Kalalehti 2/2022

Helsingin Akvaarioseura ry:n JOHTOKUNTA 2022

Ville Kivisalmi pj@has.fi puheenjohtaja

Ilkka Tuunainen varapj@has.fi varapuheenjohtaja

Anu Riikonen kukkaro@has.fi rahastonhoitaja kirjanpitäjä

Jarkko Turpeinen jasensihteeri@has.fi jäsensihteeri

Heli Rojo tiedottaja@has.fi tiedottaja Kalalehden taitto

Oona Katajisto

Hallituksen ulkopuoliset toimihenkilöt: Mia Siikasmaa kalalehti@has.fi Kalalehden toimittaja

Jäsenlehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa; kesä- ja joulukuussa. Lehdessä julkaistut kirjoitukset edustavat kirjoittajiensa mielipidettä, eivätkä seuran virallista näkemystä.

Jäsenmaksut:

Aikuiset 20 €/vuosi Nuoriso (alle 18 v.) 15 €/vuosi Kannattajäsen (esim. yritykset) 50 €/vuosi

Liittymismaksut:

Aikuiset 10 € Nuoriso (alle 18 v.) 5 € Kannattajajäsen 10 €

Perhejäsenet: Liittymismaksu + puolet jäsenmaksusta

Mainokset lehteen: Koko sivu 50 € 1/2 sivu 30 € 1/4 sivu 20 €

Jäsenlehden taitto: Heli Rojo, tiedottaja@has.fi

Kansikuva: Pusukala Kuva: Miia Siikasmaa

TEKSTI • MIIA SIIKASMAA KUVAT • HELI ROJO

HAS ja TAS ry:n yhteishuutokauppa 2022

Onko nurkissasi akvaariotarpeita keräämässä lähinnä pölyä? Allas tursuaa perattavia kasveja ja et oikein tiedä, minne niitä lahjoittaisi? Tai akvaario kaipailisi jotain uusia kaloja tai kasveja? Vai tekeekö mielesi pelata ”akvaariotarvikerulettia” ja lähteä vain katsomaan, mitä kaikkea tällä kertaa olisi saatavilla heräteostoksia varten? HAS:n perinteinen keväthuutokauppa – tai tänä vuonna paremmin syyshuutokauppa – sopii edellä mainittuihin tarkoituksiin. Helsingin Akvaarioseura HAS ry ja Tampereen Akvaarioseura TAS ry yhdistivät voimansa tänä vuonna ja näin syntynyt seurojen yhteishuutokauppa järjestettiin Pohjois-Haagan yhteiskoululla Helsingissä lauantaina 22.10.2022.

Meklari Mari Kurki.

Meklari Jouni Jaakkola.

HAS:n edellisestä, aiemmin jokavuotisesta keväthuutokaupasta on ehtinyt vierähtää jo 3,5 vuotta. Vihdoin poikkeustilasäädöksiä on alettu purkamaan ja näin ollen keskustelut huutokaupan järjestämisestä voitiin varmuudella aloittaa. Poikkeustilanteen aiheuttaman epävarmuuden vuoksi perinteinen ajankohta keväälle ei onnistunut; tämän vuoksi mietittiin huutokaupan aikatauluttamista poikkeuksellisesti syksylle. Tamperelaiset pitävät vuotuisen huutokauppansa aina syksyisin ja emme halunneet kilpailuasetelmaa seurojen välille; kävimme TAS:n kanssa keskusteluja yhteisen huutokaupan järjestämisestä. Tämähän passasi ja yhteisvoimin järjestetty huutokauppa pidettiin TAS:lle perinteisenä ajankohtana syksyllä, paikkana HAS:lle jo entuudestaan tuttu Pohjois-Haagan yhteiskoulu, jonka tilat sopivat huutokauppatarkoituksiin, kulkuyhteydet ovat asialliset niin autoilijoille kuin julkisilla liikkuville ja koulun pihassa on riittävästi parkkitilaa.

Huutokauppapäivä alkoi valtaosalla talkoolaisista klo 8:00 lauantaiaamuna (roudaajilla päivä oli alkanut jo tätä aiemmin, kun edellä mainitulla kellonlyömällä kerhohuoneella täyteen pakatut autot kurvasivat koulun porteista sisään), kun koulun ovet avautuivat. Tämän jälkeen seuraavat 1,5 tuntia oli varattu kaikkein hektisimmälle vaiheelle, eli tilojen järjestämiseen huutokauppaa varten: pöytiä ja tuoleja siirrettiin huutokauppapaikan, marketin ja vastaanoton rakentamista varten sekä kahvila pystytettiin.

Klo 9:30 alkoi tavaran vastaanotto sekä huutokaupan ja markettien pöydän täyttäminen myyntituotteilla. Vastaanotossa työskentelevät arvioivat, sijoitetaanko myytäväksi tuotu artikkeli huutokauppaan vai markettiin. Huutokauppaan

päätyi kaikki elävä, harvinaisemmat kasvit tai tavallisempien akvaariokasvien komeimmat yksilöt, akvaariot, suuret juurakot sekä isotehoisempi tekniikka. Markettiin sijoitettiin tavallisemmat akvaariokasvit, pienikokoisempi tekniikka ja tekniikan lisäosat.

Klo 11:30 alkoi ensimmäinen huutokauppa; sessioita oli päivän aikana yhteensä kolme, jokaisen pituus vaihteli 45 min ja 1,5 tunnin välillä. Ensimmäisessä ja kolmannessa huutokauppasessiossa meklareina toimi Jouni Jaakkola, Ville Kivisalmi ja Mari Kurki; toisessa sessiossa Marin lisäksi meklareina toimi Oskari Etelämäki (TAS) ja Henna Tervo (TAS). Huutokauppojen välillä marketti oli auki 30-45 min kerrallaan. Kahvila palveli koko huutokauppapäivän; tarjolla oli kahvia, teetä, virvoitusjuomia, voileipiä, kotitekoisia leivonnaisia yms. Tapahtuma oli merkitty päättyväksi klo 17:00, minkä jälkeen paikka siivottiin ja järjestettiin alkuperäiseen kuntoon; klo 18:00 ovet suljettiin.

Myyntipisteitä oli 2 kpl: AquaGeo sekä NL-Aqua. Akvaariotietokirjailija Markku Varjon luotsaaman AquaGeon pisteellä oli myynnissä uunituoretta sekä vanhempaa akvaariokirjallisuutta – esillä oli myös mainoksia lähiaikoina ilmestyvästä Akvaariokalat 3.0 -kirjasta; NL-Aqualla oli huutokauppatarjouksia mm. SAK:n kalanruoista sekä löytölaatikoita, joissa oli vanhempaa akvaariokirjallisuutta uloskantohintaan. Tampereen akvaarioseura TAS ry:llä sekä Ciklidistit ry:llä oli yhdistyksen pöytä paikan päällä; molemmissa oli myynnissä yhdistyksen lehtiä sekä jäsentuotteita. Pk-seudun akvaarioliikkeistä Helsingin Akvaariokeskus palveli huutokauppapäivänä pidennetyllä aukioloajalla, ollen avoinna aina klo 18:00 asti.

Huutokaupan jälkitunnelmia

Edelliseen vuoden 2019 huutokauppaan verrattuna myyntiartikkeleiden määrä ja valikoima oli suppeampi: myytyjä artikkeleita oli kaiken kaikkiaan hieman alle 400 kpl (vrt. 640 kpl 2019), joista huutokaupassa myytiin 170 kpl (vrt. 213 kpl 2019). Huutokaupassa myytyjen artikkeleiden keskihinta oli 9,90 €/kpl (vrt. 12,28 €/kpl 2019); marketissa myytyjen artikkeleiden keskihinta jäi hieman epäselväksi, mutta lähin arvio on hieman alle 4 €/kpl (vrt. 4,25 €/kpl 2019). Liekö koulujen syyslomaviikko, vallitsevan koronapandemian aiheuttama halukkuus osallistua massatapahtumiin tai TASlaisille pidemmän matkan päässä sijainnut huutokauppapaikka vaikuttanut kävijöiden määrään, mutta kävijöitä oli odotuksiin nähden vähemmän, samoin myyjiä – myyjiä oli yhteensä 22 kpl (vrt. 43 kpl 2019). Myynnissä olleen tavaran määrä vaikutti huutokauppapäivän pituuteen: normaalilla meklarointivauhdilla huutokauppapäivä saatiin pakettiin jo klo 15 jälkeen ja lopputoimien sekä -siivousten jälkeen talkooporukka pääsi kotimatkalle jo hiukan ennen klo 17.

Akvaariokasvit olivat jälleen suosittuja: kasvipussit menivät todella hyvin kaupaksi jo ensimmäisen markettisession aikana, toisessa ja viimeisessä markettisessiossa oli tarjolla enää vain satunnaisia kasvipusseja. Huutokaupassa kasveista syntyi ainakin jonkin verran kilpailua; hyvin harva kasvi myytiin pelkällä pohjahinnalla. Valikoimassa oli melko hyvin myös erikoisempia kasveja peruskasvillisuuden lisäksi (mm. Lagenandra-sukuun kuuluvia vehkakasveja sekä saniaisiin kuuluva virallista nimeä vailla oleva Pteridophyta sp. ’Niah’); tänä vuonna vesimiekkojen, lumpeiden ja rotaloiden määrä oli vähäisempi kuin normaalisti – tosin myytävänä olevissa lumpeissa oli erityisen upeita yksilöitä. Myös vallalla oleva viherkasvibuumi näkyi: pistokkaita myytiin useita erilaisia ja niitä myös huudettiin innokkaasti. Viimeisimmässä ryhmässä yksi harvinaisemmista myyntiartikkeleista oli begonioihin kuuluva musta enkelinsiipi.

Kaloista ja muista elävistä tarjolla oli mm. kirsikkasukarapuja, miljoonakaloja sekä miekkapyrstöjä; elävistä kaikki saivat uuden kodin. Sen sijaan plekoja, kirjoahvenia yms. ei silmämääräisesti havaittuna tainnut olla myynnissä lainkaan tänä vuonna; muutenkin kalojen määrä huutokaupassa oli vähäinen. Sukarapuja huudettiin ja ainakin yhden mustia ja punaisia kirsikkasukarapuja sisältäneen pussin hinta kipusi 31 €:oon.

Oman havainnon mukaan sisustustavaraa (mm. juurakoita ja tekokasveja) oli ainakin jonkin verran tarjolla. Akvaarioita tai akvaariopaketteja oli huutokaupassa 2 kpl, molemmat löysivät uuden omistajan. Vanhat akvaariolehdet menivät tänä vuonna paremmin kaupaksi edellisiin vuosiin verrattuna; tarjolla oli myös huomattavan vanhoja, hyväkuntoisia lehtiä. Tekniikkaa ja lisäosia oli omaan silmään vähintäänkin kohtalaisesti tarjolla; tekniikasta löytyi myös huutokaupan

myyty tuote – sisäsuodatin, joka vaihtoi omis-

kalleimmalla

tajaa 35 € huutohinnalla.

Ennen huutokaupan alkua yleisöllä on mahdollisuus tarkastella myyntiin tuotuja artikkeleita sekä suunnitella ostoslistaa. Tässä pieni näyte huutokauppaan päätyneistä kasveista.

Toisessa huutokauppasessiossa meklarointi hoidettiin TAS:n enemmistöllä; Tampereen akvaarioseuraa edustivat ja yleisöä huudattivat Oskari Etelämäki sekä Henna Tervo.

Kahvila palveli tuttuun tapaan koko huutokauppapäivän ajan. Tarjolla oli mm. kahvia herättelemään huutoväsymyksestä, teetä lämmikkeeksi, virvoitusjuomia huudoissa käheytyneen kurkun kostukkeeksi, voileipiä alentuneen verensokerin kohottamiseksi sekä kotitekoisia leivonnaisia kiusalliseen namihampaan kolotukseen.

Tavaran vastaanotto. Vastaanottajat arvioivat, sijoitetaanko myytäväksi tuotu artikkeli huutokauppaan vai markettiin. Vastaanottajilla oli tämän lisäksi vastuu tarkistaa, ettei tuotujen kasvien joukossa ollut haitallisia vieraslajeja, joiden myynti ja edelleenvälitys on Suomen tai EU:n tasolla laissa kielletty.

Vielä ei ole marketti avoinna yleisölle, mutta marketin pöydät alkavat pikkuhiljaa täyttymään kasveista sekä tarvikkeista. Tässä vain pieni näyte markettiin tuoduista kasveista.

Marketin sisustustarvikevalikoimaa.

Marketissa myynnissä ollutta tekniikkaa.

Marketissa on tehty löytöjä ja tie marketista ulos kulkee kassan kautta.

Myös akvaarioharrastuksessa saattaa vahingossa tulla joku kielletty vieraslaji vastaan, mm. akvaarioseurojen huutokaupoissa tämä voi olla todennäköistä. Kuvan kasvit ovat HAS:n vuoden 2016 keväthuutokaupasta ja näiden joukossa ei vieraslajeja ollut. Kuvaaja: Heli Rojo.

Haitalliset vieraskasvilajit ja akvaarioharrastus

Koska poikkeustilasäädöksiä on vähitellen alettu purkaa ja parin vuoden tauon jälkeen HAS:n perinteinen huutokauppa saadaan vihdoinkin järjestettyä, on hyvä akvaariotavaran vaihtaessa omistajaa ottaa puheeksi, mitkä lajit on tällä hetkellä merkitty kiellettyjen listalle ja miten tavan harrastaja voi tunnistaa ne. Aiheesta järjestettiin hybridiluento tiistaina 27.9.2022, luennoitsijoina Anu Riikonen sekä Ilkka Tuunainen – luentoa pääsi siis seuraamaan paikan päälle HAS:n kerhohuoneelle Etu-Töölöön tai kuuntelemaan kotisohvalta käsin Teamsin välityksellä.

TEKSTI • MIIA SIIKASMAA

Mikä on vieraslaji?

Vieraslajilla tarkoitetaan kasvia, eläintä tai muuta eliölajia, jonka siirtymistä luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle ihminen on tahattomasti tai tarkoituksella edesauttanut. Vieraslaji on siis ihmisen myötävaikutuksella ylittänyt luontaiset leviämisesteet, kuten mantereen, meren tai vuoriston, ja levinnyt alueelle, minne se ilman ihmisen apua ei olisi vielä luontaisesti levinnyt.

Haitallisella vieraslajilla tarkoitetaan vieraslajia, jonka on todettu uhkaavan luonnon monimuotoisuutta tai siihen liittyviä ekosysteemipalveluita.

Haitallisten vieraslajien osalta käytetään työkaluna sekä kansallista että EU:n vieraslajilistaa:

EU:n tasolla haitalliseksi listattuja vieraslajeja ’ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa’. Näiden lajien on todettu aiheuttavan niin merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle, että ne edellyttävät yhteisiä torjuntatoimia koko EU:n tasolla. EU:n komissio hyväksyy EU:n vieraslajiluettelon.

Kansallisesti haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja ’ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa’. Nämä lajit eivät kuulu EU:n vieraslajiluetteloon, mutta niitä voidaan pitää Suomen oloissa haitallisina. Valtioneuvosto hyväksyy kansallisen vieraslajiluettelon.

Sekä EU:n että kansallisesti haitallisten vieraslajien luetteloa päivitetään tarpeen mukaan.

Yllä mainittujen vieraslajilistojen lisäksi Suomessa noudatetaan eräiden lajien kohdalla edellistä lievempää kansallista vieraslajistrategiaa: näiden lajien ostaminen/vastaanotto, pitäminen/kasvattaminen omassa altaassa, myynti/ edelleenvälitys ei ole kielletty, mutta edellä mainittuja ei suositella. Kuten vieraslajilistalle merkittyjen lajien kohdalla, myös kansallista vieraslajistrategiaa noudattavien lajien kohdalla niiden luontoon päästäminen on lain nojalla kielletty.

Paljon invasiivisia vesikasveja

Haitallisten vieraskasvien joukkoon kuuluu suhteellisen paljon vesikasveja; ongelmaiseksi tilanteen tekee se, että vesikasvit ovat usein muutenkin melko laajalti levinneitä. Akvaarioharrastuksessa esiintyy reilu 10 kpl joko EU:n tai kansallisella tasolla haitalliseksi vieraslajiksi listattua kasvilajia. Luonnonvaraisena Suomessa näitä on tavattu vain 4-5 lajia: kanadanvesirutto (Elodea canadensis), lammikki (Nymphoides peltata), hentokarvalehti (Ceratophyllum submersum), kiehkuravesirutto (Elodea nuttallii). Näiden lisäksi on yksi varmistamaton havainto lauttarusolehdestä (Ludwigia grandiflora)

Aitojen vesikasvien lisäksi on useita kosteikkokasveja, jotka eivät sovellu akvaarioon, esim. keltamajavankaali (Lysichiton americanus) ja isosorsimo (Glyceria maxima)

Sumasammakonputken kilpimäisiä, munuaismaisia-pyöreitä lehtiä lähikuvassa; kuvasta on nähtävissä matalan pyöreähampaiset lehden reunat – erottava merkki lähisukuisesta pikkukonnanputkesta (H. sibthorpioides) on reunan hampaiden epäsäännöllisyys. Kuvaaja: Jessica Utrup / Wikimedia Commons.

Miten suhtautua?

Kiistely siitä, ovatko kiellot miten järkeviä, kannattaa ehkä jättää sikseen – laki on laki, ja lain noudattamisen pitäisi olla itsestään selvää. Viranomaisen suosituksen noudattamisen suhteen olisi helpointa ajatella samoin.

Kiellettyjen vieraslajien tuonti huutokauppaan on lain nojalla selvintä kieltää kokonaan, sisältäen lajikkeet sekä sellaiset lähilajit, joita ei pystytä erottamaan morfologisista tuntomerkeistä silmämääräisesti.

Hyvä puoli tässä on se, että kielletyt vieraslajit eivät pääsääntöisesti ole akvaariokasveina kovinkaan mielenkiintoisia: valtaosa on nopeakasvuisia köynnöskasveja, joita harrastaja joutuu jatkuvasti karsimaan, tai kelluskasveja, jotka muodostavat omat haasteensa pienehköissä/keskikokoisissa ja kansilasillisissa altaissa. Kasvit ovat myös pääsääntöisesti viileämmässä viihtyviä lajeja, jotka eivät menesty pidempiä aikoja lämpimissä (25 ºC ja yli) vesissä. Huutokauppatoimintaa ajatellen relevantteja lajeja ovat Suomessa jo luonnonvaraisesti esiintyvät kanadanvesirutto (Elodea canadensis), kiehkuravesirutto (Elodea nuttallii), lammikki (Nymphoides peltata) sekä hentokarvalehti (Ceratophyllum submersum). Muita lajeja ovat karheaviuhkalehti (Cabomba caroliniana), kellusvesihyasintti (Eichornia crassipes, syn. Pontederia crassipes), brasilianvesiasteri (Gymnocoronis spilanthoides), sumasammakonputki (Hydrocotyle ranunculoides), afrikanvesihäntä (Lagarosiphon major), isoärviä (Myriophyllum aquaticum), kampaärviä (Myriophyllum heterophyllum) sekä poimukellussaniainen (Salvinia molesta); edellä mainituista lajeista tarkemmin lisää seuraavassa.

Karheaviuhkalehti (Cabomba caroliniana)

Karheaviuhkalehti (ent. karkeaviuhkalehti) tunnetaan kotimaisessa akvaariokirjallisuudessa ja se kuuluu vanhastaan akvaarion peruskasveihin, joita on ollut saatavilla pitkään. Alun perin karheaviuhkalehti on lähtöisin Etelä- ja PohjoisAmerikasta, tarkemmin Argentiinan keskiosista Paraguayhin ja eteläisimpään Brasiliaan sekä Teksasista ja Floridasta eteläisimpään Ontarioon. Laji on akvaarioharrastuksen myötä levinnyt ympäri maailmaa. Euroopassa lajia esiintyy Etelä-Englannissa, Unkarissa, Belgiassa ja Hollannissa; lisäksi havaintoja on tehty Georgiassa ja Tanskassa.

Karheaviuhkalehti on koko EU:n alueella säädetty haitalliseksi vieraslajiksi.

Tunnistaminen Karheaviuhkalehti on monivuotinen, pohjaan juurtuva, nopeakasvuinen köynnöstävä kasvi, jota lisätään kärjen pistokkaista. Laji on maailmalla ollut suosittu akvaariokasvi nopeakasvuisena ja helppohoitoisena peittokasvina; kuitenkin mielipiteet kasvin puhutusta helppoudesta jakautuvat harrastajien kesken – oletettavasti laji ei menesty pitkäaikaisesti lämpimässä (25 ºC ja yli) vedessä. Karheaviuhkalehti saattaa viihtyessään venähtää yli 50 cm korkeaksi. Lehdet ovat uposlehtiä, mutta pintaan kasvaessaan kasvi muodostaa muutamia kelluslehtiä.

Karheaviuhkalehden varsi on pulska ja vihreä tai usein karvoista johtuen punaruskea. Lehdet ovat yleensä keskitai tummahkon vihreät (hyvässä valossa kasvaessaan kärjen lehtiruusukkeen keskiosa on punertava), munuaismaiset tai puolipyöreät, pareittain ja toisiinsa nähden vastakkain asettuneet, hienoliuskaiset; ensimmäisessä haarautumiskohdassa lehdet ovat noin 5-liuskaiset, kaiken kaikkiaan lehdet ovat 4–5 kertaan haaroittuneet. Kelluslehdet ovat omintakeiset, muistuttaen nuolenkärkiä: lehdet ovat enintään pari senttiä pitkiä ja alle puoli senttiä leveitä, tyvilovellisia. Valkoiset (harvoin punertavat tai keltaiset) kukat kasvavat vedenpinnalla tai työntyvät vedenpinnan ylle, ovat enintään 15 mm leveät ja muistuttavat hiukan kotoisten sätkimien kukkia, mutta heteitä ja emejä on paljon vähemmän (useimmiten 3 ja 6).

Karheaviuhkalehteä muistuttaa eniten akvaarioharrastuksessa sallittua punaviuhkalehteä (C. furcata) sillä erolla, että punaviuhkalehden lehdet ovat kolmittain asettuneet (vrt. karheaviuhkalehti, jonka lehdet ovat pareittain) ja selvästi hienoliuskaisemmat kuin karheaviuhkalehdellä; punaviuhkalehden lehdet ovat ensimmäisessä haarautumiskohdassa noin 5–7 kertaa liuskoittuneet.

Vastaantulon todennäköisyys: kohtalainen-pieni

Hentokarvalehti (Ceratophyllum submersum)

Hentokarvalehti on suomalaisessa akvaariokirjallisuudessa mainittu, mutta akvaariokasvina laji on harvinainen ja saatavuus akvaarioliikkeissä tai harrastajien keskuudessa heikko. Euroopassa lajia esiintyy Espanjasta Venäjälle ja Ukrainaan ulottuvalla alueella, Pohjois-Euroopassa Suomen lisäksi Tanskassa ja Ruotsissa. Hentokarvalehti on Suomessa vielä harvinainen tulokaslaji, jota havaittiin ensimmäisen kerran

Karheaviuhkalehti (Cabomba caroliniana) luonnossa. Kuvassa näkyy muutamaan kertaan haarautuneet hienoliuskaiset lehdet sekä punaruskeiden karvojen värittämä pulska varsi, mikä on lajille tyypillinen. Viihtyessään karheaviuhkalehti kasvaa runsaaksi, jolloin se tukkii ojia ja kanavia sekä peittää allensa alkuperäistä vesikasvillisuutta. Kuvaaja: Eric C. Maxwell / iNaturalist.

Hentokarvalehti (Ceratophyllum submersum) on haarova köynnöskasvi. Kuvasta on helppo havaita, että hentokarvalehden haarojen liuskat ovat velttoja ja suoria. Laji muodostaa massakasvustoja. Kuvaaja: Christian Fischer / Wikimedia Commons.

Espoon Suomenojalla vuonna 1999; lajia on löydetty vain Ahvenanmaalta ja Uudeltamaalta mm. Helsingin ja Porvoon edustalta.

Hentokarvalehden kohdalla noudatetaan kansallista vieraslajistrategiaa.

Tunnistaminen

Hentokarvalehti on nopeakasvuinen köynnöstävä kasvi, joka ei juurru pohjaan, vaan kasvaa aidosti kelluskasvina ajelehtien veden virtauksen mukana. Leviäminen tapahtuu pääasiassa kasvullisesti kasvista irtoavien versonpalojen avulla. Varsi on ohut, rento ja haarova. Lehdet sijaitsevat varren ympärillä 6–12 lehden kiehkurassa, ovat lähes rihmamaiset, reunoiltaan tai alapinnaltaan hammasmaiset, liuskoja on yleensä 6–8, lehtilavat ovat noin 2–3 kertaan halkihaaraiset ja lähes ruodittomat. Verrattuna sukulaislaji tankeakarvalehteen hentokarvalehden lehtien haaroittuminen on runsaampaa, haarojen liuskat ovat velttoja ja suoria sekä lehden laidan hampaat ovat hentoja. Kasvin väri vaihtelee valosta ja elinympäristöstä johtuen kirkkaanvihreän ja punertavan välillä. Hentokarvalehti kukkii melko yleisesti; kukat sijaitsevat lehtihangoissa, ovat perättömiä ja lukuisten kehämäisten ylälehtien suojassa. Hedelmänä on pitkänomainen pähkylä, jonka kärjessä on käyrä, 1–1,5 mm pitkä piikki.

