Historiikki 150 vuotta

Hartman - 150 vuotta kaupankäyntiä

Hartman

150 vuotta kaupankäyntiä

Paula Lindström

Paula Lindström

Hartman 150 vuotta kaupankäyntiä

Sisältö 1. Esipuhe 2. Vaikuttajat Hartmanin syntyyn ja historiaan 3. Perheyrittäjyys 4. Hartmanin talo 100 vuotta 5. Hartman työpaikkana 6. Muistelmia työnantajasta 7. Sattumuksia ja tarinoita vuosien varrelta 8. Sukupolvesta sukupolveen

Toimittaja: Paula Lindström Valokuvat: Svenna Martens, Hartmanin arkisto Graafinen ulkoasu ja taitto: Jaana Louhi ISBN 978-952-92-9972-0 Painopaikka: Oy Arkmedia Ab, Vaasa 2011

Esipuhe

3

P

erheyritys Oy C.J. Hartman Ab täyttää 150 vuotta 2.8.2012. Tämä merkkipaalu herätti ajatuksen yrityksen historian toisen historiikin kirjoittamisesta.

Edellisen, 25 vuotta sitten julkaistun historiikin jälkeen on yrityksen toiminnassa tapahtunut paljon. Samoin kuin edellisen historiikin painos on jo kauan sitten loppunut ja yksi uusi ihmispolvi saapunut lukijakuntaan.

Yrityksen historia käsittää käytännössä kaikki maamme elinkeinoelämän vaiheet sen liberalisoimisesta 1800-luvun toisella puoliskolla rajattomaan ja globaaliin nykymaailmaan. Se käsittää myös itsenäisen Suomen synnyn, yhden sisällissodan, kaksi maailmansotaa, kaksi globaalia pörssiromahdusta, korkeasuhdanteita, matalasuhdanteita, teknologian valtavan kehityksen ja paljon muuta.

Toivotamme lukijalle miellyttäviä hetkiä historiikin parissa. Samalla kun se on yrityksen historian dokumentaatio jälkimaailmalle, se on toivottavasti myös mielenkiintoinen tarina lukijalle.

Yrittäjäterveisin Björn Hartman 5

6

Vaikuttajat Hartmanin syntyyn ja historiaan

7

8

Vaasan ja Hartmanin kauppiassuvun historia

R

uotsin kuningas Kaarle IX perusti Vaasan kaupungin Mustasaaren vanhalle kauppa- ja satamapaikalle 2. lokakuuta 1606. Meriyhteyksien ansiosta useimmat asukkaat saivat elantonsa laivanrakennuksesta ja kaupankäynnistä. 1600-luvulla Vaasa oli johtava terva- ja viljakaupunki. Kaupungin asukkaiksi laskettiin tuolloin ainoastaan porvarit ja käsityöläiset. Maata sekä tiloja saivat ostaa vain porvarit. Suurin osa väestöä eli luontaistaloudessa, viljeli maata, hoiti karjaa ja kalasti. Merkittävän elinkeinonharjoittajien joukon Vaasaan toi mukanaan kehittyvä ammattikuntalaitos. Siihen kutsuttiin mukaan ulkomailta ammattimiehiä ja mestareita. Ulkomaan kauppaa harjoitettiin kasvavalla kauppalaivastolla. Merenkurkussa jääkauden jälkeinen maan kohoaminen etenee vuosittain 8 mm eli noin metrin sadassa vuodessa.

Kohoamisen vuoksi vanha Vaasan satama kävi pian liian matalaksi ja satama siirrettiin vuonna 1789 Palosaaren ja Mansikkasaaren väliseen salmeen kymmenen kilometrin päähän silloisesta keskustasta. Alue oli vuokrattu Bussin ja Bossarsin kylien talollisilta puolellatoista tynnyrillisellä suolaa vuodessa.

Johan Hartman oli syntynyt Ruotsin Gävlessä 5. heinäkuuta 1756. Jossain vaiheessa nuorukaisena hän muutti Turkuun ja opiskeli siellä. Vaasaan hän tuli 24-vuotiaana veljensä Mikaelin kanssa vuonna 1780. Johan aloitti uransa suutarina ja hänet valittiin Vaasan suutareiden ammattivanhimmaksi vuosina 1788–1804. Ammattivanhimman tehtävänä oli pitää luetteloa kaupungin työmiehistä ja antaa edellisenä iltana työmiehelle ilmoituksen kenen töihin tämän oli seuraavaksi päiväksi mentävä. Palkakseen ammattivanhin sai yhden killingin toimittamastaan

työmiehestä. Johan oli lisäksi kiinnostunut kaupasta ja harjoitti muonakauppaa aluksi pienimuotoisesti. Vuonna 1804 hän haki kaupustelijan oikeutta elintarvikekauppiaaksi ja sai luvan. Niinpä hän myi kenkävarastonsa ja ryhtyi päätoimiseksi elintarvikekauppiaaksi.

Johanilla kerrotaan olleen hyvä liikevaisto. Hän oli jo suutarina toimiessaan ja sivutoimisena kauppiaana ansainnut niin hyvin, että sai ostettua neljä tilaa (nro 77–80) ja lisäksi liikekiinteistön (tila nro 24). Johan viljeli maata tiluksillaan. Isoin tuotto rukiin osalta oli 19 tynnyriä vuonna 1799. Johan ei tyytynyt ainoastaan elintarvikekauppaan vaan ryhtyi myös harjoittamaan ulkomaan vienti- ja tuontitoimintaa. Hän kuului silloisen Vaasan suurimpiin veronmaksajiin. Vapaa-aikanaan Johan harrasti metsästystä ja omisti metsästyskoiran. Hän oli vuonna 1790 ainoa Vaasassa, joka omisti kultakellon. Kultakellot olivat tuolloin niin kalliita, että niitä oli yleensä vain korkeimmilla virkamiehillä ja aatelisilla.

Suomen sodassa 1808–1809, jossa Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta, sotaa käytiin Suomen maaperällä ainoastaan vuoden 1808 aikana. Venäläiset miehittävät Vaasan ja kaupunki hävitettiin lähes kokonaan. Sotilaat ryöstelivät kaupunkia, lisäksi monet asukkaista saivat surmansa. Sotavahinkoja korvattiin verohelpotuksin, mutta vaasalaisten menetyksiä ei hyväksytty korvausten piiriin.

Punatauti levisi armeijan mukana tappaen väestöä ja lisäksi ruokapula oli melkoinen. Ei ole tietoa kuinka Johanin omaisuuden kävi tuossa hävityksessä. Johan kuoli 26. syyskuuta 1809 ollessaan 53-vuotias. Häneltä jäi kolme poikaa, joista nuorin Carl Fredrik oli syntynyt 13. toukokuuta 1795 ja oli vain 14-vuotias isänsä kuollessa.

9

C

arl Fredrik haki Vaasan kaupungilta kauppiaslupaa 25. huhtikuuta 1814 ollessaan 19-vuotias. Kaupunki kuitenkin vaati, että hänen piti suorittaa kauppiaan tutkinto kauppiaiden Visell ja Björk toimiessa kuulustelijoina, ennen kuin hänet hyväksyttäisiin kauppiaaksi. Carl Fredrik suoritti tutkinnon ja maksoi kuuden vuoden takuun veroista Eric-Gustav Björk ja Johan Grönberg takaajinaan 22. elokuuta 1814. Hän irtisanoi kauppiaslupansa 11 vuotta myöhemmin ja muutti Vähäänkyröön maanviljelijäksi. Miksi hän näin teki, ei tiedetä.

Samana vuonna 1825 Nikolai I nousi Venäjän keisariksi ja Suomen suuriruhtinaaksi. Venäjällä kapinoitiin paljon hänen valtaannousuaan vastaan. Hän oli erittäin konservatiivinen keisari. Nikolai I:n aika oli Suomessa taantumuksen ja ns. valtiopäiväyön aikaa eli valtiopäiviä ei kutsuttu koolle, sensuuria kiristettiin ja Suomen asiainkomitea lakkautettiin. Carl Fredrik muutti perheineen takaisin Vaasaan vuonna 1839 asuttuaan 14 vuotta Vähässäkyrössä. Perheeseen kuului vaimo, Maria Elisabeth, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Nuorin lapsista oli Carl Johan, josta sittemmin tuli C. J. Hartmanin perustaja.

Palattuaan Carl Fredrik sai uudelleen luvan harjoittaa elintarvikekauppaa Vaasassa.

Tälläkään kertaa Carl Fredrik ei kuitenkaan viihtynyt kauppiaan uralla, vaan jo vuonna 1844 hän lopetti liikkeen ja irtisanoi kauppiasluvan. Kaupunki ei kuitenkaan heti antanut lupaa irtisanomiseen, kun kuuden vuoden takuuta oli vielä jäljellä. Carl Fredrik haki lupaa uudelleen neljän vuoden kuluttua ja sai luvan. Mitä hän tuon jälkeen teki 14 vuoden ajan, ei tiedetä. Kuollessaan 67-vuotiaana 23. syyskuuta 1862 hän jätti vaimolleen ja lapsilleen tilan nro 238 seitsemännen kaupunginosan kolmannessa korttelissa sekä kaalimaan Aitakadulla. Carl Fredrik ehti nähdä nuoremman poikansa saavan porvarinoikeudet ja perustavan kauppaliikkeen. Isoveli, Fredrik August, oli myös kauppiaana sekä raatimiehenä Vaasassa.

P

uurakenteinen Vaasan kaupunki tuhoutui vuonna 1852 tulipalossa lähes kokonaan. Palo sai nopeasti valtaisan voiman poikkeuksellisen kuuman kesän kuivattamassa olki- ja pärekattoisessa kaupungissa. Vain parikymmentä taloa säästyi lähellä hovioikeuden taloa ja keskustan ulkopuolella. Kaupungin porvaristo jakautui kahtia kannattamaan kaupungin muuttoa uuteen paikkaan tai vastustamaan sitä. Muuton kannattajat voittivat. Aleksanteri II antoi päätöksen muutosta ja määräsi

10

Carl Fredrik Hartman

Maria Elisabeth Hartman

luovuttamaan kaupungille valtion maat ja yksityiset maat pakkolunastettiin. Uusi kaupunki rakennettiin lähemmäksi merta ja satamaa 7 kilometriä lännemmäksi vanhasta kaupungista Klemetsön niemelle. Kaavoitustyö uskottiin arkkitehti Carl Axel Setterbergille. Aleksanteri II määräsi 25. huhtikuuta 1855 kaupungin nimeksi Nikolainkaupunki ja vahvisti asemakaavan 1. elokuuta 1855.

Vaasan muutto oli pitkällä tähtäimellä kaupungin eduksi. Saatiin uusi, syvempi satama lähempänä kaupunkia.

Kaupunki rakennettiin selkeän asemakaavan mukaisesti ja uusi teollisuus sai käyttää hyväkseen uudenaikaisempaa teknologiaa. Kun liberaaliset uudistukset astuivat voimaan samaan aikaan, merkitsi se Vaasan elinkeinoelämälle voimakasta kasvua.

Niiden yritysten lisäksi, jotka olivat toimineet vanhassa

Vaasassa ja nyt jatkoivat toimintaansa uudessa kaupungissa, perustettiin 1800-luvun loppupuolella Vaasaan myös monta uutta yritystä. Tähän vaikutti elinkeinovapauden ja parantuneiden satamaolosuhteiden lisäksi myös tavaroiden kysyntä, joka oli vilkas kasvavassa kaupungissa.

Elinkeinoelämä piristyi myös parantuneiden viestintäja liikenneolosuhteiden myötä. Postinkuljetusta helpotti vuonna 1856 käyttöön otettu postimerkki. Samana vuonna tuli myös lennätin. Vaasa sai puhelimen 1882, rautatien 1883 ja sähkön 1890. Maantieverkostoa ympäröivään maakuntaan parannettiin kuitenkin hitaasti, sillä se oli uuden rautatien myötä menettänyt osan merkityksestään.

11

12

Carl Johan Hartman

C

. J. Hartmanin perustaja Carl Johan Hartman syntyi 4. kesäkuuta 1838 Vähässäkyrössä. Suoritettuaan Vaasan yläalkeiskoulun Carl Johan astui Nils Petter Åbergin palvelukseen. Vuonna 1819 syntynyt Åberg harjoitti elintarvikekauppaa sekä tuonti- ja vientitoimintaa.

Hän omisti laivoja ja toimi laivanvarustajana. Aluksi 13-vuotias Carl Johan työskenteli vähittäiskaupan puolella. Krimin sodan aikana hän sai hoitaa muun muassa ruokatavarakuljetuksia Pohjanlahden yli Vaasan ja Uumajan välillä. Opiskeltuaan lukuvuoden 1856 Vaasan Kauppakoulussa hän sai ruveta tekemään konttoritehtäviä.

Ura itsenäisenä kauppiaana kiinnosti kuitenkin yhä enemmän. Kauppiaan uralle oli haettava maistraatilta porvarin- oikeuksia ja lupaa harjoittaa koti- ja ulkomaankauppaa kaupungissa. Lupien saannin lisäksi tarvittiin kuuden ensimmäisen vuoden maksettavista veroista takuu. Carl Johan sai takaajiksi Nils Petter Åbergin ja vanhemman veljensä Fredrik Augustin. Hän joutui maksamaan myös 30 hopearuplaa Kauppayhdistyksen avustuskassalle sekä vannoa porvarinvalan. Anomus hyväksyttiin huhtikuun 28. päivänä 1862 Vaasan maistraatissa. Ajankohta oli sopiva. Uuden Vaasan rakennusjärjestys oli valmistunut vuonna 1856 ja ensimmäiset tontit myytiin nyt huutokaupalla. Uusi elinkeinovapaus, parantuneet satamaolosuhteet ja tavaroiden lisääntynyt kysyntä tiesivät kaupalle kukoistavia aikoja. Nuoren ja ahkeran miehen mahdollisuus menestyä oli hyvä.

Suomen elinkeinoelämä oli vuoteen 1850 asti tiukasti viranomaisten valvomaa. Kaupanteko sallittiin ainoastaan

kaupungeissa ja ammattikuntajärjestys teki vapaan ammatin valinnan mahdottomaksi. Kauppa, teollisuus ja käsityö keskitettiin kaupunkeihin. Kaupankäyntiä ja merenkulkua suosittiin, joten suurin osa 1800-luvun kauppayrityksistä oli kauppahuoneita, jotka tukuttain ja vähittäin harjoittivat omaa tuonti- ja vientitoimintaa ja usein myös omistivat laivoja. Vuonna 1859 kauppa ja käsityöammatit tulivat vapaiksi maaseudulla ja 1868 luovuttiin ammattikuntajärjestyksestä. Kaupassa syntyi pian tämän seurauksena kilpailua sekä työnjako. Kauppahuoneiden ei kannattanut enää myydä kaikkia tavaroita. Kauppa jakaantui yhä enemmän tavara-aloittain. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä rautakauppa oli kehittynyt niin pitkälle, että siitä muodostui yksi maamme vanhimpia erikoisaloja. Tärkeimmät rautakaupan tuotteet olivat maahantuodut rakennustarvikkeet kuten rakennustakeet ja sementti sekä maatalouden rautatuotteet; äkeet, aurat ja niittokoneet. Suuren osan kanki- ja harkkoraudasta sekä erilaisista valurautatuotteista ja työkaluista valmistivat kotimaiset rautaruukit, Pohjanmaalla mm. Kimon, Orisbergin ja Oravaisten ruukit.

Vielä 1860-luvulla kauppa- ja teollisuusyritykset olivat yhden tai kahden yhtiökumppanin omistuksessa. Lain mukaan omistajat vastasivat koko omaisuudellaan yrityksen asioista. Elinkeinoelämän kehittyminen vaati yhä suurempia pääomapanostuksia. Harvat olivat halukkaita panemaan koko omaisuutensa riskinalaiseksi uuteen yritykseen. Osakeyhtiön voidaan katsoa kehittyneen 1600ja 1700-luvulla Euroopan eri maissa perustetuista kaup13

Näkymä Hovioikeudenpuistikolta

C.J. Hartmanin siirtomaatavarakauppa

18 14

Kirjeenvaihtoa mallia 1916

Nils Petter Ă…berg

Kirsikkaviinin resepti

15 19

16

pakomppanioista. Ruotsissa osakeyhtiölaki säädettiin vuonna 1848. Suomessa se säädettiin 1864. Samalla säädettiin laki, joka mahdollisti liikepankkien perustamisen, että ne voisivat huolehtia säästövaroista ja lainata varoja elinkeinon harjoittajille.

C

. J. Hartmanin Siirtomaatavarakauppa avattiin kahden apulaisen avustuksella 2. elokuuta 1862 Hovioikeuden-puistikko 15:ssä Vaasan kauppatorin varrella. Kauppa toimi Nils Petter Åbergiltä vuokratun talon alakerrassa ja kauppiasperhe itse asui yläkerrassa. Åberg oli ostanut torin varren tontin neljä vuotta aiemmin lääninkonduktööri Ossian Långhjelmiltä, joka oli hankkinut sen huutokaupasta vuonna 1856, kun uuden Vaasan tontteja alettiin myydä.

Carl Johanin vuokraisäntä ja takaaja Nils Petter Åberg sai vuosien mittaan kokea paljon vastoinkäymisiä. Hän menetti omaisuuden Vaasan palossa 1852 ja kärsi laivamenetyksiä Krimin sodan aikana 1853–1856. Suuret luottotappiot katovuosien aikana veivät hänet lopullisesti henkilökohtaiseen konkurssiin 1869. Carl Johan osti konkurssipesältä Hovioikeudenpuistikko 15:n sekä Kirkkopuistikko 1:n kiinteistöt. Kirkkopuistikko 1 toimi tavaravarastona ja hevostallina Carl Johanin hevosille.

C. J. Hartmanin siirtomaatavarakauppa oli tyypillinen silloinen kauppahuone omine vienti- ja tuontitoimintoineen. Vienti tapahtui pääasiassa Ruotsiin ja päätuotteena oli terva. Muita viennin tuotteita olivat lähimaakunnan maalaistuotteet, rukiinsiemenet ja voi. Tuonnissa oli elintarvikkeita Venäjältä, siirtomaatavaroita ja metalliteollisuustuotteita Länsi-Euroopasta. Välityksessä oli myös kotimaisen teollisuuden tuotteita. Ensimmäisinä vuosina liikkeessä myytiin pääasiassa elintarvikkeita ja rautatakeita sekä Carl Johanin oman reseptinsä mukaan pesutuvassaan valmistamaa punssia ja likööriä. Myynti tapahtui melkein kokonaan luotolla. Laskut kirjoitettiin ja lähetettiin kerran vuodessa uudenvuoden aikaan.

Carl Johan teki luottopäätökset ja työskenteli pääosin toimistossaan. Usein hänet kuitenkin nähtiin tiskin takana auttamassa myynnissä ja joutohetkinään hän opetti henkilökunnalleen tavarantuntemusta, kirjanpitoa ja kauppatekniikkaa.

Carl Johan solmi ensimmäisenä toimintavuotenaan kiinteitä kauppasuhteita suureen osaan suomenkielisen maaseudun maakauppiaista. Kaupat olivat useimmiten vaihtokauppoja, jossa tupakkaa, olutta, paloviinaa,

kankaita ja rautatavaroita vaihdettiin tervaan, voihin ja eläviin eläimiin. Carl Johan saavutti vuonna 1863 ensimmäisen sijan elävien eläinten viennissä Vaasassa. Lähetykset sisälsivät useita satoja lehmiä, sikoja ja lampaita.

Carl Johan lopetti vientitoimintansa kokonaisuudessaan vuonna 1876, kun purjelaivojen aika oli ohi, eikä päävientituotteelle tervalle löytynyt enää markkinoita. Carl Johanilla ei ollut omia laivoja, joten siirtyminen yksinomaan tuontiin oli helppoa.

Vaasa oli 1880-luvulla kehittynyt huomattavaksi tukkukaupungiksi. Tukkukauppa oli vielä 1910-luvulle saakka suurempi Vaasassa kuin missään muussa samansuuruisessa Suomen kaupungissa. Suureksi osaksi tähän vaikutti maakauppiaitten aiheuttama kysyntä tuotteille. Enemmän maakauppiaita kuin Vaasan läänissä oli 1880-luvulla ainoastaan Turun ja Porin läänissä. Myös parantuneet viestintä- ja liikenneolosuhteet piristivät elinkeinoelämää.

O

luttuotanto kehittyi voimakkaasti Pohjanmaalla 1800-luvun loppupuolella. Carl Johan perusti oman Lahden Olutpanimo -nimisen oluttehtaan vuonna 1866 Vaasan Vetokannakselle. Ensioluet Bayersktöl ja Swenskt-öl tulivat markkinoille loppusyksystä samana vuonna. Vuonna 1867 John Lindeman tuli mukaan osakkaaksi 1/9 omistusosuudella. Nimeksi tuli samalla Lahden Olutpanimo Yhtiö. Tuotanto koostui oluesta, simasta ja kaljasta. Lindeman kuoli 1868 ja hänen osuutensa tehtaasta siirtyi leski Maria Amalia Lindemanille. Oluenpanosta vastasi mestari Johan Pettersson. Omistajat eivät puuttuneet oluttehtaan toimintoihin, vaan tehdas oli kokonaan Petterssonin hallinnassa. Tehdasta kutsuttiinkin yleisesti Petterssons Bryggeriksi. Suurin osa valmisteista myytiin maakauppiaille.

Olutpanimon myynti veti niin hyvin, että vuonna 1884 henkilökuntaa oli mestari ja 16 työntekijää. Tuotanto oli lisääntynyt ensimmäisen vuoden 90 000 pullosta 350 000 pulloon. Vuodesta 1883 oluet sai tilata jopa puhelimella, numerolla 19. Ensimmäisen puhelintilauksen teki Carl Johan itse omaan liikkeeseensä. Carl Johanilla oli oma oluttupa keskustan myymälärakennuksen takana olleessa rakennuksessa ja sisäpihalla vierastupa, jossa pitkämatkalaiset saivat ruokaa ja yöpymissijan.

Vuonna 1892 Bryggeri Aktiebolag Bock sai valmiiksi oman oluttehtaansa aivan Lahden oluttehtaan viereen.

Näiden kahden tehtaan tontti oli lohkottu samasta tontista (nykyisin Gerbyntie 14). Bockin tehtaan rakentami17

nen aivan Lahden tehtaan viereen aiheutti ongelman, kun Bockin tehdas oli hankalasti läheisen järven ja osittain Lahden oluttehtaan välissä. Carl Johan oli vetänyt aikoinaan vesijohdon järvestä tehtaalle tämän tontin läpi.

Bockilla ei katsottu vesijohtoa hyvällä, vaan johtaja John Sjödahl esitti erinäisiä vaatimuksia vesijohdon suhteen.

Carl Johan ei sietänyt vaatimuksia ja syntyi riita, johon saatiin päätös 1892, kun Carl Johan tarjosi myytäväksi koko tehdasta tontteineen Bockille. Niinpä Sjödahl osti Lahden Oluttehtaan. Osa kauppasummasta suoritettiin Bockin osakkeina, jotka kaikki tulivat Carl Johanille. Hän meni myös mukaan Bockin johtokuntaan, missä hän oli jäsenenä vuoteen 1905 saakka. Samana vuonna kävi ilmi, että Sjödahl, joka toimi myös pankinjohtajana, oli kavaltanut vuodesta 1896 lähtien merkittävästi Bockin varoja.

Hän oli tehnyt kavalluksia myös muissa yrityksissä, missä oli hallinnoissa mukana. Tuomio Sjödahlille oli 8 vuotta 9 kuukautta kuritushuonetta Turun Kakolassa ja kansalaisluottamuksen menetys neljäksi vuodeksi. Koko Bockin hallitus vaihdettiin ja toimitusjohtajaksi ja isännöitsijäksi tuli panimomestari Hjalmar Westerlund.

V

uoteen 1881 C. J. Hartmanin siirtomaatavarakaupan rautatavaroiden myynti ja valikoima olivat kasvaneet niin, että laajentaminen tuli tarpeelliseksi. Kauppa jaettiin rauta-, siirtomaatavara-, kangas- ja konjakkiosastoon. Henkilökuntaa oli 15 henkeä. Rautaosasto sai oman sisäänkäyntinsä keskelle taloa ja Jonas Åberg tuli osaston päälliköksi. Talon läntisellä puolella ollutta konjakkiosastoa hoiti rautaosaston henkilökunta ja perähuoneessa neiti Axelqvist hoiti kangasosastoa. Rautaosaston liikevaihto jatkoi kasvuaan ja ylitti vuonna 1895 kaikkien muiden osastojen yhteenlasketun liikevaihdon.

Pari vuotta tuosta myös rautatavaravaraston kirjanpitoarvo ylitti muiden varastojen kokonaisarvon ja mainoksissa C. J. Hartmanin Siirtomaatavarakaupan tilalle tuli pian C. J. Hartmanin Rautapuoti. Rautaosaston huomattavimpia tuotteita ennen vuosisadan vaihdetta oli petroli, jota kaupunki käytti katulyhdyissään.

Varsinaisen erikoistumisensa jälkeen C. J. Hartmanin Rautapuoti oli toinen Vaasaan perustetuista rautakaupoista.

Ensimmäisen oli vuonna 1880 perustanut rakennusmestari August Lassell. Lassell oli myös vuonna 1877 hankkinut Ruotsista höyryllä toimivan halkosahan, jonka hän sijoitti Kalarantaan. Hän hoiti yhdessä yhtiökumppaninsa, ruotsalaisen Albert Wisénin kanssa rautakauppaa Ran18

takatu 13:ssa ja haaraliikettä kauppatorin varrella, jonka Wisén otti osuudekseen, kun kauppiaat erosivat vuonna 1890. August Lassell teki vararikon vuonna 1899, kun häneltä jäi huonon sadon takia myymättä suuri määrä amerikkalaisia Deering-niittokoneita.

Vuoden 1865 paloviinalain nojalla kiellettiin viinan kotipoltto. Sen seurauksena syntyi monta uutta paloviinatehdasta. Luvan saaminen oli suhteellisen helppoa, kun paloviinan valmistus oli yleisen elinkeinolain alaista. Yksi polttimoista oli Hjalmar Nordgrenin perustama Vöyrinkatu 1:ssä sijainnut Pohjolan Polttimo. Nordgrenin tuotteet voittivat hopeamitalin Pariisin maailmanmessuilla. Tuotanto oli kuitenkin vaatimatonta, niinpä Nordgren ajautui vararikkoon vuonna 1882. Carl Johan sekä Yhdyspankin konttorinjohtaja Viktor Schauman, kauppiaat Toivo Nyström ja Joachim Kurtén takasivat Nordgrenin veroja, että hän sai jatkaa tuotantoaan vielä neljän seuraavan vuoden ajan kuolemaansa saakka. Tämän jälkeen Carl Johan ja Viktor Schauman ottivat konkurssipesän haltuunsa ja saivat kahden seuraavan vuoden aikana luvan valmistaa paloviinaa. Suurimmalla osalla tuotannosta maksettiin konkurssipesän velkoja. Vuonna 1888 polttimo myytiin kauppias J. E. Moelle.

Carl Johan teki tilinpäätöksiä noin joka toinen tai kolmas vuosi yhteenvetoina, eräänlaisina taseina. Tilinpito ei ollut niin tarkkaa ennen vuotta 1910 Erikin tullessa liikkeen johtoon. Ensimmäiset säilyneet taseet ovat 1880-luvulta. Vuositulos pysyi korkeana koko ajan ja taseen loppusumma ylitti ensimmäisen kerran miljoonan markan vuonna 1886. Carl Johan investoi suuren osan varoistaan uudelleen liiketoimintaan; oman pääoman osuus koko pääomasta oli vuodesta 1880 lähtien ollut yli 92 prosenttia. Carl Johan sijoitti myös osakkeisiin ja kiinteistöihin.

Suurimman osan hänen osakeomistuksistaan muodostivat osakkeet Panimo Oy Bockissa, Nordsjö Höyrylaiva Oy:ssä, Vaasan Osakepankissa, Vaasan Höyrylaiva Oy:ssä ja Vaasan Höyrymylly Oy:ssä. Hän osti kiinteistön Raastuvankatu 24, joka sittemmin 1901 myytiin Waasan Osakepankille. Perheen kesäpaikaksi hän osti Fjällgrund nimisen saaren Vaasan saaristosta. Kun Waasan telefooniyhdistys perustettiin vuonna 1882, Carl Johan merkitsi kaksi osaketta, toisen liikkeen ja toisen olutpanimon nimiin. Muutamaa vuotta myöhemmin ostettiin vielä kolmas puhelin. Hartmanin perheelle soitettiin numerolla 12 ja liikkeeseen numerolla 70.

19

L

iikeasioittensa hoitamisen lisäksi Carl Johan ehti tehdä paljon muutakin. Hän kuului Suomen Pankin Vaasan konttorin diskonttokomiteaan ja oli tilintarkastajana Waasan Osakepankissa. Hän oli perustamassa höyrylaivayhtiöitä Wasa-Nordsjö Höyrylaiva Oy, Waasan Höyrylaiva Oy ja Höyrylaivaosakeyhtiö Gustaf Wasa sekä toimi niissä myös johtokunnan jäsenenä. Hän oli vuonna 1873 perustetun Waasan Elinkorko- ja Pääomavakuutuslaitoksen perustajia ja toimi sen hallintotehtävissä 20 vuotta.

Vuonna 1897 hän oli mukana perustamassa Waasan Sokeritehdasta ja vuosina 1900–1915 hän oli Waasan Höyrymylly Oy:n johtokunnan jäsen.

Carl Johan oli myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän kuului vuodesta 1894 lähtien kaupungin vanhimpiin, ja kaupungin vanhinten muutettua kaupunginvaltuustoksi hän jatkoi valtuuston jäsenenä vuoteen 1902 saakka. Toiminnastaan Vaasan kaupan ja teollisuuden hyväksi Carl Johan sai vuonna 1889 Aleksanteri III:lta ja senaatilta kauppaneuvoksen arvonimen. Carl Johan toimi aktiivisesti kauppiasjärjestöjen johtotehtävissä. Hän oli mukana perustamassa Vaasaan suomalaista lyseota vuonna 1880 ja toimi useita vuosia sen johtokunnassa ja vanhempainneuvostossa.

Carl Johan ja Maria saivat yhdeksän lasta. Seitsemän heistä saavutti aikuisiän; pojat Viktor, Fredrik ja Erik sekä tytöt Sigrid, Gertrud, Thyra ja Eva. Viktor oli pojista vanhin. Valmistuttuaan insinööriksi Polyteknillisestä opistosta vuonna 1884 hän tuli isänsä liikkeeseen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän sairastui tuberkuloosiin ja sairauden pahetessa hän matkusti Falkenstenin parantolaan Saksaan päästäkseen lämpimämpään ilmastoon.

Sairaus ei kuitenkaan parantunut. Viktor kuoli höyrylaiva Vegan matkalla kotiin heinäkuussa 1893.

Fredrikistä tuli silmälääkäri. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi vuonna 1888 ja lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1890 hän avasi oman vastaanoton Rantakadulla.

Nuorin pojista oli Erik, syntynyt vuonna 1877. Tultuaan ylioppilaaksi Wasa Svenska Lyceumista vuonna 1897 hän jatkoi opiskelujaan Geran kauppa-akatemiassa Saksassa ja suoritettuaan tämän hän astui isänsä palvelukseen.

Vuonna 1910 Carl Johan vetäytyi liike-elämästä ja luovutti liikkeen silloin 33-vuotiaalle pojalleen Erikille. Erik sai ottaa liikkeen haltuunsa kahta velkakirjaa vastaan.

Yhteissummalla 1.050.000 markkaa hänestä tuli C. J. Hartmanin yksinomistaja. Carl Johan sai tyytyväisenä siirtyä viettämään hyvin ansaittuja vanhuudenpäiviä. Erikiltä

20

olevien saatavien lisäksi hänellä oli suuri määrä osakkeita ja pankkitalletuksia. Hän oli samana vuonna ostanut kiinteistön Rantakatu 8, johon hän nyt muutti Mariavaimoineen asumaan.

Kaikista tehtävistään Carl Johan ei kuitenkaan luopunut.

Vuoden 1910 jälkeen hän toimi vielä vähän aikaa Vaasan Höyrymylly Oy:n johtokunnan jäsenenä, Oy Waasan Telefooniyhdistyksen johtokunnan varajäsenenä ja Waasan Bibliaseuran kunniajäsenenä. Suhteitaan liikkeeseen hän ei myöskään katkaissut kokonaan; hän kiersi vanhoillakin päivillään kävelyretkillään tarkastamassa, kuinka asiat liikkeessä sujuivat.

Carl Johan ja Maria Hartman lahjoittivat Vaasan kaupungin 300-vuotispäivänä tammikuun 31. päivänä 1911 kaupungille 100.000 markkaa käytettäväksi sellaisiin tutkimuksiin, selvityksiin ja uudistushankintoihin, joista olisi käytännön höytyä kaupalle sekä maa- että meriliikenteelle.

Carl Johan Hartman saavutti 79 vuoden iän. Monivaiheinen elämä päättyi syyskuun 26. päivänä 1917.

21

22

Erik Hartman

E

rik Gustaf Hartman syntyi Vaasassa 9. tammikuuta 1877. Hän oli Carl Johanin ja Marian toiseksi nuorin yhdeksästä lapsesta. Ylioppilaaksi tultuaan Wasa Svenska Lyceumista vuonna 1897, hän jatkoi opiskeluaan Geran kauppa-akatemiassa Saksassa. Sen suoritettuaan hän meni isänsä liikkeeseen töihin. Erik olisi halunnut opiskella arkkitehdiksi, mutta jätti haaveensa isänsä kehoitukseta. C. J. Hartmanin jatkajaksi Erik ryhtyi vuonna 1910. Rakennustaiteeseen kohdistuva mielenkiinto sai aikaan sen, että hän isänsä varoituksista huolimatta päätti rakentaa uuden isomman liiketalon vanhan tilalle.

Liikerakennuksen rakennustyöt aloitettiin vuoden 1911 alussa. Liiketoiminta ei saanut kärsiä rakennustöistä, joten uusi rakennus rakennettiiin osissa. Ensimmäisen osan valmistuttua länsipäätyyn, liike siirrettiin väliaikaisesti sinne. Vanha Setterbergin suunnittelema liiketalo siirrettiin Erikin omistalle tontille Pitkäkatu 1:een. Talo sijaitsee siellä vielä tänäkin päivänä. Piirustukset vanhan talon siirtoa varten laati rakennusmestari Otto Ekman.

Keväällä vuonna 1913 uuden rakennuksen toisen osan valmistuttua, liike pääsi muuttamaan itäiseen päätyyn Hovioikeudenpuistikon ja Kauppapuistikon kulmaan.

Liikerakennuksesta kerrotaan enemmän tämän historiikin luvussa Hartmanin talo 100 vuotta.

Uudisrakennuksen kokonaiskustannukset olivat 1.487.874 markkaa. Jos rakennuskustannuksiin lasketaan vanhan kulmatalon hinta Erikin ottaessa liikkeen haltuunsa sekä talon purkaminen ja siirtäminen, tuli koko rakennusprojektin hinnaksi 1,6 miljoonaa silloista

markkaan. Erik rahoitti liiketalon rakentamisen melkein kokonaan velkapääomalla. Lainojen ottaminen osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi, kun sotavuosina inflaatio oli melkoi-nen. Maksuajat olivat tuohon aikaan niinkin pitkät kuin 50 vuotta ja korot kiinteät; 6 % ensimmäisen 20 vuoden ajan ja 5,5 % viimeisten 30 vuoden aikana. Indeksiehtoja ei käytetty lainkaan.

Liike sisustettiin amerikkalaiseen tyyliin. Jokaisen tiskin takana oli neljä riviä kattoon asti ulottuvia hyllyjä. Tavaroiden löytämiseksi oli kunkin laatikon etuosaan kiinnitetty mallikappale sen sisällöstä. Myymälähenkilökunta käytti pyörillä varustettuja tikkaita ulottuakseen ylimmille hyllyille.

Rautaosaston myyntitiski oli tuotu Amerikasta. Pöytä oli Erikin ylpeys ja sen oli aina oltava hyvin kiillotettuna. Suurien tavaroiden säilyttämiseksi oli talon alle rakennettu 1200 m²:n varastokellari ja vintillä oli 900 m²:n varastotila. Myymäläpinta-ala oli 350 m². Kaksi sähköhissiä hoiti myymälän ja varastojen väliset yhteydet. Myymälään oli pystytetty pieni köysirata, jota pitkin kauppa-apulaiset lähettivät asiakkaan maksun pienissä rahatölkeissä kassalle ja saivat takaisin kuitin ja vaihtorahan. Liiketalon varastotilojen lisäksi Erik omisti Palosaaren salmen rannalla olevat makasiinit. Niissä säilytettiin sementtiä ja koksia.

Kirkkopuistikko 1:ssä olivat rakennusraudat ja osa hevosista. Sepänkylässä oli lisäksi öljyvarasto, jossa säilytettiin öljyä, kuivia värejä ja palovaarallisia aineita.

Vuonna 1912 Vaasassa rakenteilla olevia kivitaloja Hartmanin liikerakennuksen ohella olivat esimerkiksi Ravintola Ernst sekä Hotelli Central. Keskustan kadut 23

24

25

olivat kivipäällysteiset, useimmilla talouksilla oli sähkö, mutta vain harvoilla puhelin. Katuvalaistus oli ollut useita vuosia käytössä. Kaupungissa oli 25 autoa, joista 14 oli takseina, 10 yksityiskäytössä sekä yksi kuorma-auto. Taksiautot tilattiin puhelimitse. Talvi-illan huveja olivat mm. musiikki-ilta, naamiaiset palokunnantalolla, saksalainen olutilta Sällskapsklubbenilla tai kabaree Hotelli Ernstissä.

Tai sitten käytiin jossakin kaupungin kolmesta elokuvateatterista Olympiassa, Apollo Maximissa tai Scalassa. Ne esittivät ensimmäisiä eläviä kuvia sekä dokumentteja viimeisimmistä maailmantapahtumista. Pääsiäiseksi voitiin tilata Panimo Bockin erinomaista simaa. Kesäkauden avajaisiksi Ravintola Rantapaviljonki ja Hietalahden Villa avasivat ovensa vappuna. Kesäksi varakkaat perheet muuttivat palvelusväkineen Vaasan saaristossa sijaitseviin kesäasuntoihinsa ja viettivät siellä seuraelämää pitämällä usein suuria kutsuja ja juhlia.

Wasabladetissa, joka ilmestyi joka toinen päivä, mainostettiin kesäkuukausina uutuutena soutuvenemoottori Evinrudea, jota sai tilata 2-, 2,5- tai 4-hevosvoimaisena.

Vaasassa oli useita rantakahviloita ja uimaloita, joista yksi oli Hovioikeudenpuistikon alapuolella. Kesäisin, joka keskiviikko ja lauantai, lähti Lennart Backmanin höyryalus Carl von Linné joko Härnösandiin tai Sundsvalliin. Samoin teki Gustav Swanljungin Westkusten, joka kuitenkin haaksirikkoutui miehistöineen Rönnskärin edustalla vuonna 1913. Kaupungin elämää leimasi optimismi ja vahva usko tulevaisuuteen. Kehityksen tuulet puhalsivat ja monet keksinnöt olivat käynnistäneet teknologian esiinmarssin.

Aikaisempi vakaa maatalousyhteiskunta oli muuttunut.

Virallisesti kaupungin nimi oli Nikolainkaupunki, vaikka useimmat kieltäytyivät käyttämästä sitä nimeä. Suomi oli Venäjän tsaarinvallan alainen, mutta ajatukset itsenäisestä Suomesta olivat kyteneet useita vuosia kulminoituakseen 27:nen jääkäripataljoonan maihinnousuun Vaasan ulkopuolella syystalvella 1917 ja sisällissodan puhkeamiseen.

E

nnen ensimmäistä maailmansotaa Suomen rautakauppa oli pysynyt lähes muuttumattomana 1860-luvulta lähtien. Talouselämän kehitys oli muutoinkin vakaata, suhteellisen hidasta ja hinnat pysyivät suunnilleen samalla tasolla. Sodan aiheuttama muutos taloudellisesta näkökulmasta oli rahan arvon heikkeneminen. Lisääntyneen kysynnän aiheuttamaa inflaatiota ei ennen sotaa tunnettu. Kun tavaroiden hinnat alkoivat 26

sotavuosina nousta, seurattiin tarkasti hinnanmuutoksia hinnoittelussa ja myytiin varastot tyhjiksi hyvään voittoon uskoen. Uutta kalliimpaa tavaraa ei uskallettu ostaa. Sodan uskottiin olevan lyhyt ja hintojen palautuvan nopeasti normaalille tasolle. Sodan lopulla huomattiin, että rahan arvon heikkeneminen oli suhteellisen pysyvää.

Monet kauppiaat ostivat tuolloin suuria määriä tavaroita ja viranomaisten kehotuksesta ottivat ulkomaista luottoa, toivoen, että markan arvo jälleen nousisi. Kun hinnat maailmanmarkkinoilla romahtivat vuonna 1920, tiesi se monelle yritykselle suuria tappioita, kun otetut luotot oli maksettava takaisin. Erik vältti onnekseen kurssitappiot ja saattoi todeta tehneensä jopa kurssivoittoa vuosina 1920 ja 1921.

Rautatavaroiden ja rakennustarvikkeiden tukkukauppa muodosti suuren osan liikkeen liikevaihdosta 1910- ja 1920-luvuilla. Tavaravalikoimaan kuului sementti, erilaiset kattopellit, rakennusraudat, värit ja öljyt. Alkoholin ja oluen myynti sekä kangasosasto oli lakkautettu 1900-luvun alussa. Vähittäistavarapuolella myytiin työkaluja, urheiluja taloustarvikkeita. Väriosastolla myytiin elintarvikkeista vielä tupakkaa sekä juustoa. Juustot tulivat Maanviljelijöiden meijeristä. 40 kiloa painavat juustot säilytettiin kellarissa. Ne oli käännettävä kerran viikossa, käännön yhteydessä ne kuivattiin kevyesti kostutetulla ja suolatulla juuttikankaalla. Hartmanin kuuluisan juuston kysyntä oli niin suurta, että niitä ei koskaan ennätetty säilyttää tarpeeksi pitkään tullakseen parhaimmilleen. Myynti jouduttiin lopettamaan 1930-luvun alussa, kun uusien terveydenhoitomääräysten mukaan juusto- ja värimyyntiä ei saanut enää yhdistää.

Vuonna 1917 säädettiin laki kahdeksan tunnin työpäivästä. Työpäivä C. J. Hartmanilla lyheni kahdella tunnilla. Vanhan tavan mukaan osa henkilökunnasta kuitenkin jatkoi työtään työpäivän jälkeenkin, vaikka ylitöitä ei tuohon aikaan korvattu. Inventointi oli työläs ja saattoi joskus kestää jopa kuukauden. Jokainen inventoitu erä oli kirjoitettava lapulle, niin kauan kuin inventointi oli käynnissä. Kun sitten inventoidusta erästä myytiin, oli myyty osuus vähennettävä inventointilapun saldosta. Se oli monimutkainen menetelmä varsinkin, kun kaikkia tavaroita pienimpiin nauloihin asti myytiin irtopainon mukaan. Usein jouduttiinkin tekemään ylitöitä vielä uudenvuoden aattona inventoinnin parissa.

Maahantuojien ja tukkukauppiaiden keskuudessa syntyi sodan jälkeen toivomus yhteisen ostokonttorin pe-

Erik ja Elin kävelyllä

27

rustamisesta. Itse ajatus oli syntynyt paljon aikaisemmin, mutta vasta sotavuosien taloudellisten ongelmien jälkeen päätettiin idea toteuttaa. Rautakauppiaiden yhteistoiminnan aikaansaamiseksi oli jo vuonna 1907 perustettu Suomen Rauta- ja Koneliikkeiden yhdistys. Yritettiin saada aikaan keskinäistä kilpailua ehkäiseviä sopimuksia ja suunniteltiin yhteistä ostokonttoria. Yhdistyksen toiminta tuotti hyvin vähän konkreettisia tuloksia ennen sodan alkamista. Sodan aikainen tavaran puute antoi ratkaisevan sysäyksen sellaisen keskusliikkeen perustamiselle, joka antoi rautakauppiaille paremman neuvotteluaseman ja mahdollisti edullisimpien kauppojen tekemisen. Rautakonttori perustettiin vuonna 1918. Näin rautakauppiaat saivat keskusliikkeen, joka ajan mittaan kasvoi erittäin tärkeäksi. Merkintäluetteloon, joka käsitti kaikkiaan 54 yritystä, Erik merkitsi 75 osaketta. Hän oli myös Rautakonttorin alkuperäisen hallintoneuvoston jäseniä ja toimi jäsenenä aina kuolemaansa saakka vuonna 1936.

Pohjanmaan tukkukauppiaat olivat Vaasan Kauppiasyhdistyksen aloitteesta päättäneet kokoontua Vaasaan 28. helmikuuta 1920. Kokouksessa oli mukana 47 kauppiasta. Päätettiin siirtyä kolmen kuukauden maksuajasta 30 päivään. Ehdot haluttiin saada koskemaan koko Suomea ja niin asetettiin toimikunta, joka otti yhteyttä Helsingin Kauppiasyhdistykseen. Tuloksena oli Suomen Tukkukauppiaiden Liitto, joka perustettiin 28. toukokuuta 1920.

K

un sodan taloudelliset vaikutukset olivat ohi, merkitsi 1920-luku Suomen talouselämälle voimakasta kasvua. Uudet kaupankäynti- ja tuotantomenetelmät tuottivat yrityksille suuria voittoja, jotka sijoitettiin uusiin tehtaisiin ja palkankorotuksiin. Muutoinkin 1920-luku oli kulttuuriltaan iloista ja ihmiset kokivat elävänsä jonkinlaisessa välitilassa matkalla vanhasta uuteen. C. J. Hartmanin osalta kehitys oli suhteellisen vaihtelevaa. Kahden tappiovuoden jälkeen kiinteistö, jonka kirjat Erik piti erillään liikkeen kirjoista, onnistui 1920-luvun alussa tuottamaan huomattavasti paremman vuosituloksen kuin liike. Liikkeen tilinpäätöksien näyttäessä suuria tappioita vuosina 1923 ja 1924, voitiin kiinteistön voitoilla kattaa nämä tappiot. Tilinpäätöstiedot puuttuvat koko 1910-luvulta. Todennäköisesti sisällissodan levottomina vuosina Erik katsoi parhaakseen hävittää sellaiset tiedot. Vuonna 1922 taseen loppusumma ylitti 10 miljoonan markan rajan.

Liikkeeseen hankittiin ensimmäinen auto vuonna 1922.

28

Yrityksen ensimmäinen auto.

Kuusi vuotta myöhemmin liike omisti jo kolme kuormaautoa ja kaksi henkilöautoa. Suurin osa tavaroista toimitettiin kuitenkin vielä hevoskärryillä.

Kauppamatkustajien mielestä hevosella matkustaminen oli mukavampaa ja lämpimämpää kuin autolla, vaikka auto olikin nopeampi. Muutoinkin autolla liikkuminen talvella oli mahdotonta, koska auratut tiet olivat harvinaisia. Erik itsekin piti hevoskyytiä autolla liikkumista parempana. Hän ei koskaan opetellut ajamaan autolla, vaan hänellä oli tapana liikkeen pääovelta vihellyspillillä kutsua vossikkaa, jolla hän kulki öljyvarastoilla ja makasiineilla.

Liikkeen viimeinen hevonen, Putte, myytiin Raippaluotoon 1965 ja viimeinen hevosmies Edvin Holmqvist jatkoi liikkeessä varastomiehenä.

New Yorkin pörssiromahdus lokakuussa 1929 oli näkyvin merkki maailmanlaajuisen laman alkamisesta.

Kurssien toipuminen romahdusta edeltäneelle tasolle

kesti 25 vuotta. Suomessa lama alkoi vuonna 1930 ja jatkui vuoteen 1933, eli ajallisesti se jäi melko lyhyeksi. Pahimmillaan lama oli helmikuussa 1932, jolloin työttöminä oli yli 90 000 henkeä. C. J. Hartmanin liikevaihto pysähtyi.

Monet yritykset tekivät konkurssin ja tämä aiheutti myös Erikille suuret poistot luotto- ja takaustappioina. Liikkeen tulos jäi heikoksi ja tappiota tuli vuonna 1930 kaikkiaan yli 1,5 miljoonaa markkaa. Myös muut lamavuodet olivat tappiollisia. Vuonna 1933 alkoi elpyminen. Liikevaihto lähti jälleen nousuun ja vuonna 1934 se ylitti lamaa edeltävän tasonsa.

Erik oli lamavuosina saanut lisäsyyn olla tyytyväinen kiinteistöönsä. Kiinteistön vuositulos oli jokaisena lamavuotena paitsi vuonna 1930, jolloin liikkeen tappio oli ollut ennätysmäinen, riittänyt erinomaisesti liikkeen tappioiden kattamiseen. Myös vuosina 1923 ja 1924 liikkeen tappio oli katettu kiinteistön vuokratulojen nettovoitolla.

29

Kaiken lisäksi inflaatio oli tehnyt kiinteistön pitkäaikaiset lainat erittäin edullisiksi. Päätös rakentaa liiketalo oli ollut lievästi sanottuna onnistunut.

Kilpailu kiristyi huomattavasti 1930-luvulla. Hinnoittelussa kilpailu oli niin kovaa, että Suomen Rautaja Koneliikkeiden yhdistyksessä ensimmäistä kertaa käsiteltiin ehdotuksia paikallisista hintasopimuksista tai erityisistä myyntipiireistä, kuitenkin tuloksetta.

C. J. Hartmanin suurimmat asiakkaat vuonna 1934 olivat Oy Kemi Ab, Waasan Höyrymylly Oy, Waasan Puuvillatehdas Oy, Suomen Sokeritehdas Oy ja Waasan Teknillinen Tehdas. Suurin asiakas Oy Kemi Ab osti mainittuna vuonna tavaroita 782.439 markan edestä.

Erik onnistui vuonna 1932 saamaan Svenska Kullagerfabrikenin SKF:n Suomen edustuksen. Edustus käsitti hevoskärryjen, teollisuuskoneiden ja autojen kuulalaakereiden myynnin. SKF:n ryhtyessä valmistamaan muitakin tuotteita ja C. J Hartmanin saadessa myös muiden ruotsalaisyritysten edustukset SKF:n referenssillä, asia sai yhä suuremman merkityksen.

E

rik nimitettiin Ruotsin varakonsuliksi vuonna 1918.

Kauppayrityksensä hoidon ohella hän saavutti suuren suosion useiden yhdistysten puheenjohtajana, ehkä suurimman toimiessaan Vaasan Suojeluskunnan päällikkönä. Sisällissodan aikana tehtäviä oli paljon; hautajaisia, puheita, muistomerkkien pystyttämisiä. Vaasan Suojeluskunnan päällikkönä hänestä tuli niin suosittu, että kenraali Mannerheim myöhemmin nimitti hänet Vaasan vapaudenpatsaan pystyttämistehtävän saaneen toimikunnan jäseneksi. Valitettavasti hän ei saanut nähdä työnsä tulosta. Hän kuoli muutamaa vuotta ennen vapaudenpatsaan valmistumista.

Isänmaa ja kotikaupunki olivat lähellä Erikin sydäntä.

Sen huomaa hänen pitkäaikaisesta toiminnastaan puheenjohtajana Vaasan Vapaapalokunnassa, Vaasan Kauppayhdistyksessä, Pohjanmaan Historiallisessa Museossa, Vasa-gossarna -partiolaisissa ja Vasa Segelföreningenissä. Näiden lisäksi hän oli jäsenenä useissa muissa yhdistyksissä.

Erikin talouselämään kohdistuva kiinnostus ulottui myös Vaasan ulkopuolelle. Hän omisti suuren määrän osakkeita Suomen Höyrylaiva Oy:ssä, Helsingin Osakepankissa ja Suomen Sokeri Oy:ssä ja toimiessaan näissä yhtiöissä hallintoneuvoston jäsenenä hän osasi hyvin valvoa etujaan. Omalla paikkakunnallaan hän osal-

30

listui aktiivisesti monen teollisuusyrityksen johtoon. Hän toimi Oravaisten Tehtaan, Waasan Teknillisen Tehtaan ja Waasan Sokeritehtaan johtokuntien jäsenenä ja Waasan Puuvillan, Waasan Höyrymyllyn, Waasan Saippuatehtaan, Panimo Bockin, Hiivatehdas Kronanin ja Oravaisten Mekaanisen Konepajan johtokuntien varajäsenenä. Useimmissa yrityksissä, joiden johtoon hän osallistui, hän samalla omisti huomattavan määrän osakkeita.

Erik ja Elin Bäckström menivät naimisiin vuonna 1901.

Pariskunta sai viisi lasta; pojat Lars ja Wilhelm sekä tyttäret Viola, Rose-Marie ja Linnea. Erik kuoli hyvin yllättäen lokakuun 29. päivänä 1936, 59 vuoden ikäisenä. Hän oli vaimonsa Elinin kanssa matkalla Sveitsiin, mutta sai Itämeren laivamatkan päätyttyä aivoverenvuodon, johon hän kuoli vuorokautta myöhemmin Rügen-saaren sairaalassa. Hautajaiset olivat eräät Vaasan mahtavimmista.

Vapaapalokunta, Suojeluskunta ja partiolippukunta muodostivat kunniakujan Hovioikeudenpuistikolta silloisen Grosin Kirjakaupan edestä kirkon alttarille saakka. Erilaiset yritykset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt laskivat yli 90 seppelettä Erik Hartmanin muiston kunnioittamiseksi.

Erik ja Elin Hartman.

31

Vapaapalokunnan puheenjohtajana

Lapset kuvasivat Erikiä: Hän oli luova, monipuolisesti osaava ja toimelias, lahjakas, patriarkaalinen, runoilija ja näki huumoria kaikessa.

32

a.

Suojeluskunnan päällikkönä.

Erik ja Elin kesämökillä

Wilhelm von Schwerinin muistomerkin paljastustilaisuus Oravaisissa, syyskuussa 1936

Erikin hautajaiset

33

34

Lars Hartman

L

ars Fredrik Hartman syntyi Vaasassa 2. lokakuuta 1903 Erikin ja Elinin esikoisena. Koulupoikana Lars sai kokea Suomen itsenäistymisen sekä nähdä jääkäreiden tulon Vaasaan. Lars suoritti ekonomin tutkinnon Svenska Handelshögskolanissa Helsingissä. Hän opiskeli vuoden Englannissa London School of Economicissa.

Isänsä palvelukseen kirjanpitotehtäviin Lars astui vuonna 1926. Larsista tuli liikkeen omistaja ja johtaja vuonna 1936, kun hänen isänsä yllättäen kuoli ulkomaanmatkalla.

Erikin pesänjaossa Lars sai 9/10 kaikista kiinteistöistä ja liikeyrityksestä. Nuorempi ja vielä opiskeleva veli Wilhelm sai 1/10. Pesän oikeudenmukaisen jaon aikaansaamiseksi muut sisarukset saivat kaikki arvopaperit samalla, kun Lars tuli maksuvelvolliseksi jaossa syntyneestä erotuksesta. Kuten isänsäkin Lars oli 33-vuotias ottaessaan liikkeen haltuunsa. Ja aivan kuten isää, häntäkin suostuteltiin aloittamaan työnteko liikkeessä; itse hän mieluiten olisi halunnut merikapteeniksi.

Vain muutama vuosi liikkeen haltuunoton jälkeen vuonna 1938 Lars päätti laajentaa liiketoimintaa Rovaniemelle ja Pietarsaareen. Rovaniemeltä hän osti Pohjolan Rauta Oy:n ja Pietarsaaresta Järn Ab-Rauta Oy:n osake-enemmistöt. Molempien hankintojen syynä oli omien saatavien valvonta ja varmistaminen, kuten oli myös vuonna 1942 Kokkolasta hankitun Oy Alfred Björklundin Rautakaupan osalta.

Taloudellisen nousun aika Suomessa lamavuosien jäl-

keen jatkui aina vuoteen 1939, jolloin talvisota syttyi. Tavaran puutteen ja hinnankorotusten johdosta valtio joutui määrätietoisesti säännöstelemään elinkeinoelämää.

Maailmansota raivosi jatkuvasti Euroopassa ja teki tavaroiden tuonnin mahdottomaksi, samalla kun kaikki Suomen taloudelliset ponnistelut suuntautuivat sotavahinkojen korvaamiseen. Inflaation kehitys oli vuodesta 1939 voimakas, vaikka sitä yritettiin pysäyttää sotavuosina. Lars kuitenkin myös tuolloin laajensi liikettään. Vaasan Klemettilästä ostettiin vuonna 1939 Myllykatu 18:ssa sijaitseva varastotontti, jolle rakennettiin viisikerroksinen varastorakennus. Siihen saakka varastorakennuksena toiminut Kirkkopuistikko 1 myytiin Vaasan kaupungille vuodenvaihteessa 1942–43.

C. J. Hartmanin mieshenkilökunnasta 60 % oli kutsuttu asepalvelukseen. Lars oli sodassa kompanian päällikkönä, talvisodassa JR9:ssä ja jatkosodassa JR61:ssä. Larsin ollessa rintamalla yrityksen johtajana toimi Emil Öist. Hän oli astunut firman palvelukseen jo vuonna 1920 ja edennyt ostopäälliköksi ja prokuristiksi, johtajan lähimmäksi mieheksi, kolme vuotta myöhemmin. Ennen sitä hän oli toiminut jääkärivääpelinä sisällissodassa. Tavaranpuutteesta ja säännöstelystä huolimatta Emil Öist onnistui pitämään liikevaihdon tyydyttävällä tasolla. Liike tuotti voittoa kaikkina näinä vuosina. Kiinteistö sen sijaan kärsi tappiota jatkosodan aikana johtuen korotetuista polttoainehinnoista. Talon polttoainekustannukset nousivat 35

yli kaksinkertaisiksi vuonna 1940. Yhteensä vuositulos oli kuitenkin koko ajan positiivinen.

Lars haavottui olkapäähän syyskuussa 1941 ja vietti lopun jatkosodasta esikuntaupseerina Vaasassa. Sodan loputtua syksyllä 1944 seitsemän henkilökuntaan kuuluvaa oli kaatunut. Myös Wilhelm Hartman kaatui 23 vuoden ikäisenä. Larsille veljen kaatuminen oli kova isku.

Wilhelm oli ollut harjoittelijana liikkeessä ja suunnitellut opintojensa jatkamista Handelshögskolanissa Helsingissä.

Lars olisi mielellään ottanut veljensä liikekumppanikseen.

J

atkosodan aikana kaikki Rovaniemen liikkeen tavarat evakuoitiin ja liike voitiin avata uudelleen vasta vuonna 1946. Liike ei koskaan tuottanut hyvin ja se lakkautettiin vuonna 1950. Vuonna 1942 ostettiin Kokkolasta Oy Alfred Björklundin Rautakaupan osake-enemmistö.

Myöskään Kokkolan liike ei menestynyt, vaan se myytiin 1952 Sandqvistin perheelle. Vielä vuonna 1946 vallitsi tavaranpuute ja Vaasan myymälän joulutavaroiden myyntiin koottiin vanhoja varastoon jääneitä tavaroita. Koko vintti käytiin läpi; vanhat työkalut, ruokailuvälineet, lasitavarat ja öljylamput otettiin esille, kiillotettiin ja myytiin.

Rahan arvo Suomessa vakaantui vasta vuonna 1948.

Lokakuun 6. päivänä 1950 Vaasan myymälässä riehui tulipalo, joka tuhosi täysin sisustuksen. Noin 4-5 miljoonan markan vahingot aiheuttaneen tulipalon sytytti rautaosaston tavarahyllyjen takana olevaan roskalaatikkoon huolimattomasti jätetty pellavaöljyinen trasselitukko.

Kahden vuokra-autonkuljettajan hälyttämä palokunta tuli onneksi niin nopeasti paikalle, että vain liikkeen sisustus ehti vahingoittua. Näyteikkunat särkyivät palokunnan saapumisen jälkeen. Palokunnan mukaan kolmen minuutin myöhästymisestä olisi seurauksena ollut tuhoisa vahinko, kun palo sai uutta happea ikkunoiden rikkouduttua. Nyt palo sammutettiin nopeasti. Korjauksen yhteydessä sisustus uudistettiin täysin. Erikin kauniit amerikkalaiset myymälätiskit purettiin ja heitettiin pois.

Kreuger & Tollin betonirakenteet kestivät nyt todistetusti kovia otteita. Palokunnan mukaan oli melkein uskomatonta, että myymälän betonikatto oli pysynyt ehjänä eikä päästänyt tulta leviämään toisen kerroksen toimistotiloihin. Myös talvisodan aikana betonirakenteet oli pantu koetukselle; uudenvuoden aattona 1939 oli jalkakäytävälle pudonnut sirpalepommi hajottanut kaikki julkisivun ikkunat. Talon betonirunko oli kuitenkin säilynyt täysin ehjänä.

36

Vielä 1950-luvun alussa Suomen elinkeinoelämässä oli lukuisia säännöstelyitä ja lisenssejä. C. J. Hartmanille tuontilisenssit aiheuttivat harmia. Muita saman alan tuontiliikkeitä pidettiin etuoikeutettuna ja etäisyys Helsinkiin ei parantanut asiaa. Olosuhteiden parantamiseksi ostopäällikkö Emil Öist kirjoitti lukuisia kirjeitä ja kävi useita kertoja Helsingissä. Lars katsoi ulkomaisten tuotteiden ostamisen muilta maahantuojilta suosivan tarpeetonta ja epätervettä ketjukauppaa.

Vuosi 1954 oli taas korkeasuhdanteen aikaa. Rakennuskaupalle jo vuosi 1951 merkitsi korkeasuhdannetta.

Nk. Korean korkeasuhdanne toi mukanaan kaikenlaisten rautatavaroiden vilkastuneen myynnin hinta- ja tuontisäännöstelyistä huolimatta. Rakennustarvikkeiden myynti nousi vilkkaan rakennustoiminnan ansiosta voimakkaasti. Vuonna 1960 C. J. Hartmanin nimellinen liikevaihto kasvoi melkein 140 % ja vuoden 1950 tukkuhintaindeksin mukaan melkein 80 %. Kokonaistulos oli suhteellisen hyvä koko 1950-luvun. Yritys tuotti voittoa kaikkina vuosina.

S

uomen talouselämässä alkoi uusi nousukausi 1960-luvulla. Kaupan työnjako muuttui rakenteeltaan. Samalla kun yhä enemmän kauppayrityksiä perustettiin, ottivat keskusliikkeet kasvavan määrän niin koti- kuin ulkomaisestakin tuotannosta markkinoidakseen. Välikäsien merkitys kasvoi ja samalla muodostui maahantuojan, tukkuliikkeen ja vähittäiskaupan toiminta yhä yhteneväisemmäksi. Talouselämän eri alojen ryhmittymät kasvoivat voimakkaammiksi samalla kun niiden välinen kilpailu kiristyi. Vähittäiskaupparyhmään kuuluminen oli pian välttämätöntä. Rautakonttori Oy:n myynnissä oli 1960-luvulla suurimmaksi osaksi kotimaisia tuotteita. Alun perin oli suunniteltu, että se hoitasi pelkästään ulkomaisten tuotteiden maahantuonnin ja Rautakauppojen Oy puolestaan kotimaisten tuotteiden välityksen.

Tilanne muodostui kestämättömäksi, kun kilpailtiin sekä kotimaisten että ulkomaisten tuotteiden edustuksilla.

Lopulta molemmat fuusioitiin Rautakonttori Oy -nimen saaneeksi keskusliikkeeksi 1970-luvun alussa. Lars oli toiminut Rautakonttori Oy:ssä hallintoneuvoston puheenjohtajana ja samalla Rautakauppojen Oy:n johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli ollut aktiivisimpia voimia yhdistämisen puolesta.

1960-luvulla Vaasan myymälälle pyrittiin antamaan kauppiastavaratalon leima. Taloustavaraosastoa laajen-

Sirpalepommi räjähti Hartmanin talon edessä 31.12.1939

Lars vapaalla rintamalta

Sotilaita Hovioikeudenpuistikolla 37

38

nettiin ja uusia tuotteita otettiin tavaravalikoimaan.

Liikeen sisäisiä ovia viereisiin Stålin leipomoon ja Montinin kirjakauppaan avattiin. Rakennustarvikkeiden tukkumyynnin ohella myytiin nyt saman katon alla posliinia, leivonnaisia ja kirjoja. Rautakaupan tavaravalikoima oli laaja; kaikkea lasista ja posliinista astianpesu- ja pesukoneisiin myytiin. Tietyn teeman mukainen kampanjamyynti oli ajan henkeen.

C. J. Hartmanin suurimmista asiakkaista huomaa rakennustoiminnan olleen vilkasta säännöstelytoimenpiteiden lievennyttyä 1950-luvulla. Suurimmat asiakkaat vuonna 1960 olivat Rakennusliike Högfors & Hannuksela (52,1 miljoonaa markkaa), Rakennustoimisto Konte, Vaasan kaupunki ja Rakennustoimisto E. Ehrs. Vuoden 1966 suurimmat asiakkaat olivat Vaasan Betoniasema (446.000 markkaa), Vaasan kaupunki, Rakennus Oy Tekno, Rakennustoimisto Berg & Backlund sekä Oy Wärtsilä Ab. Vaasan kaupunki on myös ollut kaikkina vuosina liikkeen huomattavimpia asiakkaita.

Lars osti 1964 kaikki Vaasan Veneveistämö Oy:n osakkeet ja C. J. Hartmanin venehalli ja perämoottoreiden korjaamo, joka oli ensimmäinen lajissaan Vaasassa, avattiin vuonna 1965. Aiemmin veneitä oli myyty urheiluosaston

39

toimesta Klemettilän varastosta. Venehalli sijaitsi Palosaaren sillan viereisellä Vidgrenin matalikolla. Paikkaan rakennettiin myös uusi varastohalli, jossa voitiin säilyttää 150 venettä talven yli.

Automaattiseen tietojenkäsittelyyn päätettiin siirtyä vuonna 1964 Larsin pojan Lars-Erikin aloitteesta. Samana vuonna perustettiin yhdessä muutamien muiden yritysten kanssa yhteinen ATK-keskus, Oy Tietobotnia Ab. ATK-järjestelmiin siirryttiin vaiheittain: varastolaskutus ja varastokirjanpito vuonna 1967, tehdaslaskutus ja myyntiraportit vuonna 1968 ja myyntireskontra vuonna 1969.

Heinäkuun 11. päivänä 1967 liiketalo oli taas tulessa.

Tällä kertaa palo oli vakavampi. Kellarivarasto tuhoutui kokonaan ja useimmat liikkeessä olleet tavarat vahingoittuivat joko tulesta, savusta tai vedestä. Tulipalo oli saanut alkunsa taimmaisesta värivarastosta, todennäköisesti pikkupojan kynttilällä leikkimisen seurauksena. Varastohenkilökunnan tuloksettomien sammutusyritysten jälkeen oli kellari ja koko myymälä evakuoitava. Palokunta tuli nopeasti paikalle saaden neljän tunnin sammutustyön jälkeen tulipalon hallintaansa. Jälkisammutustöitä jatkettiin läpi yön. Kuumuuden ja paksun savun johdosta kellarikerroksen tulipaloa oli hyvin vaikea sammuttaa. Vaasan palokunta käytti ensimmäisen kerran kevytvaahtoa sammutustyössään.

Vahingot nousivat 1,4 miljoonaan markkaan, mikä oli vuoden suurin palovahinko Suomessa. Vakuutukset kattoivat kuitenkin kaikki vahingot. Samana vuonna käyttöön otetusta ATK-järjestelmästä oli paljon hyötyä, kun vahingoittuneita tavaroita arvioitiin. Kaikissa varastoissa oli muutama kuukausi ennen paloa suoritettu inventointi ATK:ta varten ja tämän johdosta voitiin helposti saada tietoja varastoissa olleista tavaroista. Aikaisemmin se olisi ollut mahdotonta. Vakuutustarkastajat eivät aluksi ymmärtäneet, että koko varasto oli paperilla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun he näkivät ATK-tulosteen.

Henkilökunta hoiti koko raivaustyön ja suuren osan korjaustyöstä. Jotkut peruuttivat jopa lomansa voidakseen olla mukana auttamassa. Kolme päivää palon jälkeen pidettiin alennusmyynti Palosaaren sillan venehallissa ja kaupungin myymälässä. Virheettömien tavaroiden myynti puoleen hintaan sai aikaan valtavan tungoksen.

Myymälä ei ollut koskaan ollut niin tupaten täynnä sitten sodan jälkeisten joulujen. Poliiseja asetettiin sisä- ja ulkooville ja asiakkaita voitiin päästää sisään vain muutama kerrallaan.

40

Lars seuraamassa sammutustöitä

Alennusmyynti kolme päivää palon jälkeen vuonna 1967. Tavaroiden myynti puoleen hintaan sai aikaan valtavan tungoksen.

Vuonna 1964 syntyi ajatus muuttaa C. J. Hartman osakeyhtiöksi. Tähän vaikuttivat erityisesti hallinnolliset näkökohdat ja perintöverotekijät.

Kauppaja teollisuusministeriö vahvisti 4. syyskuuta 1964 Oy C. J. Hartman Ab:n yhtiöjärjestyksen. Keskusverolautakunnan kautta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hävitty valitus osoitti suoran siirtymisen yksityisestä yrityksestä osakeyhtiöksi olevan verotussyistä mahdoton. Tästä syystä allekirjoitettiin 1.1.1970 kommandiittiyhtiösopimus Larsin ja hänen lastensa välillä. Yhtiö merkittiin kaupparekisteriin nimellä Kommandiittiyhtiö Lars Hartman Kommanditbolaget.

Seuraavassa

muutosvaiheessa rekisteriviranomaiset pakottivat yhtiömiehet ottamaan yhtiön nimeksi Oy Lars Hartman Ab. Se merkittiin kaupparekisteriin 30.4.1970. Toistuvien ponnistelujen jälkeen yhtiön oikea nimi Oy C. J. Hartman Ab rekisteröitiin kaupparekisteriin 3.7.1970.

K

erskailu ja tuhlaavaiset elämäntavat olivat Larsille vieraita. Ainoa hänen käyttämänsä titteli oli kauppias. Hänelle esitettiin kauppaneuvoksen arvonimeä liikkeen 100-vuotispäiväksi, mutta Lars teki keskustelusta nopeasti lopun. Samoin kun hänelle isänsä kuoleman jälkeen tarjottiin Ruotsin varakonsulin virkaa, hän kieltäytyi.

41

Lars osallistui aktiivisesti erilaisten yritysten johtokuntiin, yhdistyksiin ja kunnallisiin lautakuntiin. Suurimmat mielenkiinnon kohteet olivat kuitenkin yhdistykset. Hän toimi puheenjohtajana peräti 23 vuotta Vasa IFK:ssa ja monta vuotta Granviks Krigsinvalidhem -säätiössä ja Vasa Segelföreningenissä. Hallituksen jäsenenä hän oli mm. Oravaisten Verkatehdas Oy:ssä, Pohjanmaan Matkatoimisto Oy:ssä, Blomberg Stevedoring Oy:ssä ja Turussa toimivassa Kutomo ja Punomo Oy:ssä, Rautakonttori Oy:ssä, Rautakauppojen Oy:ssä ja Rauta- ja Koneliikkeiden yhdistyksessä. Hän oli kaupunginhallituksen jäsenenä vuosina 1939–1945, kaupungin palolautakunnan jäsenenä 1949–1957 sekä satama- ja palolautakunnan puheenjohtajana 1957–1970. Kunniajäsen hän oli Vaasan Reserviupseerikerhossa.

Lars meni naimisiin Märta Hagertin kanssa vuonna 1929. Märta oli liikkeessä kirjeenvaihtajana, mutta joutui eroamaan tehtävästään, kun Erik ei katsonut sopivaksi poikansa tulevan vaimon olevan liikkeen palkattuna työntekijänä. Pariskunta sai kolme lasta: Solveig, Lars-Erik ja Gustaf. Kalastus ja urheilu olivat Larsille läheisiä harrastuksia ja hän vietti paljon aikaa kesämökillään Skutskärissä sekä veneellään. Lars kuoli pitkän sairauden jälkeen 66 vuoden ikäisenä 1. heinäkuuta 1970.

Lars, Gustaf ja Lars-Erik 1937.

42

47 43

44

Lars-Erik ja Gustaf Hartman

V

eljekset Lars-Erik ja Gustaf tulivat yrityksen johtoon isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1970. Yritys oli muutettu samana vuonna osakeyhtiöksi ja veljekset sanoivat jakaneensa tehtävät luonteenpiirteidensä mukaisesti. Rauhallisemmasta Lars-Erikistä tuli toimitusjohtaja ja energisemmästä Gustafista markkinointijohtaja sekä hallituksen puheenjohtaja. Vuonna 1986 työnjako muutettiin lähinnä terveydellisistä syistä, Gustafista tuli toimitusjohtaja ja Lars-Erikistä hallituksen päätoiminen puheenjohtaja. Toimiessaan toistensa esimiehinä veljesten työnjako toimi hyvin ja tasapainoisesti. Asiat, joista ei oltu samaa mieltä, pistettiin hautumaan, jolloin säästyttiin myös usein vääriltä päätöksiltä.

Lars-Erik “Peijo” syntyi 13. elokuuta 1932. Lars-Erik opiskeli kauppatieteen maisteriksi Svenska Handelshögskolanissa Helsingissä. Hän sai KHT-tilintarkastaja-arvon Börje Forsström & CO tilintarkastustoimistossa. Hän oli myös työskennellyt Oy Strömberg Ab:n palveluksessa Helsingissä. Isänsä palvelukseen Lars-Erik tuli vuonna 1958. Ensimmäisenä tehtävänään hänellä oli saatavien perintä ja palkkojen laskenta. Gustaf ”Guti” oli nuorin kolmesta lapsesta ja syntyi 21. tammikuuta 1936. Hän opiskeli diplomiekonomiksi Helsingissä ja työskenteli aluksi Oy Julius Tallberg Ab:ssa. Hän astui yrityksen palvelukseen tukkumyyjäksi vuonna 1959.

Vaikka Suomen talouselämässä elettiin nousukautta, C. J. Hartmanille suurin osa 1960-luvusta oli ollut melkein

kokonaan kehityksetöntä aikaa. Liikevaihtoa ei pystytty kasvattamaan ja kannattavuus heikkeni. Pääsyy pysähdykseen oli liiketoiminnan keskittyminen suurimmaksi osaksi Vaasaan, jonka taloudellinen merkitys läänissä oli vähentynyt, samalla kun rakennustarvikealalla kilpailu kiristyi voimakkaasti. Seinäjoen ja Kokkolan alueilla taloudellinen kasvu oli huomattava. Aikaisemmin nämä alueet oli pystytty kattamaan muutamalla kauppamatkustajalla, mutta uudet kilpailijat paikkakunnilla tekivät nyt tämän vaikeammaksi.

Kilpailutilanne ei kuitenkaan muuttunut vain paikallisella tasolla. Koko yksityisen rautakaupan osalta 1970-luku merkitsi yhä kovenevaa kilpailua markkinaosuuksista.

Rakennustarvikemyynnissä toiset kaupparyhmät olivat kasvaneet huomattaviksi kilpailijoiksi. K-rautaryhmittymä kehittyi voimakkaasti ennen kaikkea Rautia-ryhmän kustannuksella. Myös EKA, SOK ja pienemmät itsenäiset ryhmittymät kuten Majava, Värisilmä ja Mattomestarit olivat kasvaneet varteenotettaviksi kilpailijoiksi.

Ymmärrettiin pian laajenemisen olevan tarpeen markkinaosuuksien säilyttämiseksi. Lars-Erik ja Gustaf aloittivat yrityksen kehityksessä laajan kasvuvaiheen. Markkinaosuuksia alettiin vahvistaa uusilla myyntiyksiköillä Seinäjoelle, Kokkolaan, Pietarsaareen ja Kauhajoelle.

Seinäjoelta vuokrattiin vuoden 1967 lopussa osa Lakeuden Rautahaka Oy:n varastotiloista Kapernaumin teollisuusalueelta. Toiminta aloitettiin vuonna 1968.

45

Maalinsekoituskoneen ääressä.

Lakeuden Rautahaka Oy:llä oli jo tuolloin taloudellisia vaikeuksia ja se ajautui konkurssiin vuonna 1969. Konkurssipesältä ostettiin sekä tontti että rakennukset. Seinäjoen myyntiyksikkö, jonka valikoima muodostui pääosin vain rakennus- ja teollisuustarvikkeista, osoittautui pian hyvin kannattavaksi. Vuonna 1968 koko yrityksen myynti kasvoi peräti 30 %, josta kaksi kolmasosaa oli Seinäjoen myyntiyksikön aikaansaama. Nousuvuosina 1968–1970 Seinäjoen osuus kokonaismyynnistä oli puolet. Myös vuosina 1970–1986 Seinäjoen myynti muodosti keskimäärin kolmasosan yrityksen kokonaismyynnistä. Varastoa laajennettiin 2000 m3:lla vuonna 1970, jolloin Seinäjoen kaupungilta ostettiin vieressä sijainnut tontti. Sille rakennettiin teräsvarasto, tukkumyynti- ja varastohalli. Vuonna 1982 laajennettiin edelleen rakentamalla uudet varastohallit ja suurentamalla konttori- ja sosiaalitiloja. Lisäksi ostettiin vieressä sijainneet Hankkijan nk. Laborin tontti 46

ja halli vuonna 1985.

Pietarsaaressa lunastettiin Oy Telko Ab:n osuus Järn Ab - Rauta Oy:stä vuonna 1972. Yhteistyö Telkon kanssa ei ollut vastannut odotuksia. Vuodenvaihteessa 1972–1973 Järn Ab - Rauta Oy fuusioitiin Oy C. J. Hartman Ab:hen. Yrityksen omistukseen siirtyivät Choreauksenkadun liiketalo ja Pohjanlahdentien keskusvarasto. Vuonna 1974 ostettiin Oy Renlund Ab:n varastohalli Pohjanlahdentien varastoalueen naapuritontilta.

Rautakonttori Oy:n ostettua Teräs Oy:n osake-enemmistön vuonna 1982 se tarjosi Teräksen toimintoja muille Rautakonttorin osakasyrityksille. Kun Oy C.J. Hartman Ab:lla haluttiin välttää pääoman sitomista tarpeettomiin puitteisiin ja liian suurta henkilökuntaa, päätettiin ostaa vain ne toiminnot, jotka selvästi parantaisivat yrityksen kilpailukykyä. Näin Teräkseltä ostettiin Pietarsaaren Pohjanlahdentiellä sijainnut varastorakennus ja Kokkolan Terva-

Hartmanin eläkeläiset tutustumassa Seinäjoen yksikköön.

47 1970-luvulla ajettiin omalla kalustolla.

hovilla sijainnut teräsvarasto sekä Vaasassa vuokrattiin Teräksen teräshalli. Rautakonttori varmisti toiminnallaan Teräs Oy:n laajan myyntiverkoston pysymisen itsenäisen rautakaupan hallinnassa samalla kun uudelleenjärjestely toi mukanaan paremmat edellytykset kannattavuudelle jatkossa. Pietarsaaren yksikkö vastasi vuosina 1970–1986 keskimäärin 16 %:sta koko yrityksen liikevaihdosta.

Kokkolasta ostettiin Oy Ermo Ab:n tukkutoiminta Tervahovilla vuonna 1976. Tukkumyynti- ja varastotilat vuokrattiin vähittäismyyntiä jatkaneelta Ermolta. Vuokratut tilat ostettiin itselle vuonna 1980. Kilpailu Kokkolassa oli kova. Hyvän kannattavuuden ja markkinaosuuden saavuttaminen kesti huomattavasti kauemmin kuin Seinäjoella. Kymmenen ensimmäisen toimintavuotensa aikana Kokkolan yksikkö edusti kasvavaa osuutta Oy C.J. Hartman Ab:n liikevaihdosta. Toiminta alkoi vaatimattomalla 2 %:lla vuonna 1976 ja nousi vuoteen 1986 20 %:iin.

Yrityksen viides myyntiyksikkö avattiin Kauhajoella, kun ostettiin Rakennusmarket Oy:n koko osakekanta vuonna 1981. Rakennusmarketin 16 hengen henkilökunta siirtyi kokonaisuudessaan Oy C.J. Hartman Ab:n palvelukseen.

Rakennusmarket Oy:n kiinteistö Kauhajoen keskustassa ei kuulunut kauppaan. Seuraavana vuonna rakennettiin Kauhajoen keskustan ulkopuolella sijaitsevalle Aronkylän teollisuusalueelle uudet myynti- ja varastotilat. Huhtikuussa 1982 muutettiin 7000 m3:n suuruiseen varasto-, myynti- ja konttoritilat sisältävään rakennukseen. Kauhajoen yksikön myynninkehitys oli ensimmäisinä vuosina vaihtelevaa ja vastasi vuosina 1981–1986 keskimäärin 5,5 %:sta koko yrityksen liikevaihdosta.

Samoihin aikoihin siirryttiin keskitetympään tavaravalikoimaan. Huomattiin, ettei enää voitu perinteisen rautakauppiastavan mukaan myydä vähän kaikille, vaan myynti oli keskitettävä suurempiin eriin vähemmille asiakkaille. Kun kilpailu muillakin kauppa-aloilla kiristyi, keskittyminen tiettyihin asiakas- ja tuoteryhmiin oli luonnollinen. Tuotevalikoimaa kevennettiin ja syvennettiin käsittämään 50 000 nimikettä 1970-luvun loppupuolella.

Näin pyrittiin luomaan ylivoimainen valikoima niistä tuotteista, jotka muodostivat suurimman osan kokonaismyynnistä. Rakennustarvikkeet, värit ja sisustustarvikkeet muodostivat 85 % kokonaisliikevaihdosta. Vaasan myymälän talous- ja urheiluosastot lopetettiin ja siirryttiin rakennusmarket -tyyppiseen tuotevalikoimaan; työkaluihin, rakennustarvikkeisiin, mattoihin, väreihin ja tapetteihin.

Työkalujen myynti muodosti yli puolet vähittäismyyn48

nistä. Suurimmat asiakasryhmät olivat teollisuusyritykset, rakennusyritykset ja jälleenmyyjät. Vuonna 1975 yli 80 % myynnistä tapahtui näille asiakasryhmille.

Vaasassa Klemettilän keskusvarasto muodostui 1970-luvun alussa vanhanaikaiseksi ja epäkäytännölliseksi. Myynti oli enemmän kuin kaksinkertaistunut vuosina 1968–1970 ja vaati yhä suurempia varastotiloja. Klemettilän alue oli niin täyteen rakennettu, että suuret ajoneuvot eivät mahtuneet pihaan, vaan tavarat oli purettava portilla. Torin varrella olevan liiketalon ullakko- ja kellarivarastot eivät myöskään vastanneet tehokkaan varastoinnin vaatimuksia. Tavaran käsittelyyn meni turhan paljon aikaa samalla kuin raskaat tavarakuljetukset keskellä kaupunkia olivat liikenteellisesti epäkäytännöllisiä. Niinpä marraskuussa 1970 päätettiin uuden keskusvaraston sekä siihen liittyvän rakennusmarket -myymälän rakentamisesta. Vanhan Vaasan Liisanlehdosta oli jo vuonna 1969 varattu tontti Vaasan kaupungilta.

Vuonna 1972 aloitettiin rakennustyöt ja seuraavana vuonna rakennus oli valmis. Kaikki Vaasan varastot, kuljetusosasto lähettämöineen, lasittamo ja SKF-myynti siirrettiin uuteen keskusvarastoon. Rakennusmarket -myymälä sai nimekseen Hartmarket. Tukku- ja teollisuusmyynnistä siirrettiin Vanhaan Vaasaan suurin osa hitsaustarvikkeista, moottorisahoista ja mopedeista, kuulalaakereista, tiivisteistä ja paineilmatyökaluista sekä rakennustarvikkeista ja väreistä. Vaasan yksikkö, johon silloin laskettiin mukaan myös keskustan liike sekä Hartman Marina, vastasi vuosina 1970–1986 keskimäärin vajaasta puolesta koko Oy C.J. Hartman Ab:n liikevaihdosta

N

äillä muutoksilla Vaasakeskeisestä vähittäiskauppaan painottuvasta rautakaupasta Oy C.J. Hartman Ab kehittyi alan toiseksi suurin yksityinen tukkuliike koko Pohjanmaan markkina-alueella. Lähes koko 1960-luvun muuttumattomana 15–16 miljoonassa markassa pysynyt liikevaihto lähti ennennäkemättömään kasvuun ja aloitti 1970-luvulla voimakkaimman kasvuvaiheensa yhtiön historiassa. Liikevaihto kasvoi vuoden 1970 33,8 miljoonasta markasta vuoden 1980 239,6 miljoonaan markkaan eli yli 600 %. Veljekset olivat uudistaneet ja muuttaneet yrityksen totaalisesti sekä luoneet nopeammin muuttuvassa elinkeinoelämässä nykyaikaisen ja hyvinvoivan yrityksen.

Yleisesti 1980-luku merkitsi maamme rautakaupalle pysähdystä niin kasvussa kuin kannattavuudessakin.

Rakennustyรถmaalla Liisanlehdossa.

49

50

Hartmarketin avoimet ovet.

Tämä johtui suurimmaksi osaksi maamme vaatimattomasta taloudellisesta kehityksestä vähäisine investointeineen.

Tämän lisäksi vaati myös alalle 1960- ja 1970-luvuilla rakennettu ylikapasiteetti rationalisointia ja mukautumista huonompiin aikoihin. Pohjanmaan rakennustarvikekauppa kärsi kuitenkin suhdannevaihteluista vähemmän kuin muun Suomen. Oletettavasti syynä oli tiheä pienyrittäjien määrä.

Oy C.J. Hartman Ab:n osalta kehitys oli kuitenkin suhteellisen tyydyttävää. Sekä laskusuhdannevuosina 1975–1977 että pysähtyvällä 1980-luvulla kehitys oli parempaa kuin alalla muutoin. Yksi syy tähän oli laaja asiakaspohja. Toinen syy oli ne monet sisäiset toimenpiteet, mitkä tehtiin kirjanpidon, ATK:n, suunnittelun, budjetoinnin ja toimintoanalyysin puolella kannattavuutta silmällä pitäen.

ATK-järjestelmää parannettiin jatkuvasti. Vuonna 1980 siirryttiin tietojenkäsittelyssä reaaliaikaan, minkä jälkeen oli mahdollista saada mm. päivän tuoreita tilastoja sekä

Pientavaravaraston käyttöönotto.

51

välittömiä tietoja joka yksikön varastoiduista tuotteista.

Vuonna 1984 siirryttiin saapuneiden laskujen mikrokuvaukseen ja ensimmäisenä yrityksenä Suomessa mikrotietokoneperusteiseen kassajärjestelmään käteismyynnissä. Myyntivolyymin mukaan Oy C.J. Hartman Ab oli Suomen toiseksi suurin yksityinen rautakauppa vuonna 1986. Suurempi oli vain Starckjohann-Telko Oy.

M

aamme vaatimaton talouskehitys ja rakentamisen hidastuva trendi 1980-luvulla sai Lars-Erikin ja Gustafin olettamaan, että rakentamisen kasvu tulee merkittävästi hidastumaan tai jopa pysähtymään.

Rakentamisen laskevaa trendiä pidettiin tulevaisuuden uhkana ja yrityksen hyvän kasvun edelleen varmistamiseksi työn alle otettiin toisen, täydentävän liikeidean löytäminen. Lähtökohtaisesti haluttiin pysyä omassa osaamisessa eli kaupassa ja palveluissa sekä maantieteellisesti Pohjanmaalla, missä nimi oli vahva. Samanaikaisesti toivottiin toiminnalta monella toimialalla myös suhdannemuutoksia tasapainottavia vaikutuksia. Uskoa liiketoiminnan onnistuneeseen laajentamiseen toiseen toimialaan vahvisti varmasti myös kokemus siitä, kuinka hyvin vanhan liiketoiminnan kasvattaminen oli 1970-luvulla kantanut hedelmää yhtiölle maan vaatimattomasta talouskasvusta huolimatta.

Tammikuussa 1987 hankittiin näin ollen Oy Haldin Ab:n liiketoiminta Vaasassa ja Närpiössä ja yrityksestä tuli autokauppias. Tätä etablointia seurasi Oy Auto-Haro Ab:n liiketoiminnan hankinta Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa vuonna 1989 sekä Oy Veho Ab:n edustusten saaminen Vaasassa, Pietarsaaressa ja Kokkolassa vuonna 1992. Hankinnat tarkoittivat suoritettujen panostusten jälkeen yhtiön liikevaihdon, omaisuuden ja henkilökunnan tuplaamista. Uusi toimiala oli liitetty yhtiön liiketoimintaan.

1980-luvun viimeiset vuodet sekä suurin osa 1990-luvusta olivat dramaattisia aikoja sekä maamme taloudessa että yhtiössä. New Yorkin musta maanantai 19.10.1987 oli lähtölaukaus. Suomessa vallitsi rahan ylitarjonnasta ja saannin helppoudesta johtuva ns. kasinotalous johtaen mm. inflaatioon, spekulaatioon, tavarapulaan ja ylivahvaan markkaan. Teollisuuden kilpailukyky heikkeni voimakkaasti ylivahvasta markasta johtuen ja vienti Neuvostoliittoon pysähtyi. Paperiteollisuus kärsi pahasta ylituotannosta ja työttömyys nousi kaikilla aloilla nopeasti.

Rakennusalan työttömyys vuonna 1994 oli lähes 40 %.

52

Maahan iski pankkikriisi, markka jouduttiin devalvoimaan sekä 1991 että 1992. Monen yhtiön kaikkien aikojen parhaista vuosista 1989 ja 1990 ajauduttiin nopeasti syvään lamaan, josta toipuminen tulisi viemään suurimman osan 1990-luvusta. Yhtiön henkilöstöä, joka autokaupan laajennusten myötä oli kasvanut neljään sataan, jouduttiin vähentämään sadalla muutaman vuoden aikana.

Lars-Erik kuoli aivoverenvuotoon 3.11.1989, vain 57-vuotiaana. Vuodenvaihteessa Gustaf päätti sen seurauksena siirtyä kokopäivätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi ja nimittää Leif Backin yhtiön toimitusjohtajaksi. Leif toimi silloin varatoimitusjohtajana vastaten yhtiön taloushallinnosta ja oli astunut yhtiön palvelukseen vuonna 1984. Björn Hartman, joka elokuussa 1989 oli aloittanut yhtiössä controllerina, sai vastatakseen taloushallinnon. Kolme vuotta myöhemmin, 1992, aloitti myös Björnin veli Niclas perheyhtiössä autokaupan markkinointivastuullisena.

Autokauppatoimiala ei kuitenkaan koskaan kantanut todellista hedelmää yhtiölle. Huomattiin myös, ettei maan rakentaminen eikä rautakauppa pysähtynyt tai taantunutkaan odotetulla tavalla. Itse asiassa osoittautuisi, että lisääntyvän elintason ja talouskasvun myötä rautakaupasta kehittyisi yksi parhaita kasvulukuja osoittava toimiala 2000-luvun aikana. Eikä uudella toimialalla ollut yhtään suhdannemuutoksia tasapainottavia vaikutuksia, kasinotalouden jälkeisillä 1990-luvun alkuvuosien lamassa molemmat toimialat rämpivät yhtä syvällä.

L

ars-Erik oli vuonna 1955 mennyt naimisiin Ing-Maj Vistbackan kanssa. Perheeseen syntyi kaksi lasta, tytär Gerd ja poika Fred-Erik. Gustaf puolestaan oli vuonna 1959 avioitunut Anita Stoorin kanssa. Hekin

saivat kaksi lasta, pojat Björn ja Niclas. Sekä Lars-Erik että Gustaf olivat aktiivisia vaikuttajia yrityselämässä myös oman yrityksensä ulkopuolella sekä yhteiskunnassa. LarsErik toimi useita vuosia Rautakonttori Oy:n, Tukkukauppojen Oy:n ja Vakuutusosakeyhtiö Fennian hallituksissa ja hallintoneuvostoissa sekä Vaasan Kauppakillassa, Juniorikauppakamarissa, Vaasan Kauppakamarissa ja Keskuskauppakamarissa. Gustaf toimi myös Tukkukauppojen Oy:n hallintoneuvostossa ja Tukorautia Oy:n hallituksessa sekä mm. KWH-konsernin, Swanljungin säätiön, Schaumanin säätiön ja Vaasan Kauppakamarin hallitustehtävissä.

53

Hallitus vasemmalta Bjรถrn Hartman, Kurt Betlehem, Jennifer Hartman , Mikael Eklund, Henrik Hรถglund ja Niclas Hartman.

54

Viides sukupolvi

H

artmanin modernin ajan strateginen kehitys voidaan käytännössä kiteyttää kahteen vaiheeseen, voimakkaaseen strategiseen panostukseen autokauppaan täysin uutena toimialana rautakaupan rinnalle 1980–90-luvuilla sekä sen jälkeiseen paluuseen ”juurille” ja rautakauppaan yrityksen ainoana strategisena panostusalueena 2000-luvulta eteenpäin. Molempien vaiheiden syynä oli jatkuvan ja kannattavan kasvun hakeminen.

Autokauppaan oli panostettu hyvin määrätietoisesti alusta lähtien, minkä seurauksena siitä oli kehittynyt yhtiölle yhtä suuri toimiala rautakaupan rinnalle 1990-luvun lopussa. Panostuksista huolimatta se ei kuitenkaan koskaan kantanut todellista hedelmää ja sen vuoksi vuosituhannen vaihteesta tuli vakavaa strategisen analyysin ja vastausten etsimisen aikaa. Oliko strategia vai sen toteutus ollut virheellinen, vai oliko vastaus muualla?

Björn Hartman valittiin toimitusjohtajaksi 1.1.2000.

Leif Back jatkoi varatoimitusjohtajana. Luotiin uusi konsernistrategia, jossa yhtenä asiana päätettiin keskittää enemmän resursseja yhtiön rautakauppaan. Autokauppatoiminnan ongelmilla ja yhä vaativammilla kehitystoimenpiteillä oli nimittäin myös ollut hidastava vaikutus yhtiön rautakauppatoiminnan kehitykseen. Autokauppa vei käytännössä liikaa etenkin henkisiä resursseja rautakaupan kustannuksella. Lisäksi todettiin, että ongelmal-

lisista toimialoista on hankkiuduttava eroon, jos niitä ei pysty merkittävästi kehittämään nykyisestä. Yhtiön toimialat yhtiöitettiin samalla erillisiksi osakeyhtiöiksi.

Vuonna 2002 myytiin tämän seurauksena yhtiön kuorma-autotoiminta kahdessa vaiheessa, ensin pohjoinen toiminta Wetterille ja eteläinen toiminta Seinäjoen Käyttöautolle. Seuraavana vuonna oli vuorossa henkilöautotoiminta, joka toteutettiin MBO-kauppana henkilöautokaupan johtajaksi muutama vuosi ennen sitä palkatun Pertti Piggin perustamalle Autotalo Mobila Oy:lle. Hartmanin ura autokauppiaana oli päättynyt.

Yhteensä 16 vuotta kestänyttä vierailua autokaupassa voidaan pitää oppituntina siitä, kuinka vaikeaa laajentaminen uudelle toimialalle voi olla, huolimatta vanhan toimialan menestyksestä ja siitä, ettei kukaan uskonutkaan uuden toimialan olevan helppo. Uudesta tulemisesta rautakaupassa tuli myöhemmin hyvä oppitunti siitä, kuinka paljon uutta haettavaa voi vanhalta toimialalta olla vanhalle toimijalle kehittämällä omaa toimintaa, ja kuinka paljon paremmin toimiala tulisi kasvamaan, poiketen täysin kaikista omista ennakko-odotuksista.

Rautakauppatoimialalla käynnistettiin sekä vanhan että uuden liiketoiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen keskittyvä kehitysohjelma. Kehityksen perusta luotiin toimintafilosofian, toimintatavan ja toiminnan organisoinnin uudistamisella. Yhtiön tarjonnan ja palveluiden sekä 55

ylipäänsä uuden liiketoiminnan kehittämiselle annettiin suuri painoarvo. Kauppapaikat uudistettiin, Vaasan ja Pietarsaaren vuonna 2004, Seinäjoen vuonna 2005 ja Kokkolan vuonna 2006, jonka yhteydessä hankittiin myös viereisellä tontilla oleva kiinteistö. Yhtiön kauppapaikkaverkostoon voitiin vuonna 2005 liittää yksi uusi kauppapaikka, kun laajennuttiin Tampereelle.

Vuonna 2005 avattiin siis Tampereen Hankkion teollisuusalueelle yhtiön viides nykyinen kauppapaikka. Ensimmäisinä vuosina luotiin kauppapaikan myynnillinen perusta pääosin rakennustarvike- ja osittain sisustustarvikemyynnillä. Sen jälkeen toimintaa on laajennettu myös teollisuustarvike- ja Hartman Koti-myyntiin. Tampereen toiminnan volyymi on viiden ensimmäisen toimintavuoden aikana kasvanut voimakkaasti.

Hartman Koti on 2000-luvulla vuosi vuodelta kasvanut yhä merkittävämmäksi liiketoiminnaksi yhtiölle. Pienimuotoisesta 1990-luvun lopussa syntyneestä ideasta on käytännössä kehittynyt 200 omakotitaloa vuodessa tuottava talotuotanto. Tätä nykyä konsepti sisältää kaiken suunnittelusta aina viittä vaille valmiiseen taloon. Vuoden 2011 Tähtikotimallistossa on 31 erilaista talomallia.

Yhtenä osana kauppapaikkauudistuksia päätettiin vuon-

na 2004 tehdä paluu venekauppaan, kun yhtiölle tarjottiin Yamahan ja Yamarinin edustus Vaasassa. Nähtiin sekä itse venekaupassa mahdollisuuksia alueella että synergiaa kauppapaikan kanssa, kun sopimuksen seurauksena voitiin perustaa vapaa-aikaosasto Vaasan kauppapaikkaan ja sillä kasvattaa kauppapaikan tarjontaa. Vapaa-aikayksikön tarjonta on sen jälkeen kasvanut mm. Buster, Rönnqvist, Anytec, Kewatec, Suvi ja Finnmaster -merkkisillä veneillä sekä Yamahan moottorikelkoilla ja mönkijöillä ja näihin kuuluvilla tarvikkeilla.

Toimintatavan ja toiminnan organisoinnin osalta päätettiin siirtyä myyntilinjaorganisaatioon vuoden 2008 alusta, mikä käytännössä tarkoitti siihenastisen konttoriorganisaation päättymistä. Syynä oli toisaalta tarve pystyä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja toivomuksiin entistä paremmin, ja toisaalta halu pystyä hyödyntämään markkinoilla olevia mahdollisuuksia entistä tehokkaammin.

Konttoriorganisaatio ei tarjonnut enää kumpaankaan asiaan riittävästi edellytyksiä, mutta siirtymällä linjaorganisaatioon oli mahdollista syventää koko organisaation osaamista ja kohdistaa panostukset mahdollisuuksiin entistä tehokkaammin.

Toiminnan organisointi toteutettiin siten, että liiketoiminta

Yksi Hartman Kodin suosituimpia talomalleja on Timanttikoti.

Vapaa-ajan osaston uusin venemerkki on Buster.

56

Yrityksen johtoryhmä vuonna 2011: Björn Hartman, Pekka Kultanen, Jari Pienkuukka ja Kimmo Mansikkaviita.

jaettiin kahteen liiketoiminta-alueeseen, Rakentaminen & Sisustaminen ja Teollisuus, sekä yhteen palvelufunktioon, Logistiikka ja kiinteistöt. Rakentamisen & Sisustamisen liiketoiminta-alueessa muodostettiin tulosyksiköt Yritysja myymälämyynti, Hartman Koti ja Hartman Wood, sekä Teollisuuden liiketoiminta-alueessa tulosyksiköt Teräsmyynti, ProPartner- ja myymälämyynti, Hartman Clean ja Teollisuusmaalimyynti. Näiden lisäksi myös Vapaa-aika on itsenäinen tulosyksikkö. Rakentamisen & Sisustamisen liiketoiminta-alueen myyntijohtajaksi nimitettiin Kimmo Mansikkaviita, Teollisuuden liiketoiminta-alueen myyntijohtajaksi Pekka Kultanen ja logistiikkajohtajaksi Jari Pienkuukka. Yhdessä Björn Hartmanin kanssa nämä muodostavat nykyisen johtoryhmän.

Yhtenä seurauksena linjaorganisaatioon siirtymisen tarjoamista mahdollisuuksista päätettiin keskittää teräksen varastointi ja logistiikka Härmässä sijaitsevaan jakeluvarastoon vuonna 2010. Keskittäminen mahdollisti selvästi laajemman ja syvemmän valikoiman pitämisen, edullisemman hankinnan ja tehokkaamman logistiikan. Keskittämisen vaikutukset yhtiön teräskauppaan ovat olleet erittäin hyviä.

Toinen seuraus linjaorganisaatioon siirtymisestä ja samalla hyvä esimerkki niin organisaation syventyneestä osaamisesta kuin markkinoiden mahdollisuuksien tehokkaammasta hyödyntämisestäkin oli voimakkaampi panostaminen puupohjaisten levyjen myyntiin ja sen kautta myös levytuonnin käynnistäminen vuonna 2009. Samassa 57

Yhtiön myynnillisesti suurin tuoteryhmä on nykyään puutavara.

58

yhteydessä avattiin Turkuun varasto maahantuotujen tuotteiden varastointia ja jatkojalostamista varten. Puupohjaisista levyistä on sen myötä tullut yhä merkittävämpi tuoteryhmä yhtiön rakennustarviketarjonnassa.

Käytännössä kaikki yhtiön liiketoiminnan osa-alueet ovat hyötyneet linjaorganisaatioon siirtymisestä. Yksi hyvä esimerkki on yhtiön puutavarakauppa eli Hartman Wood, jolle linjamainen toiminta on tarkoittanut selvästi parempia edellytyksiä kehittää puutavaran vientiä, tuontia ja kotimaan kauppaa.

Yrityksen strategiamuutoksen ja rautakauppatoimialalle paluun lopputulos on ollut hyvä. Kaikkina muutoksen jälkeisinä vuosina yrityksen kasvu on ollut markkinoiden kasvua suurempi ja kannattavuuskehitys taas selvästi ylittänyt kehitysohjelmassa asetetut tavoitteet ja odotukset. Tämän seurauksena yrityksen rooli maamme rautakaupassa on myös merkittävästi vahvistunut. Yhtiön liikevaihto, joka vuonna 2002 oli 90 miljoonaa euroa, on siitä kaksinkertaistunut vuoteen 2011 mennessä.

Myös maamme rautakauppa on muuttunut. Se on Euroopan rajojen avautumisen, yhteisen valuutan, kansainvälistymisen, globalisoinnin ja monen muun seikan tahdittamana käynyt läpi merkittäviä muutoksia viimeisten vuosien aikana, ja kuten aina, sisältäen sekä haasteita että mahdollisuuksia. Kilpailu muuttaa muotoa ja on kiristynyt sekä uusien toimijoiden kautta että läheisiltä toimialoilta samalla kun maantieteelliset ja toiminnalliset rajat ja rajoitukset omastakin näkövinkkelistä menettävät merkitystään. Asiakkaiden tarpeet ja odotukset asettavat yhä suurempia vaatimuksia osaamisen, tarjonnan ja palveluiden leveyden, syvyyden ja laadun suhteen.

Kaikki tämä on myös vaikuttanut yrityksen toiminnan suuntaamiseen ja käytännössä yhtiö on viime vuosina kulkenut pitkän matkan perinteisestä rautakaupasta siihen, jota lähinnä tänä päivänä voidaan kiteyttää aktiivisena tavaroiden ja palveluiden välittäjänä ja tarjoajana sekä tukuittain että vähittäin niin rakentamisessa kuin sisustamisessa, kaupassa, teollisuudessa ja puutavarassakin.

Ja matka jatkuu.

59

60

Perheyrittäjyys

61

62

P

erheyritystä ei ole virallisesti määritelty, mutta esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeriö on määritellyt perheyrityksen seuraavasti (Perheyrittäjyys, KTM julkaisuja 16/2005): ”Äänivaltaenemmistö on yrityksen perustaneilla henkilöllä tai heidän lähiomaisillaan.

Vähintään yksi suvun tai perheen edustaja on mukana yrityksen toiminnassa, johdossa tai hallinnossa. Mikäli yritys on listattu, suvulla on 25 %:n osuus yhtiön osakkeiden tuottamasta äänivallasta”. Perheyritys määritellään usein myös tarkemmalla tasolla ja määritelmiä on useita erilaisia. Usein perheyrityksen määritelmään lisätään myös vaatimus, että yrityksessä on tehty ainakin yksi sukupolvenvaihdos. 1960-luvulta lähtien on kokonaan oma tutkijakunta yrittänyt määritellä perheyritystä, mutta koska perheyritykset ovat iältään, kooltaan ja tavoitteiltaan hyvin erilaisia, tehtävä on haasteellinen. Yleisesti kuitenkin määritelmissä ovat edustettuina johtajuuden, omistajuuden ja sukupolvien väliset näkökulmat. Oy C.J. Hartman Ab täyttää perheyritysmääritelmien kaikki kriteerit kaikkien perheyritysmääritelmien osalta. Yritys on kokonaisuudessaan saman suvun hallussa jo viidennessä sukupolvessa.

Sukupolvenvaihdoksessa yrityksen osakkeet, johtajuus ja liiketoimintaosaaminen pyritään siirtämään seuraavalle sukupolvelle. Perinteisesti sukupolvenvaihdoksessa perheyritys on siirtynyt isältä vanhimmalle pojalle.

63

O

y C.J. Hartman Ab:n sukupolvenvaihdokset ovat kolmanteen polveen menneet omistajan pojalle, ei kuitenkaan aina vanhimmalle. Hartmanin neljännestä polvesta alkaen omistus on siirtynyt osakepohjaiseksi ja omasta suvusta on löytynyt edelleen kiinnostusta omistukseen, hallintoon ja johtoon.

Nykyään sukupolvenvaihdos on perheyritykselle haasteellinen muun muassa verotuksen, oikeudellisten syiden tai jatkajan puuttumisen vuoksi. Tämän päivän nuorilla on useita kouluttautumis- ja ammatinvalintamahdollisuuksia ja välttämättä ei taivuta enää kovin helposti ammattiin, joka ehkä ei ole itselle se kaikkein mieluisin. Oy C.J. Hartman Ab:n edellisillä jatkajilla on myös ollut jossain määrin haaveissaan oman perheyrityksen ulkopuolella olevan ammatin luominen. Haluttiin merikapteeniksi, arkkitehdiksi tai metsänhoitajiksi. Lopulta valittiin kuitenkin perheyrittäjyys tai taivuttiin isän tahtoon ja hoidettiin yritys eteenpäin sitä edelleen kehittäen ja kasvattaen. Ja sen lopputuloksena yritys on kaikkien määritelmien osalta edelleen perheyritys, jossa jokainen jatkava sukupolvi on tuonut oman lisänsä yritykseen.

Yrityksen perustaja, Carl Johan, siirtyi viettämään hyvin ansaittuja vanhuudenpäiviä 72-vuotiaana. Eläkettä ei vielä silloin tunnettu. Ensimmäisessä sukupolvenvaihdoksessa perheen nuorin poika Erik otti liikkeen haltuunsa 33-vuotiaana. Vanhin pojista Viktor oli työskennellyt isänsä yrityksessä lähes kymmenen vuotta, mutta sairastui tuberkuloosiin ja menehtyi vuonna 1893. Toiseksi vanhin pojista, Fredrik, oli menestyvä silmälääkäri, jolla oli vastaanotto Vaasassa Kirkkopuistikko 1:ssä. Tytärten piti Carl Johanin ja ajan mukaisesti mennä naimisiin, tuoda sukuun hyvä vävy ja hoitaa koti ja lapset.

Seuraava sukupolvenvaihdos tapahtui äkillisesti Erikin menehdyttyä ulkomaan matkallaan yllättäen vuonna 1936. Erikin lapsista vanhin poika, Lars, otti liikkeen haltuunsa. Hänkin oli silloin, kuten isänsä aikoinaan, 33-vuotias. Larsin lisäksi jatkajaksi piti tulla nuorin poika Wilhelm, mutta hän kaatui jatkosodassa vuonna 1942. Neljännen sukupolvenvaihdoksen aikaan liike muutettiin osakeyhtiöksi. Larsin kuoltua liikkeen omistus siirtyi hänen kolmelle lapselleen. Pojista vanhin Lars-Erik nimitettiin toimitusjohtajaksi ja Gustaf hallituksen puheenjohtajaksi, myöhemmin osat vaihtuivat toisinpäin. Lars-Erik kuoli turhan aikaisin vuonna 1989. Gustaf jatkoi yrityksen luotsaajana aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 2000.

Gustafin kaksi lasta jatkoivat yrityksen palveluksessa, 64

joista vanhempi Björn toimii tänä päivänä Oy C.J. Hartman Ab:n ja Hartman Rauta Oy:n toimitusjohtajana ja nuorempi Niclas vastaa venekaupasta sekä Hartmanin taloa hallinnoivasta Oy Hartman Invest Ab:sta. Molemmat ovat myös yhtiöiden hallituksissa. Heidän lisäkseen hallituksissa ovat Henrik Höglund puheenjohtajana, Kurt Betlehem ja Mikael Eklund. Omistajien intressien tasapuolisen valvomisen takia halutaan pitää hallituksen ulkopuolisia jäseniä enemmistössä.

Perheyrityksen pääomistajia ovat neljä serkusta, Gustafin lapset Björn ja Niclas Hartman sekä Lars-Erikin lapset Gerd Löfmark ja Fred-Erik Hartman.

Solveig, Gustaf ja Lars-Erik

Kolme sukupolvea.

65

P

erheyritysten maailmankokouksessa vuonna 2002 Paavo Lipponen totesi puheessaan, että Suomi ei olisi voinut nousta menestyväksi taloudeksi ilman vahvoja yrittäjiä ja yrittäjäsukuja. Perheyritysten sitoutuminen maan kehittämiseen on ollut ratkaisevassa asemassa useassa yhteydessä. Suomen vanhimpia perheyrityksiä ovat mm. Rettig (1762), Lindström (1842), Paulig (1876) ja Berner (1883). Monet tärkeät suvut ovat toimineet puunjalostusteollisuuden parissa. Palvelu- ja kuljetusalojen perheyritykset lähtivät kasvuun jo yli 150 vuotta sitten.

Perustamisvuodet kertovat, että meillä on perheyrityksissä perinteitä ja jatkuvuutta. Ne liittyvät omistamiseen ja kykyyn siirtää vastuu ja perinteet polvesta polveen.

Perheyritykset ovat olennainen osa historiaamme. Perheyritykset ovat myös omilla paikkakunnillaan merkittäviä, koska omistajat eivät helposti vaihda asuinpaikkaa ja yrityksen kotipaikka näin ollen pysyy yleensä siellä, minne se on perustettu.

Perheyritysten liiton mukaan Euroopassa perheyritysten osuus kaikista yrityksistä vaihtelee 60 %:sta 93 %:iin.

Yhdysvalloissa perheyritysten osuus on noin 95 % ja Keski- ja Etelä-Amerikassa 65 %. Aasian maista on vähemmän tutkittua tietoa. Japanista löytyy kuitenkin yksi maailman vanhimmista perheyrityksistä, Kylpylähotelli Houshi, jonka kerrotaan olevan noin 1300-vuotias. Jokaisella alkavalla yrityksellä on mahdollisuus olla menestyvä perheyritys, joka jatkaa vuosikymmeniä ja -satoja eteenpäin sukupolvenvaihdoksien myötä. Suomessa kuitenkin arviolta vain puolet aloittavista yrityksistä jatkaa viittä vuotta pidemmälle.

Kalevi Tourusen tekemän työ- ja elinkeinoministeriön julkaisun mukaan Suomen kaikista suurista yrityksistä (henkilöstö yli 250) 30 % oli perheyrityksiä. Kaikista keskisuurista yrityksistä (henkilöstö 50–250) perheyrityksiä oli 46 % ja vähintään yhden palkatun henkilön pienistä yrityksistä 74 % oli perheyrityksiä. Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisussa nousikin esille, että perheyritysten halu ja mahdollisuus kasvaa ja menestyä pitäisi varmistaa vuosikymmenestä toiseen ja sitä kautta myötavaikuttaa maamme talouden ja työllisyyden kasvuun.

Kauppalehti (27.6.1979) julkaisi artikkelissaan ”Kymmenen kuolemansyntiä perheyhtiöiden turma” sveitsiläisen perheyrityksen Lindt & Sprünglin pääjohtaja Rudolph R. Sprünglin analyysin tyypillisistä virheistä, joita perheyrityksissä tehdään. Asiat olivat sellaisia, joita myös muu hyvä liiketapa edellyttää menestyvän yrityksen hoi-

66

Lars venehallin avajaisissa.

Lars ja Märtha lasten ja lastenlasten ympäröiminä vuonna 1960.

dossa. Kymmenen sääntöä olivat: perheen ja yrityksen etuja ei sovi sekoittaa keskenään; pitää tuntea ero voiton maksimoinnin ja soveliaan voiton välillä; pitää olla oikea suhde itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen; yrityksessä aktiivisesti mukana olevien perheenjäsenten pitää tehdä lujasti töitä; tilinpäätös pitää tehdä rehellisesti ja huomioida verot oikealla tavalla; pitää olla selvästi määritellyt tavoitteet; ei saa antaa itsensä liukua jälki- ja omarahoitusaukkoihin; ei saa laiminlyödä koulutusta ja pysyvää jatkokoulutusta; ei saa tuhlata voimiaan; pitää ratkaista vallan perimys.

J

o viime vuosisadan alussa C. J. Hartman kertoi mainoksissaan olevansa paikkakunnan vanhin rautakauppa. Tänä päivänä Oy C. J. Hartman Ab on yksi Suomen vanhimmista perheyrityksistä ja eipä kaikista muistakaan Suomen yrityksistä ole yltänyt yli 150-vuotiaaksi kuin kymmenkunta. Yrityksen ikä tuo mukanaan osaamisen ja

kokemuksen tuoman kunnioituksen. Erityisesti perheyrityksessä arvostus edellisten sukupolvien työlle tuo mukanaan tahtotilan hoitaa yritys heidän luomiensa arvojen mukaisesti. Hartmanin talon historiaa huokuva ilmapiiri on omiaan luomaan kunnioitusta, kun vanhat herrat katselevat sei-niltä nykyajan menoa.

Hartmanilla sukuun kuuluneen on täytynyt näyttää osaamisensa ennen kuin on päässyt yritykseen vakituisesti töihin. Suvun lapset ovat yleensä aloittaneet työelämässä tulemalla perheyritykseen kesätöihin. Yleensä perheyrityksiä moititaan suvun omien lasten hellimisestä, mutta Hartmanilla asia on ollut pikemminkin päinvastoin: on kannettu tiiliä rakennuksella 13-vuotiaana, oltu rakennuksilla juoksupoikana, pesty veneitä, siivottu arkistoja ja mapitettu. Kun sitten tosissaan joku nuorista on halunnut yrityksen toimintaan mukaan, on mukaantuloa tuettu kaikin tavoin.

Nykyään suvun nuorille on järjestetty junioriohjelma, 67

jossa syvennytään omistamisen ja yrittämisen kysymyksiin ja informoidaan yrityksen toiminnasta ja kehityksestä. Ohjelman mukaan omistajien nuorilla on myös mahdollisuus halutessaan osallistua hallituksen toimintaan varajäsenenä. Tavoitteena on tehdä yrityksen tulevista omistajista mahdollisimman hyviä sellaisia sekä herättää kiinnostusta perheyrittäjyydestä ja yrityksen eteenpäin viemisestä. Mitä jokainen sitten valitsee ammatikseen, on jokaisen oma asia.

Itsenäisyys ja riippumattomuus, perinteen jatkaminen ja mahdollisuus vaurastumiseen kannustavat perheyrittäjyyteen. Tutkimustulos on Perheyritysten liitto ry:n Perheyritysbarometrin mukaan (Helsinki, 2010) säilynyt samana viime vuosien aikana. Vuonna 2010 yhä useampi perheyritys koki perinteen jatkamisen kannustavan perheyrittämiseen. Yrityksen koon tai toimialojen suhteen vastauksissa ei ollut eroja. Verotus, taloudellinen riski ja sukupolvenvaihdokseen liittyvät ongelmat taasen hankaloittavat eniten perheyrittäjyyttä.

Perheen tai suvun nimen esiintyminen yrityksen nimessä tai tärkeimmissä tuotteissa koetaan hyvin tärkeäksi ja kunnioitettavaksi asiaksi. (Esimerkkejä perheyrityksistä, Perheyritysten liiton Internet-sivut). Näin koetaan myös Hartmanilla. Osakeyhtiöksi muuttamisen vaiheessa oli vaikeuksia saada rekisteröityä nimi Oy C. J. Hartman Ab. Nimi koettiin perheessä voimakkaasti ainoaksi oikeaksi yrityksen nimeksi, koska se oli ollut alkuperäinen Carl Johanin liikkeen nimi. Jostain syystä rekisteriviranomaiset olisivat halunneet yrityksen nimeksi pakosta Oy Lars Hartman Ab. Asiasta käytiin kovaa kädenvääntöä ja Lars Hartman ennätti valitettavasti kuolla kaksi päivää ennen, näkemättä, että vihdoin oikea nimi saatiin rekisteröidyksi.

Nimi ja sen sisältämä historia ja identiteetti luovat vahvan pohjan Hartmanille perhe-yrityksenä.

Emil Öist, C. J. Hartmanin prokuristi, pohti 40-palvelusvuotispäivän haastattelussaan vuonna 1960, että mikä saa henkilön palvelemaan samalla alalla ja samassa perheyrityksessä 40 vuotta. Hän katsoi, että olennaisin asia on tunne, että yrityksen johto arvostaa yksilön saavutuksia henkilökohtaisesti ja avoimesti. Palkkaa, työympäristöä ja hyviä työkavereita ei sovi aliarvioida, mutta pitkällä tähtäimellä saa suuren merkityksen suhde, minkä yrityksen johto saa luotua alaisiinsa. Hartmanin työntekijät ovat kautta aikain kertoneet tuntevansa olevansa mukana isossa perheessä työskennellessään Hartmanilla.

Myös perheyrityksille tyypillinen johdon tarkkaavainen 68

omistajuus ja vastuullisuus ovat havaittavissa yrityksessä ja se luo turvaa ja jatkuvuuden tuntua työntekijöihin sekä myös liikekumppaneihin. Hartmanilla on aina näkynyt myös perheyritykselle tunnistettu dynaaminen ja moderni johtaminen sekä monimuotoisuus ja aktiivisuus.

Emil Öist

HenkilĂśkunta kuntoilemassa

Ensimmäinen trukki

69

Anita, Niclas ja Bjรถrn 70

Hartmanin talo 100 vuotta

71

72

H

artmanin talo Hovioikeudenpuistikon ja Kauppapuistikon kulmassa täyttää 100 vuotta vuonna 2013. Kiinteistö ja sen syntymisen taustatekijät ovat edustaneet olennaista osaa uuden Vaasan synnyssä ja kehityksessä. Se on monelle vaasalaiselle sekä Vaasassa vieraileville yksi Vaasan maamerkeistä. Talo on näkyvä ja talon edusta onkin kautta aikain ollut kaupunkilaisten kohtaamispaikkana. Talo on myös usein kuvauskohteena yksityiskokoelmiin sekä erilaisiin julkaisuihin joko itsessään kauniine veistoksineen tai vapaudenpatsas edustallaan.

Erik järjesti talon arkkitehtuurista kilpailun, johon useat arkkitehdit lähettivät kilpailupiirustuksiaan. Valituksi tuli helsinkiläisarkkitehti Kauno S. Kallion piirustus, joka on viisikerroksinen kivitalo klassistisin ja kansallisromanttisin piirtein graniittiveistoksilla koristeltuna, ja jossa hän oli halunnut käyttää uutta arkkitehtonista tyyliä. 1910-luvulla haettiin nimittäin uutta suuntaa arkkitehtuurissa.

Jugend oli ohi, eikä mitään yksiselitteistä uutta tyyliä vielä ollut tullut. Osittain haettiin osia vanhoista tyyleistä, osittain haluttiin luoda uutta. Yksi uusi trendi oli konstruktivismi, missä leimallista oli uusi innovatiivinen rakennustekniikka ja rakenteiden näkyvä esilläolo, kantavat 73

rakenteet saivat näkyä. Hartmanin talo on hyvin pitkälle tätä, toinen esimerkki on Stockmannin tavaratalo Helsingissä. Hartmanin talossa on myös amerikkalaisia piirteitä, esimerkiksi se, että liiketilat tuotiin hyvin näkyvästi esille mm. näyteikkunoiden avulla ja toisen kerroksen puolipyöreiden ikkunoiden avulla. Vastaavia taloja kattokupoleineen ei maassamme ole muita. Sen sijaan niitä löytyy muusta Euroopasta, esim. Pariisista ja Wienistä.

Kauno S. Kallio suunnitteli kattokupolit alun perin tasapainottamaan talon massiivista olemusta. Erillistä käyttötarkoitusta niille ei ollut. Ne toimivat pääosin liikkeen varastotilana. Sotavuosina eräs tanskalainen vuokralaisrouva piti kanojaan toisessa kupoleista. Samaan kupoliin 1990-luvulla rakennettiin yhtiön sauna- ja neuvottelutilat.

Toinen kupoleista on edelleen alkuperäisessä asussaan rakentamattomana. Talon vesikatto ja kupolit katettiin kuparipellityksellä. Toisen maailmansodan aikana suurin osa kuparipelleistä luovutettiin aseteollisuudelle. Taloon on palautettu katon kuparipellitystä viimeisen viiden vuoden aikana ja työ valmistui juhlavuoden aattona kesällä 2011. Katto on tämän jälkeen jälleen alkuperäisessä loistossaan. Talon rapuissa on rakennusaikakauden mukaisesti myös kauniita mosaiikkikoristeisia ikkunoita.

K

auno Sankari Kallio syntyi vuonna 1877 Ruovedellä.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan suomalaisesta reaalilyseosta vuonna 1896 ja valmistui arkkitehdiksi Helsingin Polyteknisestä opistosta vuonna 1900. Kallion valintaan arkkitehdiksi saattoi vaikuttaa se, että Erik Hartman ja Kallio lukivat ylioppilaiksi Vaasassa samaan aikaan, vaikkakin eri lyseoissa. Vuonna 1903 Kallio perusti oman arkkiteh-titoimiston yhdessä arkkitehti W. von Essenin ja rakennusmestari E. Ikäläisen kanssa. Toimisto suunnitteli useita asuinrakennuksia Helsinkiin. Hartmanin liiketalon valmistumisen jälkeisenä vuonna Kallio perusti oman toimiston ja hänen ensimmäinen suuri itsenäinen työnsä oli Tampereen teatteri. Samaan aikaan hän piirsi veljensä kanssa useita rakennuksia sekä suunnitteli itse vuosina 1920–1937 kymmenkunta Kansallis-Osake-Pankin haarakonttoria. Kirkkorakennuksista tuli Kauno S. Kallion pääsuunnittelukohteita. Hänen töitään ovat mm. Alavuden, Jämsän, Pohjaslahden, Taivalkosken ja Kitinojan kirkot.

Lisäksi hän suunnitteli monia kirkkojen korjauksia ja entisöintejä.

Kallio teki korjaussuunnitelmia etenkin 1800-luvun puukirkkoihin niin luontevasti ja taitavasti, etteivät tehdyt 74

muutokset ja suuremmatkaan korjaukset ole jälkeenpäin helposti huomattavissa. Usein piirustusten mukana oli myös kauniisti tehtyjä sisäperspektiivejä, joiden avulla paikalliset työn suorittajat selviytyivät hyvin vaativistakin tehtävistä. Kallion veljekset menestyivät hyvin 1910- ja 1920-lukujen arkkitehtuurikilpailuissa. Veljeksillä oli kuitenkin suuntautumiseroja. Oiva lähti modernismin suuntaan kun taas Kauno pysytteli traditionalistisemmilla linjoilla. Kauno S. Kallio kirjoitti useita artikkeleita alan lehtiin ja hänen erikoisharrastuksiaan olivat akvarellimaalaus, etsaus ja ex libriksien suunnittelu. Kallio kuoli Helsingissä vuonna 1966.

Hartmanin kiinteistössä oli sen rakentamisen aikaan täysin uusi ja ainutlaatuinen kantava rakenne. Erik valitsi nimittäin talon rakennusliikkeeksi tukholmalaisen rakennusyhtiö Kreuger & Tollin. Rakennusyhtiön toimitusjohtaja Ivar Kreuger oli vahvana betonirakentamisen edelläkävijänä käynyt mm. Yhdysvaltojen suurkaupungeissa oppimassa kerrostalojen rakentamista ja toi uuden rakennustekniikan Skandinaviaan. Hartmanin talo on tiettävästi ensimmäinen talo Suomessa, jonka kantavana rakenteena on ns. pilari-palkki -järjestelmä.

Erik Hartmanilla oli monta kilpailupiirustusta läpikäytävänään ennen liiketalon rakentamisen aloittamista

Eri rakennusvaiheet. Vanhan siirtomaatavarakaupan siirron j채lkeen liiketalo oli valmiina kev채채ll채 1913.

75

Ivar Kreuger seurasi Tukholmasta tarkasti hänelle lähetettyjen kuukausiraporttien avulla rakennustyön kehittymistä ja kirjoitti vähän ennen kiinteistön valmistumista Erikille pyytäen herra Hartmanilta hyväntahtoisesti mikäli mahdollista tietoja, miksi hänen, Ivar Kreugerin, laatimat kustannusarviot oli huomattavasti ylitetty. Erik kehotti Kreugeria kiinnittämään huomionsa siihen, että hänen rakennusmestarinsa kävi aika usein Hotelli Ernstissä.

Myöhemmin Tukholmasta tuli kiitollinen vastaus, jossa Ivar Kreuger totesi, että muutamia ravintolalaskuja oli viety betonihiekkatilille. Ko. rakennusmestari katosi samalla työmaalta.

Rakennusteknisesti talon kantavat rakenteet toteutettiin niin, että betonisten pilareiden välille asennettiin teräsvahvistetut betonipalkit ja betonipalkkien välille valettiin paikalla ontelolaatat lautojen tai levyjen päälle, jotka purettiin valun jälkeen. Levyjen päälle asennettiin ensin raudoitusteräkset ja niiden päälle muurattiin isot onteloiset tiiliskivet ja lopuksi kaikki valettiin yhteen. Lopputuloksen kantovoima oli monta tonnia. Kaikki tämä rakentaminen tehtiin käsityönä. Jopa tiilet kannettiin ylimpiin kerroksiin väliaikaisia kierrerappusia pitkin olkapäihin tukeutuvalla selässä kannettavalla tiilenkantotelineellä.

Muun muassa Erikin pojan Larsin kerrotaan olleen kymmenvuotiaana kesätyössä kantamassa tiiliä yläkerroksiin.

Talon rakenteet ovat historiansa aikana joutuneet todelliselle koetukselle. Sodan aikana 31. joulukuuta 1939 talon eteen jalkakäytävälle pudonnut sirpalepommi rikkoi kaikki talon julkisivun ikkunat. Talon ulkorappaukseen tuli pieniä vaurioita, mutta betonirakenteet säilyivät ehjinä.

Liikerakennusta ovat koetelleet myös tulipalot: syksyllä 1950, kesällä 1967 ja talvella 1993. Pahin paloista oli 1967, jolloin palo alkoi rakennuksen kellaritiloista ja levisi sieltä myymälätiloihin. Koko takapihan asfaltoitu pinta, joka oli kellarin kattona, romahti alas. Myöhemmin tehdyissä tarkastuksissa voitiin kuitenkin todeta, että talon rakenteet olivat kestäneet palon rasitukset.

I

var Kreuger perusti rakennusliikkeen vuonna 1908 yhdessä Paul Tollin kanssa ja yrityksestä tuli lyhyessä ajassa alansa johtava Ruotsissa. Rakennusliike Kreuger & Toll rakensi mm. Tukholman stadionin. Vuonna 1913 Kreuger aloitti toimintansa tulitikkualalla, jossa myös hänen isänsä oli ollut tulitikkuvalmistajana. Kreuger hallitsi myöhemmin alaa voimakkaasti. Tulitikkuyrityksissä tapahtui yhdistämisiä ja vuonna 1917 hän muodosti Svens-

76

77

ka Tändsticks Ab:n, josta tuli maailman suurin tulitikkuyhtymä.

Liike toimii vielä nykyisinkin, mutta nimellä Swedish Match. Näistä Kreugerin operaatiosta sai alkunsa hänen maineensa talousnerona.

Kreuger & Toll muutettiin Ivar Kreugerin johtamaksi tulitikkualaan keskittyneeksi pääyhtiöksi ja Paul Toll jatkoi tytäryhtiössä rakennustoiminnan johdossa. 1920-luvulla Kreuger hankki parin vuoden aikana useita tulitikkutehtaita ulkomailta ja vuonna 1930 hänen laskettiin hallitsevan 70 % maailmantuotannosta. Hänen liikeideansa lähti käytännössä siitä, että hän lainasi rahaa rahoitusta tarvitseville valtioille ja korvauksena hän sai tulitikkuvalmistusmonopolin näissä valtioissa. Vuonna 1929 Kreuger perusti Svenska Cellulosan (SCA) ja hankki itselleen osakeenemmistön mm. LM Ericssonista, Bolidens Gruv Ab:stä sekä melkoisia osuuksia SKF:stä ja SE Bankenista. Ulkomailta hän hankki mm. Deutsche Union Bankin Frankfurtista ja Union de Banquesin Pariisista. Kreuger osti sellaisia yhtiöitä, jotka tuottivat raaka-aineita tai joilla oli suuria ulkomaisia intressejä. Yhtymä piti sisällään yli 200 yritystä.

1920-luvun lopulla yhtymä alkoi horjua. Kreugerille tuli maksuvaikeuksia, kun osa amerikkalaisista lainoista peruutettiin. Tämän lisäksi osakkeenomistajien oli maksukykynsä ylläpitämiseksi myytävä osakkeita syksyllä 1929 tapahtuneen New Yorkin pörssiromahduksen seurauksena. Todennäköisesti Kreugerin työtoverit alkoivat myös epäillä häntä kirjanpitorikoksista, jotka hän pystyi salaamaan keinotellessaan monilla yrityksillään. Erään englantilaisen konsortion edustajat ja ruotsalaiset pankkimiehet lähtivät 12. maaliskuuta 1932 Pariisiin selvittämään yhtymän taloudellista tilannetta. He löysivät Ivar Kreugerin kuolleena hotellihuoneestaan ja virallisen kuolinsyyn sanottiin olevan itsemurha. Murhaakaan ei voitu pois sulkea, mutta suoritetut tutkimukset eivät tuottaneet tulosta. Kreugerin kuoleman jälkeisillä paljastuksilla oli laajat ja traagiset seuraukset. Tukholman pörssi suljettiin viikoksi. Tilintarkastus paljasti, että Kreuger oli keinotellut yhtymän tileillä, väärentänyt vekseleitä ja tehnyt monessa suhteessa petoksia. Kaikkien selvitysten jälkeen todettiin, että Kreuger & Toll oli mennyt konkurssiin.

Konkurssipesällä oli velkoja 3,7 miljardin kruunun edestä, mikä siihen aikaan oli pöyristyttävä summa. Tukholman pörssin osakearvo pieneni 2,6 miljardilla kruunulla.

Kreuger & Toll -osakkeet olivat arvottomia. Tändsticks78

bolagetin ja LM Ericssonin osakkeet laskivat huomattavasti. Yhtiön asioiden selvittämiseen meni monia vuosia ja laadittiin jopa erillinen laki estämään ruotsalaisten kaivosten tai kiinteän omaisuuden siirtyminen ulkomaalaisten omistukseen, kun niiden arvo oli käytännössä laskenut olemattomiin. Monet ihmiset Ruotsissa ja ulkomailla menettivät omaisuutensa ja joutuivat taloudelliseen ahdinkoon. Kreuger & Tollin johtokunnan jäsenet tuomittiin suuriin vahingonkorvauksiin ja vapausrangaistuksiin.

H

artmanin talon graniittiset veistokset suunnitteli suomalainen kuvanveistäjä John Munsterhjelm.

Hän loi malliveistokset kipsistä ja vaasalainen Myntin kivihakkaamo toteutti patsaat harmaakivestä. Noin kolmen metrin korkuiset kaksi graniittista veistosta seisovat liikkeen pääoven molemmille puolilla. Seppä ja puutarhassa työskentelevä nainen kuvaavat lepoa työn jälkeen.

Munsterhjelmin tekemät kipsimallit isoista patsaista ovat 1/3 koossa. Suurentamisen kiviveistoksiksi teki kuuluisa kiviveistäjä Aleksanteri Harjunpää itse konstruoimallaan mallin suurennoslaitteella. Alkuperäiset kipsiveistokset ovat esillä pääkonttorin sisäänkäynnin vieressä. Talon ulkoseinillä on myös useita muita Munsterhjelmin graniittisia koristeveistoksia.

Johan Hjalmar (John) Munsterhjelm syntyi vuonna 1879 maisemamaalari Hjalmar Munsterhjelmin poikana.

Hän kävi Polyteknillistä opistoa tavoitteenaan arkkitehdin ura, mutta kuvataide alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän. Niinpä hän opiskeli taidetta Saksassa Berliinissä Kunstgewerbemuseumschulessa ja korkeampaa taidetta Berliinin kuninkaallisessa taideakatemiassa. Berliinissä hän asui vuodet 1902–911, mutta osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyihin 1904–1910. Malleina olivat mm.

Jean Sibelius ja oma isä. Saksassa ollessaan hän työskenteli rakennusveistäjänä valmistaen ornamenttikoristeita.

Hän valmisti siellä myös Vaasaan tilauksesta Schaumanin perhehaudan veistosmonumentin. Suomeen tulonsa jälkeen hän suunnitteli Vaasaan Hartmanin talon portaalin veistokset ja kaupungintalon fasadiin kaupungin perustajan Kaarle IX:n korkokuvan. Munsterhjelm käytti ensimmäisenä Suomessa keinotekoista graniittia patsaiden materiaalina. Sankaripatsaita hän teki monia sekä myös erilaisia mitaleja mm. Gustaf Mannerheimin mitalin. Hän menehtyi umpisuolileikkaukseen vuonna 1925 ollessaan vain 46-vuotias.

79

80

81

E

rik rakensi liiketalonsa kahdessa vaiheessa. Suunnitelmien mukaan rakentaminen tulisi kestämään kaksi vuotta, eikä ollut varaa keskeyttää liiketoimintaa rakentamisen ajaksi. Rakennustyötä palkattiin valvomaan kaksi rakennusmestaria, helsinkiläinen Alexander Husgafvel vastaavaksi mestariksi sekä vaasalainen Alfred Berts. Rakentaminen aloitettiin vuoden 1911 alussa.

Keväällä 1912 talon ensimmäinen osa oli valmis. Liike siirrettiin tuolloin väliaikaisesti valmiiksi rakennettuun osaan. Vanha kaksikerroksinen talo sekä Kauppapuistikolle päin olevat makasiinit purettiin ja siirrettiin asuinrakennukseksi Pitkäkatu 1:een, jonka tontin Erik silloin myös omisti. Toinen, itäinen osa talosta rakennettiin sen jälkeen peilikuvana läntisestä osasta ja sen valmistuttua vuonna 1913 C.J. Hartmanin myymälä sai siirtyä katutasossa samaan kulmaan, missä se oli ollut aiemminkin puutalossa.

Uusi liiketalo rakennettiin toiminnallisesti siten, että kahdesta alimmasta kerroksesta tehtiin liikehuoneistoja ja kolmesta ylimmäisestä tehtiin asuinhuoneistoja. Liikkeen varastotilaksi rakennettiin suuri kellari rakennuksen alle.

Sota-aikana kellari toimi talon asukkaiden pommisuojana ja talon lapset tykkäsivät leikkiä ja juosta sokkeloisessa kellarissa pilarien välissä. Kauppapuistikonpuoleisen päädyn nurkkaholvi toimi ruumishuoneenakin. Ullakko toimi varastotilana niin liikkeille kuin asukkaillekin. Asuinhuoneistossa oli ajan vaatimusten mukaisesti runsaasti tilaa.

Huoneistojen koot olivat 150 m² ja 250 m² ja niissä oli kaikki, mitä sen ajan hienoimmissa huoneistoissa piti ollakin; saleja ja salonkeja, paripeiliovia ja kaakeliuuneja.

Useissa oli erillinen sisäänkäynti palvelusväelle ja keittiön lähellä oli huone palvelijattarelle.

Liiketalo varustettiin myös vesijohdolla, vaikka kaupungissa ei vielä rakentamisen aikoihin ollut vesijohtoverkostoa. Vaasan kaupunki oli ennen ensimmäisen maailmansodan alkua päättänyt kuitenkin jo vesijohdon asennuksesta kaupungin katujen alle. Vesijohdon rakentaminen kuitenkin viivästyi, koska saksalaisten Mannesmann-putkien toimittaminen ja asennus myöhästyivät sodan vuoksi. Niinpä uuden liiketalon vedenhankinta oli alussa hankalaa ja kallista. Taloon ajettiin vettä hevosilla Kasakka- ja Lammikkokaivoista ja sitä haettiin usein jopa kymmenen vaunua päivässä. Vesi laskettiin kellarissa olevaan säiliöön ja pumpattiin ylös vintille toiseen säiliöön, josta se valui vesipisteisiin eri puolille kiinteistöä omalla painollaan. Maaliskuussa 1915 päästiin liittymään Vaasan vesijohtoverkostoon.

82

Henkilöhissit rakennettiin taloon vuonna 1960. Hisseihin ei kuitenkaan rakennettu pysähdystä toiseen kerrokseen, koska Larsin mielestä niin laiskaa ihmistä ei ole, joka ei yhtä kerrosta ylös tai alas rappusia kävele. Pysähdys lisättiin jälkeenpäin myös tuohon kerrokseen. Talossa oli käytössä Erikin aikana puuhellat keittiöissä ja palvelusväen rapussa puuhissejä, joilla toimitettiin talon asukkaille myydyt polttopuut yläkerroksiin. Kaikkialla talossa näitä hissejä ei ollut ja silloin talonmies Holmberg kantoi puut asukkaille tiilenkantotelineellä.

1970-luvun alusta yksityisvuokralaisten määrä on vähentynyt samassa tahdissa kuin yritysvuokralaisten määrä on lisääntynyt. 1990-luvun lama muutti tilapäisesti

tätä kehityssuuntaa, tuolloin tyhjien konttorihuoneistojen tilat alettiin jälleen vuokrata asuinhuoneistoiksi. Tänä päivänä vain muutama sata neliömetriä kiinteistön lähes 10.000 m2:stä on vuokrattu asuinkäyttöön. Vuonna 1984 kiinteistöstä tehtiin Oy Hartman Invest Ab -niminen kiinteistöyhtiö.

Kiinteistön julkisivut peruskorjattiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Työ aloitettiin harjoitustyönä pihapuolelta ja pihavarastorakennuksesta, koska niissä ei ole graniittia eikä rouherappausta. Ensin pinnat puhdistettiin painepesulla, minkä jälkeen ne käsiteltiin vanhanaikaisella leijonankeltaisella kalkkimaalilla. Peruskorjauksesta todettiin, että ”työ tehtiin vanhanaikaisin konstein, koska 83

84

vanha puree vanhaan ja pysyy ainakin isältä pojanpojalle.

Maali vedettiin isolla pensselillä kolmasti, ettei tarvitse uusia kuin taas 70 vuoden päästä.” Julkisivujen peruskorjauksen yhteydessä korjattiin myös räystäs-, ränni- ja kattotuolirakenteet sekä vaihdettiin ja kitattiin ikkunoiden puupokat. Seuraava suuri remontti oli koneellisen ilmastoinnin asennus vuonna 2009. Suurten remonttien lisäksi suoritetaan joka vuosi myös pienempiä ylläpito- ja peruskorjaustoimenpiteitä. Perusajatuksena on hienon kiinteistön pitäminen arvonsa mukaisessa kunnossa ja

tämän museoviraston suojeleman rakennuksen entisöinti vanhaan asuunsa perinteitä kunnioittaen. Samalla kiinteistö pidetään modernina, houkuttelevana ja laadukkaana nykyajan vaatimuksiin vastaavana kokonaisuutena.

85

86

Hartman tyรถpaikkana

87

88

”

Sotapäällikkö ei voita taisteluja yksin” totesi Lars Hartman C. J. Hartmanin 90-vuotisjuhlassa vuonna 1952 pitämässään puheessa. Kuten kaikissa menestyvissä yrityksissä henkilökunta on kautta aikain ollut yritykselle tärkeä. C. J. Hartmanin Siirtomaatavarakaupan aloittaessa 1862, se avattiin kello kuusi ja suljettiin myöhään illalla. Kiinteitä aukioloaikoja ei ollut. Joulunaikana oltiin töissä jopa vuorokauden ympäri. Henkilökunta yöpyi myyntitiskin takana paksuilla vällyillä. Carl Johanilla oli tapana tarjota tuopillisen rommia tai konjakkia pitämässä kylmän loitolla. 1890-luvulla määrättiin liikkeen aukioloajaksi aamuseitsemästä iltaseitsemään.

Aamiainen, lounas sekä illallinen syötiin yhdessä Hartmanin perheen kanssa. Vanhat luottotyöntekijät, Felix Holmlund ja August Svanbäck, olivat viimeiset, jotka saivat osallistua Carl Johanin perheen aterioihin aina siihen saakka, kunnes Carl Johan muutti Rantakatu 8:aan ja luovutti liikkeen pojalleen.

Palkkana työntekijät saivat rahaa ja olivat joko provisiopalkalla taikka kuukausipalkalla. Erikin aikana annettiin lisäksi palkkana tupakkaa. Tämä tapa sittemmin lopetettiin, kun Erikin mielestä henkilökunta käytti etuaan väärin myymällä tupakat eteenpäin. Henkilökunnan hyvinvointi oli pitkälle täysin johtajan vallassa niin hyvine kuin huonoine seurauksineen.

C. J. Hartman on monessa suhteessa ollut edelläkävijä mm. henkilökunnan sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin osalta. Carl Johan opetti henkilökunnalleen tavarantuntemusta, kirjanpitoa ja kauppatekniikkaa. Erik oli ennen kuolemaansa kertonut aikovansa 60-vuotispäivänään laatia eläkerahaston, joka koskisi koko henkilökuntaa.

Lars perusti eläkerahaston vuoden isänsä liian varhaisen kuoleman jälkeen vuonna 1937. Eläkerahasto sai nimen Erikin mukaan: ”Erik Hartmans understöds- och pensionsfond till förmån för firma C.J. Hartmans personal”. Eläkerahastot olivat siihen aikaan harvinaisia. Perustetussa eläkerahastossa oli indeksisidonnainen 60 %:n eläke, joka täyttäisi vielä tämänkin päivän sosiaaliset vaatimukset.

Vuoden 1962 työeläkelaki korvasi sittemmin eläkerahaston.

Hartmanin siirtomaatavarakauppa aloitti toimintansa vuonna 1862 kahden apulaisen avustamana. Sadan vuoden kuluttua vuonna 1962 henkilökunnan määrä oli 155.

Liikkeen kasvun myötä pari kymmentä vuotta myöhemmin 1982 luku oli jo 265. Tämän päivän Hartmanilla työskentelee 260 henkilöä.

