Partioviikon vilinää Huhtikuun lopussa pääkaupunkiseudulla tapasi tavallista enemmän huivikauloja,
kun partiolaiset kerääntyivät yhdessä juhlistamaan yhtä vuoden hauskimmista viikoista. Partioviikkoa vietetään joka kevät – mutta tiedätkö miksi? TEKSTI Liinu Yli-Hongisto KUVAT Alex Inkiläinen, Julius Kuula, Tuukka Lehtinen, Susanna Mikander ja Esko Raikunen
P
artioviikko sijoittuu Suomessa aina sille viikolle, jolla vietetään Yrjönpäivää (24.4). Pyhä Yrjö
23.4. hotelli St. Georgen Wintergarden
eli Pyhä Yrjänä on partiolaisten suojeluspyhimys. Legendan mukaan hän pelasti prinsessan ja koko kaupungin lohikäärmeeltä. Yrjönpäivää
on vietetty partion alkuajoista asti sinä päivänä, jona Pyhän Yrjön kerrotaan kuolleen.
Partio esillä Partioviikolla
partiossa
tapahtuu
tavallista
enemmän.
Tänä vuonna partioviikon valtakunnallisena teemana oli aikuisrekrytointi – eli tapahtumat keskittyivät erityisesti uusien aikuisten mukaan saamiseen. Lukuisten tempausten avulla partiolaiset pyrkivät näkymään ja kuulumaan myös niille, jotka eivät harrastusta vielä tunne. Tälle aukeamalle on kerättyä tunnelmia Partioviikon eri
Aikuisten moderni afterwork -iltanuotio
Helsingin
kes-
kustassa hotelli St. Georgen
tapahtumista. Lue lisää Heppumediasta piirin nettisivuilta:
Wintergardenissa keräsi yli
www.päpa.fi.
sata partiolaista ja ei-vieläpartiolaista aikuista nauttimaan tunnelmasta ja hyvästä
www.päpa.fi
ohjelmasta tiistai-iltana 23.4.
25.4. partioasemalla
7. nopeimmat pt-skabat kokosivat aikuiset ja vaeltajat kamppailemaan nopeimman tittelistä. Lähtö tapahtui Partioasemalta ja rasteja kierrettiin keskustan alueella torstai-iltana 25.4.
14