Pilvilinnoja ja kuolleita kulmia -zine

PILVILINNOjA Z i n e Espoosta kaupungista, maisemista ja asumisesta

JA

kuolleita kulmia Henri Salonen & Thomas Södergård

Här ska vår lycka och framtid gro! E och så S, B, O! Barbara Helsingius Espoon Valssi / Vårt Esbo

Pilvilinnoja ja kuolleita kulmia Pilvilinnoja ja kuolleita kulmia -lehti on tehty osana saman nimistä valokuvanäyttelyä, joka järjestettiin Tapiolassa Heikintorin ostoskeskuksessa tammikuussa 2022. Valokuvakuvanäyttely kuten tämä lehtikin koostuvat Henri Salosen ja Thomas Södergårdin vuosina 2014-2021 ottamista valokuvista sekä artikkeleista, joita lehteen ovat kuvaajien lisäksi kirjoittaneet Sara Vainio ja Johanna Brummer. Heikintorilla järjestetyn näyttelyn tilasuunnittelusta vastasi Salosen ja Södergårdin lisäksi sisustussuunnittelija Essi Mikkola.

Valokuvat ja artikkelit käsittelevät Espoota kaupunkina, ympäristönä ja mielenmaisemana.

Sisältö 2 Esipuhe – valokuvia Espoosta 3 Mitä on Espoo?

4 Prologi: Ave O.L.A.R.I 5 Paikan henki 13 Neljä vuodenaikaa 19 Työmaa 21 Länäri Legends 27 Aluekeskukset – Genesis 28 Laitmanintie

Valitse taiteilijasi Henri Salonen

Johanna Brummer

VALOKUVAT, ULKOASU JA SANAT

SANAT JA NÄKEMYS

Salosen lapsuuden Espoossa asfaltti ulottui vain kylän päätielle ja naapurustosta löytyi yllin kyllin hylättyjä taloja, joissa sai hajottaa paikkoja.

Johanna ”B” Brummer on arkkitehti, opettaja ja Stadin vähiten vihainen pyöräilijä.

Sara Vainio

Thomas Södergård

SANAT JA KADUNKEMIA

VALOKUVAT JA SANAT

Sara on Tampereen Pispalasta kotoisin oleva ulkoilmaihminen ja kiipeilyihminen.

Päivisin hän toimittaa uutisia Länsi-Siperian suurimmassa päivälehdessä.

Tume on kuljeskelija, joka seuraa pelolla, miten uusi Laatikkolaiva nousee vanhan skeittiparatiisin tuhkista.

JULKAISTU 2022 SIVUJA 31 KANSI Henri Salonen TAKAKANSI Thomas Södergård PAINO Suomen Uusiokuori, Somero NÄYTTELYN JA JULKAISUN TUKIJAT Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry, Taiteen edistämiskeskus, Olarin Panimo, Kyrö Distillery KIITOS Valter Sandell (asunut Sunassa ja Viherlaaksossa), Essi Mikkola ja Hilla Kurki ISBN 978-952-94-5895-0 (PEHMEÄKANTINEN) ISBN 978-952-94-5896-7 (PDF)

1

ESIPUHE

Valokuvia Espoosta ESPOO ON HAJAUTETUSTI rakennettu kaupunki, jossa kaupunkeihin usein liitetyt jakolinjat kuten kantakaupunki, keskusta ja lähiö hakevat muotoaan eriskummallisella tavalla. Pilvilinnoja ja kuolleita kulmia näyttelyn sekä tämän julkaisun valokuvilla ja kirjoituksilla olemme pyrkineet vangitsemaan Espoon mahdollista omalaatuisuutta ja toisaalta sen takuulla haaleaa mitäänsanomattomuutta.

Vuosikymmenten ajan Espooseen on rakennettu toisistaan erillään olevia asuintalojen keskittymiä – satelliittikaupungin mutaatioita – joissa toistuvat toiveet keskiluokkaisesta suojatusta esikaupunkilaiselämästä luonnon helmassa josta on vain puolen tunnin ajomatka pääkaupungin antimiin. Pientaloalueiden huolellisesti leikatuilta nurmikoilta ei kuitenkaan ole pitkä matka kulahtaneisiin ostoskeskuksiin, rapistuneisiin autiotaloihin, Westendin linnoihin, Suomen Piilaaksoon tai kaupungin varjopuolella viihtyviin, maailmalta rantautuneisiin urbaaneihin alakulttuureihin.

