Page 1

Saatteeksi rion avataan teknisesti uudistettuna elokuussa: teatteriin on kesän aikana asennettu 4k-digiprojektori ja 3D-valmius. Olemme tehneet avauksen tulevaisuuteen – samalla perinteisiä 35 mm:n ja 16 mm:n valmiuksia vaalien. Helsingin Juhlaviikoilla näemme Kiinan nykyelokuvan kärkiohjaajan Jia Zhangken pääteoksia (Still Life) ja brittimestari Mike Leighin (Vuosi elämässä) täydellisen retrospektiivin pitkien elokuvateatterielokuvien osalta. Taiteiden yönä nähdään Dollaritrilogia-maraton, ja vieraana 26.–27.8. on italialainen käsikirjoittaja Sergio Donati. Donati käynnistää Lauri Lehtisen ja Antti Suonion suunnitteleman Vain muutaman Sergion tähden -sarjan, katsauksen Sergio Corbuccin, Sergio Solliman ja Sergio Leonen uraan lähinnä italowesternin alalla. Iranilainen elokuvaohjaaja Jafar Panahi (Loputon kierre) on kotimaansa sympaattinen suurlähettiläs. Esitämme vankeuteen ja työkieltoon tuomitun mestarin viisi pääteosta. Yhdessä Italian kulttuuri-instituutin ja Dante Alighieri -seuran kanssa järjestetään mahtava sarja Italian yhdistymisen 150. juhlavuoden kunnnaksi. Mukana on niin historiallisia eepoksia (Alessandro Blasettin 1860) kuin nykypäivän analyysejakin (Paolo Sorrentinon Il divo). Seminaarivieraina 8.10. ovat Gianfranco Pannone ja Simona Colarizi. Kiasman ARS 2011 -näyttelyyn liittyen esitämme suuren Afrikka Saharan eteläpuolella -elokuvasarjan. Esillä on mestareita niin Senegalista (Sembène Ousmane) kuin Malistakin (Souleymane Cissé). Vieraana on 14.–16.10. afrikkalaisen nykyelokuvan kärkiohjaaja Mahamat-Saleh Haroun Tshadista. Teemaa täydentää Lasten Afrikka. Kiasman perhepäivän 22.10. yhteydessä Kirikou-elokuvat esitetään Orionissa. Risto Jarva -Seura järjestää 10.–11.9. Nyrki Tapiovaaran 100-vuotisjuhlaseminaarin, ja suomalaisen visionäärin koko tuotanto esitetään. Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin Dokumentin ytimessä -sarja jatkuu kolmella iskevällä ohjelmalla. Sivuosien mestari Leo Jokela esitellään omassa sarjassaan, papukaija G. Pula-Ahoa unohtamatta. Alkuvuoden uudet kotimaiset elokuvat esitellään Jussit 2011 -sarjassa. Ohjaajat Arto Halonen, Taru Mäkelä, Neil Hardwick ja Dome Karukoski esittelevät suosikkejaan Kuukauden elokuva -sarjassa. Talvisodan vuosipäivänä esitetään Ski Patrol, jonka historian tulkintaa voi lähestyä Tarantino-asenteella. Dalia Stasevskan ideoima ukrainalaisen elokuvan sarja yltää Oleksandr Dovzhenkosta Kira Muratovaan ja Lauri Piispan suunnittelema venäläisen elokuvan historiasarja etenee tsaarin ajasta uuden ajan Venäjälle. Dziga Vertov -kinokonsertissa 6. ja 8.10. soittaa Cleaning Women. Elokuvan historia -sarja käynnistyy uranuurtajista (Edison, Méliès, Griffith). Lens Politicassa 18.–20.11. tarkastellaan itäsaksalaista Heynowskin ja Scheumannin studiota. Länsisaksalainen kriittisen teorian suurmies Alexander Kluge on aiheena 24.–26.11. Syksyn tähtiä ovat Romy Schneider ja Elizabeth Taylor. Muistosarja omistetaan Sidney Lumetille. Luis Buñuelin parhaita esitetään vuodenvaihteen toivesarjassa. Tänä syksynä Orion on yksi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin esityssaleista. Mediakasvatusohjelmamme suosio kasvaa (www.kava.fi/mediakasvatus). Ihmefilmin teemana on tällä kaudella USA matkalla Vietnamista Reaganiin. Sunnuntain ensimmäiset näytökset on omistettu koko perheelle. Kinokonsertissa Charlie Chaplinin parhaita 20. ja 27.11. soittaa Fune. Tervetuloa Orioniin! Antti Alanen

O

Yksi lensi yli käenpesän

ORIONIN syksy 23.08.2011–8.01.2012

TEEMAT HELSINGIN JUHLAVIIKOT: JIA ZHANGKE HELSINGIN JUHLAVIIKOT: MIKE LEIGH VAIN MUUTAMAN SERGION TÄHDEN NYRKI TAPIOVAARA 100 VUOTTA ELIZABETH TAYLOR SUOMALAINEN SARJAKUVA 100 VUOTTA LAPSILLE & MEDIAKASVATUS Juhlaviikoista Lasten Afrikkaan JAFAR PANAHI KUUKAUDEN ELOKUVA IHMEFILMI U.S.A – matkalla Vietnamista Reaganiin UKRAINA RAKKAUTTA & ANARKIAA HELSINGIN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI LENS POLITICA: Heynowski & Scheumann VENÄLÄISEN ELOKUVAN HISTORIA ROMY SCHNEIDER LEO JOKELA ITALIA 150 VUOTTA AFRIKKA SAHARAN ETELÄPUOLELLA DOKUMENTIN YTIMESSÄ ELOKUVAN HISTORIA ALEXANDER KLUGE SIDNEY LUMET LUIS BUÑUEL SKI PATROL JUSSIT 2011

PVM SIVU 23.8.–4.9. 4 23.8.–9.10. 5–7 23.8.–7.1. 8–11 24.8.–21.9. 12–13 25.8.–5.1. 14–15 14.9.–25.12. 16 28.8.–28.12. 50–55 4.9.–18.9. 17 11.9.–19.12. 18 11.9.–4.12. 21–22 15.9.–30.10. 23 19.9.–25.10. 19 9.11.–13.11. 20 18.11.–20.11. 19 29.9.–8.12. 24–25 27.9.–8.12. 26–28 28.9.–1.1. 29 4.10.–10.12. 30–32 11.10.–18.11. 33–35 26.10.–14.12. 36 22.9.–17.12. 37–39 22.11.–26.11. 40 24.11.–8.1. 45–47 25.11.–8.1. 41–43 30.11.–11.12. 44 19.12.–8.1. 48–49

Esityskalenteri Elokuvahakemisto/Index Info & yhteystiedot

32 54 58


Mike Leigh ike Leigh syntyi vuonna 1943 lääkäriperheeseen Manchesterin lähellä sijaitsevalla työläisten asuinseudulla. Britannian johtavassa teatterikoulussa Royal Academy of Dramatic Artsissa Leigh opiskeli näyttelijäksi ja opiskeli myös kuvataiteita ja elokuvaohjausta. 1960-luvulla hän alkoi kirjoittaa näytelmiä ja ohjata teatterissa. 1970-luvulla Leigh’stä tuli BBC:n huomatuimpia ohjaajia, mutta 15 vuotta televisiolle ohjattuaan hän siirtyi tekemään elokuvateatterielokuvia. Leigh’n innoittajana on ollut johdonmukaisesti 1950-luvulla käynnistynyt brittirealismin kitchen sink -suuntaus. Hänelle on ominaista poikkeuksellinen näyttelijäkeskeisyys. Kaikki lähtee henkilöhahmoista, jotka kehitellään näyttelijän ja ohjaajan yhteistyönä. Tuotanto pohjustetaan pitkillä improvisaatioilla, mutta varsinainen kuvaus tapahtuu perinteiseen tapaan. Tavoitteena on aitous vastakohtana glamourille. Loistavien osasuoritusten lisäksi Leigh’n tunnuspiirteitä ovat koruton humanismi ja yhteiskunnallinen vastuuntunne. Leigh’n vaimo oli 1973–2001 näyttelijä Alison Steadman.

M

Unknown Pleasures

Jia Zhangke iina ja kiinalainen elokuva kokivat rajun murroksen 1990-luvulla. Valtion raju modernisaatioprosessi alkoi ja tiukasti säännellyn elokuvatuotannon katveesta nousi uusi ilmiö, valtiollisten studioiden ulkopuolella tehdyt independent-elokuvat, joiden nuoria tekijöitä alettiin nimittää kiinalaisen elokuvan kuudenneksi sukupolveksi. He aistivat herkästi ympärillään tapahtuvat muutokset ja tallensivat niitä fiktion ja dokumentin keinoin. Heistä maineikkain on Jia Zhangke, jonka elokuvat ovat kahmineet palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla. Jia opiskeli elokuvaa Pekingissä, mutta ohjasi ensimmäiset elokuvansa kaukana Shanxin maakunnassa. Esikoinen Pickpocket (Xiao Wu, 1997) oli vaikuttava läpimurto – seitsemän palkintoa kuudella festivaalilla ja kolmella mantereella. Xiao Wu on taitava taskuvaras, joka vähitellen huomaa maailman ympärillään muuttuneen. Pinttyneestä vorosta kehkeytyy rakastettava antisankari, väliinputoaja uuden ja vanhan Kiinan välille. Rosoinen Pickpocket kiinnitti Takeshi Kitanon huomion ja Jian seuraava elokuva valmistui hänen tuotantoyhtiönsä avulla. Kunnianhimoisessa Platformissa (Zhan tai, 2000) Jia kuvaa komeasti Kiinan murrosvuodet 1979–1989 nuoruutensa ja kotiseutunsa näkökulmasta. Pikkukylän nuorista koostuvan esiintyjäryhmän kommunistilaulut muuttuvat breakdance esityksiksi ja punk-imitaatioiksi. Platform nosti Jian Itä-Aasian ohjaajasuuruuksien Tsai Ming-liangin, Hou Hsiao-hsienin ja Wong Kar-wain rinnalle. Myös Unknown Pleasures (Ren xiao yao, 2002) kuvaa länsimaista vaikutteita saaneita pikkukaupungin nuoria. Aiempien elokuvien Hongkong-toimintaelokuvien viittaukset saavat nyt rinnalleen Pulp Fiction -imitaatiota. Uudet olot merkitsevät kuitenkin tyhjää vapautta vailla päämäärää. Jian varhaiset elokuva huokuivat karheaa realismia. Maailman ihmeitä esittelevässä valtavassa teemapuistossa kuvattu World (Shijie, 2004) on yllättävä suunnanmuutos. Vahvaan visuaaliseen tyylittelyyn sisältyy jopa musikaalinumeroita. World oli Jian ensimmäinen ns. virallinen elokuva. Tuottajana oli kiinalainen studio, ja sen myötä Jia sai vihdoin elokuvansa levitykseen kotimaassaan. Venetsian elokuvafestivaalin pääpalkinnon voittanut Still Life (San xia hao ren, 2006) sijoittuu Jangtse-joen valtavalle patotyömaalle, josta mies etsii hänet 16 vuotta sitten jättänyttä vaimoaan. Komeassa Still Lifessa Jian neorealistinen ote on vahvimmillaan. Pasi Nyyssönen

K

4

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Uranaisia

Ilottomat hetket (1971) oli kuvaus sihteerin ankarasta elämäntilanteesta. Henkisesti jälkeenjääneen sisaren kanssa elävä Sylvia tapaa sympaattisen opettajan ja umpimielisen kitaristin, mutta hetkien ilottomuudesta on vaikea irtautua. Leigh’n elokuvaura pääsi vauhtiin humoristisilla teoksilla perheistä myllerryksen tilassa. Suuria toiveita (1988) kertoo moottoripyöräkuriirista, hänen ystävättärestään ja heidän suuresta perhe- ja ystäväpiiristään sekä poliittisten arvojen yhteentörmäyksestä aikakauden muuttuessa. Elämä on ihanaa (1990) rinnastaa kaksi ravintolanpitäjää (Jim Broadbent, Timothy Spall). Edellisen vaimoa esittää Alison Steadman ja kaksostyttäriä-murheenkryynejä Claire Skinner ja Jane Horrocks. Havaintojen asteikko yltää ravintolabisneksen satiirista teiniangstiin.

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

5


Kaikki tai ei mitään

Viritys vaihtui dostojevskilaiseksi elokuvassa Naked (1993), kertomuksessa seksuaalisesti väkivaltaisesta Johnnysta (David Thewlis), joka on hullulla tavalla välkky ja vaarallinen. Pimeällä puolella kohdataan myös naisvuokralaisia hyväksikäyttävä sadistinen vuokraisäntä. Naked on Leigh’n teoksista kuvallisesti jäntevin ja näkemyksellisin. Leigh’n yhteiskunnallinen näkemys laveni elokuvassa Salaisuuksia ja valheita (1996). Biologisia vanhempiaan etsiessään tyylikäs musta optikkonainen saa selville, että hänen äitinsä on valkoihoinen työläinen. Katseen ja näkemisen teema korostuu, ja salaisuuksien ja valheiden läpi näkeminen vie kulissien ja julkisivujen taakse. Leigh palasi pienimuotoisempaan, humoristiseen otteeseen loistoelokuvassa Uranaisia (1997). Se kertoo kahdesta opiskelijatoverista (Katrin Cartlidge, Lynda Steadman), jotka kohtaavat toisensa pitkästä aikaa. Elokuvan jännite Vera Drake

perustuu takaumarakenteeseen, jossa näemme omin silmin, miten täydellisesti naiset ovat kymmenessä vuodessa muuttuneet. Mullin mallin (1999) oli poikkeus Leigh’n siihenastisista nykyaikaiskuvauksista. Se on tarina W.S. Gilbertistä (Jim Broadbent) ja Arthur Sullivanista (Allan Corduner), joiden koomiset oopperat niittivät suosiota 1800-luvun lopussa. Henkilökuvat ovat osuvia, operetin maailman kuvaus herkullista. Monitarinainen työläiskuvaus Kaikki tai ei mitään (2002) palasi ankaraan realismiin. Sen ilmaisuasteikon on sanottu yltävän Yasujiro Ozusta Ingmar Bergmaniin. Päähenkilöitä ovat minitaksin kuski (Timothy Spall) ja valintamyymälän kassa (Lesley Manville), ja monien henkilöiden tarinoiden kautta elokuvasta piirtyy kuva yhteiskunnan tilasta. Vera Drake (2004) kertoo hyväntuulisesta, kovaa työtä tekevästä keskiikäisestä naisesta (Imelda Staunton), joka pitää huolta perheestään ja ratkaisee kaikki ongelmat keittämällä kannullisen teetä. Kaikki on hyvin, kunnes poliisi saa selville, että Vera Drake on laittomien aborttien tekijä, joka on salannut toimintansa kaikilta. Happy-Go-Lucky (2008) kertoo Poppy-nimisestä opettajasta (Sally Hawkins), joka on niin pirteä peipponen, että häntä yritetään kieltää olemasta ystävällinen kaikille. Poppy ei ole mikään hupakko, mutta hän on omaksunut myönteisyyden elämäntavakseen siinä määrin, että jotkut saavat siitä ongelmia. Leigh on parhaassa vireessään elokuvassa Vuosi elämästä (2010), jossa vanhan parin (Ruth Sheen, Jim Broadbent) koti tarjoaa tukipisteen onnesta osattomillekin. Henkilökuvat syvenevät ja saavat vivahteita neljän vuodenajan kuluessa. Tuloksena on suurelle taideteokselle ominainen surun ja huumorin yhdistelmä. AA