Vuonna 2011 henkilökunnan keskimääräinen palvelus-aika koko Hartmanilla on 12,4 vuotta, mikä on erittäin korkea luku muihin alan yrityksiin verrattuna. Tämä kuvaa hyvin henkilökunnan kokemusta, sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Erik Beijar pitää 51 vuoden ja 4 kuu89

kauden palvelusajallaan, 1.5.1935–31.5.1986, ennätystä pisimpään yrityksen palveluksessa olleena. Muita yli 50 vuotta palvelleita ovat Kurt Lindqvist, Frans Kangasluoma, Viktor Wikström ja Jan-Erik Rönnqvist. Juhlavuonna 2012 saman 50 vuoden etapin saavuttaa myös Anne Bengs.

Yhtenä Hartmanin toiminta-ajatuksena on, että toiminta on rakennettava osaavan henkilökunnan varaan.

Henkilökunnan koulutukseen ja sisäiseen tiedotustoimintaan panostetaan. C. J. Hartmanin henkilökuntakerho perustettiin vuonna 1960. Kerhon toiminnan päämäärinä olivat ystävyyden ylläpitäminen henkilökunnan keskuudessa sekä kulttuuriin ja urheiluun kohdistuvan kiinnostuksen edistäminen.

Suosituimmat urheilulajit 1960- ja 1970-luvuilla olivat puulaakiammunta, -jalkapallo, -keilailu ja -jääpallo.

Ammuntaan ja jalkapalloon osallistuttiin jo ennen hen90

kilökuntakerhon perustamista. Yrityksen ensimmäinen puulaakimestaruus ammunnassa voitettiin vuonna 1931.

Jalkapallossa oltiin 1940-luvulla useita vuosia parhaita yhtiöitä, kiitos henkilökuntaan kuuluneiden kuuden Vasa IFK:ta edustavan maajoukkuepelaajan. Tänä päivänä henkilökunnan urheilu- ja kulttuuriharrastuksia tuetaan pääosin kuntoseteleillä ja työkyvyn ylläpito-ohjelmalla. Lisäksi järjestetään erinäisiä kuntoilutapahtumia ja pelataan mm. harrastejääkiekkoa, kaukalopalloa ja salibandya.

Yrityksessä alettiin julkaista 1960-luvulla sen ajan mukaisesti omaa henkilökuntalehteä. Lehden nimi oli aluksi Bulten, sen jälkeen Viesti-Aktuellt ja Hartmania sekä lopuksi Tempo. Henkilökuntalehti on sisältänyt kaikkea yritysjohdon tiedotuksista matkakertomuksiin, humoristisiin tarinoihin, urheilutapahtumien tuloksiin ja runoihin. Hyvänä tiedotusvälineenä henkilökuntalehti oli eit-

joista Vanhan Vaasan kauppapaikassa työskentelee 51 ja pääkonttorissa 24 ihmistä. Seinäjoella työskentelee 57, Pietarsaaressa 40, Kokkolassa 39 ja Tampereella 30 ihmistä. Näiden lisäksi yrityksen palveluksessa etätyöskentelee lähes 10 ihmistä muilla paikkakunnilla.

Henkilökunnan työtehtävien osalta jakauma on seuraava: 67 ihmistä työskentelee tukkumyynnissä, 42 vähittäismyynnissä, 81 logistiikassa, 17 Hartman Kodissa, 7 hankinnassa, 20 hallinnossa, 6 vapaa-aikaosastolla ja 10 johdossa. Emoyhtiö C.J. Hartmanin palveluksessa on 10 ihmistä, Hartman Raudan 250 ja Hartman Investin 2.

Henkilökunnan keskimääräinen palvelusaika C.J Hartmanissa on 25,9 vuotta, Hartman Raudassa 11,9 vuotta ja Hartman Investissä 9,4 vuotta. Henkilökunnan keski-ikä on 45 vuotta.

tämättä myötävaikuttamassa yrityksen hyvin toimivaan sisäiseen tiedottamiseen. Tänä päivänä sisäinen tiedotus hoidetaan pääosin sähköpostin ja intranetin välityksellä.

N

ykyään Hartman toimii viidellä paikkakunnalla, joista Vaasa on yritykselle vanhin ja Tampere uusin.

Vaasa on ainut paikkakunta, jossa yhtiö on perustamisestaan lähtien aina ollut läsnä ja jossa 150 vuotta vanha yritys näin ollen on yksi paikkakunnan merkittävimmistä työnantajista kautta aikojen. Vaasan jälkeen tulevat ikäjärjestyksessä Seinäjoki, Pietarsaari, Kokkola ja Tampere. Vaasassa toimivan henkilökunnan määrä on 75, 91

92

Muistelmia tyรถnantajasta

93

94

”

Vanhoina hyvinä aikoina C. J. Hartmanilla, silloin kun Carl Johan Hartman oli juuri luovuttanut liikkeen poikansa konsuli Erik Hartmanin käsiin, automobiilit kaupungin kaduilla olivat uutta, puhelimen pirinä epätavallista ja valmiiksi pakatut tavarat tuntematon käsite, kaksi herraa palveli asiakkaita Erik Hartmanin siirtomaatavaratiskillä.

Herrat olivat olleet ennenkin mukana. Molemmat oli palkattu jo edellisellä vuosisadalla. He olivat 1800-luvulta.

Puhtaasti huimaava ajatus, joka valoi sanoinkuvaamattoman kunnioituksen tunteen nuoriin poikiin, kuten Frans Kangasluomaan, joka palkattiin 15-vuotiaana vuonna 1924. Nämä vanhat herrat olivat August Svanbäck ja John Holmlund.”

Ote John Holmlundin haastattelusta 2.7.1945. Hän täytti 80 vuotta 4.7.1945 ja ennätti olla 43 vuotta yrityksen palveluksessa.

Lasimestari itse, Erik Beijar lasiverstaassaan

Koulun jälkeen vuonna 1886 olin varastomiehenä hetken aikaa C. J. Hartmanilla. Halusin kuitenkin merille ja keväällä 1887 pääsin Clio nimiselle höyrylaivalle. Äitini tapasi leipoa ja pestä pyykkiä vanhalle kauppaneuvokselle ja hän kirjoitteli minulle ja pyysi palaamaan maihin.

Syksyllä, kun Clio tuli satamaan tapasin kauppaneuvoksen

95

siellä ja hän sanoi minulle: ”Nyt jäät.” Ja niin siinä kävi.

Aloitin apumiehenä varastossa. Kun vanhana kaupungin asukkina tunsin kaikki kadut ja kujat, niin sain pitää huolta hevosista ja ajaa tavaroita asiakkaille. Siihen aikoihin nimittäin herrasväki tilasi tavarat rusinoista shamppanjaan Hartmanilta ja me ajoimme tavarat heille kotiin.

Etenin uralla vähitellen ja minusta tuli varastokirjanpitäjä vuonna 1889 Samulinin jälkeen. Asuimme kauppaneuvoksen vanhassa talossa kauppatorin varrella.

Kauppaneuvoksen aikaan talossa oli neljä kauppaa: vähittäistavara-, rauta-, olut- ja konjakkikauppa. Erikoista oli, että rautakaupan henkilökunta hoiti myös konjakkikaupan. Viihdyin Hartmanilla, vaikka kaipasinkin merille.

Kauppaneuvos sanoi aina, että on parempi pysyä maissa.

En uskonut häntä ennen kuin löysin tytön ja menin naimisiin. Vuonna 1903 sain ylennyksen kauppa-apulaiseksi, olin menneinä vuosina oppinut niin paljon käytöstapoja.

Siinä toimessa sain olla vuoteen 1929 kunnes olin ”yliikäinen”. Jäin pois ilman eläkettä ja täyttäessäni 75 vuotta sain 5000 markan lahjapalkkion.

Aloittaessani Hartmanilla palkka oli 2 markkaa 25 penniä päivässä. Pikkuhiljaa pääsin kuukausipalkalle, joka ensin oli 80 markkaa. Lopettaessani palkkani oli 2000 markkaa kuukaudessa, mutta silloin toimin samalla myös koko talon isännöitsijänä. Palkka ei kuitenkaan merkinnyt vanhoina hyvinä aikoina kaikkea, kun tunsi olevansa kuin perheenjäsen firmassa. Kauppaneuvos silloin tällöin tarjosi mukillisen rommia, kun oli tehnyt töitä koko päivän ja tunsi itsensä väsyneeksi.

Kurt Lindqvistin haastattelu 6.7.1984. Hänellä on toiseksi pisin palvelusvuosiennätys: 51 vuotta, 3 kuukautta ja 8 päivää.

Kurt Lindqvist oli syntynyt vuonna 1901 lokakuussa. Hän asui isoäitinsä omistamassa talossa Pitkäkatu 42:ssa, jossa isoäidillä oli myös oluttupa. Vastapäätä oli Grönroosin pihapiiri ja siellä pidettiin usein sirkusesityksiä.

Kurt Lindqvist palkattiin vuonna 1917 juoksupojaksi siirtomaatavara- ja rautaosastolle. Hän oli tuolloin 15-vuotias ja nuorin työntekijöistä. Juoksupoikahomma siihen aikaan saattoi välillä olla todellista raadantaa. Liike ei omistanut yhtään polkupyörää, joten hän joutui ammattinimikkeensä mukaisesti todellakin juosta asioilla. Eniten hommia oli Kurtin mukaan silloin, kun laskut asiakkaille toimitettiin kerran kuukaudessa. Kaikki kaupungin taloudet, jotka olivat ostaneet laskulle, piti käydä läpi. Työn sai 96

hoidettua vikkelimmin kun lajitteli laskut korttelien mukaisesti ja juoksi ympyrän, kauimmainen kortteli ensin ja sitten kohti keskustaa. Oltuaan vuoden töissä Kurt sai käytetyn polkupyörän, jossa oli puupuolat, mutta kuitenkin pumpattavat renkaat. Silloin työ sujui paremmin, kunnes sitten eräänä yönä pyörä, jota säilytettiin Kauppapuistikon puoleisessa rappukäytävässä, varastettiin.

Kurt ei kuitenkaan kärsinyt menetyksestä kovin pahasti, koska hänet ylennettiin samoihin aikoihin kauppaapulaiseksi siirtomaatavarapuolelle. Työkavereina hänellä oli Harry Nyman, John Holmlund ja August Svanbäck.

Kun elintarvikkeiden myynti pikkuhiljaa ehtyi, siirtyi Kurt värimyyjäksi. Hän oli myös hetken väriosaston päällikkönä, Uno Westergårdin vaihtaessa Winterille. Westergård kuitenkin palasi ja otti takaisin päällikön paikan ja Kurt palasi myyjäksi.

Kurtista vuonna 1918 otetussa kuvassa hänellä on sylissään 12,5 kg:n sokeritoppa. Itse hän istuu 10 kg:n palasokerilaatikkopinon päällä. Hänen oikealla puolellaan on 50 kg:n palasokerilaatikkopinoja. Takana vasemmalla näkyy erilaisia verkonpauloja lajiteltuina hyllyihin. Yläpuolella näkyy erimerkkisiä tupakkapaketteja, missä on 20 askia kussakin. Kuva on otettu silloisen tapettiosaston taimmassa nurkassa. Kuvassa näkyvä valo tulee Kauppapuistikolle päin olevasta ikkunasta.

Anekdootteja legendaarisesta August Svanbäckistä Sigurd Gustavsonin, Kurt Lindqvistin ja Frans Kangasluoman kertomana:

August Svanbäckistä tiedetään hyvin vähän. Kukaan nuoremmista ei uskaltanut kysyä milloin hän oli tullut liikkeen palvelukseen. Vanhempia, kaikkitietäviä työntekijöitä kunnioitettiin suuresti ja sen lisäksi Svanbäck oli iso ja lihaksikas herra, joka painoi uljaat 120 kiloa. Svanbäckin vanhoilla päivillä Frans Kangasluoma tuli hänelle niin paljon hyväksi tutuksi, että varmuudella pystyi sanomaan, että Svanbäck oli tullut liikkeen palvelukseen jo 1800-luvulla. Svanbäck kuoli suolisolmuun talvisodan aikana vuonna 1939, oltuaan vähintään 40 vuotta firman palveluksessa.

Svanbäck oli huuliveikko ja velmuilija suuressa määrin.

Hän oli kovasti suosittu liikkeessä käyneiden maalaisten ja saaristolaisten keskuudessa. 1900-luvun alussa, kun asiakaskontaktit ja juttutuokiot asiakkaiden kanssa olivat

tärkeä osa onnistunutta myyntiä, oli Svanbäck ehdottomasti yksi niistä tekijöistä, jotka vetivät asiakkaita liikkeeseen. Jykevän ja ryhdikkään ulkomuotonsa, kaljun päälakensa ja ylöspäin kaareutuvien viiksiensä kera hän tuntui olevan myös naisväen mieleen, jopa niin hyvin, että he kutoivat ja toivat hänelle sukkia ja lapasia.

Svanbäckin herjat saattoivat joskus kuitenkin mennä hieman liian pitkälle. Erään kerran konsuli Erik Hartmanin herrasystävä, konsuli itsekin, oli tullut ostoksille. Svanbäck kysyi ulkomuotoonsa kuuluvalla jokseenkin kantavalla äänellään: ”Oletteko päässyt ulos?”, millä hän tarkoitti lääninvankilaa. Konsuli kysyi: ”Mitä te tarkoitatte?”, johon Svanbäck: ”Oletteko päässyt ulos?”. Erikin herrasmiestuttu vihastui niin kovaa, että marssi Erikin toimistoon, mistä molemmat herrat palasivat hetkeä myöhemmin.

Erik asetti keppinsä myyntitiskille ja jälleen kertaalleen huomautti Svanbäckiä, että hän erottaisi kenelle henkilöille sopii laskea leikkiä.

97

Svanbäck oli luultavasti ollut hevosmies ennen tuloaan firmaan. Hän tunsi hevoset nimittäin hyvin ja tapasi hankkia osan firmaan tarvittavista hevosista. Kurt Lindqvistin mukaan Svanbäck jopa asui Kirkkopuistikko 1:ssä, jossa hänen tehtävänään oli hoitaa siellä pidetyt hevoset.

Vanhimmat kauppa-apulaiset siirtomaatavaraosastolla, Svanbäck ja Holmlund, tiesivät kaiken, ainakin juoksupoikien silmissä, oli juoksupoika sitten vanhempi Kurt tai nuori Frans. Jossain määrin se oli tottakin. Siihen aikaan oli nimittäin asiakkaalle melkein yhtä tärkeää pitää juttutuokio myymälähenkilökunnan kanssa kuin ostaa jotain. Siinä seisoessaan koko päivän myymälän tiskin takana tiesi kyllä nopeasti tasan tarkkaan kaiken mitä kaupungissa tapahtui.

August Svanbäck kerkesi olla kolmesti naimisissa tai kuten Frans Kangasluoma asian ilmaisi: ”hän tappoi kaksi akoista kunnes kolmas otti ja tappoi hänet.” Svanbäckin kolmas vaimo myi elintarvikkeita torilla Klinkmannin kioskissa. Tietyllä kellonlyömällä Svanbäck tapasi kadota. Hän meni nimittäin ullakolle vieviin kierreportaisiin, missä hän kävi yhdestä pyöreästä ullakkoikkunasta vilkuttamassa rouvalleen, joka vilkutti takaisin. Vilkutus loppui, kun Svanbäck eräänä päivänä iski pään ullakkoikkunan yläpuolella olevaan kattoparruun ja makasi verisenä tainnoksissa pitkän aikaa, ennen kuin hänet kannettiin alas mm. Frans Kangasluoman toimesta.

Vanhoilla päivillään isosta ja painavasta Svanbäckistä tuli lattajalka, kun hän oli kävellyt päivittäin 46-kokoisilla kengillään kivilattialla. Sigurd Gustavson kommentoi, että Svanbäckillä oli jalat aina maassa; hän oli iso humoristi, jolla ei ollut minkäänlaista aavistusta kaupanteosta.

Viktor Wikströmin haastattelu 30.11.1950. Hän oli syntynyt vuonna 1887 ja oli haastattelun aikoihin 63-vuotiaana vielä töissä osastopäällikkönä.

Kansakoulun käytyään 14-vuotiaana Viktor pääsi juoksupojaksi Harald Östenssonin porsliiniliikkeeseen Kauppapuistikolla. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Halttia ja Knutersin siirtomaatavarakauppaan. Siellä hän oli seitsemän vuotta edeten myyjäksi ja tullaajaksi. Vuonna 1908 hänet palkattiin Hartmanille varastokirjanpitäjäksi. Varastolta hän kohosi tukkumyyjäksi ja oli kauppamatkustajana 6-7 vuotta 1920-luvulla. Sen jälkeen hän oli myymälässä myyjänä edeten myymäläpäälliköksi ja lopuksi tukkumyynnin osastopäälliköksi.

Ensimmäinen palkka oli 75 markkaa, mutta se nousi 135 98

markkaan Erikin otettua firman haltuun. Myös tupakkaa oli palkkana tuohon aikaan. ”Tupakkapalkan” loppuessa Erik kohotti kaikkien palkkoja tupakkarahan verran. Viktor mainitsee myös erään edun, joka ei ollut henkilökunnalle vaan asiakaskunnalle. Se oli punssia, karahviviiniä ja kahden pennin sikareita tiskillä asiakkaiden piristykseksi.

Tapa kuitenkin lopetettiin aika nopeasti.

Ennen vuotta 1908 rautaosastolla oli kaksi työntekijää, vastaavana oli Jonas Åberg ja hänellä oli N. G. Åberg kauppamatkustajana. Tuon jälkeen määrä nousi kuuteen ja lisäksi yhteen varastomieheen ja kahteen renkiin. Firmalla oli jo vuosisadan vaihteessa isot varastot, jotka tarvitsivat laajat varastotilat. Pihassa oli kaksi puuvarastoa ja talli sekä vierastupa maakauppiaille. Lisäksi oli kolme puuvarastoa Palosaaren sundissa, muun muassa yksi niistä erikseen koksivarastona. Nämä myytiin aikojen saatossa, viimeinen niistä paviljongiksi Vaasan Työväen Purjehdusseuralle. Sepänkyläntiellä oli yksi tiilivarasto, missä pidettiin öljyjä ja kemikaaleja. Myös Kirkkopuistikko 1:ssä oli keskusvarasto aina vuoteen 1939 asti. Kun pääliikkeen tallitilat kävivät pieniksi, kaksi hevosista sai muuttaa Kirkkopuistikon talliin. Vuonna 1939 hankittiin uusi varastotila, kun Teknon kiinteistö Klemetsöstä ostettiin ja laajennettiin.

Kun Viktor aloitti kauppamatkustajana, heitä oli kolme.

Veikko Ollikaisella ja hänellä oli alueenaan koko Pohjanmaa sekä Keski-Suomi aina Mänttään asti. Viktor Hietala matkusti pohjoisessa Suomessa. He matkustivat pääasiassa itse hevosilla, mutta joskus oli myös kuski mukana.

Matkat olivat pitkiä ja kestivät kolmesta neljään viikkoa kerrallaan. He tapasivat ottaa tilaukset isoilta asiakkailta ja asiakkaan väki sitten nouti tavarat Vaasasta. Joskus tuli jopa 50 hevosta kerrallaan noutamaan tavaroita. Firman pihassa oli pitkä tanko, mihin ”parkkeerata” hevoset.

Viktor kertoi, että kun hän aloitti Hartmanilla, siellä oli puhuttu aiemmin vallinneesta patriarkaalisesta järjestyksestä. Se oli kuitenkin hävinnyt esimiesten ja alaisten väliltä. Itse kauppaneuvoksen kanssa he eivät olleet paljon kosketuksissa. Mitään henkilökunnan juhlia ei ollut muodissa siihen aikaan. Viktor muistaa kerran saaneensa kauppaneuvokselta joululahjaksi 20 markkaa ja neuvon ostaa hyvän kirjan lantilla. Viktorilla oli kirja edelleen tallella. He kävivät myös neljän miehen voimalla onnittelemassa kauppaneuvosta hänen kultahääpäivänään vuonna 1913.

Juho Jaakko Heikkilän haastattelu vuonna 1950.

Hän oli syntynyt 5.12.1887.

Lopetettuaan koulunkäynnin 14-vuotiaana Juho meni töihin puolalaisen kauppiaan Mytskovskyn herkkukauppaan Hovioikeudenpuistikko 18:ssa. Sen tehtyä konkurssin, Juho kokeili muutaman muun työpaikan jälkeen onneaan kaivostyöläisenä Amerikassa vuosina 1906–10.

Hän tuli käymään Suomessa tarkoituksenaan palata takaisin Amerikkaan, mutta sai paikan varastomiehenä Oy Teräs Ab:llä, joka aloitti vuonna 1910 Vaasassa. Teräksen oppivuosien jälkeen Juho pääsi töihin C. J. Hartmanille pakkaajaksi varastoon vuonna 1913. Uusi Hartmanin talo oli melkein valmis ja hänen ensimmäisenä työnään oli asentaa hyllyjä uuden talon kellariin. Vuoden jälkeen hän meni esimieheksi Veljekset Friisille Ykspihlajaan. Pari vuotta hän työskenteli siellä sekatavarakaupassa, kunnes sai kirjeen konsuli Erik Hartmanilta. Erik tarjosi hänelle samaa varastotyötä kuin hän oli tehnyt aiemmin. Juho otti työn vastaan heti, koska lähes erakkona eläminen Ykspihlajassa ei oikein ollut hänen mieleen. Hän palasi takaisin vanhaan kellariinsa Hartmanille viihtyen varastossa neljä vuotta, kunnes rauhattomuus jälleen iski, ja hän haki muuta paikkaa. Hän kokeili kaupparatsun hommia Kristiinankaupungissa ja muutti pian Mänttään Serlachiukselle töihin – Erikin hänelle hankkimaan paikkaan.

Vuonna 1922 Erik otti jälleen Juhoon yhteyttä tarjoten nyt lähettämöpäällikön paikkaa. Tuossa työssä Juho sitten viihtyikin kymmeniä vuosia. Aloittaessaan ensimmäisen kerran Hartmanilla hänen palkkansa oli 150 markkaa kuukaudessa plus ilmaiset tupakat, vaikka Juho ei polttanutkaan, mutta oppi tavan kuitenkin pian sen sijaan, että olisi lahjoittanut tupakat isäukolleen. Seuraavan kerran tullessaan vuonna 1922 palkka oli 250 markkaa kuukaudessa.

Hevos- ja varastomiehillä oli 1920-luvulla raskas, mutta ei kuitenkaan niin kiireinen työ, kuin mitä sama työ oli vuonna 1950. Työhön kuului rullata ja kammeta 180 kg:n öljytynnyreitä ja 180 kg:n sementtitynnyreitä kärryihin hartia- ja selkävoimin. Kalkki täytyi tuoda irrallisena hevoskärryissä rautatievaunuista ja ajaa varastolle ja pakata siellä. Vuonna 1950 kalkki oli jo sitten kätevästi 33 kg:n säkeissä. Ennen Etelä-Pohjanmaan rautatien tuloa kuskit tulivat pitkiäkin matkoja ja olivat yön ja Juhosta tuntui, että kuskit olisivat viihtyneet pidempäänkin kaupungissa lastaamassa. Silloin ei ollut kiire, mutta autojen tultua kaikki muuttui. Haluttiin heti saada lasti eikä ollut 99

kysettäkään enää odotusajasta. Elämä otettiin Juhon mukaan rauhallisemmin ennen.

Vanha kauppaneuvos ei ollut aktiivisesti mukana enää firman toiminnassa Juhon aloittaessa siellä. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi syksyllä 1914, kauppaneuvos oli kuitenkin tarkkana tutkimassa, että hinnat seurasivat yleistä hinnannousua ja tarkasti myös, että varastolla oltiin ajan tasalla. Konsuli Erik Hartman oli Juhon mielestä sympaattinen johtaja, mutta ei tykännyt kahdeksan tunnin työpäivän tulosta. Juho kertoi, että käytännössä he tekivät saman työn kahdeksassa tunnissa, mihin olevat aiemmin käyttäneet 10 tuntia. Myös ylitöitä tehtiin paljon, kun rahtikirjat piti olla valmiina kuskeille. Mistään ylityökorvauksesta ei siihen aikaan puhuttu.

Juho sai ainutlaatuisella tavalla erikoisen katsauksen C. J. Hartmanin historiaan. Aloittaessaan firmassa oli Erik antanut hänelle käskyn siivota Hartmanin talon vintin, jota osittain oli käytetty firman vanhojen asiapapereiden arkistotilana. Arkistot eivät koskeneet vain firmaa vaan myös kaikkia muitakin yrityksiä, joissa kauppaneuvos oli johdossa aikoinaan. Juholla oli käsky polttaa kaikki paperit.

Juho kuitenkin löysi joukosta C. J. Hartmanin yrityksen ensimmäisen pääkirjan vuodelta 1862, ja säästi tuon kalleuden ja antoi sen myöhemmin firman kolmannelle omistajalle Lasselle. Juho piti aikaa, jolloin hän siivosi vinttiä, mielenkiintoisimpana aikanaan firmassa. Hän oli myös kiinnittänyt arkistossa myllertäessään huomionsa kauppaneuvos C. J. Hartmanin vaikuttavaan kunnioitukseen pitkälle maakuntiin, kun oli nähnyt, että kirjeet usein päätyivät sanoihin: ”suurimmalla kunnioituksella Teidän nöyrä palvelijanne…”.

Juho totesi olleensa menevä poika nuorena, mutta parhaiten viihtyneensä ja jääneensäkin sitten C. J. Hartmanille. Hän sanoi, että hänellä oli ollut siellä hienoja johtajia ja tulleensa vaellusvuosiensa jälkeen ajatuksiin, että palkka ei ole tärkein vaan viihtyminen työssä.

Emil Öistin haastattelu vuonna 1960, hänen oltuaan 40 vuotta yrityksen palveluksessa. ”Neljäkymmentä vuotta sitten tulin tutuksi konsuli Erik Hartmanin kanssa, kun nuorena jääkärivääpelinä treenasin VSK:n oldboyskomppaniassa. Ajan mukainen sävel oli, että arvoisa kansalainen sai treenata itsensä rätiksi harjoittelukentällä. Tämä toi tuloksena yllättävän kutsun astua konsulin rautakaupan palvelukseen, minkä kutsun pienen harkinnan jälkeen myös hyväksyin. Sain aloittaa 100

nuorempana kauppa-apulaisena rautaosastolla kaikkine monipuolisine tehtävineen, mitä tehtävä siihen aikaan sisälsi. Kaikkiaan meitä kauppa-apulaisia oli tuolloin kuusi”. ”Kahden vuoden ajan opiskelin rautakaupan pääperiaatteita apulaisena, kunnes sain ylennyksen myymäläpäälliköksi. Tehtäviin kuului samojen tänä päivänä tehtävien töiden lisäksi mm. ikkunoiden kyltittäminen, joka piti tehdä normaalin työajan ulkopuolella. Näistä vuosista jäi mieleeni eräs epätavallinen tapahtuma: yrityksen myynti- ja ostopäällikkö, prokuristi Backman antoi minulle määräyksen yrittää myydä hellat helsinkiläisrakentajalle Vaasan puuvillan rakennustyömaalle. Menin sinne täynnä epävarmuutta, esittelin itseni vastaavalle rakennusmestarille, joka yhteisiä intressejä koskeneen keskustelun jälkeen paljasti, että kilpailija oli jo jättänyt samansuuruisen tarjouksen. Mutta tilauksen sain minä ja päällikköjeni hämmästys oli takuulla yhtä suuri kuin heidän kehunsa.

Tehtaanedustajan mukaan tuota ennätystilausta ei ollut lyöty vielä tänä päivänä (vuonna 1960)”. ”Kun prokuristi Backman keväällä 1923 kuoli, sain konsuli Hartmanilta kutsun luokseen ja hän yksinkertaisesti vain käski minua ryhtyä prokuristiksi. Mykistyneenä en pystynyt muuta kuin ilmaisemaan epäilyni määräystä kohtaan. Olin nuorin yrityksessä ja katsoin, ettei minulla ollut tarpeeksi harjoitusta ja edellytyksiä niin vastuulliseen tehtävään. Minulla oli ainoastaan kansakoulu käytynä ja vuosi kauppakoulua, koska koulunkäynti keskeytyi enemmän seikkailulliseen sotilaskoulutukseen Saksassa.

