Chapter 6
TITLE VII OF THE CIVIL RIGHTS ACT AND RACE DISCRIMINATION
INTRODUCTION
This chapter introduces the major equal employment opportunity law, Title VII of the Civil Rights Act of 1964, as amended. This chapter includes the basis for protection, the differences between disparate impact and disparate treatment, how to avoid disparate impact, conflicts between Title VII and collective bargaining agreements, bona fide occupational qualification exemptions, and Affirmative Action. Despite all of this the chapter’s focus is Title VII's race and color discrimination; subsequent chapters will deal with discrimination based on other traits prohibited by Title VII (national origin, sex, and religion) with the procedures under Title VII, and with the other equal employment opportunity legislation. Note: (1) Many students will not understand that there is a difference between race and color discrimination; (2) despite the fact that the authors have chosen to include BFOQ in this chapter, the EEOC has made it very clear that race, as a BFOQ, is never an allowed; and (3) The Supreme Court and this author use the term “sex” and “gender” interchangeably.
CHAPTER OUTLINE
6-1
TITLE VII OF THE CIVIL RIGHTS ACT OF 1964
A. Coverage of Title VII
i. Title VII prohibits any discrimination in terms or conditions of employment on the bases of race, color, religion, sex or national origin; it became effective on July 2, 1964. Major amendments were made to it in 1968, 1972, and 1991. It was again amended in 2009, with the Lily Ledbetter Fair Pay Act.
ii. Title VII applies to employers, unions, and employment agencies; state and local government employers are covered, while the federal government is subject to separate provisions of Title VII.
1. Title VII covers employers with 15 or more employees. Walters v. Metropolitan Educational Enterprises, Inc. held that the "payroll method" is the appropriate method to determine the number of employees for purposes of Title VII coverage.
2. In Clackamas Gastroenterology Associates, P.C. v Wells, the court discussed whether managing directors or physician-shareholders of professional corporations are employees for the purposes of determining coverage under Title VII. The court provides several questions, which should be explored when making the determination.
3. 1995 legislation extended coverage of Title VII to employees of Congress and of the Executive Office and the White House.
4. Title VII was extended to cover U.S. employers who employ U.S. citizens abroad, and to foreign corporations that are controlled by American employers with regard to employment of U.S. citizens. For such employers, compliance with Title VII is not required if such compliance would force
© 2017 Cengage Learning®. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part, except for use as permitted in a license distributed with a certain product or service or otherwise on a password-protected website or school-approved learning management system for classroom use.
the employer to violate the law of the country where the workplace is located.
5. Unions with at least 15 members, or that operate a hiring hall, are covered.
B. Administration of Title VII
i. The Equal Employment Opportunity Commission, a five-member commission whose members are appointed by the President, administers Title VII.
1. The EEOC responds to complaint or can initiate it’s own investigation.
2. EEOC regulations require that notices describing employee rights are prominently posts and that the employer keep records related to hiring (including applications of persons not hired), payroll, promoting, demoting, transferring, and discharging employees. Failure to keep records can result in heavy fines.
C. Discrimination Under Title VII
ii. Section 703 of VII makes it unlawful for an employer to “fail or refuse to hire or to discharge any individual, or otherwise to discriminate against an individual with respect to his compensation, terms, conditions, or privileges of employment, because of such individual’s race, color, religion, sex, or national origin.” Intentional discrimination is called disparate treatment*.
1. Title VII protects all employees from discrimination, not just minority employees McDonald v. Santa Fe Trail
2. Title VII does allow employers to hire employees on the basis of religion, sex or national origin if the employer can establish those requirements as a Bona Fide Occupational Qualification (BFOQ)*.
a. BFOQ's must be supported by a showing of business necessity* the safe and efficient operation of the business requires that employees be of a particular sex, religion or national origin.
b. Race or color cannot be BFOQ's under Title VII.
*Disparate treatment is when an employee is treated differently from others due to race, color, religion, gender, or national origin.
*Bona Fide Occupational Qualification (BFOQ) is an exception to the civil rights law that allows an employer to hire employees of a specific gender (sex), religion, or national origin when business necessity requires it.
