Harjavallan lukion vuositiedote 22-23 OSA 3

Page 1

LAKITUS

Frans Saarinen (PJ) & Valtteri Liikala (VPJ)

Frans Saarinen: Olen Frans Saarinen, ja toimin opiskelijakunnan puheenjohtajana. Olen puheenjohtajana pääosin edustanut opiskelijakuntaa joissain tilaisuuksissa, kuten vappupäivänä patsaan lakituksessa museolla. Puheenjohtana velvollisuuksiini kuuluu myös kokoustenpitäminenjajohtaminen.

Tehtävä on ollut mieluisa ja olen nauttinut ajastani puheenjohtajana. On hienoa olla viemässä opiskelijakunnan toimintaa eteenpäin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja lisäämällä lukiolaistenmukavuuttakouluntiloissa.

Ensilukuvuottaajatellenmielessäonjoasioita, kutenerilaisiateemapäiviäjamuita

aktiviteettejajoitaopiskelijakunnanon

mahdollistajärjestää.Odotaninnollakesän

jälkeistäaikaa,jottapääsemmehyvällä

porukallatuomaanuudetykkösetmukaan

toimintaanjalisäämälläaktiivisuutta merkittävästi!

Opiskelijakunnan tervehdys –

Valtteri Liikala: Moro, olen Valtteri

Liikala. Toimin opiskelijakunnan varapuheenjohtajana Fransin kanssa.

Tehtäviini on kuulunut lähinnä opiskelijakunnan edustaminen eri tehtävissä.

Tehtävät opiskelijakunnassa ei ole ollut suuri taakka ja on mukavaa päästä itse vaikuttamaan asioihin. Olen mielelläni mukana opiskelijakunnan toiminnassa myösensivuonnakin.

YRITYSVIERAILUJA LUKIOSSA

Näistä fyysisesti lukiolaiset Ilmari Korhosen

johdolla vierailivat Tuula Saarisen, Markku

Olshinin ja Jouni Venton yrityksissä. Muut

henkilöt vierailivat lukiolla. Prizztechin Tero

Patoranta toimii yritysneuvoja. Jari Maantila

esiintyi etäyhteyden kautta esitellen aiempaa

omaa kiinteistövälitysalan yritystä sekä

nykyistä työnantajaansa Skartaa, joka toimii

uusituvan energian parissa.

Opintojaksot (kurssit) olivat TO07 ja TO08. Jari Maantilan aiempi kiinteistöyritys

toimi Porissa ja hänen nykyinen työnantajansa Skarta toimii Espoossa. Muut ovat

harjavaltalaisia yrityksiä.

Tässä kuvaa yrittäjyydestä. Olemme

tutustumassa Venton vinttiin yrittäjä

Jouni Venton johdolla. Kuva: Helmiina Ruusunen.

ISO KIITOS KAIKILLE

YHTEISTYÖSTÄ TÄNÄ LUKUVUOTENA !

• K-market Mylly (Suvi Hussi)

• Harjavallan Kukkakammari ja Hautauspalvelu (Tuula Saarinen)

• Olshin Oy (Markku Olshin)

• Venton Vintti (Jouni Vento)

• Sähkö Koikkalainen (Riku Koikkalainen)

• Devils Ridge Tattoo (Tero Heinonen)

• Katri Plaami Photography (Katri Plaami)

• Prizztech Oy (Tero Patoranta)

• Harjavallan apteekki (Minna Lang)

• Piha- ja kotityö Holmi (Jussi Holmi)

• Jokilaakson Tili- ja yrityspalvelut (Johanna Mikola)

• Skarta Oy/Jari Maantila Lkv Oy (Jari Maantila)

Tulevat opiskelijat lukion infossa

Tulevat opiskelijat saivat pienen perehdytyksen lukiossa opiskeluun toukokuussa. Tapahtumassa mukana olivat rehtori Sari Lukka, opo

Sauli Rinne ja tulevat ryhmänohjaajat Anna-Leena Unkuri (vararehtori) ja Sara Lukka

URATARINAT – Harjavallan

lukiosta valmistuneet

Esittelyssä Roosa Hakala (valmistunut Harjavallan lukiosta 2017)

Olen Roosa ja toimin HKScanilla tuotekehittäjänä.

Urani HKScanilla aloitin keväällä 2017 siipikarjaleikkaamon kesätyöntekijänä heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Pääsin ylioppilaaksi ja hain useisiin eri ammattikorkeakouluihin. Hain isompiin kaupunkeihin tekniikan alalle ja mm. SAMKiin logistiikkainsinööriksi. Kesän edetessä sain kuulla pääseväni opiskelemaan Bio- ja elintarviketekniikkaa Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Opiskelut alkoivat syksyllä 2017 ja ala on ollut juuri oikea minulle.

Vaikka koulu oli Seinäjoella niin vietin kesät Satakunnassa, sillä kesätyöt olivat Raumalla. Koulun kaikki lomat vietin töissä HK:lla ja kolmantena kesänä sain kesälomasijaisuuden siipikarjaleikkaamon työnjohtajana. Työnjohtajana toimiminen toi minulle runsaasti tietoa ja taitoa alasta ja kokemusta esimiestyöstä. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet positiivisesti omaan urapolkuuni.

Ammattikorkeakoulusta valmistuin ajallani neljässä vuodessa. Heti kun todistus oli kädessä ja olin valmis Bio- ja elintarviketekniikan insinööri, HKScanilla avautui äitiyslomasijaisuus siipikarjatuotteiden tuotekehittäjänä. Hain paikkaa ja sain sen. Ehdin olla tuotekehittäjänä siipikarjapuolella noin puolivuotta, kunnes HK:lla aukesi paikka vakituiseen työsuhteeseen valmisruoan tuotekehittäjäksi. Tietysti hain paikkaa sillä vakituinen työsuhde on aina ollut tavoitteenani. Myös toimipiste oli lähellä kotiani. Nyt olen toiminut tuotekehittäjänä

valmisruokatiimissä yli vuoden verran ja työni on ollut hyvin mieluisaa.

Työhöni kuuluu uusien elintarvikkeiden, kuten salaattiannosten, kasvistuotteiden ja pizzojen kehittäminen. Myös jo markkinoilla olevien tuotteiden tuotehuollot ovat tärkeä osa työtäni. Työni sisältää mm. ravintosisältöjen laskemista, tuotantokokeita, yhteistyötä eri tahojen kanssa ja tuotteiden spesifikaatioiden tekoa. Työssä on oltava tarkka ja seurattava elintarvikkeita koskevia lakeja, säädöksiä ja trendejä.

Työni on mahdollistanut minulle kehittymisen ja etenemisen urallani ja olen oppinut paljon kuudessa vuodessa. Työ on myös aidosti merkityksellistä, sillä alalla pääsee suoraan vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin laadukkaan ja hyvän ruoan kautta.

Esittelyssä Emilia Salonen

(valmistunut Harjavallan lukiosta 2016)

Valmistuin ylioppilaaksi Harjavallan lukiosta 2016 kesällä.

Lukion jälkeen päätin hakea aupairiksi Espanjaan ja sainkin sieltä kodin, jossa olisi ollut kaksi pientä poikaa. Hain kuitenkin samaan aikaan opiskelupaikkaa

ammattikorkeakouluihin sairaanhoitaja linjalle ja sain Porin Samk:sta paikan. Suuren pohdinnan jälkeen päätin ottaa

sairaanhoitajan opiskelupaikan vastaan, vaikka en vielä tiennyt onko tämä edes omaa alaani.