Hentokarvalehti muistuttaa paljon sukulaislaji tankeakarvalehteä (C. demersum). Tankeakarvalehti on nimensä mukaisesti jäykkälehtisempi ja vähemmän haarova; jokaisessa lehdessä on vähemmän liuskoja kuin hentokarvalehdellä, ollen yleensä 4 liuskaa (vrt. hentokarvalehti 6–8 liuskaa) ja lehdet ovat yleensä 2 kertaan halkihaaraiset, väriltään yleensä tummemmat kuin hentokarvalehdellä. Lisäksi tankeakarvalehden lehtien reunoilla tai alapinnalla olevat hampaat ovat selvemmät ja iso-okaisemmat. Tankeakarvalehden hedelmän kärjessä oleva piikki on suorempi ja pidempi (1–12 mm) kuin hentokarvalehden hedelmän käyrä piikki. Lisäksi tankeakarvalehden hedelmän tyvellä on 2 pienempää piikkiä; nämä hedelmän tyven piikit puuttuvat kokonaan hentokarvalehdeltä.

Vastaantulon todennäköisyys: pieni

Kellusvesihyasintti (Eichornia/Pontederia crassipes) ilman kukintoa. Lehdet ovat selkeän pyöreän lapiomaiset. Ruusukemaisesti kohoavien, hohkamaisen solukon täyttämien lehtiruotien avulla kasvi kelluu veden pinnalla. Kuvaaja: Forest ja Kim Starr / Wikimedia Commons.

Kellusvesihyasintti (Eichornia crassipes)

Kellusvesihyasintti (syn. Pontederia crassipes) on kotimaisessa akvaariokirjallisuudessa tunnettu laji ja komeimmillaan suuressa, avoimessa akvaariossa tai puutarhalammikossa. Kellusvesihyasintti on kotoisin Etelä-Amerikasta Amazonin alueelta. Akvaarioharrastuksen myötä laji on levinnyt kaikille mantereille sopivan lämpöisiin ilmasto-oloihin; Euroopassa laji on vakiintunut Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa (ml. Azorit), mutta myös Georgiassa on lajista tehty havainto. Kellusvesihyasintti on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Tunnistaminen

Kellusvesihyasintti on monivuotinen, joko kelluskasvi tai liejuun juurtuva vesikasvi. Lehtiruoti on pullistunut, lehtilapa on kiiltävä, nahkamainen ja muodoltaan omaperäisen pyöreä, pituuttaan leveämpi, lapiomainen; lehden kärki on tylppä ja tyvi kiilamainen-hieman herttamainen. Kelluminen tapahtuu hohkamaisen solukon täyttämien lehtiruotien avulla. Kukat ovat näyttävät, sinipunaiset, ja kohoavat tähkämäisinä kukintoina lehtien yläpuolelle. Kellusvesihyasintti lisääntyy kasvullisesti rönsyilemällä, mistä edelleen muodostuu uusia lehtiruusukkeita; kasvullinen lisääntyminen on nopeaa ja populaatio voi kaksinkertaistua kahdessa viikossa. Myös siemenistä lisääntyminen on mahdollista; siemenet säilyvät elinkykyisinä jopa 28 vuotta. Kotioloissa kellusvesihyasintti on helppohoitoinen ja nopeakasvuinen, ja viihtyy parhaiten 28–30 ºC lämpötilassa; kasvu hidastuu veden lämpötilan laskiessa alle 10 ºC eikä laji menesty veden lämpötilan laskiessa pidemmäksi aikaa 5 ºC tai alle.

Kellusvesihyasintti on onneksi helppo tunnistaa ja sitä läheisesti muistuttavia lajeja ei ole.

Vastaantulon todennäköisyys: kohtalainen-pieni

Kanadanvesirutto (Elodea canadensis)

Kanadanvesirutto on vanha, tunnettu, yleinen ja paljon akvaarioissa käytetty kasvi. Laji on levinnyt laajalle Suomen luontoon, esiintyen sisävesissä ja Itämeren rannoilla. Ka-

Tämän lisäksi vesirutto muuttaa vesistöjen

Kanadanvesirutto muistuttaa paljon muita vesiruttoja (mm. Egeria- ja Elodea-suvut sekä pohjanvesirutto, Hydrilla vertticillata) ja lajeja on vaikea erottaa toisistaan.

Vastaantulon todennäköisyys: kohtalainen

Kiehkuravesirutto (Elodea nuttallii)

pH-arvoa sekä kuolleiden kasvustojen biomassan hajoaminen puolestaan kuluttaa happea, jolloin veden pH-arvo laskee sekä saattaa talvisin aiheuttaa happikatoja. Rajut pHvaihtelut voivat vaikuttaa rapuihin, kaloihin ja eläinplanktonin määrään. Kuvaaja: Katrin Schneider / Wikimedia Commons. nadanvesirutto viihtyy erityisesti emäksisissä ja rehevissä järvissä, mutta kasvaa myös hitaasti virtaavissa joissa, isoissa ojissa sekä murtovedessä. Nimitys ”rutto” viittaa kasvin sitkeyteen ja nopeaan leviämiseen: rehevissä järvissä kasvi voi muodostaa massiivisia kasvustoja. Alun perin kanadanvesirutto on lähtöisin Pohjois-Amerikasta, leviten sieltä 1800-luvulla Eurooppaan; vuonna 1884 kanadanvesirutto istutettiin Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, mistä se alkoi nopeasti levitä Etelä-Suomessa.

Kanadanvesirutto on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi; tämän lisäksi lajin kohdalla noudatetaan kansallista vieraslajistrategiaa.

Tunnistaminen

Kanadanvesirutto on väriltään tummanvihreä, 30–200 cm mittaiseksi kasvava köynnöstävä, runsaasti haarova kasvi, jolla ei ole varsinaisia juuria. Kasvi lisääntyy Euroopan oloissa oletettavasti ainoastaan kasvullisesti ja leviäminen on tehokasta, sillä kanadanvesirutto katkeilee helposti ja lisääntyminen onnistuu hyvin pienistäkin kasvinpalasista. Varsi on hento, haarallisista nivelistä juurtuva. Lehdet ovat ruodittomia, pehmeitä, pyöreäkärkisiä ja kasvavat varren ympärillä ainakin verson latvaosissa kolmen lehden kiehkuroina. Lehtilapa on kapeanpuikea-pitkulainen, tavallisesti hieman käyrä ja hienosahainen. Luupilla tarkasteltaessa kärjessä on nähtävissä 1–2 pientä hammasta. Kanadanvesirutto kukkii Suomen oloissa melko harvoin; valkoiset terälehdet ovat 2–3 mm pituiset, kukinnot ovat pitkäperäisiä, sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa ja ulottuvat vedenpinnalle.

Kiehkuravesiruttoa ei tiettävästi ole akvaarioliikkeissä myynnissä omalla nimellään, mutta toisinaan sitä voi olla myynnissä kanadanvesiruton nimellä. Kanadanvesiruton tavoin kiehkuravesirutto on lähtöisin Pohjois-Amerikasta, josta se saapui Eurooppaan vuonna 1939 ja levittäytyi nopeasti useisiin Euroopan maihin, aina Ruotsiin, Norjaan ja Viroon asti. Suomessa laji on löydetty vuonna 2021 ensimmäistä kertaa Paimiosta. Ruotsissa lajia kasvaa rannikolla Perämerelle saakka. Kiehkuravesirutto viihtyy samanlaisissa vesistöissä kuin kanadanvesirutto.

Kiehkuravesirutto on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella; lajin kohdalla noudatetaan tämän lisäksi myös kansallista vieraslajistrategiaa.

Tunnistaminen Kiehkuravesirutto on köynnöstävä kasvi, joka muiden vesiruttojen tapaan lisääntyy Euroopan oloissa tiettävästi ainoastaan kasvullisesti irronneista verson kappaleista. Massiiviseksi kasvavan kanadanvesiruton rinnalla kiehkuravesirutto on kasvultaan maltillisempi, jääden alle metrin mittaiseksi; myös väritykseltään kiehkuravesirutto on kalpeamman

Massaesiintyminä kanadanvesirutto (Elodea canadensis) rajoittaa alkuperäislajien kasvua tai syrjäyttää ne.

ravinnekiertoa ja vaikuttaa veden laatuun: kasvustojen yhteytystoiminta nostaa veden

Kiehkuravesirutto (Elodea nuttallii); kanadanvesiruton tavoin kiehkuravesirutto massakasvustoina tukehduttaa alkuperäiskasvistoa alleen sekä muuttaa vesiarvoja, minkä raju vaihtelu puolestaan on vesieliöille haitallista. Kuvaaja: Christian Fischer / Wikimedia Commons.

Kiehkuravesirutto on kanadanvesiruttoon verrattuna kalpeamman vihreä. Lisäksi kuvassa näkyy tyypillisesti alaspäin kiertynyt lehden malli. Erittäin tarkalla silmällä katsottuna näkee myös, kuinka lehden reunat ovat hiukan sisäänpäin kääntyneet sekä lehden ovat sijoittuneet varteen 3 lehden kiehkuroina. Verrattuna tylppäkärkisempään kanadanvesiruttoon teräväkärkisemmän kiehkuravesiruton lehdet ovat kapeammat kuin kanadanvesirutolla. Kuvaaja: Janet Elliot / iNaturalist.

vihreä verrattuna tummanvihreään kanadanvesiruttoon. Varsi on vaaleanvihreä, epäsäännöllisesti haarova. Lehdet kasvavat kolmen, harvoin neljän, lehden kiehkuroissa varren ympärillä. Lehdet ovat kapean puikeita, keskimäärin 7,7 mm pitkiä (vaihteluväli noin 4–15,5 mm) ja 1,4 mm leveitä (vaihteluväli noin 0,9-2,4 mm), leveimmillään tyvipuoliskolla, suippokärkisiä, reunoilta vähän sisäänpäin taipuneita tai keskisuonta myöten taittuneita, suoria tai alaspäin kiertyneitä. Kasvi kukkii Euroopassa vain harvoin. Emikukat ovat pieniä, valkoisia, pitkäperäisiä ulottuen veden pintaan; hedekukat irtoavat kasvista ja nousevat pintaan kellumaan. Kiehkuravesirutto muistuttaa suuresti kanadanvesiruttoa (E. canadensis) ja aina niitä ei voi erottaa toisistaan ilman kukkia; lajien tiedetään myös risteytyvän luontaisella levinneisyysalueellaan Pohjois-Amerikassa. Kiehkuravesiruton lehdet ovat terävän suippoja ja hyvin harvoin yli 1,75 mm leveitä; 5 mm päässä lehden kärjestä 0,2–0,7 mm leveitä: kanadanvesiruton lehdet ovat tylpähköjä ja pääosin yli 1,75 mm leveitä, 5 mm päässä lehden kärjestä 0,8–2,3 mm leveitä. Kummankin lajin lehtien koko ja muoto vaihtelevat ympäristöolosuhteiden mukaan.

Vesirutto eroaa hieman samannäköisestä, mutta pienemmästä uposvesitähdestä (Callitriche hermafroditica) mm. siten, että vesiruton lehden ovat kolmen kiehkuroina, kun taas uposvesitähdellä lehtiä on aina kaksi vastakkain ja peräkkäisten nivelten lehdet ovat ristikkäin. Myös lehden kärjet ovat muodoltaan erilaisia: uposvesitähden lehden kärjessä on matala lovi.

Euroopassa tulokkaina esiintyvistä lajeista afrikanvesihäntää (Lagarosiphon major), pohjanvesiruttoa (Hydrilla verticillata) ja tiuhavesiruttoa (Egeria densa) ei ole Suomessa tavattu, mutta niiden leviäminen tänne on mahdollista. Ne muistuttavat kasvutavaltaan varsinaisia vesiruttoja (Elodea), mutta niiden lehdet ovat 4–5 kiehkuroissa.

Vastaantulon todennäköisyys: pieni-olematon

Vesiruttojen tunnistus Vesiruttoja on kolme sukua: Elodea, Egeria ja Hydrilla; lajien tunnistaminen on vaikeaa. Elodea-suvusta ei tiettävästi ole akvaariokaupan piirissä ns. luvallisia lajeja, joten ko. suvun lajit voidaan sulkea tunnistamisen ulkopuolelle – tämä ei tietenkään tuo helpotusta lajien tarkkaan tunnistamiseen, mikä on silti haastavaa.

Taulukossa koottuna suvut ja niihin sopivia tuntomerkkejä:

Elodea Egeria Hydrilla

Lehteä/kiehkura Pääsääntöisesti 3 4–5 3–6 (–12) Nivelväli (mm) 3–10 5–20

Taulukko on vain suuntaa antava, sillä kaikissa lajeissa esiintyy vaihtelua. Tunnistaminen kannattaa tehdä verson kärkiosasta.

Brasilianvesiasterin mykerömäinen kukinto ja verson kärkiosaa; kuvasta on nähtävissä pareittain vastakkain asettuneet puikean-suikeat, hammaslaitaiset lehdet, lyhyt lehtiruoti sekä lehtien sulkamaiset suonet. Kuvaaja: Cheng-Tao Lin / Wikimedia Commons.

