Lieke 2/2023

2/2023 SALLILAN JA FORSSAN SÄHKÖYHTIÖIDEN ASIAKASLEHTI

Mikael Ruohomaa

- kaikkien kannattaisi urheilla

Ratko joulun arvoituksia @sallilaenergia @forssanenergia

Kananmunia auringon voimalla

Sähkömittarit vaihdetaan varttitasetta varten

Sisällys Pääkirjoitus

2

Lyhyesti

3

Lähikuvassa: Jääkiekkoilija Mikael Ruohomaa

4

PÄÄKIRJOITUS

s.7

s.12

Varrella virran Osa 6: Koijoki eli Kojonjoki 7

Loimaalta keittiöitä suomalaisiin koteihin

12

Sähkömittarit vaihtoon

14

Kananmunia auringon voimalla

16

Renor hyödyntää uusiutuvaa energiaa

18

Ristikko

19

Kuva: Charmia

Lieke kylässä Forssan Ympäristöurakointi rakentaa monenlaista 11

s.18

s.4

Lieke

Kuva: Satu Ojala

SALLILAN JA FORSSAN SÄHKÖYHTIÖIDEN ASIAKASLEHTI

Julkaisija Sallila Yhtiöt, Päätoimittaja Raimo Prusi, Toimitus ja kuvat Terhi Raumonen, Toimitussihteeri Pirjo Haapanen, Toimitusneuvosto Hannu Halminen, Minna Mandelin, Katja Mäkinen, Risto Lehtonen, Ulkoasu ja taitto Digitoimisto Huima, Paino Laine Direct Oy, Rauma, ISSN 2342-1932 (painettu), 2342-1940 (verkkolehti), Kannen kuva Suomen Jääkiekkoliitto, Matti Nenonen

Uskotaan itseemme ja huomiseen Tällä kertaa meillä on ilo esitellä lukijoille monta hienoa menestystarinaa.

Nuoret forssalaisveljekset ostivat parikymmentä vuotta sitten kaivinkoneen ja ryhtyivät kaivamaan kaapeleita maahan. Nyt Forssan Ympäristöurakointi työllistää Forssassa koko joukon ihmisiä ja on päässyt urakoimaan Olympiastadionillekin.

Pienestä aloitti aikoinaan myös keittiökalusteiden valmistaja Charmia Loimaalla. Nyt se on rakentanut huippumodernin tehtaan ja tekee siellä tyylikkäitä keittiöitä, joita myydään ympäri Suomea.

Kansijutussamme kerrotaan, miten voi käydä, kun pitää jääkiekon pelaamisesta enemmän kuin mistään muusta, ja jaksaa pitää kiinni unelmistaan. Alastarolla syntynyt Mikael Ruohomaa ehti jo ajatella, että tekee työkseen jotain ihan muuta, mutta niin vain hänestä tuli ammattilaiskiekkoilija, Suomen mestari ja MM-hopeamitalisti.

Nämä tarinat ovat hyviä esimerkkejä tulevaisuuttaan miettivälle nuorisolle, mutta voivat inspiroida meitä kaikkia muitakin. Sitkeys ja itseensä uskominen palkitaan.

Myös me Sallilassa ja Forssassa teemme jatkuvasti työtä tulevaisuuteen tarjotaksemme asiakkaillemme varman ja jatkuvasti kehittyvän ympäristön energia-asioiden suhteen.

Tulevaisuutta ovat uusiutuva energia ja sähkövarastojen hyödyntäminen. Samalla muistaen, että me täällä Suomessa tarvitsemme luotettavaa, säästä riippumatonta energiaa, perusvoimaa.

Tämä Lieke-lehden numero oli viimeinen, jossa toimin päätoimittajan ominaisuudessa, mutta Liekkeen innokkaana lukijana jatkan edelleen. Kiitos teille näistä vuosista!

Mukavaa joulun odotusta ja menestystä kohta alkavalle uudelle vuodelle!

Raimo Prusi

4041 0948 Painotuote

Loimijoentie 65, 32440 Alastaro Puh. 02 76 431, www.sallila.fi

2

LIEKE 2/2023

Paulinkatu 9, 30420 Forssa Puh. 029 70200 111, www.forssanenergia.fi

Paulinkatu 9, 30420 Forssa Puh. 03 412 61, www.fvp.fi

LYHYESTI

Fingridin Huittinen–Forssa 400 kV -hanke vaikuttaa Sallilan sähkönsiirron toimitusvarmuuteen Maaliskuussa 2024 alkaa ajanjakso, jolloin Sallilan sähköverkko on jakaantunut kahteen eri 110 kV sähkönsyöttöön. Tämä estää jännitteiden jakorajoilla rengaskytkennät, jolloin kaikki kytkennät jakorajan yli joudutaan tekemään sähkökatkon kautta. Tilanne alkaa Huittisista ja siirtyy vaiheittain kohti Ypäjää.

Joulukuun lopussa 2025 saadaan taas koko siirtoverkko yhden 110 kV syötön perään ja tilanne normalisoituu.

Uutta ilmettä asiakaspalvelutiloihin Alastaron pääkonttorin asiakaspalvelutiloja on remontoitu syksyn aikana. Toimistolla asioivien palvelua varten on nyt oma erillinen tila, ja myös asiakaspalvelijoilla on aiemmasta poiketen omat työhuoneet. Uudet tilat parantavat tietosuojaa ja turvallisuutta. Ne ovat myös aiempia tiloja toimivammat ja viihtyisämmät.

Lähde mukaan ratkomaan joulukalenterin arvoituksia

110 energistä vuotta Ensi vuonna tulee kuluneeksi jo 110 vuotta siitä, kun Sallilan Sähkölaitoksen perustamisasiakirja allekirjoitettiin. Nimi juontuu Vampulasta Sallilan koskesta, johon ensimmäinen voimalaitos rakennettiin.

Runsaassa sadassa vuodessa on ehtinyt moni asia muuttua, kehittyä ja edistyä. Toimintamme tavoite on kuitenkin edelleen sama: tarjota apua arkeen ja hyvinvointia alueelle.

Oletko etevä salaisissa tehtävissä ja haluat tulla mukaan selvittämään joulun mysteeristä arvoitusta? Sallila Energian ja Forssan Energian Facebookissa ja Instagramissa on koko perheen joulukalenteri. Tehtävänä on selvittää päivittäin mysteerisana. Käytä apunasi alla olevaa salakoodikirjaimistoa ja ota meidän sosiaalisen median tilimme seurantaan ja pääset mukaan seikkailuun.

Arvomme pieniä palkintoja osallistuneiden kesken. @sallilaenergia @forssanenergia

Juhlavuonna näymme ja kuulumme monin tavoin. Juhlavuosi huipentuu syksyllä asiakastapahtumaan, joka tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille.

Vastaanota laskusi sähköisesti digipostina Kivraan Ilmainen Kivra-palvelu muistuttaa laskun saapuessa ja eräpäivän lähestyessä.

Näin otat Kivran käyttöösi:

Ottaessasi Kivran käyttöösi 31.1.2024 mennessä osallistut 50 €:n arvoisen fiksuruoka.fi -lahjakortin arvontaan.

1.

Kampanjan säännöt: forssanenergia.fi/kivra sallilaenergia.fi/kivra

2.

3.

Lataa Kivran mobiilisovellus puhelimeesi tai mene osoitteeseen kivra.fi/digiposti Rekisteröidy pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella Valmista! seuraava laskusi saapuu paperipostin sijasta digipostina Kivraan

LIEKE 2/2023

3

Itärajan takanakin kiekkoillut Mikael Ruohomaa pelaa nyt ammatikseen Ruotsissa.

Jääkiekko on antanut hänelle paitsi elannon, SM-kultaa ja MM-hopeaa, myös paljon ystäviä ja elämyksiä.

TERHI RAUMONEN

Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto, Jari Mäki-Kuutti

Kun uskoo unelmiinsa, asioita tapahtuu A

loitetaan tärkeästä asiasta: onko jääkiekkoilija Ruohomaa Huittisten vai Alastaron mies? Kumpaakin väitettä nimittäin saa lukea ja kuulla.

— Kyllä minä Alastaron Hennijoelta olen kotoisin, mutta olen käynyt kaikki koulut Huittisten puolella, ensin Huhtamossa ja sitten yläasteen Huittisissa. Eli periaatteessa olen alastarolainen mutta myös huittislainen. Alastarolta en oikeastaan edes ketään hirveästi tunne, kaverit ja elämä ovat tavallaan olleet Huittisissa, Mikael Ruohomaa kertoo.

Tämähän meni hyvin — sekä Huittisissa että Alastarolla voidaan sanoa, että Ruohomaa on ”meidän mies”.

Polku kohti tulevaa ammattia alkoi hahmottua jo varhain.

Koulussa mieluisimpia olivat liikuntatunnit, ja jääkiekkoharrastuskin alkoi 6-vuotiaana.

— Aika nopeasti siitä tuli minun päälajini. Pelasin jalkapalloa ja salibandyakin, ja jotain juoksukisoja oli mukana, mutta kyllä se nopeasti oli selkeää, että juuri jääkiekkoa tykkään pelata eniten.

4

LIEKE 2/2023

Kun pikku Mikael aloitti jääkiekon pelaamisen, ei Huittisissa ollut vielä jäähallia.

— Ensimmäiset kaksi vuotta isän ja velipoikien kanssa ajettiin Forssaan. Kun Huittisiin tuli halli, niin luonnollisesti siirryttiin sitten sinne.

Ensimmäinen seura oli siis Forssan Palloseura. Sen jälkeen Mikael pelasi Lauttakylän Lujassa ja Porin Ässissä. Junnuvuosilta jäi paljon lämpimiä muistoja.

— Kivoja olivat kaikki turnaukset ja hyviä jätkiä paljon joka joukkueessa. Tuli paljon kavereita, joiden kanssa vieläkin soitellaan, vaikka ollaan pikkupoikina pelattu yhdessä.

Jääkiekko on harrastajamäärissä mitaten yksi suosituimmista lajeista Suomessa. Vain harvasta kiekkojunnusta tulee ammattilaispelaaja, eikä sellaista tullut heti Mikael Ruohomaastakaan.

— Ehdin aika monta vuotta tehdä milloin mitäkin töitä ja vähän niin kuin kuoppasinkin jo haaveet jääkiekosta ja ammattilaisuudesta. Sitten se kipinä iski parikymppisenä aika

kovaa uudestaan, ja niin sanotusti kaivoin tieni takaisin markkinoille.

Säkylässä suoritetun armeijan jälkeen Mikael työskenteli Puolustusvoimien leivissä Pirkkalan lennostossa.

— Mestis-joukkue LeKi (Lempäälän Kisa) halusi minut mukaan pelaamaan, ja silloin päätin katsoa jääkiekkokortin ihan kunnolla. Sille tielle jäin.

JYVÄSKYLÄN, KUOPION JA OULUN KAUTTA SIPERIAAN Ensimmäisellä kaudellaan SM-liigassa 2012-13 Mikael pelasi JYP:in paidassa 18 ottelua. Sen jälkeen hän otti kahden kauden verran vauhtia Mestiksen puolelta. Paluu korkeimmalle sarjatasolle onnistui, ja seuraavat kaudet Kuopiossa ja Oulussa — kaksi molemmissa — olivat menestyksekkäitä.

— Hyviä vuosia. Se oli semmoista tavallaan ylämäkeä, että koko ajan otti steppejä urallaan. Pikku hiljaa siirryin pienemmästä seurasta isompaan seuraan, ja kruunuksi tuli Suomen mestaruus Kärpissä 2018. Kivaa oli pelata ja sai isoa roolia. Sitten ehkä tuli semmoinen olo, että oli aika lähteä ulkomaille, Mikael summaa.

