47%20Yl%c3%a4-Satakunta%2021.6.2012

Page 1

Torstaina 21. kesäkuuta

Parkanon – Karvian – Kihniön paikallislehti

N:o 47 - 2012 | 80. vuosikerta

Tänään Alkkian tuulella voisi rahastaa ■ Karvia on Pohjois-Satakunnan parasta aluetta tuulivoimaloille. Alkkiaan sopisi 68 tuulimyllyä jauhamaan rahaa, arvioidaan tuulivoimaselvityksessä. sivu 5

Omaperäiset eläimet saapuivat ■ Kauhajokisen kansantaiteilijan Alpo Koivumäen omaperäiset eläinhahmot ilahduttavat taas parkanolaisessa katukuvassa. Arto Tuominen toi muun muassa leijonat safarille Satakunnankadun varrelle. sivu 11

Lättykesteillä Käskyvuorella ■ Valurautapannu, valmis lettutaikina ja erilaisia täytteitä. Näillä aineksilla syntyi rentouttavat lättykestit Käskyvuoren maisemissa. keskiaukeama

Juhannusyön taikaan tarvitaan seitsemää sorttia kukkia

Irtonumero 1,50 € (sis. alv 23 %)


2 – Torstaina 21. kesäkuuta 2012

Rakkaamme

Lahja Tellervo KOSKI 25.7.1947 30.5.2012 Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee, kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. Rakkaus pysyy. Äidin muistoa kunnioittaen Jouni ja Kirsi perheineen Siunaus toimitettu 16.6.2012 Harjun kappelissa. Lämmin kiitos osanotosta.

Rakkaamme

Veikko Ensio VIIKERI 14.8.1938 Kihniö 2.6.2012 kotonaan Kihniössä Rakkaudella muistaen sisaret ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden. Kiitos vuosista jälkeen sen. Sua kaipaamme aina, veljemme kultainen. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kihniön siunauskappelissa 30.6.2012 klo 11.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.

Lämmin kiitos

5 mm

Teille, jotka huomionosoituksin otitte osaa

Viljo Rajalan nukkuessa pois luotamme. Omaiset

LASTEN KESÄLEIRI Eräveikkojen majalla 26.–29.6.2012 Ohjelmassa pelejä, leikkejä, raamiksia, uintia, pajoja ym. ym. Ohjaajina mm. Annu ja Jouni Pursiainen Unkarista. Telttamajoitus. Leirimaksu 25 €/ 20 €, 7–15 v , alle 7 v huoltaja mukaan. Ilm. ja lisätiedot 24.6. mennessä Pekka 050 312 0145 www.kihnio.helluntaisrk.net

SULJEMME

torstaina 21.6. klo 15.00 Juhannusaattona perjantaina 22.6. suljettu Lehti ilmestyy normaalisti ensi viikolla

Hyvää juhannusta!

Karvian markkinoilla kävi yleisökato Karvia Maarit Lehto

Karvian Teatteriyhdistyksen järjestämät perinteiset Karvian markkinat kärsi tänä vuonna yleisökadosta. Markkinoilla ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä vähän väkeä kuin lauantain tapahtumassa. – Samalle päivälle osui Karviassa kahdet isot häät ja entisen kunnanjohtajan hautajaiset. Lisäksi aina aktiiviset sarankyläläiset olivat retkellä. Ei siis ihme, ettei meille riittänyt väkeä, Leena Koivula Karvian Teatteriyhdistyksestä totesi.

Rauni Virtasesta Willi karvialainen Markkinatapahtuman tuotto käytetään Willi Kansa -teatteritapahtuman kustannuksiin. – Olemme halunneet pitää markkinat koko perheen tapahtumana ilman oluttelttaa. Periaatteena on myös, että kaikilla kauppiailla on eri tuotteet. Tapahtuman tuotto ei ole siis koskaan ollut iso, parhaimmillaan 200–300 euroa, Koivula sanoo. Willi karvialainen julkistettiin tapahtumassa 12. kerran. Tittelin haltijan kriteeri muutettiin viime vuonna siten, että williksi voidaan valita myös henkilö, joka ei ole syntyjään karvialainen. Tuolloin kunniatittelillä huomioitiin Jalasjärven kansalaisopiston rehtori Aino Nevala. Hän ”kruunasi” seuraajakseen kulttuurivaikuttaja Rauni Virtasen. – Rauni olisi ollut oikeutettu williksi karvialaiseksi jo viime vuonna, mutta pidimme häntä vielä pankolla, Leena Koivula sanoi. Willi karvialainen kuuluu automaattisesti poikkitaiteellisen teatteritapahtuman tuomaristoon. Koivula kuvailee, että

Karvian markkinoilla koettiin harvinainen tilanne, kun tapahtuma ei kerännytkään paikalle yleisöä.

willi karvialainen edustaa järjen ääntä ja kulttuurin kuluttajaa. Rauni Virtanen sanoi, että hän on kohta 43 vuoden ajan marinoitunut karvialaisuuteen. – Ehkä minusta löytyy tarpeeksi williyttä tai ainakin hulluutta.

Karaokemestaruus Tampereelle

Rauni Virtanen on hallitseva Willi karvialainen. Hän otti tittelin vastaan edeltäjältään Aino Nevalalta.

Karvialaisittain harvinaista oli, ettei karaokemestaruuden alle 15-vuotiaiden sarjassa ollut yhtään osallistujaa. Aikuisten sarjassa osallistujia oli seitsemän. Karvian karaokemestaruuden voitti tamperelainen Tapio Keskitalo.

Seurakunnat KARVIA Kuollut: Pentti Ensio Hautala 77 v. Pe 22.6. klo 19 perinteinen juhannusaaton vietto Rastiaisissa. Mukana mm. Myyryläinen, Yli-Antola, Uniwaje, K. Hautala. Kahvia, makkaraa ja arvontaa lähetystyölle. Arpavoittoja voi halutessaan tuoda mukanaan. Kuljetus srk-talolta klo 18.20 (5 eur), ilmoittautuminen Kaarinalle puh. 045 262 4503. La 23.6. klo 10 juhannuspäivän sanajumalanpalvelus. Myyryläinen, Yli-Antola. Satakunnan Kansanlähetyksen ja seurakunnan järjestämät Kesäpäivät Karviassa ”Vedet virratkoon” su 24.6.– ti 26.6. Su 24.6. klo 13 sanajumalanpalvelus Rastiaisissa. Lars Pajuniemi, Myyryläinen, Yli-Antola, Musiikki jp- ja musiikkityön vastuuryhmä. HUOM. kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Kirkkokahvien jälkeen klo 15 ”Laulakaa Herralle uusi virsi”lauluseurat. Kuljetus srk-talolta klo 12.20, paluu lauluseurojen jälkeen (5 eur). Ilmoittautuminen Kaarinalle. Ma 25.6. klo 18.30 ”Kohtaamisia kaivolla” -seurat Kantin Erämajalla. Heikki Nummijärvi, Lempinen, Hautala, Yli-Antola. Ti 26.6. klo 18.30 ”Elävää

vettä” -seurat Karviankylän Tervatuvalla, Prinkkiläntie 180. Pentti Heinilä, Lempinen, Hautala, Yli-Antola. Päivien aikana mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ja esirukoukseen. Tilaisuuksissa kahvitarjoilu sekä makkaranpaistoa ja arvontaa lähetyksen hyväksi. Su 1.7. klo 10 sanajumalanpalvelus, Syrjälahti, YliAntola, Ritva Mönkkönen. Klo 13 Virsiseurat Arvo ja Kaarina Hautalassa kummilapsityön hyväksi, mukana Hannu Syrjalahti, Juhani Yli-Antola, Ritva Mönkkönen. Kesäperhekerhot seurakuntatalon leikkikentällä (sateen sattuessa sisällä) pe 29.6. klo 10.30-12.00. Diakoniatoimisto suljettu 25.6.–29.6. Kirkon ovet avoinna su–pe 9–15. Retki Lohjalle Vivamon Raamattukylään ke 11.7. Ohjelmassa näytelmät Salomo ja Tienkulkijat. Ruokailu, kahvitus ja matka yht. 55 e, mikäli 20 lähtijää. Tule Annen ja Kaarinan kanssa kokemaan elämyksellinen matka Raamatun maailmaan. Ilmoittautuminen khranvirastoon puh. 414 1400 ma 9.7. mennessä. 50 vuotta sitten, 10.6.1962 ripillepäässeiden tapaaminen on su 22.7. Aloitetaan messulla kirkossa klo 10 ja

jatketaan seurakuntatalolla. Ilmoittautumiset tarjoilun vuoksi virastolle p. 02 414 1400 tai sähköpostitse karvian.seurakunta@evl.fi Tulossa perinteinen retki Saaren Orpokotijuhlille la–su 18.–19.8.2012. Matkan hinta 70-100 euroa lähtijöiden lukumäärästä riippuen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Teija Yli-Moijala p. 040 742 2225. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 31.7. mennessä.

KIHNIÖ Kuollut: Veikko Ensio Viikeri 73 v. Ehtoollisjumalanpalvelus juhannuspäivänä 23.6. klo 10. Jumalanpalvelus su 24.6. klo 10. Kirkkokuoro laulaa. Kesäasukkaiden kirkkopyhä su 24.6. Jumalanpalvelus kirkossa, sen jälkeen kirkkokahvi seurakuntatalon pihalla (sateella sisällä). Kaikki Kihniössä kesää viettävät ovat tervetulleita! Juhannusaaton juhla 22.6. klo 19 Pyhäniemen leirikeskuksessa. Vierailijana piirisiht. Matti Rintala Evankeliumiyhdistyksestä. Kaikki tervetulleita! Hartaushetki ma 25.6. Iltaruskossa klo 13 ja Terveys- ja palvelukeskuksessa klo 13.30.

PARKANO Vihitty: Keijo Kalevi Nordman Parkanon srk:sta ja Marja Irmeli Rantala Porin Länsi-Porin srk:sta. Kuollut: Lahja Tellervo Koski s Leino 64 v. Juhannuspäivän jumalanpalvelus, kansanlaulukirkko la 23.6. klo 10, s ja l Kyrönviita, Lauri Haukkaluoma ja Jyrki Niskala haitari. Messu su 24.6. klo 10, s ja l Kyrönviita, k Mustalahti. Juhannusaaton juhla 22.6. klo 19 Poikkeusharjussa. Sauna klo 17–19. Bussi srk-talolta klo 18, paluu klo 21. Ne saunaan menijät, jotka tarvitsevat kyydin ilm. erikseen Mirja Kalliolle p. 044 741 2028. Retki Orpokotijuhlille Saaren kirkolle la-su 18.-19.8. Matkareitti: Kankaanpää klo 4, Karvia klo 4.35, Parkano klo 5, Virrat klo 5.50. Matkan hinta 50-100 € lähtijöiden lukumäärästä riippuen. Tied. ja ilm. Teija Yli-Moijala p. 040 742 2225. Sitovat ilm. viim. 31.7. mennessä. DIAKONIA Sastamalan seurakuntaretkelle ilmoittautuneet! Lähtö ma 25.6. klo 8.15 srk-talon pihasta, paluu n. klo 16.30. Matkan hinta 30 €/hlö kerätään bussissa. RAUHANYHDISTYS Su 24.6. klo 19 seurat ry:llä.


Torstaina 21. kesäkuuta 2012 – 3

Valtionosuudet suosivat isoja kansalaisopistoja Outi Itäluoma aloitti toukokuussa Vanajaveden opiston rehtorina.

on yhteistyö muiden taideoppilaitosten kanssa. Petäjä-opiston ja Ylä-Satakunnan musiikkiopiston yhteistyö on siitä hyvä esimerkki, kun kansalaisopiston musiikkikurssien suunnittelutyö siirtyi musiikkiopiston rehtorille Jukka Lehtiselle. – Se on esimerkillinen päänavaus. On tärkeää, että ammattitaidosta ja osaamisesta hyötyy mahdollisimman moni. Se nostaa opetuksen tasoa, Itäluoma sanoo. Ajatus on tuttu myös Vanajaveden opistossa. Pätevät viranhaltijat ja kaikkien ainealueiden ammattitaitoiset osastonjohtajat on opiston kuningasajatus. Yhteistyö on auttanut tavoitteen toteutumista.

