Groteski 3/2012

GRO TES KI N o 3

2012

HELSINGIN YLIOPISTON VIESTINNÄN OPISKELIJOIDEN LEHTI

Groteski on Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden lehti. Se säihkyy spektrin väreissä, koska haluaa toivottaa kaikille kliseisen onnekasta matkaa sateenkaaren päähän! Tai kuten Ihmemaa Oz -elokuvan surrealistisen tunnusbiisin svengaavassa käännösversiossa lauletaan: Sateenkaari vie luokse satujen. Kerran siitä mä laulun kuulin ja uskoin sen.

3

/

N03

S I S Ä L LY S LU E T T E LO

Tekijät 7 27 ruplaa 8 Pääkirjoitus 10 Mediakritiikki 12 Kuolema, Haades, Mooses, Joel ja Ethan 16 Musta Mannerheim näyttää mallia 18 Viidakon laki Pietarin tyyliin 24 Naapurin verhojen takana 27 Katuoppositio haluaa rehelliset vaalit 38 Venäläiset turistit törsäämässä 40 Suuri isänmaallinen saunajuttu 42 Pala Venäjää 46 Gallup 48 Setä Siperia 52 Melancholy Town Where They Never Smile 54 St.udent Petersburg 55 Turistiryssä 58 4

/

N03

S

4 8

S

5 4

S

S

4 6

S

2 6

4 0

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

W W W.G R OT E S K I - M A G A Z I N E . F I — JULKAISIJA Media ry. Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat

— PÄÄTOIMIT TAJA Veera Voutilainen (veera.voutilainen@helsinki.fi)

— PÄÄTOIMIT TAJA Karolina Miller (karolina.miller@helsinki.fi)

— PÄÄTOIMIT TAJA Eerik Purdon (eerik.purdon@gmail.com)

— PÄÄTOIMIT TAJA Katarina Vesikko (katarina.vesikko@gmail.com)

— ART DIRECTOR Antton Nuotio (antton@anttonnuotio.com)

— PAINO WhyPrint Oy

— KIRJOIT TAJAT Minna Rantala, Jaakko Laasanen, Elli-Alina Hiilamo, Susanna Peltonen, Ida Vehnämäki, Arda Yildirim, Saara Laaksonen, Magdaleena Ignatius, Veronika Aleksandrova, Olga Bakasova

— KUVAAJAT Meri Karhu, Arda Yildirim, Giorgia Cima, Denis Uzun

— JAKELUPAIKAT Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Kiasma, TeaK, SibA, Kuvataideakatemia, Helsingin keskustan baarit ja kahvilat

— ILMOITUSMYYNTI groteski.lehti@gmail.com

6

/

N03

T E K I J Ä T Tällä kertaa Groteskin teeman mukaisesti venäläistaustainen luomisvoima esiintyy palstalla henkilöllisyystodistustensa kuvilla. Laitoimme työkseen henkilöllisyystodistuksia tarkastavat keskustan baarien portsarit arvioimaan, mitä kuvat kertovat tekijöistämme ja mitä hankaluuksia portsareille näistä asiakkaista saattaisi koitua.

Meri Karhu (18) opiskelee TaiKissa valokuvausta ja on tämän numeron keskiaukeaman muotijutun takana.

Tää ei kyllä tyydy pelkkään alkoholiin mitä päihteisiin tulee. Ei todennäköisesti­ aiheuta suurempia hankaluuksia, mutta taatusti joraa tanssilattialla huomiota herättävästi muuta baaria rankemmin. / Portsari, Amarillo

Tää nuori neiti ei selvästi käy ulkona kuin ehkä kerran kuussa, mutta silloin lähtee mopo pahasti käsistä. Hänet joutuu varmaankin jossain vaiheessa­ iltaa poistamaan ravintolasta.

Karolina Miller (22) on Groteskin päätoimittaja.

/ Portsari, Kaisla

Katarina Vesikko (20) on Groteskin päätoimittaja.

Sen verran dramaattisen näköinen tyyppi, että epäilisin entiseksi Hämeenlinnan naisvankilan asukiksi. Maksukykyä löytyy taatusti ja ei epäröi laittaa sitä anniskeluravintolan tuotteisiin, mutta pitäisin kyllä tätä tapausta tarkasti silmällä. / Portsari, Baarikärpänen

7

/

N01

8

/

N02 3

S A N A T: K A R O L I N A M I L L E R

27 RUPLAA Painaudut hellästi uzbekistanilasen raksamiehen kainaloon. Siinä on hyvä olla, lämmintä. Ruuhka-aikainen metrovaunu pysähtyy “Rohkeuden aukiolla” ja suuren kaupungin paine hellittää hetkeksi, kun metro oksentaa osan matkustajista pois.

Perua lokakuun vallankumouksesta, seinään hakattu taulu kertoo. Täällä ollaan joka päivä, monta tuntia päivässä, mutta täällä ei kannata rentoutua. Kannattaa mieluummin pinnistellä pitämään polvia hieman koukussa. Niin kuin pissaa pidättelisi. Pietarissa maanalainen kulkee nopeammin kuin Helsingissä.

Välillä valo pimenee ja näkyvyys ympäriltä katoaa. Jollain on hikka. “Joku muistelee sinua”, sanoo vanhempi nainen vieressä nikottelevalle opiskelijalle. Se on primeta eli merkki jostain venäjäksi. Primetan mukaan hikan aiheuttaja on joku sinua muisteleva.

Korvia punottaa sen takia, että joku haukkuu sinua! Nenänpäätä kutittaa – pitää juoda viiniä!

Venäläinen metro on kohtelias ja valistava. Ovet sulkeutuvat alas laskeutuvan giljotiinin vauhdilla, mutta kaiuttimesta rahiseva kuulutus varoittaa siitä etukäteen. Maan suuri koko vaatii hieman ulkopuolista opastusta.

9

/

Senpä takia kaiutin rahisee vielä kerran ja muistuttaa, että istumapaikat on vapautettava raskaana oleville naisille ja lasten kanssa matkustaville kansalaisille. Istumapaikkoja ei ole turhan montaa. Ne otetaan haltuun saaliin perässä juoksevan hyeenan vauhdilla.

“Minä seison”, sanoo miespuolinen ystäväni ja antaa minun istua vapautuvalle istuimelle. “Enhän ole nainen.”

Joku kaivaa tölkin esiin. Se on vain olutta ja suhtautuminen siihen on kuplivan välinpitämätöntä. Olut eli pivo luokiteltiin alkoholiksi vasta vuonna 2011. Tölkki napsautetaan auki. Työpäivä on varmaan ollut raskas.

Salama valahtaa vieressä, vastapäätä istuva pariskunta haluaa ikuistaa yhdessäolon hetkensä kännykkänsä näytölle.

Pariskuntia on paljon ja tunteet näytetään avoimesti. Ne maalataan rakastetun ikkunan eteen, katukivetykseen spray-maalilla – “Rakastan sinua Nadya!”. Rakkautta on kantaa tyttöystävän laukkua ja antaa kukkia “muuten vaan”. Koska olet niin kaunis. Välillä riidellään suuren kaupungin tyyliin äänekkäästi, mutta sitten sovitaan. Puhutaan, halataan ja annetaan taas kukkia. Kukkakauppoja löytyy joka puolelta 24H-merkkinnällä varustettuina. Varmuuden vuoksi.

N02 3

PÄÄKIRJOITUS — Sanat: Katarina Vesikko Меня часто спрашивают, за которую команду я болею в хоккее – Россию или Финляндию. А потом обижаются, якобы неправильно ответила. По-любому получается какая-то отреченность от cвоих корней. К России в этой стране трудно относится равнодушно. Приезжают, понимаете ли, шмотки-лес скупают, рестораны всякие открывают. А финны сидят себе тут тихо, только детей у русских матерей забирают и фильмы художественные снимают, про героев войны, только почемуто черных. Быть русским иммигрантом как-то не в моде. С виду – финн как финн, а вроде надо как и остальным поддерживать культу10

/

N03

PÄÄKIRJOITUS

ру. Не этот раз русскую. Борщ есть, Дом 2 смотреть восьмой год подряд. На финском говорить с акцентом. Или наоборот. Вместе с мямми смаковать секретные жизни. Но чувство принадлежности должно быть. Или не все так уж просто? Нельзя ли иммигранту второго поколения не оправдать ожидания и взять из культур то, что видишь лучшим? Пить глёг на старый Новый год, по вечерам смотреть японские сериалы. На китайском телевизоре. По глобальному интернету. А хоккей? Иди-те ка вы со своим хоккеем. ��������������� Tämä pääkirjoitus on sensuroitu ja korvattu poliittisesti korrektilla kielellä kirjoitetulla sisällöllä. Lue kapitalistisille silmillesi sopiva versio kuvitteellisen vapauden tyyssijasta. groteski-magazine.fi/ issuu 11

/

N03

MEDIAKRITIIKKI

SUOMEN-KIELEN

RAPPIO!!

S A N A T: MINNA RANTALA

=( Palstalla median ajankohtaisia ilmiöitä analysoi joku muu kuin media-alan opiskelija. Minna Rantala on Helsingin yliopiston valtsikalaisin humanisti ja opiskelee pääaineenaan suomen kieltä. Minna tuottaa Valtsikan speksiä, harrastaa basisteja ja haluaisi olla Rory Gilmore.

Sujuvaa ja kekseliästä kieltä on ilo lukea tekstilajista riippumatta. Yksittäi­ nen virhe tai huono rakenne ei välttämättä riko mielikuvaa hyvästä tekstistä, mutta esimerkiksi jokaisen kie­lipoliisin suosikkikohde, yhdyssanavirhe, saattaa toistuvana leimata koko tekstin ja sen laatineen kirjoittajan. Tekstin sisältö ja sen sanoma jäävät toissijaisiksi, jos lukija joutuu keskittymään sisällön sijasta kieleen. Yhdyssanojen lisäksi kirjoittajan tulee hallita useita muita kielellisiä normeja. Pilkunviilauksen perimmäinen tarkoitus on varmistaa, että viesti välittyy vastaanottajalle halutulla tavalla.

Tasaisin väliajoin mielipidepalstoilla avaudutaan huonosta kielestä. Yleensä aihe nousee esiin silloin, kun vaikkapa Hesarin jutussa esiintyy norminvastainen ilmaus. Palstoilla väläytellään uhkakuvia suomen kielen rappiosta: vierasperäisyydet ja puhekieliset ilmauk­ set valtaavat alaa, eivätkä nuoret toi­mittajanalut tunne enää edes kielioppisääntöjä! Holtiton kielenkäyttö ja kurittomuus uhkaavat koko kansakuntaa. Kaiken maailman graffitinmaalailijat käyttävät suomen kieltä ihan miten sattuu. Edelliset näkemykset ovat todellisia poimintoja Hesarin avautumisosion kirjoituksista.

Muutosvastarinta kuuluu pelkoon kielen rappioitumisesta. Jotta kieli säilyy käyttökelpoisena, on pilkun oltava kohdallaan ja yksilön tiukassa ruodussa. Tässä mennään kuitenkin pahasti­ pieleen. Jotta kieli voi säilyä elinvoimaisena, on myös kirjoitetun kielen muututtava. Kirjoitettu suomen kieli­ on aina eronnut puhutusta, sillä se on syntynyt kompromissina erilaisia murteita yhdistelemällä. Puhuttu kieli muuttuu jatkuvasti mukautuen puhujien tarpeisiin. Jos kirjakielen normit halutaan säilyttää täysin muuttumattomina, on vaarana, että kirjoitettu ja puhuttu kieli erkaantuvat toisistaan ja syntyy kaksi erillistä kieltä. Tällöin kirjakielestä tulee mekaaninen järjestelmä, joka kielenkäyttäjän tulee hallita äidinkielensä lisäksi.

