1 minute read

Verkko etsii vapaaehtoisia

Sirpa Koivu

Tänä vuonna 30 vuotta täyttävän Verkon Tiina Virnes ja Minna Naukkarinen ovat parina perjantaina päivystäneet vapaaehtoistyön esitteineen Duon aulassa. Monien kanssa on keskusteltu, ja joitakin vapaaehtoistyöstä kiinnostuneitakin on ilmoittautunut. Kampanjaa aiotaan jatkaa kevään ajan.

Advertisement

Tiina Virneksen mukaan korona vaikuttaa vieläkin vanhusten elämässä.

– Monet koronan ajan kotonaan eristyksissä olleet vanhukset tottuivat yksin oloon. Nyt he eivät saa lähdettyä ulos, vaikka kunto riittäisi. Toisaalta monen kunto on mennyt niin huonoksi, ettei ilman apua kodin ulkopuolella selviä, Tiina Virnes kuvaa. – Verkon avunvälityksessä on ollutkin nyt ruuhkaa. Kaupungilla ei ole tarjota saattajaa esimerkiksi vanhuksen kauppamatkalle tai ulkoilemaan.

Niiden tilanne, joilla ei ole omaisia tai ystäviä, on melko lohduton. Hervannassa on jo määrällisestikin laskien enemmän vanhuksia ja avun tarvitsijoita kuin muissa kaupunginosissa.

Iloa puolin ja toisin

Toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

– Me Verkossa autamme niin paljon kuin voimme, mutta vapaaehtoisia tarvitaan enemmän. Joukossa on opiskelijoita, jotka siirtyvät muualle töihin. On pitkään vapaaehtoisina olleita, joille on tullut muita haasteita. Heidänkin tilalleen etsimme uusia auttajia, Tiina Virnes valistaa.

– Meiltä saa juttu-, ulkoilu- ja asiointiseuraa. Ja tärkeää on se, että eh- käisemme yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Vapaaehtoinen puolestaan saa mukavaa tekemistä. Iloa puolin ja toisin.

Vapaaehtoisena pärjää tavallisin taidoin, eikä erityisosaamista tai aikaisempaa vapaaehtoiskokemusta vaadita.

Kerhoja ja retkiä

Vapaaehtoisista pidetään Verkossa huolta. Tarjolla on kerhoja, retkiä ja koulutusta. Ja kerran kuussa yhteisessä tapaamisessa tavataan toisia ja henkilökuntaa. Henkilökunta on myös aina puhelimen tavoitettavissa, jos tulee pulmia keikalla.

– Meillä voi auttaa hervantalaisia vanhuksia oman aikataulun mukaan. Yksikin kerta on iso apu jollekin vanhukselle. Ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa.

Hervantalainen Kansanedustaja

Tavataan la 1.4 klo 10 Turtola Citymarket klo 14 Kaukajärvi S-market klo 15 Hervanta K-market Lindforsinkatu viitanenpia

Turvallisen arjen puolesta.

Insinööri ja luottamushenkilö

Kunta- ja aluepolitiikko

Lue lisää www.janneojala.fi

This article is from: