Merialueen kuormitus Påttin ympäristössä on pienentynyt edelleen huomattavasti. Kuva: Jaakko J Salo
VAASAN VESI - LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Kokoontui seisemän kertaa ja käsitteli 29 pykälää. Johtokunnan sihteeri Henrik Vehkaoja. Varisnainen jäsen Pauli Karhu pj Pentti Risberg vpj Terhi Ontto-Panula Ari-Pekka Laitalainen Roy Syring Ulla Kukkonen Pentti Huovari Piia Yli-Heikkuri Heli Niemi
Varaveden hankinta (pohjavesihanke) –projekti eteni ja vuoden 2014 aikana saatiin käyttöön 500 mm:n koepumppauskaivo Kurikkaan.
Varajäsen Katariina Pukkila-Palmunen Helena Nurmikoski Liisa Wahlström Dick Jungerstam Veronica Wilander Heikki Mustonen Liisa Sirén Kari Teppo Jouko Ristilä
Pohjanmaan ELY:n raportti valmistui vuonna 2014. Vaasan Veden aloitteesta selvitettiin Kyrönjoen valuma-alueen kuormitustilannetta - nyt sekä 40 vuoden ajalta. Påttin jätevedenpuhdistamoon tehdyt investoinnit tuottivat hyvää tulosta. Merentila on parantunut huomattavasti. Marraskuun 2014 puhdistustuloksia: - typenpoisto 60–93 %, keskiarvo 74 % (vaatimus 70 %) - NH4N 98,7 %, BOD7 96 % sekä fosfori 97,7 %
Kaupunginhallituksen edustaja Mauri Ollila
Vähänkyrön ja Vaasan vesilaskutusjärjestelmät yhdistettiin alkuvuodesta 2014, joka teetti runsaasti lisätyötä. Vähänkyrön alueen vesimittareiden luentaan panostettiin - syksyllä 2014 koko Vähänkyrön alueen kiinteistöihin lähetettiin itseluentakortit. Lisäksi Vähänkyrön alueella jatkettiin verkostokartoitus- sekä kunnostustöitä ja työ jatkuu edelleen.
Vaasan Vesi huolehtii toiminta-alueellaan häiriöttömästä vesihuollosta. Laitos toimii omakustannusperiaatteella tulevat investoinnit ja kehittämistarpeet huomioiden. Vuonna 1915 aloittanut laitos toimittaa talousveden Vaasan lisäksi osaan Mustasaarta. Palosaarella Påttin puhdistamolla käsitellään Vaasan ja Mustasaaren lisäksi myös Maalahden jätevesiä. Vuonna 2014 Vaasan Veden liikevaihto oli 15,9 milj. euroa, investoinnit 3 milj. euroa. Samalla maksettiin kaupungille tuottovaatimuksena 1,39 milj. euroa.
Suurimmat verkostotyöt tehtiin uudella Yttersundomin alueella. Lisäksi saneerattiin useita pienempiä verkostokohteita ympäri toiminta-aluetta. Onkilahden pumppaamon koneet saneerattiin sekä jätevesipumppuasemien kaukovalvontaa kehitettiin.
Loppuvuoden 2012 Kyrönjoen valuma-alueella sattuneiden sateiden aiheuttamien vahinkojen korjauksia jatkettiin Pilvilammen raakavesialtaan jälkiflokkaustilassa. Raakavesialtaan toiminta varmistettiin erottamalla jälkiflokkaustila varsinaisesta Pilvilammesta. Joulukuussa 2013 saatiin viranomaisilta lupa pohjasedimentin ruoppaukseen ja varsinainen ruoppaustyö toteutettiin vuoden 2014 aikana.
* Laskutettu vesimäärä Vaasassa 4,26 milj. m3 * Myyty vesimäärä Mustasaareen 61 904 m3 * Laskutettu jätevesimäärä Vaasassa 3,95 milj. m3 * Otettu vastaan Mustasaaresta jätevettä 713 763 m3 * Otettu vastaan Maalahdesta jätevettä 126 135 m3 * Vesiverkoston pituus 961 km * Viemäriverkoston pituus 858 km * Asuinkiinteistöjen vedenkulutus (Vaasassa) 131 litraa/vrk/as.
21