Suhtautuminen kieleen on vaihdellut eri aikakausina. Romantiikan aikana kirjakieli nähtiin kielettärenä, johon koottiin erilaisten murteiden parhaat piirteet. Nationalismin myötä päätään nosti kielellinen purismi, joka korosti suomen erityislaatuisuutta. Kielen täyttyminen vierasperäisillä ilmauksilla oli pahinta, mitä saattoi tapahtua. Valistuksen aikana koettiin suurta tarvetta kehittää kieltä, kun taas klassismin ajan estetiikka ihannoi tasaisia, kauniita paradigmoja.

Nykyään vallalla on rationaalinen suhtautuminen, jossa kieli nähdään dynaamisena ja funktionaalisena kommunikoinnin välineenä. Mikään kieli ei voi säilyä muuttumattomana, vaan kirjakielen normien on mukauduttava sosiaalisen käytön ja hyväksynnän myötä. On luonnollista, että kirjoitettu kieli saa vaikutteita puhutusta ja mukautuu vastaamaan tarpeitamme. Jotta voimme välittää halutun viestin, tarvitsemme sanoja kuvaamaan­esimerkiksi uusinta teknologiaa tai muita arkipäivämme ilmiöitä. Mikael­Agricola ei kirjoittanut blogia tai facebookannut, joten hänelle ei tullut mieleen luoda kyseisiä sanoja. Olisi järjen mukaista, että mikäli jokin kielen rakenne tai sääntö tuntuu valtaväestön mielestä epäluonnolliselta, se on korvattava kielen

käyttäjille luonnollisella vaihtoehdolla.

Tästä esimerkkinä vaikkapa paljon puhuttu alkaa tekemään -rakenne, jonka tämäkin tekstinkäsittelyohjelma alleviivaa muistuttaen kielivirheestä.

Vaikkei liittyisikään muutosvasta­ rinnan joukkoihin, on muistettava,­ että normeilla on tarkoituksensa. Kielen pohjimmainen funktio on olla yhteisen kommunikoinnin väline. Jos jokainen alkaisi kirjoittaa niin kuin itse haluaa, olisi edessä ennen pitkää kielen alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen. Eriytymisen lisäksi on muistettava, että välimerkkien, yhdyssanasääntöjen ja muiden normien tarkoituksena on jäsentää tekstiä ja auttaa lukijaa ymmärtämään, mitä kirjoittaja tarkoittaa.

Puhutussa kielessä viestin välittämistä tukevat esimerkiksi intonaatio, äänenpainot, eleet ja ilmeet. Kirjoitettua kieltä jäsennetään muilla keinoilla.

Tiedotusvälineiden voimaa ajatusten ja näkökulmien välittäjänä on usein ruodittu viestinnän asiantuntijoiden keskuudessa. Median rooli mielipiteiden ja ajatusten muovaajana on kiistämätön, mutta se tuntuu olevan vaikuttaja myös kielellisissä seikoissa. Siksi korkeaa kielellistä tasoa on lupa odottaa sekä painetuilta että digitaalisilta julkaisuilta. Henkilökohtaisen journalismin aikakaudella blogit ovat nousseet keskusteluun perinteisten medioiden haastajina. Monesti juuri kielellinen taso erottaa hyvän blogin huonosta.

Jokaisen aikakauden ihmisillä on oma tapansa kokea kieli. Muutosvastarinnan joukot näkevät kielen perinteiden häviävän ja kirjakielen rappeutuvan. Todellisuudessa muutos on kielen elämää: dynaamisuutta ja luovuutta, jossa normit ovat huolehtimassa siitä, että viesti välittyy aiotulla tavalla. Suomen kieli ei ole enää samanlaista kuin 1900-luvun alussa eikä sen tarvitse ollakaan. Muutos ei kuitenkaan ole pysähtynyt tähän hetkeen, vaan jatkuu edelleen.

K U O L E M A

,

H

A

A

D

E

S

,

M

O

O

S

E

S

,

J

O

J E

E

L A

Sanat: Jaakko Laasanen

T

H

A

N

KU O L E M A ,

HAADES,

MOOSES,

JOEL

JA

ETHAN

Joel ja Ethan Coenin elokuvat ovat yleisö- ja arvostelumenestyksiä. Arkiset tarinat keskittyvät usein epäonnistuneen rikoksen ympärille, mutta tärkeää osaa näyttelee usein myös yliluonnollinen tai tuonpuoleinen hahmo. Mikäli ne ovat jääneet aiemmin bongaamatta, auttaa seuraava listaus tavoittamaan lakonisen kerronnan astraalitason.

HUDSUCKER PROXY (1994) BARTON FINK (1991) John Goodmanin hahmo Charlie­Meadows eli Karl Mundt on Saatana. Hänen läsnäolonsa saa tapetin kuoriutumaan seiniltä. Helvetin osaa toimittaa hotelli Earle, joka elokuvan lopussa muuttuu kirjaimellisesti melko tuliseksi paikaksi.

Kellotornin hoitaja pelastaa päähenkilön hengen jumalaisella väliintulolla. Hahmon nimi on Mooses.

RAISING ARIZONA (1987) Moottoripyörällä laukkaava­ nahkaan puettu partamies ja palkkionmetsästäjä Leonard Smalls on yksi ilmestyskirjan ratsastajista.

NO COUNTRY FOR OLD MEN (2007) Huumerahat kähveltäneen Llewellyn Mossin kannoilla vääjäämättömästi kulkeva Anton­Chigurh on Kuolema.

Jokainen, joka hänet näkee, kuolee. Chigurh jättää henkiin ainoastaan ne, joille on sanonut: ”Ette nähneet minua.”

O BROTHER, WHERE ART THOU? (2000) Vankikarkurikolmikkoa jahtaava sheriffi on paholainen. Tai tarkemmin ottaen Haades, sikäli kun huomioidaan tarinan innoittaja, Homeroksen Odysseia. 1930-luvun laman näännyttämän Missisipin näyttämölle marssitetaan myös seireenit ja kyklooppi.

A SERIOUS MAN (2009) Päähenkilö Larry Gopnik on Job, mutta tarina sijoittuu 1960-luvun lopun Minnesotaan.

Raamatussa Jumala ilmaantui­ kaiken menettäneelle Jobille pyörremyrskyssä, mutta tämä elokuva loppuu lähestyvään pyörremyrskyyn, juuri ennen kuin Ukko ehtii näyttää naamaansa. Vain Jefferson Airplane jää soimaan.

17

/

N02

M U S T A

Viestinnän opiskelija sai harjoittelupaikan

salamyhkäisestä Yleisradion projektista. Kaksi

kuukautta kohutussa Suomen Marsalkka

-monimediahankkeessa tarjosi todellisia

viestinnän oppitunteja mediakohun luomisesta,

medioiden välisestä kilpailusta ja toimittajien

toimintatavoista. Tuotanto oli, kuten elämä itse,

”kuin vuori, täynnä nousuja ja laskuja”.

18

/

N03

MANNERHEIM NÄYTTÄÄ TEKSTI: ELLI-ALINA HIILAMO

MALLIA 19

/

N03

"M

iksi ette kertoneet kaikkea heti alussa? Te huijasitte Suomen kansaa!” Iltalehden toimittaja Leena Ylimutka­ kiivastuu elokuun puolivälissä järjestetyssä Suomen Marsalkka -elokuvan tiedotustilaisuudessa. Hän tuntuu suhtautuvan Yleisradion Mannerheim-tuotantoon henkilökohtaisena taisteluna, jossa elokuvan työryhmä edustaa loukkaavaa, ylimielistä ja epäoikeudenmukaista osapuolta. Eikä hän ole ainoa hankkeesta ärtynyt. Elokuva, jota kukaan ei ole vielä nähnyt, on monien toimittajien mukaan suututtanut niin veteraanit kuin maahanmuuttajatkin. Kaikkien kasvoilla on hämmennys: mistä tässä on kysymys?

Suomen Marsalkka -elokuvan viestintä oli tarkoin suunniteltua.

Minullekin, harjoittelijalle, annettiin viestintäsuunnitelma, josta selvisi milloin mitäkin kerrottaisiin ja kenelle. Tammikuussa Ylen Mannerheim-elokuvasta tiedotettiin salamyhkäisesti. Kerrottiin, että se on kansainvälinen yhteistyö, jota vetää Yleisradion pitkistä dokumenteista vastaava tuottaja Erkko Lyytinen. Tiedote,­joka tammikuussa lähetettiin, viesti puutteellisuudellaan, ettei kaikki ole ihan sitä miltä näyttää.

Projektin nettisivuille alkoi rakentua omaa tarinaa, jonka sisältö herätti voimakkaasti kysymyksiä. Suomenmarsalkka.fi päivittyi videoilla tuottaja Lyytisen ideoinnista, kuvamateriaalista sotaisista kuvauksista, pohdinnasta Mannerheimin elämästä. Toimituksissa ei kuitenkaan päästy vielä jyvälle siitä, että kyse oli mediakäsikirjoituksesta, joka tulisi yllättämään kaikki. Sen sijaan toimittajat lähtivät luomaan rinnakkaistarinaa epäonnisista Mannerheim-elokuvahankkeista. Samaan aikaan viritteillä oli Markus Selinin vetämä jättihanke Mannerheimista, joka oli suurissa rahoitusvaikeuksissa.

Kaksi päivää ennen elokuvan tiedotustilaisuutta julkisuuteen tihkui armottomasti tietoa, jota työryhmä oli pantannut jo yli puolen vuoden ajan. Ensin Iltalehdessä, sitten Helsingin Sanomien nettisivuilla huusi otsikko, jonka olisi pitänyt odottaa vielä muutaman päivän ajan – Mannerheim on musta. Se, mistä paljastuksen tehnyt toimittaja oli saanut varmistuksen, on työryhmälle yhä mysteeri.

20

/

N03

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

KRIISIPALAVEREITA, KILPAJUOKSUA KUVAMATERIAALISTA Seuraavana aamuna työryhmä kokoontui aamuseitsemältä Pasilan Isossa pajassa. Tunnelma oli sekava, mutta jotenkin innostunut.

Pohdittiin, mietittiin huolella ja neuvoteltiin talon sisällä – pidettäisiinkö tiedotustilaisuus suunnitellusti vasta kahden päivän kuluttua, vaiko jo vuotoa seuranneena päivänä. Nyt aihe oli kaikkien huulilla ja media janosi lisää tietoa. Tiedotustilaisuus pidettäisiin kuitenkin suunnitellusti vasta torstaina. Niiden muutaman ”emme kommentoi”-päivän aikana todella selvisi, mitä tarkoittaa medioiden välinen kilpailu ja millaisia keinoja toimittajat tiedonkeruussaan saattavat käyttää.

Puhelimet soivat taukoamatta viereisessä, Emma Taulon työhuoneessa. Taulo toimi hankkeen mediakäsikirjoittajana, tiedottajana ja elokuvan käsikirjoitustiimin suomalaisjäsenenä. Kaikesta päätellen hanketta voisi jo nyt sanoa kohuksi, vaikka tuottaja ei vielä ollutkaan vahvistanut lehtien tietoja mustasta Mannerheimista ja afrikkalaiseen tarinankerrontaan pohjautuvasta elokuvasta.

Nyt voisi huokaista helpotuksesta: aihe kyllä kiinnosti, siitä ei ollut kysymystäkään.

Eräs toimittaja soitti tiedottaja Taulolle kertoen ensi jutelleensa tuottaja Lyytisen kanssa. ”Hän sanoi, että sinä voit rauhassa­kertoa meille”, iltapäivälehden toimittaja oli todennut. Mitään puhelua Lyytinen ei kuitenkaan koskaan ollut saanut, puhumattakaan siitä, että hän olisi antanut Taulolle valtuudet kertoa elokuvasta, näyttelijän taustasta tai muustakaan hankkeeseen liittyvästä.