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

7


Kourallinen dollareita

Vain muutaman Sergion tähden sein vain kaupallisena ilmiönä kuitattu italowestern oli menestystarina myös taiteellisesti. Viihdeformaatin nopea kasvu kohti ovelaa perinnetietoisuutta, omaa runoutta ja omaa poliittisuutta on poikkeustapaus populaarielokuvan historiassa. Maineikkaimmat italowestern-ohjaajat Sergio Leone, Sergio Corbucci ja Sergio Sollima etenivät samansuuntaisesti nuorista elokuvanharrastajista apulaisohjaajiksi, antiikin sankareista Villin Lännen myytteihin ja 1900-luvun lainsuojattomiin. Ennio Morricone oli huippukaudellaan kaikkien kolmen Sergion luottosäveltäjä. SERGIO LEONEN (1929–1989) koko tuotanto nähdään Suomessa ensi kertaa samassa sarjassa 50 vuoden kuluttua esikoisen Taistelu Rodoksesta (1961)

U

8

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

ensi-illasta. Hyvä spektaakkelintaju ja naseva huumori piristävät muinaisten kreikkalaisten valtataistelua. Rodoksen kolossi toimii vankityrmänä ja hitchcockmaisen korkean paikan jännityksen näyttämönä. Samuraivaikutteinen lännenelokuva Kourallinen dollareita (1964) lanseerasi tavaramerkkityylin Leonelle, Clint Eastwoodille ja Ennio Morriconelle. Leonen isoin hitti Vain muutaman dollarin tähden (1965) on italowesternin ensimmäinen mestariteos, jossa Eastwood ja Leonen unohduksesta nostama Lee Van Cleef jäljittävät samoja lainsuojattomia. Käytännössä jokaiselle elokuvan näyttelijälle urkeni westerntähden ura. Dollaritrilogian päättävä Hyvät, pahat ja rumat (1966) on bravuurimaista yksityiskohtien ja tarkkuustyön juhlaa. Pienissäkin sivuhahmoissa näkee täyden elämänkaaren. Morriconen suosituin melodia kajahtaa usein sikarin tai viskipaukun hetkellä. Huuliharppukostaja (1968) virittyy oodiksi lännenmiesten katoavalle ajalle, kokijanaan itärannikolta saapunut Jill (Claudia Cardinale). Cardinale, Charles Bronson ja Henry Fonda olivat ensikertalaisia Leonen maailmassa, vaikka heidän voisi kuvitella syntyneen siellä. Vallankumouksen utopia murenee tragikomediassa Maahan, senkin hölmö! (1971). Irlantilainen dynamiittimies (James Coburn) huijaa meksikolaisen maantierosvon (Rod Steiger) vapaustaistelijaksi. Massiivinen Once Upon elokuu–tammikuu Ohjelmisto

9


a Time in America – Suuri gangsterisota (1984) on belle époque -henkinen kieltolakivuosien ja New Yorkin juutalaismafian kuvaus, joka kiertyy iäkkään Noodlesin (Robert De Niro) muistojen maailmaan. ”Leonen suurtyö on mahtavista mahtavin”, Helena Ylänen kiteytti. SERGIO CORBUCCIN (1972–1990) pitkä filmografia on osaksi tutkimatonta rajaseutua. Corbucci aloitti ja lopetti peruskomedioilla, mutta hänen kestävimpiä töitään ovat railakkaat toimintaseikkailut, joiden groteski liioittelu sisältää aina inhimillistä arvokkuutta. Voimamies Steve Reeves kunnostautuu peplum-genren kärkisaavutuksiin kuuluvassa orjakapinasaagassa Spartacuksen poika (1962). Django (1966) on italowesternien karumman linjan kulmakivi, jonka Quentin Tarantino aikoo filmata uudelleen. Mustapukuinen antisankari (Franco Nero) on kostoa ja rahaa etsivä ajelehtija, voittamaton mutta haavoittuva hahmo täysin luhistuneen yhteiskunnan keskellä. Ammattitappaja (Il mercenario / The Professional Gun, 1968) seuraa Meksikoon saapuneen palkkasoturi Kowalskin (Franco Nero) ja kapinalliseksi haluavan kaivosmies Pacon (Tony Musante) kitkaista kumppanuutta. Franco Solinasin työstämän käsikirjoituksen perusta on Brechtin opetusnäytelmä Poikkeus ja sääntö. Pahispäällikkö Jack Palance ja Morriconen musiikki kruunaavat kokonaisuuden. Samoja elementtejä varioiva Companeros (1970) nostaa antisankareiksi ruotsalaisen asediilerin (Nero) ja rämäpäisen latinosissin (Tomas Milian). Seikkailu loksahtaa osiensa summaa isommaksi kokonaisuudeksi, joka rakastaa ihmisiä oikeasti. Suuri hiljaisuus (1968) on lumen keskellä tapahtuva balladimainen tragedia, jossa mykkä Silence (Jean-Louis Trintignant) nousee vastustamaan Klaus Kinskin johtamia raakoja palkkionmetsästäjiä. Lännen spesialisti (1970) maustaa genren mytologiaa ironisen kirpeällä haikeudella. Ranska-popin kuningas Johnny Halliday on yksinäinen kostaja, joka ei kaipaa porvarien eikä hippien seuraa. Viha-rakkaussuhde rahaan saa sarjakuvamaisia äärimuotoja. Lännen karhukopla (Sonny & Jed, 1972) ottaa naisnäkökulman ja luo rujoa romantiikkaa ja lainsuojattomaksi haluavan orpotyttö Susan Georgen ja Robin Hood -hahmona machoilevan Milianin välille. ”Ryöstän vain rikkail-

Once Upon a Time in America - Suuri gangsterisota

ta, koska mitä köyhältä muka voi ryöstää?” Toinen road movie Asfalttipeto (1974) on Corbuccin myöhäistuotannon harvinainen helmi. Boheemin rekkamiehen (Giancarlo Giannini) reissu kääntyy tehokkaaksi tribuutiksi Clouzot’n Pelon palkalle. SERGIO SOLLIMA (s. 1921) täytti huhtikuussa 90. Ilmaisussaan ytimekäs action-eksistentialisti on esikuva monille nykyelokuvan oman tien kulkijoille (Nicolas Windig Refn, Quentin Tarantino, Vincent Gallo) sekä suuri Suomen ystävä, jonka Sodankylä-vierailulla Luodin lain (1966) yleisö kirjaimellisesti itki ilosta. Lainvartija Lee Van Cleefin ja latinorenttu Tomas Milianin takaa-ajo on Solliman western-debyytti genren parhaan tuotantovalmiuden ajalta. Morricone soi, Van Cleefin katse tiukkenee näkemään hyvä-paha-asetelmien keinotekoisuuden ja toimintaa sävyttää elämänriemu, johon perusseikkailut eivät pysty. ”Ilmaisen nyt yhä epäuskoisen hämmennykseni siitä näkemyksen voimasta ja ankaruudesta jota lähes tuntemattomien tekijöiden elokuvat osoittivat – ­­useimmilla mailla lienee vaikeuksia tuoda esille yhtäkään niin vahvaa kertojaa kuin vaikkapa Sergio Sollima”, Peter von Bagh arveli Filmihullussa nähtyään Solliman psykologisen westernin Kasvokkain (Faccia a faccia, 1967). Ilmassa on vaaraa ja vapauden huumaa, kun sairauslomaa Teksasissa viettävä yläluokkainen humanistiprofessori (Gian-Maria Volonté) kohtaa kuuluisan lainsuojattoman (Milian) ja muuttuu voimamoraalia julistavaksi rosvopäälliköksi. Moderni rikostarina Armoton mies (Città violenta, 1970) kuvaa rakkauden sokaiseman palkkamurhaajan (Charles Bronson) joutumista tulilinjalle New Orleansin alamaailman vallanvaihdossa. Vaikutteet Jacques Tourneurilta, JeanPierre Melvilleltä ja John Boormanilta löytävät paikkansa tyylikkäässä kerronnassa. Synkkä romantiikka huipentuu mestarillisen iskevään loppunäytökseen. Vankikarkurissa (Revolver, 1973) salamurhan peiteoperaatioon vedetyn vankilanjohtajan (Oliver Reed) kujanjuoksu syvenee valtamekanismien ja ihmisarvon pohdinnaksi. Kyse on myös hyvästeistä 1960-lukulaiselle yhteishengelle; Luodin lain ja Vankikarkurin vertailu kertoo ilmapiirin muutoksesta paljon. La Revue du Cineman mukaan ”esimerkillinen ja parantumattoman kumouksellinen” Vankikarkuri on enemmän kuin hyvä elokuva: se on oikeassa. Lauri Lehtinen Koko Sergio Leonen dollaritrilogia Helsingin Juhlaviikoilla 26.8. Vieraana käsikirjoittaja Sergio Donati 26.–27.8. Sergio Donati (tbc) -keskustelutilaisuuteen Orionissa 27.8. klo 14 vapaa pääsy.

Hyvät, pahat ja rumat 10

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

11


Nyrki Tapiovaara 100 vuotta yrki Tapiovaara oli 1930-luvun näkemyksellisiä suomalaisia elokuvakriitikoita ja suomalaisen elokuvakerholiikkeen perustajia. Tapiovaara oli selvillä maailman elokuvan virtauksista ja aikakauden yhteiskunnallisista haasteista. Juhani Ahon pojat Heikki Aho ja Björn Soldan kutsuivat Tapiovaaran ohjaamaan yhtiönsä ensimmäistä näytelmäelokuvaa Juha (1937) isänsä romaanin pohjalta. Karuissa korpimaisemissa jylhien virtojen äärellä syntyi atavistinen kolmiodraama, joka esitteli Suomen valkokankaille uuden lahjakkuuden, Irma Seikkulan. Marjan roolissa hän loi sielukkaan tulkinnan naisen halusta. Tapiovaaran elokuvaura jatkui suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella. Erik Blomberg tuli Tapiovaaran kumppaniksi tuottajana (Eloseppo-yhtiö) ja

N

Herra Lahtinen lähtee lipettiin

kuvaaja­mestarina. Varastettu kuolema (1938) kuvaa Runar Schildtin novellin pohjalta suomalaisten vapaustaistelijoiden maanalaista toimintaa tsaarin sortovaltaa vastaan vuonna 1905. Tapiovaara ja Blomberg päästivät valloilleen viehtymyksensä kuvalliseen tyylittelyyn ja loivat suomalaisen avantgarden kuuluisimpia kuvia. Tapiovaaran monipuolisuutta osoittaa, että hän ohjasi seuraavaksi ronskin farssin Kaksi Vihtoria (1939) ja kokeellisen musikaalin Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939, säilynyt vajaana). Niissäkin näkyi hänen kiinnostuksensa kekseliääseen tyylittelyyn ja yhteiskunnalliseen satiiriin. Mirjami Kuosmasen ”Sulamith” kuuluu Suomi-musikaalin herkkupaloihin. Miehen tiessä (1940) Tapiovaaran ympyrä sulkeutui. Juuri Nobel-palkinnon saaneen F.E. Sillanpään romaani sai häneltä innoittuneen tulkinnan, jossa Tapiovaara palasi aistilliseen maalaismaailmaan, nyt modernin maailman hengessä. Mirjami Kuosmanen sai vuorostaan Tapiovaaralta väkevän naispääroolin Vormiston Almana. Nyrki Tapiovaara kaatui talvisodassa 28-vuotiaana, ja Miehen tien valmistivat loppuun tuottaja-kuvaaja Erik Blomberg ja näyttelijä Hugo Hytönen. Nyrki Tapiovaaran nimestä tuli suomalaisen elokuvan suurten mahdollisuuksien tunnus tuleville sukupolville. Ruotsin johtava teatteriohjaaja Alf Sjöberg ohjasi Varastetusta kuolemasta oman filmatisointinsa Med livet som insats (”Elämä panoksena”, 1940), joka sai Ruotsin ensi-iltansa talvisodan aikana. Uljaasta elokuvasta alkoi ruotsalaisen elokuvan uusi nousu kevyen viihteellisen 1930-luvun jälkeen. AA Risto Jarva -seura järjestää Orionissa viikonloppuna 10.–11.9. Nyrki Tapiovaaran 100-vuotisjuhlaseminaarin. Siinä esitetään Lauri Tykkyläisen tvdokumenttielokuvat Nyrki Tapiovaara – elokuvaohjaaja (1973) 57 min ja Varastetun kuoleman maisemissa (1987) 30 min.

Varastettu kuolema 12

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

13


Catherinea, jonka ”parantamiseksi” suunnitellaan lobotomiaa. Matriarkkana on Katharine Hepburn ja kirurgina Montgomery Clift. Taylorista tuli Mike Todd -avioliittonsa kautta Hollywoodin mahtihenkilö, joka pystyi heiluttelemaan Twentieth Century-Foxiakin mielin määrin. Kleopatrasta (1963) tuli ”tuotanto, jossa liikuteltiin isompaa budjettia kuin alkuperäisessä Rooman keisarikunnassa” (Peter von Bagh). Elokuvasta tuli mainettaan parempi, mutta ohjaaja Mankiewiczin terveys murtui, ja Fox meni melkein nurin. Taylorin julkinen draama Richard Burtonin kanssa veti vertoja Kleopatran kokemuksille Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen kanssa. Duon tarina jatkui kahden avioliiton ja monen elokuvan verran. Edward Albeen näytelmäfilmatisointi Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966) oli Mike Nicholsin esikoisohjaus. Taylorin ja Burtonin yhteenotoissa valkokankaalla Burton tarjosi suosiolla kirkkaimman paikan suurelle diivalleen. Taylorin profiili pysyi korkeana loppuun saakka hyväntekeväisyysgaalojen emäntänä ja aids-tukityön keulakuvana. Taylor oli tosi ystävä, sellainen, joka tunnetaan siitä, miten hän käyttäytyy, kun aurinko lakkaa paistamasta. Taylor kunnostautui isoäitinäkin elettyään mammavuodet maailmankiertäjänä. AA

Paikka auringossa

Elizabeth Taylor in memoriam

E

lizabeth Taylor (1932–2011) oli Hollywood-tähtiloiston inkarnaatio. Lontoolaissyntyinen Taylor tuli MGM:n studiolle lapsitähtenä, ja Vincente Minnellin komediaklassikossa Morsiamen isä (1950) 18-vuotias Taylor näytteli hurmaavaa tytärtä. Spencer Tracy tulkitsi isää, jota kohtaa järkytys: tytär

menee naimisiin. George Stevens ohjasi Theodor Dreiserin romaanista Amerikkalainen murhenäytelmä legendaarisen filmatisoinnin Paikka auringossa (1951). Montgomery Clift on mies aidan toiselta puolelta, ja Shelley Winters on tavallinen tyttö, joka tulee raskaaksi. Elizabeth Taylor on amerikkalaisen unelman ruumiillistuma. ”Tell mama all”. Hollywoodin keinotekoisista paratiiseista Taylor siirtyi modernin amerikkalaisen teatterin maailmoihin ja väänsi volyymin kaakkoon. Taylor näytteli valkokankaalla koko Actors Studion A-sarjan (Marlon Brando, James Dean, Montgomery Clift) kanssa. Tennessee Williamsin näytelmästä syntyi Kissa kuumalla katolla (Richard Brooks, 1958), jossa Taylor oli unohtumaton Maggie the Cat. Vauvakuumeisen rouvan kiirastulessa kärvisteli Paul Newman. Aihepiiri muuttui hurjemmaksi Williams-filmatisoinnissa Äkkiä viime kesänä (Joseph L. Mankiewicz, 1969). Taylor tulkitsi traumaattisen näyn kokenutta Kleopatra 14

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

15


Suomalainen sarjakuva 100 vuotta 2011 vietetään suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlia. Monet varhaiset sarjakuvantekijät (Hjalmar Löfving, Veikko Savolainen, Usko Laukkanen) olivat mainosanimaatioiden tekijöitä, mutta pitkissä elokuvissa sarjakuvavaikutteet ovat harvinaisia. Tunnetuin yhteys suomalaisen sarjakuvan ja elokuvan välillä on Ola Fogelbergin luoma Pekka ja Pätkä -sarjakuva. Fogelberg piirsi Pekka ja Pätkä -sarjakuvia lähes 30 vuotta ja hahmoista syntyi myös suomalaisen elokuvan laajin elokuvasarja. Armand Lohikosken ohjauksessa Pekka ja Pätkä -elokuvia tehtiin toistakymmentä. Aarne Tarkas ja Visa Mäkinen toivat niihin oman lisänsä. Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955) -elokuvassa koheltava parivaljakko ottaa siipiensä alle yksinäisen orpopojan. Elokuvassa tekee ensiesiintymisensä veijareiden riivaama talonmies Pikkarainen. Amerikkalainen sarjakuva Vihtori ja Klaara kotiutui Suomeen Uuden Suomen sivuille. Suosittua sarjaa sovitettiin myös elokuvaksi monissa maissa. Suomessa asialla olivat samanaikaisesti kärkiohjaajat Nyrki Tapiovaara ja Teuvo Tulio (Vihtori ja Klaara, 1939). Liikemaailmassa menestyvä Vihtori on kotonaan vaimonsa kovassa otteessa. Tohvelisankarin irtiotto Tapiovaaran Kaksi Vihtoria -elokuvassa (1939) pohjaa Tatu Pekkarisen suosittuun näytelmään. Harvoin on sarjakuvataiteilija voinut tehdä niin kuin Mauri Kunnas, ohjata elokuvan omasta teoksestaan. Tuloksena oli mainio lasten jouluelokuva Joulupukki ja noitarumpu (1996). Pasi Nyyssönen

Jafar Panahi ranilaisohjaaja Jafar Panahin vangitseminen ja tuomitseminen matkustus- ja työkieltoon ovat herättäneet valtaisan vastalauseiden vyöryn kansainvälisessä elokuvamaailmassa. Tapaus kirvoitti tukilistoja ja kutsuja festivaalijuryihin kotiarestissa olevalle Panahille. Panahin elokuvaura alkoi sotatantereella, kun hän tallensi Irakin sodan tapahtumia kotiseutunsa tv-kanavalle. Sittemmin hän työskenteli Abbas Kiarostamin assistenttina ja tykästyi hänen tapaansa korostaa tarinan sijaan otosten visuaalista vaikuttavuutta. Keskeisiksi vaikuttajikseen Panahi on nimennyt myös Alfred Hitchcockin ja neorealistisen elokuvan. Panahin esikoisen Valkoisen ilmapallon (1995), käsikirjoitus on Kiarostamin käsialaa. Monien iranilaisohjaajien tapaan Panahin esikoinen oli lastenelokuva, laji, jonka kautta herkkiä asioita pystyttiin käsittelemään pehmeästi, lasten silmin kuvattuna. Valkoinen ilmapallo kuvaa koskettavasti seitsemänvuotiaan tytön seikkailurikasta ostosmatkaa Teheranin vilinässä. Peili (1997) tuntuu saman aiheen jatkumolta. Minan äiti ei tulekaan noutamaan häntä koulusta ja tyttö lähtee pitkälle kotimatkalle omin päin. Keskellä elokuvaa tarina saa kuitenkin yllättävän käänteen.

I

Free Panahi! www.petitiononline.com/ FJP2310/petition.html

Pekka ja Pätkä puistotäteinä

Naiset paitsiossa

Loputonta kierrettä (Dayereh, 2000) Panahi on nimittänyt ensimmäiseksi elokuvaksi, jota hän voi kutsua täysin omakseen. Solimaz panikoituu saatuaan tietää että hänen lapsenlapsensa odottaa tyttöä eikä appivanhempien toivomaa poikaa. Hänen ahdinkoaan säestää kolme muuta naista, jotka ovat saaneet tuntea vankeuden sekä kaltereiden takana että yhteiskunnassa niiden ulkopuolella. Crimson Gold (Talaye sorkh, 2003) on häkellyttävän suorasukainen kuvaus modernin iranilaisen yhteiskunnan syvästä kahtiajaosta menestyjiin ja alaluokkaan. Pizzakuski ja hänen ystävänsä ovat pikkurikollisia, jotka ajautuvat kohtalokkaaseen ryöstöön. Myös elokuvassa Naiset paitsiossa (Offside, 2006) Panahi käsittelee yhteiskunnan asettamia rajoituksia. Jalkapallofani Panahi kuvasi jälleen yhtä naisten syrjinnän muotoa iranilaisessa yhteiskunnassa: jalkapallokatsomoon pääsevät vain miehet. Aihe kumpusi hänen oman tyttärensä jalkapalloinnostuksesta. Pasi Nyyssönen elokuu–tammikuu Ohjelmisto

17


Kuukauden elokuva

Festivaaleja Orionissa

uosittu Kuukauden elokuva -sarja jatkuu. Kerran kuussa kotimainen elokuvantekijä esittelee Orionissa elokuvan, joka on vaikuttanut häneen tavalla tai toisella. Perustelut elokuvavalinnasta kuullaan näytöksen alussa. Syyskuun elokuva on Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän (1975), jonka ristiriitaisessa pääosassa nähdään Jack Nicholson. Elokuvan valinnut Arto Halonen tunnetaan ensisijaisesti dokumenttielokuvan tekijänä, joka on sittemmin meritoitunut myös pitkän näytelmäelokuvan ohjaana. Halosen esittely avaa samalla syyskauden Ihmefilmi-sarjan. Lokakuun elokuva on Taru Mäkelän valinta, Menneitten sukupolvien varjot (1964). Sergei Paradzhanovin teos perustuu ukrainalaisen kansanperinteen aiheisiin ja oli aikanaan kansainvälinen menestys. Elokuva kuuluu myös syksyn Ukraina-elokuvien sarjaan. Ohjaaja Taru Mäkelän uusi elokuva Varasto saa ensi-iltansa joulukuussa. Marraskuun elokuvaksi Neil Hardwick on valinnut brittiläisen hyvän tuulen elokuvan Suu messingillä (Brassed Off, 1997), jossa pikkukaivoskaupungin kaivosmiehet keskittyvät vapaa-ajallaan puhallinorkesteriin. Hardwick on tehnyt pitkän uran teatteri- ja televisio-ohjelmien käsikirjoittajana ja ohjaajana ennen ensimmäistä fiktioelokuvaansa, Jos rakastat (2010). Joulukuussa ohjaaja Dome Karukoski esittelee Krzysztof Kieslowskin koskettavan elokuvan Kolme väriä: Sininen (1993). Pääosassa Juliette Binoche menettää paljon, ja tunnelmia säestää Zbigniew Preisnerin upea musiikki. Yhteistyössä SELO ja AVEK

RAKKAUTTA & ANARKIAA 15.–25.9.2011 TÄNÄ SYKSYNÄ MYÖS ORIONISSA

S

11.9. Yksi lensi yli käenpesän/2.10. Menneitten sukupolvien varjot/ 6.1. Suu messingillä/15.12. Kolme väriä: Sininen

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali levittäytyy tänä syksynä myös Orioniin. Orionissa R&A tarjoaa tasokasta, uutta ohjelmistoa maanantaista sunnuntaihin 19.–25. syyskuuta. Elokuvien esittelyt ja näytösajat julkaistaan 2.9. verkossa. Näytöskohtaisten lippujen myynti alkaa 7.9. Bio Rexissä ja festivaalin verkkosivuilla www.hiff.fi. Festivaalin aikana lippuja myynnissä kaikissa esitysteattereissa ennen näytöstä. Liput 8 euroa / Katalogi 8 euroa / Sarjakortit (myynnissä 2.9.alkaen, 11 elokuvaa+katalogi) 70€

Lentäjät pyjamassa

LENS POLITICA: HEYNOWSKI & SCHEUMANN DDR:ssä vaikuttaneet elokuvamiehet Walter Heynowski (*1928) ja Gernard Scheumann (1930–1998) tuottivat 25 vuoden aikana noin 70 dokumenttielokuvaa. Studio H&S oli taiteellisesti ja taloudellisesti valtiosta riippumaton. Sen elokuvat olivat innovatiivisia ja kriittisiä mutta aina valtion virallisen linjan mukaisia. Heynowskin ja Scheumannin aiheena oli usein fasismin jatkuva ajankohtaisuus, mistä tunnettu esimerkki on Kongo-Müller eli Naurava mies (1966), ex-natsin Siegfried Müllerin avomielinen, makaaberi haastatteludokumentti. Vietnamin sota kuului Heynowskin ja Scheumannin pääteemoihin. Elokuvassa Lentäjät pyjamassa (1968) oli ensi kertaa tilaisuus haastatella Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjiä Vietnamin vankileirillä. Chilen tapahtumia Heynowski ja Scheumann seurasivat useissa elokuvissa. Elokuvassa Ich war, ich bin, ich werde sein (1974) saavutus oli taas ainutlaatuinen: kuvausryhmä pääsi virallista tietä dokumentoimaan Pinochetin sotilasjuntan keskitysleirejä. Vietnam ja Chile ovat pääaiheita myös ohjelmassa Heynowskin ja Scheumannin lyhytelokuvia: 400 cm3 (1966) 6 min, 100 (1971) 6 min, Remington Cal. 12 (1972) 15 min, Meiers Nachlass (1975) 21 min, Mitbürger! (1974) 8 min, Psalm 18 (1974) 6 min, Geldsorgen (1975) 6 min, Eintritt kostenlos (1976) 12 min. Lens Politica Orionissa 18.–20.11. Heynowski- ja Scheumann -keskustelutilaisuus la 19.11. klo 15. Ks. Lens Politican koko ohjelmisto sivuilta: www. lenspolitica.net

Yksi lensi yli käenpesän 18

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

19


HELSINGIN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI 8.–12.11.2011 Myös Helsingin lyhytelokuvafestivaali (aiemmin Kettupäivät) levittäytyy nyt Orioniin. Orionissa nähdään kaksi klassikko-lyhytelokuvanäytöstä, jotka sisältävät helmiä vuosien varrelta. Lisäksi sunnuntaina 12.11. tarjotaan klassikkolyhytelokuvia myös perheen pienimmille. Lisätietoja www.hlef.fi HLEF klassikoita 1: Tulisuudelma (Kati Lukka, Pirjo Rossi, Tarja Väätänen, 1990) 4 min, Taulukkomies (Heikki Ortamo, 1990) 10 min, Eläköön markkinatalous (Christian Lindblad, 2001) 5 min, Rock`y VI (Aki Kaurismäki, 1986) 9 min, Käytöskukka: Murjotus (Heikki Partanen, 1966) 5 min, Sproing! (Lasse Keso, 1983) 6 min, Let´s Dance (Paul-Anders Simma, 1991) 18 min, Miehen elämää (Eila Hutri, Eki Peltomaa, 1987) 6 min. Yht. 63 min HLEF klassikoita 2: Ampumarata (Eila Kaarresalo-Kasari, 1969) 7 min, M.A. Numminen Meets Schubert (Claes Olsson, 1997) 4 min, Tyttö ja sotamies (Katariina Lillqvist, 1995) 8 min, Etydi (Jussi Väntänen, 1988) 7 min, Verta ja luita (Pietari Koskinen, Tarja Väätänen, 1994) 2 min, Those Were The Days (Aki Kaurismäki, 1991) 5 min, Oppe & nere (Antonia Ringbom, 1994 4 min, Sijainen (Antti Peippo, 1989) 23 min. Yht. 60 min HLEF lapsille: Käytöskukka / Kiire (Heikki Partanen, 1967) 5 min, Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan (Ismo Virtanen, Mariko Härkönen, 1997) 4 min, Veturi (Heikki Prepula, 1978) 7 min, Kettu ja karhu (Heikki Partanen, 1973) 13 min, Minulla on tiikeri (Liisa Helminen, Tini Sauvo, 1979) 16 min. Yht. 44 min

Easy Rider

Ihmefilmi U.S.A. – matkalla Vietnamista Reaganiin ollywoodissa oli hienoja ohjaajia 1930- ja 40-luvuilla, ongelmana on se, että he tekevät edelleen elokuvia” provosoi Paramount-studion tuore tuotantopäällikkö Robert Evans 1960-luvun puolessa välissä. Evansin visiot toteutuivat 1970-luvulle tultaessa, jolloin amerikkalainen elokuva muuttui ripeästi katu-uskottavammaksi. Myös elokuvien visuaalinen ilme ja kuvaustyyli muuttuivat eurooppalaisten kuvaajien, unkarilaisten Lázló Kovácsin (Easy Rider) ja Vilmos Zsigmond (Kauriinmetsästäjä, Variksenpelätin) myötä. Easy Rider (1969) on usein nostettu esille käänteentekevänä elokuvana, joka todisti että vastakulttuuriset ainekset, lajityyppien modernisointi ja tuoreiden tekijöiden (Peter Fonda, Dennis Hopper, Jack Nicholson) yhdistelmä voi onnistua myös taloudellisesti. Nuorten miesten ikimuistoinen prätkäodysseia jäi elokuvahistoriaan. Arthur Pennin Bonnie ja Clyde (1967) sijoittuu menneisyyteen – 1930-luvun lamanvuosiin – mutta ote on moderni: räjähtävä estetisoitu väkivalta, kauniit ja rohkeat nuoret rosvo-rakastavaiset (Warren Beatty ja Faye Dunaway) ja pohjaväreilynä oleva traaginen surumielisyys, tietoisuus siitä, että huumaa kestää vain hetken. 10 vuotta myöhemmin Martin Scorsesen visio Amerikasta ja rappiotaan komeasti väreilevästä New Yorkista oli angstisempi. Robert de Niro on Taksikus-

H


Ukraina krainalainen elokuva syntyi 1920-luvulla ja kehittyi jo mykkäkaudella kansallisesti omaleimaiseen suuntaan. Neuvostovuosina Kiovan ja Odessan studiot kuuluivat neuvostoelokuvan merkittävimpiin ja tuottivat lukuisia maailmanluokan tekijöitä ja teoksia. Maan elokuvan suuri poika on tietysti Oleksandr Dovzhenko, yksi 1920-luvun neuvostoelokuvan jättiläisistä. Zvenigora (1927) kiitää runollisen fantasian siivin halki Ukrainan vuosisataisen historian. Ikuisuuden, maan ja rakkauden teemoja välkyttelevä mestariteos näytti suuntaa vuosikymmeniksi eteenpäin. Ukrainan uuden aallon lähtölaukaus oli armenialaisen Sergei Paradzhanovin Kiovassa ohjaama Menneitten sukupolvien varjot (1964), josta tuli yksi 1960-luvun vaikutusvaltaisimmista neuvostoelokuvista. 1800-luvun Ukrainaan sijoittuva värikylläinen teos on legendanomainen muunnelma Romeon ja Julian aiheesta. Paradzhanovin elokuvan mestarillisesti kuvanneen Juri Iljenkon ohjausdebyytissä Lähde janoaville (1965) päähenkilö yrittää palauttaa kaupunkilaistuneet lapsensa kansallisille juurilleen. Elokuva päätyi ”nationalistisena” sensuurin hyllylle ja pääsi pannasta vasta perestroikan aikaan. Se nähdään nyt ensi kertaa Suomessa. Kiovalaisen ”poeettisen elokuvan” tekijät kehittivät vertauskuvallisen tyylin, jossa yhdistyivät kansantarinat, mystiikka ja realismi. Leonid Osykan Kiviristi (1968), joka kuvaa talonpojan raskasta päätöstä emigroitua Kanadaan 1800-luvun lopulla, pohdiskelee kansallisen identiteetin merkitystä tradition ja modernin ristivedossa. Iljenkon pääteos Mustalla merkitty valkea lintu (1971) on ukrainalaisen elokuvan maineikkaimpia saavutuksia. Ukrainan ja Romanian rajaseudulle 1930–40-luvuille sijoittuvan eeppisen draaman keskiössä on kahden poliittisille vastapuolille ajautuvan veljeksen tarina. 1960-luvulla aloittanut ja edelleen aktiivinen Kira Muratova on Odessan studioiden luokitteluja pakeneva keulakuva. Asteeninen oire (1990) koostuu kahdesta ohjaajan omaan absurdiin maailmaan sijoittuvasta tarinasta, joista ensimmäinen kuvaa avuttomuutta kuoleman, toinen elämän edessä. Oles Jantshukin Nälkä 33 (1991) heijasteli jo Neuvostoliiton romahtamista. Se valottaa mieleenpainuvin kuvin erästä Ukrainan historian mustimmista luvuista, Stalinin aikaansaamaa nälänhätää, joka koitui miljoonien kuolemaksi.

U

Kauriinmetsästäjä

kin (1976) kompleksinen päähenkilö Travis Bickle, joka haluaa siivota saastan kaduilta ja pelastaa teiniprostituoidun Iriksen (12-vuotias Jodie Foster). Roman Polanskin Chinatown (1974) kuvaa 1930-lukua, mutta noir-henkinen rikoselokuva uhkuu 1970-luvun amerikkalaisen elokuvan paranoidisuutta ja kyynisyyttä. Jack Nicholson on umpikujaan päätyvä etsivä J.J. Gittes. Valtaa ja korruptiota käsittelee myös Sidney Lumetin Serpico (1973), joka pohjaa etsivä Frank Serpicon paljastuksiin New Yorkin poliisin lahjontakäytännöistä. Michael Ciminon Kauriinmetsästäjä (1978) oli 1970-luvun elokuvatapauksia ja kiistelty kuvaus kolmen kaveruksen kokemuksista Vietnamin sodassa. Elokuvan kuulu venäläinen ruletti -kohtaus puhutti Suomessakin. Yksi lensi yli käenpesän (1975) on Milos Formanin kulttistatuksen saavuttanut tulkinta Ken Keseyn romaanista. Hoitaja Ratched ja hoidettava McMurphy (Jack Nicholson) taistelevat viiden Oscarin veroisesti mielisairaalan herruudesta. Bullitt (1968) oli tammikuussa 2011 kuolleen Peter Yatesin tunnetuin ohjaus. Kaahailuelokuvien klassikossa Steve McQueen näyttelee ärhäkkään Ford Mustangin avulla San Franciscon katuja siivoavaa poliisia. Jerry Schatzbergin Variksenpelätin (1973) on karhea road movie, jossa kaksi maankiertäjää, vankilasta vapautunut Max (Gene Hackman) ja nuori merimies Lion (Al Pacino), matkaavat Amerikan halki. Elokuva voitti Cannesin Grand Prix’n. Amerikan virallisen filmihullun Peter Bogdanovichin parhaana pidetty ohjaus Viimeinen elokuva (1971) tuo säröjä amerikkalaiseen 1950-luvun idylliin. Texasilaisen pikkukaupungin nuorison unelmien ja niiden särkymisen kuvausta on pidetty myöhempien nostalgisoivien (American Graffiti, Stand by Me) teinielokuvien esikuvana. Pasi Nyyssönen

Lauri Piispa Ukraina-sarjan avaa Aleksandr Dovzhenkon Zvenigora to 15.9. klo 18.30. Ohjaaja Taru Mäkelä alustaa kuukauden elokuvan Menneitten sukupolvien varjot su 2.10. klo 18. Kiitos: Dalia Stasevska, Dovzhenko Center, Ukrainan kulttuuriministeriö, Ukrainan suurlähetystö.

Sarjan elokuvat ovat osa Ihmefilmi ry:n elokuvakasvatusohjelmistoa. Ihmefilmi-näytökset lukiolaisille ja yli 15-vuotiaille koululaisille torstaisin Orionissa klo 13. Ilmoittautuminen etukäteen juha@ihmefilmi.fi. Lisätietoa http://ihmefilmi.fi/

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

23


Uusi Babylon

Venäläisen elokuvan historia elsingin yliopiston luentosarjan ohessa näytetään jälleen sarja venäläisiä klassikoita. Sarjan avaa Isä Sergius (1918), Jakov Protazanovin jylhä Tolstoi-filmatisointi. Tsaarinajan suurin elokuvatähti Ivan Mozzhuhin vanhenee suurroolissaan salskeasta upseerista harmaahapsiseksi uskonmieheksi. Alkukuvana Wladyslaw Starewiczin nukkeanimaatio Heinäsirkka ja muurahainen (1913) KAVA:n restauroimana värikopiona. Neuvostoelokuvan kantaisän Lev Kuleshovin Mr. Westin ihmeelliset seikkailut bolshevikkien maassa (1924) aloitti montaasielokuvan lyhyen mutta vaikutuksiltaan mittaamattoman kauden. Amerikasta vaikutteensa hakeva riehakas komedia kertoo NMKY:n puheenjohtajasta, joka matkustaa Neuvostoliittoon saamaan vahvistuksen kuulemilleen kauhutarinoille. 1920-luvun dokumenttia edustaa itseoikeutetusti Dziga Vertov. Häneltä nähdään Yhdestoista vuosi (1928), lokakuun vallankumouksen juhlaelokuva, joka tekijän sanoin on ”kirjoitettu puhtaimmalla elokuvakielellä, silmän kielellä”. Alkukuvana 21. Kino-Pravda: Lenin (1925). Vallankumouksellisesta livemusiikista vastaa Cleaning Women. Grigori Kozintsevin ja Leonid Traubergin FEKS-ryhmä kuului neuvostoavantgarden kurittomaan kasvustoon. Heidän mestariteoksensa Uusi Babylon (1929) on Pariisin kommuunin nousun ja tuhon kronikka, joka vyöryttää kankaalle Marxin, ranskalaisten impressionistien ja Zolan hengessä neuvostoelokuvan rehevimmän henkilökaartin.

H

24

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Friedrich Ermler ohjasi Stalinin ajan oireellisimmat ja ristiriitaisimmat teokset. Talonpojat (1935) kertoo pientalonpoikien taistelusta ”kulakkeja” vastaan. Elokuva on maaseudun kollektivisaation järkyttävä apologia, mutta myös poliittisen elokuvan mestariteos, joka lukeutui esimerkiksi nuoren Andrei Tarkovskin suosikkeihin. Suojasään elokuvan lähtölaukaus Kurjet lentävät (1957) on tunteikas ja repivä kuvaus sota-ajan kotirintamasta ja nuoresta naisesta, jonka sulhanen kaatuu rintamalla. Cannesissa kultaisen palmun voittanut elokuva koettiin tärkeäksi ympäri maailman, ja se on säilyttänyt asemansa yhtenä neuvostoelokuvan rakastetuista ikivihreistä. Marlen Hutsijevin Iljitshin vartio (1962) on alkuperäisversio tästä uuden aallon mestariteoksesta, josta on nähty Suomessa vain neuvostosensuurin ja suomalaisen levittäjän yhteisvoimin tärvelemä versio Olen 20-vuotias. Runollinen sukupolvikuvaus seuraa kolmen nuorukaisen sisäistä etsintää 1960-luvun taitteen Moskovassa ja rekisteröi suojasään optimistiset tunnelmat lakipisteessään. Gleb Panfilovin pääteos Pyydän puheenvuoroa (1976) esittää brezhneviläisen byrokraatin muotokuvan. Päähenkilö on naispormestari, joka on antanut sielunsa järjestelmälle. Pysähtyneisyyden kauden ilmapiirin taltioivan elokuvan keskiössä on ainutlaatuisen Inna Tshurikovan monikerroksinen roolisuoritus. Perestroika avasi pelin uusille lajityypeille ja tyylilajeille. Oleg Teptsovin Herra lavastaja (1988) on vuosisadan alkuun sijoittuva mystinen trilleri, jossa mallinukke herää henkiin. Teoksen käsikirjoitti Aleksandr Sokurovin luottokäsikirjoittaja Juri Arabov ja musiikin sävelsi underground-mies Sergei Kurjohin. Aleksei Balabanovin läpimurto Veli (1997) on venäläisen elokuvan kriisin vuosina syntynyt kuvaus mafian palkkamurhaajasta. Nautilus Pompilus -yhtyeen säestämästä rajusta gangsterielokuvasta muodostui suurmenestys ja 1990-luvun Venäjän ehdoton Zeitgeist-filmi. Lauri Piispa Kiitos: Gosfilmofond. KINOKONSERTTI DZIGA VERTOV 6.10. & 8.10. – live-musiikki CLEANING WOMEN, kinokonserttiliput 12 €/10 €

Kurjet lentävät


Romy Schneider omy Schneider (1938–1982) oli kuuluisaa itävaltalaista näyttelijäsukua, alun perin nimeltään Rosemarie Magdalena Albach-Retty. Hänen uransa alkoi jo teini-ikäisenä Itävallassa ja käsitti kuutisenkymmentä elokuvaa. Hänen nimensä liittyy jatkuvasti ensimmäiseen menestyselokuvaan, Ernst Marischkan Sissiin (1955), joka aloitti legendaarisesta Itävallan keisarinnasta tehdyn trilogian ja jossa hän edelleen oli äitinsä Magda Schneiderin siipien suojassa. Romy Schneider olisi hyvin voinut jatkaa saksankielisessä maailmassa tämäntyyppistä sädehtivää kuvakirjakarriääriä, mutta hän halusi siitä päättäväisesti eroon ja loi lyhyen elämänsä aikana hienon ja monipuolisen uran eri maissa, nimekkäiden ohjaajien elokuvissa. Kohtaaminen ranskalaisen elokuvatähden Alain Delonin kanssa vuonna 1958 muodostui ratkaisevaksi sekä yksityiselämässä että ammatillisessa mielessä, ja Ranskasta tuli Romy Schneiderin uusi kotimaa. Luchino Visconti oli jo ohjannut Romya ja Alain Delonia näyttämöllä Pariisissa, ja hän halusi Romyn elokuvaan Boccaccio 70. Viscontin episodi tässä elokuvassa – Kreivittären ansiotyö (1962) – perustui Guy de Maupassantin novelliin. Puvustajana oli itse Coco Chanel, ja Viscontin ja Chanelin käsissä Romysta kehkeytyi aivan uusi hahmo. Melina Mercouri puolestaan halusi nuoren ja sensuellin Romy Schneiderin vastanäyttelijäkseen aviomiehensä Jules Dassinin ohjaamaan elokuvaan 22.30 kesäiltana (1966), jonka lähtökohtana on Marguerite Durasin hieno ja tiiviis romaani ja jossa Mercourilla on alkoholisoituneen aviovaimon rooli. Jacques Derayn rikoselokuva Vaarallinen loma (1968) kuuluu ohjaajansa parhaisiin. Ystävinä säilyneet Alain Delon ja Romy Schneider muodostavat huikean parin, ja elokuva on Gilles Jacobin mukaan kokonaisuudessaan ranskalaisen elokuvan aistivoimaisimpia. Claude Sautet’n ja Romy Schneiderin kohtaaminen oli merkittävä molempien uralla ja elämässä. Sautet on todennut: ”Romya ajoi valtava ehdottomuu-

R

Boccaccio 70

Kreivittären ansiotyö

den kaipuu. Juuri se teki hänen esittämänsä hahmot niin voimakkaiksi ja koskettaviksi.” Heidän yhteisistä elokuvistaan Orionissa esitetään Likainen ansa (1971), jossa Michel Piccolin hyytävän poliisin rinnalla nähdään Romy Schneiderin prostituoitu – yksi Romyn parhaista rooleista. César ja Rosalie (1972) oli Romy Schneiderin, Yves Montand’n ja Sami Freyn triangeli ja Claude Sautet’n kaunis elokuva rakkaudesta, vapaudesta ja valinnan vaikeudesta sekä samalla tarkka tutkielma 1970-luvun ilmapiiristä. Pierre Granier-Deferren Kohtaus junassa (1973) perustuu Georges Simenonin romaaniin ja vie toukokuuhun 1940, jolloin Saksa etenee Euroopassa. Juutalaiseksi paljastuva salaperäinen Anna (Romy Schneider) ja pohjoisranskalainen Julien (Jean-Louis Trintignant) rakastuvat vaivihkaa ja solmiutuvat kohtalokkaasti toistensa elämään. Puolalaisen Andrzej Zulawskin Ranskassa ohjaamassa rajussa ja intohimoisessa elokuvassa Tärkeintä on rakastaa (L'important, c'est d'aimer, 1975) Romylla on kenties uransa vahvin rooli epäonnistuneena näyttelijänä. Ajan kritiikki ja yleisö jakautuivat innokkaisiin ihailijoihin ja raivokkaisiin inhoajiin. Elokuva on säilynyt kulttielokuvana. elokuu–tammikuu Ohjelmisto

27


Bertrand Tavernier’n elokuvassa Katherine Mortenhoen ostettu kuolema (1979) tapahtumapaikkana on Glasgow ankeimmillaan tulevaisuudessa, joka sittemmin on toteutunut. Tirkistellyn, kuolemansairaan Katherinen roolissa on Romyn oman kohtalon katkeria jälkiä. Vuoden 2009 Cannesin elokuvajuhlien vaikuttavimpia kokemuksia oli Serge Brombergin dokumenttielokuva L’Enfer d’Henri-Georges Clouzot, joka palaa arkistomateriaalien ja haastattelujen kautta Clouzot’n kesken jääneeseen ja myyttiseksi muodostuneeseen L’Enfer –elokuvaan vuodelta 1964. Häikäisevä materiaali osoittaa, että elokuvasta olisi tullut sekä Clouzot’n että pääosan esittäjän Schneiderin riemuvoitto. Claude Chabrol – joka uransa aikana oli ohjannut Romy Schneideria vain kerran – palasi vuonna 1994 Clouzot’n käsikirjoitukseen ja teki oman versionsa pakkomielteisestä mustasukkaisuudesta. Chabrolin L’Enfer tuo valkokankaalle toisen taitavan ranskalaisnäyttelijän – Emmanuelle Béartin. Satu Laaksonen

Yhteistyössä: Institut Français, Cercle Franco-Finlandais

Vaarallinen loma

Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut

Leo Jokela uomalaisten komedioiden sivuosaroolien kuningas, rakastettu Leo Jokela on oman elokuvapotpurinsa ansainnut. Älä nuolase… (1962) on Aarne Tarkaksen ohjaama ja käsikirjoittama komedia. Pääosaan kerrankin päässyt Leo Jokela ja hulvaton Tommi Rinne ovat tyytymättömiä bensa-aseman myyjiä. Viimeisillä rahoillaan he tekeytyvät amerikansuomalaisiksi miljonääreiksi ja johan flaksi käy – tai sitten ei. Jenkkirooli tulkittiin idässä kriittiseksi ja elokuva myytiin Neuvostoliittoon. Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960) on Aarne Tarkaksen komedia, joka perustuu toimittaja Erkki-Mikael Salmen Apu-lehdessä ilmestyneisiin hauskoihin pakinoihin. Elokuvassa loistaa Hannes Häyrisen Isaskarin ja hänen aputoimittajansa, Leo Jokelan Mikaelin lisäksi myös ajan ilmiö, suosittu italialainen iskelmälaulaja Umberto Marcato. Komisario Palmun erehdys (1960) on epäilemättä Leo Jokelan tunnetuin sivuosa. Matti Kassilan elokuvaklassikon, ensimmäisen Palmu-elokuvan mieltä sykähdyttävin kohtaus on eittämättä Ravintola Kämpin esitys, jossa Jokelan esittämä etsivä Kokki laulaa nykyiselle karaokekorvalle varman tulkinnan kappaleesta ”Silmät tummat kuin syksyinen yö”. Noin 7 veljestä (1968) on Spede-elokuvien aatelia. Jukka Virtasen, Ere Kokkosen ja Pertti Pasasen yhdistelmä luo hauskaa tunnelmaa – mukana ensi kertaa elokuvissa Vesa-Matti Loiri ja sykähdyttävässä sivuroolissa Leo Jokela, joka nerona seppä Leonardona keksii ihmeellisiä toimivia laitteita. Pähkähullu Suomi (1967) on myös Virtasen, Kokkosen ja Pasasen yhteistä toimintakenttää. Paitsi Leo Jokelaa juonta vetävänä ”herra keskivertosuomalaisena”, jonka makua tehtävänä olevan elokuvan pitäisi tyydyttää, filkassa nähdään tosielämän tähtiä kuten Urho Kekkonen, Gregory Peck ja Armi Kuusela.

S

Jari Sedergren Alkupaloina: G. Pula-aho: Konsmetoloogi (1963) 6 min. – G. Pula-aho: Puhelinpäivystäjänä (1963) 7 min. – G. Pula-aho: Syntyhistoria (Turpa kiinni) (1963) 7 min. – CD:ltä Pure nenääs! Kiitos: YLE Export.

28

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

29


Italia 150 vuotta

T

änä vuonna Italiassa ja ympäri maailmaa juhlitaan Italian 1800-luvulla tapahtunutta yhdistymistä. Orion esittää tapahtuman kunniaksi joukon elokuvia, jotka omalla tavallaan heijastavat maan historiaa, yhteiskuntaa ja rikasta elokuvaperinnettä. Taviani-veljesten Petturi (1974) sijoittuu vuosiin 1816–1817, jolloin vallankumoukselliset liikkeet on murskattu ja Eurooppaan vakiinnutetaan uutta taantumuksellista järjestystä. Tilanteella oli Tavianien mielestä yhtäläisyyksiä vuoden 1968 jälkeiseen Eurooppaan. Marcello Mastroianni luo petturimaisen aristokraatin roolissa loistavan muotokuvan, sekoituksen eleganssia, sensuaalisuutta, illuusioiden murskaantumista ja surkeaa velttoutta. Monivivahteisen uran tehneen Alessandro Blasettin mestariteoksena pidetään elokuvaa 1860 (1934). Giuseppe Garibaldin Sisilian valloituksen ja ensimmäisen suuren taistelun taustaa vasten Blasetti tutkii historiallisen tapahtuman vaikutusta tavallisten ihmisten elämään. Gianfranco Pannonen Ma che Storia (2010) kertoo Archivio Lucen ainutlaatuisten uutiskatsausten ja dokumenttikatkelmien sekä kirjailijoiden tekstien kautta kansakunnan elämäkerran, karvaan ja ironisen. Suurta tarinaa ryydittää hienosti valittu kansanomainen ja klassinen musiikki. Suuri sota (1959) on sekoitus mustaa huumoria ja hienosti ohjattua sotaelokuvaa. Ohjaaja Mario Monicell itse toteaa: ”Se, että Gassman ja Sordi näyttelivät kahta ensimmäisen maailmansodan sotilasta, koettiin hirveäksi herjaukseksi. Oli vallankumouksellista näyttää surkeita, täinsyömiä, nälkäisiä sotilaita, joilla ei ollut aavistustakaan sodan syistä ja joita komensivat kyvyttömät upseerit.”

Kohtaaminen Roomassa

Ettore Scolan Kohtaaminen Roomassa (1977) sijoittuu siihen päivään, 6.5.1938, jolloin Hitler kävi Roomassa, ja kaikki kynnelle kykenevät kiirehtivät kaduille. Poissa kiihkoisasta joukosta on vain kaksi syrjästäkatsojaa: homoseksuaali Gabriele (Marcello Mastroianni) ja uupunut perheenäiti (Sophia Loren). Heidän välilleen syntyy yllättäen ohikiitävä suhde. Kolmantena päähenkilönä on autenttista, mahtipontista selostusta suoltava radio. Amarcord (1973) – Federico Fellinin 1930-luvun Riminille taikoma kyläyhteisö, joka elää Mussolinin aikaan omia vuodenaikojaan perinteisten tapojen mukaisesti. Fellini ammentaa vapaasti ja rehevästi muistoistaan, luo eräänlaisen ”kadotettujen illuusioiden” kavalkadin – ja suuren populäärin teoksen. Vincere (2009) on yli 40 vuotta ohjanneen Marco Bellocchion uran huippuja. Mussolinin nousua Italian fasistijohtajaksi peilataan hänen salatun nuoruudenrakkautensa kautta. Bellocchio käyttää taitavasti tuon ajan arkisto- ja elokuvamateriaalia ja luo hätkähdyttävän, omaan aikaamme yltävän kuvan fasismin ja elokuvan välisistä suhteista Roberto Rossellinin Rooma – avoin kaupunki (1945) on neorealismin tunnetuin manifestielokuva, joka piirtää valkokankaalle lopuillaan olevan toisen maailmansodan kuvat. Neorealismin toinen merkkiteos, Vittorio De Sican sodanjälkeiseen Roomaan sijoittuva, nerokkaasti käsikirjoitettu Polkupyörävaras (1948) sivaltaa katsojaa: tässä maailmassa köyhien on hengissä pysyäkseen varastettava toisiltaan. Pojan ja isän suhde vertautuu Chaplinin parhaisiin elokuviin. Toinen sodanjälkeisen Italian elokuva, Mario Monicellin Ikuisen kaupungin varas (1951) on hykerryttävä yhteiskunnallinen farssi: köyhä poliisi jahtaa köyhää varasta (verraton Totò). Kaverusten välille kehkeytyy ystävyys – joka aiheutti Monicellille loputtomat ongelmat Italian sensuurin kanssa. Elokuvassa Vaikea elämä (Una vita difficile, 1961) Dino Risi tutkii Italian kehitystä vuosina 1945–1960. Päähenkilönä on vasemmistolainen toimittaja (Alberto Sordi). Vuosien mittaan elokuvasta on tullut ainutlaatuinen dokumentti ajasta, jolloin taloudellinen hyvinvointi oli ainoa tavoiteltava arvo. Federico Fellinin Ihana elämä (1960) sai Cannesin Kultaisen palmun ja merkitsi käännekohtaa Fellinin uralla. Hän upottaa sankarinsa (Mastroiannin)

Ihana elämä 30

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

31


Afrikkalaisia sydämenlyöntejä rionissa on syyskaudella SEA/KAVAn historian 9. afrikkalainen sarja, joka osaltaan liittyy Kiasman ARS 11 -näyttelyyn. Ohjelmistossa on 13 sydämenlyöntiä – rakkaudella poimittua elokuvaa – joista jokainen omalla tavallaan kertoo ja kertaa Saharan eteläpuolisen Afrikan historiaa ja nykypäivää. Sarjan avaa Afrikan merkittävimpiin nykyohjaajiin kuuluva tshadilainen Mahamat-Saleh Haroun, jonka jokainen elokuva asettaa katsojansa ihmisen peruskysymysten äärelle. Muun muassa Venetsian festivaaleilla palkittu Daratt (2006) kertoo tilanteesta, jolloin vuosikymmeniä kestänyt sisällissota on päättynyt ja sotarikolliset armahdetaan. Mutta miten viedä sovitus ja armahdus yksilöiden tasolle, arkeen jonka on jälleen rakennuttava? Un homme qui crie sai Cannesin festivaalien pääpalkinnon 2010. Se sijoittuu pääkaupungin N’Djamenan hienostohotelliin, joka on siirtymässä kiinalaisten käsiin. Sota var-

O

Suuri sota

uuden boheemielämän pyörteisiin, kauniiden ihmisten turhuuksien turhuuteen, luo profetaalisen freskon yhteiskunnasta, joka elää moraalisessa kaaoksessa. Pietro Germin Avioero italialaiseen tapaan (1961) iski suoraan yhteen italialaisen yhteiskunnan kipupisteeseen: avioeron kieltämiseen. Raivokkaan satiirinen elokuva kertoo sisilialaisesta aatelismiehestä, joka yrittää päästä eroon rumilusvaimostaan. Italialaisen yhteiskunnan leppymättömän tutkijan Pier Paolo Pasolinin Haukat ja varpuset (1966) on tavallaan kunnianosoitus Rossellinille. Totò ja Ninetto Davoli puhuvat ja vaeltavat ja tapaavat kaikenlaisia ihmisiä ja tilanteita kumppaninaan lakkaamatta paasaava korppi: ”Kun rikas kuolee, elämä on sentään antanut hänelle jotakin. Mutta kun köyhä kuolee…”. Gianni Amelion Varastetut lapset (1992) – autenttisilla paikoilla kuvattu riistettyjen lasten ja heitä hetkellisesti auttavan karabinieerin roadmovie – voitti Cannesin pääpalkinnon ja kantaa hienosti neorealismin väkevää perintöä. Mimmo Caloprestin taitavasti rakennettu La seconda volta (1995) käsittelee Italian 70-luvun vasemmistoterrorismin jälkiä yksilöiden elämässä. Nanni Morettin esittämä professori törmää yllättäen kadulla häntä aikoinaan ampuneeseen naiseen (Valeria Bruni Tedeschi) ja alkaa hämähäkkimäisen seurannan. Paolo Sorrentinon Il Divo (2008) jatkaa loistokkaasti italialaisen osallistuvan elokuvan suurta perinnettä. Moninkertaisen ministerin ja pääministerin Giulio Andreottin muotokuvassa keskitytään vuosiin 1969–1992, jolloin Italia pureutui ponnekkaasti mafiaan. Satu Laaksonen

Italian yhdistymisestä 150 vuotta -tapahtuma Orionissa lauantaina 8.10.2011 klo 14–16.30 Aihetta pohtivat Rooman yliopiston historianprofessori Simona Colarizi, elokuvaohjaaja Gianfranco Pannone ja Helsingin yliopiston elokuvatieteen professori Henry Bacon. Puhetta johtaa Dante Alighieri -seuran pj. Mikko Myllykoski. Tulkkina Elina Suolahti. Vapaa pääsy. Italian yhdistymisen historiasta Italian kulttuuri-instituutin johtajan Giovanni Sciolan artikkeli www.kava.fi Italia-viikonloput Bio Rexissä www.hel.fi/kulttuuri Yhteistyössä: Istituto Italiano di Cultura, Dante Alighieri -seura. 32

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Moolaadé elokuu–tammikuu Ohjelmisto

33


rooppaan. Hienoista pikkukohtauksista muodostuvan tarinan punaisena lankana on ihmisen ikuinen kaipuu ja valinta lähtemisen ja jäämisen välillä. Burkinafasolaisen naisohjaajan Fanta Regina Nacron La nuit de la vérité (2004) on lähes pelottavan ajankohtainen Norsunluurannikon kevään 2011 tapahtumien vuoksi. Mutta ohjaajan mukaan se syntyi 90-luvun sotien nostattamasta tarpeesta pohtia sovituksen välttämättömyyttä ja rauhantilan haurautta. Osittain oman sedän tarinaan pohjautuvassa elokuvassa on ikiaikaisen draaman sävy. Burkinafasolainen S.Pierre Yameogo puolestaan nostaa esiin negatiivisten traditioiden painon tositapahtumiin perustuvassa elokuvassaan Delwende (2006). Noidiksi syytettyjen naisten kohtalon kuvauksessa on dokumentaarin viiltävyyttä. Satu Laaksonen

Yhteistyössä: Institut Français, Kiasma, Cercle Franco-Finlandais, SB11 Helsinki World Sustainable Building Conference Afrikka-tapahtuma Orionissa lauantaina 15.10.2011 klo 14–16. Vieraana tshadilainen elokuvaohjaaja Mahamat-Saleh Haroun (tbc). Tulkataan suomeksi. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.kava.fi

Yeelen

jostaa edelleen elämää ja saa hotellin portinvartijaksi alennetun Adamin tekemään poikaansa koskevan kohtalokkaan siirron. Tuloksena on eräänlainen Abrahamin ja Iisakin tarina, jossa ihminen yhtäkkiä on paljaimmillaan. Sarja tekee myös kunniaa kahdelle edesmenneelle senegalilaiselle afrikkalaisen elokuvahistorian mestarille, Sembène Ousmanelle (1923–2007) ja Djibril Diop Mambetylle (1945–1998). Sembènen voimakaskuvainen Ceddo (1977) ammentaa suoraan suullisesta perinteestä ja kuvaa afrikkalaisten uhmakasta taistelua islamilaista imperialismia, eurooppalaista kauppavaltaa ja katolista kirkkoa vastaan. Sembènen viimeiseksi jäänyt, värikylläiseen kyläyhteisöön sijoittuva Moolaadé (2004) luo yhden Sembenelle tyypillisistä vahvoista naismuotokuvista, ja se on tinkimätön puheenvuoro tyttöjen ympärileikkausta vastaan. Djibril Diop Mambetyn Touki-Bouki (1973) sinkosi aikansa poliittisesti aktiiviseen afrikkalaiseen elokuvaan eräänlaisen ufon tavoin. Tyylillisten kokeilujen, kahden nuoren rakastavaisen kuljeskelun ja poispääsyn kaipuun (”Paris, Paris, Paris!”) takaa pilkistää kuitenkin yhteiskunnan tiukka todellisuus. Diop Mambetyn Hyènes (1992) on saanut innoitteensa Friedrich Dürrenmattin Vanhan naisen vierailusta, mutta se on itse asiassa eräänlainen Touki-Boukin jatko-osa: raju ja upeasti kuvattu tarina miljonääriksi kohonneen Linguère Ramatoun paluusta nöyryytysten kotikylään. Diop Mambetyn viimeisiksi elokuviksi jäivät dakarilaistarinat Le Franc (1994) ja Auringon pikku myyjätär (La petite vendeuse de soleil, 1998). Ne ovat kunnianosoitus katujen lapsille, rohkeille, sitkeille, kohtalon murjomille ihmisille, joiden tarinoista heijastuu koko Diop Mambetyn lämpö ja huumori. Malilaisen Souleymane Cissén merkkiteos Yeelen (1987) voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, ja se kertoo yhden ihmiskunnan perustarinoista – isän ja pojan välisen taistelun – häikäisevän ajattomina kuvina. Malilais-mauritanialaisen Abderrahamane Sissakon elokuvissa on näkijän ja kokijan sanoma. Heremakono (2002) sijoittuu mauritanialaiseen satamakaupunkiin, jossa päähenkilö Abdallah viivähtää hetken odotellessaan pääsyä Eu34

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Sarjaan liittyen Lasten Afrikka ja ARS-perhepäivä 22.10.

Daratt

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

35


Dokumentin ytimessä Dokumentin ytimessä 59: Angelina Vásquez – Ihmiskohtaloita Argentiinassa ja Chilessä. Maansa jättänyt ja sinne Suomesta palannut naisohjaaja Angelina Vásquez teki pakolaisena elämisen toiseudesta sepitteellisesti syventäviä dokumentteja. Gracias a la vida – elämälle kiitos on tarina nuoren chileläisen naisen kokemuksista vuoden 1973 kaappauksen vankina ja karkulaisena. Etäällä ja läsnä peilaa vierauden tuntoja argentiinansuomalaisen sielussa.

Dokumentin ytimessä 60: Kaikki Helsingin kapakat. Lyhyiden dokumenttielokuvien sarja painuu syvälle Helsingin anniskelun ja nautiskelun historiaan viheltäen silti säveltä ”tuhannen kapakan kautta”.