Kihniö Minna Lautamäki

Kun kihniöläissyntyinen Outi Itäluoma valittiin keväällä Vanajaveden opiston rehtoriksi, edessä oli tuttu työsarka, mutta erilainen toimintaympäristö kuin entisessä työtehtävässä Petäjä-opiston rehtorina. Vanajaveden opisto on Hämeenlinnan seudulla toimiva kansalaisopisto, jonka vaikutuspiirissä on reilusti yli 90 000 ihmistä. Hämeenlinnan lisäksi oppilaitos toimii Hattulassa ja Janakkalassa. Opistossa on 20 päätoimista työntekijää ja yli 250 sivutoimista tuntiopettajaa. Toisin kuin Parkano ja Kankaanpää, Hämeenlinnan seutu on vahvaa muuttovoittoaluetta. – Väestökehityksellä on hyvä ennuste. Kaupunki nauttii nopean junayhteyden takia Helsingin vaikutuspiiristä ja kasvaa koko ajan, Itäluoma kertoo. Vaikka toimintaympäristöissä on eroja, yhtäläisyyksiäkin löytyy. Itäluoman mukaan kansalaisopistot tasapainoilevat paikkakunnasta riippumatta taloudenpidon kanssa muiden julkisten palveluiden tapaan. – Aleneva valtionosuuskierre aiheuttaa sen, että talous on alituinen haaste ja päänvaiva. Työssä tarvitaan luovaa ajattelua. Miten tehostaa ilman, että tuntimäärää leikataan dramaattisesti.

Ristiriitainen rahoitusjärjestelmä Hämeenlinnassa vuonna 2009 tehty kuntaliitos toi Vanajaveden opistolle uudet haasteet. Kun vanhaan hallintokaupunkiin liitettiin Renko, Tuulos, Kalvola, Lammi ja Hauho, asukastiheys laski, mikä pienensi valtion rahoitusosuutta. Itäluoman mukaan järjestel-

Outi Itäluoma vestonomi amk ja hallintotieteiden maisteri

23 vuoden työkokemus kansalaisopistoissa

ensin vaatetus- ja tekstiilityön opettaja

2005 Pohjois-SatakunRehtorin tehtävänä on seurata oman toimialansa kehitystä, luoda uusia tulevaisuuden visioita ja pitää huolta organisaatiosta, Outi Itäluoma linjaa.

”Yhdistyminen on asia, kun se keventää hallintoa, mutta ei leikkaa toimintaa.” mä on ristiriidassa kansalaisopistojen toimintaperiaatteen kanssa. – Valtio on linjannut palvelut ulottumaan sinne, missä ihmiset asuvat niin kauan kun on kysyntää. Järjestelmä suosii tiheää asutusta, eikä toiminnan ulottamiseen sivukylille ole enää välttämättä varaa. Kansalaisopistojen heikke-

neviin palveluihin haja-asutusalueilla on kiinnittänyt huomiota myös arviointiryhmä, jonka puheenjohtajana on Parkanon kansalaisopistossa pitkään rehtorina toiminut Martti Markkanen. Arviointiryhmän mukaan siirtyminen suurempiin opistoihin ja nykymallinen valtionosuusjärjestelmä suosivat tiheään asuttuja alueita. Koulutustarjonta harvaan asutuilla alueilla on heikkenee. Valtiovalta on yrittänyt muuttaa rahanjakoa yhdelle yksikköhinnalle siinä onnistumatta. Se olisi tasapuolinen systeemi. Isojen kaupunkien opistot luonnollisesti vastustavat muutosta.

Hallinto keveni, toiminta säilyi Pienissä

kansalaisopistoissa,

kuten Petäjä-opistossa kustannustehokkuutta on haettu fuusiolla. Itäluoma korostaa, että yhdistyminen on hyvä asia, kun se keventää hallintoa, mutta ei leikkaa toimintaa. – Petäjä-opistossa fuusio alensi hallinto- ja tietopalvelukuluja merkittävästi. Se takasi, että kurssitoiminta säilyi entisellä tasolla. – Opistojen yhdistäminen on suotavaa, jos sillä tavalla pystytään siirtämään opettajien osaamista yli kuntarajojen ja lisäämään kurssitarjontaa.

Petäjän musiikki onnistunut avaus Itäluoma muistuttaa, että suuri yksikkökoko ei saa kuitenkaan olla itseisarvo. Raja tulee siinäkin vastaan. Jos yksikkökoko kasvaa liikaa, väliportaita tulee lisää. Sekin maksaa ja hallinto

tulee kankeaksi. Itäluoman mielestä yksi ratkaisu taloudellisiin haasteisiin

nan Alueopiston apulaisrehtori ja vt. rehtori 2008 Petäjä-opiston rehtori 2012 Vanajaveden opiston rehtori

Ostamme käteisellä kultaa ja hopeaa, myös rikkinäiset, mustuneet ja tarpeettomat pöytähopeat kelpaavat. Tarkka punnitus ja luotettavuutta alan ammattilaiselta.

ALE ALKAA MAANANTAINA TERVETULOA! Hyvää Juhannusta kaikille! ps. aattona suljettu.

KARVIA, puh. 02-544 1661 Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-13

Henkilökunta oli mukana valitsemassa rehtoria Kihniö Minna Lautamäki

Hämeenlinna on Outi Itäluomalle opiskeluajoista tuttu kaupunki. Kotiutumista on edesauttanut myös innostunut vastaanotto uudessa työpaikassa Vanajaveden opistossa. Lähtökohta oli poikkeuksellisen hieno. Henkilökunta ja yhtymähallitus haastattelivat Itäluoman ja kaksi muuta loppusuoralle päässyttä kandidaattia yhteisessä paneelikeskustelussa. Sen perusteella uusi rehtori valittiin tehtävään yksimielisesti. – Pitkän prosessin jälkeen valinta tuntui kieltämättä mukavalta, Itäluoma toteaa. Työporukka on osoittautunut osaavaksi tiimiksi, ja uuteen tehtävään oli helppo tart-

Outi Itäluoma rentoutuu kesämökillä Nerkoonjärven rannalla. Mökillä viihtyy myös havannankoira Viivi.

tua eläkkeelle jääneen rehtorin, Pirkko Tanskasen jäljiltä. Opistossa on perusteellisesti laadit-

tu laatukäsikirja, jossa toiminta ja toimenkuvat on määritelty tarkasti.

– Sitoutuminen on tärkeintä tässä työssä. Rehtorin tehtävä on seurata toimialan kehitystä ja viedä omaa yksikköä eteenpäin. Haasteita on niin paljon, että esimiehen on yritettävä kaikkensa, että voi seistä henkilökunnan edessä hyvillä mielin, Itäluoma pohtii. Ajatus hakea uutta työtä sai alkunsa vuosi sitten Itäluoman valmistuttua hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Halu kehittyä ammatillisesti ja ikä huomioon ottaen hetki oli 47-vuotiaan Itäluoman mielestä otollinen. Hän muuttaa uuteen Hämeenlinnan kotiinsa heinäkuun alussa. Viikonloput ja lomat Outi ja puoliso Ari Itäluoma viettävät vapaa-ajanasunnollaan Kihniön Mäkikylässä.

ALE

on alkanut

– 30 %

Alennukset vähintään

Perjantaina 22.6. juhannusaattona liike suljettuna. Hauskaa juhannusta! Keskuskatu 7, Parkano Plussaa kengistä Puh. 03 448 4700 Avoinna: ma–pe 9.30–17.30, la 9–14

Muotitalo KULMALA


4 – Torstaina 21. kesäkuuta 2012

pääkirjoitus

21.6.2012 Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto

Rentoa juhannusta!

muistilehtiön reunasta 29.6.1962

Jo on lämmintä ikävä Ärsytyskynnys on selkeästi matalalla koleana kesäpäivänä. Ei siis ollut vaikeaa kollegan kanssa keksiä arkipäivän ärsyttävyyksiä. Hänelle nousi oitis puna poskille aiheesta parkanolaiset ja parkkeeraus. Tuttu aihe aiheellisesti jo vuosikymmenten ajalta. Se nyt vaan on suunnattoman ärsyttävää, että invalidipaikalle ajaa ja parkkeeraa tervejalkainen ihminen, auto pitää saada pysäköidyksi lähes suoraan liikkeen oviaukolle ja liikenneympyrästä poistutaan vilkkua käyttämättä. Autoilijoiden vilkun käyttö on muutenkin niin ja näin–tosin yleisesti muuallakin kuin parkanolaisessa liikennekulttuurissa. Kyse ei ole pelkästään ärsyttävyydestä. Pohdinnassamme ehkä pahimmaksi arvioimme tilanteen,

jossa menopeli pysäköidään pelastustielle. Sillä kohtaa kuljettaja voisi miettiä kahdesti, että ihanko tosissaan hän on valmis ottamaan vastuun siitä, ettei pelastushenkilökunta pääse auttamaan hätätilanteessa olevia. Että joku voi ihan oikeasti loukkaantua pahoin tai jopa menettää henkensä pelastustien tukkivan ajoneuvon takia. Nopeusrajoitusten kohdalla jouduimme toteamaan, että kaahailijat voivat ärsyttää, mutta sehän on oikeastaan suhteellista. Kyllähän se niin menee, että ohittelijat usein ärsyttävät–kunnes on itse myöhässä ja joutuu painamaan kaasupoljinta turhan kiivaasti. ❐❐❐ Ärsyttävien aiheiden keskustelusta lähdin ulkosalle juttukeikalle. Satoi, satoi ja satoi. Otin runsaasti kuvia eri kohteista. Kameran ruutuun ilmestyi error-viesti, jota melkein seurasi sydänpysähdys. Suosikkikamerani on aina tallentanut kaikki otokset, toisin kuin edeltä

”Ohittelijat usein ärsyttävät – kunnes on itse myöhässä ja joutuu painamaan kaasupoljinta.”

jänsä, joka kyseisellä error-ilmoituksella saattoi kerralla poistaa useankin eri aiheen valokuvat. Nykyinen laite antoi onneksi saman tien selityksen–kamera ilmoitti, että olen sotkenut sen linssin. Pinta oli täynnä sadepisaroita. Tämän jälkeen yritin parhaani mukaan suojata valokuvauskojetta sateelta. Kengät litisivät märkyyttään ja vaatekerta oli jo aikaa sitten kastunut läpimäräksi. Sade sinänsä ei kuitenkaan ärsyttänyt–vielä. Mutta kun iltasella lähdin naapuripitäjästä, ja satoi edelleen ja tuuli puhalsi koleasti,

niin johan kynnys ylittyi. Kastuneena koleus oli luissa ja ytimissä. Ei tuntunut kesältä. ❐❐❐ Juhannusaaattona onneksi sää suosii, mikä on Parkanon asemalla pidettävän tapahtumankin kannalta hyvä juttu. Juhannusjunan pysähdystä varten on kehitelty oma ohjelmansa. Ohjelma on juuri mittumaariin sopiva, vaikka napisijoitakin on tietysti löytynyt. Yksinomaan ihailtavaa on kuitenkin se, että joukko paikkakuntalaisia keskeyttää juhannusaattonsa, moni varmastikin mökiltä ja lähtee esiintymään muiden iloksi.

Sateinen juhannusaatto juhannuspäivä kesäinen Keskikesän juhlaa juhannusta on alettu yhä enemmän viettämään ulkosalla, mieluimmin vesien rannoilla. Viime juhannusaatto uhkasi sateisella säällään pilata monien ennen juhannusta laatimat suunnitelmat. Sade kuitenkin päättyi iltamyöhäisellä ja juhannusyön valvonta sujui vanhojen traditioiden mukaan. Merkillepantavaa seudullamme on, että rantahuviloita alkaa olla järviemme rannoilla yhä enemmän ja varsinkin keski-ikäinen ja vanhempi väki siirtyy näille juhannusyötä viettämään ja kokkoa polttamaan. Juhannuspäivä oli tämän kesän lämpimin ja muutenkin sääsuhteiden puolesta kauneimpia.

heh

Maarit Lehto

– Minkäsmoinen on kuulkaa juhannusaikaan tua kielokänni? – Noo, eiköös se olekki semmonen että siinä nuokutaan ja haistaan? HÄH?

päivän laina

hätävara

Nuorempi konstaapeli Elina Katajamäki pohtii Journalistissa median tapaa suhtautua henkirikosten uhreihin: Median välittämä viesti on ristiriitainen: jos uhri on jättänyt koulun kesken, ollut vieläpä päihdeongelmainen, häneen kohdistuva väkivalta on uutisten mukaan käytännössä hänen omaa syytään ja hyväksyttävämpää kuin kauniisiin ja lahjakkaisiin kohdistuva. Poliisiin näkökulmasta on aina yhtä vakavaa, kun joku kuolee väkivallan uhrina. Siksi median kautta välittyy kummallinen harha siitä, että kauniin ja lahjakkaan tappaminen olisi rangaistavampi teko kuin se, että tappaa jonkun, josta näitä määreitä ei käytettäisi. Vaikka ilmeisin pintakiilto puuttuisikin, jokaisesta uhrista on jotakin hyvää sanottavaa, jos sen vain jaksaa etsiä. Vaikka edesmennyt saattoi tarttua pulloon, hän ei ehkä silti koskaan unohtanut lukea lapsilleen iltasatua tai auttaa naapureitaan. Häntäkin kaipaa moni ja hänen tarinansa on arvokas. Mutta onko sille kertojaa?


