1 minute read

näkökulmaa

veto- ja pitovoiman lisäämiseksi sote-alalle

Hyrialla on paikallisesti merkittävä rooli sosiaali- ja terveysalaa piinaavan osaajapulan ratkomisessa. Toiminta on osittain valtakunnallista ja kansainvälistäkin.

Advertisement

Työvaltainen lähihoitajakoulutus

Hyria järjestää yhdessä Riihimäen sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä TE-palvelun kanssa työvoimakoulutuksena lähihoitajakoulutuksen työvaltaisena mallina. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelu tapahtuu opintojen alkuvaiheesta lähtien suurelta osin työpaikalla.

Keväällä 2023 alkavassa koulutuksessa koulutuksen ensimmäinen tutkinnonosa suoritetaan lähiopetuksena. Tämän jälkeen ryhmä siirtyy työvaltaiseen opiskeluun, ja he ovat viikoittain kaksi päivää harjoittelemassa kaupungin yksiköissä ja kolme päivää koulussa. Opintojen aikana voi työskennellä eri yksiköissä ikäihmisten palveluissa.

Johtamisosaamisen kehittäminen

Hyria järjestää johtajille ja esihenkilöille yrityskohtaisesti räätälöityjä valmennuskokonaisuuksia, joissa keskitytään parempaan johtamiseen. Esihenkilöt ovat nimit- täin merkittävässä roolissa pitovoiman syntymisessä. Kutsumme Keusotelle räätälöityä johtamisosaamisen kehittymiseen tähtäävää kokonaisuutta KeuAkatemiaksi. Kouluttajina toimivat Keusoten omat asiantuntijat yhdessä Hyrian johtamiskoulutuksen kouluttajien kanssa.

Filippiiniläiset hoitajat

Hyria on kouluttanut keväästä 2022 saakka Kaakkois-Aasiasta tulleita opiskelijoita hoitajiksi Keusotelle ja myös muualle Suomeen. Opiskelijat suorittavat hoiva-avustajan perusteet Hongkongissa, minkä jälkeen he jatkokouluttautuvat Hyriassa hoiva-avustajiksi tai lähihoitajiksi.

Koulutus on S2-opetusta eli opiskelijat opiskelevat muiden opintojensa ohessa suomen kieltä.

– He ovat opiskelleet ennen Suomeen tuloaan teoriat hoivaavustajan koulutukseen sekä suomen kieltä, jotta heillä on hallussa meillä opintojen aloittamiseksi tarvittava kielitaito, Hyrian koulutuspäällikkö Kati Karvonen valottaa.

– Olimme hämmästyneitä siitä, miten hyvin he osasivat suomea heti tänne saapuessaan, hän toteaa.

Opiskelu tapahtuu oppisopimuksella. Koulutuksen jälkeen opiskelijat työllistyvät lähihoitajiksi. Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymän lisäksi muutamia opiskelijoita koulutetaan tällä hetkellä Etelä-Savon sote-kuntayhtymän alueelle sekä Kuusamoon.

Aasiassa tapahtuneen pohjakoulutuksen järjestää Mehiläiselle kuuluva Healthcare Staffing Solutions, jonka kautta hoiva-alalle Suomeen on tullut jo useita satoja uusia työntekijöitä. Opiskelijat ovat lähtöisin pääasiassa Filippiineiltä, ja muuttaneet eri syistä ulkomaille esimerkiksi Honkongiin tai Singaporeen.

Monimuotoinen työyhteisö -valmennus

Työpaikoilla pitää olla kykyä vastaanottaa ulkomaista työvoimaa. Tämän osaamisen vahvistamiseksi työnantajat voivat ostaa Hyrialta Monimuotoinen työyhteisö -valmennusta. Valmennusten tarkoitus on lisätä monimuotoisuuden ymmärrystä työpaikalla ja antaa työkaluja sen tuomien haasteiden kohtaamiseen.

Valmennuksissa käydään läpi muun muassa sitä, mitä kaikkea monimuotoisuus voi olla ja miten se voi ilmetä, miten monimuotoisuus rikastuttaa työyhteisöä ja kuinka se edistää liiketoimintaa monimuotoisuuden tuomia haasteita ja niiden kohtaamistaitoja unohtamatta.

Perustason saavuttamisen jälkeen on mahdollisuus jatkaa opintoja Riihimäen kaupungin yksiköissä oppisopimuksella.

Työvaltaista mallia on järjestetty myös ilman TE-palvelua alanvaihtajille, jotka tulevat opintoihin suoraan työelämästä. Sen etuna on, että opiskelija pääsee heti alkuvaiheessa kosketuksiin aidon työympäristön kanssa. Jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen on mahdollista työllistyä esimerkiksi alan kesätöihin.

Lue Hyrian muista lähihoitajakoulutuksen painotuksista täältä: https://www.hyria.fi/lahihoitajaksi-hyriassa

Oppisopimus

Oppisopimus on erinomainen tapa lisätä osaamista sote-alan lisäksi monella muullakin alalla.

Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta. Oppisopimuksella voi suorittaa koko tutkinnon tai tutkinnon osan oppien asioi- ta työpaikalla käytännön työtä tekemällä. Uusille osaajille se on näppärä työllistymisväylä, ja työnantajalle keino saada nopeasti talon tavat oppivaa työvoimaa.

Lisäksi olemassa oleva henkilöstö voi hankkia lisää osaamista opiskelemalla ammatillista täydennyskoulutusta oppisopimuksella.

Hyrian liiketoiminnan osaston kouluttama ryhmä ukrainalaisia pääsi työssäoppimisjaksolle Riihimäen Prismaan.

This article is from: