PINNALLISTA
SakuStars on ammattiin opiskelevien kulttuurikilpailut ja ne järjestetään lukuvuoden aikana Joensuussa. Osallistuvien veistokset tuli saada valmiiksi ennen 12.2.2025, jolloin Vammalan ammattikoululta lähtisi kuljetus kohti Ikaalista ja Ikaalisista Joensuun kampukselle. Vuoden 2025 SakuStarsin teemana oli Veden Vapaus, jonka pohjalta lähdin ideoimaan veistostani. Ensimmäiseksi ideaksi aloin kuvittaamaan Australian rannikoilla elävän raitalehvähevosen vapautta. Raitalehvähevonen on suojeltu laji, mutta sitä silti pyydystetään koristetarkoituksiin akvaarioihin sen esteettisyyden takia. Veistoksessa raitalehvähevonen kaadettaisiin ulos akvaarion omaisesta ahtaasta tilasta ja se saatettaisiin vapauteen veden hellän ottein. Mietin kokonaisuutta ja tulin siihen tulokseen, että jotakin muutoksia eläimeen oli tehtävä, jotta sen muoto olisi myös yksinkertaisempi veistää. Tutustuin muiden luokkalaisteni veistos ideoihin ja totesin, että työni saattaisi hukkua helposti muiden ideoiden sekaan. Monella vesi oli pääosana ja näkyvänä osana heidän töissään ja ideani ei poikkeaisi heidän omastaan.
Aloin ideoimaan erilaista tapaa yhdistää teemaa veistokseeni siten, ettei vesi olisi niin suuressa osassa veistostani . Kilpailuun osallistuu varmasti useampikin veistos tai teos, joiden keskeisenä piirteenä on vesi. Inspiroidun paremmin työni tekemisestä, kun keksin teokselle nimen. Nimen kanssa annan ajatusteni mennä villinä ja kirjaan tai piirrän jokaisen ideani, joka hetkessä parhaiten kynästäni tulee.
Mieleeni juolahti Fountain of youth, Nuoruuden lähde, jonka pohjalta lähdin kuvittamaan erilaisia kuvia. Muutaman hahmotelman jälkeen sain luotua kuvan, joka inspiroi minua kehittämään tarinaa hahmotelman ympärille. Mieleeni tuli visio, missä roolitettu hahmo juottaisi ahnaalle jälleensyntyjälle lähteen etsijälle vettä. En halunnut teettää kaatajasta tyypillistä Kuoleman kuvaa, joten yritin jatkaa hahmon ulkonäön kehittämistä siten, ettei hänen roolistaan saanut selkeää kuvaa.
Helena Hillo
Veistos on tarina siitä, kuinka kuolleet pyrkivät takaisin elämän kiertokulkuun kuolemanjälkeisen elämän maailmasta Ker nimisen Kaatajan tarjoamasta puhtaasta vedestä. Vedellä on parantavia ominaisuuksia, jolla kaataja tuo takaisin eloon henkilön hänen toivomassaan kunnossa. Kaataja Ker voidaan tulkita kuolemana, mutta todellisuudessa hän on välikäsi elämää jatkavalle ja elämänsä päättävälle. Kaataja voidaan kutsua sytyttämällä kynttilä kallon päälaella. Kallo sijaitsee kiven päällä ja kivi on todella laajassa ja arvaamattoman syvässä vesistössä. Vesistössä kävely tuntuu lähinnä kahlaamiselta, mutta mitä kovemmalla taholla yrittää lähestyä Kaataja Kerin kiveä, sitä enemmän vesi tuntuu vetävän alaspäin.
Kerin kallon kynttilän sytytettyä menee tovi ja usvaa alkaa kerääntyä vedestä. Usva nostaa kallon ilmaan ja se muodostaa Kerille kaavun ja kehon, jolla hän voi kaataa veden sen ansainneelle.
Ker kaataa veden vain ja ainoastaan yhdelle kerrallaan, sille joka kallon kynttilän on sytyttänyt ja sitten haihtuu.
Kiveä ympäröi useampi kallo, joita on yritetty käyttää Kerin kutsumisessa, mutta vain yksi kallo on onnisunut tehtävässään. Kuolleet raahaavat itseään vedestä samalla toisiaan vastaan taistellen Kaataja Kerin kallon luokse, jotta he voisivat kokea jälleen elämän. Heillä on päällään rähjäiset tai vähäiset vaatteet, joista näkee alla paistavan luisen kehon.
Veistos eteni kaksiulotteisesta suunnitelmastaan kolmiulotteiseksi plastoliinin avuin. Plastoliinia oli helppo muovata pienen lämmittämisen jälkeen ja tuet plastoliiniin tein alumiinisesta langasta. Koko veistoksen tekisin sekatekniikalla. Tein veistoksen pohjan metallista, jonka päälle kasasin kipsaamalla erilaisia kerroksia, samanaikaisesti veistäen ja pinta tulisi valkoiseksi maalattuna.
Lyhyesti työvaiheista
Kaikki tukirakenteet tein leikkaamalla, vääntämällä ja hitsaamalla harjaterästä. Harjateräs-tukirakenteen valmistuttua väänsin pinnalle kanaverkkosta kolmiulotteisemmat muodot. Harjateräs-kanaverkon päälle aloin sitten levittämään juuttikangasta upotettuna kipsiin.
Kaikki kankaat, joita levitin veistoksen päälle piti ensin kostuttaa, kuten aikaisempi kipsikerroskin. Jo työtä tehdessä, vesi oli yksi isoimmista elementeistä jonka kanssa tein yhteistyötä.
Pikkuhiljaa edeten kostutin, levitin, veistin ja kasasin veistosta kasaan. Työhön meni yhteensä noin 50 tuntia ellei jopa hieman ylikin, jos mukaan lasketaan ideointi vaihe, jossa vietin hyvän määrän aikaa. Päätin maalata veistoksen lopulta valkeaksi, sillä en pystynyt visioimaan veistokseeni mitään muuta väriä.
Tein työtä todella kovaa vauhtia ja veistämisessä käytin askarteluveistä sekä dremeliä hiontaan. Veistin veistosta samanaikaisesti, kun uusi kipsikerros kuivui. Silloin kipsikerros ei ollut kovettunut liian kovaksi ja sen kanssa työstäminen ei tuntunut tuskaisalta. Dremelöintiin käytin yhteensä noin viisi tuntia ja pakko myöntää, että aina välillä veistäessä käteni kylmenivät ja kramppasivat jatkuvasta kireästä otteesta, sekä samasta työasennosta viileässä tilassa. Pakkasilma pääsi lavasteosastolle helposti suurista kuormausovista ja iltaa vasten sen todellakin huomasi.
Helena Hillo
SakuStars -kilpailuun osallistuminen on vain yksi osa lavasterakennuksen opinojani. Olen ennen lavasterakennusopintoja päässyt tekemään lavasteita. Yläasteella tein Suomi 100 juhlanäytökseen kiukaan sekä Suomi -neidon, jolla oli irroitettava helma sekä käsi. Seuraavan kokemukseni sain työskennellessäni kotimaisessa rikosdraama -sarjassa tehden erilaisia tilan settauksia ja näistä kaikista ikimuistoisin on minulle sienilabran tekeminen. Teimme monia purkkeja, joissa oli muovattuja sieniä, sekä todellakin laboratoriolta näyttävän huoneen tyhjään navettaan. Tilassa oli erilaisia purkkeja, papereita, työpöytä ja esimerkiksi vanhasta koulun tilasta hankittuja laboratorio työpöytiä ja välineitä. Asetimme myös omin kemistin konstein tislauslaitteiston, joka toimi kaasulla.
Loput kokemukseni olen saanut lavasteopinnoista. Opinnoissani on ollut suurien lavasteiden ja pienempien lavasteiden tai elementtien tekemistä.
Lavasteosaston niin isoja kuin pieniäkin. Ne eriävät toisistaan tyyleiltään ja kooiltaan todella paljon. On oopperan lavasteista, museon rekvisiittaan ja maalauksia sekä tapahtumiin, että yksityiskäyttöön. Kaikkien projektien toteuttamisessa on aina haasteensa, mutta jokainen on uniikki kokemus.