Muutaman päivän aikana kenialainen työryhmä sai myös kokea osansa suomalaisten toimittajien tiedonnälästä. He nimittäin soittelivat näyttelijöille Keniaan keskellä yötä kysyen rahasta, huijatuksi tulemisesta ja elokuvan juonesta. Elokuvassa lähes olemattoman roolin tehnyttä haudankaivajaakin haastateltiin.

Oli selvää, että se media, joka tässä vaiheessa saisi elokuvasta mitä tahansa materiaalia, tai varmistuksia Ylen puolelta, voittaisi kilpajuoksun ensimmäisen erän.

VIESTINNÄLLINEN VEDÄTYS? Tiedotustilaisuus oli elämäni ensimmäinen. Kamerat kävivät, salamat välkkyivät ja pöydällä oli useita mikrofoneja. Tunnelma oli kuin suoraan elokuvasta, jossa rikoksesta syytetyt joutuvat vastaamaan kiihkeiden toimittajien kysymyksiin. Eräs toimittaja totesi, että tässä tiedotustilaisuudessa on jotain hyvin koomista – sitä odottaa jatkuvasti, että joku tulee ja sanoo, että vitsivitsi, mitään elokuvaa ei ole.

Vitsistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan uudenlaisesta kansainvälisestä yhteistyöstä; historiallisesta elokuvasta, joka esittää muunnelman suomalaisille myyttisestä hahmosta, paronista ja Suomen marsalkasta Carl Gustaf Emil Mannerheimista. Tätä viestiä tuottaja Lyytinen ja tiedottaja Taulo toistivat tiedotustilaisuudessa.

21

/

N03

M U STA

M A N N E R H EI M

N ÄY T TÄ Ä

MALLIA

Palataan vielä toimittaja Leena Ylimutkan kysymykseen – huijasiko Yleisradio Suomen kansaa? Kuten elokuvan making of -sarja todistaa, on jopa pienoinen ihme, että elokuva todella saatiin tehtyä. Mutavyöryt, rankkasateet, konstikas paikallinen tuottaja ja ammattitaidoton äänimies tuottivat haastetta koko tuotannolle. ”Välillä itsekin mietin, että tuleeko tästä oikeasti minkäänlaista elokuvaa”, Emma Taulo­totesi.

Ei kannata tiedottaa, ellei tiedotettavaa ole. Uutinen tuskin olisi ollut se, että Yleisradio yrittää paraikaa tehdä elokuvaa Mannerheimista Keniassa, mutta saa nähdä valmistuuko se koskaan, sillä paikallinen tuottaja ei ole suostunut allekirjoittamaan sopimusta.

Toinen pätevä argumentti valitulle tiedotuslinjalle on se, ettei elokuvaa tai sarjaa yksinkertaisesti oltaisi voitu tehdä rauhassa. Nytkin se oli hankalaa. Puhelimet soivat jatkuvasti, ja tekijöiltä meni aikaa toimittajien kysymyksiin vastaamiseen, eikä elokuvan tekemiseen.

Elokuvan making of -sarjan, Operaatio Mannerheimin, viimeisessä jaksossa tuottaja Lyytinen myöntää, että Suomen kansaa vedätettiin. Jos hankkeesta olisi tiedotettu jo vuoden alussa, tuskin kohukaan olisi ollut niin suuri ja intensiivinen.

Suomen Marsalkka -tuotanto oli monimediahanke, jossa­toimi yhteensä viisi tarinankerrontalinjaa: elokuva, sarja, suomenmarsalkka.fi-sivusto, sosiaalinen media ja mediajulkisuus. ”Viestinnällisesti kyse oli ennemminkin monimediallisen hankkeen konseptiin kuuluvasta mediakäsikirjoittamisesta kuin puhtaasta markkinoinnista”, Taulo, entinen medialainen, toteaa.

Mediakäsikirjoitus kiistämättä onnistui. Koskaan näin pienen budjetin elokuva ei ole saanut vastaavanlaista mediahuomiota – julkisuutta, jonka sanotaan aina olevan hyvästä.

TYRMISTYSTÄ JA TYRKYT TÄMISTÄ Tuotantotiimissä oltiin kuitenkin toisiaan turhautuneita. Tuntui ettei kukaan kirjoittanut projektista mitään myönteistä. Vaikutti siltä, että mustasta Mannerheimista ei päästy ylitse. Negatiiviset lööpit osattiin hyvin, jopa sanasta sanaan, ennakoida. Olisimme voineet lyödä vetoa tulevista lööpeistä – ”Mannerheim on musta”, ”Elokuvassa perheväkivaltaa”, ”Kansa tyrmistyi”. Muutamia päiviä tiedotustilaisuuden jälkeen oli selvää, ettei mediaa voinut manipuloida.

Keskustelua kuitenkin onnistuttiin ohjaamaan haluttuun suuntaan – isänmaallisuuteen ja sankaruuteen. Silti useista tarjoamistamme materiaaleista onnistuttiin kaivamaan negatiivinen kärki.

Erinomainen esimerkki iltapäivälehtien tavasta luoda otsikoita on Suomen Marsalkka -elokuvan Sankaruus-kampanjan lööppi, jossa kerrottiin, että kenraali Gustav Hägglund oli tyrmistynyt. Lähes 50 muun henkilön tavoin Hägglundilta kysyttiin kampanjassa hänen sankareistaan. Kampanjan tarkoituksena oli

22

/

N03

M U STA

M A N N E R H EI M

N ÄY T TÄ Ä

MALLIA

pohtia sankaruutta tämän päivän­Suomessa ja päivittää sankarikäsitystä. Hägglund lähti mielellään mukaan.

Ilta-Sanomien toimittaja soitti hirvimetsälle ja esitti Hägglundille kysymyksiä elokuvasta ja kampanjasta. Hägglund kertoi itse tulleensa vedätetyksi, ei sankarikampanjassa vaan toimittajan haastattelussa. Hän ei halunnut kommenttiaan poistettavan kampanjan nettisivuilta ja saapui mielellään katsomaan elokuvan ennakkonäytöstäkin.

Iltalehden toimittaja Ylimutka toisti suo- laisen teoksen.” Samaan aikaan, kun Venärana nettilähetyksenä tuotetussa tiedotusti- jällä käytiin Pussy Riotin oikeudenkäyntiä, laisuudessa, että Suomen kansaa on huijattu, oli oivallista käydä sananvapauskeskustelua vedätetty pahemman kerran. Mutta­kuinka myös Suomessa. suuri rooli medialla, Ylimutkalla ja monelMonet vertasivatkin Suomen Marsalkka la muulla toimittajalla väitetyssä ”vedätyk- -elokuvasta syntynyttä kohua Muhammed-pisessä” oikeastaan oli? Eivätkö juuri toimitta- lapiirroksiin. Keskustelupalstoilla todettiin, jat markkinoineet kyseistä tuotantoa ja ot- ettei Jeesuskaan oikeasti ollut sen näköinen, taneet itse osaa vedätykseen? kuin nykypäivän käsitys ilmentää. Erikoista, että nykypäivän Suomessa on hahmo, joka on niin pyhä, että häntä häikäilemättä verSUOMEN MUHAMMEDrataan uskonnollisiin profeettoihin.

PIIRROKSET? ”Kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää, mutta tulet varmasti innostumaan”, Erkko LyyMusta Mannerheim herättää voimakkaita tinen oli todennut minulle puhelimitse maatunteita. Taidetta on kuitenkin saatava teh- liskuussa. Sinnikäs, jopa epätoivoinen soitdä vapaasti. Tuottaja Lyytinen totesi Suomen torupeama kovin kiireiseltä vaikuttaneelle Marsalkan tiedotustilaisuudessa: ”Eihän ku- Lyytiselle oli vihdoin tuottanut tulosta. Hän kaan taitelija, kirjailija tai elokuvantekijä, oli juuri palkannut minut harjoittelijaksi voi koputella ihmisten oviin kysellen: ette- projektiin, josta tiesin vain vähän. Se liithän te pahastu, jos teemme tällaisen tai täl- tyi tavalla tai toisella Mannerheimiin. Lyytisen äänessä oli varmuutta. Tästä tulisi vielä jotain suurta.

Kirjoittaja työskenteli viestintäharjoittelijana Suomen Marsalkka -­monimediahankkeessa elosyyskuussa 2012.

23

/

N03

S A N A T: K A R O L I N A M I L L E R

VIIDAKON LAKI PIETARIN T Y YLIIN I

soimmat niistä olivat kolmemetrisiä ja muistuttivat tippukiviä.

Kaikki alkoi jääpuikoista, jotka roikkuivat talvella 2010 kotien katonrajoista.

Jokainen oman henkensä puolesta huolestunut pietarilainen kulki työmatkalla katse kohdistettuna yläviistoon varoen jättiläismäisiä jääkalikoita, jotka sojottivat hengenvaarallisesti alaspäin. Jalkakäytävät olivat liukkaita, eivätkä ihmiset uskaltaneet kävellä niillä, joten he siirtyivät kävelemään ajoteille. Autot tööttäilivät, kuskit kiroilivat ja huusivat kovaan ääneen jalankulkijoille. Monen vitsailtiin käyttäneen rakennuskypärää työmatkallaan.

Lehdissä kilpailtiin pisimmän jääpuikon palkkiosta.

Lopulta voiton vei kymmenen metrin jäähirviö.

Pietarissa oli totuttu leutoihin talviin ja talvikunnossapidon rahat oli kulutettu­”johonkin muuhun”. Tai Novaya Gazetajan Pietarin-toimituksen Aleksandra Garmazhapovan, 23, sanoin, ne oli ”ryövätty”.

Niin tai näin, pääsyyllinen oli pietarilaisten veronmaksajien mielestä selvä: Valentina Matvienko. Juuri Pietarin ensimmäinen

naiskuvernööri oli vastuussa jääpuikkotragediasta. Matvienko lupasi selvittää ongelman; yksi hänen absurdeimmista ehdotuksistaan oli ampua jääpuikot laserilla alas.

Hänestä tuli nopeasti kaupunkilaisten ykkösinhokki. Jääpuikot tippuivat alas omia aikojaan samaan aikaan, kun Matvienkon kannatus laski dramaattisesti.

Tämä aiheutti ongelman hänen puolueelleen Yhtenäiselle Venäjälle joulukuun 2011 vaaleissa, joissa piti valita edustajat duumaan. ”Hänet piti siirtää listoilta pois kiireellisesti, sillä muuten hän olisi vetänyt puolueensa kannatusta alaspäin”, kertoo Garmazhapova.

Matvienko päätettiin ”siirtää” parlamentin ylähuoneeseen, mitä pidettiin alennuksena hänen uralleen. Siirron suorittamisessa oli kuitenkin teknisiä vaikeuksia.

Matvienkolta puuttuivat aluevaltuudet, sillä hän ei ollut ehdolla aluevaaleissa.

Ratkaisu oli selvä. Pietarin kuvernööri osallistuisi kunnallisvaaleihin, joiden avulla hän voisi saada tarvittavat valtuudet. Viiden miljoonan asukkaan johtajan nimen mainitseminen kaduilla aiheutti sen verran raivokkaita päänpudisteluita kaupunkilaisten kes-

kuudessa, että hänen läpimenonsa kunnallisvaaleissakin oli suuri kysymysmerkki.

LEIPÄÄ JA ALENNUSKUPONKEJA KANSALLE Paikallispolitiikalla on keinonsa, sen tietävät kaikki pietarilaiset. Sen tiesi myös Aleksandra Garmazhapova, vastavalmistunut journalisti Pietarin kaupungin yliopistosta, mutta hän halusi nähdä sen omin silmin ja kuulla sen omin korvin. Saada sen nauhalle.

Garmazhapova työskenteli Fontanka. ru-nimiselle Venäjän suurimmalle verkko­ sivustolle, kun sai tietää nimettömältä lähteeltä suljetusta tapaamisesta, jonka aiheena oli Matvienkon läpivieminen kunnallisvaaleissa.