*Business necessity justified when the safe and efficient performance of the business or performance of a particular job requires that employee be of a particular sex, religion, or national origin.
6-2
UNINTENTIONAL DISCRIMINATION: DISPARATE IMPACT
A. Title VII prohibits unintentional discrimination according to the same rules as intentional discrimination. Unintentional discrimination occurs when a facially neutral policy or practice has a negative result, termed disparate impact*, on persons in one or more of the protected classes.
i. S. 703(h) allows the use of professionally developed employment tests, as long as they are job-related.
*Disparate impact occurs when a facially neutral policy or practice has a negative result on members of a protected class.
CASE 6.1
GRIGGS V. DUKE POWER CO.
401 U.S. 424 (1971)
Background: Duke Power is an electrical utility company operating a coal plant in North Carolina. The company instituted policies requiring a high school diploma and passing scores on various aptitude tests in order to be promoted out of the Labor department into more desirable positions. According to census data, 34 percent of Caucasian males in the area possessed a high school diploma, whereas only 12 percent of African American males had one. Additionally, aptitude test passing rates were also problematic with 58 percent of Caucasians passing and only 6 percent of African Americans passing.
Of significant note is that during different phases of implementation of both the high school diploma requirement and the aptitude test requirement, some Caucasian employees were actually promoted to other more desirable departments and were able to adequately perform their jobs despite the fact that they lacked high school diplomas.
Issue: May an employer require that an employee have graduated from high school and or have a passing score on a generalized intelligence test as a prerequisite to hiring or promotion?
Decision: Maybe. The purpose of Title VII is the “removal of artificial, arbitrary, and unnecessary barriers to employment when the barriers operate invidiously to discriminate on the basis of racial or other impermissible classification.” The company was unable to demonstrate a relationship between the requirements and successful job performance. The company’s intent to use the tests to “improve the overall quality of the workforce” is insufficient to justify the use of the requirements when the outcome results in such high disparity among protected classes. Improving the overall quality of the workforce is not considered important enough to be a business necessity. “Any test must measure the person for the job and not the person in the abstract.” The fact that the requirements were not intended to discrimination was not relevant. All that it relevant is that it does.
Note: Griggs v. Duke Power Co. is the “granddaddy” of all disparate impact cases. After this decision, facially-neutral HR policies were no longer secure from challenge under Title VII.
ANSWERS TO CASE QUESTIONS
1. There was not significance, as far as the Court was concerned. It focused on the intent of Title VII and the effect the current policies had on equal access to hiring and promotion.
2. The Court opined that African Americans did not receive the same quality of education as Caucasians.
Therefore, they were at a disadvantage and were more likely to drop out of high school and be unable to pass the aptitude tests.
3. The Court pointed to Caucasian workers who did not have high school diplomas and/or had not taken an aptitude test that had been promoted and were performing well in their jobs. Additionally, the company did not engage in any study to determine whether or not these requirements were good predictors of employees who would be able to perform well in the job.
4. Yes. Professionally designed aptitude tests may be used as long as the employer can show a business necessity for the test; in other words, that the test measures the ability of the person to perform well in the job.
5. In the fable of the Fox and the Stork, each invites the other to dinner. However, each having different abilities, the stork is unable to lap up the milk from the bowl provided by the fox, and the fox is unable to reach his mouth into the long necked bottle containing the food the stork provided at his meal. What this means is that the employer may not simply provide the meal (test). The employer must take the abilities of the applicants into consideration and provide a meal (test) accessible by everyone.
ii. Watson v. Fort Worth Bank & Trust extended the application of the disparate impact doctrine to subjective job criteria and selection processes, such as interview rating.
B. Section 703(k) and Disparate Impact Claims
i. Section 703(k), added by the 1991 amendments, requires the plaintiff to demonstrate that the employer uses a particular employment practice that causes a disparate impact on one the bases prohibited by Title VII. If such a showing is made, the employer must then demonstrate that the practice is job-related for the position in question, and is consistent with business necessity.