Dokumentin ytimessä 61: Nuorisofestivaalit 1962. Maailman nuorison rauhanjuhlista Helsingissä tulee ensi vuonna 50 vuotta. Vuoden 1952 olympiakisojen jälkeen se oli maan suurin kylmän sodan sävyttämä koitos. Erik Blombergin Festivaalit -62 peitti juhlahumuun katutappelut sekä suurpoliittisen loanheiton. Jekaterina Vermishevan neuvostodokumentti nosti kaiken Suomessa salatun näkösälle – tietenkin neukkunäkökulmasta. Ilkka Kippola ja Jari Sedergren Dokumentin ytimessä 59: Angelina Vásquez – ihmiskohtaloita Argentiinassa ja Chilessä. Gracias a la vida – Elämälle kiitos (1980) 42 min. Etäällä ja läsnä (1982) 72 min. Dokumentin ytimessä 60: Kaikki Helsingin kapakat. Tanssi-illalliset Seurahuoneella (1923) 5 min. Ravintolayleisöä kameran silmän lävitse (Valentin Vaala, 1930) 6 min. Vappuhumua (Armas Jokinen, 1939) 8 min. Puhtaus on puoli ruokaa (Reino Hirviseppä, 1950) 10 min. Joulukuun kuudes (Harry Lewing, 1960) 13 min. Helsingin vapaus (Jukka Pakaslahti, 1967) 12 min. Yötäpäivää (Jukka Mannerkorpi, Risto Jarva, 1970) 19 min. Dokumentin ytimessä 61: Nuorisofestivaalit 1962. Aurinkoa, sadetta ja hymyjä (Jekaterina Vermisheva, Neuvostoliitto 1962) 56 min. Festivaalit -62 (Erik Blomberg, 1962) 31 min. Vappuhumua

Freaks

Elokuvan historia akastettuja klassikoita ja laatuelokuvia elokuvan alkuvuosista toiseen maailmansotaan nähdään suosikkisarjassa, joka liittyy Helsingin yliopiston elokuva- ja tv-tutkimuksen luentoihin. Edwin S. Porter ja Edison Manufacturing Company -ohjelma esittelee amerikkalaisen tienraivaajayhtiön ja sen tärkeimmän tekijän vuosina 1901–1907. Juha Kindbergin johdatuksella nähdään vuonna 2005 Washingtonin Library of Congressista saatuja kopioita, mukana Suuri junaryöstö ja muita elokuvan historian perusteoksia. Georges Mélièsin parhaita -ohjelma esittelee elokuvan ensimmäisen suuren taiteilijan teoksia vuosilta 1896–1906 pariisilaisen Lobster Filmsin kokoelmista. Suuresta silmänkääntäjästä tuli elokuvafantasian ja elokuvataiteen isä. Méliès loihti eloisan liikkeen, huumorin ja sadun taikapiirin, jossa hän liikkui usein lennokkaasti itse keksijänä, velhona tai paholaisena ympärillään uhkea Jehanne-rouva ja muita renoirmaisia naisia. Italialaisessa elokuvassa kukoisti spektaakkeli. Mario Caserini ja Eleuterio Rodolfi ohjasivat Edward Bulwer-Lyttonin romaanista mahtavan filmatisoinnin Pompejin viimeiset päivät (1913). Vesuviuksen purkauksen aiheuttaman perikadon lumous oli esimerkki elokuvan varhaisesta Nero-kompleksista. Esillä on Bolognan elokuva-arkiston restauroitu, värisävytetty laitos (2006). D.W. Griffithin parhaita -ohjelmassa nähdään esimerkkejä niistä 450 lyhytelokuvasta, joita elokuvakerronnan varhainen mestari ohjasi 1908–1913 Biograph-yhtiölle. Griffithiä kiinnostivat yhteiskunnallinen ristiriita (A Corner in Wheat: nimi tarkoittaa vehnämonopolia, 1909), satiirinen komedia (The New York Hat, 1912), sydämen pohjaton suru (The Mothering Heart, 1913) ja villin lännen epiikka (The Battle at Elderbush Gulch, 1913).

R

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

37


Tanskalaiset Asta Nielsen ja Urban Gad herättivät maailmanlaajuista huomiota esikoiselokuvallaan Afgrunden (”Kuilu”, 1910, digitaalisesti restauroitu laitos: Det Danske Filminstitut, 2004). Nielsen esitteli maailmalle modernin, intohimoisen, pohjoismaisen naisen, ja hänestä tuli esikuva kaikkialla, Suomessa Ella Erosta myöten. Älykkö-Astan gauchotanssille ei vedä vertoja Jennifer Lopezkaan. Näytöksessä esitetään myös København ved Nat (1910). Jakov Protazanovin Isä Sergiusta (1918) on pidetty viimeisenä ja tärkeimpänä venäläisenä elokuvana ennen Lokakuun vallankumousta. Elokuva perustuu Tolstoin kertomukseen upseerin uskonnollisesta kääntymyksestä. Nikolai I:n yksityiselämän ja korruption kuvaus mahdollistui tsaarin luovuttua kruunusta. Cecil B. DeMille oli uransa alussa luova taiteilija. Klassisen Hollywood-kerronnan virstanpylväs The Cheat (1915) kertoo seurapiirinaisesta, jonka olkapäähän kiinalainen kiristäjä painaa polttomerkkinsä. Victorin Jasset’n ja Benjamin Christensenin jälkeen DeMille oli elokuvan kolmas valohämyn ja ”Rembrandt-valaistuksen” mestari. Ruotsalainen elokuva nousi kukoistukseen ensimmäisen maailmansodan aikana. Mauritz Stillerin lumoava Johannes Linnankoski -filmatisointi Laulu tulipunaisesta kukasta (1919) teki koskenlaskija-Olavin harharetket Pohjolan yössä tunnetuksi kautta maailman. Saksassa, Weimarin tasavallassa, taiteen uudet virtaukset kukoistivat. Kuvataiteiden ekspressionismi ilmeni kirjaimellisessa muodossaan kauhuelokuvassa Tohtori Caligarin kabinetti (Robert Wiene, 1920), jossa hypnotisoija teki unissakävelijästä tahdottoman käskyläisensä. Venäjän vallankumous kirvoitti radikaaleja kokeiluja taiteen aloilla. Vastakohtana Sergei Eisensteinin barokkiselle Lokakuulle Vsevolod Pudovkinin samaan aikaan ohjaama Pietarin viimeiset päivät (1927) tarjosi klassista montaasitaidetta. Kun elokuvailmaisun luovaksi keskukseksi kohosi Babelsbergin studio Saksassa, sen mestari F.W. Murnau kutsuttiin Hollywoodiin Foxin studioille. Aurin-

gonnousu (1927), mykän elokuvan myöhäinen loistosaavutus, äänestettiin 1958 Cahiers du Cinémassa ”maailman kauneimmaksi elokuvaksi”. Uudet elokuvalliset virtaukset kukoistivat Ranskassa. Jeanne d’Arcin kärsimys (1928) oli suunniteltu historialliseksi spektaakkeliksi, mutta Carl Th. Dreyerin käsissä siitä tuli aikansa rohkean kuva-ajattelun huippusaavutus, jossa korostui lähikuvan taide. Vastakuvina jazz-aikakauden loistolle 1920-luvun elokuvassa kohosivat suosion huipulle Lon Chaneyn makaaberit elokuvat. Chaneyn kuoltua Irving Thalberg tuotti MGM-yhtiölle kaikkien aikojen hellimpiin ja surrealistisimpiin kuuluvan elokuvan. Tod Browningin Freaks (1932) on elokuva, joka kyseenalaistaa normaalisuuden käsitteen. Ranskassa Jean Gabin kohosi Julien Duvivierin ohjauksessa myyttiseksi, traagiseksi tähtihahmoksi. Algerin mielikuvitus-casbahiin sijoittuva Pépé le Moko (1937) sai vaikutteita amerikkalaisesta gangsterielokuvasta ja antoi esikuvia amerikkalaiseen elokuvaan Casablancaa myöten. AA Helsingin yliopiston elokuvahistorian luennot Orionissa maanantaisin 31.10.– 12.12. klo 16.15. Historiakurssin suorittajat saavat luentosarjasta kolme opintopistettä. Avoimen yliopiston luennoille on 30 euron osallistumismaksu, lisätiedot ja ilmoittautuminen www.avoin.helsinki.fi Luennon jälkeen aiheeseen liittyvä elokuva klo 19.00 alkaen. Liput 5,50 €/ klubikortilla 4,50 €, myös verkkokaupasta www.kava.fi

Edwin S. Porter ja Edison Manufacturing Company: Terrible Teddy, the Grizzly King (1901), Execution of Czolgocz, with Panorama of Auburn Prison (1901), Appointment by Telephone (1902), How They Do Things on the Bowery (1902), Jack and the Beanstalk (1902), Life of an American Fireman (1903), The Great Train Robbery (1903), The Unappreciated Joke (1903), The Gay Shoe Clerk (1903), How a French Nobleman Got a Wife Through the New York Herald Personal Columns (1904), The Kleptomaniac (1905), Dream of a Rarebit Fiend (1906), Life of a Cowboy (1906), The “Teddy” Bears (1907) * kopiot: Library of Congress (2005) * esittelee Juha Kindberg * kesto esittelyineen 90–120 min Georges Mélièsin parhaita: Le Cauchemar (1896) 2 min, Un homme de tête (1898) 2 min, L min, Illusionniste double et la tête vivante (1900) 2 min, Le Livre magique (1900) 3 min, Nouvelles luttes extravagantes (1900) 3 min, Le Rêve du radjah (1900) 3 min, Le Réveil d min, d'un monsieur pressé (1900) 2 min, Le Sorcier, le prince et le bon génie (1900) 3 min, Le Tonneau des Danaïdes (1900) 2 min, Le Chapeau à surprise (1901) 3 min, Excelsior! (1901) 3 min, Nain et géant (1901) 1 min, La Danseuse microscopique (1902) 3 min, L min, Equilibre impossible (1902) 2 min, Les Trésors de Satan (1902) 3 min, L min, Auberge du Bon Repos (1903) 6 min, Le Monstre (1903) 3 min, L min, Oracle de Delphe (1903) 2 min, Le Chaudron infernal (1903) 2 min, La Fée carabosse (1906) 10 min. Yht. 60 min

Georges Mélièsin parhaita 38

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

39


Alexander Kluge lexander Kluge (*1932) selvisi 13-vuotiaana kotikaupunkinsa Halberstadtin pommituksesta, luki oikeustiedettä ja väitteli tohtoriksi Theodor W. Adornon oppilaana Frankfurtissa 1956. Kriittisen teorian kehittäjä Kluge julkaisi Oskar Negtin kanssa teoksen Öffentlichkeit und Erfahrung (1972). Kirjailijanakin aktiivinen Kluge oli uuden saksalaisen elokuvan keskushenkilöitä, Oberhausenin manifestin allekirjoittajia vuonna 1962 ja lakimiehenä Saksan liittotasavallan elokuvatukilainsäädännön taustavoima. Elokuvamiehenä Kluge tunnetaan dokumentin ja fiktion yhdistämisestä, terävästä huumorintajusta ja omaperäisestä essee- ja montaasityylistä, jota on verrattu Jean-Luc Godardiin. Deleuzen ja Guattarin ajatus rihmastosta (rhizome) soveltuu Klugeenkin. Kerronnan punaisen langan tilalla on mikrotarinoiden mosaiikki, periaatteina aistien vastarinta ja tarkastelun radikaalisuus, tavoitteena rikas totaliteetti Vuonna 1963 Kluge perusti oman elokuvayhtiön Kairos-Filmin. Jo sitä ennen oli valmistunut Brutalität im Stein (1960), lyhyt elokuvaessee natsien arkkitehtuurista. Esikoispitkä Pako eilisestä (1966) tarkasteli Itä-Saksasta talousihmeen Länsi-­Saksaan paenneen nuoren naisen kokemuksia. Die Artisten in der Zirkuskuppel: ratlos ([Artistit sirkusteltassa: neuvottomina], 1968) kertoi trapetsitaiteilijan tyttärestä, jonka yrittää käynnistää vallankumouksen sirkuksessa. Die Macht der Gefühle ([Tunteiden mahti], 1983) on huikea näky Saksan historiasta ja oopperasta ”tunteiden voimalaitoksena” (Kraftwerk der Gefühle). Nachrichten aus der ideologischen Antike – Marx/Eisenstein/Das Kapital ([Uutisia ideologisesta antiikista – Marx/Eisenstein/Pääoma], 2008) on dvd:nä julkaistu kriittisen teorian jättiläisteos. AA

A

Alexander Kluge -viikonloppu: 24.–26.11. Herzlichen Dank: Alexander Kluge, Goethe-Institut, Kronoptikon (Martti-Tapio Kuuskoski). Die Artisten in der Zirkuskuppel: ratlos

Päiväperho

Luis Buñuel Elokuvan valkoisen silmän”, sanoi Luis Buñuel (1900– 1983), ”tarvitsisi vain heijastaa kunnolla sille kuuluvaa valoa, jotta maailmankaikkeus räjähtäisi ilmaan”. Tässä hengessä valmistuivat Buñuelin ja Dalín kaksi yhteistä elokuvaa. Andalusialaisen koiran (1929) voi katsoa miten usein vain, ja aina se hätkähdyttää, myös leikkauksen käsitteen unohtumattomana demonstraationa. Hullun rakkauden ylistys, surrealistinen manifesti Kulta-aika (1930) herätti sellaisen skandaalin, että se joutui vuosikymmeniksi pannaan. Buñuelin vaellusvuodet jatkuivat Hollywoodissa, Paramountin Pariisin toimistossa, Espanjassa musikaalien ja melodraamojen tuottajana sekä tasavaltalaishallituksen palveluksessa sisällissodan aikana 1936–1939. Tänä aikana hän ohjasi vain yhden elokuvan. Lyhyt dokumentti Las Hurdes (1932) oli karussa asiallisuudessaan vihlaiseva kuvaus syrjäseudun köyhyydestä. Espanjan sisällissodan päätyttyä Buñuel perheineen lähti maanpakoon Yhdysvaltoihin, mutta jouduttuaan siellä poliittisista syistä mustalle listalle muutti Meksikoon. Buñuelin aktiivinen ura elokuvaohjaajana alkoi toden teolla. Buñuelin kuvaustyyli oli uutiskatsausmaista ja leikkaustyyli lakonista. Buñuel inhosi erikoistehosteita. Vailla liioittelua ja alleviivausta Buñuel pyrki luomaan kirkkaan instrumentin todellisuuden oman runouden ilmenemiselle. Suuri paluuteos Los olvidados (”Unohdetut”, 1950) sijoittuu Mexico Cityn esikaupunkeihin. Slummin nuorten rikollisten elämänvimma on kääntynyt toistensa ja itsensä tuhoamiseen. Tarinan järkyttävä ajankohtaisuus on vain kasvanut, ja sen runolliset kuvat ovat unohtumattomia (pojan kuollessa hänen sieluaan symbolisoiva koira juoksee pimeyteen). El – salattu totuus (1952) on erinomainen esimerkki siitä, miten Buñuel pystyi kohottamaan banaalin melodraaman runolliseen voimaan, tutkielmaksi fetisismistä ja paranoiasta. Elokuvassa on klassisia kuvia torjunnasta, suuruudenhulluudesta ja jalkafetisismistä. Illuusio matkustaa raitiovaunulla (1953) on sympaattinen veijarikomedia

e


Illuusio matkustaa raitiovaunulla

kahdesta liikennelaitoksen työntekijästä, jotka tekevät yöllä salaiseksi tarkoitetun jäähyväisretken poistettavaksi määrätyllä vaunulla. Ohjaajan yhteiskunnallinen eetos tuli avoimesti esiin hänen poliittisissa draamoissaan. Veri kuohuu (1955) on sykähdyttävä tutkielma lojaalisuudesta ja valinnasta, ja Lucia Bosè on naispääosassa lumoavimmillaan. Likaiset polut (1959) hahmottaa ratkaisutilannetta diktatuurin ja demokratian välillä. Gérard Philipe on epäilijän osassa, ja tarinaan tuo tummaa hurmiota Maria Felix. Nazarin (1958) oli Buñuelin ankarin elokuva sitten Los olvidadosin, Benito Pérez Galdósin romaaniin perustuva kertomus papista, joka yrittää noudattaa Kristuksen oppia maan päällä. Elokuvan kompleksisuudesta todistaa se, että sitä ihailevat sekä kristityt että ateistit. Neitsytsaari (1960) avasi miesnäkökulmaan keskittyneellä Buñuelilla suurten naiskuvien sarjan. Päähenkilönä on luonnonlapsi Ewie, teemana on luonnon ja sivistyksen kohtaaminen, ja tärkeänä sivuteemana on rasismin yhteys torjuttuun seksuaalisuuteen. Ensi kertaa sitten Kulta-ajan Buñuel antoi vapaat ohjakset surrealistiselle mielikuvitukselleen. Tuhon enkelissä (1962) illallisvieraat ovat selittämättömällä tavalla kykenemättömiä poistumaan isäntänsä salongista, ja alkaa hidas vajoaminen painajaiseen. Simon ja viettelykset (1965) jäi tyngäksi mutta on sellaisena herkullinen 42