Garmazhapova järjesti itsensä tapaamiseen ja sai nauhalle arkaluontoista materiaalia. Siinä Kirovin piirin aluejohtaja Aleksei Kondrashov vetoaa paikallisiin kauppakeskuksen omistajiin Matvienkon puolesta.

Suljetussa tapaamisessa aluejohtaja Kondrashov painotti, että tärkeintä on järjestää “rauhalliset vaalit”, joissa on “mahdollisimman suuri äänestysprosentti”.

Haasteena oli äänestyspäivän valikoituminen pyhäpäiväksi, jolloin suurin osa potentiaalisista äänestäjistä olisi lähdössä mökille.

Paikallisille tavaratalon omistajille laadittiin suunnitelmat, joiden avulla saada ihmiset jäämään kaupunkiin. Alennuskuponkeja, ilmaisia lounaita ja muita viihdykkeitä. Tavaratalon omistajille ja heidän työntekijöilleen jaettiin Yhtenäisen Venäjän julisteet ja käskettiin ilmoittamaan mahdollisista äänestyspäivän häiriöistä hallinnon päivystykseen.

Tapaamisessa olleita veteraaneja käskettiin soittelemaan tuttavilleen ja puhumaan Matvienkon puolesta. ”Veteraanien käskettiin sanoa, että jos he eivät äänestä Matvienkon puolesta, heidän eläkeläisjärjestönsä lopetetaan.”

Garmazhapova kirjoitti aiheesta reportaasin ja antoi sen julkaistavaksi Fontankan verkkosivuille. Kului päiviä. Hän hermostui ja soitti päätoimittajalle. Miksei kirjoitusta ole julkaistu?

Hänen tekstinsä julkaistiin verkossa. Kolmen tunnin kuluttua se vedettiin pois.

Pietarin kuvernööri Valentina Matvienko

oli istunut Azhur-mediakonsernin toimitusjohtajan haastattelussa. Hänellä oli tapana näppäillä haastattelujen aikana samalla iPadiaan. Niinpä hän oli löytänyt newsfeedista Garmazhapovan jutun. Matvienko oli pillastunut ja huutanut toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja oli soittanut Fontankan päätoimittajalle. Sen jälkeen Garmazhapovalle oli annettu neuvo. Ota saikkua huomiselle äläkä ilmesty toimitukseen.

Nuorelle toimittajalle oli käynyt äärettömän huono tuuri. Hänen ensimmäinen työpaikkansa Fontanka.ru kuului Azhurin suureen mediakonserniin, jonka haastattelussa Matvienko oli istunut. Tämän lisäksi Pietarin kaupunginhallinto tuki Fontankan verkkolehteä muun muassa pitämällä heidän toimistojensa vuokraa alhaisena, johon Fontanka vastasi vastapalveluksella; kirjoittamalla virkamiehistä suotuisasti.

HYVÄSTIT SENSUURILLE Garmazhapova kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa, Vkontaktessa. Seuraavana aamuna häntä pyydettiin radiohaastatteluun. Hänen juttunsa julkaistiin lukuisissa medioissa. Sensuurilta katkaistiin siivet ja vaaleista ”Pietarin tyyliin” sai tietää koko maa. ”Huvittavinta tilanteessa on, että ellei Matvienko olisi hermostunut niin pahasti, juttu olisi jäänyt paljon vähemmälle huomiolle.”

Elokuussa 2011 Garmazhapova seisoi esimiehensä työpöydän äärellä allekirjoittamassa sopimusta vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta. Vieressä oli paperilappunen, johdon määräys toimittajan erottamisesta. ”Siinä vaiheessa oli hyvin selvää, mitä oikeasti oli tapahtunut. Mutta joka kerta kun Matvienkon kunnallisvaltuuksista kirjoitettiin, muistettiin myös mainita, että toimittaja oli erotettu tämän kirjoitettua vaaleista.”

Kesän 2011 kunnallisvaalit pidettiin ja niitä seurasi kaaos. Äänestyspaikoilta ajettiin pois tarkkailijoita ja opposition edustajia.

Paikalla suoritettiin myös pidätyksiä.

Mitä tapahtui Matvienkolle? Hän sai kuntavaltuudet, sillä häntä äänesti kunnassa pyöreät 100 prosenttia. Tietysti. Nykyään Matvienko on parlamentin ylähuoneen puheenjohtaja.

Garmazhapova aloitti työskentelyn Novaya Gazetajalle, joka on yksi Venäjän tunnetuimmista riippumattomista medioista. Siellä hän saa kirjoittaa mistä haluaa. Lisäksi hän sai journalistien kunniamaininnan työstään, arvostetun Kultainen Sulkakynä -palkinnon.

SURULLINEN MAITOMIES ”Se on vaan niin absurdia.” Tätä lausetta Garmazhapova käyttää usein kun puhuu Pietarin päivittäispolitiikasta.

Taannoin hän oli ruokakaupassa työasioilla ja tutki maitopurkin kylkeen liimattua etikettiä perusteellisesti. ”Iloisen maitokauppiaan” etiketissä poseeraa aurinkoisesti hymyilevä setä, joka puristaa maitokannua.

Vihreällä laitumella on mylly ja pari joutilaan näköistä lehmää, taustaa koristaa sateenkaari. Garmazhapova laskeskeli tarkkaan sateenkaaren värejä: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja liila.

Hän oli kirjoittamassa juttua syyttäjänvirastoon tehdystä tutkintapyynnöstä. ”Iloista maitomiestä” tuottavan Wimm Bill Dannin Foodsia syytettiin homopropagandan levittämisestä. Kuusivärinen sateenkaari on kansainvälinen seksuaalivähemmistöjen symboli ja siten sen käyttäminen Pietarissa on tuomittavaa. Täysin tosissaan tehdyn tutkintapyynnön esitti Kansan Neuvoston päämies.

Pietarissa hyväksyttiin syksyllä 2012 ”homopropagandan” kieltävä laki, joka on poikinut muita järjettömiä tutkintapyyntöjä Pietarin kaupunginvaltuustoon. Esimerkiksi kesällä Pietarissa esiintynyttä Madonnaa vastaan on vireillä juttu, jossa häntä vastaan halutaan nostaa syyte propagandan levittämisestä. Sakoiksi tähdelle halutaan määrätä 333 miljoonan ruplaa eli noin 8 325 000 euroa.

Jotkut sanovat tällaisten tempausten perimmäisen tarkoituksen löytyvän harhauttamisesta. Venäjällä sitä kutsutaan trollaamiseksi. Kun kaupunginvaltuustossa halutaan kieltää maailmanloppuun liittyvän propagandan levittäminen, viedään huomio pois muilta aloilta. ”Kuten esimerkiksi Pietarin alijäämäisestä budjetista.”

Putinin lento lumikurkien kanssa ei tunnukaan enää niin oudolta.

RIITELEVÄ OPPOSITIO ”Mita mieltä lännessä ollaan Venäjän oppositiosta?” Garmazhapova esittää tiukasti.

Hänen mukaansa lännessä saatetaan ajatella oppositiota tietynlaisena yhtenäisenä liikkeenä. Tosiasiassa Venäjän oppositio koostuu erilaisista keskenään riitelevistä ryhmistä, joilta puuttuu yhteinen poliittinen ohjelma. Poliittinen tai ei-poliittinen ryhmä, tavoite on sama – vapaat vaalit ja demokratia. ”Niiden, jotka asuvat suuressa kaupungissa ja joilla on perustarpeet kunnossa, on hyvä keskustella tästä asiasta, sillä silloin on hyvä istua ja puhua kauniisti vapaudesta. Mutta kun moni venäläinen elää köyhyydessä, heitä eivät kiinnosta abstraktit länsimaalaiset arvot.”

Poliittisen opposition aktiiveilla on kommunikaatiovaikeuksia. Esimerkiksi silloin, kun entisestä Jabloko-puolueen jäsenestä, Aleksei Navalnyista tuli opposition isähahmo, hän päivitti Twitteriään aktiivisesti, mutta saattoi vastata toimittajille välttelevän röyhkeästi. ”He saattavat hermostua hyvinkin helposti heistä kirjoitetuista jutuista ja se johtaa tilanteeseen, jossa he alkavat sensuroimaan itseään.”

Lisäksi oppositiossa puhuttaa toiminnan läpinäkymättömyys. ”Kysymys kuuluu miten nämä ihmiset elättävät itseään? Moni heistä ei ole ollut päivääkään töissä, mutta he ajavat hyvin hienoilla autoilla.”

Vastausta näihin kysymyksiin ei välttämättä vaadita, sillä koetaan, että oppositio on muutenkin tarpeeksi heikko.

Viime joulukuun vaaleissa Garmazhapova oli menossa äänestämään presidenttiä ystävän kanssa. Hänen ystävänsä oli hämmentynyt. Opposition esitykset toistivat samaa kaavaa; mitään konkreettista, mikä ei liittynyt vapaisiin vaaleihin tai demokratiaan, ryhmät eivät tarjonneet. ”Hei älä kerro kenellekään, mutta taidan äänestää Putinia. Sillä en ole varma enää mistään.”

27

/

N02

Se ko n ku sk p pä ro et in fe äs tt ta ta ra de sä eli a, a si j ko di ra v ns ka ati s . os oi si er ali o, ija e i t Vi d e va se is s he ti iv ko j e um h lp in h os o ta sa V ihi iuk st a en nn an i äj an pä v ä iv an uu n it h si tä an in .

I

A A N

E R V H

N

N

A

A P U R

K

K U V A T: MERI KARHU

O

J

E N T

A

Meikki: Iris Lindholm Hiukset: Jere Tienhaara Stailaus: Meri Karhu Assistentit: Sirja Passoja ja Sonia El Kamel

Mallit: Julianne / Paparazzi Ona / Brand Eric / Paparazzi Ulja ja Iska

Kiitos: Juho Lähdesmäki, Pia Strang, Emilia Tapprest

Hattuharso, päähine ja turkis(kauluri) – Play it again, Sam

28

/

N02

29

/

N02

I

K

A A N

E R V H

N

N

A

A P U R

O

J

E N T

A

TÄMÄ SIVU: paita – Monki, hansikkaat – Play it again, Sam, korvakorut – H&M OIKEA SIVU: Ona (edessä): paita, housut ja koru – H&M / Julianne (takana): takki – Ellos, hame – Lalli Savolainen, sukkahousut – rekvisiittaa

30

/

N02

31

/

N02

32

/

N02

VAS. SIVU: aamutakki – Viktor, kauluspaita – Satu Maaranen, rintaneula – Play it again, Sam TÄMÄ SIVU: Julianne: mekko – asos.com, päähine – Play it again, Sam, kengät – Din Sko, sukat – rekvisiittaa / Eric: puku – Suit Supply, kauluspaita – rekvisiittaa, sukat – rekvisiittaa, kengät – Elizabeth My Dear

33

/

N02

Ona (vasen tyttö): paita ja housut – Vivi Raila, päähine – Play it again, Sam, kengät – Norrback / Julianne: päähine – rekvisiittaa, takki ja shortsit – Vivi Raila, paita – Weekday, kengät – Monki / Eric: puku – Suit Supply, paita ja sukat – rekvisiittaa, kettupuuhka – Play it again, Sam, kengät – Elizabeth My Dear / Ulja ja Iska & lapset: kaikki vaatteet – rekvisiittaa / Tuolilla: turkis(kauluri) – Play it again, Sam

34

/

N02

A RT I KKE L I N

O T S I K KO

"Äiti hei, voinko mennä ammuskelemaan vastaantulijoita?"

"Mene vain poikaseni, kunhan et tanssi kirkossa."

