korkein mahdollinen. Hän antoi tunnustusta perusturvaosastolle, joka on toiminut hyvin ja saanut sekä tuloksia että säästöjä aikaan. Perusturvajohtaja Vuokko Kuusiluoma otti palautteen mielihyvällä vastaan ja oli tyytyväinen, että valtuutetut ovat seuranneet perusturvapalvelujen hoitamista. – Kun muutamia vuosia mennään eteenpäin, saamme vielä muistella näitä hyviä aikoja. Mutta parhaamme teemme nyt ja tästä eteenpäin, sanoi Kuusiluoma. Jaana Männikön (sd) mielestä on erittäin tärkeää alkaa suunnitella vanhusten palveluasumisen ja kotihoidon järjestämistä, koska tosiasioiden perusteella kyse on kasvavasta tarpeesta. Yhtenä haasteena on henkilökunnan saaminen. Ari Lamminmäki vastasi, että sekä suunnitelmia että inves-

tointeja tälle osa-alueelle on jo olemassa. Työvoiman saaminen on iso kysymys, ja varmasti tulee olemaan myös muualta tulevaa työvoimaa, ja se taas johtaa kielikoulutuksen tarpeisiin. Toini Viinamäki (kok) vahvisti, että työvoimapula on todellinen asia varsinkin pohjoisPirkanmaalla. – Ulkomaisista työntekijöistä on tullut todella hyviä työntekijöitä kaupungille. Ainoa asia on kieliongelma, tiesi Viinamäki.

Ala-asteen piha saa vielä odottaa Toini Viinamäki oli huolissaan ala-asteen pihasta, johon tarkastuslautakuntakin on kiinnittänyt huomiota. Muun muassa kuopat ja vesilätäköt tekevät pihan vaaralliseksi. – Piha on edelleen hirveässä kunnossa ja syysliukkaat ovat tulossa. Kysynkin tekniseltä johtajalta, onko pihaa edes suunniteltu korjattavaksi? Ja mikä olisi kustannusarvio? Tekninen johtaja Jarmo Kyösti vastasi Viinamäelle, että pihan korjaus on suunnitelmissa, mutta aikataulusta lopulliset päätökset tekee valtuusto. Kyse on sadoista tuhansista euroista, joten vuosia saattaa kulua muutamakin.


Tiistaina 9. lokakuuta 2012 – 3 Elina Majuri

Oman asunnon myynti ei ole aina verotonta Asunnon myynnistä saatava voitto on verotonta, jos asunnon omistaja on käyttänyt omistamaansa asuntoa omistusaikanaan yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta omana tai perheensä vakituisena asuntona. On melko yleistä, että omistusoikeuden siirtyminen ja asuntoon muuttaminen tapahtuvat eri aikaan. Jos esimerkiksi asunnon omistusoikeus on saatu tammikuussa ja asuntoon on muutettu vasta helmikuussa, kahden vuoden aika alkaa kulua vasta helmikuussa asuntoon muuttopäivänä, muistuttaa Georg Ros-

bäck Veronmaksajien keskusliitosta. Tämän takia myyjän on ennen kaupan tekemistä hyvä tarkastaa, milloin hän sai asunnon omistusoikeuden ja milloin hän teki asuntoon muuttamisesta muuttoilmoituksen maistraattiin. Kun asunto myydään, omistus- ja hallintaoikeus asuntoon ei saa siirtyä ostajalle, ennen kuin myyjällä on tullut kahden vuoden yhtäjaksoinen asuminen täyteen. Liian aikaiseen vaiheeseen ajoitettu kaupan tekeminen voi johtaa myyntivoiton verollisuuteen.

Osaavat kädet luovat maailmoja

PETÄJÄ-OPISTON KURSSITARJONTAA

Kanan kouluvierailu sai Keskustan koulun neljäsluokkalaiset hilpeälle tuulelle. Kuvassa oikealta Elina Kuuhimo (selin), Sini Siro, Saara Tyrkkö, Patriicia Niinimäki, Roosa Lähteenmäki, Matilda Talonen, Anton Kalliokoski, Jere Heikkilä ja keskellä vasemmalta Janne Salinen, Rasmus Rintamäki ja Jesse Uusitalo (selin).

Kot, kot kouluun! Parkano Keskustan koulun neljäsluokkalaiset saivat vieraakseen koulukaverinsa Rasmus Rintamäen Monika-kanan. On sateinen perjantaiaamu. Ihmisiin tottunut, pienikokoinen punaruskea Monika-kana istuu tyynenä kissankuljetuskorissa, kun neljäsluokkalaiset tungeksivat lähelle nähdäkseen paremmin. Se kurkottelee kaulaansa ja kallistelee päätään. Keskustan koulun 4 B -luokan oppilas Rasmus Rintamäki murentaa kanalleen vaaleaa leipää. Tavallisesti Monika saa kauranjyviä ja matoja. Eläinten viikolla on tapana, että pienet ja isommat eläinten ystävät kertovat lemmikeistään ja voivat joskus tuoda niitä näytillekin. Oppilaissa kanan vierailu herättää hilpeää uteliaisuutta. Yritetään olla hiljaa, jotta lintu stressaantuisi oudosta tilanteesta mahdollisimman vähän. Moni haluaisi sievän Monikan omaan luokkaan vaikka koko päiväksi. Koulunpenkille kanaa ei kuitenkaan nyt kelpuuteta, vaikka se onkin todettu oppivaiseksi ja älykkääksi. Vierailu koulussa jää piristäväksi pikavisiitiksi ja Monika pääsee

Monika on tottunut siihen, että Rasmus voi kopata sen hetkeksi syliin.

pian takaisin kotiorrelle.

Sietää syliä, mutta pitää etäisyyttä Rasmuksen kotona on pieni kotitarve- ja harrastekanala. Tuulenpuuska kieputtaa ilmassa pudonneita lehtiä ja pörröttää tarhassa kauranjyviä nokkivan Monikan höyheniä. Rasmus esittelee vanhasta leikkimökistä tehtyä viihtyisää kanalaa, jonne on viittä siipiniekkaa varten rakennettu mu-

Lumikki munii aineksia kakkuihin, lettuihin ja piirakoihin.

nimiskopit ja orsi. Maassa on pehmikkeenä kutteria, jota Monika ja sen lajitoverit Lumikki, Nokkis ja Pulu sekä kukko Piiparinen kuopivat, milloin eivät tepastele mökkiä ympäröivässä ulkotarhassa. Harrastekanaloissa kanojen olosuhteet on yleensä mahdollista järjestää niiden kannalta ihanteellisiksi. Kana tuntee omistajansa, kesyyntyy täysin ja sietää myös hellyydenosoituksia, vaikkei

ihmisen syliin pyrikään. Kanasta ei ole pelkkää huvia ja silmäniloa, vaan myös hyötyä: harva lemmikki lahjoittaa kanan tavoin omistajalleen käypää ruokaa. Rasmus hakee usein kanojen munimiskopista munia ja kertoo, että vastamunittu muna tuntuu kädessä lämpimältä. Hän käyttää kananmunia muun muassa vohvelitaikinaan.

koirankoulutuskurssien kävijät. Kanan historialliset jäljet johtavat viidakkoon, jossa sen esiäiti, aasialainen punaviidakkokana, kuopii nokallaan ja jaloillaan pehmeää multaa ja kylpee siinä. Viidakon tiheä kasvillisuus tarjoaa linnulle suojaisan munimispaikan ja oksiston, jonne nousta nukkumaan. Käyttäytymistarpeet: kuopiminen, suojan, riittävän tilan ja korkean nukkumapaikan tarve ovat säilyneet kesykanan peri-

mässä satojen, jopa tuhansien sukupolvien ajan. Käyttäytymistarpeet ovat niin voimakkaita, että kana turhautuu, jos se elää ympäristössä, jossa niitä ei pääse toteuttamaan. Stressistä seuraa esim. muiden kanojen höyhenten nyppimistä ja nokkimista. Kana kuitenkin viihtyy lajitoverien seurassa, kunhan yksilötiheys ei ole liian suuri.

Elina Majuri

Uutta tietoa kanan aivoista Ylä-Satakunta 4.−10. lokakuuta vietetään valtakunnallista Eläinten viikkoa, jonka aikana kiinnitetään erityistä huomiota eläinten arvoon ja hyvinvointiin. Viikolla on vuosittain oma teemaeläin. Tämän vuoden Eläinten viikon kuningatar on kana, lukumäärältään Suomen yleisin lintu. Kananaivo ja kananmuisti ovat uusimman tietämyksen mukaan harhaanjohtavia kieliku-

via, jotka eivät tee oikeutta fiksulle ja oppivaiselle linnulle. Kana oppii tuoreiden kokeiden mukaan helposti tunnistamaan oman nimensä tai painamaan lämpölampun pois päältä, jos sille tulee liian kuuma.

Viidakon lait geeneissä Nykyään kanan viisaudesta viehättyneille järjestetään jopa kanankoulutuskursseja. Tyypillisiä osanottajia niillä ovat

Elina Majuri

GOOGLAA KAVERILLE 23.10.-6.11.2012, ti 18.00-20.30 Parkanon opintotalo Sepänkatu 4 Opettaja: Jyrki Käppi. Oppitunteja 9 Kurssimaksu: 12 €. Kurssikoodi: 3401110 Ota yhteyttä lapsiin, lastenlapsiin, sukulaisiin ja ystäviin? Tule mukaan opettelemaan Gmailin ja Google+:n käyttöä: sähköpostin peruskäyttö, liitetiedostot, asetukset, tietoturva ja Google+ käyttö, yhteydet, piirit, valokuvien jakaminen ym. ENGLANNIN ALKEET 24.10.-5.12.2012, ke 17:30-19:00 Parkanon lukio, Koulukuja 2 Opettaja: Anna-Riitta Riihimäki. Oppitunteja: 14 Kurssimaksu: 22 €. Kurssikoodi 1203103. Starttaa nyt englannin kieleen! Sopii sekä vasta-alkajille että kertaajille. Kirja ”English for you too, Starter”. INTRODUCTION TO POLISH A 30.10.-11.12.2012 Tuesdays 19:00-21:00 At Parkanon opintotalo Sepänkatu 4 Teacher: Justyna Klorek. Lessons: 18 Course fee: 22 €. Course code: 1298101 Here is your chance to learn the basics of Polish language. Common phrases for home and work. Textbook "Hurra po Polsku 1". Teaching in English. JOULUKSI KAUNISTA KOTIIN 9.11.-2.12. Parkanon opintotalo Sepänkatu 4 pe 18.00-20.30 la 10.00-15.00 su 10.00-15.00 Opettaja: Irja Halmela. Oppitunteja: 27 Kurssimaksu: 27 €. Kurssikoodi: 1104130 HOPEA- JA KIVIKORUT 9.-24.11.2012, pe 17.00-21.00, la 10.00-15.30 IKATA, Kihniön opetuspiste Kuruntie 17 Opettaja: Niina Mansikkaviita. Oppitunteja: 24 Kurssimaksu: 27 €. Kurssikoodi: 1104210 KRANSSI OVEEN TAI PÖYDÄLLE 17.11.2012, la 10.00-15.00 IKATA, Kihniön opetuspiste Kuruntie 17 Opettaja: Oili Mannila. Oppitunteja: 6 Kurssimaksu: 12 €. Kurssikoodi: 1104209 KYNTTILÖITÄ JA SAIPPUAA VALAMALLA 23.-25.11.2012, pe 17.30-20.45, la-su 10-16.30 Parkanon opintotalo Sepänkatu 4. Kurssi täynnä! Opettaja: Sirpa Åberg. Oppitunteja 20 Kurssimaksu: 27 €. Kurssikoodi: 1104128 LASIHIMMELIT 30.11.-14.12.2012, pe 17.00-21.00 Parkanon opintotalo Sepänkatu 4 Opettaja: Leila Lepistö. Oppitunteja: 15 Kurssimaksu: 22 €. Kurssikoodi 1104129 POSLIININEN JOULUPUKINPAJA 1.-2.12.2012, la 12.00-16.00 su 12.00-15.15 Parkanon opintotalo Sepänkatu 4 Opettaja: Anne Sälkänmäki. Oppitunteja: 9 Kurssimaksu: 12 €. Kurssikoodi: 1104131

petaja.lpkky.fi


4 – Tiistaina 9. lokakuuta 2012

pääkirjoitus

9.10.2012 Ylä-Satakunnan arkisto/Katariina Saarela

Valitse päättäväinen Oletetaan, että kuntasi talous olisi kuralla. On pakko säästää. Nyt vastakkain ovat vanhukset ja lapset. Leikkaisitko lapsilta? Vai vanhuksilta? Vai yrittäisitkö tasapuolisesti höylätä kummaltakin? Ehdottaisitko kaikesta huolimatta lisälainan ottamista? Vai etkö kenties osaisi sanoa, mitä pitäisi tehdä? Tämä yksi esimerkki Ylen vaalikoneen kysymyksistä kuvaa erinomaisesti, että päättäjän tehtävä ei todellakaan ole helppo. Kovin yksinkertaista ei ole rivikuntalaisenkaan valita, mikä vaihtoehto olisi paras, kun kaikki tuntuvat tasaisen huonoilta. Vaalikone antoi minulle ykkösvaihtoehdoksi sellaisen ehdokkaan, jota en ihan ensimmäiseksi ollut itse ajatellut. Enkä toiseksikaan. Silti hänen ajatuksensa asioista olivat nähtävästi lähimpänä omiani. Tästä huolimat-

ta en aio antaa ääntäni hänelle. Vaalit lähestyvät armotonta vauhtia. Olet onnekas, jos olet jo päätöksesi tehnyt. Vielä onnekkaampi olet, jos voit levollisin mielin käydä äänestämässä tietäen, että ehdokkaasi on nainen tai mies paikallaan. Yhden vinkin antaisin kaikille teille, jotka ette vielä ole ehdokastanne valinneet. Nimittäin sen, että valitkaa määrätietoinen omien mielipiteittensä esittäjä. Tulevissa kuntapäätöksissä ei jahkailijoista ja varmistelijoista ole minkäänlaista apua. Nyt pitää syntyä kiivasta keskustelua – niin ennen vaaleja kuin niiden jälkeenkin. ❐❐❐