Torstaina 21. kesäkuuta 2012 – 5

uutiset

Torstaina 21. kesäkuuta 2012

Alkkiaan sopisi 68 tuulivoimalaa Karviassa on PohjoisSatakunnan suotuisimmat tuulet Pohjois-Satakunta Teemu Kuusijoensuu

Jämijärven, Kankaanpään, Siikaisten ja Karvian kuntien tuulivoimahanke on edennyt kaavoitusvaiheeseen. Yhteensä suunnitteilla on viisi tuulivoimapuistoa, joista yhdet sijoitettaisiin Jämijärvelle, Kankaanpäähän sekä Siikaisiin ja kaksi Karviaan. Toinen Karvian puistoista on kaavoitettu Alkkiannevan seudulle ja toinen Hautalankylään. Näistä suurempi on Alkkian puisto, johon on tutkittu soveltuvaksi 68 tuulimyllyä. Hautalankylän puistoon ei mahdu kymmentä enempää. Luvut ovat alustavia, mutta nyt tiedetään, kuinka monta myllyä alue kestää ja kuinka paljon alueella tuulee. Alkkian etuna on korkeus merenpinnasta, lähes 180 metriä. Turvesoiden takia alue on myös hyvin aukeaa, mikä lisää tuulisuutta. Loma- ja vakituinen asutus on harvaa, joten ihmisille myllyistä ei olisi haittaa nimeksikään. Alueista tehdään myös luontoarvo-, linnusto-, liito-orava- ja lepakkoselvitykset. Niiden valmistuttua alueita supistetaan tarpeen mukaan niin, että myllyistä ei ole haittaa luonnolle. Karvian, niinkuin koko Pohjois-Satakunnan, etuna on myös hyvä infrastruktuuri. Uusia teitä ei juuri tarvitse tuulivoimapuistojen takia rakentaa, mikä myös säästää luontoa. Koko Pohjois-Satakunnan alueelle tulisi arviolta 150 voimalaa. Koko Suomen tarpeesta alue kat-

Satakunnankatu saa uuden pinnoitteen tänä kesänä Karvia

Teemu Kuusijoensuu

taisi kuudesosan. Suomi on sitoutunut lisäämään tuulivoimaloita vuoteen 2020 mennessä niin, että voimaloiden määrä nousee nykyisestä 130:stä 800:aan.

Tuulivoima piti siirtää rannikolta sisämaahan Pohjois-Satakunnan tuulivoimahankkeeseen ryhdyttiin, kun rannikolle suunnatut hankkeet menivät puihin. Niissä ongelmana oli runsas loma-astutus ja maisemahaitat sekä sisämaata runsaampi lintukanta. Se olisi tuuliroottorien vuoksi saattanut vaarantua. Pohjois-Satakunta häviää rannikkoalueille tuulisuudessa, mutta voittaa ne myllyjen soveltuvuudessa. Hyvien luonto-olojen ja vähäisen asutuksen lisäksi työryhmä tekee maisema-, välke, ja meluselvityksen. Ihmisten vähäisyyden takia niistä ei pitäisi löytyä estettä tuulivoimapuistoille.

Taloudellinen etu maanomistajilla ja kunnilla

Punaisella rajatuille alueille on kaavoitettu tuulivoimapuistoa.

Kankaanpää

Jämijärvi

Taloudellinen hyöty tuulivoimapuistoissa on suuri. Maanomistajat tienaavat myllyn vuokratuotoilla. Kunnille porkkana on voimaloiden kiinteistöverotuotto. – Verotulo olisi noin 17 000 euroa per mylly per vuosi, kaavoituksen projektipäällikkö Samir Abboud kertoo. Lopulliset kaavat alueista saadaan valmiiksi tämän vuoden kuluessa. Asiasta järjestetään syksyllä monia yleisötilaisuuksia jokaisessa kunnassa. Riippuen tuulivoimayritysten kiinnostuksesta rakennustyöt aloitetaan heti kun mahdollista, parhaimmillaan jo ensi vuonna.

Heikki Pettinen

Turun hovioikeus on kumonnut unkarilaisen Èszak-Èke Kft -vuokratyöfirman saaman tuomion kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Hovioikeus katsoi yrityksen maksaneen parkanolaiseen metallialan yritykseen vuonna 2008 vuokraamilleen 11 metallimiehelle teknologiateollisuuden työehtosopimuksen edellyttämää palkkaa. Hovioikeuden päätös kumoaa Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion viime vuoden huhtikuulta. Silloin käräjäoikeus tuomitsi

”Päivärahat” nostivat tilin tes:in mukaiseksi Käräjä- ja hovioikeuden erilaiset tuomiot johtuvat siitä, että yritys maksoi työntekijöilleen merkittävän osan palkasta päivärahoina. Sen suuruus oli bruttona 7 euroa työtunnilta. Lisäksi vuokratyöfirma maksoi työntekijöiden asumis- ja mat-

”Päällystystyön aloitus siirtyi urakoitsijan kiireiden takia.”

Ylä-Satakunta Heikki Pettinen

Mitä tummempi väri kartassa, sitä tuulisempaa alue on. Karvia on alueen tuulisinta, koska se on muuta Pohjois-Satakuntaa korkeimmalla, parhaimmillaan 180 metrissä.

”Verotulo olisi noin 17 000 euroa per mylly per vuosi.”

vuokratyöfirman edustajan päiväsakkoihin ja yli 60 000 euron korvauksiin valtiolle. Nyt valtio joutuu päinvastoin korvaamaan vuokratyöfirman edustajan oikeudenkäyntikuluja yli 11 000 euroa.

Parkanossa on vireillä useita asvaltointiprojekteja. Satakunnankadun eteläpää, eli pää, jossa kaupungintalo sijaitsee, saa uuden pinnoitteen tänä kesänä. Päällystystyön olisi pitänyt jo alkaa, mutta urakoitsijan kiireiden takia sitä on siirretty. Kaupungin työpäällikkö Pekka Mikkola sanoo, että töiden pitäisi alkaa viimeistään heinäkuun alussa. Satakunnankadulla viime talvena pari kolaria nimenomaan syvien urien takia. Parkanontien urat täytettiin kesäkuun alussa. Urien täytön jälkeen tielle ei ole tarkoitus vetää asvalttia reunakivien takia. Reunakivet jäisivät liian matalalle ja sen korjaaminen olisi nostanut kustannukset jopa kolminkertaisiksi. Urat on täytetty Parkanontiellä Ylä-Satakunnan toimistolle asti. Mikkola kertoo, että rahan puutteen vuoksi urien täyttämistä ei jatkettu eteenpäin. Hänen mukaansa on kuitenkin mahdollista, että urien täyttö jatkuu tulevaisuudessa. Tästä ei ole kuitenkaan ole toistaiseksi olemassa mitään suunnitelmaa. Lisäksi asvaltointiprojekteja on Viinikan uusilla asuinalueilla. Asvalttipinnan saavat Puutarhakatu, Villinkuja, Jullinkuja ja Majakkakatu. Keskustassa asvaltoidaan myös Lestikuja ja Niemenkatu.

Kihniö sai 2 500 euroa liian vähän liikkuvien liikuttamiseen

Hovioikeus kumosi unkarilaisyrityksen tuomion työsyrjinnästä Parkano

Parkano

kakulut Suomessa sekä lomamatkat Unkariin. Työntekijän unkarilaiselle pankkitilille maksettiin vain noin 600 euroa kuukaudessa. Käräjäoikeuden tuomio perustui siihen, että se ei uskonut yrityksen maksaneen päivärahoja. Esitutkinnassa niistä oli maininnut vain yksi kuulustelluista työntekijöistä. Työntekijät kertoivat myöhemmin oikeudelle, etteivät he halunneet kateellisten unkarilaisten tietävän, paljonko he Suomessa tienasivat. Esitutkintaan liittyvät kuulustelut tehtiin Unkarissa. Hovioikeus piti työntekijöiden todistusta päivärahojen

maksamisesta uskottavana. Oikeus laski yrityksen maksaneen päivärahan nimellä työntekijöille niin paljon, että työehtosopimuksen vaatimukset jopa ylittyivät. Varsinaiseksi päivärahaksi oikeus ei sitä tulkinnut, koska yritys maksoi työntekijöiden kulut muuten.

”Päivärahoista” maksettiin myös verot Suomeen Èszak-Èke Kft maksoi myös niin sanotuista päivärahoista verot Suomeen sen jälkeen, kun työntekijät tulivat täällä verovelvollisiksi 6 kuukauden maassa oleskelun jälkeen.

Kihniön kunnan vapaa-aikatoimi on saanut Kunnossa kaiken ikää -ohjelmalta 2 500 euroa liian vähän liikkuvien aktivoimiseen säännölliseen liikuntatoimintaan. Kohderyhmänä ovat yli 40-vuotiaat naiset ja miehet. Toiminta aloitetaan syksyllä. Tavoitteena on saada aktivoitua mahdollisimman monta vähän liikkuvaa kuntoilun pariin ja tehdä kuntosaliharjoittelu tutuksi sekä samalla herättää kiinnostusta omaa terveyttä ja kuntoa kohtaan. Kuntokimaran ryhmät kokoontuisivat kahdesti viikossa 2 tunniksi harrastamaan aerobista liikuntaa ja kuntosaliharjoittelua. Samalla olisi painonhallintaa ja ravintoneuvontaa. Naisten ryhmää ohjaa Tarja Mantere ja miehiä Jyrki Järventausta. Pirkanmaan muut tuen saajat ovat Honkalakoti ry (3 000 euroa), Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (10 000), Lempäälä-opisto (2 500), Oriveden kaupungin liikuntapalvelu (3 000), Rakennusliike J. Malm (1 200), Vesilahden kunta (2 500) ja Ylöjärven työväenopisto (3 000).

Kihniö myi kaksi määräalaa Nerkoolta Kihniö Veli-Matti Heinisuo

Kihniön kunta myi valtuuston päätöksellä Nerkoon kylästä Lahdentausta-nimisestä tilasta kaksi määräalaa. Parkanolaiselle Mika Toropaiselle kunta myi noin 37 000 neliön määräalan 6 700 eurolla. Tontille tulee asuinrakennus. Kihniöläisille Jaana ja Hannu Yli-Kärkelälle kunta myi noin 44 000 neliön tontin 9 800 eurolla. Määräala tulee asuin- ja liiketilan lisämaaksi.


6 – Torstaina 21. kesäkuuta 2012

Postitushäiriö viivytti lehden tuloa Ylä-Satakunta Heikki Pettinen

Valitettavan moni Ylä-Satakunnan tilaaja jäi tiistaina ilman lehteään. Syynä oli postitushäiriö, jonka vuoksi painosta postiin tulleissa lehtinipuissa oli vääriä lehtiä. Esimerkiksi Parkanoon tulleissa lehtinipuissa oli yksittäisiä kappaleita lehtiä, joiden piti mennä Kilvakkalaan ja Länsi-Aureeseen. Samanlaisia ongelmia oli eri puolille Suomea tilattujen lehtien kanssa. Tällaisen mutkan vuoksi lehden kuljettaminen oikealle tilaajalleen vei keskiviikkoon asti.

Yli-Kujala perusturvalautakuntaan Kihniö Veli-Matti Heinisuo

Kihniön kuntaan lähihoitajaksi valittu Sini Koivisto ei uuden toimensa vuoksi voi enää toimia perusturvalautakunnan jäsenenä, joten kunnanvaltuusto myönsi hänelle eron taannehtivasti 9.4.2012 alkaen. Koiviston tilalle lautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi valtuusto valitsi Minna Yli-Kujalan.

Kaaren talojen remontti sai lainatakauksen Karvia Minna Lautamäki

Kunnanvaltuusto myönsi 450 000 euron takauksen Kiinteistö Oy Karvian Vuokratalojen ottamaan perusparannuslainaan. Peruskorjaus Kaaren taloissa toteutetaan tänä kesänä. Ensimmäisessä vaiheessa kunnostetaan talojen katto ja tehdään palokatkoseinät yläpohjaan. Kesällä vaihdetaan myös ulko-ovia, korjataan julkisivua ja parannetaan pihan kaltevuuksia sekä tehdään kiireellisiä korjaustöitä yläkoulun rivitaloilla.