– Pussy Riotin inspiroima pietarilainen vitsi

37

/

N02

KATUOPPOSITIO HALUAA REHELLISET VAALIT S A N A T: S U S A N N A P E L T O N E N

Venäläiset lokeroidaan usein poliittisesti passiivisiksi, mutta kyllä valtavasta naapurista löytyy aktiivisiakin. Venäjän monien järjestöjen taustalta hahmottuu usein kaveriporukka tai naapurusto – yhteisö, jonka jäsenet ovat tunteneet toisensa jo ennalta. Epäviralliset oppositioryhmät liittyvät yhteen tavoitteensa takia: ne toivovat rehellisiä vaaleja.

”OIKEA OPPOSITIO” EI REKISTERÖIDY

Ne, joilla palkallisia työntekijöitä kerran oli, eivät enää voi pitää heitä. Moni onkin alkanut toimia virassaan vapaaehtoisesti. ”Monet lait on Venäjällä muotoiltu siten, että niitä voidaan soveltaa aika vapaasti erilaisiin tapauksiin, esimerkiksi oppositioaktivismiin”, Lyytikäinen sanoo ja nostaa esille erityisesti uuden internetlain. Se muotoiltiin virallisesti lapsipornon kitkemiseksi, mutta on Lyytikäisen mukaan rakennettu niin, että sitä voisi tarvittaessa soveltaa muuhunkin materiaaliin. Lain ideana on, että viranomaiset pääsevät sensuroimaan tai lakkauttamaan haitallisiksi arvioimiaan sivustoja.

Venäjällä on asukkaita melkein 143 miljoonaa ja maata lähes 17 miljoonaa neliökilometriä. Rekisteröityneitä, ei-kaupallisia tai julkisia yhdistyksiä löytyy noin 220 000. Näiden lisäksi kaupungeissa on ”oikeaksi oppositioksi” itseään nimittäviä liikkeitä, joiden jäsenet ovat yleensä nuoria korkeakoulutettuja, joilla on pääsy internetiin. He liittyvät yhdistyksiin venäläisille poikkeukselliseen tapaan: hakeutumalla itsenäisesti mukaan.

Politiikka on Venäjällä rakentunut vahvasti Putinin ympärille. Televisiokanavat ovat hallituksen kontrollissa, joten näkyvyyttä jaellaan valikoidusti: Putinin vastustajista ei juurikaan uutisoida. ”Oppositio joutuu monesti myötäilemään hallitusta, jotta heidän paikkansa pysyy”, kertoo väitöskirjatutkija Laura Lyytikäinen. Hän on tutkinut Venäjän rekisteröitymätöntä oppositiota, sitä joka omasta mielestään edustaa todellista vastavirtaa. Lyytikäinen on haastatellut oppositiolaisia useamman vuoden ajan. ”Putinia ja hallintoa vastustavien liikkeiden rekisteröiminen on tehty lähes mahdottomaksi laeilla, koska rekisteröityminen edellyttää, että toiminnasta raportoidaan jatkuvasti viranomaisille.”

Viime keväisen lakiuudistuksen myötä myös ulkomaisen tuen vastaanottaminen on muuttunut mahdottomaksi. ”Yhdistysten, jotka saavat tukea ulkomailta, pitäisi nyt ilmoittaa itsensä ulkomaisiksi agenteiksi”, Lyytikäinen selvittää. Koska ”ulkomainen agentti” -leima vaikeuttaisi toimintaa entisestään, avustusten vastaanotto ja antaminen on lakkautettu.

38

OPPOSITIOAKTIVISMI ELÄÄ VERKOLLA Juuri internet onkin oppositioliikkeille tärkeä.­ Sitä kautta saadaan uusia jäseniä ja levitetään tietoa. Verkossa keskustellaan ja väitellään. Moni pitää blogia tai käyttää Vkontaktea, Venäjän Facebook-vastinetta. Oppositioaktivistit lisäävät internetiin kuvia ja videoita tempauksistaan ja jakavat siellä ajatuksiaan.

Toisaalta oppositiojärjestöt ovat usein hyvinkin pienikokoisia, ja niissä voi olla vain muutamia aktiivisia jäseniä. Poliittisten näkemysten kavalkadi on kirjava: nationalismista liberalismiin.

Osa ihannoi länsimaista ajatusmaailmaa, toiset Neuvostoliittoa. Lyytikäisen mukaan monesti ammennetaan Ukrainan Oranssista vallankumouksesta ja korostetaan väkivallattomuutta. Kirjavalla kentällä suurin yhteinen tekijä on kuitenkin Putinin vastustaminen ja halu saada rehelliset vaalit. /

N03

K AT U O P P O S I T I O

HALUA A

Pienet liikkeet muodostavat isompia yhteisöjä, jotta niillä olisi enemmän voimaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Niin sanotut sateenvarjojärjestöt, kuten Solidaarisuusliike, keräävät ihmisiä yhteen aatteesta riippumatta. ”Niissä­tarkoituksena on lähinnä ajaa yhtä asiaa: rehellisiä vaaleja”, Lyytikäinen sanoo. Uusimpana kattojärjestönä toimii ”Vaalivilppiprotesti” tai ”Miljoonien marssi”, joka syntyi viime vuoden joulukuussa parlamenttivaaleista. Nimet liittyvät isompiin joukkomarsseihin, joissa osoitettiin mieltä vaalien epärehellisyydestä.

Toisaalta aatteiden moninaisuus vaikeuttaa yhteistyötä. Muun muassa Lyytikäisen tutkima­Oborona -järjestö, vaikka onkin melko pieni, kertoo paljon siitä mitä vastustaa, mutta vähän asioista, joita tukee tai haluaa edistää. Tämä on aiheuttanut liikkeen sisäisiä erimielisyyksiä. Monille järjestöille koituukin ongelmaksi­se, että ne ajavat niin vahvasti vain yhtä asiaa.­”Vaikka rehelliset vaalit saataisiin, niin mitäs sen jälkeen? Selvää suunnitelmaa ei tunnu olevan”, pohtii Lyytikäinen.

VA A L I T

musiikkia ja ohjelmaa. Monet haluavat osallistua, koska leireistä voi olla hyötyä tulevaisuu­dessakin. ”Oppositioaktivistit sanovat välillä, että Putinia tukeville maksetaan, mutta leireille mennään varmasti myös ohjelman, tutustumisen ja teemojen vuoksi”, Lyytikäinen toteaa. Kyllähän Putinin tukeminen avaa myös paremmat poliittiset etenemismahdollisuudet.

PARLAMENT TIVAALEIHIN TYYTYMÄT TÖMÄT LÄHTIVÄT KADUILLE

SATIIRIA, PERFORMANSSEJA JA HAASTEITA Oppositioliikkeiden toiminta on mielenosoituksia, flash mobeja ja satiirisia performansseja. Yleensä muutama ihminen kokoontuu jossakin suorittamaan ennalta sovitun esityksen. Tämä kuvataan ja laitetaan internetiin. Lyytikäinen kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa yksi aktivisti pukeutui Putiniksi ja hänen eteensä laitettiin kalterit – ”Laittakaa Putin vedelle ja leivälle.” He halusivat vaikutusvaltaisen liikemiehen Mihail Hodorkovskin vapaaksi ja Putinin tämän tilalle. Kun poliisit sitten tulivat, järjestöläiset filmasivat ”Putinia” pakenemassa virkavaltaa.

Toimintaa vaikeuttavat viranomaiset ja Putinia tukevat suuret järjestöt, kuten Nashi. He leimaavat oppositioliikkeet huliganismiksi ja korostavat niiden pienuutta ja vähäpätöisyyttä.­Mielenosoituslupien saaminen voi olla vaikeaa­ja sovitussa reitissä pysymistä vahditaan tarkasti. ”Isot, Kreml-mieliset liikkeet kuten Nashi järjestävät usein omat, suuret tempauksensa samoihin aikoihin kuin oppositioaktivistit mielenosoituksensa”, sanoo Lyytikäinen. ”Puoli tuntia ennen opposition mielenilmauksen alkamista Nashi tulee ja panee oman lavansa pystyyn.”

Katuoppositio on yrittänyt olla reagoimatta tähän. Se haluaa asettua kiusanteon yläpuolelle.

Putinia tukevat järjestöt ovat isoja, ja niiden­ toiminta on näyttävää. Ne järjestävät muun muassa nuorisoleirejä ja isoja tapahtumia, joissa on 39

REHELLISET

/

Vaikka oppositioaktivismin vaikutukset ovat aiemmin olleet vähäisiä, viime aikoina on alkanut tapahtua. ”Viime parlamenttivaaleista alkanut Miljoonien marssi jouduttiin näyttämään televisiossa, mitä ei ole aiemmin tapahtunut”, Lyytikäinen kertoo.

Oli poikkeuksellista, että Putinia vastustava kanta pääsi esille. ”Vaalien aiheuttama tyytymättömyys sai enemmän ihmisiä liikkeelle”, Lyytikäinen toteaa. Osallistujat sanoivat, että paikalla oli satatuhatta ihmistä, viranomaisten mukaan ehkä kymmenen tuhatta. Todellinen luku lienee jossakin siinä välissä. ”Eihän tämä vielä mikään kansannousu ole, koska pelkästään Moskovassa on lähemmäs 12 miljoonaa ihmistä, mutta kuitenkin isompaa kuin aiemmin.”

Miljoonien marssin myötä mielenosoituksia on saatu järjestää laillisesti ja tieto on levinnyt laajemmalle. ”Hallintoa on ravisteltu hieman. Siellä ollaan nyt enemmän varpaillaan”, Lyytikäinen kommentoi. Hän kertoo, että Venäjällä laajaa huomiota saaneet Suomen ja Venäjän väliset lasten huostaanottokiistat saattavat olla yksi tapa kääntää julkisuutta pois Kreml-kriittisyydestä.

Isompi liikehdintä on jo hivenen hiipunut viime talvesta, mutta toisaalta oppositiossa on tapahtunut uudelleenjärjestäytymistä. ”Parin viikon päästä on katuopposition epäviralliset vaalit”, kertoo Lyytikäinen. Niissä äänestetään internetin välityksellä koordinaatioryhmää, jonka tarkoituksena on ilmeisesti johtaa uutta liikettä. ”Tässä voi toki käydä niin, että kaikki äänestävät oman aatteensa edustajaa ja sitten koordinaatioryhmässä vain kiistellään.”

Mahdollisuus muutokseen on kuitenkin olemassa.

N03

S A N A T: I D A V E H N Ä M Ä K I

VENÄLÄISET

TURISTIT

”Tax free? Tax free?” -huudot kaikuvat jo kaupan ulkopuolelta, kun lauma venäläisiä turisteja suuntaa kohti liikettä susilauman lailla. Nopeimmat myyjät pakenevat alta pois, hitaammat jäävät ahdistuneina tuijottamaan saapuvaa tuhoa.

TÖRSÄÄMÄSSÄ

Venäläiset veljeksemme saapuvat tänne Tax Free -shoppailun huumaamina. Tämä veroton myyntihän tarkoittaa kauppaa, jossa muutoin vähittäismyynnin yhteydessä kerättävää veroa ei tarvitse maksaa (kertoo Wikipedia).

Suomeksi tämä merkitsee, että yli 40 eurolla ostaessaan he saavat rajalta veron verran rahaa takaisin. Siispä jokaisella turistilla on pakkomielteinen tarve ostaa tavaraa 40 euron maagisen rajan edestä. Katsokaas, silloin nimittäin saa ostossummastaan maata järisyttävät 4 kokonaista euroa takaisin! Hieno homma, kyllä minäkin vastaavasta edusta nauttisin täysin rinnoin, riemulla ja remuten.

Latinalaiset aakkoset, hintalaput ja prosentit - siinä kyllä riittää haastetta.

Kassalle tullaan 34,90 maksavan paidan kanssa ja penätään Tax Freetä­käsimerkein ja äänekkäällä venäjällä,­ mutta sitä ei heru vaikka kuinka huutaisivat.