Kiekkoilija Ruohomaa pakkasi laukkunsa ja suuntasi itärajan yli KHL-liigaan pelaamaan lokaatioihin, jotka kalskahtavat aika eksoottisilta: ensin vuodeksi Nižnekamskiin Tatarstaniin ja sitten kahdeksi kaudeksi Novosibirskiin Etelä-Siperiaan.

— Se oli tosiaan eksoottista, ja siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Tykkäsin paljon jääkiekosta siellä ja muutenkin venäläisestä kulttuurista, mutta sitten tuli vähän ongelmia. Koronan takia viimeisellä kaudella perhe ei päässyt Novosibirskiin ensimmäiseen viiteen kuukauteen lainkaan, joten jouduin olemaan yksikseni. Vähän se viimeinen kausi jäi sen vuoksi nakertamaan.

Molemmilla kausillaan Novosibirskissä Ruohomaa voitti joukkueensa pistepörssin, joten kiekkoilu sujui hyvin. Muutenkin oli kivaa, hän sanoo. Mikä hänet sai viihtymään niin hyvin Siperiassa?

— Siellä oli ehkä vähän sellainen vanhan liiton meininki vielä sekä jääkiekon että elämän suhteen. Vaikea on yhtä asiaa nimetä, mutta tykkäsin vaan siitä meiningistä. Fanikulttuurikin oli hienoa. Aika stara oli kun siellä pelasi, Mikael kuvailee.

Näinä päivinä ei Venäjästä oikein voi puhua ilman että puhuisi sen aloittamasta hyökkäyssodasta. Venäjällä monta vuotta asuneen Ruohomaan sota yllätti samalla lailla kuin meidät muutkin. Turhaa, hän sanoo sodasta.

KHL:n aikaisiin pelikavereihinsa Mikael pitää edelleen yhteyttä, varsinkin yhteen venäläiseen pelaajaan, josta tuli hänen hyvä kaverinsa.

Kun Mikaelilta pyytää muistelusta jostain erikoisesta episodista KHL-ajoilta, hän kertoo pienen tarinan, joka kuvaa sitä mainittua vanhan liiton meininkiä.

— Minulta tulehtui nilkka ekana vuonna, ja siinä oli golfpallon kokoinen patti. Joukkueen valmentaja oli Andrei Nazarov, entinen NHL-tappelija. Hän tuumasi vaan, että koeta nyt vielä sitä luistinta jalkaan, eli siellä oli vähän semmoinen meininki, että purraan hammasta loppuun asti. Ei siitä kuitenkaan mitään tullut, joten lähdettiin sairaalaan. Se oli kuin toisen maailmansodan aikainen. Mentiin lääkärille, joka ilmeisesti oli siellä johtava lääkäri. Hän tumppasi röökin, sulki huoneen ikkunan ja pisti kaavun päälle. Sitten hän otti puudutuspiikit ja veitset, avasi sen tulehtuneen patin ja otti mössöt pois. Eikä siinä kauaa mennyt, viikko varmaan, kun olin takaisin peleillä. Että kyllä siellä hommat otettiin haltuun.

karvaasti jäi kyllä kirvelemään se finaalitappio, edelleenkin vähän tuntuu. En ole hirveästi koko kisoista sen takia puhunutkaan, Mikael tunnustaa, mutta arvelee, että uran loputtua MM-hopeakin alkaa tuntua pelkästään hienolta muistolta.

— Olihan se ehdottomasti mahtavaa päästä kisoihin ja maajoukkuepelejä muutenkin pelata. En kyllä koskaan kieltäydy, kun kutsu käy.

Nyt Mikael on asettunut Ruotsiin. Kaksi kautta hän pelasi Leksands IF:n riveissä. Tänä syksynä osoitteeksi vaihtui Örnsköldsvik ja joukkueeksi Modo Hockey. Kysyttäessä miten siellä menee, Mikael sanoo iloisesti että ihan jees. Sitten tosin selviää, että kiekkoilijan ”jees” ei tarkoita ihan samaa kuin meillä muilla.

— Vähän olen ollut tässä kyllä loukkaantuneena. Oli huonoa tuuria, pari kylkiluuta murtui ja hiukan lihakset ottivat osumaa, kun menin laitaa vasten maha ja kylki edellä. Olen kolme viikkoa ollut poissa peleiltä, mutta ehkä seuraavassa pelissä taas mukana.

Ruotsissa sinänsä Mikael ei viihdy sen paremmin tai huonommin kuin Venäjälläkään.

— Minulla on molemmissa ollut ihan kotoisaa. Täällä on enemmän sääntöjä kuin Venäjällä, hän kuittaa naurua äänessään.

Ruotsin kieli ei kuulemma oikein taitu, mutta pikku hiljaa sen ymmärtäminen on parantunut.

— Englantia aika paljon puhutaan. Valmentajat ja ruotsalaiset yleensäkin puhuvat tosi hyvää englantia, ja meilläkin on paljon ulkomaalaisia pelaajia Jenkeistä ja Kanadasta, niin kyllä se sitä englantia pitkälti on. Ja on onneksi pari muuta suomalaista, Lehtisen Lassi ja Rannan Sampo, niin voidaan vähän suomeakin länkyttää.

Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Örnsköldsvik — tai Övik, kuten Mikaelkin sitä kutsuu — on vajaan 30 000 asukkaan pikkukaupunki Höga Kustenin alueella, joka tunnetaan jylhistä maisemistaan. Isommille kylille ei ole hinkua, Mikael sanoo.

— Tämä on ihan jees. Leksand oli vielä pienempi paikka, enkä ole mikään isojen kaupunkien ystävä. Esimerkiksi Helsinkiin minua ei saisi muuttamaan ikinä.

”Olen saanut mielettömän määrän ihmissuhteita ja kokemuksia. Jääkiekon kautta tapaa paljon samantyylisiä ihmisiä, ja se on kivaa.”

Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto, Matti Nenonen

FINAALITAPPIO KIRVELEE VIELÄKIN Ensimmäisen kerran Mikael pääsi pelaamaan A-maajoukkueessa 2017. Tehokkuus Novosibirskissä vakuutti Jukka Jalosen, ja keväällä 2021 Ruohomaa sai ensimmäisenä Lauttakylän Lujan kasvattina ikinä pukea leijonapaidan MM-kisoihin.

Yli kaksi miljoonaa suomalaista jännitti televisioiden äärellä, kun Suomi taipui loppuottelussa Kanadalle.

— Latvian MM-kisat oli tietysti hieno kokemus, vaikka LIEKE 2/2023

5

Örnsköldsvik tunnetaan retkeilyvaatteiden ja Kånkenreppujen tekijän eli Fjällrävenin kotipaikkana. Modo Hockey puolestaan on Peter Forsbergin kasvattajaseura, ja ”Foppa” on Övikissä edelleen iso nimi.

— Täällä ja Ruotsissa ylipäätään on tosi hyvä urheilukulttuuri. Melkein kaikilla on fanipaidat päällä katsomossa ja hyvä meininki, Mikael kehuu.

KAIKKIEN KANNATTAISI URHEILLA Mikael Ruohomaan elämä Övikissä pyörii kahden elementin ympärillä: jääkiekon ja perhe-elämän. Harrastuksille ei ole nyt aikaa, hän sanoo.

— Perheeseen kuuluu kaksi lasta, kaksi koiraa ja vaimo. Kun on kaksi pientä lasta, niin ei tässä paljon harrastella. Kyllä minä välillä käyn golfia lätkimässä, jos semmoinen paikka tulee.

Enemmän kuitenkin legoja ja hiekkalaatikkoa?

— Juuri näin, juuri näin.

Urheilu on siitä erikoinen ammatti, että siinä iässä missä monissa muissa töissä aletaan vasta päästä kunnon vauhtiin uralla, on urheilu-ura yleensä jo loppusuoralla. Tänä vuonna 35 vuotta täyttäneellä Ruohomaalla ei ole vielä suunnitelmia jääkiekon jälkeiseksi uraksi.

— Aika lailla päivä kerrallaan on menty koko elämä, niin ei kannata muuttaa mitään, hän naurahtaa.

Ammattilaisurasta haaveilevia junioreja hän neuvoo pitämään kiinni unelmistaan.

— Jos nyt vaikka oman uran kautta tätä miettii, niin ei itsestäkään enää pitänyt tulla jääkiekkoilijaa, mutta sitten vaan tuli kuitenkin. Kun niihin unelmiinsa uskoo, niin kyllä siinä yleensä sitten tapahtuukin asioita. Ja vaikkei itsestä tulisi-

kaan ammattilaista, niin kyllähän urheilu antaa paljon pohjaa elämään. Se antaa terveyttä ja opettaa kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa. Kyllä minun mielestäni kaikkien kannattaisi urheilla.

Mikaelille itselleen jääkiekko on antanut paitsi elannon, myös ystäviä ja elämyksiä.

— Olen saanut mielettömän määrän ihmissuhteita ja kokemuksia. Jääkiekon kautta tapaa paljon samantyylisiä ihmisiä, ja se on kivaa.

Itse pelaaminenkin on edelleen hauskaa, Mikael vakuuttaa.

— On siinä heikkojakin hetkiä, mutta kyllä se hauskaakin edelleen on. En minä paljon muusta ole koskaan välittänytkään kuin siitä pelaamisesta.

Mikaelin siteet Huittisiin ovat edelleen vahvat. Kovin usein hän ei sinne ehdi, mutta aina on kiva käydä, hän sanoo.

— Luja Golf pitää tulla pelaamaan joka vuosi perinteikkäästi, ja sitten siihen kylkeen vielä Mäkelän Apen saunalla saunotaan kerran kesään.

Kesään ja golfiin on vielä matkaa. Ensin tulee joulu, jota Mikael perheineen viettää Ruotsissa, koska joukkueella on peli jo 26.12.

— En ole oikeastaan sellaista perinteistä suomalaista joulua nähnyt moniin vuosiin. Venäjällähän on arki silloin kun Suomessa vietetään joulua. Tykkään suomalaisesta perinteisestä jouluruuasta. Kyllä me koetetaan täällä vaalia perinteitä perheen kanssa. Joulukuusi varastetaan jostain ja tuodaan kotio, ja muksuille tietysti lahjoja.

Saadaanko vielä jouluterveiset Liekkeen lukijoille koti-Suomeen?

— Hyvää joulua! Syökää hyvin ja olkaa kilttejä!

100 vuotta liikunnan iloa ja urheilun juhlaa Vuonna 1923 joukko huittislaisia nuoria halusi osallistua Satakunnan viestimestaruuskilpailuihin, ja sitä varten piti perustaa urheiluseura. Siitä lähtien Lauttakylän Luja ry on liikuttanut ihmisiä.

— Tällä hetkellä Lujassa on noin 850 jäsentä kuudessa eri jaostossa, jotka ovat jalkapallo, jääkiekko, ringette, yleisurheilu, suunnistus ja hiihto, kertoo seuran hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kemppi.

Suurin jaostoista on jalkapallo: Lujassa on 19 joukkuetta ja lähes 400 lisenssipelaajaa. Naisten futsal-joukkue pelaa Ykkösessä eli toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

— Jalkapallo on viime vuosina noussut merkittävimmäksi, mutta jokainen jaosto tekee arvokasta työtä omalla sarallaan. Myös

Aapo Heikkilä ja Mikael Ruohomaa Lujan tapahtumassa kesällä 2022.

6

LIEKE 2/2023 Kuva: Satu Ojala

aikuisurheiluun tietysti panostetaan, mutta varsinkin pienten lasten ja nuorten liikuttamiseen ja kehittämiseen: siihen, että heillä on täällä omalla paikkakunnalla hyvät mahdollisuudet harrastaa haluamaansa lajia niin pitkään kuin into ja rahkeet riittävät, Jaakko Kemppi sanoo.