1. Even if the employer makes such a showing, if the plaintiff can demonstrate that an alternative employment practice one without a disparate impact is available, and the employer refuses to adopt it, the employer is still in violation of the act.
a. Section 703(k) states that a plaintiff shall demonstrate that each particular employment practice that is challenged causes a disparate impact, unless the plaintiff can demonstrate that the elements of the decision-making process are not capable of separation for analysis.
b. If the employer demonstrates that the challenged practice does not have a disparate impact, then there is no need to show that the practice is required by business necessity.
c. Work rules that bar the employment of individuals using or possessing illegal drugs are exempt from disparate impact analysis; such rules violate Title VII only when they are adopted or applied with an intention to discriminate on grounds prohibited by Title VII.
d. The 1991 amendments to Title VII added a provision (S. 703(k)(2)) stating that a demonstration that an employment practice is required by business necessity may not be used as a defense to a claim of intentional discrimination under Title VII.
e. Neutral job requirements that have a disparate impact on a group protected by Title VII may be used as long as the requirements are job-related.
ii. The Uniform Guidelines on Employee Selection*
1. The Uniform Guidelines on Employee Selection provide other ways of showing that requirements are job-related.
*The Uniform Guidelines on Employee Selection Procedures are regulations adopted by the EEOC and other federal agencies that provide for methods of demonstrating a disparate impact and for validating employee selection criteria.
iii. Showing a Disparate Impact
1. A disparate impact may be shown by use of the Four-Fifths Rule*, comparing the selection rates of the various groups subject to the job requirement. If the selection rate of the group with the lowest rate is less than 80% of the rate of the group with the highest rate, a disparate impact exists.
2. If a disparate impact exists, the employer must validate the requirement in order to continue using it. The Uniform Guidelines set out methods for validating job requirements.
*Four-Fifths Rule is a mathematical formula developed by the EEOC to determine disparate impact of a facially neutral employment practice on selection criteria. The formula is: pass rate for group with highest pass rate divided by the pass rate for group with the lowest pass rate. If the resulting number is less than 0.8 a disparate impact exists.
C. Validating Job Requirements
i. Validating a requirement involves showing a strong statistical correlation between the requirement and successful job performance. There are three ways to measure the validity of a test.
1. Content validity* (or content-related validity) involves showing that the test or job requirement actually involves skills that are required to be used on the job such as a typing test for typists. For example, if a job requires strength, then a strength test measuring the strength needed to do the job would have content validity.
2. Construct validity* (or construct-related validity) involves showing that the test measures a trait or characteristic that is essential for successful job performance such as leadership or judgment.
CASE 6.2
3. Criterion-related validity* involves showing that performance on written employment tests is statistically correlated to performance on the job so that individuals scoring high on the test are very likely to perform well on the job. In order to establish a correlation, employers must engage in follow up testing to ensure that those passing the test actually do perform better in the job.
*Content validity is a method of demonstrating that an employment selection device reflected the content of the job for which employees are being selected.
*Construct validity is a method of demonstrating that an employment selection devise selects employees based on the traits and characteristics that are required for the job in question.
*Criterion-related validity is a method f demonstrating that an employment selection device selects employees based on the traits and characteristics that are required for the job in question.
ii. A recent case, Ricci v. DeStefano, presents further consideration for employers using testing devices. In that case, a candidate for promotion was required to pass an exam. The results of the testing indicated that the test had a disparate impact on African American. Therefore the test results were ignored. Those passing the test cried foul. The Supreme Court agreed. The test was job related, therefore the employer was not free to ignore the results, even it did so in fear of litigation.
EEOC v. DIAL CORP.
469 F.3d 735 (8th Cir. 2006)
Facts: The Equal Employment Opportunity Commission (EEOC) brought this sex discrimination action against The Dial Corporation, under Title VII of the Civil Rights Act of 1964, on behalf of a number of women who applied for work but were not hired. The company implemented a strength test to evaluate potential employees, due to the Sausage plant in Fort Madison, Iowa, having a disproportionate number of injuries as compared to the rest of the workers in the plant. This test was but one of several measures put in place to reduce injuries. Prior to implementation of this test, in 1996, the company instituted several measures to reduce injuries in the sausage department, such as job rotation, lowering height lifts, and implemented safety audits.