Koitat ensin ystävällisesti englanniksi selittää, että valitettavasti vielä tästä summasta ei saa palautuksia. Koitat saksaa, ruotsia, ranskaa – kaikkea osaamaasi. Äänen käheytyessä uhkaavasti päätät parhaaksi pysytellä suomen kielessä, sillä venäläinen toimii vain parusski. Ja vihdoin viimein kun on Irinalle selittänyt, piirtänyt sekä viittonut perille idean, hän lähettää tyttärensä Katjushkan hakemaan lisää tavaraa.

Mukava jono kertyykin jo Irinan,­ miehensä Sergein ja muun suvun taakse. Ehkä jos uuden asiakkaan tähän väliin ottaisi. Ja se jumalaton huuto, joka tästä toimenpiteestä seuraa, on uskomaton. Venäjää 120 desibelin edestä. Asiakkaat venäläisjoukkion takana näyttävät pelästyneiltä. Irinan tytär Katjushka saapuu sitten 10 minuuttia myöhemmin mukanaan kolmet alushousut. Kauhean kiva – äkkiä mummokin haluaa saman setin. Ja serkkujen kohdalla keksitään, että näitähän

viedään piru vie koko suvun naisille!

Kun 20 minuutin kohdalla halutut ostokset ovat pinossa ja pussissa, syntyy suuri epäselvyys hinnasta. Sehän ei nimittäin lue kassan ruudulla, ehei. Kikka kakkosena kaivan laskimen esiin, napautan summan 94,50 ruutuun toiveikkaana. Viitomme hetken; kyllä, tämä on hinta. Miehenä ja perheenelättäjänä Sergei kaivaa seteleitä tursuavan lompakkonsa esiin ja vetää sieltä tuhannen euron setelin. Iskee sen pöytään. Yritäs selittää kielimuurin takaa, ettei vaihtorahaa ole antaa tarpeeksi. Sergei lähettää poikansa Mihailin pankkiin rikkomaan rahaa. Tällä välin kuljen Anja-tädin perässä hänen henkilökohtaisena avustajanaan, kun hän kerää kasan vaatteita päälleni.

Mihailin palatessa ostosmäärä on taas kasvanut, laskin on taas pöydällä ja pipo kireällä. Otan leukoja kiristellen vastaan 500 euron setelin. Pyydän passia Tax Free-lomaketta varten.

Piirrän passin kuvan paperille. Hyvä homma. Kun viimein on tarvittavat tiedot kasassa, alan nivoa ostoskasseja umpeen; jos rajalla mielii rahaa takaisin, on pusseissa olevien sinettien­ oltava ehjät. Mutta Irina ja serkku Ludmila olisivat halunneet pikkupökät jo tänään käyttöön. Seuraa lisää kaaosta.

Kun viimein ojennan vaihtorahoja ja kasseja tiskin yli, yritän hymyillä ja nyökäyttää päätä hyvästiksi – tervetuloa vaan joulun alla uudestaan! Vastaukseksi Sergei perheineen katsoo minua tuimasti ja puhuu kireään sävyyn keskenään venäjää. Matkalla ulos seurue tiputtaa pöydältä neuleita lattialle, tuhoaa farkkupinot ja jättää karkkipaperivanan jälkeensä. Tunnen sen luissani, he ovat taas täällä.

Kirjoittaja ei ole rasisti, eikä vihaa venäläisiä.

SUURI ISÄNMAALLINEN

J

U

T

T

S A N A T J A K U V A T: VEERA VOUTILAINEN

42

/

N03

U

SUURI

ISÄNMAALINEN

SAU N A J U T T U

En pelkää ketään. Rakastan maailman ihmisiä,

»

haluan kaikille hyvää, se on minun politiikkani että me rakastaisimme toinen toistamme ei väitellen vaan keskustellen sovussa.

Menisimme ikään kuin mustikkaan yhdessä.

»

Lämmittäisimme saunan.

Istuisimme laiturilla huohottamassa.

Olisimme ihmisiksi.

P

entti Saarikosken runo tuo mieleen puuntuoksuisen alastomuuden, jossa ei ole mitään outoa. Runossa haaveillaan saunan lämmittämisestä. Samalla siinä halutaan käyttäytyä ihmisiksi.

Pervo, ei siellä kukaan katso. Sauna­kult­ tuurin puhdas arkisuus on suomen ja unkarin kielellisten sukujuurten syväanalyysin jälkeen toisiksi yleisin keskustelunaihe, johon suomalainen joutuu tahtomattaan ulkomailla. Saunan luonnollisuuden rauhanjulistuksen luulisi siis kaiken järjen mukaan olevan kansainvälisesti selvillä.

Laajasta lähetystyöstä huolimatta helsinkiläinen ystäväni joutui juuri pieneen konfliktitilanteeseen madridilaisen poikaystävänsä kanssa – juuri viattoman kansallisalastomuuden tyyssijan vuoksi.

Kaikki alkoi siitä, kun suometar kävi eräänä viikonloppuna ystävänsä luona löylyissä.

Katalaani-avomies matkusteli samaan aikaan Kiinassa. Vitsikkäänä nuorena naisena ystäväni kehotti kanssasaunojaansa ottamaan itsestään valokuvan, jossa verhoutuu arvoituksellisesti vain koivunlehdistä valmistettuihin vihtoihin. Todettuaan näyttävänsä älypuhe-

43

/

limen ruudulla vähintään seireeniltä, lähetti hän kuvan poikaystävälleen Kiinaan.

Mutta eksotiikka ei herättänyt Shanghaissa sympatiaa.

Madrileño reagoi epäluuloisesti. Mitä tyttöystäväni puuhailee poissa ollessani?

No, ottaa löylyt silloin tällöin. Verhoutuu näin tehdessään koivunlehtiin. Tavoittelee elämäänsä nostalgisen postikortin sävyjä – mikäs sen viehättävämpää?

Saarikosken runossakin sauna on kotoisa paikka, jossa kertoja käy luultavasti mielellään läheisen ihmisen kanssa.

Mutta sauna ei kaikille ole jokamiehen oikeus, jossa alastomuudella ja seksillä on hyvin vähän yhteistä.

Naku koivukuva aiheutti väärinkäsityksen.

Ehkä muualla kuin Suomessa varttunut mies ei mahda mitään alitajuiselle tiedolleen siitä, että kaikissa saunoissa lauteille viereen istahtavaa tyyppiä ei pääse itse valitsemaan.

Hän tietää, että juuri se arvaamattomuus on monen saunan idea.

Kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna sauna on jo useiden vuosikymmenten – ellei vuosisatojen ajan – ollut paikka, jossa

N03

SUURI

ISÄNMAALINEN

miehet etsivät toisistaan seksiseuraa.

Katalaanipoikaystävähän on viettänyt vuosia kaupunginosassa, jonka lähes joka toisesta kadunkulmasta havaitsee helposti­ valaistun sauna-kyltin. Ja siitä näystä on järvenranta kaukana.

Saapuessani Madridin homopääkaupunkiin olin toki aiemminkin kuullut saunoista, joissa miehelle ei riitä pelkkä toisen miehen ojentama vihta. Mutta homosaunan läheisyys kuuluu Chuecan kaupunginosassa kulkevan lisäksi myös jokaisen madrileñon­metromatkailuun.

Uusista metrolakoista kerrotaan lähes

SAU N A J U T T U

viikoittain maanalaisissa infotauluissa, sillä matkalippujen hintojen nousulle ei tunnu siintävän loppua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että julkisen liikenteen ystävä tuijottaa yhä useampia minuutteja metrotunnelin suurikokoista mainosta, jossa kaksi miestä tuulettaa yläosattomissa, pyyhkeet lanteillaan.

Las saunas olimpicas de Madrid,­ plakaatti tiedottaa värikkäin kirjaimin. Itsetietoisen tyytyväiset mallipojat kehottavat metroa väentungoksessa turhautuneena odottavaa matkaajaa vierailemaan nettisivulla, joka kertoo yksityiskohtaisem­ min kolmesta erityisen tunnetusta homosaunasta Espanjan pääkaupungissa.

“Vallilassa lämpiää homosauna Vogue”, huomautti toimittaja Lauri Korolainenkin vast’ikään Helsingin Sanomain kesäkuisessa Nyt-liitteessä. Suomessa ilmiö rajoittuu tosiaan kyseiseen Sturenkadun harvinaisuuteen.

Madridista The Worldwide Gay Sauna Guide listaa puolestaan seitsemäntoista vaihtoehtoa. Kokonaisuudessaan se esittelee vaikuttavat 971 saunaa 60 maasta.

Ainakin niin monessa saunassa seksi on siis kylpemistä ylivoimaisesti tärkeämpää. Lännessä historiallisen homosaunakulttuurin voisi nähdä saaneen alkunsa 1800-luvun loppupuolella tai 1900-luvun alussa, kun Pariisissa ja New Yorkissa näytettiin mallia. Tosin tietä raivasivat toki jo mui-

44

/

N02

SUURI

ISÄNMAALINEN

naisen Kreikan kylpylät.

London's gay sauna scene attracts some of the hottest men from around the world.

A large, well-maintained sauna in Barcelona with two indoor pools, a jacuzzi, sauna, steam room and relaxation rooms. Open 24 hours.

Miesten saunassa tarkoituksena ei ole lähtökohtaisesti seksin myyminen, vaan toiminta pohjautuu saunojien vapaaehtoiselle kanssakäymiselle. Aulassa työntekijä­ojentaa miehelle pääsymaksua vastaan avaimen pukukaapin lokeroon, pyyhkeen, kondominkin.

Sen jälkeen saunoja on omillaan.

Homosauna on ikivanha instituutio, jonka vakaata asemaa ovat koetelleet ajoittaiset kriisit. 1980-luvulla paniikkia ja laajaa julkista keskustelua herätti HI-virus, joka levisi kylpylöissä kiivaaseen tahtiin. Uusimpana solmukohtana homokylpylöiden ikuisia sessioita ravistelee kahden miehen menehtyminen Lontoon kuuluisassa Pleasuredrome-saunassa. Saunojien viimeisistä hetkistä tiedetään tätä juttua kirjoittaessa hyvin vähän, mutta Britannian tabloidilehdistöä rikostutkinta tuntuu kiinnostavan. Sun-lehden kuvituksena toimii pelkistetty­puinen saunarakennus, jonka ovi lepää avoimena.

Suomi on ominut saunan käsitteen itselleen vuosikausia sitten. Tosin saunan kulttuuriperimää vaalivan Suomen Saunaseuran historiakatsauksessa myönnetään reilusti, että saunan alkuperän jäljittäminen muistuttaa Hannun ja Kertun kotitalon etsimistä. Eivät kompassi ja kartta vie suorinta tietä noidan karkkitalolle.

Sauna ei ole jokaiselle maailman kansalaiselle samanlainen identiteettisymboli,­vaikka muun muassa Elias Lönnrot juurrutti käsitettä tiukasti Suomen maaperään. Harvem-

!

45

/

SAU N A J U T T U

+ malle sauna siitä huolimatta tuottaa kovin vahvoja assosiaatioita siihen, että Lemminkäisenkin arkipäivässä äidin lämmittämä löylyhuone oli erittäin tärkeä seikka.

Lienee turhaa edes erikseen mainita, että Kansainvälisellä Saunaliitollakin (International Sauna Society ISS) on suomalainen puheenjohtaja.

Koivuvihdan sitomisen oikeaoppisuus ja saunaterminologian rikkaus ovat helposti­ jäljitettävissä Suomeen. Ei sovi kuitenkaan unohtaa, että sauna on kiistämättä merkityksellinen myös homokulttuurissa. Matkaansa etukäteen suunnitteleva homoseksuaali löytää kokoavien verkkosivustojen listoista usein baarien, ravintoloiden ja mielenkiintoisten kaupunginosien lisäksi suvereenisti myös listan kohdekaupungin saunoista.