Pienen kaupungin pieneksi seuraksi Luja on kasvattanut kunnioitettavan joukon menestyneitä urheilijoilta. Edellisiltä vuosikymmeniltä muistetaan esimerkiksi pituushyppääjä Ringa Ropo ja 10-ottelija Kari-Pekka Lax. 2000-luvulla Lujan lippua ovat pitäneet korkealla mm. jääkiekkoammattilaiset Niko Peltola ja Mikael Ruohomaa.

Huittisten kaupunki on tehnyt hyvää työtä liikuntapaikkojen eteen, Jaakko Kemppi kiittelee, mutta esittää myös toiveen: yleisurheilukenttä olisi kunnostettava mahdollisimman pian.

— Se on nyt tullut tiensä päähän, ja sen kuntoon laittamiseen kaupungin tarvitsisi kyllä osallistua. Tietysti rahareikiä on muuallakin, mutta kenttä on todella tärkeä sekä yleisurheilijoille, muille liikkujille että myös koululaisille liikuntapaikkana. Soisin sen investoinnin etenevän nyt eikä joskus myöhemmin.

Jaakko Kemppi lupaa, että Lujassa tehdään jatkossakin hartiavoimin töitä sen eteen, että nuoriso saa liikkua. Hän yhtyy Mikael Ruohomaan sanoihin siitä, että urheilu tekee hyvää kaikille.

— Miksu tietää, koska on itse urheillut koko ikänsä. Hän muistaa aina lujalaisiakin tarpeen vaatiessa. Kun pienestä pitäen oppii liikkumaan, niin siitä tulee toivottavasti elämäntapa aikuisiälläkin. Monet hienot muistot nuoruudesta liittyvät nimenomaan urheiluun.

Niitä muistoja verestettiin ja seuran toiminnassa ansioituneita ihmisiä palkittiin Lauttakylän Lujan 100-vuotisjuhlassa, joka järjestettiin lokakuussa Risto Ryti -salissa.

a l l e r r Va v ir r a n

Loimijoki sivujokineen yhdistää Liekkeen jakelualueet.

Tämä juttusarja kertoo elämästä joen varrella ennen ja nyt.

OSA 6: KOIJOKI ELI KOJONJOKI TERHI RAUMONEN

K

umisaappaat ovat tarpeen, kun lähdetään tapaamaan Iinestä — ainakin, jos on marraskuu, ja kyseessä on Iines-padonvartijan nimellä tunnettu patsas. Ollaan Koijärvellä, ja kuvanveistäjä Erkki Mykrän betonista muovaaman Iineksen pintaa koristaa vihreä sammal. Iines seisoo vartiossa paikalla, johon nuoret luonnonsuojelijat rakensivat luvattoman padon 1979, koska halusivat estää arvokkaan lintujärven kuivaamisen.

Jotkut Koijärvi-liikkeen aktivistit kytkivät itsensä ketjuilla kaivinkoneeseen.

Kettingin kävi hakemasta rautakaupasta nykyinen presidenttiehdokas Pekka Haavisto, joka oli paikalla Komposti-lehden toimittajan ominaisuudessa. Paikallinen poliisi oli pahoillaan koko hässäkästä, ja Haavisto tarjosi hänelle lohdutukseksi suklaata.

Usvaisena alkutalven päivänä lintuja ei Koijärvellä näy eikä kuulu. Veden pulputusta ja kohinaa sen sijaan kuuluu, ja siksi me täällä olemmekin: Koijärveltä saa alkunsa Koijoki, Loimijoen pisin sivujoki, toiselta nimeltään Kojonjoki.

Joki lähtee vierimään kohti vuonna 1969 lakkautetun, nykyisin Forssaan kuuluvan Koijärven keskustaa. Se pujahtaa kylän valtaväylän ali, joka on tietysti nimeltään Koijärventie. Reilun sadan metrin päässä kohoaa Koijärven puukirkko mäellään vaaleana ja uljaana. Sen käyttöön vihkimisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Joki ohittaa Kojon nuorisoseurantalon, joka täyttää sata vuotta neljän vuoden

Koijärven kirkko.

päästä. Talosta on pidetty huolta. Se on niin suuri ja kaunis, että näyttää marraskuun harmaudessa kuin pieneltä palalta kesää. Koijoki sen sijaan ei ole vielä kovin suuri, mutta yrittää vähän mahtailla ja tunkea pelloille.

1500 asukkaan Koijärvi on peräkorpea, otsikoi Yle vuonna 2021. Itse juttu on kuitenkin positiivinen, sillä siinä kerrotaan, että Koijärvellä on yhä oma kyläkauppa.

Reijo ja Tarja Pietilän kauppa on kuitenkin sulkenut ovensa elokuussa, ja kauppiaspari on siirtynyt eläkkeelle. Kojon kartanon kauppana aloittanut puoti jatkoi toimintaansa 1940-luvulta lähtien kyläkauppana, mutta nyt ovi on säpissä.

Kojon kartano löytyy joen ja peltoaukean toiselta puolelta. Kartanon juuret ulottuvat 1500-luvulle, mutta kukoistukseen se nousi 1800-luvulla Forssan tehtaiden patruuna Axel Wahrenin omistuksessa.

Voimallisen maanviljelyksen lisäksi kartanolla toimi huonekalutehdaskin ja sen yhteydessä laatikkotehdas, joka valmisti tupakkatehtaille sikarilaatikoita.

Vuonna 1906 Kojon kartanossa piilotteli Ernst Wahrenin vieraana venäläinen kirjailija Maksim Gorki, joka oli poliittisista syistä lähtenyt maanpakoon. Gorki asui kartanossa kolme kuukautta, ja väitetään, että vallankaappausta juoniva bolševikkijohtaja Vladimir Lenin kävi tapaamassa häntä siellä. Ainakin kartanossa vieraili taidemaalari Akseli Gallen-Kallela, joka luonnosteli siellä muotokuvan Gorkista.

KUN JUNA RAKKAUTTA TOI Joki on kadonnut hetkeksi näkyvistä, mutta löytyy taas, kun kurvataan Koijärveltä kohti Matkun kylää. Vajaan kuudensadan asukkaan Matkukin on entistä Koijärven kuntaa. Kun ajaa pittoreskisti rapistuneen keskustan läpi, ei ensinnä tule mieleen, että täällä on joskus eletty aivan ajan hermolla. Niin se kuitenkin on, sillä kesäkuussa 1876 Matkuun valmistui junarata, ja kaksi vuotta myöhemmin yksi Suomen ensimmäisistä puhelinlinjoista — sen asennutti patruuna Wahren Matkun aseman, yhtiön pääkonttorin ja tehtaan välille.

Tavaraa lastattiin vuosien saatossa junan kyytiin kollikaupalla, sillä olihan Matkussa vaikka mitä: rullatehdas, tapettitehdas, ruumisarkkutehdas, saha ja viljamylly. Ja viisi sekatavarakauppaa!

Junan postipoika myi asemalla sunnuntaiaamuisin sanoma- ja aikauslehtiä. Perinnepiirissä muuan matkulainen on muistellut, miten lähti naapurintytön kanssa ostamaan asemalta ”rakkautta” eli Sirpale tai Perjantai-lehden.

Heinäkuussa 1936 Matkuun saapuivat Norjan kruununprinssi Olav ja prinsessa Märtha. He olivat tulleet Turkuun lentokoneella, nauttineet kilpikonnakeittoa presidentti Svinhufvudin vieraina ja matkustaneet Tammelaan Saaren kartanoon.

Kaikki kynnelle kykenevät lähtivät ihmettelemään sotilasunivormussaan pörhistelevää tulevaa kuningasta ja hänen puolisoaan, joka sivumennen sanoen oli myös hänen serkkunsa, mikä toki oli siihen ai-

Kojon nuorisoseurantalo.

LIEKE 2/2023

7

Kojon kartano.

Kuva: Museovirasto

kaan kuninkaallisissa piireissä vallan tavallista.

Tuleva kuningatar on lehtikuvissa hiukan totisen näköinen. Ehkä rytyyttäminen pitkin maita ja mantuja ei ollut hauskaa, sillä prinsessa oli raskaana — seuraavan vuoden helmikuussa syntyi Harald, Norjan nykyinen kuningas. Kuninkaalliset nousivat Matkun asemalla junaan, joka puksutti Tampereelle.

Vuosikymmeniä matkulaiset tottuivat matkustamaan junakyydillä Forssaan ja Urjalaan ja tietysti pidemmällekin. Junailtiin töihin, kouluun ja huveihin, kunnes toukokuussa 1990 henkilöliikenne asemalta loppui. Kokonaan juna lakkasi pysähtymästä Matkussa vuonna 2000, ja seuraavana vuonna asemarakennus purettiin pois.

Juna on kuitenkin edelleen osa matkulaisten arkea. Se mennä hujeltaa kylän läpi monta kertaa. Koijoen se ylittää komeaa kivirakenteista siltaa pitkin. Viuh vain, juna katoaa ja on kohta jo Humppilassa.

Junan kyytiin ei siis ole asiaa, joten on poistuttava autolla. Matkuntie on sen verran kuoppainen, että jos kuninkaallisia olisi nyt tulossa, heitä varten kyllä pitäisi juna järjestää — auton kyydissä heiltä tippuisivat kruunut päästä ja hampaista.

SITTEN OLLAANKIN VENÄJÄLLÄ Seuraavat treffit joen kanssa on sovittu Humppilan Myllynkulmalle, ja nehän ovat menestys. Täällä on ollut vesimyllyjä ammoisista ajoista. Vanhan myllyn rauniot jokivarressa ovat suojeltuja muinaisjäännöksiä. Veden ryöppyämistä padolta ja vanhoja myllykoneistoja pääsee ihailemaan joen partaalle rakennetulle komealle terassille. Nyt on Koijoessa puhtia! Tosin humppilalaisten mielestä sen nimi on Koenjoki. Olkoon sitten, tovin verran.

Pato Myllynkulmalla.

8

LIEKE 2/2023

Kuva: Lauri Pohjakallio / Forssan museo

Kuva: Forssan museo

Matkun asema ennen purkamista.

Kuninkaalliset Matkussa.

Mäen päältä löytyy legendaarisen rakennusurakoitsija Armas Puolimatkan (1918-1989) muistokivi. Tuleva vuorineuvos asui lapsena Myllynkulmalla ja kalasti ja viihtyi muutenkin jokivarressa. Kukilla koristeltu laatta on Heljä Liukko-Sundströmin tekemä, eikä paikalta olekaan kuin kivenheitto keramiikkataiteilijan arkkitehtuuriltaan erikoiseen ateljeetaloon.

Koenjoki ei oikein osaa päättää, minne menisi. Se kurvailee villisti ja alittaa ensin E63-tien eli Aura-Pirkka-tien ja kohta kakkostienkin. Se suuntaa pohjoiseen, ja sitten ollaankin jo Venäjällä. Mitä merkillistä?

Tienviitoissa ei ole kyrillisiä kirjaimia, mutta mikä puiden välistä pilkottaa — onko se ortodoksikirkon torni? Ei sentään, vaan Venäjän kartanon 1700-luvulta periytyvä hirsinen viljamakasiini, jossa on kellotorni. Keltainen komea päärakennuskin siellä häämöttää. Se on rakennettu 1800-luvun puolessavälissä.

Joen mutkaan rakennetun kartanon historia ulottuu 1500-luvulle. Omistajat kuuluivat rälssisukuihin, joten hienoja herroja ja daameja on näillä main tepastellut. Kyltti kuitenkin muistuttaa, että kartanon ohi kulkeva tie on yksityisaluetta, joten ei mennä tutkimaan, vieläkö sen mailla joku paroni ratsastaa uljaalla orhilla tai armo soittaa salongissa spinettiä.