Pimeys lisää onnettomuusriskiä liikenteessä huomattavasti. Laskeskelin viikonloppuna, että Tampereelta Parkanoon ilman katuvalaistusta on ainoastaan parikymmentä kilometriä Ikaalisten ja Parkanon välillä. Olisipa hienoa, jos tuollekin osuudelle saisi kirkkaat katuvalot! Veli-Matti Heinisuo

kolumni 12.10.1962

Peukut pystyyn että ilosta tulee totta Parkanoon nousee uusi julkinen rakennus, lasten päiväkoti. Vieläpä keskeiselle ja erittäin kauniille paikalle! Lehtitietojen perusteella voi päätellä, että myös itse rakennuksesta tulee ilo silmälle. Ainakin uusi päiväkoti tulee olemaan ilo lapsille - ja totta kai lasten kaitsijoille. On myös helppo kuvitella, että vanhemmat vievät pienokaisensa mielellään aivan kuntakeskustassa sijaitsevaan avaraan ”tarhaan”. Päiväkodin sisälle ei tarvitse ahtautua. Tilaa piisaa niin lapsille kuin erilaisille toiminnoille. Lattialämmitys takaa mukavat leikit ja lattiatyöskentelyn ja vaatteiden jopa rattaidenkin lämmitetty säilytystila miellyttävän lähdön myös pakkaseen – ja ennen kaikkea paluun, pakkasesta kuin sateesta. Nyt on pidettävä peukkuja, et-

tä ilosta tulee myös totta. Että rakentamiseen käytetty materiaali on kuivaa, tällaisena litisevänä aikana. Ja kuivuuko se omalla paikallaan? Lämpöeristeet saattavat nekin imeä kosteutta ilmasta. Vai onko rakentajilla jokin lämmitystai kuivatuslaite edistämässä työn laatua? ❐❐❐ Suomessa on merkillisen paljon hometaloja, ja niihin eivät lukeudu vain vanhat puusta tehdyt rakennukset. Myös kivi ja betoni ovat osoittautuneet petollisiksi. Ja puuta sekä eristysvillaa käytetään aina. Kävin netissä jäljittämässä hometaloja. Määrä huimaa: Kuntaliiton vuonna 2009 laatiman arvion mukaan jo tuolloin yli 1 000 koulua kärsi kosteus- ja homevaurioista. Tuskin määrä on vähentynyt. Tuolloin myös Maaseudun Tulevaisuuden raportissa kerrottiin, että kellarit ja alapohjat ovat eniten altistuneet kosteusvaurioille. Altistuvanevat edelleen. Jyväskylän ja Kiimingin seutu tuntuivat olevan ongelmallisimpia alueita. Me tunnemme Kihniön vanhan

koulun tapauksen. Vaikka vanha koulu on puurakennus, eikä Jussi Hellgren alapohjan alla ryömiessään edes maininnut löytäneensä mitään erityistä homepesäkettä, silti oppilaat ja opettajat oireilevat. Olemmeko tekemisissä uuden salakavalan vihollisen kanssa? Sitä vihollista vastustettaessa olisi tehtävä kaikki mahdollinen suojelu kosteudelta ja kastumiselta jo ennen varsinaista rakennusvaihetta. Mieluiten liioitellen! Tänä kesänä suojelukin lienee lähes turhaa. Maalaisjärjellä varustettuna minulla on herännyt epäilys, kannattaako läpimärkinä aikoina ylipäätään rakentaa? ❐❐❐ Ärsyttää se, että uudet rakennukset alkavat homehtua, kirjoittaa eräs nettikeskusteluun osallistuja. Toinen kommentoi: Seuraan, miten Espoossa rakennetaan päiväkotia. Seinät on tehty nopeasti, mutta syksyllä katto jätettiin keskeneräiseksi ja peitettiin pressulla. Rovaniemeläinen ”vierestä katsoja” kirjoittaa syyskuussa: Vartio-

kadulla Skanska rakentaa vissiin uutta hometaloa, kun ulkoseinän villat on litimärät sateen jäljiltä. (Skanska on yksi maailman johtavista rakentamis- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä.) Ensimmäiset kosteusvauriot Suomessa todettiin 60-luvulla rakennetuissa pientaloissa. Ne rakennettiin yleensä lähes maata vasten. Putki- ja laitevuodot ovat kaiketi olleet ikuinen riesa. Yleisin syy homevaurioon tuntuu olevan vesikaton vuoto. Kylpyhuoneiden yleistyttyä pientaloissa 80-luvulla niiden seinissä saattoi muhia mikrobivaara. Kouluissa vaaraa vastaan aletaan taistella kahisevalla. Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ) vaatii valtiolta rahaa homekoulujen korjauksiin 150 miljoonaa vuodessa, 10 vuoden aikana (YLE uutiset 21.8.12). Vaatimus on hurja nykyisessä taloudellisessa tilanteessamme. Eikö nyt viimeistään pitäisi keskittyä siihen, ettei kosteita saati märkiä rakennusmateriaaleja enää missään vaiheessa käytetä? Eikä märkinä aikoina rakenneta – ei edes vaalien edellä! Aino Rimppi

Nykäisy ja PIONEER käy jo Metsätöissä merkitsee jokainen minuutti rahaa. PIONEER-miehen aika ei kulu sahaa nykiessä. Kestävä PIONEER-saha täydellisine huoltoverkostoineen takaa huipputulokset. MALLI 620 7 hv 89.500:- Paino 11,3 kg MALLI NU 17 6 hv 79.500:- Paino 11 kg PIONEER EI PELKÄÄ VUOSIRENKAITA HELKAMA Tre: - Tuomiokirkonk. 27.

Kovaan työhön kova rauta Ärhäkkä kuin terrieri. Puree paljon - kuluttaa vähän. Sellainen on Clinton. - Kokeilkaa Clintonia. Huomaatte, että kätenne eivät väsy, sillä Clintonin tasapaino on oikea. CLINTON D 55 - 4,5 hv - hinta 49.500:CLINTON D 65 - 6 hv - hinta 69.800:Valmistaja Clinton Machine Co., USA Myynti ja huolto: OSUUSLIIKE SATAPOHJA

sananparsia Olem paras miäs joukos, sano Fretu häisäs. Pyhämaa Riekolla on eukko mutta miehellä vaimo. Kuusamo

kuviot päivän laina Kankaanpään Seutu, pääkirjoitus 4. lokakuuta: Hollmingin keskittäminen valaa uskoa. Vaikka Parkano on keskittämisessä menettäjä, ei vallan huonosti käynyt sillekään. Suuren teollisuuslaitoksen lähtö jättää toki syvän jäljen kaupungin kukkaroon, kun yhteisöveron tuotto jää saamatta. Sitäkin suurempi merkitys on sillä, että työtä ei viety ulkomaille halvempien palkkakustannusten maanosiin. Hollming Worksin Parkanon työntekijöistä jokaiselle on luvattu töitä Kankaanpäästä. Noin 40 kilometrin etäisyys ei ole työmatkanakaan mahdoton, kuten esimerkiksi puolustusvoimilla, jonka saneerauksen yhteydessä työtä saatetaan tarjota satojen kilometrien päästä. Monen Parkanon hollminglaisen työmatka jopa lyhenee, sillä verstaassa käydään töissä varsin kaukaakin, myös Kankaanpäästä ja lähikunnista.


Tiistaina 9. lokakuuta 2012 – 5

uutiset

Tiistaina 9. lokakuuta 2012

Sirpa Ala-Rämi

Vesiskoottereita ei kielletä Parkanonjärvellä Parkano Heikki Pettinen

Pirkanmaan Ely-keskus on hylännyt esityksen, jossa haettiin vesiskoottereille käyttökieltoa Parkanon järven eteläosassa. Samassa yhteydessä hakemuksen tehnyt ranta-asukas esitti myös 20 kilometrin tuntinopeusrajoitusta Alasensalmeen, mutta senkin ely-keskus hylkäsi. Ely-keskus on samoilla linjoilla kuin hakemuksesta lausunnon antanut Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta. Se katsoi keväällä, ettei ajokiellolle ole perusteita.

Talonmiehen toimeen Karviaan 25 hakijaa Karvia Lea Luodetlahti

Kärpäsnevalla vesi juoksi Ämmäläntien ylitse samalla tavalla kuin heinäkuussa.

Tulvavesi nousi jälleen maantielle Karviassa Alkkiassa satoi torstaista sunnuntaihin 112 milliä

teen ei ole ollut nyt koetun kaltaisia syystulvia. – 591 millimetriä sateita yhden kesän ja syksyn aikana. Tämä on yliluonnollinen juttu, Alkkiomäki sanoo.

Karvia

Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Jorma Kentän mukaan Karvianjoen tulva oli pahimmillaan sunnuntaiiltana. Vesi nousi vesistön varrella alavilla paikoilla pihapiireihin, mutta ei aiheuttanut isoja vahinkoja rakennuksille. – Lähellä riskirajaa liikuttiin monin paikoin. Muutamassa talossa pelastuslaitos kävi pumppaamassa kellareista vettä, Kenttä kertoo. Kankaanpään puolella evakuoitiin yhdestä navetasta eläimet turvaan. Tilanne oli eilen maanantaina kääntymässä parempaan suuntaan Karviassa ja Kankaanpäässä. – Tulvien riski on siirtynyt vesistön alajuoksulle Pomarkkuun, Noormarkkuun, Siikaisiin ja Merikarvialle, Jorma Kenttä toteaa.

Heikki Pettinen, Minna Lautamäki

Jo toinen poikkeustulva tänä vuonna nousi Karviassa viikonvaihteessa. Vesi nousi Mattilan sillalla jo 10 senttiä korkeammalle kuin heinäkuun kesätulvassa. Karviassa ei tiettävästi kuitenkaan jäänyt taloja veden saartamaksi niin kuin esimerkiksi Kauhajoella ja Kankaanpäässä. Asko Alkkiomäki on mitannut sademääriä pihassaan Alkkiassa. Hänen kirjanpitonsa kertoo, että kesäkuussa satoi 60 millimetriä, heinäkuussa 280, elokuussa 67 ja syyskuussa 72 millimetriä. Viime torstai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan vettä tuli 112 millimetriä. – Muistan säätiloja 1940-luvun lopulta asti, mutta en siltä ajalta tällaista sade- ja tulvakesää. 1950-luvulla joinakin vuosina tulva kyllä nousi, mutta ei näin voimakkaana, ja silloin joki oli vielä perkaamatta, Alkkomäki kertoo. Isänsä kertomusten perusteella Asko Alkkiomäki uskaltaa sanoa, että ainakaan sataan vuo-

Karvian kunta haki vakituiseen työsuhteeseen talonmies/ kiinteistönhoitajaa. Toimeen oli määräaikaan mennessä 25 hakijaa. Hakijoista on 12 Karviasta, muut lähipaikkakunnilta. – Kunnan tekninen lautakunta kutsuu seitsemän hakijaa haastatteluun. Haastattelut ovat ensi viikolla. Sen jälkeen lautakunta täyttää toimen, kunnanrakennusmestari Jaakko Kallioniemi sanoo. Haastatteluun kutsutaan Olli Liikala Karviasta, Markku Kivistö Honkajoelta, Jari Jokela Kankaanpäästä, Rauno Holkko Karviasta, Kimmo Järvinen Karviasta ja Tero Ojala Karviasta. Yksi haastatteluun valituista ei halua nimeään julkisuuteen. Toimeen valitun sijoituspaikka on Iltaruskon palvelukeskus. Työhön kuuluu lisäksi palveluasumisyksikön, palvelutalon, vanhustentalon, sotainvalidien asuinrivitalojen sekä peruspalvelukeskuksen talonmiestehtävät.

Juopunut kuski kyyditsi jalkapallojunioreita Ylä-Satakunta Jalkapallojunioreita kyytimässä olleen linja-auton kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat poliisin alkometriin sunnuntai-iltana Teiharjussa. Auto oli tulossa kolmostietä Pohjanmaan suunnasta ja sen kovaan vauhtiin ja epävakaaseen ajoon oli kiinnitetty huomiota pitkin matkaa. Poliisi sai epäillystä ilmoituksen kello 17.23. Kuljettaja oli matkalla Parkanosta Ikaalisiin ohittanut keltaisilla viivoilla ja muun muassa vienyt ohitustilanteessa yhdestä ohitettavasta autosta peilin, vaikka tämä oli väistänyt aivan tien oikeaan reunaan. Poliisipartio pysäytti ajoneuvon Ikaalisten Teiharjussa. Kyydissä oli 20 henkilöä, joista suurin osa 14-vuotiaita jalkapallojunioreita pääkaupunkiseudulta. Vantaalta kotoisin olevaa, vuonna 1956 syntynyt mieskuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Linja-autossa oli alkolukko, mutta kuljettaja oli onnistunut ohittamaan sen käynnistämällä auton moottoritilasta.

”Sunnuntaina liikuttiin riskirajoilla”

Käry kävi Karvian rattijuopolle Karvia

”Tämä on yliluonnollinen juttu.”

Mattilan sillan kohdalla vesi oli maanantaina kunnan rakennusmestarin Jaakko Kallioniemen mittauksen mukaan 10 senttiä ylempänä kuin heinäkuun tulvassa. Yhtä korkealla veden pinta oli kevään 1081 ennätystulvassa.

Perjantaina illansuussa puhallutti Liikkuvan poliisin partio Karviassa autolla liikkeellä olleen miehen. Vuonna 1949 syntynyt kuski puhalsi 0,77 promillea. Häntä epäillään rattijuopumuksesta.


6 – Tiistaina 9. lokakuuta 2012

Vanhuksille apua vapaaehtoisista Parkano Anniina Haukkaluoma

Valtakunnallista vanhusten viikkoa vietetään päivää vietetään 7.–14.10. teemalla Yhdessä vahvempia. Vanhuksia voit itse muistaa osallistumalla vapaaehtoistoimintaan. Rauhalasta kerrotaan, että palvelukeskuksessa vapaaehtoisia käykin auttamassa aina tarpeen mukaan. Apua voidaan tarvita esimerkiksi kahvitukseen teemapäivinä tai asiakkaiden ulkoiluttamisessa. Joskus voi ihan vaan oleskella ja seurustella vanhuksen kanssa, tai vaikkapa lukea lehtiä.

Pikakoulutus tai ystäväkurssi Kuka tahansa voi aina tulla avustajaksi, oli kokemusta entuudestaan tai ei. Yhteyttä voi ottaa talon puolella olevaan yhteyshenkilöön, joka ottaa vastaan ja ohjeistaa vapaaehtoisia pikakurssilla, jossa opitaan muun muassa pyörätuolien hallintaa ja sähköovien käyttöä. Virpi Uusi-Luomalahden tavoittaa numerosta 0447865334. Jos haluaa vapaaehtoistoimintaan laajemmin mukaan, voi osallistua järjestöjen järjestämille ystävä- ja vapaaehtoistoimintakursseille. Valtakunnallinen vanhusten päivän juhla pidettiin sunnuntaina Järvenpäässä. Siellä juhlapuheen piti presidentti Tarja Halonen. Kirjoittaja on Parkanon yhteiskoulun 9D-luokan oppilas. Hän oli Ylä-Satakunnan toimituksessa TET-harjoittelijana.

Kirjastossa näkee mitä ehdokas lukee Parkano Kihniö Heikki Pettinen

Parkanon ja Kihniön kirjastot tarjoavat valintaa tekevälle äänestäjälle yhden tavan kurkistaa kunnallisvaaliehdokkaiden pään sisälle. Kirjastot ovat kyselleet ehdokkaiden mielikirjoja ja pystyttävät niistä näyttelyn. Näyttely alkaa Parkanon ja Kihniön kirjastoissa huomenna keskiviikkona, Aleksis Kiven päivänä. Kuntaliiton kyselyn mukaan ihmiset pitävät kirjastoa tärkeimpänä kulttuuripalveluna. Tästä muistutetaan Suomen kirjastoseuran vetoomuksessa ehdokkaille.

vauvat Parkanolaiset Anna Kulmala ja Mikael Kiviholma saivat tytön 19. päivä syyskuuta. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa syntynyt pienokainen painoi 3 240 grammaa ja oli 49,5 senttiä pitkä. Vauvan isoveli Niko on 2-vuotias.