Brasilianvesiasteri (Gymnocoronis spilanthoides)

Brasilianvesiasteri on lähtöisin laajalta alueelta Etelä-Amerikkaa: Brasiliasta, Argentiinasta, Paraguaysta, Uruguaysta, Boliviasta ja Perusta. Sitä on tuotu ympäri maailmaa akvaario- sekä lammikkokasviksi, myös Suomeen; kasvia saattaa edelleen olla myynnissä nettikaupoissa. Brasilianvesiasteri on Euroopassa vakiintunut luontoon Italiassa ja Unkarissa; Hollannissa laji havaittiin ensimmäisen kerran vesiväylässä vuonna 2019. Suomen luonnossa lajia ei ole tavattu, eikä sen menestyminen Pohjois-Euroopan ilmastossa ole todennäköistä; suurimmat riskialueet lajin vakiintumiseen ja leviämiseen sijaitsevat Etelä-Euroopassa (Adrianmeren rannikkovaltiot ja Turkki).

Brasilianvesiasteri on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Tunnistaminen

Brasilianvesiasteri on nopeakasvuinen ja vaatimaton, monivuotinen köynnöskasvi, joka voi kasvaa 1,5 m pitkäksi ja muodostaa mattomaisia kasvustoja veden pinnalle. Varsi on pysty, ontto, muodoltaan kulmikas. Lehdet ovat varressa vastakkain, lyhytruotisia, muodoltaan puikeita-suikeita, hammaslaitaisia, 5–20 cm pitkiä (yleensä noin 7 cm), 2,5–7,5 cm leveitä (yleensä noin 3 cm), sulkasuonisia ja väriltään vaaleanvihreitä. Kukat ovat väriltään valkoisia tai vaaleanpunertavia. Mykerökukinnot ovat halkaisijaltaan 1,5–2 cm leveitä. Kasvi lisääntyy sekä siemenistä että kasvullisesti; luonnossa laji voi levitä versonkappaleiden avulla lyhyitä matkoja veden virtauksen tai kasvimassan käsittelyn seurauksena.

Sumasammakonputki (Hydrocotyle ranunculoides) aiheuttaa haittaa alkuperäiselle kasvillisuudelle sekä vesien virkistyskäytölle muodostaessaan tiheitä mattomaisia kasvustoja vesistöjen päälle ja märälle maalle. Voi myös aiheuttaa ojien ja kanavien tulvimista tukkimalla näitä. Kuvaaja: Dick Culbert / Wikimedia Commons.

Brasilianvesiasteria muistuttaa ehkä eniten akvaarioharrastuksessa tuttu sekä edelleen sallittu jättivesitähdikki (Hygrophila corymbosa). Jättivesitähdikistä on nykyisin olemassa paljon viljelymuotoja ja lajikkeita, mutta brasilianvesiasterista poiketen sen lehdet eivät ole hammaslaitaiset sekä varsi on täyteinen, ei ontto.

Vastaantulon todennäköisyys: kohtalainen-pieni

Sumasammakonputki (Hydrocotyle ranunculoides)

Sumasammakonputki on alun perin kotoisin Etelä-Amerikan Brittiläisestä Kolumbiasta aina Yhdysvaltain pohjoisosiin saakka; lajia esiintyy ilmeisesti luontaisesti myös trooppisessa Afrikassa sekä Jemenissä. Vieraslajina se on vakiintunut Euroopassa Britanniassa 1980-luvulla sekä Hollannissa ja Belgiassa 1990-luvulla; näiden lisäksi lajia on tavattu Ranskassa, Irlannissa, Italiassa ja Saksassa. Lajin pelätään leviävän myös laajemmalle Keski-Euroopassa. Sumasammakonputkea on hankittu koristekasviksi puutarhalammikoihin ympäri maailmaa; ei ole varmuutta, onko lajia ollut akvaariokaupan piirissä saatavana.

Sumasammakonputki on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Tunnistaminen Sumasammakonputki on araliakasveihin kuuluva monivuotinen, pieni, kiiltävän kalju, kellus- tai ilmalehtinen vesi- tai märän maan kasvi. Pitkät ruodit kohottavat varresta kilpimäisiä, munuaismaisia-pyöreitä, reunastaan epäsäännöllisesti matalan pyöreähampaisia (liuskoja noin 3–7) lehtilapo -

ja jopa limittäisen tiheinä massoina. Pienet, valkoiset kukat pilkottavat puolipallomaisina sarjakukintoina lehtikatteessa. Hedelmät (pituus noin 2 mm) ja versonkappaleet voivat vesivirtojen mukana kulkiessaan levittää kasvia uusille kasvupaikoille.

Sumasammakonputkea muistuttaa suuresti pikkukonnanputki (H. sibthorpioides); lajeja on vaikea erottaa toisistaan. Pikkukonnanputken lehdet ovat kuitenkin pyöreämmät ja säännöllisemmin pyöreähampaiset kuin sumasammakonputkella.

Vastaantulon todennäköisyys: tuntematon, sillä ei ole varmuutta, onko sumasammakonputkea koskaan ollut saatavilla akvaariopiireissä.

Afrikanvesihäntä (Lagarosiphon major)

Afrikanvesihäntä on akvaarioharrastuksessa vanhastaan tuttu laji, sillä se on ollut tunnettu akvaarioissa jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja sitä on akvaarioliikkeissä ollut kohtalaisen yleisesti saatavilla. Afrikanvesihäntä on kotoisin eteläisestä Afrikasta. Vakiintuneena vieraslajina sitä esiintyy Euroopassa Iso-Britanniassa, Hollannissa, Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Sveitsissä, Itävallassa ja Italiassa; havaintoja on lisäksi tehty Irlannissa ja Portugalissa. Suomessa afrikanvesihäntää tavataan tällä hetkellä vain akvaariokasvina. Laji on lauhkeiden vyöhykkeiden kasvi: optimaalinen lämpötila on noin 20–23 ºC, maksimi noin 25 ºC.

Afrikanvesihäntä on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Tunnistaminen

Afrikanvesihäntä on monivuotinen, nopeakasvuinen köynnöstävä kasvi, joka leviää tehokkaasti varren ja juuren palasista. Sen varsi on hauras, jäykkä, 1,5–5 mm paksu (yleensä 1,5–3 mm) ja jopa 5 m pitkä. Lehdet ovat enintään 2 cm pitkät ja 3 mm leveät (yleensä 1,5 cm x 1–2 mm), puoliympyrän muotoon alaspäin kaartuvat, kovat, läpikuultavat; lehdet sijaitsevat varressa kierteisesti (huom! Ei kiehkuroina!) niin tiheässä, että verso saa nimensä mukaisesti häntämäisen tai makkaramaisen ulkonäön. Pienissä, vedenpintaan asti työntyvissä kukissa on kolme punasävyistä verholehteä ja kolme valkoista terälehteä. Laji on kaksikotinen, eli hede- ja

emikasvit ovat erillisiä; ainoastaan emikasveja tavataan alkuperäisen esiintymisalueen ulkopuolella.

Afrikanvesihäntää muistuttaa monia vesiruttoja; näistä ehkä eniten akvaarioharrastuksessa sallittua hentovesiruttoa, syn. madagaskarinvesiruttoa (L. madagaskariensis). Hentovesiruton lehdet ovat pehmeät, eivätkä kaarru voimakkaasti alaspäin. Lisäksi hentovesiruton varsi on pehmeä ja ohuempi (0,5–1 mm) kuin afrikanvesihännällä. Lajien erottaminen käy ehkä helpoiten lehtien kovuutta sekä varren paksuutta tutkimalla.

Vastaantulon todennäköisyys: kohtalainen

Isoärviä (Myriophyllum aquaticum)

Isoärviä on kotoisin laajalta alueelta Etelä-Amerikkaa: Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Paraguay, Peru. Se on vakiintunut vieraslaji Euroopassa Irlannissa, Iso-Britanniassa, Hollannissa, Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Italiassa ja Portugalissa; havaintoja on lisäksi tehty Espanjassa. Laji on levinnyt ja vakiintunut luontoon puutarhalammikoista; Suomessa isoärviää esiintyy vain akvaariokasvina. Kasvin vedenalaiset osat selviävät alhaisistakin lämpötiloista; jääpeite tosin heikentää lajin menestymismahdollisuuksia. Akvaariokasvina laji on tunnettu haastavana. Isoärviä on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Tunnistaminen Isoärviä on monivuotinen köynnöskasvi, jolla on sekä uposettä ilmalehtiä. Kasvi voi kasvaa jopa 2 m pitkäksi; varsi on vankka. Lehdet ovat jopa 5 cm pitkät, sulkamaisesti hienoliuskaiset ja sijaitsevat varressa 4–6:n kiehkuroina; lehdessä on 16–40 liuskaparia, joiden pituus on yleensä noin 2–7 mm, joskus jopa 20 mm. Isoärviän latva voi kasvaa jopa 30 cm vedenpinnan yläpuolelle, ilmalehdet ovat väriltään kirkkaanvihreät, jäykät ja kasvi antaa tällöin pienoiskuusimaisen vaikutelman; uposlehdet ovat ilmalehtiä veltompia, tummempia ja runsaampiliuskaisia. Huomaamattomat kukat sijaitsevat ilmalehtien hangoissa. Laji on kaksikotinen; hedekasveja tapaa tosin erittäin harvoin alkuperäisen levinneisyysalueen ulkopuolella. Laji lisääntyy siementen lisäksi tehokkaasti kasvullisesti versonkappaleista.

Muut ärviät muistuttavat paljon isoärviää.

Afrikanvesihäntä (Lagarosiphon major) aiheuttaa haittaa alkuperäiselle kasvillisuudelle sekä muulle eliöstölle mm. alentamalla veden happipitoisuutta leviämällä ja yhteyttämällä rajusti. Lisäksi runsaana esiintyessään alentaa vesistöjen käyttöarvoa. Kuvaaja: Alfonso Siciliano / iNaturalist.

Ohessa lajien tunnusmerkkejä erottamista varten:

Hentoärviä (M. mezianum): Lehdet sijoittuvat varressa joko vuorottain tai 3–4 kiehkuroina, ovat enintään 2 cm pitkiä, liuskapareja on yleensä 7-9.

Ruosteärviä (M. tuberculatum): Lehdet ovat 4–7 kiehkuroina, noin 2–2,5 cm pitkiä, liuskapareja on 14–30 ja niiden pituus on noin 5–10 mm.

M. mattogrossense: Lehdet ovat 3–4 kiehkuroina, 1–1,5 cm pitkiä, liuskapareja on noin 7.

M. pinnatum/”M. hippuroides”: Aina punavartinen. Lehdet ovat varressa joko vuorottain tai 3–5 kiehkuroina, jopa 3 cm pitkiä, liuskapareja on 4–5 ja niiden pituus on 10–25 mm.

Vastaantulon todennäköisyys: pieni

Kampaärviä (Myriophyllum heterophyllum)

Kampaärviä on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista. Se on tuotu akvaariokasvina Eurooppaan, missä se on vakiintunut ainakin Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa sekä Sveitsissä; Iso-Britannian saarilta laji on onnistuttu hävittämään. Suomen luonnossa kampaärviää ei ole tavattu, mutta viileämmässä vedessä viihtyvänä se saattaisi luonnonvaraisena tulla toimeen maan eteläosissa. Suomessa on useita ärviälajeja myynnissä akvaariokasveiksi, mutta kampaärviää ei tiettävästi ole Suomen markkinoilla. On tosin mahdollista, että Suomessa myytävät ärviät eivät ole oikein nimettyjä – muualla Euroopassa suosittuna akvaariokasvina tunnettua kampaärviää on usein myyty väärillä nimillä. Kampaärviän – kuten myös muiden ärviöiden

– tarkka tunnistaminen on hankalaa. Kampaärviä on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Tunnistaminen Kampaärviä on monivuotinen köynnöskasvi. Varsi on pitkä ja veltonnotkea. Lehdet ovat noin 20–65 mm pitkät, sijoittuneet varteen joko vuorottain tai 4–5 kiehkuroissa. Liuskapareja on 5–12 ja niiden pituus on noin 5–15 mm. Uposverso muistuttaa pörröistä vihreää häntää tai köyttä; ilmaverson lehdet ovat jäykät, uposlehtiä harvemmin liuskoittuneet sekä antavat havupuumaisen vaikutelman. Tähkäkukinto työntyy vedenpinnan yläpuolelle; kukinto-osan lehdet ovat kielimäisiä ja pelkästään sahalaitaisia, kooltaan pieniä, mutta ärviöiden suvun mittapuussa mittavia ulottuessaan hangassaan sijaitsevia kukkia huomattavasti ulommas.

Kampaärviä muistuttaa paljon muita ärviälajeja, kts. Isoärviä edellä.

Vastaantulon todennäköisyys: pieni-olematon

Lammikki (Nymphoides peltata)

Lammikki on kotoisin Keski-Euroopasta Vähä-Aasiaan ulottuvalta alueelta. Alun perin koristekasviksi tuotuna laji on päässyt leviämään myös Euroopan pohjoisosiin, erityisesti Ruotsiin. Suomesta lammikkia löydettiin ensimmäisen kerran Varsinais-Suomen Littoistenjärvestä vuonna 2012. Myöhemmin kasvia on löydetty Aurajoesta Vanhalinnan yläpuolelta, Naantalin Luolalanjärvestä ja Raisiosta Haunisten alueelta. Lammikki viihtyy runsasravinteisissa järvissä, lam-

Kampaärviän uposverson latvaosa; uposlehdet ovat velttoja ja hienoliuskaisia. Kuvaaja: Michelle Chung / iNaturalist.

missa, kanavissa ja allikoissa.