Iisakkiin hakeneet pääsivät Koparille kesätöihin Parkano Minna Lautamäki

Parkanolaiset metalliyritykset lupasivat viime talvena kesätyöpaikat kaikille yhdeksäsluokkalaisille, jotka kevään yhteishaussa laittavat ykkössijalle Parkanon Iisakin metallilinjan. Valtakunnallisestikin ainutlaatuisella kampanjalla paikalliset yritykset halusivat turvata osaavan työvoiman saatavuutta paikkakunnalla. Mukaan ilmoittautui kymmenkunta yritystä. Tarjottua mahdollisuutta hyödynsi lopulta vain kaksi parkanolaista poikaa. Riku Lehtonen ja Ari Vataja hakivat molemmat yhteishaun ykkössijalla Iisakkiin. Pojat aloittivat kesätyön Koparilla kesäkuun toisella viikolla. Molempien työpisteet ovat työsuhteen alussa kokoonpanopuolella. – Olen kasannut seulatasoja. Töitä on luvattu ainakin yhdeksi kuukaudeksi, myös hitsauspuolelta, Ari Vataja kertoo. Riku Lehtoselle päätös levyseppä-hitsaajan oppiin lähtemisestä oli alunperin selvä. Ari Vataja päätyi alalle harkinnan jälkeen. Nuorta miestä houkutteli myös maaseutuopinnot Osaralla.

Kampanjalle toivotaan jatkoa Koparin projekti-insinöörin Maria Lammentaustan mukaan pojat halutaan tutustuttaa monipuolisesti alan töihin. Molemmat suorittivat tet-viikon yrityksessä, jolloin heitä perehdytettiin työympäristöön. Kun talo on nyt päällisin puolin entuudestaan tuttu, kesätyöjaksolla on päästy heti käsiksi oikeisiin töihin. – Siivottavaakin olisi, mutta haluamme tarjota mielekästä tekemistä, että pojille syntyy oikea käsitys metallialan töistä eikä motivaatio hiivu heti kättelyssä, Lammentausta toteaa. Kehitys-Parkin projektipäällikkö Markku Kujansuu on samoilla linjoilla. Yritykset ovat liikkeellä tosissaan ja haluavat tutustuttaa nuoret heti alussa siihen, mitä tulevaisuus uravalinnan jälkeen tuo tullessaan.

Riku Lehtonen kokoaa seulaa yhdessä asentaja Tomi Kujansuun kanssa. Projekti-insinööri Maria Lammentausta huolehtii kesätyöntekijöille sopivat työpisteet.

Kujansuulle oli yllätys, että tarjottuun mahdollisuuteen tarttui vain kaksi peruskoulun päättävää nuorta. Hän uskoo kuitenkin, että kampanjaa jalostetaan edelleen ensi kevään yhteishakuun. Kujansuu muistuttaa vielä, että opiskelijoiden lopullinen määrä selviää vasta myöhemmin syksyllä. – Kesätyökampanjassa oli kyse vain ykkössijan valinneista. Toivotaan, että aloituspaikat täyttyvät toissijaisista hakijoista, hän toteaa. Maria Lammentaustakin uskoo, että kesätyökampanja jatkuu ensi vuonna. – Ilman muuta pitää yrittää uudestaan. Metalliin tarvitaan uusia nuoria, sillä lähivuosina jää paljon väkeä eläkkeelle. Ja työtilanne vaikuttaa ainakin tällä hetkellä melko vakaalta, Lammentausta sanoo.

Kuusi ysiluokkalaista jäi yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa Parkano Minna Lautamäki

Parkanon yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaisista yli 80 prosentilla toteutui yhteishaun ykköstoive. Ikäluokassa on yhteensä 58 nuorta. Jatkoopiskelupaikka löytyi 52 oppilaalle. Yhteishaussa vaille opiskelupaikkaa jäi kuusi oppilasta. Opinto-ohjaaja Jyrki Uotila toteaa, että heistäkin kolmelle on jo käytännössä löytynyt jatkopaikka. – Tällä hetkellä vailla ammatillisen puolen opiskelupaikkaa on vain kolme oppilasta. Täydennyshaun kautta

heillekin sellainen on mahdollista vielä löytää, Uotila sanoo. Helsingin Sanomien mukaan Parkanossa jäi yhteishaussa vaille jatko-opiskelupaikkaa peräti 18 nuorta. Uotilan mukaan luvussa on mukana myös vanhempaa ikäluokkaa. Yhteishaussa opiskelupaikkaa haki 14 parkanolaista enemmän kuin ysiluokkalaisten ikäluokka. Uotila arvelee, että heidän joukossaan voi olla esimerkiksi lukiolaisia, jotka haluavat vaihtaa opiskelupaikkaa tai nuoria, jotka joutuvat hakemaan jatkopaikkaa saadakseen työvoimatoimiston

myöntämiä etuuksia.

Täydennyshaku heinäkuussa Täydennyshaku toisen asteen oppilaitoksiin käynnistyy 6. päivä heinäkuuta. Opiskelupaikkaa voi hakea netin yhteishakusivun sähköisellä lomakkeella. Parkanon Iisakkiin voi hakea lähettämällä hakemuksen suoraan koululle. Ohjeet löytyvät oppilaitoksen nettisivulta. Iisakin Hämeenkyrön toimipisteeseen voi hakea samoilla ohjeilla. Iisakista löytyy lisäpaikkoja metalli- ja catering-linjoilta.

Koulutuskuntayhtymän talous plussalla ja tutkintoja syntyi, mutta opintojen keskeytys on yhä ongelma Ylä-Satakunta Heikki Pettinen

Kansikuva Lehden kansikuvassa juhannusyön seitsemän sortin kukkia poimii parkanolainen Henna-Riikka Veikkola. Kuva Maarit Lehto.

Viime vuosi oli taloudellisesti hyvä Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymälle. Tilinpäätös jäi lähes 315 000 euroa plussan puolelle, kuntayhtymäjohtaja Terhi Päivärinnan mukaan lähinnä tarkan taloudenpidon ansiosta. Ylijäämät ovat tarpeen, sillä kuntayhtymän rakennuksissa tarvitaan paljon remontteja lähivuosina. Myös opiskelu tuotti tulosta. Kuntayhtymän oppilaitoksissa suoritettiin viime vuonna 332 tutkintoa, kun virallinen tavoite on 330. Ikata ylitti oman tavoitteensa (128 tutkintoa / tavoite

115), mutta Ammatti-instituutti Iisakki jäi omastaan (162/170), samoin Ikaalisten kauppaoppilaitos (42/45). Iisakissakin tekniikan ja liikenteen puolella tutkintotavoite täyttyi (115/110), mutta luonnonvara- ja ympäristöaloilla siitä jäätiin reippaasti, kun tutkintoja tuli vain 27 tavoiteltujen 40:n asemesta. Laskennallisesta ihannetuloksesta kuntayhtymä on vielä jäljessä, sillä kun ihanteellinen opiskeluaika on 3 vuotta ja opiskelijoita 1 110, niin sen mukaan tutkintoja pitäisi syntyä vuosittain 370. Terhi Päivärinta korostaa tutkintotavoitteen täyttymisen

merkitystä, sillä se vaikuttaa tuloksellisuusmittauksen kautta suoraan valtiolta tulevan rahan määrään.

Kimpassa ehkäisemään opintojen keskeytystä Siihen vaikuttaa myös opintonsa keskeyttäneiden määrä, joka on Päivärinnan mukaan edelleen liian suuri. Keskeyttämisiä tulee aina perustelluistakin syistä, mutta Iisakki oli asettanut tavoitteeksi, ettei keskeyttäjiä olisi enempää kuin 18. Iisakin jätti kuitenkin kesken 26 opiskelijaa, ja erityisen moni luonnonvarapuolella. Ikaalisten kauppaoppilaitoksessa keskeytti opintonsa 29

opiskelijaa, kun tavoitteena oli enintään kymmenen. Erityisen herkästi jätettiin datanomiopinnot. Yhtymäkokouksessa Kihniön Jussi Hellgrén kysyi, voidaanko keskeyttäminen ottaa huomioon jo sisäänotossa niin, että opiskelijoita riittää keskeytyksistä huolimatta. Terhi Päivärinnan mukaan näin tehdäänkin. – Voimme ottaa opiskelijoita niin paljon kuin haluamme, mutta valtion rahoituksen saamme vain 1 110:lle. Tammikuussa meillä oli opiskelijoita vähemmän kuin 1 110, joten nyt pitää huolehtia, että koko vuoden keskiarvo nousee siihen.

Hämeenkyrön Reino Tuomi kyseli keskeytyksen syitä. Iisakin rehtorin Vuoren mukaan syyt voivat löytyä pitkältäkin opiskelijoiden henkilöhistoriasta. Monelle kouluun tulokin on vaikeaa eikä kotiväki välttämättä tue opiskelua. Ikatan rehtorin Joni Liukkosen mukaan opiskelijoiden masennus ja päihteiden käyttö ovat lisääntyneet. Rehtorit kuitenkin vakuuttivat, että tipahtamisuhassa olevan opiskelijan tilanteeseen tartutaan entistä tarmokkaammin opiskelijahuoltoryhmän voimin. Ryhmässä on muiden muassa kaksi opinto-ohjaajaa, rehtori ja ammatinvalintapsykologi.


Torstaina 21. kesäkuuta 2012 – 7

Lahokoulun kunnostamista ajaa vain Jussi Hellgrén Kihniö

ke toteutuu noin 2,5 miljoonan euron hintaisena, asukaskohtainen velkamme nousee noin 1300 eurolla, sanoi Liukku. Hän tarkasteli asiaa myös siltä kannalta, mitä kihniöläiset tällä hetkellä saavat keskimääräistä korkeamman veroäyrin vastineeksi? – Meillä ei ole vaatimukset täyttävää päiväkotia kunnassa, vastasi kunnanjohtaja omaan kysymykseensä. Samaan suuntaan puhui tekninen johtaja Pertti Jalonen, jonka mielestä kustannustehokkuuden lisäksi koulun päiväkotikäyttöön saneeraamista vastaan puhuu sekin, että nykyisillä sisäseinäratkaisuilla vanha koulu ei soveltuisi päiväkodiksi. – Jos seiniä muutellaan, rakennus ei enää ole entisensä, sanoi Jalonen.

Veli-Matti Heinisuo

Lahovaurion pilaaman Kihniön koulurakennuksen tilalle alkaa pian nousta uusi koulu ja päiväkoti. Kunnanvaltuusto hyväksyi tilaohjelman ja työtapaselostuksen sekä antoi tilatoimikunnalle oikeudet vähäisten muutosten tekemiseen hankkeen edetessä. Asian toisenlaista etenemistä olisi halunnut Kristillisdemokraattien valtuutettu Jussi Hellgrén, joka oli saanut käsiinsä vanhaa alakoulurakennusta koskevan rakennusarkkitehti Tuija Ruuskan tekemän kuntotutkimuksen. Hellgrénillä oli edelleenkin sellainen epäilys, että rakennus voisi olla käyttökelpoinen, kunhan asiaa rauhassa tutkittaisiin. – Jo viimeksi valtuustossa sanoin, että koulun siirto yläasteen yhteyteen on jollakin tavalla perusteltu, mutta päiväkodin siirtämistä vanhaan rakennukseen voitaisiin vielä tutkia. Kuntotutkimuksen mukaan esimerkiksi vesikatto on vielä korjattavissa, eivätkä ikkunat ja ovet vaadi toimenpiteitä, sanoi Hellgrén. Hän ei uskonut, että aiemmin esitetty lähes 1,4 miljoonan kustannusarvio korjauskuluista voisi pitää paikkaansa. – Jos samalla rahalla rakennettaisiin uusi päiväkoti tai vanha saataisiin kunnostettua, olen kunnostamisen kannalla. Ehdotan, että työtapaselostus ja tilaohjelma hyväksyttäisiin vain ala-asteen osalta, ei päiväkodin. Hellgrén kysyi kokouksessa olleelta tekniseltä johtajalta, onko niin, että rakennus ei ole-

Uudisrakennus, varastoja ja p-tilaa

Yläkoulun kylkeen nouseva alakoulu- ja päiväkotirakennus sijoittuu Kihniön keskustaan näin.

”Rakennukseen ei lainkaan pitäisi viedä ihmisiä. Se on terveydelle vaarallinen paikka.”

kaan läpimätä? Kunnanjohtajalta hän halusi kuulla, miten 1200 neliön suuruisen uudisrakennuksen tekeminen vaikuttaa kunnan talouteen?