Karvian lautakunnissa vaihtelevaa kokousintoa Karvia Heikki Pettinen

Karvian kunnanvaltuustossa ei juuri ole ollut poissaoloja päättyvällä vaalikaudella. Sen sijaan muutamat lautakunnat ovat joutuneet kokoontumaan useinkin vajaamiehisinä, tosin aina päätösvaltaisina. Tyhjiä tuoleja on ollut eniten elinkeinolautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan kokouksissa. Kunnanvaltuusto ehti ennen lokakuuta kokoontua 28 kertaa. Joka kerta olivat paikallaan puheenjohtaja Ilpo Vuorela, Joni Vainionpää, Kaija Kangas ja Antti Otava. Muutkin selvisivät pääasiassa muutamalla poissaololla, paitsi Merja Holkko, joka ehti vain 18 kokoukseen. Kunnanhallituksen jäsenistä kukaan ei päässyt kaikkiin 66 kokoukseen, mutta useimmat ehtivät vähintään 60 kertaa paikalle. Toni Hietaselle kokouksia kertyi vain 42, mutta varamies Jorma Niskala tuurasi sataprosenttisesti. Merja Holkko oli paikalla 47 kertaa ja Jaana Niemenmaa 51 kertaa. Varajäseniä käytettiin niin hyvin, että 9-jäsenisen hallituksen kokouksissa oli paikalla keskimäärin 8,4 päättäjää.

Puheenjohtajat paikalla, jäsenet lipsuvat Elinkeinolautakunnassa on 5 jäsentä, mutta kokouksissa on ollut paikalla keskimäärin 3,6. Puheenjohtaja Ilmo Törmä on istunut pöydän päässä kaikissa 13 kokouksessa, mutta kaikilla muilla jäsenillä on useita poissaoloja eivätkä varajäsenet ole paikanneet aukkoja täysin. Vapaa-ajan lautakunta on kokoontunut 16 kertaa ja siinäkin vain puheenjohtaja Paavo Tuuliniemi on ollut paikalla aina. Peräti 11 kertaa on ollut poissa varapuheenjohtaja Riina Tallberg eikä hänelle ole saatu kertaakaan varajäsentä tuuraamaan. Rauni Kannisto ehti vain 2 kokoukseen, mutta hänen tilallaan on kokoustanut Johanna Välimäki ensin varajäsenenä ja toukokuusta alkaen varsinaisena jäsenenä. Vapaa-ajan lautakunnassa on 7 jäsentä, mutta kokouksiin on saatu paikalle keskimäärin 5,2.

Karvian kunnanvaltuutetut paikalla valtuuston kokouksissa 2009–2012 2009 2010 2011 2012* kokouksia 7 9 8 4 Vuorela Ilpo 7 9 8 4 Ohrankämmen Jukka 7 9 5 3 Vainionpää Joni 7 9 8 4 Ervelä Katri (19.12.2011 saakka) 6 8 6 Hietaluoma Jaakko 7 9 7 2 Hietanen Toni 6 7 7 3 Holkko Merja 6 7 3 2 Kangas Kaija 7 9 8 4 Kannisto Jari 6 7 8 4 Kaskimäki Veijo 6 7 8 3 Laitila Sami 7 9 7 4 Luomanen Esko 6 9 8 4 Mahlamäki Eija (19.12.2011 alkaen) 4 Niemenmaa Jaana 7 8 6 4 Niskala Jorma 6 8 8 4 Niskala Pekka 6 8 7 4 Otava Antti 7 9 8 4 Pukkila Esa 6 9 7 3 Raita-aho Voitto 6 9 7 4 Tuuliniemi Paavo 6 8 8 4 Välimäki Aarre 7 9 8 3 Ylilammi Yrjö 7 8 8 4 Varajäsenet: Törmä Ilmo Hietakoivisto Marita Hietikko Tarja Hakola Seppo Liikala Ari Koivumäki Jyrki Aho Anne Tallberg Riina Mahlamäki Eija Viitala Jaakko

3 1

6

1

4

1

4 2

yht 28 28 24 28 20 25 23 18 28 25 24 27 27 4 25 26 25 28 25 26 26 27 27

1 1 1

10 2 1

1 1

6 1

2

10 4

5

*Kokoukset 30.6.2012 saakka Maaseutu- ja kouluasiat istutaan tunnollisesti Kasvatus- ja opetuslautakunnassa meno on ollut aivan toista. Lautakunta on kokoontunut 25 kertaa ja vain yhdellä jäsenellä on kolme poissaoloa, muilla vähemmän, Jonna Haavistolla ei yhtään. Varajäseniä on tarvittu pari kertaa, jotta 7-jäsenisen lautakunnan kokouksiin on saatu paikalle keskimäärin 6,8

päättäjää. Maaseutulautakunnan jäsenet ovat myös olleet vahvasti kokouksissa. 7 jäsenestä on saatu kokouksiin keskimäärin 6,5, välillä varajäseniä kutsuen. Kokouksia on ollut 15 ja eniten poissaoloja on Jaakko Hietalouomalla (5) ja Sirkku Ylilammilla (4). Muilla vain yksi tai ei yhtään. Teknisen lautakunnan 22

Työttömyys elokuun lopussa vuoden takaisella tasolla

kokouksesta Tarja Haapaniemi on ollut paikalla vain joka toisessa, mutta varajäsen Marita Hietakoivisto on sijaistanut Haapaniemeä 8 kertaa. Sen sijaan Veijo Kaskimäen 10 poissaoloa on sijaistanut varamies vain kerran. Myöskään Eija Mahlamäen tilalle ei ole saatu varajäsentä niinä 7 kertana, jotka hän on ollut pois kokouksista. Teknisen lautakunnan 7 jäsenestä on saatu paikalle keskimäärin 5,8. Rakennuslautakunnalla on ollut tällä valtuustokaudella enemmän kokouksia kuin millään muulla lautakunnalla, peräti 31. Kiivaimpana vuotena 2010 kokouksia oli 12 ja niissä lähes sataprosenttinen osanotto. 5-jäsenisessä lautakunnassa on ollut paikalla keskimäärin 4,6 päättäjää.

Erityisen jämptiä linjaa edustaa tarkastuslautakunta, joka on istunut täydellä kokoonpanolla kaikki 19 kokoustaan. Vain kerran on tarvittu varajäsen paikalle. Myöskään keskusvaalilautakunnassa ei ole ollut tuoleja vapaana sen 23 kokouksessa, mutta varajäsentä on tarvittu kolmesti.

KUNTA VAALIT 2012

”Vakituinen kokouspäivä auttaisi” Karvia Heikki Pettinen

Merja Holkko ei ylläty siitä, että hän on Karvian valtuutettujen poissaololistan kärjessä. Hän on ollut kouluttajana Sataedun yrittäjäkurssilla Kankaanpäässä. – Opetustyö on ollut viikoittaista syksyisin ja keväisin, ja usein samana iltana kuin Karvian valtuuston kokous, Holkko kertoo. Este on ollut tiedossa hyvissä ajoin, joten varavaltuutettu Ilmo Törmää on työllistetty runsaasti. Sama sama työeste selittää myös Holkon poissaolot kunnanhallituksen kokouksista. Hän sanoo pyytäneensä usein, ettei hallituksen kokouksia sovittaisi sellaisille illoille, kun hän ei pääse paikalle. – Olen vähemmistön edustaja, tavallisesti pyyntöäni ei ole noteerattu. Tietenkään kaikkien toiveita ei voi noudattaa. Holkon mielestä suunnittelua helpottaisi, jos olisi vakituinen kokouspäivä. – Neljä vuotta sitten sovit-

tiin torstai kunnanhallituksen kokouspäiväksi, mutta vain yhden kerran hallitus on kokoontunut torstaina, Merja Holkko sanoo.

Poissaolosta ilmoitetellaan laiskasti Vapaa-ajanlautakunnan puheenjohtaja Paavo Tuuliniemi on ottanut lautakunnan jäsenten runsaat poissaolot puheeksi kokouksissa. – Olen korostanut, että pitäisi paikallakin olla. Mutta kun lautakunnassa on suhteellisen nuorta porukkaa ja heillä tuppaa olemaan työesteitä ja muuta, niin on ymmärrettävääkin, etteivät kaikki pääse. Varajäseniäkään ei ole saatu aina tilalle, kun varsinaiset eivät aina ilmoita poissaolostaan. Tai jos ilmoittavat, niin liian myöhään. – Olisi hyvä ilmoittaa esteestä heti. Kutsu kokoukseen tulee viikkoa ennen ja kyllähän jokainen menonsa suunnitelleen tietää. Mutta eivät nuoremmat sitä näköjään muista, Tuuliniemi toteaa.

2011 2012 16 % 14 12

Ylä-Satakunta Heikki Pettinen

Työttömyyslukemat olivat elokuun lopussa jälleen laskusuunnassa. Parkanon työttömyysasteeksi kirjattiin 7,6 prosenttia, Karvian 9,1 ja Kihniön 8 prosenttia. Vuodentakaiseen verrattuna Kihniön työttömyysaste on vähän korkeampi, Karvian ja Parkanon vielä vähemmän alempi. Avoimia työpaikkoja oli tilastopäivänä Parkanossa 22

Karviassa 6 ja Kihniössä 7 kappaletta. Parkanolaisia oli työttöminä työnhakijoina elokuun viimeisenä päivänä 225, joista naisia pikkuisen alle puolet. Vähintään vuoden yhtä mittaa jatkunut työttömyysjakso oli takana 42 hakijalla. Karviassa työttömiä oli 105, joista naisia 42. Pitkäaikaistyöttömiä kirjattiin 15. Kihniön 75 työttömästä reilu enemmistö eli 46 oli naisia. Kihniössä pitkäaikaistyöttömiä oli 7.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Parkanossa elokuun lopussa 19, Karviassa 10 ja Kihniössä 7. Yli viisikymppisiä taas Parkanossa 122 eli vähän yli puolet hakijoista, Karviassa 51 ja Kihniössä 31 eli alle puolet työnhakijoista. Kaikkien kolmen kunnan työttömyysasteet olivat nyt selvästi matalammat kuin maakunnalliset työttömyysprosentit. Satakunnassa töitä vailla oli 9,7 prosenttia työvoimasta ja Pirkanmaalla 10,2 prosenttia.

10

Karvia Koko maa

8

Kihniö Parkano

6 4 2 0

Elo

Loka

Joulu

Helmi

Huhti

Kesä

Elo


Tiistaina 9. lokakuuta 2012 – 7

5 minuutin taukojumppa vetreyttää

Höyläämön työporukka treenaa kohti maratonia

Parkano Maarit Lehto

Fysioterapeutti Sanna Perälä opastaa ohessa 5 minuutin taukojumpan, jonka voi suorittaa työpisteen äärellä. Liikkeet ovat hyviä etenkin toimistossa näyttöpäätteen äärellä työskenteleville. Sanna Perälä muistuttaa, että näyttöpäätteen ääreltä pitäisi lähteä liikkeelle toviksi kerran tunnissa. Sanna Perälän ohjeiden mukaan taukojumpan tekee osastosihteeri Marjo Ojanen.

Kihniö Maarit Lehto

Kulttuurillisessa tyky-päivässä poiki Nerkoon Höyläämöllä idea ryhtyä harrastamaan aktiivisemmin liikuntaa ja asettaa yhteinen tavoite. Nyt muutama höyläämöläinen treenaa osallistuakseen vuoden kuluttua maratonille. Tavoite ei ole ehdoton, vaan se voi muuttua matkan varrella. Tärkeintä on liikunnan harrastaminen. – Heti lupauduin mukaan, kun Jaskarin Aki ehdotti maratonia. Olen aina harrastanut liikkumista ja maratonille osallistuminen on käynyt monesti mielessä, sanoo Kari Laine. Maratonille tähtää viisi valmentautujaa. Kukaan heistä ei ole aikaisemmin juossut reilun 42 kilometrin taivalta. Jokainen harjoittelee omatoimisesti, mutta myöhemmin mukaan tulee myös yhteisharjoittelua. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ryhmä juoksee Levin Ruska-maratonilla ensi syyskuussa.

Sanna Perälän opastama taukojumppa videolla: www.ylasatakunta.fi

Kannustusta oman kunnon kohottamiseen Valmentaja Petteri Vuorinen teki juoksemisesta kiinnostuneille höyläämöläisille syyskuussa UKK-kävelytestin. Tulosten pohjalta hän laati henkilökohtaiset valmennusohjelmat. Niissä huomioidaan jokaisen omat harrastelajit osana harjoitusta. Nerkoon Höyläämöllä on nelisenkymmentä työntekijää. Yrityksen aktiivisiin liikkujiin kuulunut Erja Silvennoinen sanoo, että hyvä tulos olisi, jos puolet yrityksen työntekijöistä innostuisi liikkumaan nykyistä enemmän. Työnantaja on sitoutunut liikuntaprojektiin.

1. Hartioiden pyöritys taaksepäin 10 kertaa. Kari Laine, Hannu Niemi ja Eero Silvennoinen kuuluvat maratonille harjoittelevien porukkaan.

”Kaikki eivät tähtää maratonille, vaan ihan oman kunnon kohottamiseen tai säilymiseen.”

– Kaikki eivät tähtää maratonille, vaan ihan oman kunnon kohottamiseen tai sen säilymiseen ennallaan. Tavoitteita ei kannata laittaa liian korkealle, ja niitä voi muuttaa. Liikkumiseen innostetaan sillä ajatuksella, että nälkä kasvaa syödessä, Silvennoinen sanoo. Talvea ajatellen isompi hyvä tavoite voisi olla esimerkiksi 42 kilometrin pituinen Käskyvuo-

ri-hiihto. Aikaisemmin yrityksessä järjestettiin ohjauksellinen taukojumppa. Ohjaaja kiersi eri työpisteissä vetämässä liikunnallisen tuokion.

Takana pari treeniviikkoa Maratonille harjoittelevien ohjelma jaksottuu kahdelle viikolle. Kari Laineella ja Hannu Nie-

mellä ohjelma sisältää muun muassa punttisalia ja lenkkeilyä. Molemmat ovat muutenkin aktiivisia liikkujia. Niemen päälaji on lentopallo ja Laineella jääkiekko. Miesten maratonille treenaus on varsin tuore juttu, sillä harjoittelua on takana vasta pari viikkoa. Tarvittaessa valmentaja suorittaa seurantaa, tekee testit ja antaa uutta ohjausta.

2. Käsien venytys taaksepäin kämmenet avoimina 10–20 sekuntia. Palautus ja toisto.

11 000 askelta päivässä ylläpitää kuntoa Parkano

hyvinvointina. – Sairauspoissaolojen määrästä ei voi sanoa vielä mitään, koska aloitimme vasta keväällä, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että olo on aikaisempaan verrattuna pirteämpi ja energisempi, Perämäki sanoo. Hän kertoo, että työpaikalla on aikaisemminkin yritetty järjestää yhteisiä liikuntatempauksia, mutta ne eivät ole ottaneet tuulta purjeisiin. – Yhteinen tavoite kannustaa ja se, että suoritukset ovat kaikkien nähtävillä. Lisäksi meillä on kilpailu pankin muiden konttoreiden kesken. Se on myös kannustava lisämauste. Syyskuun alusta lokakuun puoliväliin kestävän jakson aikana tavoitteena on kerärä askeleita Helsingistä Vaasaan eli 420 kilometrin verran.