Helena Hillo
Teatteri historian voidaan tulkita alkaneen jo Antiikin Kreikan ajalta, etenkin Euroopaassa. Teatterit olivat ensin amfiteattereita, mutta yksi tunnetuimmista amfiteattereista on molemmin puolin rakennettu ympyrän muotoinen Rooman Colosseum. Colosseumissa ja muissa täysin pyöreissä amfiteattereissa kuuluisimpia ja hurjimpia näytöksiä olivat raa’at eläin- ja gladiaattoritaistelut.
Siinä missä muukin asia ihmiskunnassa on kehittyvää, myös teatteri näytökset ja etenkin tekniikka saivat kovaa kyytiä 1800 -luvun alkupuolella. 1800 -luvulla keksittiin erilaisia keinoja valaista näytöksiä, josta edettiin aina paloturvallisempaan vaihtoehtoon, sähkövaloon.
Sähkövalossa oli paloturvallisuutensa lisäksi monia muita hyviä puolia, kuten sen hajuttomuus. Kaasut tuottivat epämieluisia hajuja ja kaasusta johtuen lamput saattoivat aiheuttaa herkemmin paloja teatterissa.
Kuvassa hehkulamppujen sijoitusta Pariisin oopperassa 1887.
Oli hyvinkin tyypillistä, että jo Antiikin Kreikassa oli erilaisia puvustuksia eri näytelmiä varten. Parhain tapa, jolla yleisö pystyi erottamaan näytelmän tragedian komediasta oli kuuluisat maskit. Hymyilevä maski kuvasi komediaa ja surullinen tragediaa.
2000 -luvun alkupuolella tekniikan kehityttyä ja puhelimien ja tietokoneiden yleistyessä erilaiset sosiaalisen median alustat alkoivat saamaan syntyään. 2000 -luvun suosituimmat sosiaalisen median alustat olivat MySpace, Facebook, YouTube ja Twitter.
Sosiaalinen media on aina aiheuttanut väärän minäkuvan tunnetta ja esittämistä siitä, kuka oikeasti on. Sosiaaliseen mediaan ei vaan voinut pistää kuvia tai hetkiä siitä, kun voi pahoin ja kaikki epävarmuudet oli piilotettava muilta. Vaikka sosiaalisen median kehittyminen aiheutti ja aiheuttaa vieläkin paljon painetta siitä, miten muut näkevät henkilön, myös eri yritykset saivat hyvän alustan markkinointiin. Ihmiset, jotka ottivat kuvia teatterien näytöksistä ja antoivat palautetta niiden laadusta olivat tärkeä osa teatteriyhteisön rakentamisessa.
Kuten tähän asti olemme todenneetkin urani pohjalta, lavasteiden suunnittelu ja rakentaminen ei ole vain teattereiden antimia. Vaikkakin opinnoissani keskitytään teatterilavasteiden tekemiseen, myös elokuvat kaipaavat omia lavaste-elementtejä. Elokuvissa on sellainen erilaisuus, että lavasteet näyttävät hyvin erilaisilta kameran edessä kuin paljaalla silmällä. Kehittyvällä tekniikalla voidaan helposti muuttaa todellisuutta jälkieditoinnissa ja eri otokset antavat mahdollisuutta virheille. Toki kamerat eivät ole aina toimineet muistikorteilla, vaan välillä niiden rajallinen filmi on antanut vain tietyn ajan toimia kameran edessä, mutta silloinkin tilannetta ei ole näkemässä suuri yleisö.
Esikuvani tulevat taiteenalalle ovat sellaisia, joita olen seurannut useamman vuoden ja mielestäni on mahtavaa nähdä kuinka monien vuosien jälkeenkin, osa näistä artisteista jaksavat tehdä taidetta hyvinkin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Aloitetaan Moxie Saturdaysta.
Olen seurannut moxien
töitä lukiosta (2018)
lähtien ja olen löytänyt
paljon inspiraatiota hänen
töistään, työt ovat todella yksityiskohtaisia vesi- tai
öljyväri maalauksia tai
digitaalisia ja käsin piirrettyjä hahmotelmia.
Kaikki kuvat näyttävät aina täydellisiltä kokonaisuuksilta ja Moxie on todella nopea artisti. Maalausten ohella hän tekee myös tatuointeja, tilaustöitä ja veistoksia, tosiaankin monipuolinen taiteen tekijä.
