Menneen talven latuja

Kevättalven aurinko paistaa, hanki hohtaa, sukset suihkivat ladulla. Järven jäällä on paljon ulkoilijoita, kävelijöitä, hiihtäjiä. Minut ohittaa vapaalla hiihtotavalla leveää uraa kiitävä taituri. Hän on pian kymmenien metrien päässä. Perinteisen ladulla edelläni lykkivät lapsiperhe ja keski-ikäinen pariskunta.

Herään. Se oli vain unta tai muisto.

Minä ja muut tasamaahiihtäjät kiittelimme vuosien ajan kaupungin latumestareita järviladuista. Emme vain tienneet, että niiden latujen tekeminen ei ollut turvallista.

Luotimme latumiesten jäätuntemukseen. Heiltä minäkin opin termit kohvajää ja teräsjää. Asiantuntevasti meille kuvattiin, miksi latujen tekeminen ei jäälle aina onnistunut.

Se on loppu nyt, virkamies ilmoitti eikä luvannut tilalle vaikkapa 50 hehtaarin peltoladustoa. Totesi, että voihan niitä latuja hiihtäjäkin tehdä. Liekö virkamies itse koskaan hiihtänyt ammattilaisen hyvin pohjustamalla ja tekemällä hiihtobaanalla.

Nyt on myöhäistä, mutta ennen ensi lumia otamme yhteyttä. On paljon sanottavaa.

Ja kyllä olen kokeillut maastolatua. Kerran. Loivassa kohdassa sukset menivät minua nopeammin. Jyrsin latua istuallani, keräsin sitten häpeäni ja sauvojeni kappaleet ja kävelin latua pitkin kotiraitin päähän. Anteeksi.

Tampereen poliisille ja pelastuslaitokselle uudet toimitilat.

Lue lisää s.4