Hervannan Sanomat 21.4.2021

Page 13

Keskiviikkona 21. huhtikuuta 2021 – HERVANNAN SANOMAT

13

Esikoiskirjailija Aki Virtasella on juuret Hervannassa Satu Lepistö Aki Virtanen on ollut vuosien varrella ensimmäisiä Hervantaan muuttaneita asukkaita, Hervannan kuuluisiksi tulleita punkkareita ja kapinallinen punk-artisti. Virtanen on graafinen suunnittelija, kahden aikuisen lapsen isä sekä aviomies. Nyt Virtanen on myös esikoiskirjailija, sillä Myllylahtikustantamo julkaisi tänä keväänä Virtasen esikoiskirjan Merenneitomurhat. Hervanta on vuonna 1974 metsää, suolammikoita ja rakennustyömaita. Kaiken keskellä kohoaa neljä asuttua kerrostaloa. Niiden liepeillä käy kauppa-auto, jossa asioidaan. Aki Virtanen on vasta toisluokkalainen, kun hän muuttaa Hervantaan, joka on suurimmaksi osaksi vasta piirustuksia kaupunginisien pöydillä. Metsä vie leikkeihin. Ne ovat joskus vähän villejä ja kiellettyjäkin. Styroksilaivat uivat suolammikoissa ja pojat ampuvat ritsoilla ja seikkailevat rakennustyömaiden maisemissa. Kolmasluokkalaisena Virtanen on niitä ensimmäisiä, jotka marssivat uuteen Ahvenisjärven koulutaloon. Samaa koulua Virtanen yhä käy perustaessaan ensimmäisen punkbändinsä. Eletään 70-luvun loppua ja punk on rantautunut Suomeenkin. Teini-ikäinen Aki on omien sanojensa mukaan normaali sen ajan punkkari. Mitä se sitten tarkoittaa? - Haluttiin muutoksia ja vaikutus-

valtaa punk-skenen kautta, hän nauraa. – Oltiin lapsia ja uhmakkaita, hän lisää. Virtanen kasvattaa punaisen pystytukan. Hervanta kasvaa samaa matkaa. Hervannan vapaa-aikakeskuksen nurkalla punkkaripojat saavat venäläisiltä turisteilta tupakkaa heistä otettuja valokuvia vastaan. - Perustettiin toinenkin bändi, Virtanen muistelee. – Sen nimi oli Rash, jotkut vanhat hervantalaiset ehkä muistavat sen. Virtanen käy lukion Hervannassa. Pian purettavasta lukiosta ja luokanvalvojasta, äidinkielenopettaja Juhani Lepistöstä jää hyviä muistoja. Virtasella ei lukioaikana ole haaveita kirjailijuudesta, mutta mielikuvitusta ja musiikkihommia riittää. Kolmaskin bändi perustetaan ja Virtanen muistelee myöhemmin lukiota kivana aikana. - Tykkäsin kyllä äidinkielestä. Parolassa vietetyn armeija-ajan jälkeen Virtanen palaa Hervantaan ja työskentelee kevätkauden tutulla lukiolla vahtimestarina. - Opettajat oppi tuntemaan siinä ihan uudella tavalla. Välivuosi venyy pitkäksi. Oma paikka löytyy mainos- ja markkinointimaailmasta. Yrittäjä, puoliso ja isä Virtanen on työskennellyt yrittäjänä omassa yrityksessään ja on muun

Kouvolassa nykyisin asuvalla esikoiskirjailija Aki Virtasella on paljon muistoja Hervannasta. muassa taittanut Hervannan Sanomia aiemmin. Nykyisin hän työskentelee palkkatyössä markkinointi- ja viestintäpäällikkönä. Takana on muun muassa kuusi Englannissa vietettyä vuotta, jonne koko perheen vei Virtasten lapselle Mikolle tarjoutunut mahdollisuus pelata Evertonin akatemiassa jalkapalloa. Nykyisin Miko pelaa Skotlannin valioliigaseurassa Aberdeenissa ammattilaisena ja toinen Virtasten poika Joni opiskelee sosiologiaa Turussa ja valmentaa TPS:ssä lapsia. Virtanen on ollut Elisa-vaimonsa kanssa naimisissa jo vuodesta 1993.