Konsuli kuitenkin ylipuhui minut ja aloitin kauhuissani toimia prokuristina niin osto- kuin myyntipäällikkönäkin”. ”Täydentääkseni puutteet osaamisessani käytin puolet öistä ja sunnuntait päästäkseni sisälle töihin toimittajaluetteloiden sekä hintalistojen parissa. Sen tajuaa, että tämä oli muutoinkin kovin suuritöistä aikaa, kun nimittäin tehtävä sisälsi kaikki koti- ja ulkomaiset ostot, hinnoittelun, mainosilmoitusasiat, myynnin valvonnan, asiakastilausten hinnoittelun, myyntimatkat, messu- ja esittelykäynnit jne. Kahdeksan tunnin työpäivä ei itse asiassa riittänyt lainkaan, mutta kaikki meni hyvin, kun oli ymmärtäväinen johtaja ja yritystä kohtaan lojaali henkilökunta.” ”Paitsi tapahtumat, jotka olen jo kertonut, ovat eräät episodit aivan erityisesti jääneet mieleeni: Ensimmäisenä vapaussodan jälkeisten levottomien aikojen horjuva tilanne liike-elämässä ja lapualaisaika henkilökunnan

Erik Hartmanin 50-vuotispäivänä vuonna 1927 koko henkilökunta kokoontui ryhmäkuvaan. Edessä vasemmalla istuu Lars Hartman ja hänen vieressään Märtha Hagert, jonka kanssa hän meni naimisiin kaksi vuotta myöhemmin. Keskellä sohvalla istuvat Erik Hartmanin nuori prokuristi Emil Öist ja John Holmlund, siirtomaatavaraosaston päällikkö ja liiketalon isännöitsijä.

yöllisine vartiointitehtävineen yhdyskuntarauhan turvaamiseksi. Seuraavana myyntimatkat, jotka saivat aivan erityistä väriä huonojen liikenneyhteyksien takia – yksi sillattoman joen jäiden lähtö saattoi laittaa stopin koko matkalle – ja jännitys kieltolain aikaan mukana olleiden ”nestemäisten tuotenäytteiden” takia. Lopuksi viimeisimmät sotavuodet, kun yrityksen johtaja ja 60 % mieshenkilökunnasta oli sotapalveluksessa, oli akuutti tavarapula ja sen jälkeen valuuttaongelmia, lisenssisekaannuksia ja työnseisauksia, jotka leimasivat elinkeinoelämää sodanjälkeisinä vuosina.”

”Sota toi mielestäni tullessaan myös jotain hyvääkin mukanaan. Sosiaalinen vastuu yrityksessä on lisääntynyt ja sosiaalinen tasa-arvoisuus edennyt terveeseen demokratisoitumiseen elinkeinoelämässä. Aloittavalla kauppiaalla oli sanotaan 40 vuotta sitten vain yksi tapa opetella alansa, nimittäin itse ottaa selvää asioista. Nyt hänen oppimistaan ovat helpottamassa kurssit, konferenssit, koulut, sisäinen koulutus, luettelot ja messut jne. Patriarkaalinen suhde työnantajan ja työntekijän välillä on hävinnyt ja osa sosiaalisesta juovasta johtajan ja alaisen välillä samoin. ” 101

Sigurd Gustavsonin haastattelu 2. 7.1984, hänen ollessaan virkeä 91-vuotias. Sigurd oli syntynyt 1892 Lapväärtin Härkmerellä.

Toimiessaan kauppamatkustajana Kokkolan Björklundin Rautakaupassa Sigurd Gustavson tapasi Erik Hartmanin tämän käydessä Kokkolassa. Erikillä oli nimittäin suuret saatavat konkurssikypsästä Kokkolan Rautakaupasta. Kokkolan Rautakaupan lopettaessa, Hartman lunasti tavarat sieltä ja halusi, että Gustavson hoitaisi lopettamisen ja tulisi sitten Vaasaan töihin. Niinpä vuonna 1926 Gustavson aloitti kauppamatkustajana Hartmanilla. Hän oli aluksi provisiopalkalla, mutta se kävi pian niin kalliiksi, että Erik oli pakotettu siirtämään hänet kiinteälle palkalle. Gustavson kertoi, että salaisuus hyvään myyntiin oli, että hän myi tavallisten maakuntakauppiaiden lisäksi myös sahanomistajille.

Siihen aikaan kauppamatkat tehtiin hevosella. Gustavsonin hevosen nimi oli Sisko. Sudennahkaturkit lämmittivät hyvin talvella, mutta jos satoi paljon lunta, niin joskus oli pakko jäädä jollekin paikkakunnalle moneksi päiväksi.

102

Gustavsonin myyntialue ulottui pohjoisessa Raaheen ja Pyhäjokeen ja etelässä Pietarsaareen ja Uuteenkaarlepyyhyn. Suomenkielisissä kylissä kauppiaat sanoivat häntä Kustaanpojaksi, mutta se sopi hyvin fennomanian aikoihin. Kauppamatkustajat otettiin yleensä hyvin vastaan.

Piti varautua pitkiin juttutuokioihin ennen kuin kauppiaat olivat kypsiä tilauksen tekoon, joskus tarvittiin ennen kaupantekoa nestemäisiä tuotenäytteitä, joiksi alkoholijuomat naamioitiin kieltolain aikaan. Tämän seurauksena monesta kauppamatkustajasta tuli alkoholisti.

Gustavson oli Hartmanilla vuoteen 1938, kun hän sai tarjouksen johtajan paikasta ja mahdollisuuden osaomistukseen Johannes Narsin ja hänen veljesten Pietarsaareen perustamasta Rauta Oy - Järn Ab:sta. Palkkakin oli hyvä 5000 markkaa kun Hartmanilla hän oli tienannut 3000 markkaa. Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen Narsilla ei kuitenkaan ollut enää yhtiössä rahaa edes palkkojen maksuun. Hartman oli myynyt paljon luotolla yritykselle ja omasi paljon saatavia. Yhden klubi-illan jälkeen Narsin veljesten kanssa, soitti sitten Lasse Hartman yöllä ja ilmoitti, että oli ostanut Narsien osakkeet ja omisti nyt Rauta Oy:n. Gustavson jäi yritykseen 40 %:n osakeomistuksellaan. Sota-aikoina ja sen jälkeisinä vuosina Rauta Oy koki hinta- ja tavarajärjestelyissä samat ongelmat kuin moni muu yritys alalla. Salamyynti tiskin takaa yritettiin tosin pitää poissa. Oma henkilökunta sai etuoikeuden ostaa halutuimmat tavarat. Vaihtokauppaa esiintyi, vaikka se oli kiellettyä.

Lisenssisotkuista Gustavson muistaa tilanteen, jolloin piti hankkia tuontilisenssi pellavaöljylle. Hänen piti ryypätä lisenssitoimiston konttorinjohtajan pää täyteen ennen kuin johtaja kirjoitti paperin.

Samoihin aikoihin, kun Rauta Oy perustettiin Pietarsaareen, otettiin haaraliikkeiksi Björklundin Rautakauppa Kokkolassa ja Pohjolan Rauta Rovaniemellä. Näistä ainoastaan Rauta Oy pärjäsi. Gustavsonin mielestä syy oli selkeä: muualla juotiin liikaa ja tehtiin liian vähän töitä.

Gustavson jäi eläkkeelle 68-vuotiaana oltuaan 34 vuotta C. J. Hartmanin palveluksessa. Hän ei kuitenkaan tuolloin sanonut hyvästi liike-elämälle, vaan perusti 69-vuotiaana oman tuontiliikkeen Imprexin, joka toi itämaisia tavaroita Intiasta ja Japanista. Liikkeen toiminta jatkui seitsemän vuotta.

Georg Braxénin haastattelu 17.7.1984.

Lars Hartman palkkasi Georg Braxénin vuonna 1937 kirjeenvaihtajaksi. Georg oli nimittäin lukenut kaupallista

saksaa ja suorittanut konekirjoituskurssin. Hän työskenteli Emil Öistin alaisuudessa. 19 palvelusvuoden jälkeen hän siirtyi Vaasan Puuvillalle ostopäälliköksi vuonna 1956.

Georg Braxén tähdensi haastattelussaan, että nuorelle Lasse Hartmanille ei ollut ollenkaan niin tärkeää kuin väitettiin, että palkattavan piti osata pelata jalkapalloa tai olla hyvä jossain muussa urheilussa. Hän mainitsi, että tällainen liioittelu oli saanut alkunsa monella taholla, ehkä työntekijöiden, jotka halusivat kertoa mielenkiintoisia juttuja taikka sitten Hartmanin kilpailijoiden keskuudessa.

Hänen mielestään toki oli mukavaa ja hyvä, jos juuri palkattu henkilö samalla toi mukanaan täydennystä puulaakijoukkueeseen, mutta muuta osaamista kun osaamista jalkapallokentällä kyllä priorisoitiin etusijalle palkkauksessa. Se, että Hartmanin palkkalistoilla oli monta jalkapallopelaajaa tuohon aikaan, johtui Braxénin mielestä siitä, että Lasse itse liikkui urheilupiireissä ja hän sai sitä kautta monia kontakteja. Oli helpompi palkata näiden tuttujen parista kuin täysin tuntemattomia henkilöitä ja toki Lasse saattoi hiukan vetää kotiinpäin jalkapallo-osaamisen suhteen.

Kolme firman henkilöstöstä pelasi jalkapalloa maajoukkueessa. Nämä olivat Arthur ”Turre” Hestenaes, Erik ”Edi” Beijar ja Kurt ”Poju” Sand. Puulaakijalkapallo tuli joskus 1920-luvun puolivälissä. 1930-luvulla Hartmanin kovimpia vastustajia olivat Rautatiet ja Bockin panimo. Useimmat ottelut pelattiin Vöyrinkaupungin ruohokentällä, kenttä on nykyään Vöyrinkaupungin koulujen sorakenttä.

Hartmanin joukkue myös harjoitteli sillä kentällä. Hartmanin joukkue ei kuitenkaan ollut niin hyvä kuin luultiin.

Toki joukkue voitti joinakin vuosina, mutta yhtä usein oltiin toisia tai kolmansia turnauksissa. Sodan jälkeen tuli päätös, että sarjapelaajia ei saanut olla mukana puulaakijoukkueissa. Sen täytyi olla harrastelijamaista.

tivat tavaroita asiakkaille. Aina välillä juoksimme Eliteen hakemaan savukkeita myyjille. Sitten olin vintissä varastossa. Sieltä menin lähettämöön, jossa olivat Heikkilä ja Strand. Sodan jälkeen olin Klemettilän varastossa Peltokankaan kanssa. Sitten oli minun vuoroni hoitaa varasto varastomiehenä.

Monet kysyvät, ovatko ajat muuttuneet? Kyllä, varmasti ovat. Teimme käsin kaiken, kannoimme ja nostimme kaiken, nythän trukit tekevät työn. Silloin kannoimme kaksitoistametrisiä betoniteräksiä harteillamme junanvaunusta varastoon. Tiilet ajettiin hevosella tiilipaikalle.

Mutta paras työtehtäväni oli, kun sain Lasse Hartmanilta tehtäväksi rikkoa polkupyöräpakkauksia ja laudat otin talteen Skutskärin huvilaa varten. Palosaaren sundissa (C. J. Hartmanin varasto) työskentelin yksin melkein koko kesän työkaluina vasara ja sorkkarauta, mutta sainkin kokonaisen proomullisen lautoja, jotka syksyllä hinattiin Skutskäriin”.

Jack Johanssonin haastattelu 1983 hänen täyttäessä 60 vuotta. ”Työni täällä on inventointi, toisin sanoen kiipeän tikkaita ylös ja alas hyllyjen välissä ja lasken ja lasken…

Kerran kauan sitten vuonna 1938 Björses soitti C. J. Hartmanista ja pyysi minua ottamaan yhteyttä Alfons Staffansiin – niin minusta tuli juoksupoika. Staffans toivotti minut tervetulleeksi vihreyteen, mutta ei ehkä ihanuuteen. Hartmanilla oli kaikki siihen aikaan maalattu vihreäksi, hyllyt ja autot.

Meitä oli siihen aikaan viisi juoksupoikaa, jotka kuljet-

103

104

Sattumuksia ja tarinoita vuosien varrelta

105

106

Ihmehevonen Leo

Leo osasi Vaasan tiet ja tunsi asiakkaansa. Leo olisi pystynyt viemään lastit asiakkaille ilman ajuria, se ravasi asiakas A:n luokse, kun kyydissä oli viisi säkkiä, kun taasen kaksi säkkiä meni aivan toiselle henkilölle. Ja jos kärryyn lastattiin kahdeksan pulloa konjakkia, lampsi Leo suoraa päätä upseerimessille.

Lapsuuden muistoni

Kun palaan ajatuksissani takaisin lapsuuden ja nuoruuden onnellisiin aikoihin, se on kun katsoisin sisään kaleidoskooppiin – yksi muisto tulee toisen tilalle ja toinen muuttaa väriä ja muotoa. Valoisat, iloiset muistot, jotka ovat hallitsevia, niihin pysähtyy mieluusti.

Yksi Carl Johanin tyttäristä 3.12.1913, Trollet – kodin oma lehti.

107

Kirjeitä äidiltä

Karin Kolamin Vasabladetissa 25.6.1993 julkaisemia Carl Johanin vaimon Marian tyttärelleen Thyra Lindrothille lähettämiä kirjeitä Hartmanin talon rakentamisen ajalta.

31. toukokuuta 1913 …Erikin rakennus on valmistumaisillaan, vuokralainen toisensa jälkeen muuttaa sisään, itse he ovat muuttaneet jokunen viikko sitten ja Elinin mielestä se tapahtui erittäin kätevästi, ulos yhdestä keittiön ovesta ja sisään toisesta.

Vain kaikkein suurimmat huonekalut täytyi kantaa alas rappukäytävää pitkin.

Myymälän ikkunoiden suurten lasien kanssa kävi niin onnettomasti, että ne putosivat junasta ja särkyivät luonnollisesti tuhansiksi palasiksi, joten uuden rautamyymälän on pitänyt olla ilman laseja, on kai vieläkin. Onhan siellä yövahti, mutta mikä veto ja vartioiminen! Vuokraamatta oleva, ns. Holmlundin osasto, jota ei ole vielä siirretty, jaetaan seinällä kahtia Alu Gummeruksen kirjakauppaan päin, jonne juuri muutetaan. Koko suuri rakennus tekee minuun niin ahdistavan vaikutuksen, vaikka kaikki onkin kaunista ja koristeellista. Mikä määrä ihmisiä siihen majoitetaankaan, ja täynnähän sen pitää olla, että se kannattaa.

6. lokakuuta 1913 …Nyt on ollut Suomen viikko, aina on kai muutamia sen siemenistä pudonnut hyvään maahan, muutamia kovaankin. Ihmisiä on ollut paljon liikkeellä ja näyteikkunakilpailun kanssa on ollut kovasti työtä. Viisi ikkunaa Erik on luovuttanut apulaisille, kuudennen pitänyt itse, asettanut sinne karhun muotoon erilaisia harjoja ja pölyhuiskuja.

Karhulla on kita ammollaan ja silmät kuin sähköiset liekit, on siellä kuvaileva värssykin. Högforsilla ja Fiskarsilla oli kummallakin omat kunnioitusta herättävät ja suurenmoiset ikkunansa, joissa oli kaikenlaisia maataloustyökaluja ja taontaesineitä. Yhdessä ikkunassa oli köysiä, purjelankavyyhtisillä aalloilla oleva köysistä muotoiltu vene, purjekangaspakkoja ja kaikkea siihen liittyvää, ja yksi, jossa oli kylpyamme, saippuoita, kuurauspulvereita, kaikenlaisia kiillotteita ja puhdistusvälineitä, kaikki mitä parhaiten esille asetettuina. Oli mukavaa saada 1. palkinto 100 markkaa ja sen on Erik jakanut apulaisille, jokaiselle 20 markkaa ikkunasta. Kunniakirjan hän piti itse. Palkintojen jako lukee kai varmaan Wasabladetissa.

108

Salakihlaus

Elinin kirje veljelleen Vernerille 9.6.1900 …tule kotiin heti samana päivänä kun saat tämän kirjeen… Ihmettelet varmaan miksi tämä kaikki, mutta nyt saat tietää asian, minkä vain äiti ja täti tietävät tähän mennessä, ja se on se että sinun vanhin siskosi on mennyt ja rakastunut ja on nyt salaa mennyt kihloihin. Minun ei tarvinne sanoa, että olen niin onnellinen, iloinen, kiitän Jumalaa, joka on antanut minulle hänet, joka tulee olemaan tukeni, minun kaikkeni tässä elämässä. Sinä tunnet hänet ainoastaan nimeltä, mutta tulet tuntemaan pian hänet rakkaaksi veljeksesi. Kyllä se on – Erik Hartman… en kerro enempää tällä kertaa. Ennätät kyllä ajan kanssa Erik ja Elin Hartman hääpäivänään

kuulla kaiken ja sitä paitsi kaikki on yhtä sekamelskaa, mikään ei ole oikein selkeää. Ja tiedätkö, kaikkein parasta on, että kukaan ihminen ei tiedä tästä. He tiesivät kyllä, että hän oli hieman kiinnostunut, mutta ei enempää. Ja nyt tämä tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Otteita henkilöstölehti CJH-krönikasta 1948

Vuonna 1936, kun olin nuori ja vihreä, tuli konttorin rapussa vastaan vanhempi pariskunta – pesunkestäviä maalaisia reilulla olemuksella. Minulla oli kiire ja kuten osoittautui myöhemmin, myös vastaantulevalla pariskunnalla. Miespuolinen henkilö näytti kirjeen näköistä paperia kädessään ja kysyi ”chefen”-perään. Ohjasin pariskunnan yläkertaan konttoriin johtajan huoneeseen ja katosin rappuun yrittäen saavuttaa Backmanin rapunlentovauhdin, mutta epäonnistuin, kuten tavallista. Johtaja otti vastaan parin ja kysyi heidän asiaansa – ja sai ihmettelevän kysymyksen: ”Onkohan tämä WC?”. Oli käynyt nimittäin niin, että pari oli rautakaupan puolella kysynyt olisiko mahdollista käydä toimittamassa tarpeitaan ja vastaus oli ollut ”tuonnepäin, olkaa hyvä.” Pariskunta oli kuitenkin eksynyt ohi ja osunut paikkaan missä minä olin ja ymmärsin heidän lausumastaan sanasta W.C. ”Chefen”. Kävi sitten niin, että jouduin opastamaan heidät oikeaan osoitteeseen. Paperikin ajattelevaisen pariskunnan kädessä oli omaa wc-paperia.

••• Oli rauhallinen iltapäivä liikkeessä, kun pieni tyttö tulee rautapuolelle ja asettuu ”jalkaväenkapteenin” tiskin viereen, niiaa ja näyttää hämmentyneeltä. ”No mitäs saisi olla”, kysyy kapteeni pehmeästi. Olen hukannut äidin sakset ja kysyisin saisinko ostaa uudet, minulla on vain 100 markkaa. Riittääkö se? ”Ai, ai, vai olet hukannut äidin sakset? Jaa-a tyttö, taidat olla pississä”, vastaa kapteeni armeijamaiseen tyyliin. Tyttö saa saksensa ja menee helpottuneena ja onnellisena ovelle – kapteeni jatkaa keskeytettyä tupakan polttoaan. Yksi asiakas tuli taasen palveltua.

Kirjoittaja tuntematon

109

Tarinoita Lassesta Rahankäytön suhteen kasvatus oli ankaraa Teini-ikäisinä Lars-Erik oli sisarensa Solveigin kanssa ollut koko päivän purjehtimassa kilpailuissa ja nälkä pääsi yllättämään. Heillä ei ollut mukanaan rahaa, kun isä piti turhana antaa lapsille taskurahoja, niinpä he saapastelivat purjehdusseuralle syömään isän laskuun. Aterioituaan he pyöräilivät Alskatissa olevalle kesämökille, minne matkaa oli 20 kilometriä. Kerrottuaan päivän tapahtumista ja mainittuaan ruokailun isä Lars kivahti: ”Kun olette isoja, tehkää velkaa, jos haluatte, mutta ei vielä eikä minun laskuuni! Tässä rahat – saatte ajella takaisin maksamaan ruokanne!” Sisaruksilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä ylimääräinen 40 kilometrin lenkki, sillä isä piti tiukasti periaatteistaan kiinni.

110

Lasse piti yllä luistinrataa. Kerran rataa valmisteltiin jääpallo-ottelua varten ja jäähän piti maalata punaiset raidat maalialueelle. Tehtävän sai suoritettavakseen Lasse, kun hänellä oli housujen takamuksissa eniten paikkoja. Niiden ansiosta hän pystyi istumaan jäällä palelematta.

••• Lasse oli ollut auraamassa Hietalahden jääpallokenttää IFK:n poikien kanssa ja meni kotimatkallaan ostamaan nakkeja talon vieressä sijainneelta nakkikioskilta. Päällä oli paikatut ”pluukaushousut” ja lompakko oli jäänyt toisten housujen taskuun: - Kuule, mä omistan tuon Hartmanin talon, niin eiköhän ne nakkirahat löydy!

- Kuulehan nyt, äijä, kaikkihan ne tuon talon yöllä täällä omistaa, kun rahaa ei löydy.

Niin jäi Lasse ilman nakkejaan.

••• Ruotsista oli tulossa jääpallojoukkue pelaamaan Vaasan IFK:ta vastaan. Lasse muisti kuitenkin yöllä, että hän oli unohtanut majoituksen järjestämisen. Hotellit olivat täynnä ja juna oli tulossa tunnin kuluttua. Lassella oli onnekseen kaikkien kaveri ja otti ja soitti Vaasan varuskunnan päivystävälle upseerille kysyäkseen, että mitäs nyt tehdään. Löytyisikö jostain tuvasta tilaa? 40-luvun loppupuolella elämä oli kutakuinkin joustavaa ja päivystävä upseeri teki herätyksen yhdessä tuvassa tyhjentäen sen ja passittaen miehet muualle yöksi. Siellä ruotsalainen porukka sitten vietti yönsä Suomen armeijan tuvassa.

••• Palomestari oli vuonna 1967 palon jälkeen tarkastuskäynnillä Hartmanin talon kellaritiloissa. Hän huomasi sähkösirkkelin, joka oli selvästi käytössä. Palomestari kysyy: ”Mikäs vekotin se tuo on, mielestäni se ei sopisi näihin tiloihin?” Oppaana toiminut Lars-Erik toteaa: ”Firmaan tulee hyvin paljon tavaraa puulaatikoissa, jotka isä (Lasse) sirklaa klapeiksi. Niillä hän lämmittää kylpyvetensä, oletan, että isä ei luovu totutusta tavastaan.” Palomestari ymmärsi vaikean tilanteen, eikä asiaan enää puututtu.

Hartmanin arkisto

Kun maalivahti paniikkiin joutui

VIFK ajoi Merenkurkun yli liikemies Lasse Hartmanin ja Arne Jungerstamin veneellä. Muitakin toki oli. Vifkiläiset menivät Uumajaan jo vuonna 1941 ja peräti kuudella moottorilla, ainakin Finellin, Blombergin ja Hartmanin veneillä.

- Ensimmäinen ottelu pelattiin Sandsviks IF:ää vastaan Holmsundissa, kertoo Valle Haldin.

- Palatessa oli melkoinen myräkkä. Yksi veneistä reistasi ja jouduimme hinaamaan sen Vaasaan asti. Menimme yläpuolista reittiä Björkön pohjoispuolelle, Lasse Hartman halusi niin.

- Aallot olivat korkeat ja merenpohja paistoi niiden välistä.

Oli jo syntymässä pieni paniikki. Maalivahti meni täysin 111

sekaisin. Hän huusi näkevänsä pohjan ja kaikki sen kivet.

Mutta Lasse tunsi reitit ja tulimme turvallisesti suunnilleen sinne, missä riippusilta tänään on.

Asekätkentä oli isänmaallista toimintaa

Toinen mukana ollut kertoo seuraavaa sillä ehdolla, että nimi ei tule lehteen. Niin hyvässä muistissa ovat vieläkin sodan ja sotaan syyllisten tuomitsemista valvoneen Valvontakomedian ajat: -Kun vene lähestyi Hartmanin huvilaa, niin rouva ilmestyi tuvan portille ja huusi: Menkää vain! Retkikunnasta tuo tuntui salaiselta ja hyvin mystiseltä. Mutta jo talvisodan jälkeen ryhdyttiin kätkemään aseita. Lasse Hartmania oli etsitty ja hän tunsi olonsa hieman epävarmaksi. Juuri siksi rouva ilmoitti, että jatkakaa vain.

Myöhemmin aseet löytyivät ja Hartman joutui kuulusteluihin. Hän sai vain sakkoja tai vastaavaa. Enemmistö suomalaisista, ainakin Pohjanmaalla, pisti aseita talteen koska tulevaisuus oli epävarma. Joka ei puolustaudu tulee syödyksi.

Jorma Ojaharju Pohjalainen 6.7.1999

Kun hiiri muuttui kissaksi

Hartmanin Lasse oli myös sotkeutunut kätkentään. Hänen firmansa autot olivat kuljettaneet ainakin polttoainetta.

Erään tiedon mukaan myös radiolaitteita oli ollut kätkettynä liikepalatsin vintillä. Myöhemmin kauppias opetti pidättäjilleen mökillään tyrnimarjan terveellisyyttä. Vihaa ei pidetty, paremminkin päinvastoin.

Kansan Ääni 22.9.1988

Frans Kangasluoman juttuja ja tarinoita haastattelusta 20.7.1983

”En tiedä ketä on keksinyt kirjoittaa niin paljon kaunista Hartmanin hevosista. Mielestäni ne olivat kamalia – yksi puri minua kerran…”

Lassen tultua 26-vuotiaana kotiin Englannista, hän oli innostunut nyrkkeilystä, jota oli oppinut siellä. Tapasimme nyrkkeillä talon kellarissa. Lasse oli voimakas kaveri, ei niin pitkä, mutta lihaksikas – ja hyvä nyrkkeilemään.

Lindström, joka sittemmin kaatui sodassa, tyrmättiin, samoin Dahlsten, joka sittemmin lähti Ruotsiin. Itse olin silloin myös hyvä nyrkkeilijä, mutta en ollut innostunut kohtaamaan Lassea. Pojat jankuttivat ja jankuttivat, kunnes annoin periksi – ja lensin.

112

Vuonna 1932 ajomiehet lakkoilivat. He kieltäytyivät ajamasta tavaroita rannalta. Konsuli pyysi ajomiehiä kokoontumaan – siihen aikaan ei ollut samanlaista työsuojelua kuin tänä päivänä – ja hän kysyi: ”Ajatteko, jos ette, tuossa on ovi.” Kukaan ajomiehistä ei tullut ajamaan. Siihen aikaan tuli paljon tavaraa rantaan: pellejä, tiiliä, sementtiä ja kalkkia. Me keräsimme porukan ja aloimme kantaa.

Lasse oli mukana ja meni vinssille, mutta me huusimme hänelle: ”tule alas kantaan.” Hän oli voimakkain ja heikompi mies pantiin vinssille. Yksityiset kuskit ajoivat lastin kotia. Meillä oli kolme hevosta tuohon aikaan ja kaikki hevosmiehet saivat potkut. Meille oli hankittu auto ennen lakkoa ja lakon jälkeen niitä tuli lisää.

Konsuli neuvoi kaikessa, mitä ei ymmärretty tai osattu.

Hän halusi, että kaikki firmassa saisivat mahdollisimman paljon oppia. Kerran kun olin varastoesimiehenä, hän näytti miten katkaistaan kovaa kompaktipeltiä. Sitä en tiennyt aiemmin. Laitetaan vain pieni rautapala pellin ja alasimen väliin. Sen jälkeen lyödään moukarilla. Yksi lyönti ja se meni katki helposti.

Vuonna 1946 Lasse antoi ohjeen järjestää joulumyyntipöydän, mutta sodan jälkeen ei ollut mitään tavaroita.

Niinpä menin vintille ja sieltä löytyi laatikkojen pohjilta ja perimmäisiltä hyllyiltä posliinisia pöytäöljylamppuja, aterimia, hopeaa, lasitavaroita, kulhoja ja vanhoja työkaluja.

Ja kierteitystyökalu 1800-luvulta, jonka putsasin, öljysin ja lakkasin. Siellä oli myös kauniita pöytälamppuja: vihreitä, punaisia ja monivärisiä. Laitoimme ne kuntoon iltatöinä juuri palkatun Inga Eerolan kanssa. Kun lamput olivat valmiit, veimme ne alas ja aloimme hinnoitella. Hinnat keksin omasta päästä. Emil Öist ihmetteli, mistä ihmeestä moisia hintoja otin, mutta Lasse sanoi, että niin kauan kun asiakkaat eivät valita, niin hinnat saavat olla. Tavarat menivät kuumille kiville. Muistan, kun Vaasan Höyrymyllyn johtaja osti viimeisen lampun. Olen säästänyt tämän sinulle, sanoin ja hän tuli niin onnelliseksi, että sain laatikon jauhoja ja ryynejä joululahjaksi.

Vuonna 1952 menin tukkupuolelle. Sain työkaveriksi alkoholistin, jota Lasse kielsi tulemasta töihin viinalta haisevana. Mutta hän oli nokkela ja toi lääkärintodistuksen, että hänen pitää juoda kaksi pulloa olutta päivässä. Niinpä hän lämmitti oluet töissä ennen juomista, että ne potkaisivat paremmin.