Töissä on todella paljon pyöreitä muotoja, läheisyyttä, monivärisyyttä, ihmisiä ja eläimiä. Moxien fantasiaomaiset hahmotelmat saivat minut kiinnostumaan hänen töistään. Fantasiahahmojen ja olentojen jälkeen aloin kiinnittämään enemmän huomiota Moxien värien käyttöön sekä muotoihin, ja hahmojen asentoihin ja perspektiiviin.
Seuraavina esikuvinani ovat Reetta Kallio ja Rembert Montald. Reetan ja Rembertin taiteet kuuluvat mielestäni samaan taiteen suuntaan, vaikka he ovat hyvinkin erilaisia ihmisiä. Kummallakin on todella dynaamisia henkilö ja eläinkuvia ja arvostan heitä todella paljon artisteina.
Reetta Kallioon törmäsin Tracon nimisen cosplaytapahtuman taidekujalla, tunnistin hahmon jonka hän oli piirtänyt ja otin hänen pöydältään käyntikortin, jossa luki että hän tekee myös tatuointeja osa-aikaisesti. Hahmon tunnistamisen lisäksi olin vaikuttunut hänen piirätmistään dynaamisista hahmoasetelmista, joista yksi mieleenpainuvimmista on sellainen, jossa kaksi hahmoa tanssivat ja kuva oli kalansilmä kuvakulmasta piirretty.
Helena Hillo
Sain varattua tatuointiajan ja kävin hänen penkillään. Keskustelimme peleistä, taiteista ja monista muista asioista koko tatuoimisen ajan. Reetta oli todella mukava ja käyn tervehtimässä häntä aina, kun näen että hän on menossa myymään taidettansa eri tapahtumiin Suomessa.
Tällä hetkellä odotan innoissani videopeliä, jonka tekemiseen Reetta on osallistunut. Peli on nimeltään
Killbeat ja se on rougelike rytmipeli, jonka tuottaa Kalma games niminen indie peli studio. Pelasin demon pelistä ja pidin siitä paljon.
Rembert Montaldiin törmäsin videoesittelyn kautta, jossa hän antoi tutustumismatkan hänen hahmotelma kirjansa läpi. Hän kertoi eräällä toisellakin videolla siitä, miten hän sai paikkansa Riot Games nimisen yrityksen konseptikuvittajana.
Välillä, kun tulee tuntemuksia siitä, että en jaksa piirtää tai taiteen luominen tyhjästä alkaa tuntumaan mahdottomalta, avaan samaisen ”sketchbook tour” videon ja katson sen alusta loppuun. Videossa Rembert kannustaa artisteja piirtämään hieman jokaisella hetkellä, kun siltä tuntuu. oIlman harjoitusta on vaikeaa kehittyä.
Elokuvan pysäyttäminen lentokoneessa ja kuvan piirtäminen, pienemmän bussimatkan aikana muiden hahmottaminen, ja rakkaimpien ihmisten lukitseminen omin käsin kirjaan ei kuulostakkaan enään niin mahdottomalta.
Rembertillä on todella paljon tarinankerronnallisia piirrustuksia, niin ihmisistä, eläimistä kuin rakennuksistakin. Mielestäni hellyyttävintä on kuinka paljon Rembert pitää vaimonsa piirtämisestä ja se on saanut minut myös piirtämään ihmisiä, joista välitän.
Aikaisemmista tyylisuunnista erottuva, abstraktin kauhutaiteen luoja nimeltään Pitch Canker on sellainen artisti, joka on hiljattain tuonut mielenkiintoa kauhutaiteeseen.
En tiedä paljoa Pitchin historiasta artistina, mutta muistan kuinka eräänä päivänä törmäsin hänen taiteeseensa, kun selasin YouTubea. Video oli nimeltään ” You’re not desensitized to horror”.
Hänellä on muitakin videoita, jossa hän puhuu kauhu mediasta ja siitä miten hän saa taiteesta ahdistavan näköistä. Tätä kuvasarjaa hän kutsuu ”Art talks” nimityksellä.
Tämän tyylisuunnan innoittamana, lähdin kokeilemaan miten Pitch luo kuvia. Pitch videoissaan piirtää taidettaan digitaalisesti, mutta lähdin toteuttamaan kuvaani traditionaalisesti maalaamalla.