Lammikin kohdalla noudatetaan kansallista vieraslajistrategiaa.

Tunnistaminen

Lammikki on hieman ulpukkaa muistuttava kelluskasvi. Lehdet ovat ulpukan lehtiä pienemmät, herttamaiset, hieman aaltolaitaiset, alta punapilkkuiset, leveydeltään 3–10 cm. Kukat ovat keltaiset ja 3–4 cm leveät; lammikin kukat eroavat ulpukan kukista pienemmän koon lisäksi sillä, että niiden terälehdet ovat ripsireunaiset (engl. Fringe Lily). Siementen lisäksi lammikki leviää kasvullisesti rönsyilemällä ja voi muodostaa tiheitä mattomaisia kasvustoja.

Koska lammikki on pääasiassa kelluva ja kelluslehtinen, on se helppo erottaa meillä tavallisemmasta, akvaarioharrastuksessa sallitusta, täysin upoksissa kasvavasta taiwaninlammikista (N. cristata ’Taiwan’). Kukattomana lammikkiin on helppo sekoittaa lähes kaikki kelluslehtiset lammikkilajit (Nymphoides-suvun lajeja on muutamia); sekoittamisen riski on kuitenkin aika pieni, koska edellämainitut ovat meillä harvinaisia. Mainittava on N. microphylla, jolla on lammikin tapaan alapinnalta punapilkkuiset lehdet; lehdet ovat tällä lajilla tosin pyöreämmän herttamaiset kuin lammikilla. Vastaantulon todennäköisyys: kohtalainen

Pistia (Pistia stratiotes)

Pistian, eli vesisalaatin, alkuperä ei ole täysin selvillä. Sen arvellaan olevan lähtöisin joko Etelä-Amerikasta; kasvi saattaa olla myös pantrooppinen laji Aasian, Afrikan, Australian ja Etelä-Amerikan trooppisilta ja subtrooppisilta alueilta. Pistia on suosittu isojen akvaarioiden ja lammikoiden koristekasvi, minkä ansiosta se on yksi laajimmalle levinneistä vesikasveista; Euroopassa on havaintoja Espanjasta, Italiasta, Unkarista, Iso-Britanniasta, Belgiasta, Hollannista ja Norjasta. Laji on vakiintunut Saksassa, Venäjällä ja Sloveniassa termisiin vesiin; Ranskassa Rhône-joessa on ainakin yksi vakiintunut esiintymä. Laji viihtyy monenlaisissa makean veden ympäristöissä (järvet, lammet, ojat, kastelukanavat, patoaltaat, kanaalit, hitaasti virtaavat joet); pistia sietää 15–35 ºC lämpötiloja ja saattaa selviytyä ajoittaisesta kuivumisesta, mutta se on herkkä pakkaselle. Pistia voi pärjätä vain vesissä, joissa ei talviaikana ole jääpeitettä. Suomen oloissa laji tuskin selviytyy.

Pistia on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella; uutena lisäyksenä vieraslajilistaan. Kiellot tulevat voimaan 2.8.2024 kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Tunnistaminen

Pistia on vapaasti kelluva kasvi, jolla on ruusukemaisesti sijoittuneet lusikanmuotoiset, vastapuikeat lehdet; lehtiruusukkeen halkaisija vaihtelee muutaman ja noin 15 cm välillä. Lehdet ovat päältä vaaleanvihreät, alapuolelta lähes valkoiset, molemmin puolin vahvasti karvaiset; lehdet voivat kasvaa 10 cm leveiksi, 20 cm pitkiksi – jopa 40 cm pitkiä lehtiä on havaittu. Juuret ovat höyhenmäiset, runsaat, tiheät ja roikkuvat vapaasti vedessä. Lehtiruusukkeen keskellä, suojuslehtien sisällä on vaaleat, yksittäiset, vaatimattomat kukinnot; emi- ja hedekukat ovat erikseen. Pistian hedelmä tuottaa jopa 30 siementä. Siementen lisäksi pistia leviää tehokkaasti kasvullisesti; uudet taimet kasvavat pitkähköjen

Lammikin kukka on pienempi verrattuna esim. ulpukkaan. Lisäksi terälehdet ovat karvaiset ja ripsireunaiset. Kuvassa näkyy myös kasvin kelluslehtiä; punakuvioisista, aaltoilevista lehden reunoista on havaittavissa lehden alapinnan punapilkkuisuus. Kuvaaja: Alina Burmistrova / iNaturalist.

Pistia on ruusukemainen kelluskasvi, jolle on tyypillistä vaaleanvihreät, kauttaaltaan karvaiset, hiukan keräsalaattia tai -kaalia muistuttavat lehdet. Kuvaaja: Agnieszka Kwiecień / Wikimedia Commons.

Pistia (Pistia stratiotes) muodostaa tiheitä, laajoja kasvustoja ja tukahduttaa allensa alkuperäiskasvillisuutta. Lisäksi pistia voi tukkia vesistöjä ja kastelujärjestelmiä sekä rajoittaa vesistöjen virkistyskäyttöä ja muuttaa vesistöjen pH:ta sekä happipitoisuutta. Kuvaaja: Ilkka Tuunainen.

rönsyjen päähän.

Pistia on onneksi helppo tunnistaa eikä sitä läheisesti muistuttavia lajeja ole.

Vastaantulon todennäköisyys: suuri

Poimukellussaniainen (Salvinia molesta)

Poimukellussaniainen on kotoisin Kaakkois-Brasiliasta ja Pohjois-Argentiinasta. Se on levinnyt laajalle maapallon trooppisilla, subtrooppisilla sekä temperaattisen vyöhykkeen lämpimillä alueilla. Eurooppaan kasvia on tuotu akvaario- sekä lammikkokasviksi, mistä sitä on päässyt leviämään luonnonvaraiseksi; havaintoja on tehty Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Espanjassa, Portugalissa, Sveitsissä sekä Tanskassa. Euroopassa ei toistaiseksi ole vakiintuneita esiintymiä eikä levinneisyys ole kovinkaan laajaa; nykyisissä olosuhteissa lajin vakiintuminen on kuitenkin mahdollista Välimeren alueella, pääasiassa Espanjassa, Ranskassa, Kreikassa ja Portugalissa. Poimukellussaniainen on lämpimien ilmastovyöhykkeiden laji eikä se menesty pitkäaikaisesti Suomen ilmasto-olosuhteissa; tiheät kasvustot voivat tosin sietää lyhytaikaisesti (2–3 vrk) jopa -10 ºC lämpötiloja. Laji on todennäköisesti akvaariokaupan piirissä harvinainen, mutta Salvinia-suvun lajien tunnistus on vaikeaa, joten tästä ei ole täyttä varmuutta; poimukellussaniaista on todennäköisesti myyty S. auriculata -nimellä. Poimukellussaniainen on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Tunnistaminen

Poimukellussaniainen on monivuotinen, vapaana kelluva saniainen. Lajilla on kolme kasvullista vaihetta: ensimmäisen vaiheen lehdet ovat sileitä, vedenpinnan myötäisiä ja läpimitaltaan alle 1 cm. Myöhemmissä vaiheissa lehtien keskelle kehittyy taite ja lehtien poikkileikkaus muuttuu loivahkon V-kirjaimen muotoiseksi. Täysikasvuiset lehdet ovat kooltaan 2,5 cm pitkiä ja 4–5 cm leveitä. Koko kasvin pituus voi olla jopa 30 cm. Kelluslehtien yläpinnalla on vispilämäisiä karvoja; suuremman koon perusteella poimukellussaniainen voidaan erottaa Euroopasta kotoisin olevasta kellussaniaisesta (S. natans), jonka pituus jää yleensä 1–2 cm:iin. S. natansia tuskin esiintyy tai on saatavilla akvaarioharrastuksen piirissä. Poimukellussaniainen lisääntyy tehokkaasti kasvullisesti, virtausten sekä kasvimassan käsittelyn seurauksena.

Poimukellussaniainen on helposti sekoitettavissa muihin ”vispiläkarvaisiin” ns. auriculata-ryhmän lajeihin: S. auriculata, S. biloba sekä S. herzogii. Poimukellussaniainen on ilmeisesti hybridi, jonka toinen vanhempi on S. auriculata. Auriculata-ryhmän lajeja on erittäin vaikea erottaa toisistaan eikä lajeja välttämättä pysty erottamaan toisistaan; tunnistaminen on mahdollista vain itiölehtien perusteella, joita harvoin muodostuu akvaariossa. Koska kellussaniaisten tarkka lajinmääritys on erittäin vaikeaa, on olemassa mahdollisuus, että poimukellussaniainen sekoittuu myös muiden kellussaniaisten kanssa – kannattaa olla tarkkana kaikkien kellussaniaisten kohdalla.

Vastaantulon todennäköisyys: kohtalainen

Poimukellussaniainen (Salvinia molesta) muodostaa laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka peittävät allensa alkuperäiskasvillisuutta. Tämän lisäksi veden pH-arvo sekä happipitoisuus voi alentua; hiilidioksidi- ja rikkivetypitoisuudet puolestaan voivat kasvaa. Kellussaniaiskasvustot myös haittaavat vesistöjen virkistyskäyttöä. Kuvaaja: Ilkka Tuunainen.

Lähikuva poimukellussaniaisen lehden yläpinnan vispilämäisistä karvoista; näiden karvojen tarkoitus on pisaroida ja poistaa kasvin lehdille päätyvä vesi. Kuvassa on myös nähtävissä täysikasvuisen lehden ylöspäin kääntyneet reunat, minkä ansiosta lehden poikkileikkaus on hiukan V-kirjaimen muotoinen. Kuvaaja: Ilkka Tuunainen.

Toinen havainnollistava kuva poimukellussaniaisen lehden vispilämäisistä karvoista. Kuvaaja: Ilkka Tuunainen.

Miten toimia, jos minulla on jotakin kiellettyä lajia?

Jos omassa akvaariossasi sattuu olemaan jotakin kiellettyä vieraslajia, lakipykälien mukaisesti lajista pitäisi hankkiutua ensisijaisesti eroon. Kielletyn lajin ostaminen, vastaanottaminen, kasvattaminen omassa altaassa sekä edelleenvälittäminen (myyntitoiminta tai edelleen luovutus) on lakisääteisesti kielletty. Hävitä vieraslajit omasta akvaariostasi tai lammikostasi sekä pidä huoli, ettei mitään kasvin osia (varsi, lehdet, juuret, kukinnot, hedelmät tms.), siemeniä tms. pääse hävitettäessä kosketuksiin luonnon, vesistöjen tms. kanssa. Kasvin osat lienee syytä hävittää polttamalla (seka-/ poltettava jäte); biojätteen seassa esim. siemenet saattavat selviytyä ja näin levitä kompostoituneen materiaalin mukana uusille kasvupaikoille.

Lajien tunnistaminen silmämääräisesti voi olla hyvinkin vaikeaa, jopa kokeneelle harrastajalle. Jos et ole varma huutokauppaan tuotavaksi aiotun kasvin lajista, kannattaa silti tuoda kasvi huutokauppaan tunnistettavaksi; jokainen huutokauppaan tuotu artikkeli kulkee vastaanottotarkastuksen läpi, missä arvioidaan mm. elävien kunto ja täten myyntikelpoisuus – samalla tehdään kasveille lajitunnistus ja näin pyritään estämään lakisäädösten mukaisesti kiellettyjen lajien edelleen välittäminen akvaarioharrastuksessa. Jos lajin tunnistamisessa paikan päällä kuitenkin ilmenee epävarmuutta, HAS tällöin kieltäytyy ottamasta kasvia myyntiin.

Yllä mainituista lajeista akvaarioseurojen huutokaupoissa törmää lähinnä vesihyasinttiin, pistiaan, kellussaniaisiin sekä (kanadan)vesiruttoon; edellä mainittuja lajeja on melkeinpä joka vuosi jouduttu vastaanottotarkastuksessa ottamaan sivuun. Akvaarioliikkeissä edellä mainittujen kasvien vieraslajistatus sekä tästä johtuva myynti- ja luovutuskielto on pääsääntöisesti hyvin huomioitu, mutta puutarhaliikkeiden ns. vesikasvimaljoissa saattaa esiintyä kiellettyjä lajeja. Pistian kohdalla kielto astuu voimaan vuonna 2024; tätä odotellessa HAS vastaanottaa pistiaa myyntiin sekä edelleen luovutettavaksi huutokaupassa, mutta jakaa tietoa voimaan astuvasta kiellosta.

Lakipykälistä voidaan kiistellä, sillä loppupeleissä EU:n tasolla haitalliseksi vieraslajeiksi merkityistä kasveista vain harvalla on mahdollisuus selviytyä pitkäaikaisesti Suomen oloissa, ts. muodostaa vakiintuneita esiintymiä. Suomen oloissa vähintään kohtalaisesti pärjääviä ja tätä kautta mahdollisia ongelmia aiheuttavia lajeja ovat vesirutot, lammikki sekä varauksella ärviät.