Näyttelyn edustamassa Espoossa näkyy harvoja ihmisiä ja ympäristö sen tuottamat mielenmaisemat valtaavat tilan. Tiedämme mitä on sahata Länsiväylää edestakaisin ja muistamme miten suurin osa matkasta tuntui loputtoman tylsältä; ohi siintäviä metallisia äänivalleja, betonisia sillan alustoja, katse lasittuneena horisontissa… kunnes tuore kromi- tai väripommi välähtää katsekentässä ja on pakko kääntää hetkeksi päätä.

Nyt osa näistä ohitse kiitävistä espoolaishetkistä on muotoutunut näyttelyn valokuviksi sekä tämän julkaisun sisällöksi.

LAAJENTTUVA KAUPUNKI rakentuu kaavoituksen ja kaupallisuuden ehdoilla. Kaupungin loppukäyttäjät, sen asukit, pääsevät hyvin rajallisesti vaikuttamaan siihen millaiseksi YIT, CityCon tai Skanska kulloisenkin alueen muovailee. Taloudelliset intressit painavat päätöksissä eniten ja tilat annetaan ihmisille käyttötarkoituksiinsa sementoituina: Toimistokortteli – töitä varten, leikkipuisto – leiki, kauppakeskus – osta ja poistu ja lähiö, jonne tulet nukkumaan ja josta lähden aamulla töihin – jos lähdet. Se mikä ei ole tilan ensisijaisen käyttötarkoituksen mukaista on sellaista mitä tilat ja paikat hylkivät.

Tunnemme kuitenkin vetoa paikkoihin sekä alueisiin, jotka pakenevat tiettyä, ennalta määrättyä merkitystä tai käyttötapaa. Epäselvät tilat kutsuvat vierailijansa antamaan niille oman merkityksen. Se laukaiseen toimijuuden eri tavalla kuin työpaikalle tuleminen tai kauppaan saapuminen. Kyse ei enää ole siitä, mitä meidän siellä odotetaan tekevän, vaan siitä minkä merkityksen haluamme paikalle itse antaa tai siitä löytää.

Henri & Thomas

Pub Heinähattu, Vaasankatu, Helsinki. 26.8.2015.

2

O

LSINKI?

E –WHERE IS H

MITÄ ON ESPOO? Koostumus

Autoteitä

Metsää

Maan- ja merenmutaa

Espoon virallinen väkiluku oli Espoon kaupungin mukaan 292 796 henkeä vuodenvaihteessa 2020/2021.

Asukasluvun ennustetaan nousevan lähivuosina yli 300 000:een.

3

.

L .

O PROLOGI

A

Ave

Nimestään huolimatta Olarin kirkko sijaitsee Niittykummussa.

Ennen aluekeskukseen siirtymistä käymme henkisesti valmistautumassa tässä Käpy ja Simo Paavilaisen suunnittelemassa piruntorjuntabunkkerissa.

.R . . ”Aikansa parasta kaupunkisuunnittelua.”

I

vetuloa 0221 0 alue le: Ter el

4

Teksti Johanna Brummer KuvaT Henri Salonen

Paika henki 5

n Arkkitehti JOHANNA BRUMMER sai mahdottoman tehtävän: Miten kirjoittaa Olarista, yhdestä Espoolaisen kaupunkisuunnittelun kruununjalokivestä, jotain mitä ei ole jo aiemmin kirjoitettu. Elokuussa 2021, kun keskikesän aurinko on jo porottanut nurmikon ja lehdet ruskaiseksi, toimittaja-kuvaaja-tiimimme jalkautui Olariin etsimään, mistä tässä hypessä on oikein kyse.

6

Punatiiliset kerrostalot ovat Olarin tunnusomaisinta arkkitehtuuria. Rakennus Oy Arjatsalo kaavoitti ja rakensi kerrostalot kokonaisvaltaisen suunnitelman mukaan.

Olari-taloista tai Arjatsalon taloista ensimmäiset valmistuivat vuoden 1969 aikana.

Vruuumm...

Ehdin kyytiin juuri ennen kuin ovet sulkeutuvat ja moottori vonkaisee reippaasti käyntiin.