Called the Work Tolerance Screen (WTS), it required applicants to carry a 35-pound bar between two frames, approximately 30 to 60 inches off the floor and to lift and load the bar onto these frames. The applicants were told to work at their own pace for seven minutes, while an occupational therapist watched to evaluate. The problem arose because many women could not pass the test. Additionally, even some women who successfully completed the test and were denied employment. Overall, women hires dropped drastically.
Dial claimed that the WTS test was necessary to identify workers who would be able to execute effective and safe job performance. Dial argues that the WTS was valid because both overall injuries and strength related injuries decreased dramatically, after the test was implemented.
Issue: Considering that Dial’s WTS test results in a disparate impact against women, does the test pass the business necessity requirement?
Decision: No. A company may continue to use a test, even when it results in a disparate impact, if the company can show content or criterion-related validity supporting a legitimate business necessity. Since injuries began to decline after Dial implemented the changes to the jobs, in 1996, Dial was unable to show that the WTS was a business necessity because it did not effectively control for other variables that may have caused the decline of injuries.
6-3 SENIORITY AND TITLE VII
The use of seniority (length of service on the job) for employment decisions is protected under S. 703(h) of Title VII if the seniority system is bona fide and not intentionally used to discriminate on a prohibited basis.
CASE 6.3
FULLER V. EDWIN B. STIMPSON CO. INC.
—Fed. Appx. —, 2015 WL 294112 (11th Cir. 2015)
Facts: Elzie Fuller, III, an African-American male, appealed the district court’s grant of defendant Edwin B. Stimpson Company, Inc.’s motion for summary judgment as to Fuller’s claims alleging race discrimination in violation of Title VII and the Florida Civil Rights Act, arising out of his long-term employment with Stimpson and his termination in 2009 as part of a reduction in force. On appeal, Fuller argued that: (1) he established a prima facie case of race discrimination; and (2) the district court abused its discretion by denying his motion for reconsideration.
Issue: Did the employer have an illegal motive for terminating Fuller’s employment?
Decision: No. The court found that Fuller failed to establish a prima facie case of race discrimination.
ANSWERS TO CASE QUESTIONS
1. Fuller was either late to work or left early on 57 occasions in 2008, unlike his coworkers who were not terminated.
2. Because the court found that the termination decisions that Stimpson Co. modified following a review of the Workforce Review spreadsheet revealed that, if anything, being African-American was regarded as a positive factor in termination decisions. However, Fuller’s attendance record in 2008 was poorer than any other employee’s mentioned in the case, and Fuller failed to prove there was any other reason for his termination besides his poor attendance.
3. The court found that the termination decisions that Stimpson Co. modified following a review of the
Workforce Review spreadsheet revealed that, if anything, being African-American was regarded as a positive factor in Stimpson Co.’s termination decisions.
4. No. Bearing in mind that Stimpson Co.’s creation of the spreadsheet could not serve as evidence of discrimination or pretext, and considering Fuller’s poor attendance record in 2008 – unmatched by any other employee mentioned by Fuller – Fuller’s seniority alone was not enough to not establish the requisite discriminatory intent for a prima facie case of discrimination in a RIF.
5. On appeal, Fuller identified only one employee in his motion for partial summary judgment as a comparator regarding attendance. In any case, Fuller was either late to work or left early on 57 occasions in 2008, whereas none of the four individuals identified by Fuller had more than 16 total late
arrivals and early departures that year, making them invalid comparators.
i. Subsequent Supreme Court decisions have spelled out the scope of S. 703(h)'s protection of seniority systems.
1. American Tobacco held that S. 703(h) applies to all seniority systems those adopted after the passage of Title VII as well as those in effect prior to the Act.
2. California Brewers held that rules ancillary to the seniority system's operation are also protected under S. 703(h).
3. A seniority system is bona fide under S. 703(h) when it is not intentionally used to discriminate, is neutral on its face, applies equally to all employees, did not have its origin in discrimination, and has been negotiated and maintained free from illegal discrimination.
ii. Section 706(e)(2), inserted by the 1991 amendments in response to the Lorance v. AT&T Technologies, Inc. decision, states the time limit to challenge an allegedly discriminatory seniority system: a claim may be filed when the system is adopted, when the plaintiff becomes subject to the system, or when the application of the system injures the plaintiff.