Minna Lautamäki

Kun 14 hengen työporukassa jokainen ottaa tavoitteekseen 10 000 askelta päivässä, kuntoilun aloittamisen kynnys on riittävän matala. Tätä mieltä on ainakin Merja Perämäki, joka on Parkanon Säästöpankin viime keväänä alkaneen liikuntakampanjan puuhanainen. – Tavoite kannustaa kaikenkuntoisia, ja jokainen voi kantaa kortensa kekoon omalla tavallaan, hän sanoo. Pankin kaikki työntekijät seuraavat liikuntamääriään kaulassa roikkuvasta askelmittarista ja kirjaavat tuloksen päivittäin kaikkien nähtäväksi. Askeleita kertyy myös hyötyliikunnasta ja muista liikuntalajeista sen mukaan, kuinka paljon suoritus nostaa sykettä. Eri liikuntamuotojen askeleiden laskemiseen käytetään muuntolaskuria. Perämäen mukaan kampanjaan on lähdetty innokkaasti mukaan. Meneillään olevan seurantajakson tarkka keskiarvo viime viikon torstaina oli 11 533 askelta päivässä. – Tämä on innostanut sohvaperunatkin liikkeelle. Kun kampanjassa oli syksyllä pieni tau-

3. Käsien venytys ylös.

4. Sormet kurkotetaan lattiaan rauhallisesti selkä pyöreänä.

Tarja Kallioniemen, Marika Salon, Mari Viitasen, Marjatta Haapamäen, Oili Jokisalon, Enni Rajalan, Marja-Kaarina Pentin, Manta Niemen, Merja Perämäen ja Kaija Kivelän tavoitteena on kävellä puolentoista kuukauden aikana ”matka Helsingistä Vaasaan”.

ko, alettiin jo kysellä, koska seuraava jakso alkaa. Hän itse pääsee asetettuun tavoitteeseen säännöllisillä kävelylenkeillä. – Työpäivän aikana kertyy ilman liikuntasuoritusta noin 2 500–3 000 askelta. Sen lisäksi teen iltaisin noin viiden kilo-

metrin lenkin, Perämäki kertoo.

Taustavoimana kampanja Pankin liikuntatempauksen taustalla on Kuntoa kansalle -kampanja, joka on valtakunnallinen työhyvinvointiin ja terveysliikuntaan kannustava

palvelu. Palvelun hintaan sisältyy askelmittarit ja nettitunnukset sivustolle, jonne kertyneet askeleet merkitään. Työnantaja maksaa työntekijöiden osallistumisen kampanjaan. Hinta tulee Perämäen mielestä takaisin parantuneena työ-

”Työpäivän aikana kertyy ilman liikuntasuoritusta noin 2 500–3 000 askelta.”

5. ”Hiirikäden” venytyksessä käsi on suorana, taivutetaan sormia alaspäin. 6. Lopuksi pyöritellään ranteita.


8 – Tiistaina 9. lokakuuta 2012

mielipide

Osoite: Mielipidesivu, Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano Sähköposti: toimittajat@ylasatakunta.fi Puhelin: 443 826 tai 443 823 tai 443 825 tai 443 824 tai 443 827 Faksi: 443 844

Suosittelemme kirjoittamaan omalla nimellä. Nimimerkilläkin voi esiintyä, mutta silloinkin on kirjoittajan liitettävä mukaan nimensä ja osoitteensa. Ne jäävät vain toimituksen tietoon.

sää

Ikälaki tulee – olemmeko valmiita Odotettu uusi ikälaki peilaa hyvin vanhusten elämässä tunnistettuja tarpeita. Lain tarkoitus on varmistaa iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn järjestelmällinen edistäminen. Tutkimuksen mukaan tulevaisuuden vanhuspalveluiden toteuttamisen tarve kunnissa tiedetään, mutta palveluiden kehittämistahti on ollut liian hidas vanhusten määrän ja palvelutarpeen lisääntymiseen verrattuna. Lakiluonnoksen mukaan pitkäaikainen laitoshoito on jatkossa perusteltua vain vanhuksen arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon varmistamiseksi. Toiminnan periaatteen tulee siirtyä sairausnäkökulmasta enemmän sosiaaliseen näkökulmaan. Tulevaisuuden hoivan tarpeet eivät ole pelkästään lääketieteellisiä – ne ovat ihmisen kohtaamisissa, kuulluksi tulemisessa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa. Työssäni kohtaamat vanhukset kertovat yksinäisyydestään, siitä miten ainoa ihmisääni omassa kodissa moneen päivään voi tulla televisiosta. Mitä voisimme tehdä asialle? Omaisten merkitys on tietenkin tärkeä! Toisaalta naapuri ja tutta-

omaishoitajan työpäivän/vapaapäivän ajan ja asuisi omassa tai omaisensa kodissa muun ajan. Omaishoitaja saisi omaishoidon tuen siitä huolimatta, että käy töissä. Tämän tyyppinen palvelu on kunnalle edullinen, mutta ennen kaikkea vanhukselle inhimillinen. Myös yhteistyötä yksityisten palveluyrittäjien kanssa tulee tiivistää. Voisimme käyttää palveluseteliä jollakin palvelualueella, jolloin vanhus voisi ostaa kunnan hyväksymiltä palveluntuottajilta tietyn palvelun. Parkanossa tulevaisuudessa vanhusten määrän kasvu pitää ottaa myös voimavarana. Nyt eläkkeelle jäävillä voi olla 20 toimintakykyistä vuotta, heistä on vielä monenlaiseen aktiiviseen toimintaan. Vapaaehtoistyö on Parkanossa jo osittain koordinoitua. Vammaisneuvoston sihteerinä ollessani järjestöt sopivat usein mm. yhteisistä retkistä ja tapahtumien järjestämisestä. Sekä vanhus- että vammaisneuvoston yhteistyötä lautakuntiin päin tulee lisätä, ettei niiden arvokas työ jää pelkiksi ”kahvipuheiksi”. Olen toiminut kuluneen valtuustokauden sivistyslautakunnan puheenjohtajana ja nyt tunnen piston

vat voivat tehdä osansa. Herätetään taas henkiin jo lähes kuollut kyläilykulttuuri; aina ei tarvitse sopia vierailusta viikkoja etukäteen! Vanhukset eivät ole yhtenäinen joukko, jolle suunnataan palveluita saman kaavan mukaan. Periaate, että hoida vanhusta niin kuin toivoisit itseäsi hoidettavan, on hyvä ohjenuora luotaessa strategioita siitä, millaisia tulevaisuuden palveluita suunnitellaan. Usein kysytään asiakasryhmän mielipiteitä, mutta olisiko tulos erilainen, jos tämän päivän 40-vuotiaat kertoisivat, miten he haluaisivat heitä hoidettavan 30 vuoden kuluttua. Uusia toimintamalleja on kehitettävä ja kokeiltava. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2012 Parkanossa on 85 vuotta täyttäneitä henkilöitä 224, kun vuonna 2040 heitä ennustetaan olevan 583. Vanhusten perhehoito on yksi vaihtoehto ympärivuorokautiselle asumispalvelun toteuttamiselle. Perhehoitoa voidaan toteuttaa hoitajan kodissa tai vanhuksen kodissa esimerkiksi omaishoitajan vapaapäivänä. Tai miksi emme kokeilisi vanhusten päiväkotihoitoa? Vanhus viettäisi päiväkodissa

sydämessäni, että molempiin neuvostoihin päin yhteistyö on jäänyt virittämättä. Olen sitä mieltä, että vanhuspalvelut on pidettävä pääosin kunnan omissa käsissä. Yksityisellä ympärivuorokautista asumispalvelua tuottavalla yrityksellä on hyvän hoidon lisäksi aina tavoitteena tuottaa myös voittoa omistajilleen. Hankintalaki kilpailutuksineen pakottaa yksityisiltä ostettaessa kunnat jatkamaan vanhaa huutolaisperinnettä, ”kuka halvimmalla hoitaa”. On myös valitettavaa, jos Parkanossa elämänsä asunut vanhus joutuu muuttamaan kauas toisella paikkakunnalla sijaitsevaan yksityiseen palvelutaloon, jonne omaisillekin tulee vierailumatkaa. Siksi kannatan lämpimästi kunnan oman uuden yksikön rakentamista terveyskeskuksen läheisyyteen ns. Väistön tontille, josta ryhmäperhepäiväkodin väki siirtyy syksyllä 2013 uuteen päiväkotiin. Taina Niiranen

valtuutettu HTM, sosiaalijohtaja

Tänään

Huomenna +7

+8 +7

+8 Parkano

Torstai

Parkano

Perjantai +6

+7 +7

+6 Parkano

Parkano

Suomi tänään Matalapaine liikkuu Suomen eteläpuolitse itään ja siitä yltää sateita etelärannikon tuntumaan. Muualla maassa tulee kuurosateita, iltaa kohti on kuitenkin poutaisempaa ja pilvipeite rakoilee maan etelä− ja keskiosassa. Päivän ylin lämpötila on maan etelä− ja keskiosassa 7...10, pohjoisessa 4...8 astetta.

Suomi huomenna Lapissa pilvipeite rakoilee ja on enimmäkseen poutaa, etelämpänä kuurosateinen sää jatkuu. Päivän ylin lämpötila on maan etelä− ja keskiosassa 7...10, Lapissa lähellä 5 astetta.

Katsaus lähipäivien säähän Tuuli kääntyy pohjoiseen ja voimistuu maan itä− ja pohjoisosassa. Sää muuttuu poutaisemmaksi, ja osin selkeämmäksi lännessä ja pohjoisessa, itärajan tuntumassa voi sadella vettä, Itä−Lapissa myös räntää. Päivisin lämpötila vaihtelee maan etelä− ja keskiosan 6...9 asteesta Lapin 2...5 asteeseen.

Hieman ajatuksia kunnallispolitiikasta Olen viime aikoina seurannut keskustelua kunnallispolitiikasta esimerkiksi sanomalehdistä ja internetistä. Yleinen puheenaihe tuntuu olevan perussuomalaisten ja jonkun muun puolueen vastakkainasettelu. Minun mielestäni kaupunginvaltuuston olennaisin tehtävä on toimia kuntalaisten edunvalvojana yhtenäisenä ryhmänä. Valtuuston tulisi pystyä tekemään kompromisseja yli puoluerajojen niin, että mikään kansanryhmä (esimerkiksi

lapset, vanhukset ym.) ei joudu ylenmääräisten säästötoimenpiteiden kohteeksi. Mielestäni niin sanottu poliittinen valtataistelu kuuluu korkeintaan eduskuntaan, mutta pienessä kunnassa on ensiarvoisen tärkeää, että osataan puhaltaa yhteen hiileen. Energiaa ei tulisi kuluttaa toisien mollaamiseen ja liialliseen kiistelyyn. Olen ehdokkaana kunnallisvaaleissa perussuomalaisten listoilla. Omalta kohdaltani olen kuullut kommentteja ku-

ten muuten voisin äänestää, mutta hän on persu. Olen miettinyt, että kuinkahan moni näiden kommenttien kirjoittajista on ylipäänsä selvillä perussuomalaisten arvomaailmasta. Persujen mustamaalaus tuntuu olevan pikemminkin nykyaikainen muoti-ilmiö. Sen sijaan, että se perustettaisiin järkipohjaiseen ajatteluun. Tyypillistä tälle mustamaalaukselle on esimerkiksi se, että vedotaan joidenkin kohuehdokkaiden tekemiin lausuntoi-

hin ja yleistetään se koko puolueeseen. Minun näkökulmastani perussuomalaiset on ihmisläheinen puolue, joka ajaa suomalaisten asiaa yli luokka- ja muiden rajojen. Mielestäni on aika kitkeä negatiiviset tunteet, kuten katkeruus ja kateus, pois kuntamme hallintoelimistä ja rakentaa yhdessä Parkanosta parempaa paikkaa asua ihan jokaiselle.

Kallista lääkkeiden hakua

massa vanhuksen lääkkeet. Lääke voi maksaa vain kolme euroa. Jos apteekkikäyntejä tulee kolmekin kuukaudessa, kertyy lääkkeelle hintaa. Huomautan vielä, että lääkkeiden jakajat saavat palkan käynnistään vanhusten luona. Viiden euron maksu lääkkeiden hakemisesta on mielestäni väärin.

Perusturva vastaa

määrittelee palveluista perittävät maksut. Lisäksi asiakkaalla tai hänen edustajallaan on mahdollisuus hakea palvelumaksun kohtuullistamista tai maksun poistoa, mikäli se asiakkaan maksukykyyn nähden on tarkoituksenmukaista. Ystävällisin terveisin

Parkanon perusturvalautakunnalta kysyn, onko oikein, että säännöllinen kotipalvelu- ja kotisairaanhoito lypsää rahaa vanhuksilta? Ottavat 5 euroa, kun käyvät apteekissa hake-

Parkanon perusturvalautakunta on hyväksynyt joulukuussa 2011 kotihoiwdon tukipalvelumaksut. Maksut tulivat voimaan 1.1.2012 lukien. Asiointipalvelu on yksi tukipalveluina toteutettava kotihoitopalvelu. Kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1§ linjaa ja

Maria

Marianna Sammi

Mirja Ahoniemi

laitoshoidon johtaja Parkanon kaupunki

toimitus

näpyt 17233 ■ Paroonin kunniaksi Viinikantien nimi pitäisi muuttaa Perställinahteeksi. ■ Kauhalammen pitkospuut karmeassa kunnossa, ei pidä haalia uusia suojelualueita, kun nykyisiäkään hoitamaan valtion taholta. Kökkä pystyyn. ■ Miksi pitää asettua ehdolle vaaleissa jos ei ehdi koko-

uksiin? Äänestäjien höynäyttämistä! ■ Perjantain ruokalistat: possua, possua, possua... Ravintoloille pyyntö: possuton perjantai. ■ Kyllä luottamushenkilöissä on muitakin uskollisia kokouksiin osallistujia kuin YS:n kirjoituksessa mainitut.

Kerro mielipiteesi tai ideasi tekstiviestillä. Kirjoita viestin alkuun YSLUKIJA tee välilyönti ja kirjoita viestisi. Lähetä viesti numeroon 17233. Viestin pituus enintään 160 merkkiä, jatkoviesti ei tule perille. Onnistuneesta lähetyksestä saat kuittauksen. Palvelu maksaa 0,95 euroa.

ilmoitukset

tilaukset ja laskutus

Mervi Niemi puh. 443 831

Tarja Nikkola puh. 443 821

Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Sanomalehtien Liiton jäsen.

Parkanontie 63 39700 PARKANO

Puhelin 03 44 381 Telefax 03 443 844 Konttori avoinna ma–pe klo 8.30–16.15. http://www.ylasatakunta.fi toimittajat@ylasatakunta.fi ilmoitukset@ylasatakunta.fi

Veli-Matti Heinisuo puh. 443 822 tai 040 566 5364

Heikki Pettinen puh. 443 826 tai 050 351 7226

Maarit Lehto puh. 443 827 tai 050 351 7227

Ilmoitushinnat €/pmm (+ alv 23%) Tekstissä ............................. mv 1,08/väri 1,43 3-sivu .................................. mv 1,12/väri 1,47 Tekstin jälkeen..................... mv 1,05/väri 1,40 Takasivu ............................. mv 1,17/väri 1,52 Kuolinilmoitukset ja -kiitokset ................. 1,02 Palveluhakemisto alk. ............................. 0,50

Lea Luodetlahti puh. 443 824 tai 050 351 7224

Niina Martikainen puh. 443 825 tai 044 545 2919

Minna Lautamäki puh. 443 823 tai 044 7275 430

(sis. alv 23%) Seuratoiminta..............................0,63 €/pmm Onnittelupalsta (1x30) ............................................. 19,00 € (1x60) kuvallinen ............................ 21.00 € Kierrätysnurkka (1–6 riviä)................. 18,00 € – kestotilaajalle ............................... 10,00 €

Mari Kallio äitiyslomalla

Jaana Viilo puh. 443 830

tarja.nikkola@ylasatakunta.fi

Ilmoitusten jättöajat: Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 16. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 16. Ainoastaan pikkuilmoituksia voidaan ottaa vielä ilmestymispäivää edeltävänä päivänä klo 10 saakka.