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

kertomus pylväspyhimyksestä, joka käy yksinäisen salkonsa päässä kamppailua kiusauksia vastaan. Päiväperholla (1967) Buñuel koki vanhoilla päivillään kansainvälisen läpimurron, joka teki hänestä menestysohjaajan. Myöhäisessä mestariteoksessa kellojen kilinä on merkkinä siirtymisestä rajavyöhykkeelle, jonka voi tulkita tarkoittavan unen, runouden tai kuoleman valtakuntaa. Galdósin romaaniin perustuvassa Tristanassa (1970) Buñuel palasi Viridianan kaltaisiin asetelmiin, ja tuloksena oli hänen espanjalaisista elokuvistaan intiimein, omakohtaisin ja provinsiaalisin. Jäätävän ja riisutun elokuvan pääosissa ovat ohjaajan suosikit Fernando Rey ja Catherine Deneuve. Ohjaajan loppu-uran teki huolettomaksi tuottaja Serge Silberman. Yhteistyön käynnisti Linnunrata (1969), ilkamoiva odysseia harhaoppien historiaan. Vapauden aave (1974) oli anarkistinen elokuva, jossa kamera lähtee seuraamaan uutta tarinaa juuri kun olemme saaneet otteen edellisestä. Tämä intohimon hämärä kohde (1977) kertoo varakkaan hidalgon (Fernando Rey) turhauttavasta intohimosta härnäävään Conchitaan. Buñuel jakoi Conchitan osan kahdelle näyttelijättärelle, Angela Molinalle ja Carole Bouquet’lle ja väittää, etteivät kaikki huomanneet eroa. AA elokuu–tammikuu Ohjelmisto

43


Sidney Lumet in memoriam idney Lumetin (1924–2011) ura alkoi lapsinäyttelijänä 1920-luvulla. Ainoana yhdysvaltalaisen elokuvan televisiosukupolven edustajana hän jatkoi uraansa menestyksellisesti loppuun asti. Ainoana veteraaniohjaajana hän jopa paransi iskukykyään 1970-luvun ”easy riders, raging bulls” -kaudella. Kun Lumetista julkaistiin muistokirjoituksia, ne olivat poikkeuksellisessa määrin uudelleenarviointeja. Lumet oli loistava näyttelijäohjaaja, joka hillitsi ylinäyttelijöitä ja nosti vivahteita poseeraajista. New York -ohjaaja ei juuri viihtynyt Hollywoodissa. Lumetin päähenkilöt olivat usein ristiriitaisia tai antisankareita. Hollywoodviihteestä poiketen parisuhdekuvio on yleensä sivuseikka. Mutta Hollywoodveteraanien tavoin Lumet otti ilon irti siitä, että sai ohjata mahdollisimman moniin lajeihin kuuluvia elokuvia. Samalla hän pysyi uskollisena alkuperäiselle yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden eetokselleen, jonka juuret juonsivat 1930-luvun New Deal -ajan teatterimaailmaan. Laki ja oikeus kiinnostivat Lumetia. Teatterin ja television ohjaajaveteraanin ensimmäinen elokuvateatterielokuva oli Valamiesten ratkaisu (1957). Lumet ei purkanut draamaa vaan intensivoi sitä loistavalla kameratyöllä (Boris Kaufman) ja huipputason näyttelijäohjauksella.

S

Ski Patrol

Ski Patrol alvisodan muistopäivänä ja itsenäisyyspäivänä esitämme talvisotaa käsittelevän amerikkalaisen elokuvan, jota ei ole Suomessa ennen nähty. Ski Patrol (1940) on Lew Landersin ohjaama ja Universalin tuottama pienen budjetin sotaelokuva, jonka kuvasi mestari Milton Krasner. Historiaan erivapauksia ottava elokuva kannattanee katsoa Tarantino-asenteella. Luis Trenkerin elokuvaan Tuomittu pataljoona perustuva tarina kertoo vuoden 1936 talviolympialaisten kilpaveikoista – suomalaisesta Viktorista, venäläisestä Ivanista ja amerikkalaisesta Dickistä (todellisuudessa Neuvostoliitto ei ollut mukana noissa olympialaisissa). Viktorin palatessa kotikyläänsä talvisota syttyy, venäläinen pommikone kylvää kuolemaa, ja Liisa-sisko kuolee. Ystävykset kohtaavat vihollisina vuorilla, kun suomalainen itsemurhapartio lähtee tekemään tyhjäksi venäläisten miinoitusaikeita.

T

44

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Panttilainaaja

elokuu–tammikuu Ohjelmisto

45


Serpico

Monet Lumetin elokuvat perustuivat modernin amerikkalaisen teatterin mestareiden näytelmiin. Ranskassa valmistui tehokas Arthur Miller -filmatisointi Näköala sillalta (1961), tapahtumapaikkana Brooklynin satama. Eugene O’Neillin näytelmään perustuva Pitkän päivän matka yöhön (1962, pääosissa Katharine Hepburn, Ralph Richardson) oli Lumetin itsensä ja monen muunkin mielestä hänen pääteoksensa. Alain Resnais’n tavoin Lumet kävi käsiksi aikakauden suuriin aiheisiin. Ennen Tohtori Outolempeä filmattu Pommin varjossa (1964) käsittelee ydinsotaa; Yhdysvaltain presidenttiä esitti Henry Fonda. Resnais’n ilmaisukeinoja soveltava Panttilainaaja (1964) peilasi New Yorkin Harlemin nykypäivää holokaustiin, ja traumatisoitunutta päähenkilöä tulkitsi Rod Steiger. Lumetin rikoselokuvista arvostetuimpiin kuuluu Suuri kaappaus (The Anderson Tapes, 1971, pääosissa Sean Connery, Dyan Cannon). Sähköisen valvonnan teema yhdistää sen aikansa suureen paranoidin jännityksen virtaukseen, joka kukoisti ennen Watergatea ja sen jälkeen. Uuden Hollywoodin vyöryessä valkokankaille Lumet yllätti luomalla nahkansa ja siirtymällä uuteen, karheaan ja realistiseen ilmaisuun. Kuvarajaus oli rennompaa ja Dede Allenin leikkaus iskevämpää. Alan Pacino oli parhaimmillaan Serpicon (1973) hippipoliisina, joka nousee poliisilaitoksen hyvä veli -verkostoa vastaan. Hikisessä iltapäivässä (1975) Pacino esitti amatöörimäistä pankkiryöstäjää, joka tarvitsee rahaa partnerinsa sukupuolenvaihdosleikkaukseen. ”Attica!” Paddy Chayefskyn käsikirjoitukseen perustuvasta tv-satiirista Kasvot kuvaruudussa (1976) tuli Lumetin suurin menestyselokuva. ”I’m mad as hell, and

46

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

I’m not going to take it anymore”, huutaa uransa loppusuoralla tuomiopäivän profeetaksi muuttunut uutisankkuri (Peter Finch). Vallan terällä (1981) jatkoi Serpicossa alkanutta tutkimusta poliisin korruptiosta. Siitä irti rimpuillessaan Treat Williamsin esittämä huumepoliisi joutuu yksinäisenä ja turvattomana kafkamaiseen labyrinttiin. Näkökulma kasvaa tavanomaista poliisielokuvaa laajemmaksi. Ratkaisun hetkessä (1982) Paul Newman teki myöhäisuransa loisto-osan alkoholisoituneena lakimiehenä, joka kuokkavierailee hautajaisissakin keikan toivossa. Hänen pitäisikin oleman helppo vastus James Masonin esittämälle huippuasianajajalle. Viimeisessä elokuvassaan Before the Devil Knows You’re Dead (2007), pääosissa Philip Seymour Hoffman, Ethan Hawke, Albert Finney ja Marisa Tomei, Lumet tuli digiaikakauteen. Teosta verrattiin Pulp Fictioniin, mutta Lumet oli käyttänyt rikottua aikarakennetta ja monitarinaisuutta jo 1960-luvulla. Elokuva nähdään ensi kertaa Suomessa valkokankaalla. AA Valamiesten ratkaisu


Elma ja Liisa

Jussit 2011 o perinteiseksi käyvällä tavalla arkisto esittää potpurin keväällä 2011 ilmestyneistä elokuvista, jotka kilpailevat rehdisti elokuva-alan kuuluista Jussi-palkinnoista. Vares – pahan suudelma aloittaa kuuden elokuvan sarjan, jossa turkulaista toimintasankaria viedään kansainvälisille markkinoille uusin eväin. Tasoa varmistaa Uudessakaupungissa syntynyt Anders Engström, jonka meriittilistaan kuuluu niin Anna Holt-sarjan kuin Wallander-elokuvien ohjauksia. Uusi Vares on toimintarooleihin jämäköitynyt Antti Reini. Samalla näyttelijäcombolla valmistui myös Lauri Törhösen Vares – huhtikuun tytöt. Hella W on tarina kirjailijasta ja politiikan toimijasta Hella Wuolijoesta. Juha Wuolijoen ohjaus korostaa tiivistä tempoa, olipa kyse replikoinnista tai leikkauksesta. Repertuaarin täydentävät huolellinen kuvaus ja aika ajoin jopa ylenpalttinen epookkilavastus, tyylin elementtejä ovat modernit kuvakulmat ja harkitut hidastukset. Hella Wuolijoen elämä maanvaihtoineen, vakoilusyytöksineen ja menestyksineen kirjailijana ja liike-elämässä oli kuin elokuvaa – nyt on elokuvan vuoro kuvata Hella W:n elämän kohokohtia. Tuntematon emäntä tuo esille unohdetun maailman, kotirintaman naiset sodan keskellä. Ohjaaja Elina Kivihalme on nähnyt vaivaa asettaakseen hienon arkistomateriaalin linjaan haastattelujen ja muistelujen kanssa. Emäntien selviytymistarina on kertomus ikäpolvesta, joiden elämää leimasi äärimmäinen ahkeruus, tunnollinen työnteko ja suorituskeskeisyys. Eetu ja Konna palaa animaationa juurille akvarellien ja piirroskuvien myötä. Ohjaajana toimii retron voimaan luottava, lyhytelokuvistaan palkittu Kari Häkkinen. Sanoma on aina ajankohtainen: luonto ja ystävyys. Meidän on pidettävä huolta toisistamme ja ehdottomasti myös sammakoista. Salla – Selling the Silence on Markku Tuurnan ilahduttava, hauskan traaginen uutuus. Itärajalla Lapissa on totuttu kohtaamaan köyhyyttä ja vaikeuksia, mutta ilmassa on alkanut väreillä muutakin. Ainakin optimistisimman arvion mukaan elämään on tulossa kertakaikkinen muutos turismiin liittyvän suurhankkeen myötä. Hankkeeseen taivutellaan kuntia, niiden johtoa ja kuntalaisia niin Suomessa kuin Venäjälläkin.

J

48

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Veljekset on Mika Kaurismäen ohjaama, Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksistä inspiraatiota saanut humoristinen satiiri. Kolme poikaa kolmelle naiselle on saavutus kelle tahansa isälle, mutta muuten isässä on kestämistä. Elokuvan replikointi on improvisoitua sanailua, sillä käsikirjoitus antoi elokuvalle vain puitteet ja yleislinjat. Loppu on historiaa. Hyvä poika on kuvaus taiteilijaperheen sisäisestä paniikista. Kuuluisa näyttelijä vetäytyy julkisuudesta kesämökilleen, mukanaan kaksi poikaansa. Mökillä vieraileva kirjailija rikkoo hauraan tasapainon ja äitiään pakonomaisesti suojeleva poika muuttuu vaaralliseksi. Realismin, trillerin ja kauhun rajoja hipova elokuva kehittyy ohjaaja Zaida Bergrothin taitavissa käsissä hallittuun vaan ei hillittyyn loppuhuipentumaan. Anu Keräsen kuvaus ansaitsee erityismaininnan. Sinkkuelämän säännöt on dokumentti, jossa bulgarialaissyntyinen Tonislav Hristov avaa Suomea ja suomalaisuutta maailmalle omien ja kavereidensa kokemusten perusteella. Nuoret miehet etsivät rakkauden ja parisuhteen merkityksiä metodinaan vanha periaate: kaikkea voi kokeilla ainakin kerran ennen kuin kaikki on menetetty, toisin sanoen 30 ikävuotta tullut täyteen. Käykö flaksi Suomen neitojen parissa, kun keinoina ovat nettideitit, tanssitunnit, urheilutreffit tai tyylikoulutus. Elokuu on Oskari Sipolan debyytti pitkän näytelmäelokuvan saralla. Raikas nuorisofilmi on tuore kesäinen kertomus teini-iän ja aikuisuuden rajamailta. Lähes nöösipoikamainen suomenruotsalainen jeppe ajautuu sattumalta vauhtimimmin kyytiin eikä pysty palaamaan entiseen elämäänsä vaan valitsee tien. Naispääosan tekevä Lina Turkama on epäilemättä vuoden löytö. Road movien taustaryhmästä kannattaa nostaa esiin Joel Melasniemen kelpoisa musiikki. Elma ja Liisa on näyttelijöinä paremmin tunnettujen Pamela Tolan ja Pihla Viitalan lyhytelokuva. Nuorten naisten elokuva nuorista naisista, joiden ”biologinen kello kuuluu katsomoon asti” (Mikko Piela, US), on visuaalisesti näyttävä ja tunteita herättävä kokonaisuus. Rohkeutta tekijöiltä ei puutu. Elokuva alkaa kepeänä road moviena, mutta kääntyy tragikomediaksi yllättävine, jopa absurdeine, realismin hylkäävine kokeellisine käänteineen. Ohjauksen, käsikirjoittamisen ja pääosien näyttelemisen lisäksi Viitala ja Tola ovat tehneet myös elokuvan puvustuksen ja lavastuksen. Jari Sedergren

Eetu ja konna elokuu–tammikuu Ohjelmisto

49


Juhlaviikoista Lasten Afrikkaan

L

asten- ja nuortenelokuvien näytökset limittyvät tänä syksynä useampaan teemaan. Orionissa nähdään elokuvia mm. Helsingin juhlaviikkojen ja Kiasman ARS-näyttelyn ohjelmistoon liittyen. Painopiste on tällä kertaa uudemmassa elokuvassa, mutta mukana on klassikoita Dumbosta Charlie Chaplinin lyhytelokuvista koostettuun kinokonserttiin. Yksi syksyn kohokohdista on Michel Ocelotin upeissa väreissä hehkuva Tales of the Night. Erillisistä tarinoista koostuva siluettianimaatio on toteutettu 3D-tekniikalla.