Luonnosta löytyi rauha Satu Lepistö Heini Kärkkäinen on suomalainen pianisti ja pianopedagogi. Kärkkäinen on opiskellut pianonsoittoa Jyväskylässä Dmitry Hintzen oppilaana ja vuodesta 1984 Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan johdolla. Täydentäviä opintoja Kärkkäinen on hankkinut muun muassa Jaques Rouvierilta Pariisissa ja Ralf Gothónilta. Kärkkäinen on Tampereen ammattikorkeakoulun pianonsoiton yliopettaja ja viidettä kertaa tänä vuonna järjestettävän Tampere Chamber Music -festivaalin taiteellinen johtaja. Nyt pitkään pääkaupunkiseudulla ja maailmallakin asustellut Kärkkäinen on löytänyt henkisen kotinsa Tampereelta ja erityisesti luonnosta kotinsa ympäriltä. Heini Kärkkäisen arki kolmessa työssä musiikin parissa on kiireistä. Kärkkäinen on työnsä Tampereen ammattikorkeakoulun pianonsoiton yliopettajana ja pestinsä perustamansa kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana lisäksi myös runsaasti Suomessa ja ulkomailla Euroopassa ja Yhdysvalloissa konsertoiva pianisti. Koronavuosi on tuonut tullessaan paljon elämänmuutoksia, muun muassa muuton Tampereelle,

jossa uuden kodin ympäristöstä löytyi kaivattua hiljaisuutta. - Kun tulin ensimmäistä kertaa katsomaan uutta asuntoani Tampereella, se tuntui heti kodilta tavalla, jota en ole lapsuuden jälkeen kokenut, Kärkkäinen sanoo. Koronavuosi on pakottanut pysähtymään. Se on tehnyt Kärkkäiselle hyvää. Muusikolle äänimaisemat ovat tärkeitä ja metsän hiljaisuus on Kärkkäisen omien sanojen mukaan ”uskomaton”. - Tämä on ollut minulle monenlaisten muutosten merkityksellinen vuosi, Kärkkäinen pohtii. – Päätin muuttaa Tampereelle, kun väsyin matkustamiseen. Tuntui siltä, että nyt on oikea aika isommalle muutokselle, hän miettii. Kärkkäinen sanoo, että hänen mukanaan kulkee jo lapsuudesta lähtien kerättyjä aistimuistoja. Sellaisia ovat tuomen tai kielonkukan voimakkaat tuoksut tai äänimuisto istumisesta pulkassa, kun sitä vedetään. Lapsuudenmuistot tuottavat voimakkaita onnen tunteita edelleen. - Tänne muuttaminen on tuonut minut uudelleen vahvojen lapsuudenmuistojeni äärelle, Kärkkäinen sanoo. – Luontoyhteyteni, joka on ai-

na ollut vahva, on entisestään vahvistunut täällä. Lähiluonnosta on jo löytynyt paljon aarteita ja lempipaikkoja. Kärkkäinen mainitsee luonnonjärven, luonnontilassa olevat metsät, kalliot, siirtolohkareet ja niiden muodostaman satumetsämaiseman. - Puhdas vesi ja se, miltä se iholla tuntuu, on juttuni. Ja metsät, jossa puut saavat elää koko elinkaarensa, kuolla, kaatua, lahota ja sammaloitua rauhassa. Sellainen on elämys, Kärkkäinen miettii. – Jo lapsuudessani minulla oli metsissä voimapaikkoja. Kärkkäinen liikkuu metsissä usein yksin. Silti metsässä ei tule koskaan yksinäinen olo. - Kun katson puita, näen eläviä orgaanisia olentoja, enkä ole yksin, Kärkkäinen sanoo. – Minun ei tarvitse välttämättä jutella kenenkään kanssa luonnossa kulkiessani. Koirani ovat usein mukanani, sillä niillä on yhteys luontoon, hän lisää.

Heini Kärkkäinen liikkuu luonnossa sitä kaikilla aisteillaan kokien. Tamperelaisluonnosta löytyi vaihtelua kiireiseen arkeen.

Yllätyskirjailija Kirjoittaminen ja kirjailijaksi päätyminen tulivat eteen vähän yllättäen. Tuttu, joka tunsi Virtasen mielikuvituksen ja kirjoitti itsekin, kannusti Virtasta yrittämään kirjoittamista. Virtanen alkoi kirjoittaa pöytälaatikkoon jo vuosia sitten. Englannin vuodet antoivat aikaa ajatella ja sinä aikana muun muassa Merenneitomurhien idea syntyi. Käsikirjoituksen Virtanen kirjoitti Suomeen palattuaan ja uskaltautui lähettämään sen kustantajalle, joka yllättäen vastasi jo viikon

odottamisen jälkeen. - Luulin, että olin unohtanut liittää käsikirjoituksen sähköpostiin, kun sieltä soitettiin. Olin ihan puulla päähän lyöty, kun sain kuulla, että se halutaan kustantaa. Maaliskuussa julkaistu Merenneitomurhat on nopeatempoinen polveileva dekkari, jossa tapahtuu paljon yllättäviäkin käänteitä. Virtanen kirjoittaa jo toista kirjaansa ja ideoi kolmatta, vaikka esikoinen tuli vasta markkinoille. - En usko, että lakkaan kirjoittamasta, Virtanen sanoo. – Oman kirjan saaminen käteen oli hieno hetki.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.