Kustantaja Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Päätoimittaja/toimitusjohtaja Veli-Matti Heinisuo Sivunvalmistus Ylä-Satakunta Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy ● Tilaushinnat Kestotilaus kotimaahan 75 €. Määräaikaistilaus kotimaahan 12 kk 86 €, 6 kk 53 €, 3 kk 33 €. Tilaus pohjoismaihin 12 kk 92 €. Hinnat sisältävät alv:n 9 % ● Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. © Koskee Ylä-Satakunta-lehden valmistamaa aineistoa.


✗ O H J E L M AT I E D O T Keskiviikko 10.10. TV1

TV2

06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Ensyklopedia 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Aamusydämellä 12.15 Eläinten elämää maalla ja merellä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Oi, muistatkos (7) 14.30 MOT: Korruptiotutkinnan banaanivaltio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Suuret eläinvaellukset 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Britannian naispilotit 19.55 Tohtori Kiminkinen 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kuntavaalit 2012: Ville Niinistö, Vihr. 21.35 Vastavirtaan (12) 22.30 Ulkolinja: Korruptiomatkalla 23.25 Yle Uutiset 23.30 Oddasat

06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Kimmo Kuu 07.13 Norsulan perhe 07.24 Herra Nokkelo 07.31 Kasper ja Liisa 07.43 Pingu 07.48 Neppajymykerho 07.55 Disney esittää: Mainio Manu 08.19 Galaxi 08.20 Animalia 08.44 Lajit vaihtoon: Lajit vaihtoon: Kiipeily 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Yle Uutiset Uusimaa 09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.55 Yle Uutiset LounaisSuomi 10.05 Yle Uutiset Häme 10.15 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.25 Yle Uutiset ItäSuomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset PohjoisSuomi 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Viidakkoperhe (7) 12.55 Riskirajoilla: Kovaa ja korkealla 13.25 - 13.55 Purtavaa Pohjolasta 14.00 A2 Teema: Huippuurheiluilta 14.50 A2 Teema: Huippuurheiluilta 16.00 Paluumuuttajat

Aleksi, Aleksis Kiven päivä, suomal. kirjal. päivä 16.30 Galaxi 16.32 - 16.55 Roni Neutroni 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Viidakkoperhe (7) 18.50 - 18.55 Maapallomme ihmeitä 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Hymy Pyllyyn 21.00 Pirunpelto (7) 21.50 Yle Uutiset 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Silminnäkijä: Kirkko ja kondomi 22.40 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16) 23.35 Miranda (7)

MTV3 05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 13.15 Nikon Grilli 13.50 Samaa sukua (7)

SUB 08.00 Lemmen viemää (7) 08.55 Eastenders (S) 09.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.00 Daltonit (S) 14.25 Mask 14.55 Kiinteistöjen kuningas 15.55 Will & Grace (S) 16.25 Eastenders (S) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Frendit (S) 18.30 Iholla (S) 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Top Chef 22.00 Big Brother 23.00 Smallville (16) 23.55 Green Day: Oh Love 00.00 Num3rot (12) 00.55 Vampyyripäiväkirjat (12)

14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Täydelliset parit (S) 15.25 Hansin matkassa 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. (12) 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknari 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Viidenkympin villitys (7) 01.10 30 Rock (7)

Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 07.55 Lazy Town (S)

08.25 Vaaleanpunainen pantteri 08.30 Sinkkuisä Gary (S) 09.00 Heikin lähiruokaa 09.30 Vauvan tarina 10.00 Budjettiviikonloppu Euroopassa 10.30 Kodikkaasti vuokralla 13.00 Vauvan tarina 13.30 Budjettiviikonloppu Euroopassa 14.00 Kodikkaasti vuokralla 14.30 Heikin lähiruokaa 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Himohamstraajat 17.05 Nelosen sää 17.10 Sokkokokki 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Tuuri 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Poliisit 00.15 Neljän tähden illallinen 00.45 Castle (12) 01.45 NCIS Rikostutkijat (12) 02.45 Usko tai älä (7)

Torstai 11.10.

Otso, Ohto

ottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kuntavaalit 2012: Jyrki Katainen, Kok. 21.35 Ulkolinja: Vastakohtien Yhdysvallat 22.35 Monk (12) 23.20 Yle Uutiset 23.25 Oddasat

10.25 Yle Uutiset ItäSuomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset PohjoisSuomi 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Viidakkoperhe (7) 12.50 Pat & Stan UUSI SARJA ALKAA! 13.00 Kalassa! Avausjaksossa esitel13.15 Sisu lään Teya, Tanja, Sanna 13.45 Urheilukatu 2 ja Sarita. Teiniäidit Yle 14.10 Sportmagasinet TV2 Osa 1/8. 14.40 Hymy Pyllyyn 15.10 Tartu Mikkiin TV1 16.00 Afrikan kansallis06.25 Ylen aamu-tv TV2 puistojen eläimiä 09.30 Tohtori Kiminkinen 06.50 Pikku Kakkonen 16.30 Galaxi 10.00 Sydämen asialla (7) 06.53 Totte 16.31 - 16.38 Raimo 10.50 Eläinten elämää 07.06 Sukkapyykkiä 16.43 Pikku Nikke maalla ja merellä 07.11 Ketunleipää: Mate- 17.00 Pikku Kakkonen 11.00 Yle Uutiset maatikon kolmioleivät 18.00 Yle Uutiset minuu11.05 Yle News 07.19 Hupsis: Kassakaappi tissa 11.10 Puoli seitsemän 07.27 Katinkontti Remix: 18.02 Viidakkoperhe (7) 11.40 Kuntavaalit 2012: Aika kone! 18.50 Mikaelin naiset: Ville Niinistö, Vihr. 07.42 Niko ja ystävät Manna 12.10 Syntymäpäivä 07.47 Neppajymykerho 19.00 Yle Uutiset 12.30 Tohtorit (7) 07.56 Disney esittää: Mai- 19.10 Yle Uutiset alu13.00 Avioliittoyhtiö (S) nio Manu eeltasi 14.45 - 14.55 Uutisvuosi 08.19 Galaxi 19.20 Yle Uutiset Suora 15.00 Yle Uutiset 08.20 Pikku Nikke linja 15.05 Ylen aamu-tv: Tä08.32 Hirveä Henri 19.30 Teiniäidit nään otsikoissa 08.43 Råtta Booris 20.00 Hullu juttu 16.00 Eduskunnan kyse- 08.49 Lentävät lääkärit (7) 20.30 Ykskaks paksuna lytunti 09.35 Yle Uutiset Uusimaa (12) 16.55 Yle Uutiset viitto09.45 Yle Uutiset Kaak21.00 Kimmo (12) makielellä kois-Suomi 21.25 Poliisi-tv 17.00 Yle Uutiset 09.55 Yle Uutiset Lounais- 21.50 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) Suomi 22.05 Hubotit - melkein 18.00 Yle Uutiset 10.05 Yle Uutiset Häme ihmisiä (16) 18.30 Puoli seitsemän 10.15 Yle Uutiset Keski23.05 Päätapaus (12) 19.00 Vanha suola janSuomi 23.30 Silminnäkijä: Kirkko

YLE Fem 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.25 Arkisto: Jumalanpalvelus Mustasaari 1992 16.55 Erämaahaaste 17.20 Sotamuistoja 17.25 Sportmagasinet 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30 Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas 18.44 Kaksoiselämää (S) 18.56 Toki Doki 19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Magnus, TEEMA 04.00 Teematieto 16.40 Presidentin tekijät 18.10 Salsa tekee Petski ja totuus 20.30 Tanskalainen maajussi 21.00 Lopun alku (16) hyvää 19.00 Bella Block (12) 20.35 Elävä arkisto: 60-luvun starat 21.00 21.33 5 minuuttia 21.40 Popkalaset Special 21.57 TV-nytt 22.00 Maustekauppiaiden jäljillä 22.00 Kino: Medici, palkkasoturi (12) 23.40 Politiikasta olisi puhuttava 22.30 SVT:n ohjelmaa

Perjantai 12.10.

Lauantai 13.10.

TV1

Aarre, Aarto

00.40 Eurojackpot

14.40 Hymy Pyllyyn 15.10 Tuhkimotarinoita 16.00 Kätilöt TV2 16.31 Galaxi: Säbämestari 06.50 Pikku Kakkonen 2012 06.52 Nalle Luppakorva: 17.00 Pikku Kakkonen Vanha mummo 18.00 Yle Uutiset minuu07.01 Possu Pallero tissa 07.12 Anton Siilinen 18.05 Jalkapallon MM ratkaisee 2014-karsinta 07.25 Vertailuruutu 19.20 Yle Uutiset 07.31 Noksu 19.25 Jalkapallon MM 07.37 Minun nimeni on 2014-karsinta 07.43 Hupsu pikku pu20.30 Isot ja pienet (7) punen 21.00 Tartu Mikkiin 07.47 Pikku Kakkosen posti 21.50 Yle Uutiset 07.55 Disney esittää: Mai- 22.05 Kova laki: Erikoisyknio Manu sikkö (16) 08.19 Galaxi 22.45 Poliisi-tv 08.20 Galaxi: Bofori : Gala- 23.12 Ykskaks paksuna (12) xi: Bofori (7) 23.42 Funny or Die Pre08.49 Lentävät lääkärit (7) sents (16) 09.35 Yle Uutiset Uusimaa 09.45 Yle Uutiset KaakkoisSuomi MTV3 09.55 Yle Uutiset Lounais- 05.20 Aamusää Suomi 05.50 Studio55.fi 10.05 Yle Uutiset Häme 06.25 Huomenta Suomi 10.15 Yle Uutiset Keski09.25 Studio55.fi Suomi 10.00 Mitä tänään syö10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi täisiin? 10.35 Yle Uutiset Poh10.05 Tunteita ja tuoksuja janmaa (7) 10.45 Yle Uutiset Pohjois- 11.00 Emmerdale (S) Suomi 11.30 Emmerdale (S) 10.55 Oddasat 13.15 Onnellisten kanavien 11.10 Isä Matteon tutkiperhe muksia (7) 13.20 Pomo piilossa 12.10 Viidakkoperhe (7) 14.20 Mitä tänään syö12.58 Pat & Stan täisiin? 13.09 Maailman matkai14.25 Rita Rocks (S) luaarteet 14.55 Plan-ilta lapselle 13.20 Ulkosuomalaisen 16.50 Uutiset tarina 16.55 Suomen ja maail13.50 Mansikkapaikka man sää

SUB 08.00 Lemmen viemää (7) 08.55 Eastenders (S) 09.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.00 Daltonit (S) 14.25 Mask 14.55 Kaiken maailman kampaamot 15.55 Will & Grace (S) 16.25 Eastenders (S) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Frendit (S) 18.30 Martina & Esko: Isku Kolumbiaan 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 X Factor USA 21.00 Myytinmurtajat: Fanipostia 22.00 Big Brother 23.00 House (12) 00.00 30 Rock (S) 00.30 C.S.I. Miami (16) 01.30 Horne & Corden TEEMA 04.00 Teematieto 17.40 - 19.00 Elävä arkisto: Pesäpallo 90 vuotta 17.40 Pesäpallo - Suomen kansallispeli 17.50 Tahko Pihkala -

MTV3 05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (7) 13.15 Nikon Grilli 13.45 Jamie Oliverin Amerikan herkut 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Middle (S) 15.25 45 minuuttia 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Plan-ilta lapselle 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ensisilmäyksellä (7) 23.05 Moderni perhe (S) 23.35 Carlito’s Way: Rise to Power (16)

Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Lazy Town (S) 08.30 Sinkkuisä Gary (S) 09.00 Heikin lähiruokaa 09.30 Vauvan tarina 10.00 Budjettiviikonloppu Euroopassa 10.30 Kodikkaasti vuokralla 13.00 Vauvan tarina 13.30 Budjettiviikonloppu Euroopassa 14.00 Kodikkaasti vuokralla 14.30 Heikin lähiruokaa 15.00 Uusi elämä maalla 16.05 Himohamstraajat 17.05 Nelosen sää 17.10 Hyvät ja huonot uutiset 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Dance 21.25 Keno 21.30 Toimintatorstai: Taken (16) 23.25 Nelosen uutiset 23.35 Nelosen sää 23.40 Frasier 00.10 Poliisit 00.40 Neljän tähden illallinen 01.10 Panttilainaamo 01.40 Panttilainaamo

Historia: Hitlerin kätyrit (12) 00.30 - 04.00 Teematieto SUB 08.00 Lemmen viemää (7) 08.55 Eastenders (S) 09.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.00 Daltonit (S) 14.25 Mask 14.55 Kiinteistöjen kuningas 15.55 Will & Grace (S) 16.25 Eastenders (S) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Frendit (S) 18.30 Iholla (S) 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Ylläs - huipulla tuulee 22.00 Big Brother 23.00 House (12) 00.00 Dollhouse 01.00 Smallville (16) TEEMA 04.00 - 17.05 Teematieto 17.00 Talo Ranskassa 17.45 Musiikin muisti - kansansoitinvideot 18.00 Runoraati: Sotatilassa 19.00 - 19.53 Kolea talo (12) 20.00 Prisma Studio 20.30 Se siitä! Teoriat testissä 21.00

06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Bettyn onnellisuusprojekti 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 - 12.10 Kuntavaalit 2012: Jyrki Katainen, Kok. 12.15 Eläinten elämää maalla ja merellä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 - 14.15 Tulitikkuja lainaamassa (S) 14.20 Viulunrakentaja Jacob von der Lippe 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 - 16.47 Kiehtova maailma: Loistohotellin lumo 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 - 19.55 Downton Abbey (12) 20.00 Kotikatu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Kuntavaalit 2012: Päivi Räsänen, KD 21.30 Strada 22.00 Seitsemäs taivas 22.50 Yle Uutiset 22.55 USA Varapresidenttiväittely 00.25 Oddasat

ja kondomi

17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Heikki & Mikko Show 21.00 Mercyn sairaala (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.05 X-Files: Usko koetuksella (16) 01.10 Rubicon (12)

09.30 Vauvan tarina 10.00 Budjettiviikonloppu Euroopassa 10.30 Kodikkaasti vuokralla 13.00 Vauvan tarina 13.30 Budjettiviikonloppu Euroopassa 14.00 Kodikkaasti vuokralla 14.30 Heikin lähiruokaa 15.00 Eläintenpelastustiimi 15.30 Eläintenpelastustiimi 16.05 Himohamstraajat 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. Phil (12) 18.10 Eläintenpelastustiimi 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Junior MasterChef 20.00 Vain elämää 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Vaarallinen Nelonen tehtävä II (16) 07.00 Disneyn esikoulu: 00.05 Nelosen uutiset Viidakon vauhtiviikarit 00.15 Nelosen sää 07.25 Disney esittää: Timon 00.20 SM-liigan huippuja Pumba (S) hetket 07.50 Disney esittää: Aku ja 00.25 Weeds (16) kumppanit 01.00 Elokuva: Juoksee 07.55 Lazy Town (S) saksien kanssa (16) 08.25 Vaaleanpunainen pantteri 08.30 Sinkkuisä Gary (S) Suomen rakastetuimmat 09.00 Heikin artistit esiintyvät maailman lähi- lasten hyväksi. Plan-ilta lapruokaa selle MTV3 klo 20.05.