Miespuoliset suomalaiset Erasmus-kaverini eivät Madridin saunojen ylenpalttisesta tarjonnasta huolimatta innostuneet vierailun ajatuksesta. Löylyt olisivat lievittäneet koti-ikävää, mutta he kokivat jo tilaan astumisen kovin selkeäksi merkiksi siitä, että saunoja on saapunut paikalle etsiäkseen läheistä kontaktia toiseen mieheen. Mitä tyttöystäväkin siihen sanoisi.

Groteskin päätoimittaja Tuukka Eerik Purdon sen sijaan saattoi vain vaivoin peitellä kateellisuuttaan menetetyn tilaisuuden äärellä: “Sauna olisi ollut tärkeä askel ystäviesi matkalla pojista miehiksi.”

Saunakeskustelu on joka tapauksessa yhtä raskasta kuin unkarilaisista sukujuurista ja Tallinnan-risteilyistä päivä toisensa jälkeen keskusteleminen.

Ootko sä Suomesta? Käyttekö te saunassa?

Kärsivällisyyteni riittäköön tästä lähtien hieman pidempään jutteluun.

N03

S A N A T: A R D A Y I L D I R I M & S A A R A L A A K S O N E N K U V A T: A R D A Y I L D I R I M

PAL A V EN Ä JÄ Ä Omaa kaupunginosaa odotellessa.

Vaikka duuma ei vielä ole noussut keskelle Senaatintoria, on Venäjä soluttautunut jokaisen helsinkiläisen arkipäivään ripaskan askelin. Kyse ei ole pelkästään historiallisesta leimasta eikä edes siitä taannoisesta kohusta, jossa venäläisten huhuttiin ostavan Suomea pala palalta tonttien muodossa. Moderni stadilainen kohtaa pikkuvenäjää joka askeleellaan.

Lähdimme katsastamaan Helsingin Venäjä-tarjontaa vodka kainalossa stalinmaisella tarmolla. Venäläisen ruletin tuloksena aloitimme kierroksemme Katajanokalta. Turhaan. Siellä ei ollut mitään Venäjään viittaavaa.

Jututettuamme Senaatintorilla sijaitsevan venäläisen turistipuodin tätiä, saimme vihjeen itänaapurin kirjallisuuden bulevardilaisesta tyyssijasta. Kirjakauppa Ruslania Books Oy on vuodesta 1986 tuonut helsinkiläisten iloksi venäläisiä kirjoja, elokuvia, nuotteja, julisteita ja muuta oheiskrääsää. Kaiken sen Dostojevskin, Tsehovin ja Bulgakovin keskellä aloimme kuitenkin kaivata todellisen journalismin pariin. Matkaa jatkoimme tutustuen venäläiseen politiikkaan Argumenty i fakty - lehden parissa.

Kaurismäen veljesten bisnesidea toimi kohdallamme. Eerikinkadun Moskova baariin marssi niin alamaailmaisen näköistä vakoojaa, että päätimme passata neukkarikuppilan. Moskova baari on tunnettu tylystä habituksestaan, jonka tarkoituksena on suojella paikkaa viereisen Coronan saavuttamalta valtavirtaisuudelta. Vatsamme alkoivat kuiten-

kin laulaa kuin balalaikat, joten poikkesimme blineille, Blineille. Sturenkadun Blinit tarjoaa herkkua aidossa venäläisessä formaatissa. Tähän ei sisälly läskiä lättyä ylenpalttisen smetana-, mätija sipulikeon kera. Sen sijaan rätkäisimme naamaamme muurinpohjalettua muistuttavat lohijuustocrepet sekä lautasellisen sieniperunapelmenejä. Ravintola Blinit kestitsee nälkäisiä suurella valikoimalla sekä makeita että suolaisia venäläisiä delikatesseja erittäin huokeaan hintaan. Voimme suositella paikkaa esimerkiksi Stolichnayan, kavereiden kesken "Stolin", jälkeisiin tiloihin.

Venäjällä elämä on yhtä sirkusta, ihan kirjaimellisestikin. Venäläinen käy katsastelemassa trapetsitaiteilijoita yhtä usein kuin suomalaisopiskelija käy patsastelemassa Unicafessa. Varautuneita suomalaisia viihdyttävä kopio, Sirkus Finlandia, ei ollut vielä pystyttänyt toteemejaan Kaisaniemenpuistoon, joten jouduimme tyytymään stabiilimpaan malliin. Linnanmäki oli kuitenkin jo sulkenut porttinsa.

Itänaapurihimojen kasvaessa korvikkeet alkoivat jo tympiä. Halusimme aitoon, villiin itään! Moskovan metrokartta yksinkertaistui hieman, mutta onneksi paikallinenkin kiidätti suuntaan oikeaan.

Autenttisen rehellisestä ja koruttomasta venäläisestä marketista, Gastronomista, löytyy kaikkea: kunnon hapankaalia, pakastettuja pelmeneitä, warenikeita, savumakkaraa ja kalaa kaikissa muodoissa, mitä ihminen nyt tarvitsee. Niin paljon kuin pikkelsseistä perustammekin, himoitsimme kuitenkin sokerista suloa. Vnimanie kaikki karppaajat: Gastronomista saa oikein herkullisia maitorahkapatukoita!

Kaiken matkustamisen jälkeen olimme lopulta aivan palasina, joten retkemme päättyi ennen Pietarin valojen kajastusta. Helsingistä löytyy kuitenkin laajasti enemmänkin aitoa venäläistä antia.

Davai poidem!

A MIL L

A T UV

N MIELIK E IN

N

A? T IS

EI L L Ä

O

GALLUP

Ivan (14) — Parrakkaita ja sulkeutuneita.

He pitävät villapaitoja, joissa on poron kuvia.

Kirill (20) — Suomalaisilla on hyvä sielu, eivätkä he kiroile. He ovat valmiita ottamaan kohtalon haltuun. Ihminen on kiitollinen olemassaolostaan, silloin kun hän asuu elinolojen äärirajoilla, niin kuin Suomessa.

SU

OMAL A I S

Natalia (30) — Kuumat suomalaiset miehet!

He ovat brutaaleja ja heillä cowboy-tyyliset farkut ja punainen paita.

Olga (25) — Oikein mukavia, hyvää tarkoittavia. Rauhallisia, pukeutuvat usein mustaan.

Kerran ystäväni kaahasivat Suomen puolella, ja poliisit eivät halunneet päästää heitä takaisin Venäjän puolelle. Mikä heidän ongelmansa oli?

49

/

N03

GA L LU P

Paul (23) — Kalpeita. Olen tavannut vain yhden suomalaisen. Hän työskenteli sairaalassa ja antoi minulle pyyhkeen kun tarvitsin sellaista. Hän oli mukava.

Tanya (22) — Laihoja ja pidättyväisiä. Niillä on pisamat ja vaaleat hiukset.

Näyttävät ulkoapäin katsottuna seurallisilta ja käyttävät värikkäitä vaatteita.

GA L LU P

Yuri (26) — Rauhallisia, hyvän kulttuurituntemuksen omaavia skandinaaveja. Heidän sielunsa ei ole niin apposen auki, kuin meillä. Johtuu ehkä maantieteellisestä sijainnista.

Pidän venäläisistä tytöistä enemmän.

Yura (17) — En oikeastaan osaa sanoa.

Suomalaiset istuvat aika usein kotona varmaan.

51

/

N03

S A N A T: MAGDALEENA IGNATIUS

S

E

T

Ä

S I

P E

R

I

52

/

N03

A

S E TÄ

SIPERIA

”Katso häntä silmiin sillä rakkaudella, millä olen sinua rakastanut”.

Teuvoa oli käsketty olla katsomatta Siperian sisäministeriin suuntaan. Jumalan hengen rohkaisemana Teuvo Ignatius kuitenkin nosti katseensa Leninin kuvasta ja kohdisti sen kiellosta huolimatta sisäministeriin. Kolmen minuutin vierailu muuttui kolmeksi vartiksi. Audienssin loputtua lähetystyömatkalaisilla oli lupa päästä kaikkiin Siperian vankiloihin sekä sisäministerin täysi tuki kaikkien järjestelyjen osalta. Vuosi oli 1992 ja Jumalan sanan viejien pelikenttänä neuvostoajan jälkeinen Siperia.

Teuvo kertoo lähetysmatkojen Venäjälle alkaneen Neuvostoliiton avauduttua 1980-luvun lopulla.

Hän oli mukana toiminnassa, jonka kautta Venäjälle vietiin kymmeniätuhansia raamattuja sekä humanitääristä apua. ”Kaikki alkoi siitä, kun Rauha sai näyn Venäjän vankiloista.”­Teuvon vaimon lisäksi Jumala esitti tahtonsa myös itse Teuvolle.

Hän kertoo paastonneensa­pelkällä vedellä 37 päivää, kun Jumala ilmestyi­ja sanoi lähettävänsä hänet korkea-arvoisten henkilöiden eteen sanaa viemään. Pariskunnan päätös lähteä oli helppo. He halusivat noudattaa Jumalan tahtoa.

Siperiaan Krasnojarskin alueelle Teuvo ja Rauha matkustivat pienen ryhmän kanssa 1990-luvun alussa. Sitä ennen he olivat tehneet lähetystyötä Karjalassa sekä Itä-Euroopan alueilla. Teuvo valaisee, ettei ensimmäistä Siperian matkaa organisoitu etukäteen Suomesta käsin. Ryhmä pakkasi mukaan kaksi pakettiautollista raamattuja sekä humanitäärisiä avustustarvikkeita ja lähti Pietariin.

Siellä raamatut vietiin juna-asemalle lähetettäväksi etukäteen Krasnojarskiin. Koska asiaa ei oltu ennalta sovittu, asemalla ilmeni ongelmia.

Heille sanottiin, ettei raamattuja laiteta matkaan.

He päättivät rukoilla ja kuin vastauksena paikalle ilmestyi liikemies yksityiseltä sektorilta. Hän tutustui ryhmän ongelmaan ja lupasi hoitaa lähetyksen perille. Mies oli sanansa mittainen, sillä lähetys odotti seuruetta, kun he saapuivat myöhemmin Krasnojarskiin. Myös seuraavilla matkoilla saatiin vietyä Siperiaan konteittain tavaraa samojen kontaktien avustuksella.

hainen. ”Junalippu maksoi 4 markkaa suuntaansa ja lentoliput 15 markkaa meno- ja 45 paluulippu. Tosin kerralla sai ostaa vain menolipun”, Teuvo naurahtaa.

Lähetystyön painopiste oli vankiloissa, joita Siperiassa oli paljon. Teuvo kertoo ryhmänsä tavanneen 15000 vankia sekä tavallisissa että nuorisovankiloissa. He järjestivät rukoustilaisuuksia ja jakoivat raamattuja. Lupia ei kyselty eikä heiltä kielletty pääsyä minnekään, sillä heillä oli paperit sisäministeriltä, joka oli myös vankiloiden ylipäällikkö. ”Meillä oli halu antaa vangeille toivoa. Siihen ei järjestelmä pysty, mutta evankeliumi kyllä.” Teuvo painottaa, että osallistuminen oli aina vapaaehtoista. Moni teki uskonratkaisun, kuten eräs nuorisovankilan johtaja. Hän laittoi uskoon tultuaan pojat vankilasta kouluun.