Ennen kuin matka jatkuu, eräs paikallinen valistaa, että Venäjän kylässä ei asu venäläisiä, vaan venäjäläisiä. No sehän selittää kyrillisten aakkosten puuttumisen.

METSÄMAALLA SAUNOTAAN JA UIDAAN Joki pujahtaa taas Aura-Pirkka-tien ali.

Ei ollakaan enää Humppilassa, vaan Metsämaalla, joka sekin on joskus ollut itsenäinen kunta, ennen kuin palasi osaksi

Loimaata. Korven kylän mailla joki, jota saanee jo kutsua Kojonjoeksi, on ennen laskenut Rautajärveen, mutta järveä alettiin kuivata 1800-luvun puolivälin tienoilla, eikä sitä enää löydy kartoilta. On vain Järvensuoksi nimitetty alue, josta arkeologit ovat viime vuosina löytäneet jäännöksiä kivikautisesta eli tuhansien vuosien takaisesta asutuksesta ja kalastuksesta: paalujen varaan rakennettujen asumusten jäännöksiä, meloja, verkonkohoja ja -painokiviä sekä puuveistoksia.

Joki palaa takaisin Aura-Pirkka-tien pohjoispuolelle ja lähtee Metsämaan kirkonkylään. Sinne, joen varrelle, nousi pramea meijerirakennus vuonna 1934.

Metsämaan Osuusmeijeri oli aloittanut toimintansa jo yli 30 vuotta aiemmin, mutta tammikuussa 1935 lehdistö raportoi ”huomattavasta juhlapäivästä” eli ”uusasiallista tyyliä” edustavan ja mahdottoman nykyaikaisen meijerin vihkiäisistä.

Ja kas, siellähän meijeri edelleen seisoo paikoillaan. Alkuperäisen käyttötarkoituksensa jälkeen se ehti pitkään olla erään yrityksen maalivarastona, mutta vuonna 2018 Mika Rouhiainen ja Daniel Mehtonen ostivat sen. Metsämaan Meijerin omalla Facebook-sivulla on voinut seurata remonttia, jota riittää. Aikanaan viimeistä huutoa ollut meijeri oli päässyt pahaan kuntoon. Mitä sinne nyt kuuluu?

— Meijerillä valmistaudutaan talvea varten. Talvella huolletaan kalustoa, Mika Rouhiainen kertoo.

Niin, ja meijerillä myös saunotaan.

Harmaatiilisen pihasaunan ympärille on muodostunut yhteisö, ja osa saunojista pulahtaa jokeen uimaankin. Siihen saakka saunotaan, kun vedet pysyvät sulana saunalla, Mika Rouhiainen sanoo.

Läheltä jokea löytyy myös urheilukeskus ja tapahtumapaikka, Metsämaan KalHeljän ateljee.

Kuva: Kaija Kiiveri-Hakkarainen / Museovirasto

Kuva: Kaija Kiiveri-Hakkarainen / Museovirasto

Venäjän kartanon viljamakasiini.

Venäjän kartanon päärakennus.

liohovi. Kylänraitti on idyllinen: Pikku paloaseman naapurina on vanha tuulimylly.

Mäellä hautausmaan ympäröimänä seisoo Metsämaan kirkko, joka on puukirkoksi saavuttanut jo varsin kunnioitettavan iän, sillä se valmistui vuonna 1777. Metsämaan lapset käyvät koulua kirkkoa vastapäätä vanhoissa kauniissa puutaloissa.

VAPPUAATON TRAGEDIA Aletaan lähestyä Kojonkulman kylien aluetta. Kyykönmaan maisemissa joki näyttää vielä rauhalliselta, mutta se on hämäystä: alkamassa on koskinen osuus.

Se tarkoittaa tietysti myös sitä, että näillä main Kojonjoessa on ollut takavuosina mylly ja saha poikineen.

Kojonkulman suurin koski on Rahnunkoski, johon rakennettiin ensimmäinen sahalaitos jo 1600-luvulla. Saha kukoisti eri nimien alla moneen otteeseen, viimeksi 1900-luvun ensimmäisellä puolikkaalla. Paikkakunnalta ostetut tukit uitettiin sahalle, puuta sahattiin parhaimmillaan kahdessa vuorossa ja valmis puutavara myytiin ulkomaille. Osa meni sahan omaan laatikkotehtaaseen Turkuun.

Viimeiset tukit uitettiin Rahnunkoskesta keväällä 1959, mutta sahaus jatkui 1980-luvulle saakka. Saha purettiin pois vuonna 1994. Sen merkitys työn ja vaurauden tuojana Kojonkulmalle oli suuri.

Sahalla kävi töissä Leppälän Jaakkokin, jonka yhden kamarin suuruinen mökki sijaitsi joen eteläpuolella. Se oli niin edustava lajissaan, että 1980-luvun alussa mökki vietiin Seurasaaren ulkomuseoon.

Kosken kohina kuuluu jostain rantaryteikön takaa. Joki ei vaikuta järin vaaralliselta, mutta vappuaattona 1905 juuri tässä kohdassa tapahtui hirveitä. Yhdeksän nuoren joukko oli ollut veneellä matkalla Kojonkulman työväenyhdistyksen ilta-

miin, kun vene kaatui, ja nuoret joutuivat veden varaan. Vain kaksi onnistui pääsemään rantaan. Vanha lehtijuttu kertoo, että henkensä menetti kaksi nuorukaista ja viisi neitosta, iältään 19–25-vuotiaita.

Iloisempiin asioihin: Plussinkosken maisemissa vietettiin hauskoja juhannusjuhlia vielä 1950-luvulla. Myös täällä toimi pitkään saha ja mylly, jonka yhteyteen rakennettiin vuonna 1920 pieni sähkölaitos.

Siitä saivat valoa taloihinsa myllyn osakkaat ja pari muuta taloa. Sähkölaitoksen toiminta loppui, kun Sallilan Sähkölaitoksen linjat ulottuivat Kojonperään saakka.

Metsämaan kirkko.

JOKIVARRESSA KUMMITTELEE Ohi vilahtaa Kojontupa, vuonna 1952 valmistunut seuraintalo, joka näyttää tien varressa hiukan murheelliselta. Saavutaan Kuninkaisten kylään, josta oli kotoisin kirjailija ja toimittaja Väinö Kolkkala (1883-1952). Hänet tunnetaan varsinaissuomalaisten laulun sanoittajana.

Näissä maisemissa nähtiin kesällä 1985 ankara meritaistelu. Kojonjoki sai esittää merta, kun opettaja Eino Vepsän vetämä kesäteatteri esitti Kalevala-aiheista näytelmää. Joen päälle oli rakennettu esityslava, ja sammon ryöstäjät liikkuivat lautalla.

Kojonjoen kummitus haahuilee Euran ja Kuninkaisten rajamailla niillä paikoin, jossa jokeen on ennen laskenut Ristinoja.

Ojaa ei ole merkitty nykyisiin karttoihin, mutta se on kulkenut kohdassa, jossa Kojonjoki on Kuivakosken jälkeen jyrkän mutkan tehtyään siirtynyt hetkeksi vähän kauemmas maantiestä. Perimätiedon mukaan Ristinojan ja joen välisellä niemekkeellä olisi katolisella ajalla sijainnut pieni kirkko tai saarnahuone ja ehkä hautausmaakin. Tarina kertoo kalpeasta, mustaan kaapuun verhoutuneesta nuoresta mun-

Metsämaan Osuusmeijeri vuonna 1960.

Kojontupa.

Ukon silta.

Kuva: Mika Rouhiainen

Meijerin sauna.

Metsämaan meijeri nyt.

Kuva: Erkki Voutilainen / Museovirasto.

LIEKE 2/2023

9

lkyileäksesä

Kuva: Forssan Ympäristöurakointi

Kojonkulman koulu.

kista, joka kulkee kuutamoöinä latinaa polottaen. Munkki on tullut Turun luostarista saarnaamaan, mutta kirkko onkin hävitetty, joten kummitus kulkee etsimässä sitä.

Kojonkulmalla on monta siltaa, joista erikoisin on yksityinen, katettu puusilta. "Ukon sillan” on rakentanut Jukka Heinonen.

Näissä maisemissa on viime vuosina tehty paljon havaintoja majavista, jotka ovat kaataneet jokivarresta haapoja. Nyt majavia ei näy, mutta yhden pulikoimista Kojonjoessa voi katsoa Youtubesta Loimaan Lehden sinne lataamasta videosta.

Kojonkulman koulu seisoo kotikuusensa kupeessa topakkana. Näyttää siltä, että hetkenä minä hyvänsä sen ovesta rynnistää pihalle leikkimään lauma lapsia, mutta ei — koulu suljettiin kesäkuussa 2021.

Oma meijerikin Kojonkulmalla on tietysti ollut. Kojonjoen Osuusmeijerin toiminta tosin loppui 1971, mutta kaksi vuotta myöhemmin rakennus sai uuden isännän: Toijalassa toimintansa aloittaneen Hunajayhtymän. Yritys tuli sopivan tilan perässä ja siksi, että täällä on suomalaisen hunajan keskeinen tuotantoalue, kertoo toimitusjohtaja Aapo Savo.

Vanha meijerirakennus on edelleen käytössä, ja siellä toimii vahavalssaamo. Hunajayhtymän kautta kulkee vuosittain puoli miljoonaa kiloa hunajaa. Yrityksen nettisivuilla luvataan, että ”jokainen lusikallinen pelastaa palan maailmaa” — mitä se tarkoittaa?

— Sillä viitataan mehiläisten tekemään arvokkaaseen pölytystyöhön, joka on tutkimusten mukaan kuusinkertainen hunajantuotannon arvoon verraten. Kun ostat kuuden euron arvoisen suomalaisen hunajapurkin kaupasta, teet samalla 36 euron arvosta hyvää suomalaiselle luonnolle, Aapo Savo sanoo.

Takavuosien urheiluselostajaa lainaten: näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Kojonjoki jatkaa matkaansa vielä pari kilometriä, ennen kuin se liittyy Loimijokeen.

Jutussa on haastattelujen ohella käytetty lähteinä: Kojonkulma: Kuusi kylää Kojonjoen varrella. Kojonkulman perinnepiiri 1999.

Heikki Niittymäki: Hukkumisonnettomuus 1905.

Saviseudun joulu 2012.

1 500 asukkaan Koijärvi on peräkorpea mutta kyläkauppatukeen liian tiivis metropoli (yle.fi 24.2.2021) myllynkulmankylaseura.nettisivu.org/myllynkulman-historianhavinaa/ Muisteluita Koijärven alueen kylillä.

Anne Kettunen Hämeen Kylät ry / Aistien-hanke.

T

oimiala tuli Petteri ja Jussi Mikkolalle vähän verenperintönä: heidän isänsä teki 1980-luvulla maanrakennusta sivutyönään. Veljekset perustivat Forssan Ympäristöurakoinnin vuonna 1999 ja omistavat sen puoliksi.

Asfaltti Alfa perustettiin 2013, ja tänä vuonna ryppääseen liittyi kolmas yritys, Asfaltti Alfa Turku Oy. Yrityksissä on töissä myös sekä Jussin että Petterin lapsia.

Millaista on tehdä töitä sukulaisten kanssa?

— On siinä omat juonteensa, mutta on se nyt ainakin toistaiseksi mennyt hyvin, Petteri Mikkola naurahtaa.

Sukulaisten lisäksi kehuja häneltä saa muukin henkilökunta, jonka osaaminen on avainasemassa yritysten menestymisessä.

— Siitä se paljon on kiinni, että töissä on hyvä porukka. Ei ole työntekijöissä valittamista.

Reilussa 20 vuodessa Ympäristöurakointi on laajentunut 16-17 työntekijän yritykseksi, jonka vuosittainen liikevaihto on 10 miljoonan euron tienoilla.