legenda jo eläessään 18.30 Mauri Pyhälahti, pesäpalloilija 19.00 - 19.53 Historia: Keksijöitä ja tiedemiehiä 20.00 Maustekauppiaiden jäljillä 21.00 Hulluuden historia 21.40 Kino: C.R.A.Z.Y. (12) 23.45 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina 00.30 - 04.00 Teematieto FEM 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.20 Majakan arvoitus (7) 16.50 New Yorkin herkut 17.18 5 minuuttia 17.25 Obs. debatt: Kuntavaalit 2012 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-perjantai 18.30 Ruskean kastikkeen maa 19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Kirjakausi 20.30 Pixel 21.00 SVT:n ohjelmaa

TV1 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Loistohotellin lumo 08.50 Villit eläinystävämme 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 09.54 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Naisten etsivätoimisto nro 1 (7) 12.05 Kuntavaalit 2012: Päivi Räsänen, KD 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Dokumenttiprojekti: Haluun pitää lapseni 14.00 Jos peto tappaa 14.30 Parittomat 15.00 Strada 15.30 Edvard Munch liikkeelle 16.00 Hercule Poirot (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45 Avara luonto: Suuret eläinvaellukset 19.40 Scott & Bailey (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto

22.00 Viimeistä päivää (16) 22.30 Yorkshiren etsivät (16) 23.25 Vieras menneisyydestä

Tiededokumentti: USA:n valtimoilla 21.55 Kino Suomi: Iso vaalee (16) 23.25 Uusi Kino: Luonto ja terveys (7) 00.20 - 04.00 Teematieto YLE Fem 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 15.30 - 16.00 SVT: Dom kallar oss skådisar 16.25 Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas 16.39 Kaksoiselämää (S) 16.51 Toki Doki 16.55 Ruskean kastikkeen maa 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Viiru ja Pesonen 18.30 Majakan arvoitus (7) 19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Obs. debatt: Kuntavaalit 2012 20.30 New Yorkin herkut 21.00 Seportaasi: Maan lähellä 21.30 Spotlight 21.57 TV-nytt 22.00 - 23.21 Dok: Pimeää auringon alla 23.45 SVT:n ohjelmaa

Taina, Tanja, Taija 19.25 Yle Uutiset sää 19.30 HulaHula 20.25 Kimmo (12) 20.50 Kettu (12) 21.50 Yle Uutiset 22.05 Incendiary (12) 23.45 Kova laki (16)

19.10 Tulosruutu 19.20 Formula TV2 1: 07.45 Pikku Kakkonen Extra 07.48 Richard Scarry: Tou19.30 Enhulan arvoituksia MTV3 nätys08.12 Pikku Kakkosen 06.45 Formula 1: viikontehdas posti loppu Paddockilla Koko perheen seikkailuelo20.00 08.18 Dinojuna 07.00 Formula 1: EnnakSyksyn kuva, jossa autiolla saarella 08.42 Runoretki kotunnelmat sävel elävä Nim-tyttö. Nim ja sa08.46 Babar ja Badun 07.30 Onnellisten kanavi-retro lainen saari (7) TV2 klo 12.10. seikkailut en perhe 21.00 illallinen 09.00 Galaxi 07.35 Pilanpäiten Voittajajoukkue 09.01 Late lammas 07.45 Uki (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 11.20 Muuttajat 11.50 Muuttajat 09.10 - 09.21 Hirveä Henri 07.50 Palomies Sami (S) 22.10 Päivän sää 12.20 Muuttajat 09.27 - 09.54 Galaxi: 08.05 Tuomas Veturi (S) 22.15 Tulosruutu 12.50 Muuttajat Säbämestari 2012 08.20 Katti kaiken tietää! (S) 22.31 Lotto ja Jokeri 13.20 Onnea matkaan, 10.00 - 10.25 Pikkukarhun 08.50 Madagascarin ping- 22.35 Fracture - murtuCharlie! (7) tarinoita (S) viinit (S) maton (12) 13.50 Deittivinkit 10.30 Tartu Mikkiin 09.20 Winx-klubi (S) 00.50 Mentalist (12) 11.20 Peliuutiset 09.50 Ystävien kylä (S) 01.45 Formula 1: aika-ajot 14.45 Elokuva: Ansa vanhemmille (S) 11.40 Meri leikkipaikkana 10.05 Hirviöallergiaa (S) 17.20 Dance 12.10 Nim ja salainen 10.35 Leo 18.45 Nelosen uutiset saari (7) 10.40 FUTIS+ Nelonen 18.55 Nelosen sää 13.45 Ravisuoran vihjeet 11.10 MM-ralli 07.25 My Little Pony: 19.00 Hauskat kotivideot 13.55 Luontoretkellä: 12.15 FHRA Power and Ystävyyden taikaa Kohti pohjoisnapaa Speed 07.50 Chuckin ja ystävien 19.55 Tulossa: Olipa kerran 20.00 Talent Suomi 15.05 Luonnonkauneutta 12.50 FUN.: Some Nights seikkailut ja veteraaniautoja 12.55 Piilokamera 08.05 Chuckin ja ystävien 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Pirates of 15.35 Stella Mwangin tie 13.25 Salatut elämät (7) seikkailut the Caribbean: Kuolleen tähtiin 13.55 Salatut elämät (S) 08.20 Elixir miehen kirstu (12) 16.20 Kätilöt 14.25 Salatut elämät (7) 08.50 Start! 00.00 Nelosen uutiset 16.50 Toistaiseksi tunte14.55 Perheleffa: Super09.20 Neljän tähden 00.10 Nelosen sää mattomasta syystä man: Brainiac hyökkää illallinen 00.15 SM-liigan huippu17.20 Rallin vaaralliset (7) 09.50 Neljän tähden hetket vuodet 16.30 Suomalaisen Työn illallinen 00.20 Elokuva: Shutter 18.15 Ravisuora Gaala 10.20 Neljän tähden kohtalon kuvat (16) 19.00 Yle Uutiset 18.00 Formula 1: aika-ajot illallinen 02.05 Samurai Girl 19.10 Urheiluruutu 19.00 Seitsemän Uutiset 10.50 Neljän tähden

SUB 13.40 Will & Grace (S) 14.10 Will & Grace (S) 14.40 Will & Grace (S) 15.10 Will & Grace (S) 15.40 Will & Grace (S) 16.10 X Factor USA 18.10 X Factor USA 19.10 Top Chef 20.10 Hokkarihemmot (12) 22.00 Big Brother 23.00 Entourage 23.35 Afganistan 00.05 Miami Vice (12) 01.05 Eastwick (12) TEEMA 04.00 Teematieto 10.15 - 12.40 Oppimiskirjasto : Viro 10.15 Reisijutt 10.39 Nael kummi 10.54 Nael kummi 11.08 Nael kummi 11.23 Nael kummi 11.38 Nael kummi 11.52 Nael kummi 12.07 Nael kummi 12.21 Nael kummi 12.40 Kosketuksessa: The Fabulous Thunderbirds 13.40 Kevään 17 hetkeä (7) 14.35 10 kirjaa vallasta 15.05 Prisma Studio 15.35 Se siitä! Teoriat testissä 16.05 Tiededokumentti: USA:n valtimoilla 17.00 Historia: Taistelu rotuerottelua vastaan 18.00 - 18.53 Omistava rakkaus (S)

19.00 Nimeni on Celibidache 20.00 Kausikortti: Seppo Pohjola 21.00 - 00.26 Teemalauantai: Kuviteltuja maailmoja 21.00 Moebius - fantastinen elämä 22.08 Brazil - tämän hetken tuolla puolen (16) 00.25 Elokuvan tarina (16) 01.30 - 04.00 Teematieto FEM 07.00 SVT:n ohjelmaa 13.25 Intissä 13.55 Riistametsällä 14.25 Magnus, Petski ja totuus 14.55 Seportaasi: Maan lähellä 15.25 Spotlight 15.55 Elisabeth kohtaa: Ellen Johnson Sirleafin 16.25 Kohti Santiago de Compostelaa 16.55 Onnen kauppaa 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Hiiri tuli taloon! 18.30 Haaste 19.00 Mikä meitä lihottaa? 19.30 TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Politiikasta olisi puhuttava 20.20 Purtavaa Pohjolasta 20.50 Minun New Yorkini 21.00 SVT:n ohjelmaa


10 – Tiistaina 9. lokakuuta 2012

tulospörssi

valmistuneita Sirpa Ala-Rämi

Karvian koulujen yleisurheilumestaruuskilpailut 40 m Tytöt 1-2 lk: 1. Venla Lastula, Kk, 7,8, 2. Erin Laitinen, Sarvela, 7,92, 3. Janiina Ylilammi, Sara, 7,96, 4. Sanna Lepola, Sarvela, 8,4, 5. Heidi Mäki-Kulmala, Sara, 8,48, 6. Maisa Mustakoski, Sara, 8,52 Pojat 1-2 lk: 1. Mehis Riga, Kk, 7,73, 2. Joho-Ville Koskinen, Kantti, 8,07, 3. Joonas Mustakoski, Sarvela, 8,19, 4. Mikko Käkelä, Kk, 8,26, 5. Samu Saarikoski, Kantti, 8,39, 6. Pasi Salo, Sara,903 60 m Tytöt 3-4 lk: 1. Janina Ojala, Kk, 10,09, 2. Isabella Nortula, Sarvela, 11, Sallamari Hartikainen, Sarvela, 11,02, 4. Viivi Lastula, Kk, 11,68 Pojat 3-4 lk: 1. Ville Hautaluoma, Kk, 10,35, 2. Kimi AlaKantti, Kantti, 10,61, 3. Oskari Halmela, Sarvela, 10,77, 4. Konsat Hakola, Sarvela, 10,86, 5. Riku Alakoski, Sarvela, 11,26, 6. Aatu Alkkiomäki, Sarvela, 11,42 Tytöt 5-6 lk: 1. Arja Sara, Sara, 9,77, 2. Johanna Virtanen, Kk, 10,01, 3. Janette Ylilammi, Sara, 10,02, 4. Tiia Heinola, Sarvela, 10,51, 5. Milja Korpi, Sarvela, 10,75, 6. Emma Aittala, Sara, 10,79, 7. Sari Pukkila, Sara, 10,83 Pojat 5-6 lk: 1. Jesse Yli-Karhula, Kk, 9,44, 2. Marder Riga, Kk, 10,94, 3. Matias Pirttimäki, Kk, 11,02, 4. Veikko Hietikko, Kk, 11,04, 5. Iikka Yli-Antola, Kk, 11,27, 6. Johannes Hautaluoma, Sara, 12 400 m Tytöt 3-4 lk: 1. Serafiia YliKauhaluoma, Sarvela, 1.24,2, 2. Mimosa Nevala, Kk, 1.43,4, 3. Iina Huhdanmäki, Sarvela, 1.46,8, 4. Sanja Nevala, Kantti, 2.35,3 Pojat 3-4 lk: 1. Konsta Hakola, Sarvela, 1.30,8, 2. Kimi AlaKantti, Kantti, 1.32,3, 3. Santeri Niemenmaa, Sara, 1.33,2, 4. Jere Åman, Kk, 1.35,4, 5. Oskari Halmela, Sarvela, 1.37,3, 6. Jaakko Lammintausta, 1.55,4 600 m: Tytöt 5-6 lk: 1. Jemina Yliluoma, Kantti, 2.29,8, 2. Fanni Ala-Korte, Sarvela, 2.54,3, 3. Mira Anttila, Sarvela, 3.15,9 Pojat 5-6 lk: 1. Juho Syrjäläinen, Kk, 2.09,6, 2. Roope Koskinen, Kantti, 2.15,3, 3. Samuel Erola, Kantti, 2.31,7,4.Aleksi Liikala, Kk,2.52,8 Pituus Tytöt 1-2 lk: 1. Sanna Lepola, Sarvela, 2,19, 2. Anni Ylilammi, Kk, 1,9, 3. Janette Anttila, Kantti, 1,9, 4. Mari Majanmaa, Kantti, 1,9, 5. Janita Patokoski, Kk, 1,85, 6. Ellakaisa Koskinen, Sarvela, 1,78, 7. Annika Haavisto, Kk, 1,77, 8. Noora Mustajärvi, Sarvela, 1,73, 9. Kiia Ojala, Sara, 1,72, 10. Anni Kannisto, 1,71, 11. Milla Järvinen, Kk, 1,7, 12. Jasmin Ylilammi, Kk, 1,64, 13. Sini Kontiainen, Kantti, 1,56, 14. Julia Pihala, Sarvela, 1,47, 15. Neea Vuola, Kk, 1,46, 16. Neea Huhdanmäki, Sarvela, 1,45, 17. Emma Järvinen, Kk, 1,4, 18. Tuulikki Patokoski, Kk, 1,32, 19. Katriina Mattila, Kk, 1,23 Pojat 1-2 lk: 1. Arttu Alkkiomäki, Sarvela, 2,67, 2. Samu Saarikoski, Kantti, 2,4, 3. Joonas Mustakoski, Sarvela, 2,34, 4. Eetu Mustajärvi, Sarvela, 2,16, 5. Jesse Palonkoski, Sarvela, 2,16, 6. Pasi Salo, Sara,2,14, 7. Mico Peurala, Sara, 1,95, 8. Jami Pentinmäki, Kk, 1,9, 9. Lauri Kivimäki, 1,83, 10. Joni Sillanpää, Kantti, 1,83, 11. Elias Kaurahalme, Kk, 1,8, 12. San-

tausta, Kk, 18,6, 7. Leevi Syrjäläinen, 18,35, 8. Ville Patokoski, Kk, 16,25, 9. Jimi Patokoski, Kk, 14,7, 10. Miska Mustajärvi, Sarvela, 13,2, 11. Mikko Lind, Kk, 11,92, 12. Juuso Teerioja, Sara, 11,66, 13. Oskari Kivimäki, Kk, 11,64, 14. Eemeli Alatalo, Sarvela, 9,45 Saapas Tytöt 5-6 lk: 1. Katariina Raiskio, Sarvela, 10,74, 2. Saija Saarikoski, Kk, 9,47, 3.Heli Kuusela, Kk, 9,20, 4. Riina Rosenberg, Kk, 9,14, 5. Martta Korpi, Sarvela, 7,80 Pojat 5-6 lk: 1. Mikko Lind, Kk, 8,20 Viesti: 1. Kk 1, 1.05,6 (Mikko Käkelä, Mehis Riga, Jaakko Lammintausta, Janina Ojala, Juho Syrjäläinen, Jesse YliKarhula), 2. Sarvela 1, 1.06,9, (Arttu Alkkiomäki, Erin Laitinen, Leevi Syrjäläinen, Serafiia Yli-Kauhaluoma, Tiia Heinola, Mira Anttila), 3. Sara, 1.09,2, (Janiina Ylilammi, Maisa Mustakoski, Heidi Mäki-Kulmala, Santeri Niemenmaa, Arja Sara, Janette), 4. Kk 2, 1.09,3, (Jami Pentinmäki, Venla Lastula, Jere Åman, Ville Hautaluoma, Aleksi Liikala, Marder Riga), 5. Sarvela 2, 1.09,3, (Joonas Mustakoski, Sanna Lepola, Aatu Alkkiomäki, Oskari Halmela, Fanni Ala-Korte, Milja Korpi), 6. Kantti, 1.11,1, (Janette Anttila, Juho-Ville Koskinen, Kimi Ala-Kantti, Jimi Sillanpää, Samuel Erola, Roope Koskinen), 7. Kk 3, 1.13,2, (Anni Ylilammi, Viivi Hietikko, Iiris Lepistö, Mimosa Nevala, Matias Pirttimäki, Johanna Virtanen), 8. Sarvela 3, 1.16,1, (Ellakaisa Koskinen, Noora Mustajärvi, Miska Mustajärvi, Konsta Hakola, Riku Alakoski, Severi Halmela). Mitalit: Kk 11 kultaa, 11 hopeaa, 7 pronssia, yht. 29, Sarvela 8 kultaa, 6 hopeaa, 9 pronssia, yht. 23, Kantti 3 kultaa, 6 hopeaa, 4 pronssia, yht. 13, Sara 3 kultaa, 1 hopea, 4 pronssia, yht. 8