6-4 MIXED-MOTIVE CASES UNDER TITLE VII
A. In Price Waterhouse v. Hopkins, the Supreme Court held that if the employer can show a non-discriminative motive for it’s action, it can escape liability.
i. Section 703(m) of Title VII, inserted by the 1991 amendments, overruled the case on the mixed motive issue.
1. Section 703(m) states that "an unlawful employment practice is established when the complaining party demonstrates that race, color, religion, sex, or national origin was a motivating factor for any employment practice, even though other factors also motivated the practice." That is, the employer violates Title VII when an illegal factor is considered, even though there may have been other factors motivating the decision or practice as well.
2. If the employer is able to show that it would have reached the same decision in the absence of the illegal factor, then the employer's liability for remedy under Title VII is reduced under section 706(g)(2)(B).
3. Section 706(g)(2)(B), added by the 1991 amendments, limits an employer's liability to a court order to cease violating Title VII and the plaintiff's legal fees, but the employer is not required to pay damages or to reinstate or hire the plaintiff.
6-5 RETALIATION UNDER TITLE VII
A. Section 704 of Title VII prohibits retaliation against employees who have engaged in a
protected activity, such as filed a claim under, or taken part in proceedings under Title VII, or who have opposed any practices made illegal by Title VII. In Robinson v. Shell Oil, the Supreme Court held that S. 704 also protects former employees from retaliation as where the former employer gave a negative reference for a former employee because the employee had filed a charge under Title VII.
B. Also, according to decisions rendered in Crawford v. Metropolitan Govt. of Nashville and Davidson City and Burlington Northern and Santa Fe Railroad Co. v. White, retaliation includes any action that a reasonable employee might find materially adverse.
THE WORKING LAW
Building Contractor Ignored Complaints of Racial Harassment and Fired Black Employees in Retaliation, Federal Agency Charges
Skanska USA Building, Inc., a building contractor headquartered in Parsippany, N.J., had to pay $95,000 to settle a racial harassment and retaliation lawsuit brought by the EEOC
Skanska violated federal law by allowing workers to subject a class of black employees who were working as buck hoist operators to racial harassment, and by firing them for complaining to Skanska about the misconduct.
6-6 AFFIRMATIVE ACTION AND REVERSE DISCRIMINATION
A. Giving preference in hiring or promotion to qualified female or minority employees.
i. Employees who are not members of this group may therefore be at a disadvantage for hiring or promotion.
B. Title VII does not require employers to enact affirmative action plans; however, the courts have often ordered affirmative action when the employer has been found in violation of Title VII.
CASE 6.4
RICCI V. DESTEFANO
557 U.S. 557 (2009)
Facts: New Haven, Connecticut, used objective examinations to identify those firefighters best qualified for promotion. When the results of such an exam to fill vacant lieutenant and captain positions showed that white candidates had outperformed minority candidates, a rancorous public debate ensued. Confronted with arguments both for and against certifying the test results, the City threw out the results based on the statistical racial disparity.
Issue: Did the City’s affirmative action of discarding the test results amount to disparate treatment of the successful white and Hispanic test-takers on the basis of race and in violation of Title VII?
Decision: Yes. The problem for the City, said Justice Kennedy’s majority opinion, was that showing a significant statistical disparity between white and black test-takers, standing on its own, was not a solid enough basis for tossing the tests.
i. Johnson v. Transportation Agency, Santa Clara County held that the adoption of a voluntary affirmative action was justified when the employer showed a
conspicuous imbalance in traditionally segregated job categories.
ii. Affirmative action plans adopted by public sector employers must meet the strict scrutiny standard of constitutional review: it must serve a compelling government interest and must be narrowly tailored to meet that purpose.