Minulla meni hetki ymmärtää mitä olin hakemassa Pitchin taiteen suuntauksen puolelta, mutta pikkuhiljaa aloin saamaan selville miten hänen väritystyylinsä toimi. En uskaltanut tehdä maalauksestani aivan yhtä tummaa kuten Pitch, mutta pidin lopputuloksesta siitä huolimatta.
Inspiraatio työhön tuli myös siitä, että maalauksissa käyttäisin vain kolmea väriä, eikä se vaatisi hirveästi materiaaleja.
Maalaukseni kuvasti päänsärkyä joka tuntui takaraivossani kasautuvista koulutöistä johtuen ja tuntui siltä, että kipu läpäisee pääni silmieni välistä.
Helena Hillo
Designfilosofia ei aina toteudu lavasterakentamisessa. Ajat ja toteutustyylit muuttuvat ja jopa vanhoja näytöksiä, oopperoita ja esitelmiä tehdään uudestaan ja uudestaan. Lavasteiden jälleenmyynti ei aina toteudu ja lavasteita on vaikea tehdä kestävästi. Minulle tulee aina parempi mieli kun saan pienimmällekkin hukkapalalle jonkin tarkoituksen, oli se sitten tukena hetkellisesti jollekin toiselle tuotteelle tai oikeasti tarkoituksen saava pala. Tosin osa tehdyistä käyttötuotteista, kuten vastaanotto tiskistä tai pleksilevyiksi vaihdetut keissin kannet yritetään saada mahdollisimman pitkäikäisiksi ja kestäviksi. Ainoa miinus on, että mitä kestävämpi tuote, sitä pidempi ja kalliimpi tuotanto prosessi sillä on.
Koen aina olleeni hyvä tuotteen replikoinnissa. Osaan ottaa mallia suunnitelmista tai pyrin tekemään suunnitelmat mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta toteuttaminen todellisuudessa olisi mahdollisimman helppoa. Välillä tarkkaavaisuuteni saattaa koitua myös suurimmaksi haasteekseni. Mittaan jonkin asian liian tarkasti ja unohdan esimerkiksi leikkausvaran tai keskityn liikaa olemattomaan yksityiskohtaan, jolla ei ole todellisuudessa niin suurta merkitystä.
Haluaisin joskus olla se ihminen, joka pystyy inspiroimaan muita, mutta silti pärjää elämässä. Haluan pärjätä, kokeilla uusia asioita ja tutustua uusiin alueisiin ja piilotettuihin taitoihini, joita en ole vielä tajunnut. Haluan, että minut ja muut ihmiset nähtäisiin enemmän yksilöinä, joilla on paljon potentiaalia ja tahtoa tehdä asioita riippumatta elämäntilanteista tai sosiaalisesta statuksesta. välillä haaveeni tuntuvat yksinkertaisilta, mutta en halua suurta julkisuutta, isoja rahoja, suurta valtiojohdannaista vastuuta tai nähdä itseäni parempana kuin joku toinen. Haluan, että minulla ja kaikilla muillakin on tasavertoiset mahdollisuudet onnistua ja tehdä sitä mikä itseään kiinnostaa.
CV:n tekeminen on minulle aina hankalaa. Haluan yksinkertaisen, mutta persoonallisen CV:n joka erottuu muista. Koen että en saa muutamaan sivuun kaikkia tietoja, joita haluaisin siihen sisällyttää. Olen myös kuullut, että jotkin yritykset, joille tulee sadoittain CV:ta käyttävät keinoälyä CV:n läpiluku varten. Toivon sinänsä, että tekstini olisi luettavissa myös keinoälyllä, mutta toivon että pystyn myrkyttämään tiedostoni keinoälylle siten, ettei se osaa tulkita esittämääni kuvaa. En halua, että tuotteeni tai edes esittely itsestäni on keinoälylle itsestäänselvyys, toivon yksinkertaisesti, että ihminen, joka minut sinne palkkaakin tietäisi, kuka on tulossa töihin.
Tältä näyttää tyhjä CV -pohjani, johon liitän tutkintoni, työkokemukset, yhteystiedot, ja muita hyviä tiedettäviä todistuksiani.