7

OLEN MATKALLA ESPOOSEEN, sillä minua on pyydetty kirjoittamaan siitä jotakin.

Noin 3000 merkkiä kiitos, välimerkit mukaan lukien. Arkkitehtina tiedän luonnollisesti, mistä aloittaa.

Kullakin ‘paikalla’ on ’henki’, eikä ihan mikä tahansa epämääräinen pöläys kosmista ainesta, vaan ilmeisen tunnistettava jokin, joka tekee paikasta sen, mikä se on.

Henki voi ottaa monia muotoja: sen voi nähdä lepattavan korkeakoulun pääaukiolle johdattavan satavuotisen puukujanteen oksistossa tai kuulla supattelevan viekoittelevasti niemen kaislikoissa. Hengessä on paitsi paikan menneisyys ja nykyhetki myös sen tulevaisuus: kuuluisampaa kollegaani Louis Kahnia lainaten, Espoo haluaa olla jotain. Jos kuuntelee tarkasti, Espoo on paljastava syvimmän olemuksensa ja hartaimman toiveensa.

Huhuu? Henki?

Punaisten valojen ympärillä parveilevien bemarien bensiininsuloinen kehräys hukkuu allani virtaavan Länsiväylän huumaavaan pauhuun. Suuryritysten parkkipaikkojen ja keskiluokkaisten asuinalueiden väliä kilpauivien autojen kyljet välkkyvät kiusoittelevasti moottoritien uomassa.

Miltä mahdat näyttää kaikkien autokaistojesi alla?

Kuitinmäessä korkeiden aitojen taakse barrikoituneet matalat rivitalot vetävät minut nähdessään kattonsa syvemmälle päähänsä ja tiirailevat tulijaa epäluuloisesti katonrajaan viiruiksi kaventuneista nauhaikkunoistaan.

Kirjoittaakseni Espoosta minun on siis käytävä siellä. Koska aikaa on vähän, on parasta mennä suoraan asiaan. Suuntaan Olariin, 1970-luvulla valmistuneeseen arkkitehtikunnan arvostamaan elementtilähiöön, siinä toivossa, että henki viihtyisi siellä erityisen korkeina pitoisuuksina.

–Keilaniemi, keege ludden, nainen keskeyttää kumealla, lempeällä äänellä.

Katson ulos metron mustasta ikkunasta. Sieluni silmissä teräs ja lasi ampuvat ylös taivaalle, korkeammalle ja kevyemmin kuin koskaan aiemmin, painovoimalle voitonriemuisesti nauraen. Millaisesta hengen ja aineen vuorovaikutuksesta saikaan alkunsa Nokian nousujohteinen siluetti? Järjestyivätkö pilvet malliksi hetken horisonttiin? Paloiko jälkikuva kirkkaana arkkitehdin verkkokalvoilla vielä toimistolla, kun hän piirsi ensimmäiset luonnoksensa?

–Aalto yliopisto, Aalto junivöössiti!

Nainen jatkaa, ja olen kuulevinani äänessä tällä kertaa ripauksen ylpeyttä.

Matinkylän pääteasemalla heristän aistini äärimmilleen. Vedän keuhkoni täyteen mainosjingleistä sakeaa ilmaa ja työnnyn syvälle kuivapuristelaattalattioilla pöhisevään ihmismassaan. Ylikansallisten ketjuravintoloiden reunustamilla käytävillä tuoksuu hapanimeläkastike ja käsidesi. Kurtistan kulmiani.

8

Gräsan uurnalehdossa joku on kaivertanut puoliksi lahoon sillantolppaan ‘pllu’, mutta kirjainyhdistelmä ei sano minulle mitään, ja kirjallinen viesti olisi ehkä muutenkin liian ilmiselvä ollakseen hengellistä alkuperää. Simo Järvisen aukiolla jaloittelevien mummojen selkärangat ajattelevat samaa kuin minä kaartuessaan kaksinkerroin ylisuuriksi kysymysmerkeiksi rollaattoriensa päälle.

Kylmeneekö?