CASE 6.5 UNIVERSITY AND COMMUNITY COLLEGE SYSTEM OF NEVADA V. FARMER
113 Nev. 90, 930 P.2d 730 (Nev. Sup. Ct. 1997), cert. denied, 523 U.S. 1004 (March 9, 1988)
Background: The University of Nevada instituted a "minority bonus" policy as part of its affirmative action program to remedy the racial imbalance in full time faculty positions. Farmer, a Caucasian female, was a finalist for a position in Sociology, but the department hired an African male. Farmer was hired the following year, but at a salary less than the African male was hired. Farmer sued the university under both Title VII and the constitution; she alleged race and sex discrimination in hiring the African male over her, when she was more qualified.
The trial court held for Farmer and awarded her $40,000 in damages; the university appealed. Farmer alleged that Title VII prohibits all race-based affirmative action plans. The court of appeals reversed the trial court decision.
Issue: Is the University’s affirmative action plan legal under both Title VII and the U.S. Constitution?
Decision: The affirmative action program conforms to the Weber factors for legality under Title VII: it attempts to open up faculty positions traditionally closed to minorities, it does not unnecessarily trammel the interests of Caucasian employees, and it attempts to attain rather than maintain a racial balance. As for the constitutional "strict scrutiny" analysis, the program here serves the compelling interest of fostering a culturally and ethnically diverse faculty, and is narrowly tailored to accelerate racial and gender diversity. Farmer's hiring was a direct result of the minority bonus policy; although she claimed to be more qualified, the record indicates that the candidates were essentially equal. The university adopted a raceconscious affirmative action policy to remedy the effects of a manifest racial imbalance in a traditionally segregated job category. Remedial affirmative action programs have been held to be legal under Title VII and the constitution.
ANSWERS TO CASE QUESTIONS
1. The University adopted the plan in order to increase the number of women and minority faculty, who were very underrepresented.
2. She claimed she should have been hired first, rather than second.
3. The affirmative action program conforms to the Weber factors for legality under Title VII: it attempts to open up faculty positions traditionally closed to minorities, it does not unnecessarily trammel the interests of Caucasian employees, and it attempts to attain rather than maintain a racial balance.
4. As for the constitutional "strict scrutiny" analysis, the program here serves the compelling interest of fostering a culturally and ethnically diverse faculty, and is narrowly tailored to accelerate racial and gender diversity.
© 2017 Cengage Learning®. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part, except for use as permitted in a license distributed with a certain product or service or otherwise on a password-protected website or school-approved learning management system for classroom use.
iii. Local 28, Sheet Metal Workers held that a court may order affirmative action to remedy "persistent or egregious discrimination," even if it has the effect of benefiting individuals who are not themselves victims of discrimination.
iv. In U.S. v. Paradise, the Supreme Court upheld the constitutionality of judicially imposed affirmative action programs to remedy race discrimination in promotion decisions by the Alabama State Police.
ANSWERS TO ETHICAL DILEMMA
The student’s response should contain the following elements:
1. Recognition that the imbalance is likely due to past discrimination in hiring and promotion.
2. The adoption of an affirmative action plan is designed to remedy that past discrimination and is temporary, until the imbalance is corrected.
3. Criteria for admission to the training program cannot exclude non-minority or male candidates.
6-7 OTHER PROVISIONS OF TITLE VII
A. The 1991 amendments to Title VII added two other provisions to the act.
i. Section 703(n) limits challenges to consent decrees.
ii. Section 703(l) prohibits "race-norming" the practice of using different cutoff scores for different racial, gender, or ethnic groups of applicants, or adjusting test scores or otherwise altering test results of employment related tests on the basis of race, color, religion, sex, or natural origin.
ANSWERS TO END OF CHAPTER PROBLEMS
QUESTIONS
1. Under Title VII of the Civil Rights Act employers may not “fail or refuse to hire or to discharge any individual, or otherwise to discriminate against an individual with respect to his compensation, terms, conditions, or privileges of employment, because of such individual’s race, color, religion, sex, or national origin.” Title VII applies to employers, labor unions, and employment agencies.
2. A Bona Fide Occupational Qualification (BFOQ) is an exception to the civil rights law that allows an employer to hire employees of a specific gender (sex), religion, or national origin when business necessity requires it. Business Necessity justified when the safe and efficient performance of the business or performance of a particular job requires that employee be of a particular sex, religion, or national origin.