Olin pienestä pitäen kuitenkin halunnut työskennellä lasten

parissa, mutta missä, sitä en tiennyt. Opintojeni aikana minulle vasta aukeni, kuinka monissa eri tyyppisissä tehtävissä ja toimipaikoissa sairaanhoitajat voivat

työskennellä. Syventävät harjoitteluni suoritin lastenpoliklinikalla ja ambulanssissa. Lastenpoliklinikka harjoittelun päätteeksi kävin kysymässä sieltä kesätöitä, mutta onnekseni pääsinkin miltei heti aloittamaan työt, mutta Lastenosastolla.

Valmistuin siis 2019 lopulla sairaanhoitajaksi. Nyt 3,5 vuotta

valmistumisestani työskentelen edelleen Lastenosastolla sekä

Lastenpäivystyksessä. Olen ollut uravalintaani ja työhöni

todella tyytyväinen.

KEVÄÄN LAKKIAISET 2023

YLIOPPILAAT 2023

Lämpimät onnittelut Harjavallan lukion

uusille ylioppilaille

Heinimaa Erika

Henttonen Kerttu

Jahnsson Evert

Jalava Jonna

Kallinen Nea

Kava Pinja

Kisko Germans

Kiviniemi Visa

Kuusisto Monica

Laaksonen Ronja

Mansikkamäki Atte

Marila Oiva

Marttila Lotta

Paalanen Mikael

Rihtimäki Matti

Rouhiainen Niilo

Torkkeli Toni

Uotila Elias

Uotila Jetro

Uuttu Annika

Viitanen Vilma

Virta Sanni

-
-

YLIOPPILAAN

VALMISTUJAISPUHE –

RONJA LAAKSONEN

Hyvät opettajat, läheiset, ystävät ja ennen kaikkea te kanssavalmistujat, tässä on nyt käsillä se päivä, josta olemme jo pitkään haaveilleet, tai tätä hermostuneesti odottaneet. Tästä päivästä alkaen olemme itse vastuussa valinnoistamme ja tulevaisuudestamme, eikä enää ole ohjekirjaa mistä katsoa seuraava askel. Tänään on meidän valmistujaispäivämme

Olemme luokkana kasvaneet yhdessä lapsista nuoriksi aikuisiksi. Kerho, eskari, ala- ja yläaste sekä lukio on monen kohdalla käyty samojen kavereiden kanssa läpi. Olemme tämän taipaleen aikana nähneet toistemme kehitysvaiheet, ylä- ja alamäet, hyvät ja huonot hetket. Olemme porukalla riidelleet, sopineet, kiukutelleet ja iloinneet. Osalla kaverit ovat vaihtuneet ja toisilla suhteet ovat vahvistuneet.

Ulkonäöt ja luonteet ovat kehittyneet omiksi, mutta kuitenkin kaverin tunnistaa samaksi tyypiksi kuin ensimmäisellä tapaamiskerralla.

Siksi ajatus siitä, että me emme enää tämän päivän jälkeen ole samalla luokalla, on haikea, sillä olemmehan me kulkeneet pitkän matkan yhdessä.

Kenkien solmimisen vaikeus, aapiset, välituntien pallopelit sekä keinuminen vaihtuivat jossain vaiheessa koealuiden ulkoa opetteluun, salaa kaupassa käymiseen ja ihmissuhdesotkujen selvittelyyn, ja kun noista oli selvitty, vaihtuivat puheenaiheet baarien pääsymaksuihin ja ajokorttien hankkimiseen. Olemme siis melkoisen elämäkaaren alun käyneet läpi. Yhdessä

Ei sitä silti osannut odottaa kuinka nopeasti aika kuluu. Olemme olleet yhdessä tällä porukalla niin kauan kuin muistamme, ja nyt viimeinen koeviikko, viimeinen yhteinen koulupäivä ja se viimeinen kerta kun olimme kaikki yhdessä koulussa, sujahtivat ohitsemme niitä itse tajuamattamme. Ja nyt me olemme tässä. Tämä on oikeasti se viimeinen hetki kun olemme kaikki yhdessä.