LEFFASUNNUNTAI Disneyn rakastettu klassikko Dumbo (1941) on fantasia lentävästä norsusta. Erilaisuudesta, sen hyväksymisestä ja rohkeudesta kertova elokuva on osa Cirko Pikkolon ohjelmistoa ja nähdään myös Juhlaviikkojen lasten leffasunnuntaina. Leffasunnuntain toinen tärkeä elokuva on iranilaisohjaaja Jafar Panahin Valkoinen ilmapallo (1995), joka on sympaattinen tarina pienen tytön haaveesta. Tyttö haluaa uuden kultakalan, mutta kadottaa ostosreissullaan äidiltään saaman rahan. Hän kohtaa matkallaan ystävällisyyttä ja huolenpitoa, mutta myös välinpitämättömyyttä ja vaarojakin.

LASTEN AFRIKKA Lasten Afrikka liittyy Kiasman ARS-näyttelyn ohjelmistoon. Perhepäivänä 22.10. ohjelmistossa on Kirikou-elokuvia Orionissa ja erilaisia tapahtumia Kias­ massa. Michel Ocelotin värikkäissä animaatioissa Kirikou ja paha noita (1998) sekä Kirikou ja viidakon eläimet (2005) pikkuruinen Kirikou uhmaa Karaba-noitaa. Lasten Afrikkaa esitellään myös nuorten elokuvilla. Berliinissä Kristallikarhulla palkittu Wooden Camera (2003) kertoo valinnoista, jotka määrittelevät tulevaisuutta. Kapkaupungissa asuvaa teinipoikaa Mabidaa eivät kiinnosta jengit. Mieluummin hän kuvaa värikästä kotikaupunkiaan. Samalla hän ystävystyy valkoiseen keskiluokkaan kuuluvan Estellan kanssa, ja nuoret huomaavat haaveilevansa samasta asiasta – paremmasta huomisesta. Berliinin elokuvajuhlilla esitetty Africa United (2010) on kuin postikortti Afrikasta, jossa matkustetaan koko mantereen halki. Elokuvan alussa rikkaan afrikkalaisperheen uraäiti ohjaa jalkapalloilevaa teinipoikaansa, että Afrikan on lopetettava haaveilu ja herättävä todellisuuteen. Nuoret tekevät juuri päinvastoin ja lähtevät matkalle unelmiensa perässä. Nuorten road movie sivuaa ongelmia, joista Afrikka on tänä päivänä tuttu – aidsia, lapsiprostituutiota, lapsisotilaita – mutta ei nosta näitä pääosaan. Tärkeintä on uskoa ja unelmoida. Yaaba (1989) on tarina suvaitsevaisuudesta ja ystävyydestä yli ikärajojen. Siinä nuori poika tuntee sympatiaa vanhaa naista kohtaan. Naista väitetään tuhopolttajaksi ja noidaksi, mutta poika asettuu puolustamaan mummoa koko kyläyhteisöä vastaan. 50

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Kirikou ja paha noita

VIITOSILLE Viidesluokkalaisten äidinkielen opetukseen liittyen esitetään kouluille erikoisnäytöksiä, jotka esitetään myös koko perheen näytöspaikalla sunnuntaina. Silta salaiseen maahan (2007) perustuu Katherine Patersonin nuortenkirjaan, jossa epäsuhtainen parivaljakko, Jess ja Leslie, ystävystyy alkuvaikeuksien jälkeen. Nuoret luovat oman satumaisen maailmaansa läheiseen metsään. Liisa Helmisen ohjaama Pelikaanimies (2004) perustuu Leena Krohnin kirjaan Ihmisen vaatteissa. Kari Ketosen esittämä pelikaanimies tutustuu Emiliin, jonka vanhemmat ovat juuri eronneet.

KLASSIKOITA Paljon kiitosta saaneet mykkäelokuvakonsertit jatkuvat. Kinokonsertti Charlie Chaplin esittelee koomikon varhaisia lyhytelokuvia. Näytöksen live-musiikista vastaa FUNe-kokoonpano. Tällä kertaa aidossa mykkäelokuvamiljöössä kuullaan 20-luvun ragtime-tunnelmia. Rullaluistimilla (1916) Charlie esittää tarjoilijaa, joka harrastaa rullaluistelua. Chaplin jalosti aiheita sittemmin Nykyaikaan. Valkokankaan takana (1916) Charlie on kulissimiehen kiireinen apulainen, joka hyvistä aikeista huolimatta saa lopulta aikaan silkkaa kaaosta. Siirtolainen (1917) on muita tunteikkaampi, satiirinen kertomus Amerikkaan saapuvista siirtolaisista. Näytöksen tähtenä Edna Purviance. Ennen prinsessa Dianaa sydänten kuningattaren valtikka kuului Sissille, Itävallan keisarin Franz Josefin puolisolle jota näytteli itseoikeutetusti valloittava Romy Schneider. Sokerisen Sissi-trilogian ensimmäisessä osassa keisari rakastuu sattumalta kohtaamaansa Sissiin, joka sattuu olemaan hänen kihlattunsa sisar. elokuu–tammikuu Ohjelmisto

51


KOTIMAISIA ELOKUVIA Helsingin lyhytelokuvafestivaalin näytöksessä esitetään elokuvakimara, joka sopii myös perheen kaikkein pienimmille. Heikki Partasen Käytöskukka-klassikkosarjasta esitetään elokuvat Kiire (1967) ja Huomaavaisuus, lisäksi nähdään Ismo Virtasen ja Mariko Härkösen hauska animaatio Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan (1997). Nostalgiaa koosteeseen tuovat myös Heikki Prepulan Veturi (1978), Heikki Partasen Kettu ja karhu (1973) sekä Liisa Helmisen ja Tini Sauvon Minulla on tiikeri (1979). Pekka ja Pätkä puistotäteinä -elokuvassa (1955) Suomen oma koomikkopari seikkailee vaihtelevissa ammateissa eri puolilla Helsinkiä Justiinan työkomennuksella. Parivaljakko kokeilee myös hengenpelastajan hommia Kumpulan maauimalassa, mutta saa potkut heti sen jälkeen, kun Pekka on pelastettu altaasta. Romanttisena sankarina nähdään Olavi Virta. Sarjakuvaan liittyen esitettään myös Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu (1996). Muumilaakson rauha häiriintyy Tove Janssonin klassikkokirjaan perustuvassa elokuvassa Muumi ja vaarallinen juhannus (2008). Tulvan saartamat Muumit löytävät turvan ohi ajelehtivasta teatterista ja ryhtyvät harjoittelemaan kesänäytelmää. Elokuva perustuu vuosina 1978–1982 tuotettuun puolalais-itävaltalaiseen Muumien maailma -animaatiosarjaan, jonka kuvamateriaali on restauroitu. Siihen on myös lisätty dialogi.

ERI KOULUASTEILLE NÄYTÖKSIÄ JA TYÖPAJOJA Lasten- ja nuortenelokuvia esitetään myös eri kouluasteille alakouluista lukioille Orionin päivänäytöksissä. Elokuviin liittyy joko Mediakasvatuskeskus Metka ry:n, Koulukinon tai Suomen elokuvakontaktin oppimateriaalit. Juhlaviikkojen lasten leffasunnuntain elokuvia esitetään alakoululle. Dumboon liittyy myös Cirko Pikkolon maksulliset työpajat. Valkoiseen ilmapalloon on puolestaan tarjolla Metkan työpaja. Metkan pajat toteutetaan kouluvierailuissa. Lasten Afrikka -elokuvien koulunäytösten oheen on tarjolla ala-asteille työpajoja sekä yläasteille ja lukioille opastettuja näyttelykierroksia Kiasman ARSnäyttelyssä viikolla 42. Alakouluille on tarjolla Michel Ocelotin Kirikou-elokuvia. Yläkouluille ja lukioille esitetään nuortenelokuvat The Wooden Camera (2003) ja Africa United (2010). Tammen oppikirjauudistuksen myötä viidesluokkalaisten äidinkielen opetukseen tulee myös elokuvakasvatusta. Kirjakuja 5 -oppikirjaan liittyen kouluille järjestetään erikoisnäytöksiä Orionissa. Silta salaiseen maahan -elokuvaa käsitellään Yllätys-jakson nettikahvilassa lokakuussa, Pelikaanimiestä Muistojaksossa juuri ennen joulua. Näytösten tueksi on saatavilla Koulukinon oppimateriaalit netissä www.koulukino.fi. Helsingin Lyhytelokuvafestivaalin yhteydessä järjestetään kotimaisista lyhytelokuvista omat näytöksensä päiväkoti-ikäisille sekä alakouluille, jossa nähdään Käytöskukkien ja Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan lisäksi Snow Business, Varjoja margariinissa sekä Hyvä meininki. Alakoulujen HLEF-näytöksen yhteydessä järjestetään jälleen suosittu animaation kokeilupaja, jossa luokat pääsevät tekemään oman pienimuotoisen animaation. Työpajat toteutetaan elokuvateatterin saliin rakennetuissa lavastetiloissa yhteistyössä Helsingin kaupungin opetusviraston mediakeskuksen, Vernissan monitoimitalon ja Elokuvakontaktin kanssa. Alakouluille järjestetään myös oma kinokonsertti Charlie Chaplinin lyhytelokuvista ja säestys kuullaan tuttuun tapaan orkesterimontusta. Näytökseen liittyen on mediakeskuksessa musiikki- ja äänityöpaja. Koulunäytöksissä on tarjolla myös kotimaisia klassikoita, kuten Pekka ja Pätkä 52

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Kinokonsertti Charlie Chaplin, Valkokankaan takana

puistotäteinä sekä Muumi ja vaarallinen juhannus. Molempiin elokuviin liittyy Metkan työpaja. Ilmoittautumiset elokuvanäytöksiin ja työpajoihin koulut@kava.fi 2.8.2011 alkaen. lisätiedot www.kava.fi/mediakasvatus

Elokuvaklassikot nuorille Bio Rexissä Syyskauden teemana on Taide ja ohjelmisto on täynnä sykähdyttäviä elokuvia tanssista, teatterista, kuvataiteesta, musiikista ja kirjallisuudesta. Näytökset klo 17.00 Bio Rexissä ti 18.10. Punaiset kengät (GB 1948) / ti 25.10. Romeo ja Julia (GB/Italia 1968) / ti 1.11. Frida (Meksiko, 1984) / ti 8.11. Amadeus (USA 1984) / ti 15.11. Ranskalainen illallinen (Tanska 1987). Helsingin kulttuurikeskuksen, KAVA:n ja Helsinki International Film Festivalin yhteinen ilmaissarja toisen asteen oppilaitosten oppilaille ja opettajille. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: lukiolaisklassikot@hel.fi.

Ihmefilmi-elokuvat nuorille Orionissa Syyskauden teemana on amerikkalainen elokuva Vietnamista Reaganiin. Esitysten alussa on johdanto elokuvan teemoihin ja sisältöihin. Erikoisnäytökset yli 15-vuotiaille koululaisille ja lukiolaisille Orionissa torstaisin klo 13 viikosta 38 alkaen. Ennakkoilmoittautuminen juha@ihmefilmi.fi. Lisätietoa http:// ihmefilmi.fi. elokuu–tammikuu Ohjelmisto

53


Leena Jääskeläinen, Pekka Korhonen, Kaisa Penttilä: varjoja margariinissa 1996, 6’/Niina Suominen: Hyvä meininki, 2009, 9’ • YHT. 40 min • näytöksen jälkeen animaation kokeilupaja kolmelle luokalle • työpajojen toteutus Helsingin opetusviraston mediakeskus, Vantaan monitoimitalo Vernissa ja Suomen elokuvakontakti • Elokuvakontaktin oppimateriaali to 17.11. klo 9.30 Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955) uusi kopio 2011 • S • 64 min • Metkan työpaja ja oppimateriaali to 24.11. klo 9.30 Kinokonsertti Charlie Chaplin • live-musiikki FUNe Rullaluistimilla (The Rink, 1916) • Valkokankaan takana (Behind the Screen, 1916) • Siirtolainen (The Immigrant, 1917) • suom. tekstit/svenska texter • S • yhteensä 80 min • musiikki/äänityöpaja Helsingin opetusviraston mediakeskuksessa (Mäkelänkatu 84) • KAVA:n oppimateriaali

JOULUKUU

Pelikaanimies

Mediakasvatuksen aikataulu syksyllä 2011 Päiväkodit & alakoulut

ke 30.11. klo 9.30 Mumintrollens farliga midsommar (2008) • för daghem och årskurs 1 • vi talar svenska • S • 88 min • Filmhandledning utgiven av Svenska Filminstitutet för förskolan to 1.12. klo 9.30 Muumi ja vaarallinen juhannus (2008) • päiväkodeille ja ekaluokkalaisille • puhumme suomea • S • 88 min • Metkan työpaja • Koulukinon oppimateriaali esikouluille ja alkuopetukseen

SYYSKUU

ti 13.12. klo 9.30 Pelikaanimies (2004) • Kirjakuja 5: Muisto-jakson nettikahvilan elokuva• S • 90 min • Koulukinon oppimateriaali • Metkan työpaja

to 8.9. klo 9.30 Dumbo (1941) • suom. tekstit/svenska texter • S • 64 min • sirkus-työpajoja Cirkossa myös kouluryhmille viikolla 40 • Metkan oppimateriaali

yläkoulu, lukio & muut toisen asteen oppilaitokset

to 1.9. klo 9.30 Valkoinen ilmapallo (1995) • käsikirjoitus Abbas Kiarostami • svenska texter/ suom. tekstit (E) • S • 85 min • Metkan työpaja

to 15.9. klo 9.30 Tales of the Night (Les contes de la nuit, 2011) • Michel Ocelotin siluettianimaatio 3D-tekniikalla • suom.tekstit (E) • S • 84 min

LOKAKUU

ke 5.10. klo 9.30 Kirikou ja paha noita (Kirikou et la sorcière, 1998) • puhumme suomea • K7 •74 min • ARS-näyttelyyn liittyviä työpajoja Kiasmassa viikolla 42

ti 4.10.klo 13.00 Africa United (2010) • Original in English • suom. tekstit (E) • K11 • 88 min • Kiasmassa yläasteille ja lukioille opastettuja näyttelykierroksia ARS-näyttelyyn viikolla 42 ke 5.10. klo 13.00 The Wooden Camera (2003) • Original in English • suom. tekstit (E) • K11 • 92 min • Kiasmassa yläasteille ja lukioille opastettuja näyttelykierroksia ARS-näyttelyyn viikolla 42

ti 18.10. klo 9.30 Kirikou ja viidakon eläimet (Kirikou et les bêtes sauvages, 2005) • puhumme suomea • K7 • 80 min • ARS-näyttelyyn liittyviä työpajoja Kiasmassa viikolla 42 • Koulukinon oppimateriaali to 20.10. klo 9.30 Silta salaiseen maahan (2007) • suom. tekstit/svenska texter • K7 • 95 min • Kirjakuja 5: Yllätys-jakson nettikahvilan elokuva • Koulukinon oppimateriaali

MARRASKUU

to 10.11. klo 9.30 HLEF LAPSILLE 1 päiväkodeille • Heikki Partanen: Käytöskukka/Kiire, 1967, 5 ’/Ismo Virtanen, Mariko Härkönen: Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan, 1997, 4’/Heikki Prepula: Veturi, 1978, 7 ’/Heikki Partanen: Kettu ja karhu, 1973, 13’/Liisa Helminen, Tini Sauvo: Minulla on tiikeri, 1979, 16’ • YHT. 44 min • Elokuvakontaktin oppimateriaali pe 11.11. klo 9.30 HLEF LAPSILLE 2 ala-asteille • Heikki Partanen: Käytöskukka/Kiire, 1967, 5’/Heikki Partanen: Käytöskukka/Huomaavaisuus, 1967, 5’/Ismo Virtanen, Mariko Härkönen: Jääkarhu soitti kerran Afrikkaan, 1997, 4’/Roi Vaara, Snow business, 2009, 11’/ muutokset mahdollisia

54

Ohjelmisto elokuu–tammikuu

Africa United elokuu–tammikuu Ohjelmisto

55

Orionin syksy 2011  
Orionin syksy 2011