Paikallispubin terassilla yksin istuva mies kiskoo jo kolmatta kaljaansa. Voin haistaa hänen ihohuokosensa metrien päästä. Minut huomatessaan hän nojautuu pöydässään eteenpäin ja yrittää aloittaa keskustelun: –Prrrrhhkele... mitkä helteet oli tossa... ei tääl Espoossa oo koskaan noin kuuma ollukkaan, siitä oon muuten varrrma… sssaatanan pennut potkulaudoilla… hajottaa kaikki paikat! Haluaisshin olla vaan rauhassha…

Nyökkäilen hajamielisesti. Teen kämmenilläni kuppimaisen varjon otsani ja likaisen ikkunalasin väliin ja kurkistan hylätyn talvipuutarhan pohjalle, hitaasti kasvavaa epätoivoani suoraan silmiin.

OLARISTA • • • •

Sijaitsee Etelä-Espoossa Länsiväylän pohjoispuolella Asukasluku: n. 16 000 Olari jakautuu Ala- ja Ylä-Olariin, eli ”Alikseen” ja ”Ylikseen”.

Tunnettuja Olarilaisia: Raimo, Edu Kehäkettunen, Timo ”Ässä ” Ekberg, Setä Koponen

<- Kirkkonummi

Helsinki ->

Simo Järvisen aukion sisätiloissa toimi ennen muun muassa kaupungin nuorisotila, joka tunnettiin tuttavallisemmin nimellä ”Läävä”, koska paikka oli jo 2000-luvun alussa heikossa kunnossa.

9

ME voitais

kuu mutta sä lua tänne, et halua muuttaa Espoose en.

V

aiiiii... ;

)

10

Oon etsinyt sua koko päivän…

Pubin naistenvessan muovikarsinat on vuorailtu 2000-luvun alkupuolen Suosikki-lehtien fanijulisteilla. Lonksuva lukko on jumissa ja lattialla lammikollinen jotain märkää. Istun pöntölle ja lasken merkit: 3985. Olen jo pahasti yliajalla.

Kuka olet, ja mitä oikein haluat? Puhu minulle!

Nuori Leonardo diCaprio kohottaa kulmiaan ja vinkkaa oven suuntaan. Pulssini kiihtyy. Leonardon silmät ovat siniset, suorastaan epätodellisen siniset. Ne on varmasti photoshopattu, ajattelen, ellei sitten – Ymmärrys vyöryy ylitseni suurina viileän suolaisina aaltoina, Leonardon pohjattomasta merestä tajuntani pakeneville rannoille. Kiskaisen housuni ylös. Rynnätessäni ulos vessasta liukastun lammikkoon ja läikkyneestä oluesta käpristyneeseen kokolattiamattoon. Pahastuneen tarjoilijan sadattelut saavat kaikua kuuroille korvilleni. Peläten olevani myöhässä tönäisen pubin lasioven auki niin että helähtää.

Terassilla kituliaasti savuavaa tupakantumppia toiveikkaasti kierrelleet pikkulinnut lehahtavat joukkona ilmaan. Ukko säpsähtää niin, että juuri ääriään myöten täytetty vaahtoinen olut läikkyy hänen rinnuksilleen. Hän kiroaa ja mulkaisee minua paheksuvasti punoittavien luomiensa alta. Sinisillä silmillään.

Leonardon silmät Pub Olarin Ossin naisten WC:ssä.

Olarin alueen pääarkkitehtina toimi Simo Järvinen, jonka mukaan on nimetty Olarin oma maanalainen ex-ostoskeskus ja paikallisen väen käyttöön tarkoitettu aukio. Tila on toiminut myös Espoon talvipuutarhana.

11

EPILOGI Henri Salonen

Saavumme Google Mapsin opastamina Olarin ehkä tärkeimmälle nähtävyydelle – Kobrakalliolle. Tässä myyttisessä paikassa, espoolaisen urbanismin Ateenassa ja alkuhämärässä, paikallinen nuoriso vietti juominkeja ja flaneerasi vaihtaen ajatuksia maailmasta ja ehkä hip-hopin neljästä elementistä. Tuijotamme kalliota. ”Missä se kobra oikein on?”

Seisomme kallion edessä pitkään etsien katseella vanhaa kobragraffitia, josta paikka on saanut epävirallisen nimensä, mutta kobra ei näyttäydy meille.

Otan kuitenkin kuvan kalliosta, jonka uskomme olevan Kobrakallio. Paikan dokumentoinnin jälkeen nousemme ylös länteen päin avautuvaa kallionrinnettä, aurinko harteilla. ”Tää on God’s plan.”

