Hervannan Sanomat 1.11.2017

Page 9

Keskiviikkona 1. marraskuuta 2017 – HERVANNAN SANOMAT

9

Taloyhtiö kyllästyi lämmityskuluihin

Tekniikka: Hybridilämmitysjärjestelmä tuo jopa 20 000 euron säästön vuodessa

Taloyhtiön lämmönjakohuoneessa on nyt uutta tekniikkaa, jolla saadaan lämmityskuluja pienemmäksi, kertovat Pertti Nissilä Smartheatingistä (oik.) ja Tapio Yli-Honko As Oy Ahvenispuistosta. Freija Metsähalme Hervantalainen taloyhtiö hankki uudenlaisen älykkään poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmän kaukolämmön rinnalle. – Halusimme asumiskuluja pienemmäksi, kertoo As Oy Ahvenispuiston hallituksen puheenjohtaja Tapio Yli-Honko. Yli-Honko alkoi reilu vuosi sitten selvittää erilaisia vaihtoehtoja lämmitykseen. Yhtiössä on käytössä kaukolämpö. Hankinta piti ensin kilpailuttaa ja hyväksyttää ylimääräisessä yhtiökokouksessa. – Meillä oli aluksi viisi järjestel-

mää, jotka hallitus karsi kahteen. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa valittiin niistä toinen. – Projekti vaatii taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta melko paljon perehtymistä sekä järjestelmiin tutustumista, kun piti hakea tietoa, Yli-Honko sanoo. Viime kesänä taloyhtiöön asennettiin älykäs poistoilman talteenottojärjestelmä. Asentaminen kesti noin kuusi viikkoa. – Vanhoissa taloissa on yleensä pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto. Uusi järjestelmä ottaa talteen poistoilman lämmön, joka muuten

menisi harakoille, kertoo Smart Heatingin toimitusjohtaja Pertti Nissilä. Nissilän mukaan talteenotettu lämpö johdetaan käyttöveteen ja patteriverkkoon lämpöpumpun ja lämminvesivaraajien kautta. Kaukolämpöä käytetään pakkasilla lisänä, kun poistoilmasta saatu energia ei riitä kattamaan kokonaan kiinteistön lämmitystarvetta. – Lämmityskuluissa säästöä tulee lähes 20 000 euroa vuodessa tässä kohteessa, Nissilä arvioi. Nissilä kertoo, että useimmiten taloyhtiöt hankkivat järjestelmän lainalla. – Järjestelmä maksaa itsensä ta-

OSTA, MYY, VAIHDA, VUOKRAA, LAHJOITA

hersa.mainostaja.com

Ilmoituksen jättäminen

En ole ruusu, mutta en ohdakekaan. Melkein 70 kesää olen kukkinut. Jospa löytäisin uskollisen miehen lämpimän kainalon, niin kukkisin talvellakin. (1199737)

Sekalaiset

SOITTAMALLA Soita 0600 41 33 68 (pvm). Toimi ohjeiden mukaan. Hinta 5,09e/ilmoitus.

TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita Rivi5 (väli) HER (väli) ilmoitustekstisi. Mainitse viestissä myytkö/ ostatko/ vaihdatko/ vuokraatko/ lahjoitatko, tuote, lyhyt kuvaus ja hinta. Max. 160 merkkiä

Iisa auttaa! Rakkaus, perhe, terveys & työ. Anna minun auttaa! Soita p. 070093077, 1,98+pvm/min, Solmu Pl84 Ou. Ota uusi suunta elämääsi! Luotettava auttaja/ennustaja, myös unet. Ti-su klo 10-24, 1,99e/min. Ei seksilinja. Sari, p. 070084444.

Esimerkki

Rivi5 HER Myydään Toyota Corolla XSi -98 Sedan siisti. Hp. 2300e Lähetä viesti numeroon 173197. Ilmoituksen hinta 5€ Ilmoitukseen tulee automaattisesti lähettävän kännykän numero, jos haluat toisen numeron, lisää se ilmoitustekstin loppuun.

INTERNETISSÄ hersa.mainostaja.com Netissä voit jättää myös kuva- ja kehysilmoituksen. Maksutapa verkkopankki sekä luottokortti.

Julkaiseminen Keskiviikon lehteen ilmoitus on jätettävä viimeistään sunnuntaina klo 14.

Neuvonta Neuvonta joka päivä klo 10-18 numerossa 0400 808 654. e-mail: neuvonta@movika.fi

Olen 60v, raitis ja tupakoimaton nainen ja etsin tositark. 55-65v miestä loppuelämän kumppaniksi. Reilu ja rehellinen mies, tekstaile. Lahti. (1200409) Täällä 50v nainen etsii miestä. Pidät liikkumisesta, osaat puhua ja kuunnella. (1200388) Nainen etsii miestä, n. 58-68v. Kaipaan lämmintä syliä, hellyyttä, läheisyyttä, sydänystävää tositark. Sydän rakastaa. (1200062) Olen +60v, vapaa, iloinen, pirteä, eronnut, työssä, ok nainen. Mies, symppis, vapaa, rehellinen, kiva, avoin, otathan rohkeasti yhteyttä. (1200010) Tervetuloa, tosiasialla oleva, mukava, luotett. mies, antamaan virtaa/iloa elämääni, yksin. potevalle, pienelle, nuorekk., onnesta haaveilevalle eläkenaiselle. Syttyiskö kipinästä tuli/roihu loppuelämäksi, nyt talvea odotellessa? (1199924)

Pienikok. ja mukiinmenevä, aito, suomalainen, aikuinen nainen haluaisi tutustua sinuun, rentoon, luotettavaan, suomal., n. 45-55v miekkoseen 03-alueelta. (1199675) Mukavan rento ja empaattinen, 60/174/75 mies etsii vapaata naista esim. maakuntamatkailuun ja muuhunkin yhdessä tekemiseen. (1199914) Syysiltoina olisi kiva treffata mukavaa, lämminhenk. neitoa, 45-55v. Minä olen 46/178, katseenkest., normaalivart., kunnollinen mies. (1200391) Mies, 43/178/65, etsii 03-alueelta suht. samanikäistä naista tositark. Olen huumorintaj., rehellinen, rauhallinen ym. Tutustutaan! (1200180) Olen 65v mies Treelta, jotain multa puuttuu. Etsin luotettavaa, mukavaa, +45v naista, kaipaan elämään iloa, lämpöä. Hetken läheisyyttä. Odotan. (1200176) Jos vapaana sopusuht., huumorintaj. vapaamielinen nainen, ota yhteyttä 51v mieheen. (1200120) Etsin tasokasta, vapaata naista Pirkanmaalta, jolla näkö ja koko on ok. Itse olen myös Pirkanmaalta, vapaa mies, jolla on näkö ja koko ok ja mittarissa 61v. En sauhua. (1200110)

Lisää ilmoituksia teksti-tv:ssä

MTV3 & Sub s.830

kaisin noin kymmenessä vuodessa. Järjestelmän käyttöikä on noin 20–25 vuotta. As Oy Ahvenispuiston järjestelmään kuuluu lämpöpumppu, joka on asennettu lämmönjakohuoneeseen. Lämmönjakohuoneessa on myös kaksi lämminvesivaraajaa ja kiinteistöautomaatiokeskus, joka on Nissilän mukaan tärkeässä roolissa, kun hyödynnetään kahta tai useampaa lämmönlähdettä. – Katolle on asennettu kaksi lämmöntalteenottopatteria, joista lämpö siirtyy putkea pitkin lämmönjakohuoneeseen. Sieltä se siirtyy lämpöpum-

pun ja varaajien kautta patteriverkkoon ja käyttöveteen. Asukkaat voivat Nissilän mukaan seurata kertyneitä säästöjä verkkosovelluksella vaikka kännykästä. – Tässä yhtiössä asukkaat voivat seurata kertynyttä säästöä reaaliajassa myös rappukäytävän sähköisiltä ilmoitustauluilta. Yli-Honko kertoo, että säästö mahdollistaa yhtiövastikkeen alentamisen sitten, kun investoinnin takaisinmaksu on suoritettu. – Tämä mahdollisuus lisää jatkossa yhtiön houkuttavuutta. Toki varaudumme myös tulevaisuuden remontteihin, Yli-Honko sanoo.

hervannansanomat.sinäköseoot.fi 1 Ilmoitukseen vastaaminen SOITTAMALLA Soita 0700 - 511 100, näppäile 9 ja ilmoitusnumero. Kuulet ilmoituksen halutessasi voit yhdistää puhelun ja voitte jutella heti - tai jättää viestin niin ilmoittaja voi soittaa sinulle.

TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita HER (väli) ILMOITUSNUMERO (väli) viestisi. Lähetä viesti numeroon 173193. Numerosi pysyy salaisena.

Esimerkki

HER 123456 Hei, luin ilmoituksesi ja kiinnostuin. Olen 35v. tumma...

2 Ilmoituksen jättäminen SOITTAMALLA Soita 0600 41 33 68 (paikallispuhelu) ja jätä ilmoitus. Saat ilmoitusnumeron sekä salakoodin. Sinulle voidaan soittaa, lähettää tekstiviestejä tai jättää viesti vastaajaan.

TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita: HER (väli) ILMO (väli) ilmoitustekstisi. Mainitse tekstissä sukupuolesi, millaista seuraa etsit ja miltä suuntanumeroalueelta. Lähetä viesti nroon 173193. Numerosi pysyy salaisena.

YRITYSILMOITTAJA

Esimerkki

HER ILMO Olen 32v. nainen ja etsin 32-38v miestä 03-alueelta.

Pidätämme oikeuden muokata, lyhentää tai olla julkaisematta ilmoitustanne. Prostituution ja vastaavien seksuaalipalveluiden markkinoiminen on rangaistava teko (rikoslaki 20:9.1), tällaisia ilmoituksia ei julkaista.

3 Oma ilmoitus: vastaukset SOITA 0700 - 511 100, näppäile 8. Kuulet saamasi viestit (myös tekstiviestit) ja voit soittaa kaikille vastaajille. TEKSTAA Saamasi viestin alussa on vastaajanro esim. V2. Kirjoita: V2 (väli) vastaustekstisi. Lähetä nroon 173193. Esimerkki

V2 Kiitos vastauksesta! Olen huumorintaj., vaalea nainen.

4 Oma ilmoitus: sulkeminen SOITA 0600 41 33 68 (pvm), näppäile 2. TEKSTAA SULJE (väli) ILMNRO (väli) TUNNUSLUKUSI. Lähetä numeroon 173193. Puhelut numeroon 0700-511 100 1,22e /min +pvm, tekstiviestit numeroon 173193 1,20e /kpl.

hersa.mainostaja.com

ONNITTELU- JA PERHEILMOITUKSET


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.