113

Onni onnettomuudessa

Gustaf ja Lars-Erik olivat ajamassa 70-vuotispäiviltä Pietarsaaresta Vaasaan. Molemmat ajoivat omilla autoillaan, koska muutama viikko aiemmin oli päätetty, että johtajat eivät matkusta samalla kulkuvälineellä. Gustaf ohitti Hartmanin rekan ja näki samassa, että vastaan tuli toinen rekka. Hän käänsi rajusti oikealle, samassa auto jo teki volttia ilmassa ja Gustaf löysi itsensä autosta ylösalaisin.

Lars-Erik ajoi perässä ja säikähti nähdessään vain neljä pyörivää rengasta. Auton katto oli puoliksi mutaan vajonneena ja mutaa valui Gustafin päänahalle näyttäen kuivuneelta vereltä. Hänen ryömiessä rikkinäisen tuulilasin kautta ulos, hän sai ainoastaan kahden senttimetrin haavan tuulilasista käteensä. Pelkääjän puoleinen paikka autosta oli murskaantunut täysin. Onni oli, ettei kukaan matkustanut kyydissä.

Hartmanin arkisto

Maakuntakierroksen maalikauppa

Maakuntakierroksella marraskuussa 1986 sattui mukava tilanne Vesterbackilla, kun olin kauppiaan kanssa juttusilla. Puhelin soi ja kauppias yritti puhua suomea, ruotsinkielinen kun on, ei se oikein tahtonut sujua. Lopulta hän sanoi minulle: ”tuu ny Alho kysymään, mitä tämä tahtoo”. Langan päässä oli maalimyyjä Lahdesta, joka kauppasi ulkomaalia Keskon kautta erikoishintaan. Tulkkasin asian ja kauppias tykkäsi, että tarjous oli edullinen

114

Ystävien Norjan Trondheimistä vuonna 1963 lähettämä postikortti. Onkohan kaupan malli haettu Carl Johanin ensimmäisestä torin varren putiikista?

ja tilasi lavan maalia. Siinä vaiheessa minä kysyin, että onko frekisti sanottu, jos laitetaan laskutus CJH:n kautta.

Kävihän se, totta kai. Näin ollen olin tehnyt ihan itsestään hyvän maalikaupan.

Antti, CJH Viesti-Aktuellt 1/87

115

Sukupolvesta sukupolveen

C.J. Hartman

1862 > 1909 Carl Johan Hartman

Carl Johan Hartmanin porvarin oikeudet ja oikeus harjoittaa koti- ja ulkomaankauppaa hyväksytään Vaasan maistraatissa.

1862

1862

C. J. Hartmanin Siirtomaatavarakauppa avataan 2. elokuuta Vaasan torin laidalla.

Vaasasta ja muualta Uusi kaupunki nimellä Nikolainkaupunki rakennetaan Klemetsön niemelle 7 kilometrin päähän vanhasta tulipalossa 1852 tuhoutuneesta Vaasasta.

Suomen suuriruhtinaskunta kuuluu Venäjän keisarikuntaan.

Venäjän keisarina on Aleksanteri II.

1863

Pidetään Helsingin valtiopäivät, jotka vahvistavat Suomen autonomiaa.

1865

Paloviinalain nojalla kielletään viinan kotipoltto Suomessa.

Suomi saa oman rahan; hopeamarkan

1866

1866

Suuret nälkävuodet koettelevat maata vuosina 1866–1868.

Kauppias John Lindeman tulee Lahden Olutpanimon osakkaaksi ja panimon nimi muutetaan Lahden Olutpanimo Yhtiöksi.

1867

1867

On koko 1800-luvun pahin katovuosi.

Carl Johan ostaa Nils Petter Åbergin konkurssipesältä kiinteistöt Hovioikeudenpuistikko 15 ja Kirkkopuistikko 1.

1869

1869

Nils Petter Åberg ajautuu konkurssiin.

1873

Alkaa vuosisadan viimeiselle vuosikymmenelle kestävä lama.

1876

Venäjän kruununperillinen, tuleva keisari Aleksanteri III vierailee Vaasassa.

1879

Suomessa säädetään täydellinen elinkeinovapaus.

1881

Waasan Telefooniyhdistys perustetaan.

1882

Vaasa saa rautatien.

1887

Suomessa otetaan käyttöön metrijärjestelmä.

Carl Johan saavuttaa ensimmäisen sijan elävien eläinten viennissä Vaasasta. Lähetykset sisältävät useita satoja lehmiä, sikoja ja lampaita.

Lahden Olutpanimo perustetaan ja samalla avataan liikkeen takaosassa Kauppapuistikolla oluttupa.

1863

Liikkeessä on neljä työntekijää.

Myynnissä on paljon uusia tuotteita; keittiöliesiä, ulkomaisia mausteita, amerikkalaisia kylvökoneita, posliinia, vaatteita sekä ”siirrettäviä Wesiclosetteja zinkkipellistä”.

Vientitoiminta lopetetaan, koska päätuotteen, tervan, vienti ei enää kannata höyrylaivojen vallatessa alaa purjelaivoilta.

1876

Yrityksestä on ensimmäisiä säilyneitä taseita.

1880 1881

Carl Johan merkitsee kaksi puhelinosaketta á 300 mk, toisen liikkeen ja toisen omistamansa Lahden Olutpanimon nimiin.

Liikkeeseen tulee ensimmäinen puhelin. Puhelinnumero on 70.

Pohjolan Polttimon konkurssipesä otetaan haltuun Viktor Schaumanin kanssa. Mukana seuraa lupa valmistaa paloviinaa 170 000 kannua parina seuraavana vuotena.

1883

Liikkeen työntekijät opettelevat laskemaan uuden metrijärjestelmän mukaan.

1887

116

Aleksanteri III nousee Venäjän keisariksi ja Suomen suuriruhtinaaksi.

C.J. Hartman

Carl Johan saa kauppaneuvoksen arvon toiminnastaan Vaasan kaupan ja teollisuuden hyväksi.

Vaasasta ja muualta 1888

Lahden Olutpanimo myydään Panimo Oy Bockille.

1890

Rautaosaston myynti ylittää kaikkien muiden osastojen yhteenlasketun liikevaihdon.

1892

Lehtimainoksiin C. J. Hartmanin Siirtomaatavarakaupan tilalle tulee C. J. Hartmanin Rautapuoti.

1889

Vaasa saa sähkön.

1899

Ensimmäisen sortokauden katsotaan alkaneen, keisari Nikolai II antaessa helmikuun manifestin. Sen myötä Suomi menettää oikeutensa säätää lakejaan itsenäisesti.

1901

Sortokausi jatkuu Suomessa: Venäläiset postimerkit tulevat käyttöön ja Suomen armeija lakkautetaan.

Edellisenä vuonna laadittu kielimanifesti vahvistaa venäjän kieltä Suomen virkakielenä.

1905

Venäjällä tapahtuu ensimmäinen hallituksen vastainen vallankumous.

Suomessa on Marraskuun suurlakko.

1908

Ns. toinen sortokausi alkaa, kun Nikolai II määrää Suomen lainsäädäntö- ja hallitusasiat Venäjän ministerineuvoston tarkastuksen alaiseksi.

1910 > 1936 Erik Hartman Carl Johan luovuttaa liikkeen pojalleen Erikille.

1910

Tilinpäätöksiä tuloslaskelmineen aletaan tehdä joka vuosi.

Hartmanin talon rakennustyöt alkavat.

1911

Liikepalatsin ensimmäinen osa valmistuu ja liike siirtyy väliaikaisesti sinne.

1912

1912

Rautakonttori Oy, rautakauppiaiden keskusliike, perustetaan.

1914

Ensimmäinen maailmansota alkaa ja kestää neljä vuotta eteenpäin.

1915

Vaasan vesitorni valmistuu.

Vanha kulmatalo siirretään Pitkäkatu 1:een.

Rakennus valmistuu ja liike muuttaa lopullisiin tiloihinsa.

1913

Hartmanin talo liittyy Vaasan vesijohtoverkostoon.

1915

Sota-ajasta ja tavarapulasta aiheutuva inflaatio syö markan ostokyvystä 11/12.

117

C.J. Hartman

Carl Johanin monivaiheinen elämä päättyy 79 vuoden iässä.

Vaasasta ja muualta 1917

1917

Venäjällä on lokakuun vallankumous, Suomessa katsotaan, että Suomen on irtauduttava Venäjästä.

Suomessa on suurlakko, joka kestää 5 päivää.

6. joulukuuta Suomen eduskunta hyväksyy senaatin 4. joulukuuta antaman Suomen itsenäisyysjulistuksen.

Suomessa säädetään laki kahdeksan tunnin työpäivästä.

Vaasa poistaa venäjänkieliset kadunnimet.

Erik nimitetään Ruotsin varakonsuliksi.

1918

1918

Suomessa syttyy 3 kuukautta kestävä sisällissota.

Vaasa toimii sisällissodan aikana Suomen pääkaupunkina.

Jääkärien pääjoukko, 700 miestä, saapuu Vaasaan 25. helmikuuta.

1919

Suomeen asetetaan tasavaltainen hallitusmuoto.

Suomen ensimmäiseksi presidentiksi nimitetään K. J. Ståhlberg.

1920

Kieltolaki astuu voimaan eli alkoholijuomien myynti kielletään.

Suomen Tukkukauppiaiden liitto perustetaan.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhansopimus allekirjoitetaan Tartossa.

Suomi hyväksytään Kansainliittoon, eli tulevaan YK:hon

Liikkeen henkilökuntaan kuuluu 24 henkilöä.

1922

Liikkeeseen hankitaan ensimmäinen auto.

1922

Markan arvo on vain kymmenesosa vuoden 1910 arvosta.

1926

Suomen Yleisradio Oy perustetaan ja radiovastaanottimia alkaa ilmaantua koteihin.

1928

Liikevaihto, joka oli tähän asti kasvanut, pysähtyy.

Liikkeen tappio on yli 1,5 Mmk, luottotappioiden ja takaustappioiden seurauksena.

1930

Kiinteistön tuloilla katetaan liikkeen tappiot.

Erik onnistuu saamaan Ruotsissa 1907 perustetun Svenska Kullagerfabrikenin SKF:n Suomen edustuksen.

118

1932

Rautakauppojen Oy perustetaan.

1929

Wall Streetin pörssiromahdus. Maailmanlaajuinen lama alkaa. Kurssien toipuminen romahdusta edeltäneelle tasolle kestää 25 vuotta.

1930

Suomessa on ensimmäinen lamavuosi. Lama jatkuu vuoteen 1933.

C.J. Hartman

Vaasasta ja muualta

Liikevaihto nousee jälleen ja ylittää lamaa edeltävän tasonsa.

1934

Erik kuolee yllättäen ulkomaanmatkalla.

1936

Larsista tulee liikkeen omistaja ja jatkaja.

1937 > 1969 Lars Hartman Perustetaan koko henkilökuntaa koskeva eläkerahasto.

1937

Lars ostaa Pietarsaaresta Järn Ab - Rauta Oy:n sekä Rovaniemeltä Pohjolan Rauta Oy:n.

1938

1938

Suomen vapaudenpatsas pystytetään Vasasan torille.

C. G. E. Mannerheim vihkii patsaan.

Vaasa saa lentokentän Runsoriin.

Asepalveluksessa on 60 % liikkeen mieshenkilökunnasta.

1939

1939

Emil Öist toimii yrityksen johtajana Larsin ollessa rintamalla komppanian JR9 päällikkönä.

Talvisota alkaa Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen.

Elinkeinoelämää joudutaan säännöstelemään.

Liikevaihto pysyy suhteellisen tyydyttävällä tasolla.

Vaasa oli Suomen viidenneksi suurin kaupunki Helsingin, Tampereen, Turun ja Viipurin jälkeen.

Venäläiset pommikoneet pommittavat Vaasaa ja liikkeen eteen jalkakäytävälle pudonnut sirpalepommi hajottaa kaikki liikkeen julkisivun ikkunat.

Rovaniemen liikkeen tavarat evakuoidaan.

Toinen maailmansota syttyy.

1941

1940

13. maaliskuuta solmitaan rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa.

1941

Jatkosota alkaa 22. kesäkuuta jatkuen vuoteen 1944.

1944

19. syyskuuta solmitaan rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa.

Hartmanin kiinteistö tuottaa tappiota polttoainekustannusten noustua yli kaksinkertaisiksi.

Ostetaan Kokkolassa toimivan Alfred Björklundin Rautakaupan osake-enemmistö.

1942

C.G.E. Mannerheim valitaan maan kuudenneksi presidentiksi.

Rovaniemen Pohjolan Raudan liike avataan jälleen.

1946

1946

Suomessa vallitsee tavarapula.

1947 1948

Pariisin rauhansopimus solmitaan 10. helmikuuta.

Rahan arvo vakaantuu.

Solmitaan YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa

Vaasan myymälässä on tulipalo, joka tuhoaa täysin liikkeen sisustuksen.

1950

1950

Inflaatio etenee jättiharppauksin säännöstelyiltä vapaamman talouspolitiikan seurauksena.

Pohjolan Rauta Oy Rovaniemellä lakkautetaan heikon hoidon ja vaikean hallinnan vuoksi.

119

C.J. Hartman

Kiinteistölle tulee tappiovuosi tulipalon vuoksi.

Vaasasta ja muualta 1951

1951

Rautakaupan korkeasuhdanne alkaa hinta- ja tuontisäännöstelystä huolimatta.

1952

1952

Suomi saa täytettyä sotakorvausvelvollisuutensa.

1956

Suomessa on suurlakko 1.-20.3.

Nk. Korean korkeasuhdanne tuo mukanaan kaikenlaisten rautatavaroiden vilkastuneen myynnin.

Huonon kannattavuuden vuoksi Björklundin Rautakauppa Pietarsaaressa myydään Sandqvistin perheelle.

Liikkeen henkilökunnan määrä on 125.

Eläkerahaston vastuut siirtyvät viralliselle seuraajalle C. J. Hartmanin Eläkesäätiö rs:lle.

1957

Lars-Erik astuu isänsä palvelukseen, ja seuraavana vuonna Gustaf.

1958

Yrityksen 100-vuotispäivää vietetään 2. elokuuta.

Syntyy ajatus muuttaa C. J. Hartman osakeyhtiöksi.

Kauppa- ja teollisuusministeriö vahvistaa yhtiöjärjestyksen 4. syyskuuta.

1962 1964

Urho Kekkonen aloittaa presidenttikautensa.

1962

Työeläkelaki astuu voimaan.

1963

Suomessa toteutetaan rahauudistus, jossa markka korvataan uudella markalla. Rahan arvo korotetaan satakertaiseksi entisestään.

Vaasan kaupunki on kasvanut 44.000 asukkaan kauppa- ja teollisuuskaupungiksi.

Lars-Erikin aloitteesta päätetään siirtyä automaattiseen tietojenkäsittelyyn. Yhteinen ATK-keskus, Oy Tietobotnia Ab, perustetaan Vaasaan yhdessä eräiden muiden yritysten kanssa.

Liikkeen viimeinen hevonen, Putte, myydään Raippaluotoon.

1965

1965

1967

1967

Venehalli ja perämoottoreiden korjaamo avataan Palosaaren sillan vieressä Vigrenin matalikolla.

Ensimmäinen automaattinen tietojenkäsittelyjärjestelmä otetaan käyttöön.

Vaasan kaupunki nimeää palokadun välillä Hovioikeudenpuistikko–Hietasaarenkatu Hartmanin kujaksi kunnioittaakseen Carl Johanin työtä Vaasan hyväksi.

Itsenäinen Suomi täyttää 50 vuotta.

Liiketalossa on tulipalo, joka tuhoaa kellarivaraston täysin. Vahingot nousevat 1,4 miljoonaan markkaan, mikä on vuoden suurin palovahinko Suomessa.

Seinäjoen konttori perustetaan.

Lars valitaan Rautakonttori Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi.

1968

Seinäjoen myyntiyksikön toiminta aloitetaan Lakeuden Rautahaka Oy:ltä vuokratuissa tiloissa Kapernaumin teollisuusalueella.

Ostetaan Lakeuden Rautahaka Oy:n konkurssipesältä sekä tontti että rakennukset Seinäjoelta.

Varataan Vaasan kaupungilta tontti Liisanlehdosta Vanhasta Vaasasta.

120

1969

1969

Keskiolutta saa myydä tavallisissa elintarvikeliikkeissä.

C.J. Hartman

Vaasasta ja muualta

1970 > 2000 Lars-Erik ja Gustaf Hartman Lars kuolee pitkään sairastettuaan 66 vuoden ikäisenä 1. heinäkuuta.

1970

1970

Suomesta muuttaa ennätysmäärä väestöä Ruotsiin siirtolaisiksi.

1973

Solmitaan Suomen ja Euroopan talousyhteisön vapaakauppasopimus/EEC.

Oy C.J. Hartman Ab merkitään kaupparekisteriin 3. heinäkuuta.

Lars-Erikistä tulee toimitusjohtaja ja Gustafista hallituksen puheenjohtaja.

Seinäjoella laajennetaan ostamalla tontti ja rakennetaan siihen teräsvarasto, tukkumyynti- ja varastohalli.

Vaasassa päätetään uuden keskusvaraston ja siihen liittyvän Rakennusmarket -myymälän rakentamisesta.

Venemyynti erotetaan urheiluosastosta ja Hartman Marina näyttely- ja myyntihalli avataan Vaasassa Palosaaren sillan viereisellä alueella.

1971

Vaasassa Klemettilän tontit kiinteistöineen myydään Vaasan kaupungille.

Lunastetaan Pietarsaaressa Oy Telko Ab:n osuus Rauta Oy:stä.

Aloitetaan Vanhan Vaasan Liisanlehdossa uuden keskusvaraston rakennustyöt.

Fuusioidaan Rauta Oy C.J. Hartman Ab:hen Pietarsaaressa. Omistukseen siirtyy Choraeuksenkadun liiketalo ja Pohjanlahdentien keskusvarasto.

1972

1973

Ns. ensimmäisen öljykriisin seurauksena öljyn maailmanmarkkinahinta nelinkertaistuu ja talouskasvu hidastuu.

Vaasan uusi keskusvarastorakennus Liisanlehtoon valmistuu tammikuussa, myös myymälä siirtyy sinne. Liike saa nimekseen Hartmarket.

Ostetaan Oy Renlund Ab:n varastohalli Pietarsaaressa.

1974

Ostetaan Kokkolasta Oy Ermo Ab:n tukkutoiminta. Henkilökunta siirtyy C. J. Hartmanille ja vuokrataan Ermon kiinteistöt.

Choraeuksenkadun liiketalo Pietarsaaressa myydään tarpeettomana, kun liikkeen toiminta on vähitellen siirtynyt Pohjanlahdentielle.

1976 1978

1978

Säädetään kuluttajasuojalaki.

Laajennetaan Vanhan Vaasan Liisanlehdon markkinointiosaston tiloja sekä lisätään kylmää varastotilaa.

1979

1979

Iranin vallankumouksesta seuraa toinen öljykriisi.

Siirrytään reaaliaikaiseen tietojenkäsittelyyn, joka mahdollistaa tuoreet tilastot sekä välittömät tiedot varastoiduista tuotteista.

1980

Ostetaan Kokkolassa Ermolta vuokratut tukkumyynti ja varastotilat.

121

C.J. Hartman

Ostetaan Kauhajoella toimineen Rakennusmarket Oy:n koko osakekanta ja Kauhajoelle avataan yrityksen viides myyntiyksikkö.

Vaasasta ja muualta 1981

Vaasan Hartman Marinan näyttelyhalli muuttaa Vaasan Veneveistämön vanhaan vajaan. Kaupungin liikkeessä olleet veneilyartikkelit siirretään myyntihalliin Palosaarelle. Rakennetaan uusi 40:nen venepaikan satama.

1982

1982

Rautakonttori Oy ostaa Teräs Oy:stä osake-enemmistön ja tarjoaa osakasyrityksille entisen Teräksen toimintoja.

Hartmanin talon julkisivut peruskorjataan ensimmäisen kerran 70 vuoteen.

1983

1983

YYA-sopimusta jatketaan 20 vuodella.

Siirrytään saapuneiden laskujen mikrokuvaukseen sekä tietokoneperusteiseen kassajärjestelmään käteismyynnissä ensimmäisenä yrityksenä Suomessa.

1984

Kauhajoen Aronkylään rakennetaan myynti-, varastosekä konttoritilat sisältävä rakennus.

Ostetaan Pietarsaaressa Teräksen varastorakennus sekä Kokkolan Tervahovilta Teräksen teräsvarasto. Vaasassa vuokrataan Teräksen teräshalli.

Seinäjoella rakennetaan uudet varastohallit ja suurennetaan konttori- ja sosiaalitiloja.

Seinäjoella laajennetaan ostamalla nk. Hankkijan Laborin tontin ja sillä sijaitsevan hallin.

1985

Hankitaan Oy Haldin Ab:n liiketoiminta Vaasassa ja Närpiössä ja yrityksestä tulee autokauppias.

1987

1987

Wall Streetillä on ns. musta maanantai, josta seuraa maailmanlaajuinen lama.

Venekauppa lopetetaan.

1989

1989

Rahan ylitarjonta ja saannin helppous synnyttävät ns. kasinotalouden Suomeen

1990

1990

Ylivahvan markan takia kotimaan teollisuuden kilpailukyky heikkenee voimakkaasti.

1991

1991

Vientikauppa Neuvostoliiton kanssa romahtaa.

Yhtiön autokauppa laajenee hankkimalla Oy Auto-Haro Ab:n liiketoiminta Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Henkilökunnan määrä nousee hankinnan myötä 400:aan.

Lars-Erik Hartman kuolee 57-vuotiaana 3.11.

Yhtiön myynti ylittää ensimmäistä kertaa miljardin nousten 1.177 miljoonaan markkaan.

Rakennetaan uusi autotalo Vaasan Kivihakaan.

Gustaf Hartman siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi, toimitusjohtajaksi valitaan varatoimitusjohtajana toiminut Leif Back.

Yhtiön myynti romahtaa ja vuositulos on tappiollinen monen hyvän vuoden jälkeen. Vielä huonompia vuosituloksia on kuitenkin vielä edessäpäin.

Suomessa alkaa pankkikriisi ja maa ajautuu lamaan, josta toipuminen kestää yli puolet 1990-luvusta.

Markka sidotaan ecuun.

122

C.J. Hartman

Hankitaan Oy Veho Ab:n edustukset Vaasassa, Pietarsaaressa ja Kokkolassa.

Lama tuntuu edelleen ja maan rautakaupan myynti laskee vielä.

Vaasasta ja muualta 1992

1992

Suomessa on ennätystyöttömyys, yli 500 000 työtöntä.

1995

1995

Suomi liittyy Euroopan unionin jäseneksi.

Suomi voittaa jääkiekon MM-kullan Tukholmassa.

Henkilökunnan määrä on 300, 100 vähemmän kuin 5 vuotta aikaisemmin.

Yhtiö tekee yhteistyösopimuksen Keskon kanssa rautakaupassa.

1997

1997

Vaasan lääni lakkautetaan.

Kivihaan autotalo Vaasassa laajennetaan.

1999

1999

Suomen markka liittyy Euroopan unionin yhteisvaluutta euroon.

2000 > Viides sukupolvi Björn Hartman nimitetään yhtiön toimitusjohtajaksi.

Leif Back jatkaa varatoimitusjohtajana.

2000

2000

Y2K aiheuttamat ongelmat ovat pieniä, vaikka isompia tietokoneongelmia pelättiin maailmanlaajuisesti vuoden vaihtuessa.

2001

2001

IT-kupla aiheuttaa voimakkaan laskun Helsingin pörssissä.

2002

2002

Euro otetaan käyttöön. Euron ja markan välinen vaihtokurssi on 5,94573.

2004

EU laajenee 25 maan liitoksi, kun siihen liittyy 10 uutta maata.

2008

Rahan ylitarjonta ajaa pankkeja nurin ja maailmantalouden finanssikriisiin.

Hartman Koti perustetaan.

Uuden konsernistrategian myötä päätetään keskittää enemmän resursseja rautakauppaan.

Yhtiön toimialat yhtiöitetään.

Yhteistyösopimus Keskon kanssa päätetään.

Kuorma-autotoiminta Kokkolassa ja Pietarsaaressa myydään Wetterille sekä Vaasassa ja Närpiössä Seinäjoen Käyttöautolle.

Rautakaupassa käynnistetään mittava kehitysohjelma.

Henkilöautokauppatoiminta ja henkilöautokaupan kiinteistöt myydään Autotalo Mobila Oy:lle.

2003

Venekauppa aloitetaan uudestaan Vapaa-ajan yksikössä Vaasan Liisanlehdossa.

2004

Vaasan ja Pietarsaaren kauppapaikat uudistetaan.

Tampereelle perustetaan yhtiön viides kauppapaikka.

2005

Seinäjoen kauppapaikka uudistetaan.

Kokkolan kauppapaikka uudistetaan ja hankitaan naapuritontilla oleva kiinteistö.

2006

Yhtiössä siirrytään konttoriorganisaatiosta myyntilinjaorganisaatioon.

2008

Hankitaan Pintavärin liiketoiminta Tampereella.

123

C.J. Hartman

Myynti laskee voimakkaasti sukeltavien markkinoiden myötä.

Vaasasta ja muualta 2009

2009

Suomeen iskee kaikkien aikojen suurin talouden romahtaminen finanssikriisin seurauksena.

Lintuinfluenssa aiheuttaa pandemiahysteriaa.

Hartman Koti avataan Tampereella.

Hankitaan Pietecin liiketoiminta Pietarsaaressa ja Seinäjoella.

Härmässä avataan yhtiön uusi teräsvarasto, minne keskitetään teräsvarastointi.

2010

2010

Suomen talous kääntyy taas kasvuun, mutta velkaantuminen lisääntyy niin ikään.

EU:ssa sovitaan ylivelkaantuneen Kreikan tukemisesta.

Tuontitoiminnan merkitys kasvaa voimakkaasti etenkin teräksissä ja puupohjaisissa levyissä.

Myynnillisesti kasvetaan käytännössä yhtä paljon kuin edellisenä vuonna laskettiin.

Myynnin vahva kasvu jatkuu.

2011

Hankitaan Oy Woodpro Ltd:n liiketoiminta.

Yhtiö täyttää 150 vuotta.

124

2011

Tyytymättömyys hallituksen politiikkaan vaikuttaa voimakkaasti eduskuntavaalien lopputulokseen.

Suomi voittaa Bratislavassa toisen jääkiekon MMkultansa.

2012

Lähteet: Tekstit ja kuvat ovat pääosin kirjoista: Hartman 125 1862–1987, Kertomus kauppojen kaupasta, Björn Hartman 1987, Vaasa Oy, ISBN 951-99846-7-4.

Hartmanin Liiketalo 80 1913–1993, Björn Hartman 1993, ISBN 952-90-5129-8 Lisäksi on käytetty seuraavia lähteitä: Oy C.J. Hartman Ab:n arkistot Vaasan tori, Vaasan työväenopiston Vaasa 400-opintopiirin julkaisuja nro 6, 2006, Ykkös-Offset Oy, ISBN 952-99203-7-7 Rakennettiin uusi Vaasa, Mirjam Lehtikannon kirjoituksia, Anna-Maija Salo 1981, Vaasa Oy:n kirjapaino, ISBN 951-6660-036-0 Vaasan patsaat ja muistomerkit, korkokuvat ja muistolaatat, Eira Häggkvist 1985 Vaasan myötätuuli, Vaasa 400 vuotta 1606–2006, Vaasan Myötätuuli ry 2006, I-Print Oy Kansallisbiografia, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, artikkelit Carl Johan Hartmanista (Kai Hoffman, 28.11.2000) ja John Munsterhjelmistä (Aimo Reitala, 11.10.2005), http://www.kansallisbiografia.fi Perheyrittäjyys, KTM julkaisuja 16/2005 Perheyritysten liitto: http://www.perheyritystenliitto.fi/ Beerfinland.com http://www.beerfinland.com/suomen_panimot/vaasa.htm

125

126

127

128

Tämä on kirja perheyhtiö Oy C.J. Hartman Ab:sta, joka vuonna 2012 johdossaan viides sukupolvi viettää toimintansa 150-vuotisjuhlavuotta.

Tarina alkaa Vaasan historiasta jatkuen kaupungin palon jälkeisestä siirrosta Klemettilän niemelle, sekä sen rinnalla Hartmanin esi-isien tulosta Suomeen ja heidän kauppiasuransa alkamisesta Vaasan kaupungissa. Kirja kertoo mielenkiintoisista ja monesti hyvin ratkaisevista tapahtumista, muutoksista ja kehityksistä kunkin sukupolven aikana. Tarina päättyy kuvaukseen nykyisestä Hartmanista ja siitä miten tähän on tultu. Lisäksi kirjassa käsitellään pian 100 vuotta täyttävän Hartmanin talon syntyä ja historiaa. Lukijoille tarjotaan myös kertomuksia ja muistelmia Hartmanista työnantajana sekä muita yhtiön historiaan liittyviä sattumuksia ja tarinoita vuosien varrelta.