Myöhemmin katson läpi päivän aikana haalittuja kuvia. Yhtäkkiä näen sen. Kobran muoto ja numero 21 ilmestyvät ruudulle.

Aika pysähtyy. Tunnen pölyn liikkuvan ilmassa. Selässä kihelmöi ja lämmin olo leviää ruumiiseen kuin hermomyrkky. ”Shhhss...” Kuuleen sihinää ja ohuen kielen jänteikästä väpätystä ilmassa, kuin bassonkielet soolon aikana, strobovalon rytmihäiriöiset välähdykset mustassa, makean savun täyttämässä huoneessa.

Niljainen ja viileä käärmeen kieli nuolee korvaani ja kuiskuttaa monotonisesti biitistä ohi... ”Se joka etsii, ei löydä sitä koskaan. Se joka Shhhhssss... ssSHKauluspaitoja, kaulus-vitun-paitoja!!

Nyt ymmärrän.

Kobrakallio.

12

Teksti ja KuvaT Henri Salonen

neljä vuodenaikaa SIITÄ LÄHTIEN KUN MUUTIN Helsinkiin vuonna 2007, olen pyöräillyt Helsingistä Espooseen. Tulen tervehtimään perheenjäseniä ja ystäviä. Helsingissä olen asunut lähinnä itäisessä kantakaupungissa. Sieltä on matkaa Tillinmäkeen noin 23 kilometriä. Matka on tarpeeksi pitkä, että valitsemalla toisinaan hieman eri reitin voi löytää uusia maisemia ja alueita, joita katsoa.

Talvisin teen matkan bussin ja metron yhdistelmällä. Täysin maan alla kulkevassa metrossa ei valitettavasti näe ikkunasta muuta maisemaa kuin oman tumman heijastuksen pimeää tunnelia vasten. Siksi edelleen, jos sää suo, yritän ottaa pyörän alle.

Espoo ei ole kaunis kaupunki eikä missään määrin tunnettu Suomen ulkopuolella. Kaupunkina ja luonnonmaisemana se näyttää samanlaiselta kuin mikä tahansa muukin suomalainen taajama. Harvakseen ihmisiä kaduilla päivisin ja vielä harvemmin iltaisin.

Se on kaupunkina nuori, ensisijaisesti nukkumalähiöiden rypäs pääkaupungin kupeessa. Espoo, jonka tunnen, rajoittuu Länsiväylän varteen. Sitä pitkin kuljetaan pääkaupunkiin ja takaisin rantaa mukaillen.

Kuten espoolainen identiteetti, myös Espoon kaupunki on vaikeasti hahmottuva kokonaisuus. Mielestäni Espoo on koko maan ainoa todellinen metropoli siinä

13

mielessä, että kuten metropoleissa yleensä, et tiedä mistä kaupunki alkaa ja missä se loppuu.

PYSÄHDYN PYÖRÄILLESSÄ, jos näen jotain kiinnos-

tavaa. Saatan tutun reitin varrella poiketa katsomaan, mitä löytyy sen kadun päädystä, jonka aina ohitan, tai mitä jonkin ison rakennuksen takana on. Sellaiset asiat kiinnostavat minua. Mitä tuolla on?

Valokuvaajana en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut spektaakkeleista tai modernin valokuvauksen suurnimen Cartier-Bressonin (1908-2008) kuvailemasta ”ratkaisevasta hetkestä”, joiden taltiointia valokuvaus suurimmaksi osaksi on. Pikemminkin kiinnostun arjessamme niistä banaaleista, mahdollisimman tavanomaisista kohdista ja näkymistä, joissa ei näennäisesti tapahdu mitään.

Katsoessa samoja maisemia vuodesta toiseen näkee myös muutoksen. Espoo on muuttunut paljon. Länsiväylän varsi on täyttynyt nostokurjista. Niiden korkeat kaulat kurottavat taivasta kohden kaikkialla, missä kaavoitus on kyntänyt ja metrolinja äestänyt maaperän sopivaksi niiden nousulle.

Monet tuntemani kohdat Espoosta ovat nyt uudenkarheita. Ne eivät ole vielä ajan patinoimia eivätkä pyöristyneet asukkaiden käytössä kulmiltaan sileiksi.