Kisat huipentuivat sukkulaviestiin, jossa Kirkonkylän ykkösjoukkue oli 0,7 sekuntia Sarvelan ykköstä nopeampi.

teri Majalahti, Sarvela, 1,66, 13. Niko Halmela, Kk, 1,3 Tytöt 3-4 lk: 1. Serafiia YliKauhaluoma, Sarvela, 3,4, 2. Janina Ojala, Kk, 2,97, 3. Sallamari Hartikainen, Sarvela, 2,8, 4. Iiris Lepistö, Kk, 2,64, 5. Mimosa Nevala, Kk, 2,59, 6. Pinja Rosenberg, Kk, 2,4, 7. Inka Pentinmäki, Kk, 2,38, 8. Maisa Pirttimäki, Kk,2,28, 9. Iina Huhdanmäki, Sarvela, 2,24, 10. Mira Niemenmaa, Sara 1,7, 11. Olivia Mustakoski, Sara, 1,62 Pojat 3-4 lk: 1. Ville Hautaluoma, Kk, 3,15, 2. Jere Åman, Kk, 2,86, 3. Jimi Sillanpää, Kantti,2,78, 4. Ville Patokoski, Kk, 2,77, 5. Santeri Niemenmaa, Sara, 2,76, 6. Aatu Alkkiomäki, Sarvela, 2,75, 7. Riku Alakoski, Sarvela, 2,73, 8. Eetu Suoneva, Kantti, 2,58, 9. Leevi Syrjäläinen, Sarvela, 2,57, 10. Miska Mustajärvi, Sarvela, 2,55, 11. Nico Ala-Kantti, Kantti, 2,55, 12. Niko Mustakoski, Sara, 2,55, 13. Vili Alakoski, Sarvela, 2,44, 14. Samuli Tuuliniemi, Kk, 2,3, 15. Jiri Pihala, Sarvela, 2,18, 16. Eemeli Alatalo, Sarvela, 1,67 Pojat 5-6 lk: 1. Juho Syrjäläinen, Kk, 3,57, 2. Jesse Yli-Karhula, Kk, 3,45, 3. Roope Koskinen, Kantti, 3,36, 4. Aleksi Liikala, Kk, 3,2, 5. Matias Pirttimäki, Kk, 3,02, 6. Marder Riga, Kk, 2,97, 7. Mika Järvinen, Kk, 2,87, 8. Veikko Hietikko, Kk, 2,83, 9. Jukka Lepola, Sarvela, 2,83, 10. Iikka Yli-Antola, Kk, 2,78, 11. Tuomas Patokoski, Kk, 2,59, 12. Tuomas Kiikka, Kk, 2,58, 13. Samuel Erola, Kantti, 2,55, 14. Johannes Hautaluoma, Sara, 2,4, 15. Jasper Ylilammi, Kk, 2,3, 16. Juho Käkelä, Kk, 2,14, 17. Jami Patokoski, Kk, 1,8 Kuula Tytöt 5-6 lk: 1. Sari Puklkila, Sara, 8,81, 2. Jemina Yliluoma, Kantti, 8,16, 3. Mira Anttila, Sarvela, 7,38, 4. Julia Giers, Kantti, 7,06, 5. Fanny-Katariina Koskinen, Sarvela, 5,6, 6. Tiia Heinola, Sarvela, 5,47, 7. Nea Pentinmäki, Kk, 5,01, 8. Fanni Ala-Korte, Sarvela,4,77, 9. Tanya Heinola, Sarvela, 4,71, 10. Elina Lehtimäki, Sarvela, 4,04 Pojat 5-6 lk: 1. Tuomas Kiikka, Kk, 8,36, 2. Severi Halmela, Sarvela, 7,32, 3. Juho Käkelä, Kk, 7,11, 4. Elias Kontiainen, Kantti, 6,76, 5. Mika Järvinen, Kk, 6,42, 6. Tuomas Patokoski, Kk, 6,12, 7. Iikka Yli-Antola, Kk, 5,72, 8. Lassi Hakola, Sarvela, 5,45, 9. Jukka Lepola, Sarvela, 4,83, 10. Jami Patokoski, Kk, 4,55, 11. Veli-Matti Kokko, Sarvela, 4,3, 12. Jasper Ylilam-

Sara, 7,29, 19. Julia Pihala, Sarvela, 6,68, 20. Gerda Raadel, Kk, 6,67, 21. Sini Kontiainen, Kantti, 5,5, 22. Katriina Mattila, Kk, 5,18 Pojat 1-2 lk: 1. Juho-Ville Koskinen, Kantti, 18,8, 2. Mikko Käkelä, Kk, 18,3, 3. Mehis Riga, Kk, 14,35, 4. Aaro Kivimäki, 12,56, 5. Niko Halmela, Kk, 12,4, 6. Lauri Kivimäki, Kk, 9,39, 7. Leevi Teerioja, Sara, 7,98 Tytöt 3-4 lk: 1. Isabella Nortula, Sarvela, 19,73, 2. Viivi Lastula, Kk, 14,88, 3. Amanda Majalahti, Sarvela, 13,32, 4. Inka Pentinmäki, Kk, 13,1, 5. Iiris Lepistö, Kk, 11,9, 6. Mira Niemenmaa, Sara, 11,58, 7. Sanja Nevala, Kantti, 10,03, 8. Maisa Pirttimäki, Kk, 10,02 Pojat 3-4 lk: 1. Nico AlaKantti, Kantti, 25,1, 2. Jiri Pihala, Sarvela, 22,6, 3. Vili Alakoski, Sarvela, 19,8, 4. Juuso Mukka, Kk, 19,76, 5. Teemu Salo, Kk, 18,92, 6. Jaakko Lammin-

mi, Kk, 4 Korkeus Tytöt 5-6 lk: 1. Janette Ylilammi, Sara, 130, 2. Arja Sara, Sara, 115, 3. Johanna Virtanen, Kk, 110, 4. Milja Korpi, Sarvela, 95 Pallo Tytöt 1-2 lk: 1. Erin Laitinen, Sarvela, 16,1, 2. Janita Patokoski, Kk, 14,17, 3. Annika Haavisto, Kk, 13,21, 4. Noora Mustajärvi, Sarvela, 12,81, 5. Emma Järvinen, Kk, 11,82, 6. Venla Lastula, Kk, 11,77, 7. Milla Väliaho, Kk, 11,41, 8. Mari Majanmaa, Kantti, 11,18, 9. Tuulikki Patokoski, Kk, 10,65, 10. Viivi Hietikko, Kk, 10,59, 11. Veera Patokoski, Kk, 10,23, 12. Neea Huhdanmäki, Sarvela, 9,59, 13. Anni Kannisto, Sarvela, 8,66, 14. Ruut-Leea Erola, Kantti, 8,44, 15. Aada Laitinen, Kk, 7,8, 16. Janette Anttila, Kantti, 7,75, 17. Milla Järvinen, Kk, 7,4, 17. Ellakaisa Koskinen, Sarvela, 7,4, 18. Heidi Mäki-Kulmala,

Maurintori suosittelee KESKIVIIKKO 10.10.

0

50

Erä Atria PIZZAT 200 g

kpl

HK UUNILENKKI 400 g 1,25 kg

kpl

TORSTAI-LAUANTAI 11.–13.10.

Erä Tuore LOHIFILEE 2 fil./tal.

TALOUS KYLJYS 2 kpl n. 300 g

5 95 4 99 kg

kg

Pirkka PERUNAT 2 kg (0,75 kg)

1 99 1 49

SIPULI Suomi 2 kg (1,00 kg)

ps

Hollantilainen Pirkka CONFERENSE PÄÄRYNÄT 1 kg

rs

0 99 1 29 1 50

Erä

ps

Hollantilainen Pirkka PAPRIKA 2 kpl/300 g (4,30 kg)

ps

FM Sirpa Viljamaa Parkanosta on suorittanut Vaasan yliopistossa hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon pääaineena sosiologia ja sivuaineena aluetiede.

Vuokrattavana

OK-TALO Karvian keskustassa. Remontoitu, heti vapaa.

Puh. 040 572 5200/ Merja, iltaisin

Myydään Parkanon keskustassa

3h + k 84 m²,

iso parveke. Toinen kerros, talossa hissi. Isot valoisat huoneet. Kunto hyvä, heti vapaa. Puh. 044 544 4715

PERUNAA JA JUUREKSIA torstaina Karvian tori klo 9–10 Parkanon tori klo 10.30–12. Pito, Matilda, Siikli ym. Puolukkaa ym.

050 553 9129 Lehtiniemi

Seuratoimintaa Marjasuon PVY tekee teatterimatkan Seinäjoelle pikkujoulun merkeissä la 1.12.2012. Näytös on suursuosion jo saavuttanut Hiljaiset sillat, iltanäytös. Ruokailemme ennen teatteria Kartano Ravintola Uppalassa, jossa noutopöytä jouluherkkuineen. Matka, lippu ja ruokailu omakustannuksena 30 e/hlö, yhdistys maksaa loput. Sitovat ilmoittautumiset Eijalle 040 180 6459 viimeistään 22.10. Sihteeri

Parkanon Seudun Diabetesyhdistys ry:n jäsenilta to 11.10. klo 18 Parkanon kaupungintalon kahviossa. Mukana diabeteslääkäri Tuuli Suuriniemi. Kahvitarjoilu, arvontaa. Tervetuloa mukaan. Karvian ua/mk sääntömääräinen syyskokous Torron harrastekeskuksessa ti 16.10. Hallitus klo 18.30, yleinen klo 19. Tervetuloa.

PLUSSAKORTILLA 11.–14.10.

Pirkka KARJALANPAISTI 800 g 6,24 kg ilman korttia 7,99 rs (9,99 kg)

Mitä tänään syötäisiin?

Joka viikko ilmestyvästä K-Ruokapirkka-lehdestä löydät hyvät ruokatarjoukset sekä helpot reseptit niin arkeen kuin juhlaankin. Nouda oma lehtesi meiltä K-marketista.

4

99 rs

Pirkka VOI 400 g (6,23 kg) ilman korttia 2,99 (7,48 kg)

2

49 rs

Marli Natur TÄYSMEHUT 1 l (1,33l) ilman korttia 1,49 tlk

4

00

MAURINTORI Kihniöntie 12, Kihniö puh. 03 448 4232 mauri.matalamaki@k-market.com

Etusi näillä korteilla

3 tlk

Eläkeläistoimintaa EL Parkano. Kerho musiikkiopistolla to 11.10. alkaen kahvitarjoilulla klo 11. Tervetuloa! Eläkeliiton Satakunnan piiri järjestää matkan Tallinnan Oopperaan (Carmen) 17.–18.11. Lisätietoja matkasta puh. 040 835 0438.


Tiistaina 9. lokakuuta 2012 – 11

Ti 9.10. suljemme poikkeuksellisesti jo klo 15.00 ja ke 10.10. olemme suljettuna koulutustilaisuuden vuoksi. Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 03 448 2228, 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano

SYKSYN SUOSITUIN LASTENKONSERTTI!

Kaikki lämpimästi TERVETULOA

ME ASUKKAAT OLEMME KUNTA. VAALIEHDOKKAAMME LĂ–YDĂ„T SIVULTA

Su 14.10. klo 18.00 Karvian Osuuspankin kerhohuoneelle. Vieraana Suomen Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi. Kahvitarjoilu Järj. Karvian Kristillisen Liiton po

www.parkano.vas.ďŹ /ajankohtaista

parkano

Pe 12.10. klo 18 KihniÜn Puumilassa. Mukana Juha Mieto, Arto Pirttilahti ja Keskustan ehdokkaat. TERVETULOA! KihniÜn Keskustan kunnallisjärjestÜ

Karvian kunta

KUNNALLISVAALIT 2012 Ă„änestäminen Karvian kunnassa Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys järjestetään 17.–23.10.2012 välisenä aikana. Karvian kunnassa ennakkoäänestys tapahtuu: Kunnantalolla lautakuntien kokoushuoneessa, osoite KyläKarviantie 17, 39930 KARVIA. Yleisen ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat ovat seuraavat. s KESKIVIIKKO n PERJANTAI n s LAUANTAI n SUNNUNTAI n s MAANANTAI n TIISTAI n %NNAKKOĂŠĂŠNESTYS ON MAHDOLLINEN YLEISISSĂŠ ENNAKKO ĂŠĂŠNESTYSPAIKOISSA KOKO MAASSA KOTIKUNNASTA RIIPPUMATTA ­ĂŠNESTĂŠJĂŠ ON VELVOLLINEN TODISTAMAAN HENKILĂšLLISYYTENSĂŠ Kotiäänestys (ENKILĂš JONKA KYKY LIIKKUA JA TOIMIA ON SIINĂŠ MĂŠĂŠRIN RAJOITTUNUT ETTEI HĂŠN PĂŠĂŠSE ĂŠĂŠNESTYS TAI ENNAKKOĂŠĂŠNESTYSPAIKKAAN ILMAN KOHTUUTTOMIA VAIKEUKSIA SAA ĂŠĂŠNESTĂŠĂŠ ENNAKOLTA KOTONAAN SIINĂŠ KUNNASSA JOKA ON MERKITTY ĂŠĂŠNIOIKEUSREKISTERIIN HĂŠNEN kotikunnakseen. 3AMASSA TALOUDESSA ASUVA OMAISHOITAJA VOI TIETYIN EDELLYTYKSIN HALUTESSAAN ĂŠĂŠNESTĂŠĂŠ KOTIĂŠĂŠNESTYKSEN YHTEYDESSĂŠ /MAISHOITAJAN ON TEHTĂŠVĂŠ ĂŠĂŠNESTYSPYYNTĂš KOTIĂŠĂŠNESTYSTĂŠ PYYTĂŠNEEN KANSSA SAMANAIKAISESTI Ilmoittautuminen kotiäänestykseen tapahtuu Karvian kesKUSVAALILAUTAKUNNALLE KIRJALLISESTI TAI PUHELIMITSE KUNNANTALON neuvontaan viimeistään tiistaina 16.10.2012 ennen klo 16.00, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 KARVIA, PUH )LMOITTAUTUMISLOMAKKEITA KOTIĂŠĂŠNESTYKSEEN SAA KUNNANTALON neuvonnasta. Laitosäänestys Iltaruskon palvelukeskuksessa, osoite Iltaruskonkatu 7, 39930 KARVIA sekä Palvelukoti Syreenissä, osoite Iltaruskonkatu 3, 39930 KARVIA. ­ĂŠNESTYKSEN AJANKOHDASTA ILMOITETAAN ERIKSEEN MOLEMMISSA laitoksissa Vaalitoimitus 6AALIT TOIMITETAAN SUNNUNTAINA KLO n Vaalipäivän äänestyspaikkana on Karvian kunnantalo, valtuustosali, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 KARVIA. Keskusvaalilautakunnan osoite on Kylä-Karviantie 17, +!26)! JA PUH 6AALEISTA TARKEMMIN +ARVIAN KUNNAN ILMOITUSTAULULLA SEKĂŠ KOtisivuilla www.karvia.ďŹ +ARVIASSA Karvian kunnan keskusvaalilautakunta

KUOSMASEN KALA

s 3!65+!,!! +E +ARVIA 3ALE 4O +ANKAANPĂŠĂŠN TORI 0E 0ARKANON TORI 3ILAKKAA KE KLO n MYYMĂŠLĂŠ

y jättikoko 4,5 kg

Halpa!