Yhteenveto

Loppukateettina edellä mainituista lajeista helposti tunnistettavia (huom! Esitelmöitsijöiden oma mielipide!) vieraslajeja ovat kellusvesihyasintti, kanadan- ja kiehkuravesirutto (suvulleen, lajikohtainen määritys sen sijaan hankalaa), brasilianvesiasteri, afrikanvesihäntä sekä pistia.

Vaikeasti tunnistettavia vieraslajeja on hentokarvalehti, karheaviuhkalehti, sumasammakonputki sekä lammikki. Hentokarvalehti muistuttaa läheisesti tankeakarvalehteä; ero on siinä, että hentokarvalehden lehdet ovat veltot, lehdet tiheämmässä kiehkurassa, runsaammin liuskoittuneet sekä hienohampaisemmat tankeakarvalehteen verrattuna. Karheaviuhkalehti on helposti sekoitettavissa punaviuhkalehteen; punaviuhkalehden lehdet ovat kolmittain asettuneet (karheaviuhkalehdellä pareittain) ja ovat selvästi hienoliuskaisemmat kuin karheaviuhkalehdellä. Sumasammakonputki on erittäin saman näköinen pikkukonnanputken kanssa; erona on lehden reunan pyöreähampaisuus, joka on pikkukonnanputkella säännöllisempi. Lisäksi pikkukonnanputken lehden muoto on pyöreämpi kuin sumasammakonputkella. Lammikki on sekoitettavissa muihin kelluslehtisiin lammikkilajeihin.

Erittäin haastavia tai jopa lähes mahdottomia erotettavia ovat iso- ja kampaärviä sekä poimukellussaniainen. Iso- ja kampaärviä muistuttavat läheisesti muita ärviälajeja. Poimukellussaniaista on vaikea erottaa muista S. auriculata -ryhmän lajeista. Tarkassa määrityksessä lajilleen voidaan lopulta joutua käyttämään mikroskooppisia tuntomerkkejä tai jopa DNA-menetelmiä.

Karheaviuhkalehden kärkiversoja. Kasvin alemmista lehdistä on nähtävissä uposlehtien puolipyöreä-munuaismainen muoto. Etualalla oleva sulkalehtinen kasvi on joku ärviälaji (Myriophyllum sp.?). Kuvaaja: Robby Deans / iNaturalist.

Lajiesittelyssä: Roiskuttajatetra (Copella

arnoldi)

TEKSTI JA KUVAT • MIIA SIIKASMAA

Sukkulatetrojen heimoon (Lebiasinidae) kuuluu yli 60 tunnettua lajia, jotka ovat levinneet laajalle Etelä-Amerikkaan sekä Keski-Amerikassa aina Costa Ricaan asti. Valtaosa heimon lajeista on akvaarioharrastuksessa tuntemattomia; näistä suosituimpia ja tunnetuimpia ovat Nannostomus-suvun suppusuut ja kynäkalat. Edellä mainittujen lisäksi heimotoveri sukkulatetra (Copella arnoldi) on akvaariopiireissä ainakin jossain määrin tunnettu ja saatavuus Suomessa on viime aikoina ollut vähintään kohtalainen, mutta valitettavan vaihteleva; tässä olisi tarkoitus perehtyä sukkulatetraan syvemmin.

Roiskuttajatetra -koiras.

Roiskuttajatetra pähkinänkuoressa

Kotiseutu

Brasilia: Amazonin alajuoksu, Rio Para; Guyana, Surinam, Ranskan Guyana: Demerera, Essequibo. Viihtyy hitaasti virtaavien, mutapohjaisten jokien rantavyöhykkeessä, missä on tiheä kasvillisuus sekä runsaasti vedenpinnan yläpuolella roikkuvia kasveja. Luonnollisessa elinympäristössä vesi on yleensä haalean teen väristä, hajoavasta kasviperäisestä aineksesta johtuen. Korkean veden aikana elelee tulvivissa sademetsissä.

Aikuiskoko

Koiraat max 7 cm, naaraat max 5 cm.

Sukupuolierot

Sukupuolet on helppo erottaa toisistaan: koiraat ovat selvästi naaraita kookkaampia ja koiraiden evät ovat pidemmät. Lisäksi koiraat ovat naaraita värikkäämpiä: täysikasvuisen koiraan takaruumis on punertava ja kyljet ovat väriltään yleensä oliivinharmahtavat. Naaraat ovat kauttaaltaan melko mitäänsanomattoman vaaleanrusehtavan harmahtavia.

Elinikä

Noin 3-5 vuotta.

Hoito ja vaatimukset

Altaan koko

Suosittelisin 10 kalan parvelle minimitilavuudeksi vähintään 90-100 l ja altaan minimileveys saisi olla noin 80 cm. Altaan korkeudella ei ole kovinkaan suurta merkitystä, sillä nämä kalat elävät lähinnä pintakerroksessa – kuitenkin sen verran korkeutta, että eri vesikerrosten kaloille on riittävästi tilaa.

Altaan sisustaminen

Jos mahdollista, allas kannattaa sijoittaa asunnossa sellaiseen paikkaan, että altaaseen pääsee auringonvaloa – mieluiten aamuauringon valoa. Viihtyy melko runsaskasvisessa altaassa, joten taustalle ja reunoille kannattaa sijoitella kasvipöheikköjä sekä juurakoita, minkä takana piilotella. Valaistuksen olisi syytä olla hämärä; käyttäytyy rohkeammin, jos pinnassa on jonkin verran kelluskasvillisuutta tai altaassa on esimerkiksi joku nurkkaus, jossa on pintakasvillisuutta. Ei pidä voimakkaasta veden virtauksesta, mutta suodatus-

tehon ja hapetuksen olisi silti oltava riittävä; suodattimen ulostulo kannattaa suunnata poispäin pinnasta. Koska on lähtöisin tummasta vedestä, turvesuodatus tai turveuutteen lisäys on suositeltavaa. Myös paludaario-tyylinen allas, jossa on vedenpinnan yläpuolelle kohoavia kasveja ja madallettu vedenpinta (noin 10 cm), saattaa olla toimiva ratkaisu erityisesti kalojen kudettamista ajatellen. Huom! Kansilasit ovat pakolliset, sillä nämä kalat hyppivät – myös kutuajan ulkopuolella!

Vesiarvot

Lämpötila noin 24–28 ºC; pH 5,5–7,0; pehmeä vesi (GH alle 10 dH). Meillä kalat tuntuvat olevan aktiivisimmillaan, kun veden lämpötila on noin 25, max 26 ºC ja vedenvaihtojen yhteydessä lisätään turveuutetta sekä kuivattuja tammenlehtiä pehmentämään vettä ja laskemaan pH:ta.

Luonne

Muita kaloja kohtaan kiltti, melko eloisasti liikkuva sekä melko utelias pintakerroksen laji. Hieman arka suuria tai erittäin vilkkaasti liikkuvia kaloja kohtaan. On parvisidonnainen, joten tetroja kannattaa hankkia aivan minimissään 6, mieluiten yli 10 kalan parvi; liian pienessä parvessa kalat muuttuvat piilotteleviksi, mikä aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Lajin sisällä koiraat mittelevät usein voimiaan levittämällä evänsä, asettumalla kylki kylkeä vasten ja ”tanssahtelemalla” pareittain; yhteenotot eivät ole vakavia. Myös naaraat voivat mitellä keskenään yllä mainitulla tavalla ja koiraat ajella naaraita varsinkin kutuajan lähestyessä, mutta myös muulloinkin; kalat sopeutuvat kuitenkin erinomaisesti parvessa pidettäväksi ja muodostuneet kutuparit liikkuvat parven mukana ongelmitta – kalat eivät vahingoita toisiaan.

Sopivat seuralaiset

Roiskuttajatetrat ovat muita kaloja kohtaan kilttejä, joten ne sopivat samaan altaaseen monien muiden tetrojen kanssa – altaassa kannattaa olla ainakin toista parvikalalajia (esim. suppusuita tai muita mustan veden tetralajeja) ns. suojakaloina, jolloin arkuuteen taipuvaiset roiskuttajatetrat käyttäytyvät rohkeammin. Corydoras-suvun monniset sopivat myös erinomaisesti allastovereiksi, samoin kokemuspohjaisesti (ainakin) pienikokoiset plekot sekä Otocinclus-nuolimonnit. Myös nuoliaisista ja killeistä on lähteiden mukaan hyviä kokemuksia yhdistettäessä roiskuttajatetran kanssa. Pienet kirjoahvenet, kuten Apistogramma-kääpiöahvenet sekä Laetacara-suvun ahvenet sopivat omalla kokemuksella mainiosti seuralaisiksi; samoin pienet-keskikokoiset tonkijat (mm. Biotodoma- ja Microgeophagus-suvun lajit). Lehtikalojen kanssa yhdistämiseen kannattaa suhtautua pienellä varovaisuudella; meillä roiskuttajatetrat ovat sopineet ongelmitta lehtikalojen seuralaisiksi, kun tetrat on hankittu ensin, lehtikalat vasta jälkikäteen ja että jälkimmäiset ovat kotiuttamishetkellä olleet nuoria yksilöitä – lehtikalat ja tetrat parveilevat meillä sulassa sovussa ja lehtikalat ovat

enemmän kiinnostuneita pintakasvien närppimisestä sekä ruoan kerjäämisestä ihmispalvelijoilta kuin roiskuttajatetrojen jahtaamisesta/lahtaamisesta.

Roiskuttajatetrat saattavat olla arkoja isoja kaloja kohtaan, joten suuria, petomaisia ja aggressiivisia lajeja kannattaa välttää. Lisäksi myös erittäin vilkkaita lajeja kannattaa välttää (esim. seeprakalat) edellä mainitusta syystä. Koska tetrakoiraiden pyrstöissä on kokoa, kannattaa myös eviennyppimiseen taipuvaisia lajeja (tiikeribarbi, mustatetra yms.) välttää, sillä tetrakoiras ei ole se nopein uimari yrittäessään paeta ikävästä tilanteesta ja saattaa tämän johdosta stressaantua – ja tästä edelleen sairastua. En myöskään yhdistäisi roiskuttajatetroja labyrinttikalojen (taistelukala, rihmakalat) – edes pienten rihmakalojen – kanssa, sillä nämä jakavat keskenään saman vesikerroksen ja roiskuttajatetra arempana jää luultavasti alakynteen erityisesti kutuaikana – mutta myös muulloin - reviiritietoisten labyrinttikalojen rinnalla.

Ruokinta

Mikrosaalistaja, eli saalistaa luonnossa eläinperäistä pienravintoa veden pinnasta; luokitellaan sekasyöjäksi, koska syö luonnossa myös vähän kasviperäistä ravintoa. Periaatteessa helppo, mutta osaltaan myös hieman haastava ruokittava; helppo siksi, koska hyväksyy valtaosan teollisesta ruoasta mukisematta ja muiden tetrojen tyyliin on kovasti ruoan perään. Haastava, koska kalan suu on pienikokoinen sekä hammasrivistö ulkoneva: ruoan on oltava hienojakoista (pienille lajeille sopiva hiutaleruoka ja/tai mikrogranulaatteja/-pellettejä). Lisäksi erityisesti liehuvapyrstöiset koiraat ovat hieman hidasliikkeisiä, joten ne saattavat ruoka-aikana jäädä jälkeen hyvin nopeiden ja ahneiden kalojen rinnalla – kannattaa varmistaa, että nämä tetrat saavat osuutensa ruoasta. Vaihteluna voi tarjota esim. kasvipohjaista teollista ruokaa (tai pinaattia yms.) tai pienikokoista pakaste- tai elävää ruokaa (surviainen, artemia, daphnia, tubifex, mikromadot yms.) 1–2 kertaa viikossa; erään lähteen mukaan surviaista kannattaa tarjoilla ainoastaan tilapäisenä herkkuna, sillä säännöllisesti annettuna surviainen voi huonosti sulavana lisätä suolitukoksen riskiä.

Lisääntyminen

Roiskuttajatetra on helppo saada kutemaan ja kalat kutevat jopa seura-akvaariossa; meillä tetrat ovat muodostaneet useita kutupareja ja kututapahtumaa on todistettu monta kertaa, mutta tuloksetta – erillinen kutuallas ja sopivaksi järjestetyt olosuhteet lisäisivät mahdollisuutta saada eläviä poikasia. Kututapahtuma on mielenkiintoinen – koska still-kuvissa tilanne ei näytä kovinkaan mielenkiintoiselta, kannattaa YouTubessa etsiä aiheesta videoita haulla ”Copella arnoldi/splash tetra breeding/spawn” tms. Kutukuntoon kaloja kannattaa ruokkia pakaste- tai elävällä ravinnolla; kutuvalmis naaras pyöristyy vatsan kohdalta ja koiraan väritys kirkastuu.

Roiskuttajatetra on mädinsiroittelija – joskin sillä erolla, että mätimunia ei sirotella veteen/kasvillisuuden sekaan, vaan kalat kutevat ilmassa. Kutualtaaseen sijoitetaan leveälehtinen kasvi, joka on muutaman sentin vedenpinnan yläpuolella; vedenpintaa kannattaa myös laskea noin 10 cm kudettamista varten. Suodattimeksi kutualtaaseen suositellaan mattosuodatinta. Hätätilanteessa kutualustaksi sopii myös akvaarion lasi – tai akvaarion valaisin/reunalista, kuten meillä kävi.

Toisensa löytänyt pariskunta valitsee vedenpinnan yläpuolella sijaitsevan kutualustan ja asettuu aivan vedenpinnan tuntumaan rinnakkain pystyasennossa. Tämän jälkeen molemmat puolisot ponnahtavat yhtaikaa vedestä valitsemaansa kasvin lehteä tai muuta kutualustaa vasten, mihin naaras kiinnittää muutamia mätimunia koiraan hedelmöittäessä ne välittömästi. Hyppyjä tapahtuu useita, kunnes naaras on laskenut kaikki munat (normaalisti noin 100-200). Kudun jälkeen koiras jää vahtimaan mätimunia; suurella pyrstöllään koiras roiskuttaa aika ajoin vettä mätimunien päälle, jotteivät ne ilmassa kuivuisi.

Poikaset kuoriutuvat noin 24–30 tunnin kuluttua ja putoavat kuoriutuessaan veteen; tässä vaiheessa molemmat vanhemmat on syytä poistaa altaasta. Vastakuoriutuneille voi ensiravinnoksi tarjota esim. likoeläimiä.

Vaativuus

Sanoisin, että ennen roiskuttajatetrojen hankkimista kannattaa akvaarion perusasiat ja hoito olla jo melko vakiintuneissa kantimissa, sillä kalojen saatavuus on ollut valitettavan vaihtelevaa ja koska nämä viehättävät kalat voivat arkuudellaan sekä hiukan haastavalla ruokittavuudellaan aiheuttaa murhetta ihan vasta-alkajalle ensimmäisenä kalana. Mutta hieman kokemusta keränneelle harrastajalle, jolla vesiarvot pysyvät suhteellisen muuttumattomina ja jolta hoituu viikoittaiset hoitorutiinit, roiskuttajatetra on kohtuullisen kestävä ja kiitollinen hoidokki. Erinomainen laji myös pienehköihin seura-akvaarioihin kaikkien allastovereiksi soveltuvien kalojen kanssa, sillä viihtyy pääsääntöisesti pintakerroksessa – pintakerroksen lajeja pienehköihin altaisiin tuppaa olemaan melko rajallisesti saatavilla.

Roiskuttajatetra ei ole tetroista se värikkäin, mutta sen viehätys perustuu muihin seikkoihin: roiskuttajatetrat ovat lähes alati pienessä liikkeessä, joko keskenään nahistellen tai sitten uteliaasti ihmettelevät muiden kalojen tai akvaarion ulkopuolista elämää turvallisen etäisyyden päästä. Ja kun sukukypsät koiraat mahtaillessaan levittävät evänsä ja kyljet ovat tietyssä valossa syvän ukkosenharmaat, on väritys komea yhdistyessään evien ja takaruumiin oranssiin. Lisäksi erittäin omaperäinen kutukäyttäytyminen yhdistettynä muihin ominaisuuksiin on sellainen yhdistelmä, että suosittelen kokeilemaan tätä viehättävää lajia, jos omassa akvaarioharrastuksessa vain on sopiva tilaisuus.

Roiskuttajatetra -naaras.

Otteita anonyymin akvaristin päiväkirjasta, osa

5

30.11.2019

Kasvitilanne on hivenen parantunut, mutta aivan käsittämättömän hitaasti. 150-litraisessa on peruskasveissa jonkinlaista kasvua lopultakin, mutta ihme-lumpeet vaan kituu ja sulaa. Toisaalta kolmesatasen ja nelisatasen kasveissa ei näy ihmeempää, vaikka ne saa nuo aivan samat mikrot. Hiilidioksidilannoitus on pyörinyt nyt hyvin, 150-litraisessa oli jokunen katko kun systeemi vuoti, mutta kaikkiaan on mennyt viikkoja pääasiassa asiallisesti. Vesiarvot voisinkin tässä mittoa, ennen kuin alkaa vaihtaa vesiä.

Kasvialtaissa ei mitään suuria ylläreitä: 150-litraisessa oli pH 7, kH 2, johtokyky 430; viitaten siihen, että hiilari ehkä taas vuotaa, täytyy katsoa kun vaihtaa vedet. Olkkarissa hiilari toimii: pH 6.7, kH 3 ja johtokyky 450, mikä ehkä on sen suuntainen, että ravinteiden otto ei ole ihan niin tehokasta kuin hiilarilla voisi olla.

Nelisatasessa on kaikki suht normaalilla mallilla: pH 7, kH 3 ja johtoluku 300. Mutta kolmesatanen oli se joka kannatti testata: sinne on mennyt runsaasti tammenlehteä ja olen kyllä tietoisestikin laskenut pH:ta, mutta oli mennyt överiksi, kH oli yksi ja pH on 6.7. Johtoluku oli vain 210, mikä on vähän sekin ottaen huomioon, että lannoitteita menee samassa suhteessa kuin nelisataseen. Noh, nyt nostetaan soodaannosta ja testaillaan vettä niin että saadaan kH kolmeen vedenvaihdon jälkeen.

10.12.2019

Nyt taitaa olla asiat hetkellisesti menossa valoisampaan suuntaan (kop kop..): näyttää, että kasvit on lähteneet lopultakin toipumaan. Sitä en ikävä kyllä osaa sanoa, että miksi kasvitilanne on karvan verran parantunut. Voi olla ihan ajan kuluminenkin kesän huonosta hoidosta, mutta olen nyt parin viikon sisään aloittanut sen uuden kaliumnitraatin ja vaihtanut mikropussin uuteen. Mutta etenkin 150-litraisessa näyttäisi, että tuo oikukas ärviä on vihoviimein lähtenyt kasvuun. Toisaalta kasvit vaatisi nyt huoltoa ja karsintaa ihan kunnolla, sataviiskympin pohjalla on hirveä sammalmuhju ja 250:ssä on vitaa taas irronnut kelluskasviksi, kuten sillä tapana on.

Jotta ei ihan liian optimistiseksi menisi muutenkaan, niin toki löytyi kuollut iso piikkisilmä sataviiskympistä tässä joku päivä. Myös tapparakalojen pääluku on salaperäisesti tippunut 250:ssä. Vaihdoin viimein kolmesataseeen uuden lämppärin, taisi olla uutena ostettu 200W Tetra joka oli hillottuna kaappiin. Termostaatti on asennossa 24.5 kun anttaa 26.5 astetta.

15.12.2019

Sain eilen aikaiseksi karsia kasveja ja järkätä niitä vähän asiallisempaan kuosiin. Lisäksi tulin ostelleeksi Nymphaea stellatan ja Cryptocoryne albidaa. Melalehdet oli järjettömän pieniä taimia, viisi potissa, ja jakelin niitä kolmeen altaaseen. Lumme on lähinnä iso pala paksua juurakkoa. Sen varmaan saa nopeasti jaettua, jos se ylipäätään lähtee kasvuun. On myös täysi arvoitus mikä tuo lumme oikeasti on. Kyseisellä nimellä voisi saada joko jotain oikeaa kääpiö-akvalajia tai sitten jotain hyvin, hyvin suurta lammikkolummetta. Juurakon koosta voisi veikata jälkimmäistä, mutta katsotaan nyt, tuleeko ylipäätään mitään.

30.12.2019

Kasvien hyvä kehitys taisi jäädä hetken harhaksi. Ärviät eivät ole kasvaneet enää, ovat kärjistään hyvin vaaleita ja punertavia. Ensimmäinen epäilys kohdistuu mikroseoksen annostukseen, mielestäni oli outoa muutenkin, että uuden tavaran annos oli niinkin paljon vanhaa pienempi. Tuplasin nyt tylysti sen ja katsotaan auttaako. Kasvien raivausta pitäisi kuitenin jatkaa. Riccia kukoistaa hävyttömästi – kun vaan muistaisi, mistä lannoitusongelmasta se yleensä johtuu..

Suunnitelmat Molskahduksen suhteen menivät päälaelleen perjantaina, kun hallitus selaili säätiedotetta retkipäivälle; sateen todennäköisyydeksi oli ennustettu 100 % ja päiväksi oli luvattu navakkaa, jopa myrskyisää tuulta. Alkuperäiseksi kohteeksi suunniteltu Suomenlinna ei kyseisellä säällä ole se kaikista viihtyisin ja optimaalisin retkikohde, joten pienen aivoriihen päätteeksi vierailukohteeksi vaihdettiin sadepäivillekin sopiva Sea Life ja merimaailmavierailun päätteeksi ruokailu läheisessä Ravintola Weeruskassa. Jäseniin oltiin yhteydessä sähköpostitiedotteen välityksellä, jossa ilmoitettiin muuttunut kohde sekä tapaamisaika.

Tapaaminen oli sovittu Sea Lifen sisäänkäynnin eteen klo 10:00. Kellon ollessa kutakuinkin tasan, oli sisäänkäynnin katoksen suojaan tai sen tuntumaan kerääntynyt sateelta piiloon 8 HASlaista. Linnanmäen porteille oli kertynyt iso lauma ihmisiä odottamaan huvipuiston avautumista, mikä herätti ainakin allekirjoittaneessa pientä ihmetystä kohteen suosiosta sadepäivänä. Kävi ilmi, että kyseinen porukka oli VR:n työntekijöitä perheineen ja että Linnanmäki oli varattu yksityiskäyttöön klo 10:00-13:00 – ilmeisesti VR:n virkistyspäiväksi.

TEKSTI JA KUVAT • MIIA SIIKASMAA

Sea Life aukesi lauantaina klo 10:00. Ennen ovien avautumista saimme selville, että Sea Lifessa on käytössä tehostetut turvallisuuskäytännöt, eli vierailu Sea Lifeen pitää varata ja sopia etukäteen. Ja ei, olimme saapuneet paikalle tilanteesta täysin tietämättöminä, joten mitään etukäteisilmoituksia tai -varauksia ei oltu tehty. Pienellä jännityksellä suuntasimme lipunmyyntiin selvittelemään tilannetta samalla pohdiskellen, että meneekö retkikohde jo toisen kerran uusiksi reilun 12 tunnin sisällä. Onni oli puolellamme, sillä koko retkue mahtui yhdessä erässä Sea Lifeen ja pääsimme turvallisuussääntöjä noudattaen tutustumaan merimaailmaan porukalla – edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt poikkeusvuosien takia tovi.

Merimaailma on pysynyt melko samanlaisena, pieniä uudelleenjärjestelyjä lukuunottamatta. Dramaattisin muutos oli Sea Lab -merilaboratoriossa omassa altaassaan asustelleen Mikko-meriahvenen poismeno. Mikko oli Sea Lifen ehkä tunnetuin asukki ja on esiintynyt mm. elokuvassa sekä useissa erilaisissa medioissa – Mikolle oli perustettu oma muistoseinä Sea Labiin ja piirrosten sekä muistokirjoitusten perusteella Mikolla oli oma fanikuntansa. Mikon allas oli peitetty ja jätetty odottamaan seuraavaa asukasta.

Kierrokseen meillä vierähti aikaa reilut 1,5 tuntia, minkä jälkeen suuntasimme kohti Ravintola Weeruskaa edelleen sateisessa ja jo hiukan viilentyneessä säässä. Siirtyminen tapahtui yhden pysähdyksen taktiikalla, sillä Weeruskan avautumiseen oli 25 minuuttia aikaa. Sään vuoksi päätimme mennä pitämään sadetta toiseen paikalliseen ravintolaan ja odottelemaan Weeruskan ovien avautumista (sekä ottamaan hiukan lämmikettä). Weeruskan ruoka oli mainiota ja porukalla kehuttiin omia annoksia.

Kun astuimme ravintolan ovesta ulos nyt aurinkoiseksi (mutta erittäin tuuliseksi) muuttuneeseen säähän, kaikui kaduilla laittomista teknobileistä tuttu kovaääninen jumputus – samana viikonloppuna oli Kallio Block Party ja Ravintola Weeruska sattui sijaitsemaan festarialueella. Retkiporukka oli yhtä mieltä siitä, että päivälle oli mahtunut jo riittävästi nähtävää ja Block Party jäi kiertämättä. Retkiseurue hajaantui tässä vaiheessa vatsat täynnä kukin omille teilleen, joko kotiin lepäilemään ja jatkamaan viikonloppua tai suunnittelemaan tulevia projekteja kerhohuoneella.

HAS jäsenetu

HAS:n sähköisellä jäsenkortilla saat Sea Lifen vuosikortin pelkän sisäänpääsymaksun hinnalla. Kortti on voimassa 12 kuukautta ostohetkestä ja sillä saa käydä rajatta Sea Lifen perusnäyttelyissä. Lataa HAS:n sähköinen jäsenkortti FloMembers-palvelusta osoitteesta: https://www.flomembers.com/helsingin-akvaarioseura puhelimeesi ja näytä se kassalla ostaessasi vuosikorttia. Tarvitset myös virallisen henkilöllisyystodistuksen.