— Liikevaihdosta 40-50% tulee kuntien ja kaupunkien urakoista ja firmoilta käytännössä loput. Erilaiset infrakohteet muodostavat töistä noin puolet, rakennusten pohjia ja rakennukseen liittyvää työtä on 30 %, ja loput 20 % tulee kierrätyshommista Kiimassuolla, eli siellä me otamme vastaan betonijätettä, betonilietteitä, sadevesikaivolietteitä, puujätettä ja tuhkaa, Petteri Mikkola kertoo.

Jokaiseen homman tarvitaan osaavia tekijöitä, ja välillä sopivien työntekijöiden löytämisessä on ollut haastetta.

— Ei se helppoa ole ollut, mutta on niitä ainakin vielä toistaiseksi löytynyt.

Monet työt ovat sellaisia, että ne oppii Petteri Mikkolan mielestä parhaiten tekemällä.

— Ei kaivinkonetta opi ajamaan kuin ajamalla. Täytyy vain ruveta kaivamaan, ja sitten se joko käy tai ei käy.

Asfaltti Alfan liikevaihto puolestaan on 4-5 miljoonaa euroa, ja levitysaikana työntekijöitä on noin 15. Se tekee asfaltointia lähes koko Etelä-Suomen alueella. Kolmea työntekijää lukuun ottamatta henkilökunta on talvisin lomautettuna.

— Kun Asfaltti Alfa tekee jollekin kunnalle töitä, niin ympäristöstä tulee usein lisää hommia vähän niin kuin kylkiäisenä.

KAAPELIMONTTUJA JA LIIKENNEYMPYRÖITÄ Ympäristöurakoinnin tämän vuoden suurin urakka on hiljattain valmistunut Kartanonkadun liikenneympyrä. Työkohteet 10 LIEKE 2/2023 Hunajayhtymä.

TERHI RAUMONEN

Forssan Ympäristöurakointi ja Asfaltti Alfa rakentavat monenlaisia kohteita liikenneympyröistä liikuntapaikkoihin. Kun koossa on hyvä porukka, hommat hoituvat, sanoo Ympäristöurakoinnin toimitusjohtaja Petteri Mikkola.

Olympiastadionilla näkyy forssalainen osaaminen vaihtelevat vuosittain paljon, mutta Forssan Verkkopalvelut on ollut tasainen työllistäjä.

— Meillä on ollut huhtikuusta 2000 saakka yhteistyötä.

FVP:n edellinen kaivinkoneurakoitsija lopetti silloin. Me ostimme kaivurin ja lupasimme Tulanderin Jyrkille koettaa hoitaa hommat mahdollisimman hyvin, Petteri Mikkola sanoo.

Siitä saakka katkeamattomana jatkunut yhteistyö on käsittänyt kaapelinkaivuuta ja kokonaisia kytkinasemiakin.

— Silloin kun aloiteltiin tehtiin maaseudulla vielä sähkötolppahommaakin. Nykyisin vain puretaan vanhoja tolppia pois, eikä uusia enää laiteta. Sähkötyö on muutenkin muuttunut paljon, nyt rakennetaan paikkoja sähköauton latauspisteille ja aurinkopaneeleille.

Vuosituhannen vaihteessa ostetun ensimmäisen kaivurin jälkeen kalusto on kasvanut aika lailla.

— Meillä on kaksi pyöriväalustaista 16-tonnista kaivinkonetta, 25- ja 30-tonninen telakaivinkone, neljä pyöräkuormaajaa, traktori, sora-auto lavetti-kasettiyhdistelmällä, kaksi pohjajyrää, tiehöylä, ja sitten tietysti asfalttikalustot, joita on aika paljon. Ylivoimaisesti eniten rahaa on kiinni kalustossa. Omia autoja ei ole, vaan meillä on työmailla autoilijoita hoitamassa kuljetuksia.

Talouden huono vire ei ole vielä yritysten toimintaan vaikuttanut, mutta se on näkynyt tarjouspyyntöjen määrässä.

— Niitä ei tule lähellekään samalla tavalla kuin ennen. Viimeisen puolen vuoden aikana kaikista on tullut varovaisia ja tarkempia. Ainakin vielä meillä on kyllä ihan hyvin töitä.

Forssa on Petteri Mikkolan mielestä yritykselle hyvä paikka sijainnin puolesta ja muutenkin.

— Sellaisia kuihtumisen merkkejä täällä kyllä on. Uutta tulee liian vähän, eikä talous nouse. Täällä pitäisi luoda uusia mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle.

melaan ja Akaaseen.

— Erikseen ovat vielä tekonurmikentät jalkapallolle ja pesäpallolle, niitäkin olemme tehneet kymmenkunta. Urheilupaikkojen rakentaminen on vähän semmoinen oma maailmansa, koska se on niin tarkkaa.

Kaikkein tarkinta työtä piti tehdä Helsingissä, kun Ympäristöurakointi ja Asfaltti Alfa osallistuivat Spesifxin aliurakoitsijoina Olympiastadionin peruskorjaukseen, joka valmistui kesällä 2020. Valtava urakka maksoi veronmaksajille yli 300 miljoonaa euroa.

— Ensin kaikki laitettiin tasaiseksi, sitten kaivettiin kaapeleita ja asennettiin kaivoja. Tehtiin keskialueen nurmetuksen pohjat sun muut ja murskeet joka paikkaan. Meidän poika Juhani teki höylällä pohjat ja sitten tulivat asfalttimiehet.

Olympiastadionia koskivat tiukat laatuvaatimukset.

— Korkeusaseman ja sijainnin kanssa piti olla todella tarkka.

Tarkan työn jälkeen Olympiastadionin kenttäalue sai remontin jälkeen Kansainvälisen yleisurheiluliiton 1. luokan sertifikaatin, joka on myönnetty vain 5 %:lle urheilukentistä ympäri maailmaa.

— Se oli ihan mielenkiintoinen työmaa, sanoo Petteri Mikkola ja kertoo käyneensä jälkeenpäin yhden kerran paikan päällä ihailemassa valmista kenttää.

TARKKAA TYÖTÄ STADIONILLA Forssan Ympäristöurakointi on viime vuosina rakentanut myös paljon erilaisia urheilupaikkoja.

— Olemme toimineet urheilurakentaja Spesifix Oy:n aliurakoitsijana: me teemme maanrakennushommat ja laitamme asfaltit, ja heiltä tulevat suorituspaikkojen pinnoitteet. Se on ollut hyvin toimivaa yhteistyötä, Petteri Mikkola sanoo.

Liikuntapaikkoja on valmistunut muun muassa Eerikkilän urheiluopistolle, urheilukenttiä Kaarinaan, Somerolle, TamLIEKE 2/2023

11

Loimaalla tehdään suomalaisiin koteihin sopivia keittiöitä Charmian huippumodernilta tehtaalta valmistuu vuodessa huimat puoli miljoonaa keittiökalusteiden runkokomponenttia. Toimitusjohtaja tietää, että automatisaatio ja digitalisaatio ovat päivän sanat, mutta vähintään yhtä tärkeää on pitää kiinni osaajista.

140 000 neliömetriä levyä sisään, 500 000 erikokoista ja -mallista runkokomponenttia ulos — siinä on Charmian Loimaan tehtaan vuotuinen toiminta numeroina.

— Keittiökalusteiden runkokomponentit valmistuvat kaikki täällä Loimaalla. Niitä tehdään eri väreissä, joista valkoinen on kaikista myyvin. Meillä on ohjelmissa vakiomittaiset kaapit, joita niitäkin löytyy suoraan hyllystä 1500 erikokoista, ja sitten me teemme vielä niin sanottuja merkkikalusteita eli ihan asiakaskohtaisesti eri värejä ja erikoismittoja, Charmian toimitusjohtaja Pertti Lehtinen esittelee.

Levy, jota tehtaan tuotantolinjat materiaalikseen niin ahneesti haukkaavat, on kotimaista lastulevyä, joka tulee Koskisen Oy:n tehtaalta. Lahden seudulla Järvelässä sijaitseva lastulevytehdas on lajissaan Suomen ainut.

Palataan kuitenkin Loimaan Lamminkadulla sijaitsevalle tehtaalle, joka on niin sanotusti viimeistä huutoa.

— Me aloitimme investointiohjelman ja sitä myötä tehdasprojektin 2019. Meillä on täällä aina ollut omaa valmistusta vähän pienemmässä mittakaavassa, mutta nyt tehdään itse

12

LIEKE 2/2023

TERHI RAUMONEN Kuvat: Charmia

lkylieäksseä

nekin tavarat, jotka aiemmin ostettiin alihankintana. Tehtaaseen investoitiin noin kolme miljoonaa euroa, kun sinne rakennettiin tuotantolinjat ja uusittiin infraa kuten sähköt, valaistukset ja paineilmaverkot, Pertti Lehtinen kertoo.

Alkuvuodesta tehtaan kapasiteetti nousee entisestään, kun sinne asennetaan täysin automatisoitu ja robotisoitu poralinja.

— Se antaa meille mahdollisuuden siirtyä myös muitten tuoteryhmien valmistukseen. Lähdetään pilotoimaan kalusteovien valmistusta.

Levyä tehtaassa työstävät keittiökalusteiden osiksi siis robotit, joita paimentamaan tarvitaan toki ihmisiä.

— Tehtaalla on työntekijämäärässä pientä kausivaihtelua, mutta tuotannon puolella on töissä kuusi ihmistä, keskusvaraston puolella kaksi, ja töitä johtaa tuotantopäällikkö Jouni Strömberg. Eli väkeä on todella vähän.

SAAREKE TULI JÄÄDÄKSEEN Loimaan tehdas on uusi ja moderni, mutta Charmian tarina alkoi jo 30 vuotta sitten.

— Tarkkaa päivää en muista, mutta vuonna 1993 juhannusviikolla aamuyöstä hakattiin Kalustetukun kylttiä Loimaan teollisuuskylän tien kupeeseen, ja sillä matkalla ollaan edelleen, Pertti Lehtinen sanoo.

Matkan varrella sekä keittiöt että koko toimiala ovat muuttuneet täysin.

— Siitä ajasta ei ole enää kuin hyvä muisto jäljellä. Toki konsepti oli vähän erilainen silloin, kuten nimikin kuvasi: Kalustetukku myi yksinkertaisempaa ja varastossa olevaa tavaraa.

Ei ollut palvelua ja suunnittelua lainkaan siinä mittakaavassa niin kuin meillä nyt on.

Charmiasta asiakas voi ostaa keittiöönsä vaikka vain yhden tason, mutta myös kokonaisen varta vasten hänelle suunnitellun keittiön kaikkine koneineen. Keittiön suunnittelu onkin isossa roolissa, sillä nykykodeissa keittiö ei enää ole suljetun oven takana oleva, muista asuintiloista erillinen ”emännän valtakunta”.

— Nykyisin keittiö on avattu olohuoneeseen aina kun se vain on mahdollista. Erilaisten varusteiden, mekanismien ja valaistusjärjestelyjen myötä keittiöistä on tullut käyttäjäystävällisempiä ja monimutkaisempia.

Nykyisin yhä useammassa keittiössä harrastetaan ruuanlaittoa. Keittiöitä myös sisustetaan samalla ajatuksella kuin kodin muitakin huoneita — niiden halutaan näyttävän tyylikkäiltä.

Jossain vaiheessa keittiöistä katosivat kaikki kahvat ja vetimet, mutta ne ovat tulleet takaisin.

— Vetimettömiäkin ovia on edelleen, mutta ehkä se suurin buumi on vähän lähtenyt pois. Vetimien erilainen kirjo on ihan eri mittakaavassa kuin mitä se oli 30 vuotta sitten — valikoimaa on tuhansittain.