-
-

Toki kiertelemme toistemme juhlia ja kokoonnumme illalla juhlimaan yhdessä, mutta tämä todella on se viimeinen yhteinen kouluhetki. Ei tule enää ikinä olemaan yhteisiä välitunteja, juoruilua ja kokeista tuskailua. Ei yhdessä kirjastossa istumista, kaupassa ravaamista tai yhdessä päämäärättömästi koulussa seilaamista.

Tästä eteenpäin jokaisen tulevaisuus tulee näyttämään hiukan erilaiselta. Enää ei ole sitä tiettyä kaavaa mitä pitäisi noudattaa, ei ole enää ohjenuoraa, joka auttaisi keksimään että mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, eikä tuttua porukkaa ympärillä kannustamassa. Osa meistä lähtee vielä opiskelemaan, osa lähtee armeijaan, osa aikoo panostaa työntekoon ja osalla ei vielä ole mitään hajua. Jokaista meitä jännittää tulevaisuus ja sen tuomat yllätykset. Olemme kuitenkin selvinneet tänne asti, joten miksi muka emme selviäisi tulevaisuudestakin?

Olen meistä kaikista niin ylpeä. Jokaisella meistä on ollut omat vaikeutensa, ja silti olemme tässä nyt valmistuneina. Rankka, tai hiukan vähemmän rankka lukeminen ylppäreihin on ohi, tulokset on aikaa sitten julkaistu, ja voimme vihdoin hengittää vapaasti.

Kirjoitusten tulokset saattoivat olla positiivinen tai

negatiivinen yllätys, mutta hei, me tehtiin se, onko niillä niin väliä?

Ne hassut pikku kirjaimet eivät määritä sitä keitä me olemme ja mitä tulemme elämässä saavuttamaan. Me kaikki teimme parhaamme siinä kuuden tunnin aikaikkunassa, joka meille annettiin, ja se riittää, se todella riittää.

--

Lopuksi haluan kiittää kaikkia

luokkalaisiani, sillä ilman teitä tämä matka

tähän pisteeseen olisi ollut aivan erilainen, ja varmasti hiukan tylsä. Te olette tehneet yhteisestä koulutaipaleesta mielenkiintoisen. Kiitos myös

opettajille, jotka niin itsepintaisesti

jaksoivat patistaa meitä opiskelemaan, jotta oikeasti pääsisimme tähän pisteeseen, jossa nyt olemme. Kiitos myös

vanhemmillemme, jotka ovat tuskaisesti koittaneet myös patistaa meitä

valmistumaan ja varmasti monella meistä on muistoja keittiön pöydän ääressä

tehdyistä läksyistä, joista meidän omat vanhempammekaan eivät ymmärtäneet mitään. Sekä kiitos myös lopulle koulun henkilökunnalle, joka on tehnyt koulumatkastamme sujuvaa.

Tänään on meidän päivämme, nautitetaan siitä kunnolla.

--
-
-
-

Abiturientitsaivattänäänlakkinsaja

ylioppilastodistuksensa.Kaunisjuhla,jossaupeita puheita,koskettaviasoittoesityksiäsekäyhteislauluja.

KiitospaljonpuheestakirkkoherraHannuTomperi, rehtoriSariLukkasekäylioppilasRonjaLaaksonen.

SoittoesityksistäkiitoksetFransSaarinen,Andrea KocsissekäJanellaUotila.

Lopuksisuuretkiitoksethenkilökunnalle, opiskelijoillejamuilletukijoukoille,silläolemme

SATAKUNNAN PARAS LUKIO!

--

Kiitos kaikille lukuvuositiedotteeseen osallistuneelle henkilölle. Kiitos myös Harjavallan lukion henkilökunnalle

sekä opiskelijoille lukuvuodesta!

Lukuvuositiedotteen laatineet: Sinikka Nieminen ja Sara

Lukka

Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.