Vanhan korjaaminen olisi liian kallista Kunnanjohtaja Petri Liukun mukaan rahaa kuluisi pitkälti yli miljoona euroa, ennen kuin vanha koulurakennus tulisi käyttökuntoon. – Rakennukseen ei lainkaan pitäisi viedä ihmisiä. Raportis-

sa sanotaan selvästi, että se on terveydelle vaarallinen paikka, totesi Liukku. Kunnanjohtajan mukaan vanha koulu ei raportinkaan mukaan ole purkukuntoinen, mutta hankkeen edetessä on koko ajan tarkasteltu kokonaistaloudellisuutta. – Rakentamisen vaikutuksen kunnan talouteen voi jokainen laskea sen perusteella, että jokainen käytetty 200 000 euroa vaikuttaa velkamääräämme 100 eurolla asukasta kohti. Jos han-

Hanke toteutetaan rakentamalla Kettukalliontie 3:ssa sijaitsevan nykyisen yhtenäiskoulurakennuksen välittömäksi jatkoksi uudisrakennus. Samalla vanhan osan sisätiloja muutetaan ja tontille rakennetaan kaksi pihavarastoa. Tontille rakennetaan myös kaksi uutta paikoitusaluetta. Päiväkodin käyttöön tulee 20 autopaikkaa ja keittiöhenkilökunnalle kolme autopaikkaa. Laajennuksen kerrosala on kaikkiaan 1243 neliötä. Koulun käyttöön tulee noin 763 ja päiväkodille noin 396 neliötä. Tontilla jo sijaitsevan koulun kerrosala on 3098 neliötä. Uudisrakennuksen suunnittelija on Suunnittelutalo S. Anttila Virroilta.

Trailerisauna lähti loma-asuntomessuille Parkano Minna Lautamäki

Parkanolaisen Merja Pihlajamäen yritys Saunaterapia M&M Ay on esillä juhannuksen jälkeen alkavilla Lappeenrannan loma-asuntomessuilla. Yrityksen trailerisauna löytyy messujen Saunamaailma-osastolta. Yrityksen toinen omistaja on Mervi Hongisto. Pihlajamäen mukaan messujärjestäjät halusivat messuille jotain uutta ja ryhtyivät kokoamaan saunomiseen liittyvää kokonaisuutta. Vastaavanlaista osastoa ei ole ollut messuilla aikaisemmin.

Kihniö Veli-Matti Heinisuo

Vuoden 2011 tilinpäätös ei Kihniön valtuustossa hurraahuutoja kehittänyt, mutta kaikki valtuutetut tyytyivät tilanteeseen isommitta puheitta ja toivoivat, että kuluva vuosi sujuu paremmin. Kunnanjohtaja Petri Liukku luonnehti 7 600 euron miinusmerkkistä tulosta nollatulokseksi. Kulut yksinkertaisesti karkasivat käsistä kaikilla hallintokunnilla. Hienoa on kuitenkin se, että budjetoitu 612 000 euron alijäämä kutistui olemattomiin. – Toimintakulujen kasvu oli 8,3 prosentin luokkaa, kun sen pitäisi olla noin puolet vähemmän. Kunnan menot kasvoivatkin noin 1,1 miljoonan euron verran, kun tuotoissa oli kasvua vain 300 000 euroa. Nousua aiheuttivat muun muassa henkilöstö- ja energiakulut sekä vanhan koulun sisäilmatutkimukset. – Kunnanhallituksessa onkin sovittu, että sopeuttamistyöryhmät kääntävät kaikki kivet. Toistaiseksi asia ovat vielä täysin omissa käsissämme, sanoi Liukku. Keskustan Kosti Kuusisto antoi kihniöläisille työnantajille tunnustusta, koska ennustettu verotulojen alenema kääntyikin vuoden aikana nousuun. – Nollatulos on hyvä suoritus. Tilanteeseen on tultu hyvällä yhteistyöllä, tuumi Kuusisto. Sanoilla linjoilla olivat myös omien valtuustoryhmiensä puolesta puhuneet Hannu Koivistoinen (ps), Jussi Hellgrén (kd), Pirjo Aho (sd) ja Harri Yli-Hietanen (kok). Ahon mielestä tilannetta ei enää voi muuttaa, mutta opiksi siitä voi ottaa. – Käyttötalouden menot tulevat olemaan haasteelliset sopeuttamistyöryhmille. Tähän työhön toivotan onnea, sanoi Aho.

vauvat

Kukkia koristeeksi perillä – Järjestävät löysivät meidät netistä ja ottivat yhteyttä. Keksimme idean trailerin päälle rakennettavasta saunasta. Paikan päällä se koristellaan näyttävästi luonnonkukilla, Pihlajamäki kertoo. Saunan on rakentanut Jarmo Pihlajamäki. Reilun kahdeksan neliön suuruisessa saunamökissä on pukuhuone ja saunatila, jossa on puulämmitteinen kiuas. Merja Pihlajamäki on itse esittelemässä luonnonmukaista

Nollatulos riitti Kihniön valtuutetuille

Trailerisaunan on rakentanut Jarmo Pihlajamäki. Hän vei saunan Lappeenrantaan hyvissä ajoin ennen juhannusta.

saunaterapiaa messujen ensimmäisellä viikolla. Toisella viikolla paikalla on ylöjärveläinen

saunaterapeutti Marika Evikoski ja alaa opiskeleva Marja Puumalainen.

Messuja varten rakennettu trailerisauna laajentaa yrityksen palveluita.

– Jatkossa meiltä voi tilata hoitojen lisäksi myös saunan, Pihlajamäki vinkkaa.

Kankaanpääläiset Heidi ja Pauli Lehtimäki saivat tytön 15. toukoukuuta kello 5.23. Satakunnan keskussairaalassa syntynyt vauva painoi 3 980 grammaa ja 50 senttiä pitkä. Vanhemmat sisarukset ovat Nea ja Jere, jotka ovat kaksoset. Mari ja Jari Kannisto Karviasta saivat pojan 7. kesäkuuta. Seinäjoen keskussairaalassa syntyneen miehenalun paino oli 4 270 grammaa ja pituus 55 senttiä. Kotona reippaana hoito apuna toimii 3-vuotias isosisko Maija. Kihniöläiset Sini Kujansuu ja Heikki Kompsi saivat tytön 10. kesäkuuta. Kello 22.55 syntynyt pienokainen painoi 3 480 grammaa ja oli 52 senttiä pitkä. Isoveli Miko on 1v 8kk.


8 – Torstaina 21. kesäkuuta 2012

Pavusta, savukalasta ja raparperista Lättykestit erämaassa onnistuvat, kun perille ei ole pitkä kävelymatka. Kihniö Maarit Lehto, kuvat Minna Lautamäki, teksti

Täytetyt letut erämaalaavulla. Kuulostaako hankalalta? Käskyvuoren laella se onnistuu mainiosti, sillä paistovälineiden ja ruokatarvikkeiden kanssa pääsee autolla melkein perille asti. Huipulla odottavat hulppeat maisemat ja vaihtoehtoisina retkikeittiöinä laavu, keittokatos tai kota. Ylä-Satakunnan lättykesteille kutsuttiin kaksi kotiseutuhenkistä naista. Matkailu-lehden toimittajana yhä vaikuttavalle Aino Rimpille ja Parkano-Seuran sihteerille Annikki Lehtiselle Käskyvuori on ennestään tuttu vain talvisena retkikohteena. Vaikka suopursun ja tupasvillan värittämä karu erämaa saa kaksikon haukkomaan henkeä, kehuja riittää myös maukkaille eväille. Rouvien mieleen ovat erityisesti papu-ja savukalatäytteet. Taikina ja täytteet on tehty etukäteen ja tuotu perille valmiina seoksina kylmälaukussa. Käskyvuoren tulisijat ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Retkipaikalla on jätehuolto, polttopuita ja wc-tilat. Vaikka autolla pääsee lähelle, jylhä erämaisema sopii retkikohteeksi vain hyväjalkaiselle. Matkaa pysäköintipaikalta Käskyvuoren laelle kertyy puolisen kilometriä, mutta loppumatkan kivikkoinen ja epätasainen polku vaatii jonkun verran tasapainoilua. Käskyvuorentielle ajetaan Peräseinäjoentieltä. Matkaa tienhaaraan kirkonkylästä kertyy noin kymmenen kilometriä. Hiekkatieosuus Peräseinäjoentieltä perille on noin seitsemän kilometriä. Perille asti löytää, kun seuraa viitoitusta. Aino Rimppi on tottunut patikoimaan pitkiäkin matkoja. Käskyvuorelle patikointia kertyi vain puoli kilometriä.

Inkiväärillä maustettu mansikkaraparperihillolätty

Kokeile näitä tai keksi itse

tuoretta korianteria

500 g raparperia noin 1 litra mansikoita 0,5 dl vettä 1 tl sitruunan keltaista kuoriosaa raastettuna 5 dl hillosokeria 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

Tomaattinen lätty tomaatteja fetaa tms. oliiveja (tuorejuustoa)

Mausteisen makkaran lätty mausteista makkaraa pieneksi silputtuna sipulia pieneksi silputtuna tomaattia pieneksi silputtuna rypsiöljyä

Huuhdo ja puhdista raparperit ja mansikat. Paloittele raparperit ja halutessasi mansikat. Pane raparperit, mansikat, vesi ja sitruunaraaste kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Keitä 5 minuuttia kannen alla. Halutessasi pitää raparperipalat kokonaisina, lyhennä keittoaikaa. Sekoita sokeri joukkoon. Kiehauta ja keitä 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja kuori vaahto. Jäähdytä vähän ja sekoita inkivääri joukkoon.

Papulätty 400 g tomaatteja purkki kidneypapuja 2 punaista paprikaa 1/2 vihreä paprika 1 sipuli 1/2 porkkana 8 valkosipulinkynttä 2 tl mietoa chilijauhetta 1 rkl jeeraa eli juustokuminaa 1 tl kuivattua oreganoa 1 rkl paprikajauhetta suolaa rypsiöljyä

Kuutioi paprikat, sipuli ja porkkana ja silppua puolet valkosipulista. Kuullota ne öljyssä. Lisää chili, jeera, oregano ja paprika ja paista lisää. Kuutioi tomaatti ja lisää seokseen. Anna muhia jonkin aikaa. Lisää pavut, loput valkosipulista sekä silputtua korianteria ja suolaa maun mukaan. Anna seoksen hautua vielä ja lisää lopussa vielä silputtua korianteria. Tarjoiltaessa voi lisukkeeksi panna paksua jogurttia, juustoraastetta ja silputtua sipulia.

Muurinpohjalättytaikina

Savukalalätty

noin 20 kpl 1 l maitoa 2 dl ohrajauhoja 3 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 tl suolaa 3 kananmunaa 3/4 dl rypsiöljyä

savusilakkaa tai savuahventa kevätsipulin vartta ranskan kermaa mädit sekaan mustapippuria tilliä

1. Vatkaa maidon (tai vesimaitojauheseoksen) joukkoon ensin ohrajauhot ja sitten vehnäjauhot. Anna taikinan turvota mielellään ainakin 1/2 tuntia.


Torstaina 21. kesäkuuta 2012 – 9

a täytteet ohraiseen lättyyn

Valurautapannulla syntyi nuotiolla mahtavat lätyt.

Pitsireunaiset ohralätyt ja mansikkainen raparperihillo sopivat mainiosti yhteen.

Piknik on helppo järjestää Käskyvuoren maisemiin.

2. Lisää suola ja vatkaa munat taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon juokseva margariini. 3. Kuumenna suuri valurauta- tai muurinpohjapannu ja voitele ensimmäinen pannullinen juoksevalla margariinilla. Lisää pannulle 3/4 - 1 dl taikinaa ja kallista pannua, jotta taikina leviää ohueksi kerrokseksi pannulle. Voit levittää taikinan lastalla muurinpohjapannun laidalle myös lastalla. Käännä, kun pinta on hyytynyt. 4. Taittele ohut lettu neljään osaan ja pidä kuumana. Tarjoa makeiden tai suolaisten lisäkkeiden kanssa. Taikinaa voi muunnella muun muassa käyttämällä nesteenä kivennäisvettä, korvaamalla ohrajauho grahamjauholla tai vaihtamalla puolet ohrajauhosta ruisjauhoihin tai leseisiin. Taikinan voi myös maustaa vaikkapa basilikalla tai ruohosipulilla.

Aino Rimppi ja Annikki Lehtinen nauttivat luonnon hiljaisuudesta.


O H J E L M AT I E D O T

10 – Torstaina 21. kesäkuuta 2012

Sunnuntai 24.6. TV1

04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Elävä planeetta 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40 Seniori tyÜssä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Volvo ja Saab kriisissä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 Luontohetki: Veden maailma 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Prisma: MerihirviÜiden hautausmaa 13.50 Ensyklopedia 14.00 Tuomas Enbuske - Sivistyksen käsikirja 14.30 10 kirjaa vallasta 15.00 Historiaa: Otto Frank Annen isä 16.00 Oi ihana toukokuu (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Avara luonto: Taiturimaiset kolibrit 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.43 Nykyajan ihmeet 18.55 Neiti Marple: Kuolema ilmoittaa lehdessä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Hengittämättä & nauramatta (S) 22.20 Komisario Montalba-

Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho, Jani, Jussi, Juhana 02.40 UEFA EURO 2012 huippuhetket 03.00 MTV3 Chat

no (7) 00.00 Uutisikkuna

TV2

04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Raa Raa, leikkisä leijona 08.00 Olivia 08.20 Hyvän kierrättäjät 08.35 Babar ja Badun seikkailut 09.00 Galaxi 09.01 Kapteeni Kari 09.15 Lulu ja lehmä 09.30 Ping-pong 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Sinkkutanssit 11.20 Satuhäät 12.10 Kadonneita etsimässä 13.00 Matkapassi: Turkki 13.55 Ravisuoran vihjeet 14.05 Hullu juttu 14.35 RÜlli - hirmuisia kertomuksia (S) 15.55 KesäyÜn perhosia 16.20 Simone - unelmien nainen (S) 18.15 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Harvoin tarjolla (12) 20.15 Kätevä emäntä (S) 20.45 Pan Am (12) 21.25 EURO2012: Puolivälieräottelu 22.40 Yle Uutiset 22.43 EURO2012: Puoliväli-

Nelonen

07.40 Eden 08.10 Huvila & Huussi 09.05 Unitupa 09.35 Matkaoppaat 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Matkaoppaat 11.30 Eläintenpelastustiimi Kaupunkilaistarina ihmisistä, jotka 12.00 Frasier ovat vieraantuneet luonnosta, erityi12.30 Frasier sesti ihmisluonnosta ja joille mikään 12.55 Frasier elämässä ei ole tarpeeksi monimutkaista. Kotikatsomo: Hengittämättä & 13.25 Frasier 13.55 Unelmien poikamies nauramatta TV1 klo 21.05. 14.50 Unelmien poikamies eräottelu puhetket 15.50 Outo, uusi elämä (7) 23.50 EURO2012 14.20 Pilanpäiten 16.45 The Voice of USA 14.30 Pilanpäiten 00.15 Uutisikkuna 14.40 Hurmaava joukkoitse- 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää murha (S) MTV3 19.00 Elokuva: Akatemian 16.50 Samaa sukua (7) 06.00 MTV3 Deitti älypää (12) 17.45 Formula 1: osakilpailu 06.30 Ă„lynväläys 20.57 Keno 18.45 Formula 1: Extra 07.05 Ostoskanava 21.00 Elokuva: Kuusi päivää, 19.00 Seitsemän Uutiset 07.50 Chuggington (S) seitsemän yĂśtä (12) 19.10 Tulosruutu 08.00 Smurffit (S) 19.20 MM-ralli: Uusi -Seelan- 23.10 Nelosen uutiset 08.30 Scooby-Doo 23.20 Nelosen sää ti - RalliExtra 08.55 Tom & Jerry Kids Show 23.25 Pulkkinen 19.30 MieletĂśn maailma 09.20 Ben 10: Alien Force 23.55 Team Ahma 20.00 Linnan tähdet 09.45 Itämeri 00.30 Blue Bloods (12) 21.00 Kosto (12) 10.45 Jokakoti.fi 01.30 Detroit 1-8-7 (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 11.15 Grand Designs - unel02.30 Ă„lypää-TV 22.15 Viikon sää ma-asunnot 22.20 Tulosruutu 12.20 Samaa sukua (7) 22.35 Lotto ja Jokeri 13.15 Pilanpäiten 22.40 Jälkiä jättämättä (16) 13.25 Leo 13.30 Formula 1: Ennakko- 23.35 Southland 00.30 Formula 1: Extra tunnelmat 14.00 UEFA EURO 2012 huip- 00.40 Formula 1: osakilpailu 02.10 MM-ralli: Uusi-Seelanti

SUB 06.00 SubChat 09.00 Ostos-tv 12.00 Frendit (S) 12.30 Frendit (S) 13.00 Frendit (S) 13.30 Frendit (S) 14.00 Piilokamera 14.30 Suomen kaamein kämppä 15.30 Top Chef Suomi 16.30 Ratula 17.00 Tunteet pelissä (12) 18.00 Luksuslukaalit 19.00 Jamie Oliverin kouluruokaa 20.00 Myytinmurtajat 21.00 Seabiscuit - amerikkalainen legenda (7) 23.45 Supernatural 00.40 Skins - liekeissä 01.40 Cleveland Show (12) 02.10 Tosipaikka: Maailmanluokan rakastaja 03.10 SubChat

Etelä-Afrikka - toivon maa 20.54 Kalevala nyt 21.00 Italian puutarhoissa 22.00 Maailmanloppu alkaa Oulusta 22.50 Heitelläänhän kääpiÜitäkin (7) 23.15 Onnelliset läskit 23.40 Teematieto

YLE FEM 07.00 SVT:n ohjelmaa 14.50 JälkivääntÜ 16.05 Maailman ympäri - 80 paikannimeä 16.10 Kukkaloistoa kaikkialta maailmasta 16.34 5 minuuttia 16.40 Kirjaohjelma: Karl Ove Knausgürd 17.15 StrÜmsÜ 17.55 TV-nytt 18.00 Se pikkuinen Lotta 18.26 BUU-klubben: Heippa kaveri! 18.30 YLE TEEMA 004.00 Teematieto 15.35 Pohjoismaisia puutarhoja: Hylkykuume 19.00 Riistametsällä 19.30 TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Mustion linna 16.05 Muistojeni Karjala 16.35 Huumeluokka 17.00 Tie- Norjan rannikoilla 20.30 Avoimen taivaan alla 21.00 Elokuva: Opettajani dedokumentti: Tieteen läpimurtoja 18.00 Kino: Kaupungin valot (S) 19.25 on avaruusolio 22.45 SVT:n ohjelmaa Teemamatka Tallinna - Turku 19.56 Keho mikroskoopin alla 20.00 Historia:

Tiistai 26.6.

TV1

04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! 11.55 Viimeinen paimen 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Voi veljet, mikä päivä! (S) 14.20 Eläinten elämää maalla ja merellä 14.30 A-studio: Rakkautta vai lumetta? 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Miehet valoa etsimässä 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Kiehtova maailma: Ennen kuin ne häviävät

Maanantai 25.6. TV1

04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 10 kirjaa vallasta 10.00 Opettaja ohjaimissa (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: Kohokit 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Tohtori Kiminkinen 11.40 Minun maisemani

14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kuka oikein olet?: Kim Cattrall 16.40 Maailman matkailuaarteet 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Opettaja ohjaimissa

Uuno 20.00 Mitta on täysi - talous 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Rakkautta vai lumetta? 21.30 Steve Jobs ja Applen ihme 22.20 Kotikatsomo: Honey Baby (12) 00.05 Taivaan pilarit (16) 00.55 Uutisikkuna

TV2

04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Leijulaakso 07.13 Pojat 07.18 Metkat Mesiläiset 07.26 Meidän eläimet 07.31 Pikku prinsessa: Mikä minusta tulee isona? 07.43 Humps 07.50 Neppajymykerho 07.58 Oktonautit 08.20 Galaxi 08.21 Sherlock Jakki 08.34 POPsis! 08.50 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Matkapassi: Lontoo kutsuu Reino Helismaan ja Toivo Kärjen 10.30 Kutsukaa pelastusheiskelmään perustuva romanttinen likopteri! rillumarei-elokuva Muhoksen Mimmin 11.00 Summeri (7) ja kĂśyhän jarrumiehen suhteesta. 12.00 Waterloo Roadin Muhoksen mimmi TV1 klo 13.00. koulu (7) 12.50 Isä Matteon tutki(7) muksia (7) 12.00 Puutarhaunelmia 18.00 Yle Uutiset 13.45 Mr Bean (S) 12.30 Tohtorit (7) 14.00 Tanskalainen 13.00 Muhoksen mimmi (S) 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) maajussi 14.15 Vuosirenkaita 19.00 - 19.52 Prisma: 14.30 Puutarhassa tuoksuu 14.25 Tanskan ihmeitä Myrkynmetsästäjä ruoka nummimaisema SUB 06.00 SubChat 09.00 Lemmen viemää (7) 09.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 10.00 Ă„lynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Madagascarin pingviinit (S) 14.25 Piilokamera 14.55 SyĂśmällä seksikkääksi 15.25 Ratula 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.00 Etelän kaunottaret 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Top Chef 19.00 Valehtelevat viettelijät (12) 20.00 Gossip Girl (12) 21.00 Paksuna (12) 23.30 Chuck 00.25 Tosipaikka: Maailman lihavin teini 01.25 House (12) 02.20 Supernatural 03.15 Smash Cuts (12) 03.40 SubChat

15.00 Hullu juttu 15.30 Luontomatkalla Australiassa 16.00 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Summeri (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Urheiluruutu 19.25 Kakkosen kesäsää 19.30 Apinaliiga 19.55 Ruokatiedettä 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Danne ja Bleckan 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 22.05 This Is England (16) 23.45 Uutisikkuna

MTV3

06.00 MTV3 Chat 06.55 Aamusää 07.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 09.30 Suurin pudottaja 10.30 Ostoskanava 12.25 Nikon Grilli 13.35 Ă„lynväläys 14.20 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.25 UEFA EURO 2012 huippuhetket 14.45 Isän suusta 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.15 Ă„lynväläys 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu

19.25 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 Mentalist (12) 21.00 Todistettavasti syyllinen (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Aina vaarassa (12) 23.30 Kovat kaulassa 00.30 Jokakoti.ďŹ 01.00 Ă„lynväläys 02.00 MTV3 Chat

Nelonen

06.00 Ă„lypää-TV 13.35 Eläintarhojen elämää 14.05 Waverly Placen velhot 14.35 Uusi elämä maalla 15.35 Pikakurssi kodinostoon 16.05 Outo, uusi elämä (7) 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Suomi-tytĂśt New Yorkissa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 20.00 Häät sulhasen tapaan Suomi 20.57 Keno 21.00 Good Wife (12) 22.00 Sinkkuelämää (12) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 00.25 Aavekuiskaaja (12) 01.25 Rooma (16) 02.45 Dr. Phil 03.40 Ă„lypää-TV

Ruisrock - 40 vuotta rokkia ja rakkautta 22.30 Kino: Kaksi pisaraa viiniä (S) 00.19 Teematieto

YLE FEM 07.00 SVT:n ohjelmaa 16.00 Dok: Tintin jäljillä 16.55 Tiedekeskustelu: Ihminen ja yhteiskunta 17.25 Arkkitehtipoikien palikat 17.55 TV-nytt 18.00 Carstenin ja Gitten kaverihuvila 18.22 Nuusku ja Viksu 18.30 LÜytÜretkiä luontoon 19.00 Sinikeltaisia unelmia 19.30 TVnytt 19.45 Vuoria toden teolla 20.00 Onnen kauppaa 20.53 5 minuuttia 21.00 Kesäpuhujat 22.00 Leif GW Persson ja kesämurha 22.30 Jakobin YLE TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 70-luvun sekahaku 17.45 Musiikin petivinkit (12) 23.00 SVT:n ohjelmaa muisti - kansansoitinvideot 18.00 Etsivä Lea Sommer (12) 18.50 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 20.00 Vapaan naisen tunnustuksia 21.00

Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere, Jeremias

09.40 Yle Uutiset Uusimaa kakkonen 09.50 Yle Uutiset Kaakkois- 21.50 Yle Uutiset Suomi 22.05 Yleisurheilun EM 10.00 Yle Uutiset Lounais- 23.35 Uutisikkuna Suomi 10.10 Yle Uutiset Häme MTV3 10.20 Yle Uutiset Keski06.00 MTV3 Chat Suomi 06.55 Aamusää 10.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 07.25 Huomenta Suomen 10.40 Yle Uutiset PohKesäaamu janmaa 09.30 Suurin pudottaja 10.50 Yle Uutiset Pohjois10.30 Ostoskanava Suomi 12.25 Nikon Grilli 11.00 Summeri (7) 13.55 Ă„lynväläys 12.00 Waterloo Roadin 14.40 Onnenpeli hyvänteTV2 koulu (7) keväisyysarpa 04.00 Uutisikkuna 12.50 Isä Matteon tutki14.45 Isän suusta 06.50 PIKKU KAKKONEN muksia (7) 15.15 Huomenta Suomen 06.53 Leijulaakso 13.45 Mr Bean (S) parhaat 07.12 Aakkoset 14.00 Tanskalainen 16.15 Ă„lynväläys 07.17 Timppa maajussi 16.23 Onnenpeli hyvänte07.28 Mongolian kurkku14.30 Puutarhassa tuoksuu keväisyysarpa laulaja ruoka 16.30 Salatut elämät 07.31 Mansikkala: 15.00 Satunnaiset sankarit 17.00 Salatut elämät Rantaloma 15.30 Sissipuutarhurit 17.30 Salatut elämät 07.38 Lunan ponikesä: 16.00 Uusi päivä (S) 18.00 Suurin pudottaja Varsat syntyvät 16.30 Uusi päivä (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 07.42 Sammakko ja ystävät 17.00 Pikku Kakkonen 19.15 Tulosruutu 07.49 Neppajymykerho 18.00 Summeri (7) 19.25 Päivän sää 07.58 Oktonautit 19.00 Yle Uutiset 19.30 Karavaanarit 08.20 Galaxi 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 20.05 Itämeri 08.22 TallitytĂśt 19.20 Urheiluruutu 21.00 Puumanainen 08.30 Futaajat 19.25 Kakkosen kesäsää 21.30 Moderni perhe (S) 08.42 Betonin särkijät 19.30 Sydänääniä 22.00 Kymmenen Uutiset 08.50 Lentävät lääkärit (7) 20.00 Doctor Who (12) 22.20 Päivän sää 09.35 Yleisurheilun EM : 20.45 Kalassa! 22.25 Tulosruutu Rasmus-video 21.00 Ajankohtainen 22.35 C.S.I. (12) 20.00 Antiikkimakasiini 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Taivaan pilarit (16) 21.55 Kuka oikein olet?: Lionel Richie 22.40 Yle Uutiset 22.45 Prisma: Myrkynmetsästäjä 23.35 New Yorkin monet kasvot 00.05 Laitetaan luotiliivit (12) 00.35 Uutisikkuna

SUB 06.00 SubChat 09.00 Lemmen viemää (7) 09.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 10.00 Ă„lynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Madagascarin pingviinit (S) 14.25 Piilokamera 14.55 Luksuslukaalit 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.00 Dieetit vaihtoon! 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Top Chef 19.00 Will & Grace (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit 20.30 Taran monta elämää (12) 21.05 Nuoret, laiskat ja tyhmät 22.05 Suomen kaamein kämppä 23.05 Num3rot (12) 00.00 Vampyyripäiväkirjat (12) 00.55 House (12) 01.50 Chuck 02.45 Smash Cuts (12) 03.10 SubChat

23.35 Paljastavat valheet 00.35 Ă„lynväläys 01.35 MTV3 Chat

Nelonen

06.00 Ă„lypää-TV 13.35 Eläintarhojen elämää 14.05 Waverly Placen velhot 14.35 Fuengirola 15.35 Sinkkuisä Gary (S) 16.05 Oprah 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Dr. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Matkaoppaat 20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Näkijä (16) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 00.15 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini 00.45 Start! 01.15 Greyn anatomia (12) 02.15 Greyn anatomia (12) 03.10 Good Wife (12) 04.05 Ă„lypää-TV

perhe (7) 20.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Glorup 20.30 Muistojeni Karjala 21.00 Historia: Britti-imperiumin perintÜ 22.00 - 23.16 Elävä arkisto: Rockvideot 22.00 Anna palaa - rockvideot 22.45 Hittimittari 23.15 Historia: Natsien metsästys (12) 23.59 Teematieto

YLE FEM 07.00 SVT:n ohjelmaa 16.15 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.45 Avoimen taivaan alla 17.15 Norjan rannikoilla 17.55 TV-nytt 18.00 Pikku prinsessa 18.11 Ruben soittaa ovikelloa 18.17 Tatonka 18.27 MÜrkÜjen metkut 18.30 Ponipulmia 19.00 Yllätysvieraita 19.30 TV-nytt 19.45 Luontoretkellä YLE TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 70-luvun sekahaku 17.47 Avaruus- lapintiiran siivin 20.00 Hartain toive: lapsi 20.55 5 minuuttia 21.00 Yhteislaulua kansiot 18.00 Etsivä Lea Sommer (12) 18.50 Francon jälkeen - Alcantaran Skansenilta 22.00 Johan Falk: National Target (16) 23.45 SVT:n ohjelmaa

Tuttu RÜlli (Allu Tuppurainen) on ensimmäisessä elokuvassaan muuttamassa uusille seuduille, joita jo metsänhenget asuttavat. Erilaisten otusten ystävystyminen vaatii monta jännittävää ja hauskaa vaihetta ennen kuin yhteiselo sujuu.

RÜlli ja metsänhenki 2OOL 6DDUHODQ RKMDDPD MD \KGHVVl ,ONND 0DWLODQ NDQVVD NlVLNLUMRLWWDPD 5|OOL MD PHWVlQKHQNL HOR NXYD RQ WRGHOOLQHQ IDQWDVLDVHLNNDLOX MRQND PDL VHPDW MD VLHOXQWLODW O|\W\YlW SHULQWHLVHQ VXRPD ODLVLVWD DLQHNVLVWD (L WlVVl PLWllQ VDWXOLQQRMD MD ULWDUHLWD WDUYLWD 9DLNND RQ U|OOLHQ MRXNRVVD \NVL NDXQRVLHOXLQHQ ULWDUL 5|OOL LWVH MRND UDQWDXWXX PXLGHQ KLUPXLVWHQ U|OOLHQ NDQVVD PHQQLQNlLVWHQ PDDKDQ 0HQQLQNlLVHW SDNHQHYDW PXWWD 5|OOL \VWlY\VW\\ XUKHDQ PHQQLQNlLVHQ 0LOOLQ NDQVVD 0XXW U|OOLW HLNl DLQDNDDQ N\OlQYDQKLPPDNVL

YDOLWWX ,VR 5|OOL K\YlNV\ ROOHQNDDQ PRLVWD WRX KXD 5|OOL MD 0LOOL NRNHYDW PRQWD KDXVNDD MD MlQ QLWWlYllNLQ YDLKHWWD K\YlQ MD SDKDQ PLWWHO|VVl HQQHQ NXLQ PHWVlQ ROHQQRW RSSLYDW HOlPllQ VR YXVVD WRLVWHQVD NDQVVD HULODLVXXGHW K\YlNV\HQ

RÜlli ja Metsänhenki Yle TV2 Lauantaina 23.6.2012 klo 11.40.


Torstaina 21. kesäkuuta 2012 – 11

viikon lista

Leijonasafari tuli sateiselle Satakunnankadulle Parkano

Kesän parhaat tuoksut vihta savusauna vastaleikattu nurmikko tuoksusimake grillin tuoksut sateen jälkeinen autuus suopursu kalan savustus

telyksi jälleen Arto Tuominen. Hän haki ja laittoi työt paikalleen tiistain sateessa yhdessä Tuomo Koskiniemen kanssa. Kaupunki kustansi kuljetuksen ja näyttelyn järjestämisen aiheuttamat matkakulut. – Nyt tuodut työt ovat kaikki Koivumäen töitä, joita on kaikkiaan 20. Myöhemmin tuon Tauno Vuorenniemeltä kaksi työtä, jotka olivat viime kesänäkin, eli heinäntekijät ja porsaat, Arto Tuominen kertoo.

Maarit Lehto

Kolme leijonaa tarkkailee pappilansalmea Satakunnankadulla palmujen katveessa. Toiselle puolen tietä mursu, varaani ja ryhävalas seuraavat veden ääreltä kadulla liikkujia. Parkanontiellä terveyskeskuksen tienoolla nurmikolla jolkotteleva hirvi pysyy kesän paikallaan. Kaupungintalon edustalla vaanii ahne krokotiili ja terveyskeskuksen edustalla leikkivät jääkarhut. Kauhajokisen Alpo Koivumäen upea kansantaide ihastuttaa taas katukuvassa. Taideteokset toi kesän näyt-

Arto Tuominen istutti palmut leijonasafarille tiistaina. Kaikkiaan katukuvassa on nyt 20 kansantaideveistosta.

Ennen...

...ja nyt.

Parkano ja Kihniö kirkastuivat junamatkustajille Jos junan kyydissä olette huomanneet Parkanon ja Kihniön rajalla olevat kyltit, niin tiedätte niiden olleen umpiruosteessa. Jussi Hellgrén havahtui asiantilaan, ja kun Ylen Juhannusjunakin tulee kuvaamaan ju-

R I S T I S A N AT E H TÄVÄ äri”

Ramiz tai Jordanian lentoyhtiö

LIEVENTÄÄ SURUA

laulava säilytyskeko Eero

Mika Heikki

R22

voidaan reikää

herkkuja

HAN- ? ? GATA Hesaa

Nevadaan

HORJUVIA

kertomista

sytyke

Lenita +t

"

napata

" -palmu

Beskow

E-?

pulaaika tiukat

höyry

pyydystää rihmalla

32 kortin peli RUUHKAVEROJA Maapallo on litteä!

Ristikon 22 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot saavat Tarja Pentti Jämijärveltä, Aune Kivioja Pentinmäeltä ja Joni Leivo Tampereelta.

Rahat tänne!

Saiskos luvan!

tukiköysi

Carlos

VOI SUO

VOI MIELI

VO I T TA J AT

Puskii tollo!

jääsohjo

Kamun nimisiä

jaan tolpassa myös olevat Turun ja Porin läänin sekä Vaasan läänin vaakunat ovat haalistuneet. Jussi Hellgrén uskoo uusien kilpien palvelevan kymmeniä vuosia, elleivät vandaalit tai kuntaliitokset tuhoa niitä. – Pendolinosta kunnan nimiä ehkä ei ehdi lukea, mutta tavallisesta pikajunasta kylläkin.

Martti

LAPSIHALVAUKSIA

“ka

MÖYHY, MOSKA

rriä

Tää on tosi nastaa!

2012 Kemppainenn 2012 orma Kemppainen JJorma

taksinkuljettajalla

missa kilvissä kirjasimet ovat alkuperäisen tyyppiset. Tekstiä on muutettu sen verran, että kun vanhoissa luki Parkanon pitäjä ja Kihniön pitäjä, niin nyt pitäjän tilalla on kaupunki ja kunta. Alkuperäiset kilvet ovat 42 vuotta vanhoja. Jostain syystä Jalasjärven ja Kihniön rajalla kilvet ovat säilyneet paremmin, sen si-

namatkaa, hän ryhtyi hommamaan uusia kilpiä rajalle. – Kihniön kunta hankkii kustannuksellaan alkuperäisen kaltaiset kyltit ja minä kävin poikieni kanssa hoitamassa ne paikoilleen. Vanhoja kylttejä ei poistettu, ne ovat näkymättömissä uusien takana, Hellgrén kertoo. Mainosparatiisin valmista-

Heikki Pettinen

Kle mo la

Ylä-Satakunta

Ennen aikaan oli tapana lähettää kortteja kaikkien juhlien merkeissä. Tämä juhannuskortti 1910-luvulta on parkanolaisen Ulla Toivasen kokoelmista.

todellisuudentajuisia

Mona ? laulun iso täti

-1. kodittomuutta

Hardwick

la mi Al

P A L E L U A U R A U S

nn Pe

joe

lla

x2

A U N I

M A A T U T A E E I R I K A I A T L L A J E L A N A

E L A T O T N E N A E T L A R A I T T A L A T

A I A I T U I K U T U S U

I V A L O J O K I L A A K S O

N E N P O O U L O T L A L A I S A K I M O N A N I T S T E N S A I T A A T L A P P U K U E A E T S A P R U T A R A U R A R U L O I V U T A S N I O S A

Palauta ristikko 3.7. mennessä osoitteeseen: Pohjois-Satakunta, PL 24, 39501 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. Arvomme palkintoja. NIMI: OSOITE:

panttitai taide-

A J O A S E N N O T

RISTIKKO 25

Friman

HÖLMÖ

P A R I V A L J A K K O

S U L U T O U L M O I T U N N Y T A K O O T O K T H A R A P I N A P I S A T U I L I A E T T

PUHELIN:

R I E N A I L U

O N T O T

O T S T A U O S T A O T T A


12 – Torstaina 21. kesäkuuta 2012

mielipide

Suosittelemme kirjoittamaan omalla nimellä. Nimimerkilläkin voi esiintyä, mutta silloinkin on kirjoittajan liitettävä mukaan nimensä ja osoitteensa. Ne jäävät vain toimituksen tietoon.

Osoite: Mielipidesivu, Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano Sähköposti: toimittajat@ylasatakunta.fi Puhelin: 443 826 tai 443 823 tai 443 825 tai 443 824 tai 443 827 Faksi: 443 844

sää

Juhannus on vain kerran vuodessa Aivan pian se on – jaa mikäkö. Tietysti kauan odottamamme kesän suuri juhla juhannus. Mittumaari, Jussinpäivä, mitä nimiä sillä onkaan. Ensin odotellaan kevättä, sitten kesää ja juhannus sen kohokohta. Silloin luonto on puhjennut kauneimpaan kukkaispukuunsa. Kesäpäivän seisaus on pysäyttänyt päivän pitenemisen. Mutta ei vielä ala se lyheneminenkään. Aika niin kuin pysähtyy juhannuksen viettoon.

Me saamme silloin nauttia valoisasta kesäyöstä. Aurinko on näkymättömissä vain hetkisen. Kulkien niityn laitaa, käki kukkuu melko tauotta. Linnut muut nukkuvat ainoastaan hetken lyhyen. Kävelemme kuin taikayössä. Luonnon kukkaismeri on monisävyinen. Yöperhosia leijailee kevyin siivin. Ne aivan kuin tanssivat yhdessä. Vaikka ei olisikaan aivan nuori neitonen, kyllä se taikakukkien keräilyksi menee. Jo-

tenkin ne vaan kuuluu laittaa sinne tyynyn alle, vaikka se sulho olisikin löytynyt jo ja nukkuu siinä vieressä. Mutta juhannusyönä kuuluu tehdä taikoja. Luontokin on silloin kuin olisi satumaassa. Romanttinen mieli saa kaiken tuntumaan niin ihmeelliseltä. Haluaisi syleillä koko kukkivaa niittyä. Istahtaa siihen ja nukkua koko juhannusyön aamun sarastukseen. Pieni pulma voisi kyllä tulla

lentävien ötököiden muodossa. Jospa nekään eivät malta nukkua niin suloisessa Suomen yöttömässä yössä. Toivon, että nämä juhannusunelmat ainakin osittain täyttyisivät meidän kaikkien kohdalla. Kaikille ihanaa juhannusta.

Tänään

Huomenna +19

+17 +18 Parkano

+20

Liisa

Lauantai

Sunnuntai

+21

sunnuntaiksi

”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Tätä kysyy jokainen vanhempi. Kesän ensimmäinen konfirmaatio on ohi, ja nuoret kasvavat aikuisiksi. Luottavaisina, kauniina ja rohkeina he istuivat kirkossa päivän sankareina. Yhdessä rukoilimme heidän puolestaan. Vanhempi rukoili rakkautta ja rajoja, kummi suojelusta. Rukous lähti sydämen pohjasta. Olimme ylpeitä myös siitä, kuinka hienoja ihmisiä nuorista on kasvanut. Kasteessa Jeesus lupaa olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Siksi saamme luottaa nuoreen, ja uskoa Jumalan huolenpitoon.

menot Parkano 21.6. Hengitysyhdistyksen myyjäiset K-supermarketin aulassa klo 8. 22.6. Juhannusaaton juhla Poikkeusharjun leirikeskuksessa klo 19. Sauna klo 17–19. Bussi seurakuntatalolta klo 18. 22.6. Juhannusjuna Parkanon rautatieasemalle. Ohjelma alkaen klo 22.30. 23.6. Juhannuspäivän jumalanpalvelus, kansanlaulukirkko kirkossa klo 10. 25.6. Kaupunginvaltuuston kokous valtuustosalissa klo 17. 25.6. Kesäjumppa KunnonPestissä klo 18. 26.6. Pujonkitkemistalkoot, lähtö Parkanopirtiltä klo 8.30. 26.6. Parkanon Naisvoimistelijoiden kesäjumppa Käenkoskella klo 18–19. 26.6. Naisten 7-ottelu puu-

Parkano

Parkano

Suomi tänään

Juhannus on valon juhla. Suuressakin surussa voimme kokea valon pilkahduksia ja Jumalan läsnäoloa. Niin syvällä ei kukaan voi olla, ettei sinne ylettyisi Jumalan rakkaus. Suurimmassa hädässä saamme käpertyä Jumalan kämmenelle. Jumalan on armollinen, tarkoittaa Johanneksen nimi. Vaikka paha riehuu maailmassa, me voimme kiittää Jumalaa. Vaikka yöt alkavat pidentyä, meillä on toivo, että maailman pimeyteen koittaa Kristus-valo. Jouluun on enää puoli vuotta. Johannes Kastaja, edelläkävijä, on jo maailmassa ja me jaksamme siksi odottaa Messiaan tuloa, Jumalan armon päivän koittoa.

Jumalan huolenpitoon saamme luottaa myös silloin, kun tulevaisuus tuhotaan. Pomarkussa ei koskaan saada tietää, mitä olisi tullut niistä kolmesta lapsesta, jotka niin julmasti tapettiin. Sellaisia sanoja ei ole, jotka auttaisivat ymmärtämään. Silti Jumala on lähellä. Uskon, että lasten suojelusenkelit ovat olleet paikalla, vaikka kuolema tulikin. He ovat vieneet lapset Jumalan luo. Tapahtumapäivä on sellainen helmi, jonka jättäisi pois elämän helminauhasta. Kaikkea ei voi hyväksyä. Senkin saa sanoa Jumalalle. Tai huutaa. Tai pyytää, että Herra näkee sydämeen, kun ei itse jaksa edes surra.

+18 +17

+21

(Luuk. 1: 66)

Parkano

Herra, meidän Luojamme. Me kiitämme sinua luonnon kauneudesta ja kesän ihmeestä, kaikesta mikä kasvaa ja kukoistaa. Kiitämme siitä, että annat maan kasvojen uudistua. Uudista myös meidät Hengelläsi. Me kiitämme sinua Johannes Kastajasta, Vapahtajan tien raivaajasta. Auta meitä ottamaan vastaan hänen kutsunsa. Kiitos uudesta elämästä, jonka lahjoitat Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

Etelä− ja länsiosassa maata sää on aurinkoinen ja poutainen. Itä−Suomessa on pilvisempää ja tulee paikallisia sadekuuroja. Pohjoisessa on edelleen pilvistä, monin paikoin sateista ja koleaa. Päivän ylin lämpötila on etelän sisämaassa n. 20 astetta, idässä 10...15, Koillismaalla ja Lapissa 5...10 astetta.

Suomi huomenna Juhannusaattona Etelä− ja Länsi−Suomesta Oulun seudulle ulottuu aurinkoisen sään alue. Idässä pilvisyys vaihtelee ja voi tulla jokunen sadekuuro. Koillismaalla ja Lapissa pilvisyys on edelleen runsasta, mutta sateet vähenevät ja heikkenevät. Päivän ylin lämpötila kohoaa etelässä 20 asteen vaiheille, Lapissa jäädään n. 10 asteeseen.

Katsaus lähipäivien säähän Juhannuspäivänä pilvisyys lisääntyy myös etelässä ja lounaassa kasvaa ukkoskuurojen mahdollisuus. Lämpötila kohoaa Lapissakin 14...18 asteeseen, maan etelä− ja keskiosassa ollaan 20 asteen vaiheilla. Sunnuntaina sää on koko maassa lämmintä, mutta muuttuu epävakaiseksi ja sadekuuroja tulee niin etelässä kuin pohjoisessakin.

Liisa Myyryläinen

näpyt 17233 laaki, 200 metriä ja pituus, Pahkalanniemen urheilukentällä klo 18–19.30. 26.6. Miesten 10-ottelupuulaaki Pahkalanniemen urheilukentällä, 400 metriä ja 110 metrin aidat, klo 20. 26.6. Lajiharjoittelua urheilukentällä klo 17–18 ja sarjakisat urheilukentällä klo 18– 19.30. Parkanon Urheilijat.

Karvia 22.6. Perinteinen Juhannusaattoilta Rastiaisen leirikeskuksessa klo 19. Kuljetus srk-talolta. 23.6. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10. 24.6. Rastiaisissa jumalanpalvelus (ei kirkossa) ja kirkkokahvit klo 10, Kansanlähetyksen Kesäpäivien lauluseurat klo 15.

25.6. Kesäpäivien seurat Kantin Erämajalla klo 18.30. 25.6. Yleisurheilun Sisulisäcup alle 15-vuotiaille urheilukentällä klo 18.30. Ilmoittautumiset klo 18. 26.6. Kesäpäivien seurat Alkkian Tervatuvalla, Prinkkiläntie 180, klo 18.30.

Kihniö 22.6. Juhannusaaton juhla Pyhäniemen leirikeskuksessa klo 19. Kihniön seurakunta. 23.6. Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa klo 10. 24.6. Kesäasukkaiden kirkkopyhä. 26.–29.6. Lasten kesäleiri Erä-Veikkojen majalla.

■ Soitin 10.6. puolenpäivän aikaan Parkanon Taksin numeroon 10 minuutin ajan tuloksetta. Turha uikuttaa jos ajot vähenee, täytyy olla halua myös palvella, keinoja löytyy. ■ Asettuukos näyttävästi PerSuihin loikanneet ent. keskustan miehet nyt Halla-ahon huumassa kuntavaaliehdokkaiksi. Vai joko kaduttaa? Kerro mielipiteesi tai ideasi tekstiviestillä. Kirjoita viestin alkuun YSLUKIJA tee välilyönti ja kirjoita viestisi. Lähetä viesti numeroon 17233. Viestin pituus enintään 160 merkkiä, jatkoviesti ei tule perille. Onnistuneesta lähetyksestä saat kuittauksen. Palvelu maksaa 0,95 euroa.

toimitus

Tyytyväiset lehmämullit kesälaitumella Jos juhannuksena ehtii tietokoneen ääreen, Ylä-Satakunnan nettisivulla voi käydä katsomassa laiduntavia lehmämullikoita. Vahojärvellä laiduntavat eläimet on kuvannut Jaakko Lautamäki. Video löytyy osoitteesta www.ylasatakunta.fi

ilmoitukset

tilaukset ja laskutus

Mervi Niemi puh. 443 831

Tarja Nikkola puh. 443 821

Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Sanomalehtien Liiton jäsen.

Parkanontie 63 39700 PARKANO

Puhelin 03 44 381 Telefax 03 443 844 Konttori avoinna ma–pe klo 8.30–16.15. http://www.ylasatakunta.fi toimittajat@ylasatakunta.fi ilmoitukset@ylasatakunta.fi

Veli-Matti Heinisuo puh. 443 822 tai 040 566 5364

Heikki Pettinen puh. 443 826 tai 050 351 7226

Maarit Lehto puh. 443 827 tai 050 351 7227

Ilmoitushinnat €/pmm (+ alv 23%) Tekstissä ............................. mv 1,08/väri 1,43 3-sivu .................................. mv 1,12/väri 1,47 Tekstin jälkeen..................... mv 1,05/väri 1,40 Takasivu ............................. mv 1,17/väri 1,52 Kuolinilmoitukset ja -kiitokset ................. 1,02 Palveluhakemisto alk. ............................. 0,50

Lea Luodetlahti puh. 443 824 tai 050 351 7224

Niina Martikainen puh. 443 825 tai 044 545 2919

Minna Lautamäki puh. 443 823 tai 044 7275 430

(sis. alv 23%) Seuratoiminta..............................0,63 €/pmm Onnittelupalsta (1x30) ............................................. 19,00 € (1x60) kuvallinen ............................ 21.00 € Kierrätysnurkka (1–6 riviä)................. 18,00 € – kestotilaajalle ............................... 10,00 €

Mari Kallio äitiyslomalla

Jaana Viilo puh. 443 830

tarja.nikkola@ylasatakunta.fi

Ilmoitusten jättöajat: Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 16. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 16. Ainoastaan pikkuilmoituksia voidaan ottaa vielä ilmestymispäivää edeltävänä päivänä klo 10 saakka.

Kustantaja Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Päätoimittaja/toimitusjohtaja Veli-Matti Heinisuo Sivunvalmistus Ylä-Satakunta Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy ● Tilaushinnat Kestotilaus kotimaahan 75 €. Määräaikaistilaus kotimaahan 12 kk 86 €, 6 kk 53 €, 3 kk 33 €. Tilaus pohjoismaihin 12 kk 92 €. Hinnat sisältävät alv:n 9 % ● Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. © Koskee Ylä-Satakunta-lehden valmistamaa aineistoa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.