Liesituulettimet puolestaan ovat muuttaneet ruuanlaittajan silmien korkeudelta liesitasoon.

— Induktiolieteen integroitu liesituuletin on näppärä, saarekkeessa varsinkin hyvin käyttökelpoinen ja helppo asentaa.

Keittiösaareke on esimerkki trendistä, joka tuli ja jäi. Aamiaiskaapista puolestaan innostuttiin hetkeksi kovasti, mutta kysyntä myös laski nopeasti.

Pertti Lehtinen

— Tällä hetkellä keittiöissä suosittuja ovat maanläheiset värit, puunsyykuviot ja kvartsitasot. Vaikka se on tärkeää, miltä keittiö näyttää, niin suomalaiset kyllä arvostavat keittiössä toimivuutta ja käytännöllisyyttä.

ILMAA EI KULJETETA Keittiöalallakin kilpailu asiakkaista on kovaa, mutta Charmialla on siinä koko joukko vahvuuksia, Pertti Lehtinen sanoo.

Ensimmäinen on paikallisuus: Charmia-keittiöitä suunnitellaan ja myydään asiakkaille 13 myymälässä, joista pohjoisin on Oulussa ja eteläisin Espoossa.

— Omia myymälöitä on kaksi, ja loput ovat franchisingsopimuksella toimivia paikallisia kauppiaita, jotka tuntevat paikalliset ihmiset ja olosuhteet. Koko Charmia-ketjussa työskentelee reilut 100 ihmistä, jotka ovat alan vahvoja ammattilaisia. Se on meille iso asia, että meillä on hyviä, palvelualttiita osaajia myynnistä valmistukseen.

Charmiassa on panostettu digitalisointiin ja automatisointiin paitsi tuotannossa myös myynnin prosesseissa.

— Sellaisen ohjeen olen kuullut, että automatisoi ja digitalisoi kaikki minkä pystyt ja pidä osaajista kiinni — se on se resepti, millä menestytään, Pertti Lehtinen summaa.

Paljon puhuttu vastuullisuus on myös yksi Charmian selkeä vahvuus. Tuotantoketju kestää kriittisenkin tarkastelun.

— Meidän keittiöidemme kotimaisuusaste on yli 80 %. Suurin osa meidän alihankkijoistamme on suomalaisia. Toki me myös tuomme maahan tavaraa, koska kaikkia keittiöiden mekanismeissa käytettäviä tuotteita ei valmisteta Suomessa.

Käytämme saksalaisia ja itävaltalaisia tuotteita.

Loimaan tehtaalla syntyvät hukkakappaleet ja sahauksessa syntyvä jäte menevät hyötykäyttöön: Kojonkulman hake Oy muuttaa ne pelleteiksi, joilla lämmitetään mm. Hunajayhtymän tuotantotiloja.

— Toisin kuin monella kilpailijalla ei meidän tehtaalta läh-

de kasattuja lastulevypönttöjä, mikä olisi ilman kuljettamista.

Kaikki tavara liikkuu sekä meiltä että alihankkijoilta paikallisiin logistiikkakeskuksiin osina, jolloin se tyhjän ilman kuljettaminen ja pakkausjätteen syntyminen on ihan minimaalista.

Charmian logistiikkakeskuksissa, joissa tuotteet kootaan asiakkaille, kalusteita on tarpeen tullen mahdollista vielä hiukan räätälöidä.

— Se on itse asiassa aikamoinenkin vahvuus, että meillä pystytään siellä varastolla tuollaista tekemään. Jos asiakas vaikka haluaa komeron, mutta meidän runko on pari senttiä liian syvä, otetaan ne sentit sahalla pois, ja se on siinä. Jos ajatellaan vaikka isoa Iitä, niin ei onnistu — ei niillä ole siellä nurkassa sirkkeliä.

Kaikkeen eivät Ikean tapaiset huonekalujätit tosiaan taivu.

Kun markkina on globaali, pitää tarjonnankin miellyttää yli rajojen. Suomalainen keittiövalmistaja puolestaan tekee tuotteita nimenomaan suomalaisten tarpeisiin ja makuun.

On enemmän sääntö kuin poikkeus, että Suomessa tehty tuote maksaa selvästi enemmän kuin maailmalta tuotu. Näin ei kuitenkaan ole Charmian kohdalla.

— Meidän hintapiste eli hinta-laatusuhde on jos ei nyt ylivertainen, niin ainakin erinomainen. Ei meillä ole ison Iin kanssa mitään hätää hinnallisesti, Pertti Lehtinen yllättää ja raha-asioihin liittyen huomauttaa, että 30 vuoden aikana yhtään laskua ei ole jäänyt maksamatta. Rehti meininki muutenkin on tärkeä arvo: sopimuksista pidetään aina kiinni.

Näistä asemista on hyvä jatkaa tyylikkäiden ja toimivien keittiöiden valmistamista. Pertti Lehtinen on hiljattain palannut messumatkalta Italiasta, mutta sanoo, että mitään mullistavaa uutta tekniikkaa tai trendiä, joka valtaisi keittiöt, ei ole nyt näköpiirissä.

— Tekniikat, joilla pystytään valmistamaan erilaisia pintoja, alkavat olla täydellisiä. Ei enää erota, onko levy oikeaa puuviilua vai melamiinilevyä.

LIEKE 2/2023

13

TERHI RAUMONEN

Sähkömittarit vaihdetaan varttitasetta varten Uuden mittausasetuksen vuoksi tarvitaan sähkömittarit, joissa on enemmän älyä. Sallilan alueella mittarien vaihto alkoi kesän kynnyksellä, Forssassa toimeen tartutaan ensi vuoden puolella.

Projekti kestää monta vuotta, sillä vaihdettavia mittareita on yhteensä noin 33 000 kappaletta.

T

änä vuonna voimaan tulleen uuden asetuksen myötä sähkön mittauksessa siirrytään varttitaseeseen. Nimensä mukaisesti se tarkoittaa sitä, että sähkönkulutus ja -tuotanto rekisteröityy jatkossa tunnin sijaan 15 minuutin jaksoissa. Verkkoyhtiöt on velvoitettu vaihtamaan nykyiset sähkömittarit sellaisiin etäluettaviin mittareihin, joilla varttimittaus onnistuu.

Sallilan verkkoalueella mittarien massavaihto alkoi touko-kesäkuun vaihteessa, kertoo Sallila Sähkönsiirron mittariprojektia vetävä Mikko Harju.

— Uusi mittari tulee kaikkiin käyttöpaikkoihin, mikä tarkoittaa noin 23 000 mittaria. Tähän mennessä on vaihdettu vajaat 3000 mittaria.

Uudet sähkömittarit on valmistanut Aidon, ja niiden tekniikka poikkeaa aiemmista mittareista.

— Vanhassa järjestelmässä mittari luettiin pienjänniteverkkoa pitkin. Aidonin luenta perustuu radioverkkoon.

Uusia mittareita on asennettu eri alueille Loimaan ja Huittisten taajamissa sekä niin sanottuihin mikrotuotantokohteisiin eli esimerkiksi niille asiakkaille, joilla on käytössä aurinkopaneeleita.

Aikaa mittareiden vaihtoon on annettu 2028 loppuun saakka. Mikko Harju arvelee, että Sallilassa päästään maaliin jo vuotta aiemmin.

— Alkuvaihe rullaa massavaihdossa yleensä nopeasti. Loppuvaihe on hitaampi, koska eteen tulee kohteita, joissa mittarin luokse pääsy on haasteellista — esimerkiksi mökkejä, joissa käydään harvoin.

Asiakkaalta mittariprojekti ei oikeastaan muuta vaadikaan kuin sen, että vaihtaja pääsee kohteeseen.

— Tietysti sellainen toive on, että sähkökeskuksen edessä ei olisi tavaraa tiellä.

Keskuksen edessä tulisi olla työskentelyti14

LIEKE 2/2023

Kuvassa vasemmalta Mikko Harju, Kari Virta, Jyri Lehtinen ja Alpo Männikkö.

laa, määräysten mukaan 80 cm.

Varttitaseen käyttöönotto liittyy lähinnä sähkön tuotantorakenteen muutokseen, eikä sillä ole vaikutusta esimerkiksi asiakkaan sähkölaskuun. Onko uudesta älymittarista kuitenkin jotain hyötyä asiakkaalle?

— Asiakas saa tarkempaa tietoa omasta kulutuksestaan. Kehittyneemmän luentajärjestelmän ansiosta voidaan tulevaisuudessa saada vikatilanteista hälytyksiä, joihin pystytään valvomossa reagoimaan jo ennen kuin asiakas on itse huomannut mitään. Saadaan siis reaaliaikaista tietoa siitä, mitä verkossa tapahtuu, Mikko Harju sanoo.

Uusissa sähkömittareissa on myös HAN-portti eli kotiautomaatioliitäntä.

— Ne, joilla on vaikka sähköauton latausta tai aurinkopaneelit käytössä, saavat HAN-portista oman kulutuksen tietoa ulos reaaliajassa. Älykkäät laturit ja invertterit pystyvät hyödyntämään tätä tietoa ja tekemään ohjauksia. Se on uusi juttu, jota vanhoissa mittareissa ei ollut.

”IHAN JEES HOMMAA” Sallilan verkkoalueella mittareita vaihtavat Vertek Oy:n sähköasentajat. Kari Virta vastaa puhelimeensa työn ääreltä Huittisista. Hän on juuri saanut mittarin asen-

nettua paikalleen, joten on sopiva hetki kertoa vähän kuulumisia.

Kari Virta tuli töihin Sallilaan heinäkuussa 1982, joten takana on jo kunnioitettavat yli neljä vuosikymmentä alan hommia.

— Ensiksi ilmajohtotöitä ja sitten maakaapelointihommaa. Muutaman kuukauden olen nyt vaihtanut mittareita, hän kertoo.

Usein asiakkaat kyselevät häneltä, eikö mittarinvaihdosta voisi soittaa ja sopia ajankohtaa etukäteen.

— Se ei ikävä kyllä käy, koska meiltähän menisi kaikki aika sitten siihen soitteluun.

Eläke häämöttää neljän vuoden päästä, eikä Kari Virtaa yhtään haittaisi, vaikka mittarihommia riittäisi siihen saakka.

— Siistimpää hommaahan tämä on kuin maakaapelin laitto kuramonttuihin, ja aika paljon kevyempääkin.

Asentajan työssä hän on kaiken kaikkiaan viihtynyt hyvin.

— Työt ovat olleet vaihtelevia, ja tykkään olla pihatöissä. Huonoja ilmoja on tietysti joskus, mutta kaikkeen tottuu. On mukavaa, kun näkee erilaisia ihmisiä. Työkaveritkin ovat aina olleet ihan mukavia.

Huittisissa asuvan Kari Virran viisi lasta ovat jo maailmalla. Vapaa-aikana hän käy mielellään vaimonsa kanssa huutokau-

poissa. Mitä on löytynyt?

— Talonpoikaistavaraa ja vanhoja Arabian astioita on tullut kerättyä.

Loimaan puolella Jyri Lehtinen on hyvässä vauhdissa: mittareita on tullut vaihdettua tuhatkunta. Taitaa homma käydä jo aika nopeasti?

— Aikaa menee kymmenestä minuutista puoleen tuntiin, se vaihtelee paljon olosuhteista riippuen. Mutta joo, onhan se vauhti varmaan kasvanut, kun ylimääräiset liikkeet ovat jääneet pois, hän myöntää.

Jyri Lehtinen vaihtoi kuljetusalalta sähköhommiin, joissa on viihtynyt kohta 15 vuotta.

— Ihan jees hommaa tämä on. Saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, eikä tarvitse kauaa olla samassa kohteessa. Se vaihtelevuus on työn hyvä puoli.