Luonto hengittää vuodenaikojen rytmissä, se syntyy ja kuolee. Kun katsoo Espoon hengitystä, niin jokainen sisäänveto on uusi rakennustyömaaksi raivattu joutomaa ja jokaisella uloshengityksellä pullahtaa uusia taloja ja teitä niiden tilalle. Kaupunki kasvaa, mutta syksyn tai kevään hengitys ei tunnu umpinaisen ostoskeskuksen sisällä.

Alun perin tätä valokuvasarjaa ideoidessa yritin miettiä mahdollisimman tylsää kuvausgenreä ja aihetta, jossa olisi mahdollisimman vähän kulttuurista omimista. Maisemakuvia Espoosta?

ALOITIN VISUAALISEN journalismin opiskelun Tam-

pereen yliopistossa vuonna 2016. Yliopistossa kaikilla tuntui olevan jokin valokuvasarja tekeillä. En ollut aiemmin kuvannut pitkäkestoista projektia.

Useimmiten maisemakuvat ovat todella tylsiä. Samaa sarjaa Live, Laugh, Love -sisustustaulujen kanssa.

Ajattelin, että se olisi hyvä genre, jolla aloittaa pidempi kuvausprojekti, koska se on tavallaan niin helppo, mutta kuitenkin vaikea. Ketä nyt kiinnostaisi maisemakuvat? Aika harvaa, arvelin.

Mutta ei näistä oikein tullut maisemakuvia kaupungista, eikä katuvalokuvausta sen ihmisistä. Näistä tuli valokuvia Espoosta eri vuodenajoilta.

Auringonnousu Espoon keskuksessa, 28.4.2019

Tillinmäki

Kivenlahden teollisuusalue, 11.4.2021

Kevät

Suvela, 27.4.2019

Kivenlahden teollisuusalue, 11.4.2021.

14

Kesä

15

Syksy

Kera. 2.11.2018

Espoon masto, Harmaakallio. 11.10.2018

Hanasaari, 19.10.2018

Matinkylä. 4.11.2018

Tapiola, 20.9.2020

Pihatalkoot. Mirjankuja 2, Matinkylä. 4.11.2018

16

Pimeys

17

18

Teksti sara vainio KuvaT Henri Salonen

Työmaa ENSIKERTALAISEN SILMÄÄN näyttää kuin maa olisi järissyt ja nielaissut

puolet 60-lukulaisesta lähiöstä. Pureskellut hetken ja sylkäissyt sitten tilalle modernin kauppakeskuksen.

Tapiolassa Espoon kahdet kasvot painautuvat vastakkain.

Modernia 50 000 neliömetrin viihde- ja ostoskeskus Ainoaa tuijottavat työmaan laidoilta aiempien vuosikymmenten merkkirakennukset, jotka se on syrjäyttänyt.

Eteläpuolella purkua odottaa 80-luvulla rakennettu kaakeloitu Satakielitalo. Viereistä Vesiputoustaloa ei enää ole. Tilalle rakennetaan satoja uusia kerrostaloasuntoja.

Pohjoispuolella seisoo yhä Ainoan edeltäjä, vuonna 1968 valmistunut Heikintori.

Se on matkannut kauas loistokkaista avajaisista, joissa Tapiolan alueen pääsuunnittelija Heikki von Hertzen myi asiakkaille itseään esittäviä Heikki-nukkeja ja esitteli rakennusta amerikkalaissuunnittelijoille.

Ainoa on imenyt muutamassa vuodessa sisäänsä valtaosan Heikintorin yrityksistä. Liikkeiden tyhjyys valuu niitä ympäröiville kävelyteille, rappusille ja torille.

Vuonna 2018 Helsingin Sanomat otsikoi: “Onko tässä Suomen surullisin aukio? Ennen niin loistokkaan espoolais­torin 50-vuotisjuhlat jätettiin järjestämättä, koska ketään ei enää kiinnosta” Valon käydessä oikeasta suunnasta vanha ostari jää kirjaimellisesti uuden varjoon. Samalla varjoon on jäänyt myös unelma Tapiolasta puutarhakaupunkina.

Kiteytyykö Espoon henki paremmin nuhjuiseen lähiöostariin vai Ainoan kiiltävään mahtipontisuuteen?