Tässä Tropiikin näyttelyn altaassa on erikoiset korallit.

”Jaffa-altaassa” (Hartwall Oy:n sponsoroima allas) asustelee tematiikan mukaisesti keltaisia kaloja. Suurin ja ehkä tunnetuin on kirkkaankeltainen pippuripallokala nimeltä Pörrö, joka rakastaa poseeraamista – eikä tehnyt poikkeusta tälläkään kertaa.

Persoonalliset merineulat kurkkivat kuvaajaa. Käärmemäisestä ulkomuodostaan huolimatta ovat kaloja ja elävät pohjahiekkaan kaivautuneena, minne sukeltavat kokonaan piiloon, jos vaara uhkaa.

Vuokkokala-altaassa asustellut erikoisen hieno merisiili.

Lasten suosikkeja ovat ”Nemo-kalat” eli vuokkokalat. Vuokkokalojen altaan kivet ja tausta oli täynnä siroja vaaleanpunertavia merivuokkoja.

Valtameriallasta ihmettelemässä.

Testaa näkösi: löydätkö kuvasta katkarapukaloja?

Rauskualtaaseen piilotettua aarrearkkua vahtivat yrmeäilmeiset meribassit sekä pistepunahait.

Ota kaveria kädestä, sanoi meritähti.

Pistepunahaita ihmettelemässä.

Kierroksen viimeisessä altaassa asustelee pusukaloja sekä oletettavasti Manacapurun lehtikaloja.

Koruahven. Korvameduusoja.

Pusukalojen altaan lasiin oli kiinnitetty kyltti ”Heitä lentosuukko pusukalalle” – pusukala toimikin päinvastoin, eli heitti lentosuukon kuvaajalle.

Osallistu Kalalehden tekoon!

Kirjoita juttu tai lähetä kuva

Otamme mielellämme seuran jäseniltä vastaan juttuideoita, toiveita tai palautetta Kalalehdestä. Voit tarjota meille myös valmiita artikkeleita julkaistavaksi.

Onko sinulla hyviä kuvia kaloistasi tai akvaarioista, joita haluaisit julkaistavan lehdessä? Vierailetko ulkomaanmatkoilla yleisöakvaarioissa, haluaisitko kertoa vierailukohteista muille akvaristeille? Onko sinulla kala tai jokin muu vesieläin josta voisit laatia lajiesittelyn? Kalalajiesittelyyn on saatavilla valmis pohja!

Lehdentekoon voit osallistua monella tavalla. Tule mukaan!

Lähetä jutut, kuvat, palautteet ja vinkit: tiedottaja@has.fi

Nostoimukupit

Oletko muuttamassa

tai

siirtämässä akvaariotasi?

Uudet nostoimukupit (4 kpl) ovat saapuneet jäsenten lainattavaksi!

Mahdollisuus noutaa sovitusti Töölön kerhohuoneelta.

Imukuppien nostokapasiteetti 57 kg per imukuppi.

Nostoimukuppien käyttöperiaatteet

• Nopea kiinnitys tyhjiöpumpulla.

• Vapautusventtiili helppoa irrotusta varten.

• Halkaisija 200 mm.

• Soveltuu suurikokoistenkin akvaarioiden liikutteluun ja paikoilleen asentamiseen

• Vain puhtaille lasipinnoille!

Kysy lisätietoja: info@has.fi

Pikkujoulut meksikolaisittain

SIIKASMAA

HAS:n jokavuotiset pikkujoulut päättävät tapahtumavuoden; tänä vuonna pikkujouluja vietettiin kerhohuoneella lauantaina 3.12.2022. Tänä vuonna pikkujoulujen teemana oli Meksiko. ¡Vamos!

Pikkujoulut oli sovittu alkavaksi klo 18:00 ja muutamaa minuuttia ennen sovittua kellonlyömää pikkujouluvieraat saapuivat kerhohuoneelle lähes yhdellä ovenavauksella – me suomalaisethan tunnetusti olemme täsmällistä ja luotettavaa kansaa. Valmistelujen kanssa luonnollisesti oli viime hetken paniikki päällä ja talkooväki huikkasi keittiöstä vieraille, että istumapaikkaa saa valita ja asettua taloksi, kun keittiöstä kiikuteltiin syötäviä esillepantavaksi. Tänä vuonna pikkujouluihin otti osaa 14 henkeä.

Noin klo 18:20 puheenjohtaja Ville piti erittäin lyhykäisen puheen, joka oli enemmänkin esittely tarjolla olevista herkuista. Alkupaloina oli nacholautanen oman maun mukaan sopivilla lisukkeilla ja pääruoaksi tortilloja erilaisilla täytevaihtoehdoilla; myös vegaaneille ja keliaakikoille löytyi sopivaa syötävää. Jälkiruoaksi oli kahvia sekä mutakakkua ja tuoretta ananasta. Ruoka oli maukasta ja kehuja kuului joka puolelta – ruokaa oli myös riittävästi, sen todisti allekirjoittaneen housujen vyötärönauha, joka kuristi vatsankumpua kolmen ruokalajin jälkeen kuin järjestyksenvalvoja kaulaotteessa roikkuvaa väkivaltaisempaa raggaria konsanaan… Myös juomapuoli oli kunnossa: tarjolla oli boolia, tequilaa, mezcalia sekä maissilikööriä. Teeman mukaisesti iloinen, perinteinen – ja välillä jokunen kappale myös mm. meksikolaishenkiseksi viritettyä Bon Jovia - meksikolaismusiikki soi hiljaa taustalla.

Ja eihän pikkujoulut olisi mitään ilman pikkujouluvisaa… Mutta ei, Villen visa on vetäytynyt määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Tarjolla oli puolestaan Vapun visa, jossa tänä vuonna oli teeman mukaisesti kahdeksan Meksiko-aiheista kysymystä. Porukka jaettiin kahteen joukkueeseen. Visan

Alkupalat katettu, käykää pöytään! Alkupaloina tarjolla on nachoja, tuoresalsaa, salsa verdeä sekä guacamolea.

aikana kuului sipinä ja supina eri puolilta pöytää – huikattiinpa naapurijoukkueellekin välistä, että kännykät piiloon ja pelataan rehellisesti. Voittajaksi selviytyi täysillä pisteillä Team Joulutähdet. Palkinnoksi voittajajoukkue pääsi ensimmäisenä valitsemaan akvaarioaiheista joululahjaa Pukin laatikosta; Joulupukki tottakai oli vieraillut kerhohuoneella ja jättänyt laatikollisen lahjoja kilteille akvaariokaloille ja -eläville. Lahjoittajina tänä vuonna toimivat Helsingin Akvaariokeskus, Akvaarioon.fi, Amazon Oy sekä salaisuudeksi jääneen lahjoittajan ”tontun lahja” – lämmin kiitos kaikille lahjoittajille joulumielen tuomisesta!

Ilta varttui, keskustelut jatkuivat ja puheensorina täytti kerhohuoneen. Mutta jossain vaiheessa tuli aika sanoa hyvää yötä ja poistua kotiin yöpuulle. Kun allekirjoittanut klo 23 jälkeen suuntasi kotimatkalle, jäi valtaosa pikkujouluvieraista vielä jatkamaan kerhohuoneelle iltaa. Kauden 2022 tapahtumakalenteri on Akvaariokalat 3.0 -kirjan julkistamistilaisuutta vaille taputeltu. Kiitos kaikille akvaariovuodesta 2022, hyvää Joulua ja entistä parempaa uutta akvaariovuotta 2023!

TEKSTI JA KUVAT • MIIA

Juomapuoli OK; tarjolla oli maissilikööriä, mezcalia sekä paria erilaista sorttia tequilaa.

Tässä asetelmassa olevat maissintähkät sekä paprikat ovat todellisuudessa jalostettuja lajikkeita, ei esim. tummaksi käsiteltyjä. Musta maissintähkä pääsi illan aikana testaukseen, kun keksittiin kokeilla, saako mustista maissinjyvistä hyvää popcornia (Vastaus: ei saa).

Menu

Alkupalat

- Nachoja

- Tuoresalsaa, guacamolea, salsa verdeä

Pääruoka

- Tortillat Jauhelihatäyte Paputäyte Kaktus-sipulipaistos

- Lisukkeet: salaatti kurkku tuore tomaatti suippopaprika kikhernelisuke maissilisuke jalapeno kastikkeet: creme fraiche, juustokastike, Tabasco, Habanero Tabasco, Scorpionkastike mausteet: tuore korianteri, kuivattu yrtti mauste, Ancho-chili, Pasilla-chili

Jälkiruoka

- Mutakakkua ja tuoretta ananasta

- Kahvi tai tee

Joulupukin lahjalaatikosta löytynee kullekin jotakin mieluista kotiin vietävää.

Joulupukin lahjalaatikossa oli tänä vuonna tarjolla tämmöisiä lahjoja. Ainut lahjapaperiin kääräisty paketti oli salaisena pysyneen lahjoittajan ns. ”tontun lahja”.

Harakan saaren akvaariot

TEKSTI JA KUVAT • ILKKA TUUNAINEN

Harakka on pieni noin kahdeksan hehtaarin saari vain satakunta metriä Kaivopuiston edustalla. Pitkään sotilaallisessa käytössä ollut saari avautui yleisölle 1989. Saarella sijaitsee muun muassa Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ylläpitämä luontokeskus. Saareen liikennöi yhteysvene Ullanlinnan laiturista toukokuun alusta lokakuun loppupuolelle.

Luontokeskukseen kuuluu laiturin välittömässä läheisyydessä sijaitseva akvaariovaja, jossa on neljä murtovesiakvaariota. Akvaarioissa esitellään Suomenlahden levävyöhykkeen eri elinympäristöjen lajistoa. Esillä olevat eliöt on kerätty Tvärminnen biologiselta asemalta Hangosta ja Helsingin merialueilta. Altaissa on jatkuva vedenvaihto; merestä pumpataan vettä altaisiin ja poisto tapahtuu ylivuodon kautta. Akvaarioiden ohella on esillä Itämeren kalastoa luonnollisenkokoisina näköismalleina.

Kookkain esillä oleva kala oli pienehkö hauki.

Akvaariovajan sisätila.

Lohikalojen ja suolaisemman muroveden kalojen malleja.

2000-luvun mittaan Suomeen kotiutunut Kaspianmeren mustatäplätokko on nykyisin runsaslukuinen Helsingin merialueilla.

Kolmipiikkiparven seurana vitojen ja ärviöiden seassa oli nuori taimen.

Törön levinneisyys Suomenlahdella rajoittuu kaikkein vähäsuolaisimpiin vesiin.

Rakkohaurun (ent. rakkolevän) seassa elävää lajistoa esittelevä akvaario.

Ahvenet viihtyvät rakkohaurun suojissa.

Pääasiassa erilaisia särkikaloja esittelevä akvaario.

Akvaarioiden vedenottoletkut ja poistoputki akvaariovajan takana.

Vesi tulee altaisiin etualalla olevasta letkusta ja poistuu taka-alalla olevan ylivuodon kautta.

Voit päivittää omia yhteystietojasi ja ladata sähköisen jäsenkortin kännykkääsi osoitteesta: www.flomembers.com/helsingin-akvaarioseura Mikäli et ole saanut tilisi aktivointilinkkiä s-postiisi voit kysellä sitä: jasensihteeri@has.fi

Oletko tippunut HAS-listalta?

Osa HAS:n sähköpostilistan osoitteista on joko vanhentunut tai postilaatikko on täynnä. Tarkistathan postilaatikkosi toimivuuden tai ilmoita uusi sähköpostiosoitteesi: jasensihteeri@has.fi

HAS:lla on oma sivu myös Face- bookissa! Liity sielläkin jokkoomme tykkäämällä meistä, niin saat infoa uutissyötteeseesi. Sivu löytyy osoitteesta: www.facebook.com/akvaarioseura

Seuran kerhohuone sijaitsee Töölössä: Eteläinen Hesperiankatu 34, sisäpiha. Tervetuloa!

HAS ry:n yhteistyökumppanit:

- Akvaarioon.fi

- Helsingin Akvaariokeskus

- Pets’ Friend Shop

- SEA LIFE Helsinki

Yhteistyökumppanit tarjoavat HAS:n jäsenille edun akvaariotarvikkeista ja ruoista. SeaLife tarjoaa vuosikortin normaalihintaisen pääsylipun hinnalla. Katso tarkemmin HAS:n nettisivuilta jäsenalueelta. Salasanan löydät jäsenkortistasi!

HAS:n jäsenille SEA LIFEn vuosikortti normaalihintaisen peruslipun hintaan! Muista myös varata vierailuaika kotisivuiltamme www.sealife.fi!

*Etu on vain lipunmyynnistä ostettuihin vuosikortteihin. HAS:n jäsenkortti pitää esittää ostotapahtuman yhteydessä.