Jyri Lehtisen kotijoukkoihin kuuluvat vaimo, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Hän harrastaa metsästystä.

— Kesäisin reissataan asuntovaunun kanssa Suomessa. Ai lempikohde? No, esimerkiksi Ruissalo — se on semmoinen perinteinen kauden lopetuspaikka syksyllä.

Ypäjällä kokoontuu aamuseitsemältä kolmen asentajan porukka, joka hajaantuu omiin työkohteisiinsa. Mittareita vaihtamaan suuntaa Alpo Männikkö, jolla on sähköasentajan uraa takana 18 vuotta.

— Aiemmin tein verkostoasentajan töitä eli maakaapelointia, sähköliittymiä ja linjan korjauksia. Siirryin mittarihommiin tänä vuonna. Varmaan reilu kuutisen tuhatta mittaria pääsen vaihtamaan, Alpo Männikkö arvelee.

Työn hyviksi puoliksi hän mainitsee samat asiat kuin kollegansa: vaihtelevuuden ja työskentelyn ulkoilmassa. Hän asuu Ypäjällä, ja työmatka on sopivan lyhyt, kolmisen kilometriä.

— Asun 50-luvun puutalossa, joten harrastuksena on polttopuiden teko. Muunkinlainen liikunta kyllä. Viime talvena en käynyt hiihtämässä, mutta toissa talvena olin, ja tänä talvena saatan mennä — varsinkin jos tulee lunta, hah. Keskustasta menee Pertunkaarelta hyvät ladut Talastuvalle.

Mukavinta vapaa-aikaa Alpo Männikkö viettää 7-vuotiaan tyttärensä kanssa.

— Tytön kanssa kaupunkiretkeillään. Se on ihan parasta.

TARPEEKSI PÄÄLLE, NIIN TARKENEE Forssassa isketään ensi vuonna mitta-

Jesse Salo ja Matias Vinnikainen Forssan Verkkopalvelut.

reiden kimppuun nuoruuden innolla ja energialla. Monivuotiseen mittarinvaihtoprojektiin osallistuvat omien töidensä ohella kaikki Forssan Verkkopalveluiden asentajat, mutta ”päämittarimieheksi” ryhtyy vuonna 2018 taloon tullut Matias Vinnikainen.

— Opiskelin sähköasentajaksi Forssan ammatti-instituutissa ja tulin tänne ensin harjoittelijaksi, sitten määräaikaiseksi työntekijäksi, ja nyt olen täällä töissä vakituisesti. FVP on mukava työpaikka ja työkaverit hyviä. Näissä hommissa pääsee näkemään vähän maailmaa eikä ole missään yhdellä liukuhihnalla niin sanotusti, hän sanoo.

Ennen vaihtoprojektiakin mittarihommia on riittänyt: rikkinäisiä mittareita on pitänyt vaihtaa ja etsiä vikoja, kun yhteys mittariin on katkennut.

— Katkoja ja kytkentöjä tehdään paikan päällä, koska mittarit eivät vielä ole etäkatkottavia, ja teen myös kaapelinäyttöjä eli kun jossain tehdään maansiirtotöitä, menen merkkaamaan alueelle meidän kaapelit, Matias Vinnikainen kertoo toimenkuvastaan.

Ensi vuonna työn painopiste siis siirtyy mittareihin. Forssan urakan laajuus on noin 10 000 sähkömittaria.

— Hyvä että saadaan uudet sähkömittarit, koska vanhat alkavat olla jo sen verran iällä. Vaihtaminen on itsessään aika nopea operaatio, muutama minuutti jos kaikki menee hyvin. Olosuhteista se tietysti riippuu, ja ne vaihtelevat — onko mittari sisällä vai ulkona, ja miten helposti sen luokse pääsee, onko se korkealla vai mukavassa työskentelytasossa.

Matias Vinnikainen on ihan kunnon ”vorssalainen”, sillä hän on viimeistä Forssan sairaalassa syntynyttä ikäluokkaa.

Hän viihtyy kotikaupungissaan hyvin. Vapaa-aikaan kuuluu muun muassa koiran kanssa lenkkeilyä.

— Ei ole varsinaisia harrastuksia, mutta kaikki mitä pääsee tekemään moottorivehkeiden kanssa on aina kiinnostavaa.

Kesäisin tykkään moottoripyöräillä lähiseuduilla. Esimerkiksi Pilpalassa Cafe Lättiksessä tuli käytyä useamman kerran viime kesänä.

Yksi Matias Vinnikaista mittariurakassa auttava kollega on hänelle erityisen tuttu mies: Jesse Salo oli hänen luokkatoverinsa ammatti-instituutissa.

— Jesse on reipas työkaveri ja samanhenkinen tyyppi kuin minäkin, joten on ollut mukava tehdä hommia työparinakin, Matias Vinnikainen kehuu.

Jesse Salo on myös kotoisin Forssasta, tullut taloon samana vuonna kuin Matias ja viihtyy FVP:n hommissa hyvin. Ala on tuntunut omalta.

— Työyhteisö on hyvä ja hommat monipuolisia, melkein joka päivä vaihtelevat.

Aina ei ole edes sähkötyöhommaa, vaan on puiden kaatoa ja metallihommia, vähän kaikennäköistä. Aika paljon ollaan ulkona, ja onhan niitä huonojakin kelejä, mutta sopivat vaatteet vaan päälle, niin tarkenee.

Kun on vaihtelua, niin viihtyy ja jaksaa tehdä, Jesse Salo sanoo.

Hänkin viihtyy kotikaupungissaan hyvin.

— Hyvä työpaikka on pitänyt minut Forssassa, ja täällä ovat kaikki kaveritkin.

Työn ulkopuolella aika kuluukin paljolti kavereiden kanssa. Mitään vakituista harrastusta ei juuri nyt ole, vaan keksitään milloin mitäkin, Jesse sanoo.

— Kesällä tykkään viettää vapaa-aikaa ulkona.

LIEKE 2/2023

15

TERHI RAUMONEN

Kukonharjassa tuotetaan pian kananmunia auringon voimalla Juhani Helmisen maatilalla komeilee yli 100 metriä pitkä rivi uutuuttaan kiilteleviä aurinkopaneeleja. Toiveena on, että aurinko antaa jatkossa jopa puolet tilan käyttämästä sähköstä.

M

eistä jokainen syö vuodessa keskimäärin 200 kananmunaa. Jotta saamme munia ruokapöytiimme, tarvitaan maatiloja. Tuottajat puolestaan tarvitsevat kanojen, tuotantorakennusten ja työvoiman lisäksi jotain, mitä me kuluttajat emme heti tule ajatelleeksi: sähköä, paljon sähköä.

— Sähkönkulutus tilalla on vuodessa 200 megawattituntia, kertoo Huittisten Kukonharjan kylässä maa- ja metsätaloutta harjoittava Juhani Helminen.

Vanhalan tilalla tuotetaan vapaan kanan munia, ja yrittäjän itsensä lisäksi tilalla työskentelee kaksi ukrainalaista työntekijää.

200 MWh vastaa noin 10 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Mikä nielee noin paljon energiaa?

— Eniten ottaa ehkä kananmunantuotantorakennuksien ilmanvaihto ja erilaiset hihnat, joita siellä pyörii. Sähkömoottoreita on halleissa todella hurja määrä.

Puhutaan sadoista moottoreista. Valmistan myös itse rehua eläimille ruuaksi.

Vuoden aikana sitä tarvitaan noin kolme miljoonaa kiloa. Rehumylly jauhaa eri raaka-aineet, joita voi olla kymmenkunta, sekoittajaan, josta rehu kulkee montaa eri kuljetinta pitkin yläilmoihin ja sieltä annostelusiiloihin. Sähkömoottori pyörii siis todella paljon.

Energiankulutuksessa on jonkin verran vuodenaikoihin liittyvää vaihtelua. Syksyn sadonkorjuuaika tarkoittaa kulutuspiikkejä.

— Tontilta löytyy kolme kuivuria. Kun ne jauhavat ympäri vuorokauden, niin kulutusta tulee paljon. Kerran kun kaikki olivat samaan aikaan päällä, menivät sellaiset isot kahvasulakkeet tuolta kaapista.

Se ei ole ihan vitsipuhetta, että ne saattavat olla kuumat. Ne olivat ihan järkyttävän kuumat! Mutta ne vaihdettiin, ja jatkettiin tekemistä.

Sähköä nykyaikainen maatila tarvitsee myös tiedonsiirtoon. Työt eivät tule vieläkään tehdyksi vain istumalla, mutta työpöydän ääressäkin saa kyllä paljon tietoa siitä, miten hommat rullaavat.

— Minulla on valokuitua koko kiinteistö täynnä. Jokaiseen rakennukseen menee valokuitu, ja ne ovat kaikki verkossa: lämpölaitos, kuivurit, kananmunantuotantorakennukset, konehalli ja lämmin konehalli. Näen kaikista ajantasaiset tie-

dot puhelimella ja tietokoneella ja pystyn myös säätämään toimintoja niissä.

HUOLELLISEN HARKINNAN TULOS Viime vuonna alkanut energian hintojen nousu näkyi kaikkien sähkölaskuissa, euromääräisesti eniten tietysti niillä asiakkailla, joilla kulutus on suurinta. Siis esimerkiksi Juhani Helmisen maatilayrityksellä.

— Siinähän mentiin vuosikymmenet aika tasaista vauhtia, mutta sitten pörssihinta rupesi heittelehtimään kovaa. Kun puhutaan näin suuresta energiankulutuksesta, niin sähkölasku on ihan hirveä kustannuserä, Juhani Helminen sanoo.

Energiakriisi siivitti aurinkopaneelimarkkinat hurjaan nousuun, ja paneelikauppiaita alkoi tupsahdella ihmisten oville — myös Kukonharjaan.

— Myyjiä on ollut liikkeellä tosi paljon.

Pohjanmaalta astikin kävi myyntiedustajia, ja puhelin soi pitkin kesää. Siltä se haiskahti, että joukossa oli vähän huonompaakin myyjää. Oli sitten tällainen iso tai pienempi kohde, niin kannattaa ottaa aurinkopaneeliratkaisu luotettavalta taholta. Kaikilla ei ole minkäänlaista kokemusta niiden suunnittelusta eikä asentamisesta.

Tähän tulokseen Juhani Helminen tuli kuunneltuaan monta myyntipuhetta. Hän myös kuuli tapauksista, joissa aurinkopaneelit hankkinut asiakas on joutunut pettymään.

— Olen kuullut sellaisistakin urakoista, jotka ovat jääneet täysin kesken. Asiakkaalle on jäänyt käteen vain puulavalla olevia aurinkopaneeleita. Kannattaa miettiä tarkkaan, kenen kanssa tekee yhteistyötä, oli ala sitten mikä tahansa.

Juhani Helmiselle itselleen aurinkopaneelien hankinta oli pitkän harkinnan ja

Kuva: Juhani Helminen

Kuva: Markus Juhala

16

LIEKE 2/2023

Kuva: Markus Juhala

"Odotukset ovat sellaiset, että paneelit tuottavat 40-50 % vuotuisesta sähkönkulutuksesta."

Kuva: Juhani Helminen

perehtymisen tulos.

— Seurasin alaa monta vuotta, ja oli selvästi nähtävillä, että tekniikka ottaa aikamoisia harppauksia. Päätin odottaa, koska paneelit kehittyivät koko ajan paremmiksi, ja niin siinä kävikin. Tuli kaikennäköisiä päivityksiä ohjauksiin ja sovelluksiin ja paneeleihin. Nämä kaksipuoliset paneelit, jotka minullekin sitten tulivat, ovat omasta mielestäni tyylikkäämmän näköisiä, ja ennen kaikkea ne pystyvät vastaanottamaan enemmän energiaa.