Tapiolasta työmaiden myllerrys on hiipinyt metroradan vartta läpi eteläisen Espoon maiseman. Loputtomasti soraa, mutaa ja asfalttia.

Ehkä niissäkin on pala nyky-Espoon sielua: sorakuopissa, joiden uumenista työntyy loputtomassa kasvun hybriksessä aina uusia asuinneliöitä, autotalleja ja lasitettuja parvekkeita.

Ostarit tulee ja menee, vain raksa on pysyvää.

Tapiola, 20.9.2020

19

Satakielitalo valmistui 1987.

Käyttötarkoitukseltaan se on toimistotalo. Talon vierestä purettiin muutama vuosi sitten vuonna 1985 valmistunut Vesiputoustalo.

20

21

22

23

24

25

26

ALUEKESKUKSET

• GENESIS • ”Maaseudun kyläkulttuuri on jo lähes tyystin hävinnyt. Kaupunkien hajottamiselle on juurensa siinä, että asunto ja työpaikka erotettiin toisistaan. Teollistumisen mukana jotkut kaupungit kasvoivat kasvamistaan.

Samalla kuitenkin suuri osa kaupungin väestöstä muutti kaupungin rajamaille huviloihin ja omakotitaloihin.

Kehitys jatkui lähiöitä rakentaessa. Haluttiin saada takaisin osa menetetyistä maaseudun eduista menettämättä kuitenkaan kaupungin suomia mahdollisuuksia.

Kaupunki alkoi hajota, sen vanhat kiinteät ääriviivat hävisivät. Kun kaupunki levittäytyi maaseutuun päin, ei saavutettu myöskään maaseudun etuja. Luonto, josta piti nauttia, pilattiin rakentamalla.

Kun kaupungit kasvoivat, koettiin kasvavia ongelmia hallitat erottamalla toiminnat toisistaan ja toistamalla näin saatuja erillisiä yksiköitä. Syntyivät mm. pääkeskukset, asuntoalueet, työalueet, palvelualueet ja virastoalueet sekä säännöstelyalueet, jotka vielä odottavat muokkaamistaan markkinatalouden lakien mukaan. Näin ovat kaupungin toiminnat hajonneet ja on luotu epätasapaino eri osien välille. Kukin erillisalue on nyt niin vailla muita toimintoja, että elämän saaminen kaupunkiin on tullut suunnittelun ongelmaksi.

Samalla uudet instituutiot vaativat yhä enemmän tilaa.

Ennen muuta liikenne; se syö pian nekin alueet, joita se on alunperin luotu palvelemaan.”

Vilhelm Helander & Mikael Sundman: ”Onko kaupungissa tulevaisuus?”, teoksessa Kenen Helsinki – raportti kantakaupungista, 1970, s.120.

27

Espoo Motor City

Teksti ja KuvaT thomas södergård

LAITMANINTIE

K

ESÄLLÄ 2014 AJAUDUIN valokuvaamaan tietä, jonka olemassaolon olin unohtanut.

Muuta mia vuosia myöhemmin Laitmanintie herätti uutissivustojen kiinnostuksen: “Rappioromantiikka haihtuu talo kerrallaan” ja “Hylätty aavekylä ränsistyy Espoossa: Onnelan karu loppu lähenee” 1. Siitä tuli suosittu retkikohde erilaisten (sub)urbaanien löytöretkeilijöiden keskuudessa, jotka antoivat sille nimen ‘Espoon hylätty kylä´.

Urbaani löytöretkeily (urban exploring) on nimike hylätyissä kohteissa vierailevien harrastukselle.

Siihen liittyy usein paikkojen dokumentoiminen, ja sen ympärille on kehittynyt omanlaisensa kuvaestetiikka.