13

95

y2l

Halpa!

ilmoitus Ylä-Satakunnassa tavoittaa kaikki äänestäjät

Hintatykitys!

Sun Light KĂ„SITISKIAINEET y 750 ml

0

89

(1,19) -16 LVELEMME SU 12

Halpa! PA

1

Kunnallisvaalit 28.10.2012

Ostetaan

Halpa!

10

00

3-värikissa KihniÜllä vailla turvallista kotia. Sisäsiisti ja leikattu narttukissa. Puh. 050 542 2216.

Remontoitu yksiĂś ViinikantĂśyry 3 myydään tai vuokrataan. YhtiĂśvastike 77,70 e, 15 e/hlĂś. Hyvä taloyhtiĂś. Ă„iti lapsineen haluaa vuok- vesi Talossa hissi. Tiedustelut rata ok-talon tai tilavan rivi- puh. 0400 735 063. taloasunnon (väh. 3 mh) Parkanosta. Soittele Sari puh. 044 924 8560.

Sekalaiset

Hintatykitys!

(4 kpl)

Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.ďŹ www.ylasatakunta.ďŹ

Myydään

PienehkĂś omakotitalo Parkanon keskustan tuntumasta (myĂśs vaihto mahdollinen saunalliseen rivitalokolmioon). Puh. 044 924 4230.

Halpa!

BF KORVALIUSKAT y 600 g

3 pss

Halpa!

Itsesäätyvät SULANAPITOKAAPELIT

Halpa!

9

95

(16,58)

Lukijapeitto

on lukijoiden määrä, joka lasketaan selvittämällä, onko tutkittava henkilÜ lukenut tai selannut lehteä viimeksi kuluneen lehden ilmestymisvälin aikana.

Sanomalehdet

Levikki

on lehden keskimääräinen maksettu menekki. Luku saadaan jakamalla tilattujen ja irtonumeroina myytyjen numeroiden yhteismäärä tiettynä ajanjaksona ilmestymiskertojen lukumäärällä.

Hintatykitys! Top Katti KISSANHIEKKA 3 pss y8l

Halpa!

Hintatykitys!

Hintatykitys!

Hintatykitys!

2 m 29,95 â‚Ź, 4 m 49,90 â‚Ź, 6 m 69 â‚Ź, 10 m 99 â‚Ź, 16 m 129 â‚Ź ja 20 m 159 â‚Ź

499

Sanomalehdet

JOKA KODIN EDULLINEN OSTOSPYSĂ„KKI.... SĂ„Ă„STĂ„ OSTAMALLA!

y vesiputket, mittarit, räystäät, sadevesikaivot ym.

Hintatykitys!

Huber POSSUNSAPARO (6 kpl) tai POSSUNKORVA

SEKALAISET

Edullinen ilmoituspaikka: 1– 6 riviä 18 â‚Ź, kestotilaajan etuhinta 10 â‚Ź. Laskutuslisä 4,30 â‚Ź.

y 4 kpl, 120 tuntia

(0,995)

Lisätiedot: Silja Lampinen puh. 040 719 9262 ZZZ RPDLVHW WDPSHUH ¿

www.ylasatakunta.ďŹ YksityishenkilĂśn helppo tapa ilmoittaa.

Ă–LJYKYNTTILĂ„

99

Kaikille avoin, maksuton yleisĂśluento nuorten päihde- ja mielenterveyshäiriĂśistä torstaina 11.10.2012 klo 17–19 Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen auditoriossa (Eino Salmelaisen katu 20). Asiantuntijoina Tampereen A-klinikkasäätiĂśn Matalan yksikkĂśjohtaja sos.tyĂśntekijä Helena Simula sekä nuoren vanhempi, joka kertoo kokemuksistaan, kun perheen nuorella on mielenterveysongelmia. Lisäksi tietoa omaisten tukimahdollisuuksista. Tervetuloa keskustelemaan aiheesta!

EHDOKAS,

OSTETAAN

Hintatykitys!

Comfort HUUHTELUAINE

JOS SINULLA ON HUOLTA NUORESTASI!

K I E R R Ă„. T YS N. U R K K A MYYDĂ„Ă„N

Hintatykitys!

120 pesua

Myynti: Kankaanpään kirjakauppa (P. 572 2800)

Puh. 0400 611 915, 040 503 8964

Lokakuun lahjomattomat hintatykit! Bio Luvil PESUJAUHE

PE 19.10. KLO 18.30 KANKAANPĂ„Ă„N YHTEISLYSEO

Uusi-DVD Jaksaa heilua myynnissä! www.frobelinpalikat.fi

VAALISOPPA

Hintatykitys!

25 V.-JUHLAKIERTUE Liput: 12,NYT KANKAANPĂ„Ă„SSĂ„!

995

Varaudu ajoissa, tulossa ankara talvi! LUMILINKO 6,5 hv y 196 cc, tyĂśleveys 56 cm y akku ja vetostartti y tyĂśvalohalogeeni y renkaat 13â€? lumikuvioinnilla y vaihteet 5 eteen ja 2 taakse y hammastettu terä

Telamalli LUMILINKO 13 hv y 375 cc, tyÜleveys 71 cm y 230v sähkÜ- ja akkustartti y tyÜvalohalogeeni y heittää lumen 13 m y vaihteet 5 eteen ja 2 taakse

59900

(0,41)

99500

Halpa!

TARJOUKSET VOIMASSA TI-MA. TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT. KANKAANPÄÄ PARKANO Keskuskatu 4 B Pahkalantie 1, puh. 02 572 3575 puh. 03 448 1142 Ma–pe 9–19, Ma–pe 9–19, la 9–18, su 12–18 la 9–16, su 12–16

Hamsteri järsii hinnat...kannattaa tulla kauempaakin...ja säästää kotiin pinnat!

Halpa! KURIKKA Arinatie 3, Ma–pe 9–18, la 9–15


12 – Tiistaina 9. lokakuuta 2012

Järvensivun hevoset tekivät tiliä

Kirppispöydällä tukea nuorten festarimatkaan

Ylä-Satakunta Parkanolaisen Jouni Järvensivun Fincumetin kautta omistamat lämminveriset olivat mainiossa vauhdissa lauantaina Mikkelin nopealla raviradalla. Kavioura oli napakassa kunnossa, ja Fincumetin yhdessä Scuderia Powerin kanssa omistama saksalainen Incredible Dream D sivusi Hopeadivisioonassa ennätystään 13,0a ja kiri 4 000 euron arvoiselle kakkossijalle Esa Holopaisen ajamana. Ennätyksensä lukemiin 14,0a kaunisti Fincumetin omistama Kingcobra, joka Mika Forss kärryillään ravasi Pronssidivisioonassa neljänneksi. Tilille ropsahti lämmikettä 1 200 euroa, ja ennätys parani lähes sekunnilla. Kihniöläisen Sauli Vuorenpään valmennettavia oli sunnuntaina Kokemäen paikallisraveissa samassa lähdössä kaksi. Arto Niemen ajama Kaliyah Diamant sijoittui neljänneksi, mutta Anniina Lindforsin ohjastama Flash Hooligan hylättiin loppusuoran laukasta.

Parkano Anniina Haukkaluoma

Parkanontien varrella sijaitsevalta JK-kirppikseltä löytyy pöytä numero 38, jonka tuotto menee Parkanon seurakunnan nuorisotyölle. – Lähdetään festareille ja lippujen hinta on korkea, joten nuoret päättivät, että pistetään pöytä pystyyn, niin kaikki pääsevät mukaan, kertoo nuorisotyönohjaaja Klaus Myllymäki. Vuosittain Turussa järjestettävät Maata näkyvissä -festarit on Euroopan suurin hengellinen nuortentapahtuma, joka kiinnostaa myös parkanolaisia nuoria. Myllymäki sanoo olevansa ylpeä heidän aktiivisuudestaan, sillä osallistujia on jo noin 60.

Kaikki saavat osallistua Pöydän avulla kerätään varoja, jotta vähävaraistenkin perheiden nuoret pääsevät mukaan. Kaikkien vanhat ja tarpeettomaksi käyneet tavarat ovat tervetulleita. Pöydästä on ilmoitettu nuorille Facebookissa nuorisotyön sivuilla, sekä nuortenilloissa, mutta ihan jokainen saa osallistua. – Se on sellainen yhteinen projekti, jolla kerätään varoja festarikassaan, vapaaehtoistyöntekijä Sami Rustari selittää. Tavaraa saa viedä normaalisti kirpputorin aukioloaikana. Pöydästä löytyykin jo kaikenlaista, kuten vaatteita, astioita ja koruja, ja ne ovat peräisin nuor-

Seurakuntanuoret Sami Penttilä (vas.) ja Sami Rustari kannustavat kaikkia osallistumaan festarikassan kasvattamiseen.

ten kotoa. – Tässä vaiheessa on vielä hyvin vaikeaa sanoa tuottoisuudesta, mutta tavaraa on jo kyllä mennyt, Rustari kertoo. – Ehkä me haemmekin tällä enemmän yhdessä tekemisen meininkiä ja sitä, että yhteisen asian hyväksi tehdään jotakin, harjoittelija Sami Penttilä painottaa, ja sanoo tämän näky-

vän myös festarilipun hinnassa. Penttilä ja Rustari toivovat runsasta osallistumista ja projektin tukemista tuomalla tavaroita ja tekemällä ostoksia. Kirjoittaja on Parkanon yhteiskoulun 9D-luokan oppilas. Hän oli Ylä-Satakunnan toimituksessa TET-harjoittelijana.

Maata näkyvissä -festarit Turun Messukeskuksessa ja HK Areenalla 16.–18.11. järjestetään jo 28. kerran osallistujia yli 10 000 vuosittain musiikkia, raamattuopetusta, työpajoja ja esittävää taidetta esiintyjiä ovat mm. Juha Tapio, Idän ihmeet, Discible ja HB järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun ev.lut. seurakunta

■ Junat pysyivät VR:n mukaan syyskuussa erittäin hyvin aikataulussaan. Kaukojunista 91,3 prosenttia ja lähijunista 97,5 prosenttia saapui määräasemalleen ajoissa. Se tarkoittaa, että enintään 5 minuuttia myöhässä. Tavarajunien täsmällisyys oli 94,1 prosenttia. Tavaraliikenteen myöhästymisraja on 30 minuuttia.

Teatteriväki vetää henkeä Willin Kansan viikolla Karvia

Nuoret pääosassa

Minna Lautamäki

Karvia

Willin Kansan viikon harrastajateattereiden katselmus jää tänä vuonna pois, ja tilalle tulee ohjaajille ja vetäjille tarkoitettu ”hengenvetopäivät”. – Tarkoitus on jatkaa tästä eteenpäin niin, että katselmus ja siihen liittyvä koulutus pidetään kahden vuoden välein edelleen yhteistyössä Juha Hurmeen kanssa. Joka toinen vuosi järjestämme harrastajateatteriohjaajien hengenvetopäivät, katselmuksen puuhanainen Leena Koivula kertoo. Hänen mukaansa idea ohjaajien kokoamisesta yhteen rentoutumaan ja lepäämään lähti vetovastuussa olevien alan harrastajien toiveesta. Ohjaajat ja vetäjät haluavat jakaa ajatuksia ja ideoita toistensa kanssa muulloinkin kuin katselmusten merkeissä.

Karvian PR-nuori Joona Kirvesniemi juontaa Saran talolla pidettävän talent-kilpaiesillä, mutta varmuutta vetäjästä ei vielä ole. Koivula muistuttaa, että Karvia on ihanteellinen paikka järjestää säännöllisiä tapaamisia rentouttavan yhdessäolon mer-

keissä. – Jos samat ohjaajat innostuvat pyörimään täällä vuodesta toiseen, niin Parkanon ja Kihniön puolelta löytyy uusia luontokohteita retkeilyyn.

Marraskuinen Willin Kansan viikko tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille, vaikka teemana on tänä vuonna nuoret. Luvassa on muun muassa hiphoppia ja iskelmää yhdistävän Elokuu-yhtyeen konsertti, biljarditurnaus, oma saunailta Tervatuvalla, disko ja ikkunamaalausta. Esillä on myös kuvataiteen perusopetuksen totuus-teemaan liittyviä töitä. Iiris-Maija Koivujärvi-Viitalan Vesisatu dvd-esitys pyörii kirjastossa Willin Kansan illan aikana. Nuorille ja heidän vanhemmilleen järjestetään tilaisuus nettikiusaamisesta.

PR-nuori juontaa talent-kilpailun

Retkikohteet eivät lopu Toivomus on esitetty muun muassa Tampereen yliopiston harrastajateatterilaisille tehdyssä tutkimuksessa, jossa on kartoitettu alaan liittyviä kehittämisideoita. – Hengenvetopäiviä ei voi järjestää yhtä aikaa katselmuksen kanssa, joten päädyimme vuorovuosittaisiin tapahtu-

lun, jossa kyläyhdistys toivoo 5–10 minuutin pituisia esityksiä, sketsejä, laulua, soittoa, tanssia, runoa tai mitä tahansa luovaa taidetta. Valtuustosalissa käsitellään mielenkiintoista aihetta: Totuus rahasta eli paljastetaan rahan valhe. Aiheesta alustaa Pasi Hentunen Talousdemokratia ry:stä. Vaikka teatterikatselmus jää pois, laulua ja soittoa tarjoaa muun muassa Rolf Virtasen Lapintaikaa-teeman mukainen laulu- ja tarinailta. Sampolan kotiseutuillassa aiheena on kruunuhääperinne Suupohjan polskayhtyeen musiikki- ja lauluesityksineen. Runo- ja musiikki-illassa esiintyvät Tiina-Kaisa AroHeinilä ja Aino ja Reinot -runoryhmä. Uusi avaus on eräruokakurssi, jossa valmistetaan riistaruokaa eräkokki Heimo Karneen opastuksella.

Minna Lautamäki

Maria Laaksoharju ja Leena Koivula toivottavat harrastajateattereiden ohjaajat ja vetäjät tervetulleiksi Karviaan. – Lataamaan akkuja hyvän ruuan ja tasokkaiden keskustelujen ääreen, Koivula lupaa.

miin, Koivula toteaa. Rentoutusviikonloppu alkaa perjantai-iltana Willin Kansan yön tapahtumiin osallistumalla, jonka jälkeen vetäydytään rauhoittumaan Tervatuvalle.

– Viikonloppu jatkuu luonnonhelmassa sunnuntaihin asti. Lauantaina heräillään rauhassa ja lähdetään Kauhanevan pitkospuille lataamaan akkuja, nuoriso- ja kulttuurisihteeri

Maria Laaksoharju kertoo. – Ohjaajien tukihenkilöksi ja keskustelujen alustajaksi kutsutaan joku alan ammattilainen, Leena Koivula lupaa. Sopivia nimiä on ollut jo


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.