Varsinaisen investointipäätöksen Juhani Helminen teki kaksi vuotta sitten.

— Maailmantilanne sai energianhinnan pomppoilemaan ja näin, että nyt tämä investointi on järkevää toteuttaa.

MAALIIN ASTI HYVÄLLÄ ASENTEELLA Juhani Helminen päätyi hankkimaan Sallilalta aurinkopaneelit, jotka asennettiin

tänä syksynä maatelineille pihatontin reunaan. Paneelikentän nimellisteho on noin 100 kWp. — Jos armeijatermein lähdetään perusasioista liikkeelle, niin projektin johtaminen koko hommassa oli ihan erinomaisella tasolla. Olen paljon nähnyt erilaisia urakoita ja projekteja, olen rakentanut paljon kaikenlaista tänne ja ollut monessa mukana. Olen nähnyt miten asiat tehdään huonosti ja miten ne tehdään hyvin. Sallilalla se projektin johtaminen oli todella ammattitaitoista, ja hommia vietiin hyvin eteenpäin, Juhani Helminen kiittelee.

Paneelien asentaminen tosin viivästyi alkuperäisestä aikataulusta, koska maailmantilanteesta johtuen tilatut tavarat eivät saapuneet ajallaan Sallilan varastoon.

— Siihenhän ei kukaan voinut vaikuttaa. Tärkeää oli se, että kommunikaatio oli hyvällä mallilla: asiakkaalle kerrottiin

kaikesta, myös viivästymisestä. Yhdessä sopiminen ja suunnittelu eteenpäin tilanteen mukaan, sitä arvostan kaikissa projekteissa. Lyhyesti sanottuna projekti meni juuri niin kuin oltiin sovittu ja tuotiin maaliin asti hyvällä asenteella.

Erityistä kiitosta Juhani Helminen antaa Sallilalle myös dokumentaatiosta.

— Kaikilta toimittajilta ei saa minkäänlaista selvitystä lopuksi, ei tämmöisiä siistejä kuvamateriaaleja koko projektista eikä muita asiakirjoja, mitä nykypäivänä vaaditaan. Paneeleita varten piti hakea kaupungilta toimenpidelupa. Huittisista tuli rakennusvalvonta katsomaan työmaan, ja hekin kehuivat, että dokumentit oli tosi hyvin tehty.

Juhani Helminen haluaa kiinnittää huomiota myös yksityiskohtaan, jossa urakoitsijan ammattitaito punnittiin.

— Täällä on automaattinen aggregaattihuone, eli sähkökatkon sattuessa aggregaatti lähtee heti päälle ja hoitaa koko kiinteistön sähköntuotannon. Moni paneeleja tarjonnut väitti minulle, ettei aggregaattia tarvitse huomioida aurinkovoimalaa rakennettaessa. Sallilassa tiedettiin heti, että jos virta katkeaa verkosta, täytyy aurinkovoimalankin puolen katketa. Muuten voisi tulla aikamoinen leimahdus johonkin suuntaan, eli remontin määrä olisi aika suuri.

Harmaana alkutalven päivänä aurinkopaneelien tuotto Kukonharjassa on minimaalista. Juhani Helminen tähyileekin jo kevääseen.

— Jos helmikuu on aurinkoinen, silloin voi mahdollisesti jo saada tuottoa. Paneelit on sijoitettu niin, että aurinko paistaa niihin suurimman osan päivästä. Odotukset ovat sellaiset, että paneelit tuottavat 40-50 % vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

LIEKE 2/2023

17

TERHI RAUMONEN

Historiallisten tehdasrakennusten vastuullinen vaalija

Renor Oy:lle vastuullisuus ei tarkoita kauniita puheita, vaan konkreettisia tekoja.

Tuorein niistä on suuren aurinkovoimalan käyttöönotto Forssassa Finlaysonin Vanhalla Kutomolla.

Y

Kuva: Renor Oy

llätys: Renor-nimi ei tule remontoinnista, vaan sanoista Real Estate Uponor. Siis Uponorin kiinteistöistä.

Yrityksen juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse puuseppä Aukusti Avoniuksen Lahteen perustamaan huonekalutehtaaseen, josta kasvoi Asko-Yhtymä.

— Toiminta laajeni metallisten huonekalujen valmistukseen. Tuli tytäryhtiö UPO eli Uusi Putkisänky Osakeyhtiö, joka teki hetekoita metalliputkesta ja myöhemmin kodinkoneita. 1980-luvulla Finlayson fuusioitiin Asko Yhtymään. Vuosituhannen lopussa kiinteistömassa erkautettiin ydinliiketoiminnoista. Perinteinen tehdastoiminta oli silloin monessa kohteessa jo loppunut ja etsittiin uutta käyttöä suojelluille punatiilisille teollisuuskiinteistöille. Asko Kiinteistöistä tuli silloin Renor Oy, toimitusjohtaja Marko Liimatainen kertaa.

2004 Renorin omistajiksi tuli yhtiöidensä kautta yksityishenkilöiden joukko, joka on jatkanut kiinteistöjen omistamista, vuokraamista ja kehittämistä Porissa, Lahdessa, Porvoossa, Vantaalla ja Forssassa, jossa Vanhalla Kutomolla on Renorin vuokralaisina kymmeniä eri alan yrityksiä. Jotkut niistä ovat varta vasten halunneet hakeutua historiaa havisevien seinien suojiin.

— Onhan tämmöinen punatiilimiljöö ihan eri asia kuin elementeistä tehty uudisrakennus. On paljon asiakkaita, jotka nimenomaan haluavat sijoittua tällaiseen ympäristöön. Toisaalta on sitten asiakkaita, joille sillä ei ole mitään merkitystä.

Ne samat suojelumääräykset, jotka takaavat, että me saamme ihailla Finlaysonin jylhiä tehdasrakennuksia, voivat omistajalleen olla myös taakka. Sen asian kanssa Renor kamppailee parhaillaan Vantaalla, jossa se omistaa Silkkitehtaan korttelin.

— Yhtä osaa korttelista ei ole vielä saneerattu, ja se on todella huonossa kunnossa.

Nykypäivänä pitäisi tehdä terveellistä ja turvallista toimitilaa, mutta Renor Oy:n toimitusjohtaja valitettavasti tuosMarko Liimatainen. ta raadosta ei tule 18

LIEKE 2/2023

sellaista syntymään. Se on kuitenkin suojeltu. Miten siitä sitten syntyy, siitä on keskustelu käynnissä.

GEOENERGIAA JA AURINKOVOIMAA Aikaansa seuraavana yrityksenä Renorilla on vastuullisuusohjelma. Kolme sen keskeistä aluetta ovat kiinteistöjen saneeraushankkeet, jätehuolto ja energia, joka on kaikkein merkittävimmässä osassa rakennusten ympäristökuormassa.

Vastuullisuusasiat jäävät helposti sanojen tasolle, tavoitteiksi vuosien päähän ja sanahelinäksi, Marko Liimatainen sanoo.

— Meidän tulokulmamme vastuullisuuteen on se, että julistamisen sijaan tullaan tähän asiaan arkipäiväisen tekemisen kautta. Niissä asioissa, mitkä meillä ovat isoja ja merkityksellisiä, pyritään jatkuvasti parantamaan.

Renor onkin ollut vahvasti etukenossa uusiutuvan energian hyödyntäjänä. Porissa se omistaa 1800-luvun lopussa valmistuneen puuvillatehtaan kiinteistön, jossa nyt toimii kauppakeskus. Rakennuksen katolle valmistui 2017 aurinkovoimala, jota viime kesänä laajennettiin. Voimalan vuosituotanto on ollut noin 500 MWh, ja laajennuksen myötä se kasvaa noin 300 MWh. Forssaan valmistui aurinkovoimala marraskuussa. Paneelikentälle löytyi sopiva paikka joen varresta tehdasraken-

nuksen takaa.

— Alue, mihin se sijoitettiin, on ollut tyhjäkäytöllä. Se on oikein hyvä ja helppo paikka ja aurinkoisuuden kannalta oikeastaan paras mahdollinen. Voimalan vuosituottoarvio on 550 MWh, jolloin se olisi lähellä puolta Finlayson-alueen sähköenergian vuosikulutuksesta. Seuraavaa aurinkovoimalaa suunnittelemme Lahteen.

Vuosien kokemus Renorilla on myös maalämmöstä, jota Marko Liimatainen kutsuu mieluummin geoenergiaksi, koska sitä käytetään lämmittämisen ohella myös jäähdyttämiseen.

— Meillä on Porissa ollut 10 vuotta yksi valtakunnan suurimmista geoenergialaitoksista. Vantaalla Silkkitehtaalla on toinen geoenergialaitos. Lahdessa puolestaan on omansa eri teknologialla, eli siellä otetaan pohjavedestä lämmitys- ja viilennysenergiaa. Askonalueella tuotettiin vuonna 2022 pohjavedestä energiaa yhteensä 1100 MWh, mikä vähensi hiilidioksidipäästöjä 82 tonnilla. Järjestelmä on ensimmäinen laatuaan Suomessa, ja joidenkin kaupunkien energialaitokset ovat käyneet tutustumassa siihen. Varmaan me teemme jotain oikein, kun energiaalan ammattilaisetkin haluavat tulla tutustumaan ja ottamaan oppia, Marko Liimatainen myhäilee.

A R E S T I K A K K O S P A R M I

T A T I

R U S K E H A U O K P U U L A J E E T I T L A A J T A

A V O M I A H A A T A A I L N A K I A L A A A R R I A V A U T

L I H A T A K I L A

K U J A T

A R A R A E T T N I A H R A A R T P O A N

A M L U A U T A O N R N I I S O T O A H A A N A I S I I P V A A L R O I T

I S A S T S G A U U R S U S L O U R V A A T T A A V S I T O L A A

A N O A

I K T O I M K I A T T A O J R E E A L L T I L A K A K P O R A A R R O I I T N O T S T A I U M A S A M

A N I T R A L A A T I A S A N O N T A

LIEKE 1/2023 RISTIKON RATKAISU

Jorma Kemppainen 2023

RISTIKKO alias Apis

Onnea!

VUOTAVIA

Matintalo

Maista!

ZZ

Israelin parlamentti

Indi- ? ana

röyhkeän verbi -viiva

tohveää-leita nitteitä

nupien paikka

I. V. RENKI

Matti

lörppö

SpedneSeatmalli -katse

x2

kursailet naisia

ma Im uel n

uus ri u R vuo

suojaoli pu

Donald anJohnes

T neikk n a-

Soller

Niinistö

Eerik

eloisa

gVaaun h

Oulua seikkoja

imoja

kuunsa viimeisiä

Oranjeen

kultaHarju

ehtoon aikaisia

Hyry Tuuri

-pot

Lahtaa sika!

Sn

Meri

painon-

Z

Z

-liike

musikaali

.

. .. . .. . .

Ristikon 1/23 voittaja on Hilpi Heikkilä Forssasta.

. . . .

. .

.. . . .. . .. . . . . . . .

.. . . .

fanitettavia

x2

mielensuunta

monio tauk

lehteilan- lä

laajaalaisia

sioita

lisätä

IVELIÖ

Ristikon oikein täyttäneiden kesken arvotaan palkinto.

Nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin

Täytä ristikko ja lähetä se 31.1.2024 mennessä: Sallila Yhtiöt, Loimijoentie 65, 32440 Alastaro. Voit vastata myös nettilomakkeella osoitteessa www.sallila.fi/ristikko tai www.forssanenergia.fi/ristikko.

LIEKE 2/2023

19

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta!

Puh. 029 70200 111, www.forssanenergia.fi

Puh. 03 412 61, www.fvp.fi

Puh. 02 76 431, www.sallila.fi