IHMEITÄ METSÄSSÄ JA KOTIMAASSA Eräs mieleenpainuvimmista tapauksista sattui leirillä, jolla vangit hakkasivat metsää. Tällaiset leirit olivat hyvin yleisiä Siperiassa. Leirin johtaja oli aluksi nyrpeä lähetysseurueen saapumisesta ja esitti, että rukoustilaisuus järjestettäisiin niin pienessä huoneessa, että sisään mahtui vain muutama henkilö kerrallaan. Teuvon ryhmä koki silloin Jumalan hengen, joka kehotti johtajan vastustuksesta huolimatta pitämään tilaisuuden ulkona kaikille samaan aikaan. Raamatut jaettiin ja puheet pidettiin siis ulkona, ja ihmeellistä kyllä, johtaja oli tilaisuuden aikana muuttunut kuin toiseksi ihmiseksi. Kaikki vastustus oli poissa, hän järjesti ryhmälle juhla-aterian ja otti vietäväksi raamatut toisellekin leirille. ”Nämä tapahtumaketjut ovat aina yliluonnollisia”, Teuvo sanoo. Matkan varrelle osui monia ihmeellisiä hetkiä ja tapaamisia. Viime syksynä Teuvo yllättyi tavattuaan Jyväskylässä erään miehen. Mies kertoi käyneensä useasti Siperiassa ja ihmetteli, että oli tavannut siellä paljon ihmisiä, jotka kertoivat tulleensa vankilassa uskoon. ”Se oli Jumalan tapa vahvistaa, että meidän työmme on onnistunut”, Teuvo sanoo.

TOIVOA SUUREN JA MAHTAVAN ERÄMAIHIN Krasnojarskiin ryhmä matkusti junalla Moskovasta. Teuvo muistelee, kuinka ihania maisemia­matkan varrella oli. Laajuus oli mykistävää ja luonto henkeäsalpaavan kaunista etenkin Jenisei-joen maastossa. Kaikkea oli suuressa mittakaavassa.

Pellolla saattoi olla 30-40 puimuria rinnan ja eräällä ajomatkalla seurue mittasi perunapenkin katkeamattomaksi pituudeksi 10 kilometriä. Siinä missä mittakaavat olivat valtavia, hintataso oli al53

/

N03

MELANCHOLY TOWN WHERE THEY NEVER SMILE

S A N A T: V E R O N I K A ALEKSANDROVA It’s truly hard to talk impartially about the ones you love, but I’ll try. Yes, I live in one of the most beautiful cities in the world. It’s quite hard to discern this promised beauty while first watching at the international terminal of Pulkovo Airport, but believe me, it’s really worth looking beyond. The distinctive beauty of St. Petersburg always seemed so obvious to me that a strange question often asked by my European friends of why should they go there when there are many gorgeous places to visit without even making a visa just made me really confused. It’s quite unnecessary to mention all St. Petersburg’s sites, since one can find them all on Google. I simply want to answer this question: why. Or better yet not why, but for what. For what do I love this city and despite what I always will.

Every city, whether big or small, is always made of its people. Not of its houses, walls, statues or yards, but of its people. Here are some of my thoughts of St. Petersburg’s people as a native.

Babushkas and dedushkas. I always wondered where do these crooked little old ladies run at 7 o’clock in the morning, dragging half-empty handcarts behind them. It’s like if they had a secret mission. I would truly call St. Petersburg’s oldsters the heroes: the custodians of its traditions and of its past. Touching, sometimes absurdly dressed, pitiful, often grouchy but eternally kind – they follow their neighbors with their eyes while sitting on the bench. They sell cheap flower bouquets near the subway, feed homeless cats, walk grandchildren from school, knit woolen mittens, cluster in policlinic’s corridors just to chat, plant dahlias near the porches and stash flyers in mailboxes. While they probably don’t know a single word in English, they will try to tell you the story of their life, walk you to any needed address or give you an apple. Without an intention to intrude into lives of others, they just like to feel needed. St. Petersburg’s seniors are often work as teachers, ticket sellers in the buses or museum caretakers. These people are not united by being pensioneers but by a strong wish to help.

The youngsters. General stereotype of 54

/

N03

foreigners on the people of St. Petersburg can be summed up by the Gorillaz song: ‘Melancholy town where they never smile’. Oh, come on! We do laugh. Young St. Petersburg’s residents are sociable, jolly, well-wishing and surely not cheerless or, to make matters worse, dangerous. St. Petersburg is the place of an artistic youth in which certainly the amount of museums all around plays its role. We give a lot of attention to education, do speak English, start our own businesses at a pretty young age, travel a lot, visit fashion shows, paint, take pictures, dance, read, go in for sports, sing and try to make progress all the time.

Modern St. Petersburg is a genteel cosmopolitan city, a fashion capital, and an exciting studying platform for international students.

Yes, I love this city because of its people. So maybe it’s worth spending a little time on doing all that visa stuff to get rid of the stereotypes of St. Petersburg and its citizens!

P. S .

Falling icicles from the rooftops and inadequate policemen are not a myth!

But if you avoid these, you should be safe.

M E L A N C H O LY

TOW N

S A N A T: O L G A B A K A S O V A

THEY

NEVER

SMILE

graduate, graduate or exchange student or as a visiting student to learn Russian.

There are great amount of possibilities for those who would like to study Russian language and culture, including language and special courses, TORFL test preparation, summer and winter schools and also Master’s program in Russian as a foreign language. You can find more information at http://russian4foreigners. com/. If you want to get education on a special field, the easiest way of course is to pass a TORFL exam in Russian so you will be free to choose any faculty and program you are interested in. But there are also possibilities for those want to study in English. More detailed information can be found on the official website of SPbGU in English: http://eng.spbu.ru/.

Compared to living costs in Helsinki, for example, it is significantly cheaper to live in St. Petersburg. The food prices are almost the same, but the average bill in middle-quality café or restaurant will surprise you, summing 10-30 euros for two courses and a dessert with coffee. Also one can buy sheets, towels, dishes and other household items for half the price compared to Helsinki. At the same time, one should think about one´s accommodation in advance. Usually it is not a problem to find a flat or room for rent, but if you are choosey, you may have to be prepared to pay for it.

To sum up, if you are ready to get to know another culture, enjoy world-famous attractions, feel the night life of a city with five millions inhabitants you are warmly welcome to Saint Petersburg. If you want to enhance your professionalism, to make a scientific research, to take part in a lot of different scientific conferences or to feel the real student life – you are warmly welcome to Saint Petersburg State University. And even if you are not yet planning to study here, you are warmly welcome to visit this city. Don’t hesitate to contact me when you will decide to do it – I will be happy to tell you about some really unique places, kinds of which are hard to outside Saint Petersburg.

Olga Bakasova olgabakasova@gmail.com

55

/

N03

ST.UDENT PETERSBURG

Everyone seems to know that there are no bears and vodka on streets in Russia.

But this is not true. You can actually meet very beautiful bears and buy cheap and high quality vodka. And despite all the difficulties the country has gone through, it has good quality education with liberality of the present, classic scientific foundation of the past and innovations of the future. One of the best universities in Russia is situated just in less than four hours by train from Helsinki.

Saint Petersburg State University is probably one of the most student friendly universities in the world.

The atmosphere of both the city and the university is very international, but if the city tourist stream is so intense that in high season you may hardly hear Russian speech on the Nevsky Prospect, the situation with exchange students is not the same yet.

Still, ever y foreign student there seems to feel patience, care, attention and respect – even more so than in any other university.

It is worth noting that an average Russian is very friendly. Don’t be afraid if they will be overly sociable – that is just because they are glad to meet you. Famous Russian hospitality will be all yours!

Meeting a foreign guest, every Russian considers it his duty to show them the different sides of the city.

Coming back to education, there are several possibilities to study in Saint Petersburg State University: as an under-

WHERE

PAKINA S A N A T: A N O N Y Y M I

T U R I S T I RY S S Ä Kas metsämökin ikkuna, sielt Kalugin ulos kurkistaa.

Venäläisen keskiluokan tunkeutumisesta järvisuomalaisille kesämökkimaille on uutisoitu taajaan jo viime vuosikymmenen puolesta välistä. Kesällä 2012 Ilta-sanomat ennakoi ”venäläisryntäyksen” ulottumista jo länsirannikollekin. Ei sillä, että sieltä olisi tontteja ostettu, mutta onpahan seudulla nähty venäläisturisteja. Niin ne tulivat Itä-Suomeenkin ensin vakoilemaan matkailun varjolla, ennen kuin ruvettiin määrätietoiseen maanostoon.

Jutun viereen on kuvattu Anna Kaluginin perheen kolossaalinen oksamäntypalatsi Kesälahdelta. Asetelma – venäläisten herrojen maanvaltaus Suomessa – sohii keskelle historiallisia pelkoja kuhisevaa kansalaiskeskustelun kusiaispesää.

Lukijakommenteissa ilmiöstä saadaankin ilmiselvä A2 keltaisen salajuoni, jolla Suomi miehitetään rynkkyjen sijasta ruplilla, mökkitontti mökkitontilta.

Isku osuu suomalaisuuden sydämeen. Kasvukeskuksen konttorityöntekijälle mökki on se viimeinen kosketus kotiseutuun ja suvun pienviljelijäjuuriin. Kun kerran kesässä vuosilomalla hiljentyy harrastamaan luontoyhteyttä, ei siihen kylkeen sovi kulakki kaupunkimaasturillaan kaahailemaan.

Se pistää suorastaan pikkuvihaksi.

Koskelan Jussin selkä väärällä kuokkima suo turistiryssän luksuslukaalin pihamaana!

Jokamiehen mustikkametsä aidattu itävalloittajan yksityisalueeksi!

Asiaa ei myöskään auta se, että Venäjän kiinteistölaki kieltää ulkomaisen maakiinteistöomistuksen omilla rajaseuduillaan – siis esimerkiksi juuri siellä mistä evakkotaustaiset haluaisivat lunastaa palan Karjalaa takaisin.

Taas menevät sankarihaudoissa kieriskeleviltä isänmaan mullat suuhun, kun suomenjoutsen räpiköi aurassa Putinin nokan osoittamaan suuntaan.

On toki toisenlaisiakin kommentteja. Niissä sanotaan, että mitä te itkette, venäläiset

turistit tuovat rahaa.

Tältä uuskepulaiselta kantilta tärkeintä ei ole meitin maa vai teitin maa, vaan takaperäseutujen elinvoimaisuus. Itänaapurin uusrikkaat lomailijat näyttäytyvät näissä puheenvuoroissa kävelevinä lompakoina vailla kulttuurista painolastia. He ovat puhdasta ostovoimaa! Elleivät jopa kituvan Itä-Suomen palveluteollisuuden mesenaatteja, joiden pohjattomista povitaskuista ruokitaan koko autioituva nälkämaa.

Siksi venäläisen ostokäyttäytymisen mukaan rukataan Itä-Suomeen uudet maakuntakaavat, pykätään ideaparkit ja rakennetaan rajaseutukasinot.

Tämä tulokulma on tuottanut jo huolestuneita artikkeleita venäläisen mökkikiinnostuksen hiipumisesta. Eivätkö ne huolikaan meidän maita? Miten käy vasta kasatun korpiseudun kasinotalouden?

Ottamatta kantaa siihen kumpi näkökulma on oikea, voi todeta, että kumpikin on väärä.

Ja erityinen sääli on se, että kiinnostus itärajan takaa tuleviin rajoittuu edelleen näihin kahteen rooliin: valloittaja tai ostaja, uhkakuva tai rahasampo. Suhtaudummeko minkään muun valtion asukkeihin näin pelkistetysti, kiinnostumatta juurikaan heidän kulttuuristaan, tavoistaan, ihmisistä?

Venäjän kainalossa kasvaneina kuvittelemme tietävämme, millaisia venäläiset ovat, mutta tunnemmeko sittenkin vain irvikuvat: venäläisen alistajan ja venäläisen asiakkaan.

Eli valtiotasolla Häkämiehen ikuisen ”Venäjän, Venäjän ja Venäjän” ja Stubbin fantsun kauppakumppanin, jolle vois vaikka hei myydä meidän huippuosaamista.

Uskaltaako jänöjussi nostaa kuokkansa suosta ja koputtaa Kaluginin mökin ovelle?

Käydä vaikka tutustumassa naapuriin. Se voisi sivumennen sanoen auttaa myös niissä kahdessa muussakin tavoitteessa – venäläishyökkäyksen torjumisessa ja venäläiskuluttajalle myymisessä.

A RT I KKE L I N

60

/

O T S I K KO

N03