Kenties tunnetuin hylättyihin paikkoihin liittyvä valokuvauskohde on Detroit, jonka autioitumista on ahdettu useisiin valokuvakirjoihin. Kirjailija Leila Taylor kuvailee näiden kuvien katselukokemuksen ristiriitaisuutta. Toisaalta tyylitellyt valokuvat romantisoivat ja tuotteistavat vähävaraisuutta ja etäännyttävät niiden katsojan rakenteellisista syistä rappeutumisen takana. Samalla kuitenkin kuvissa näkyvien tietyn ajanjakson arkkitehtuuristen elementtien, kuten Detroitin autotehtaiden, rapistuminen voi symboloida kyseisen aikakauden

päättymistä ja tehdä näkyväksi hetkellisen mahdollisuuden, johon kuvitella ja rakentaa jotakin erilaista tilalle. Detroitissa ajan runtelemat viktoriaaniset villat ovat myös tulleet osaksi erilaisia alakulttuurisia kuvastoja ja mielenmaisemia.2 Hylätyksi tulleet paikat vetävät samanaikaisesti puoleensa sekä tuntuvat vastenmielisiltä. Kulttuurimaantieteilijä Caitlin DeSilvey on raaputtanut aihetta pintaa syvemmältä tutkimalla hylättyjä kohteita, jotka eivät ole tarpeeksi vanhoja ollakseen arkeologisesti merkittäviä, ja samalla ovat liian arkipäiväisiä herättääkseen erinäisten konservoinnin ammattilaisten mielenkiinnon3. Katsomalla konservoinnin menetelmin rappeutumista prosessina hän kyseenalaistaa jätteen ja artefaktin välistä kahtiajakoa. Hylätyt paikat putoavat kategorisesti huolenpidon ja hävitetyksi tulemisen väliin. Ne sisältävät viitteitä asioiden ei-totutuista tavoista olla suhteessa toisiinsa. Näennäisen tilallisen kaaoksen, sattumanvaraisuuden ja asioiden epäjärjestyksen kohtaaminen on samanaikaisesti sekä mieltä avartavaa että epämukavaa. Hylättyjen paikkojen materian hidastempoisen muuntumisen tarkastelu kyseenalaistaa totuttuja tapoja jaotella ja järjestää, ja kutsuu myös uudelleenarvioimaan säästämisen ja poisheittämisen välisiä suhteita maailmassa, jossa kaatopaikat täyttyvät kelvottomaksi luokitellusta materiasta.

1

https://www.mtvuutiset.fi (4.6.2017), www.iltalehti.fi (6.7.2018).

Taylor, Leila (2019). Darkly: Black History and America’s Gothic Soul.

3 DeSilvey, Caitlin (2017). Curated Decay: Heritage Beyond Saving.

2

28

H

iekkatienpätkä Espoon nurkassa on kaukana Detroitin kokemista mullistuksista. Kiinnostus Laitmanintietä ja sen kuvia kohtaan näkyy lähinnä sosiaalisen median kuva-alustoilla, vaikka osa Laitmanintiellä vierailleista urbaaneista löytöretkeilijöistä on tutkinut tien historiaa hyvinkin yksityiskohtaisesti.4 Tietä koskevia huhuja on myös vahvistanut ja oikonut Laitmanintiellä asunut henkilö Espoon Onnela -blogissaan. Paikalla tapahtui öljyvuoto vuonna 2002, mutta kirjoittajan mukaan se ei ollut niin laaja kuin on huhuttu, ja kaupunki puhdisti saastuneen maan. Ikäviä ihmiskohtaloita ja huonoa onnea tien entisillä asukeilla on blogin mukaan ollut. Alueella on muun muassa riehunut maastopalo ja vuonna 1975 alueelle iskenyt trombi tuhosi tien viljelijöiden kasvihuoneet ja sadot.

Myöhemmin tietä ovat hiertäneet maanomistajien, kaupungin ja rakennusyhtiöiden väliset kiistat. https://urbanex.ninja/kohde/laitmanintie-hylatty-kyla/ http://espoo-onnela.blogspot.com/

4 5

29

30

N

ykyään puolet Laitmanintiestä on nimetty uudestaan Harmaaniityntieksi. Vanhalla nimellä kulkevalla tieosuudella on jäljellä kahden poltetun talon rippeet ja joitakin sivurakennuksia.

Uudella Harmaaniityntieksi nimetyllä tieosuudella on uusi, osittain valmistunut asuinalue. Huoliteltujen pihojen keskeltä erottuu yksi autiotalo, jonka rappeutuminen etsii vielä muotoaan. Lehtijutut ja Instagram-tarinat loistavat poissaolollaan. Tämä on vain yksi harmaa pientaloalue Espoossa.

31

Every day I get too old to be young and promising.

Jenny Jokela & Celia Hillo Live a Little

Pilvilinnoja ja kuolleita kulmia

Henri Salonen & Thomas Södergård