3. Disparate treatment is the intentional discrimination against an individual because of the individual's race, color, religion, sex, or national origin. Disparate impact refers to unintentional discrimination the discriminatory effects of apparently neutral employment criteria. A disparate impact may be demonstrated by showing that the apparently neutral criteria have a discriminatory impact on a protected group; this can be done by using the Four-Fifths Rule showing that the selection rate for the group with the lowest selection rate is less than 80% of the selection rate of the group with the highest selection rate.
4. Section 703(h) protects seniority systems from challenge under Title VII if the seniority system is bona fide and is not used intentionally to discriminate. A seniority system is bona fide under Title VII if it applies equally to all employees, is neutral on its face, and is not intentionally used to discriminate; as well, the court will consider if the system had its origin in discrimination, has been negotiated and maintained free from discriminatory intent, and whether the basis of the system is reasonable in light of industry practice.
5. The Uniform Guidelines on Employee Selection are regulation adopted by the EEOC and other federal agencies that provide for methods of demonstrating a disparate impact and for validating employee selection criteria. Four-Fifths Rule is a mathematical formula developed by the EEOC to determine disparate impact of a facially neutral employment practice on selection criteria. The formula is: pass rate for group with highest pass rate divided by the pass rate for group with the lowest pass rate. If the resulting number is less than .8 a disparate impact exists.
CASE PROBLEMS
6. The appeals panel held, “(1) findings of fact underlying District Court's conclusion that test was justified by business necessity were not clearly erroneous, and (2) sufficient evidence supported finding that the test measured minimum qualifications necessary for successful performance as transit police officer.” SEPTA was successful in making a connection between the test and a business necessity.
Note: A lengthy dissent observed, “Prior to today's decision, it was established in this Circuit, as it remains established in others, that a job requirement that has a disparate impact based upon gender could only be upheld if the relationship between the discriminatory requirement was so closely related to the essential of a given job that it could be justified as a business necessity. Today, in upholding a discriminatory application process based only upon a colorable claim of business necessity, we retreat from that standard while purporting to apply it. Yet, in enacting the Civil Rights Act of 1991, I believe Congress meant exactly what it said; discrimination in the name of ‘business necessity’ must truly be necessary. No such necessity has been established here.”
“SEPTA cannot ‘have its cake and eat it too.’ The aerobic cutoff is either so vital to public safety that it is a business necessity; in which case, SEPTA can not require it only of applicants without showing that the failure to require it of incumbents has had a negative impact on their performance as police officers. If, on the other hand, the relationship between public safety and the 42.5 mL/kg/min cutoff is as tenuous as suggested by SEPTA's failure to consider it when making job offers, promotions, or commendations, then SEPTA can not continue to use justifiable concerns about public safety as a boogeyman to support the admittedly discriminatory cutoff it uses to screen applicants. Accordingly, I must respectfully dissent from the decision of my colleagues.”
7. No. Thompson provided evidence that the foreman’s insults were sufficiently outrageous to support his claims and that Thompson suffered emotional distress based on the foreman’s treatment of him on the job. Based on this, the case could not be dismissed. The court also found that the foreman’s insults did not need to be directed at any specific employee in order to create a hostile working environment. Nothing prohibited an employee of one race from suing over an environment hostile to other races.
8. The court found that Singh was allowed to admit into evidence the racial composition of Bay Crane's crane operators because (1) the evidence entailed simple data that did not require expert
analysis to be properly admitted, and (2) the evidence was relevant to claims of discriminatory intent in hiring for the Transit Project, and its probative value outweighed its prejudicial value.
9. The court found that the racial preference of a patient was not a defense to discrimination and that "such intentional racism is prohibited." The practice of keeping dark-skinned members of the staff away from specific patients amounted to an unwritten discrimination policy, which is expressly prohibited by the law.
10. Henderson presented sufficient evidence to raise an issue of pretext, shifting the burden onto MidSouth Electronics to prove that their reasons for paying her less was not a pretext. As this case has not been decided yet, students may debate freely the evidence presented by Mid-South and the evidence presented by Henderson in the case.
11. The Court of Appeals held that Johnson requires the comparison to be between the percentage of African Americans in the police and fire departments with the percentage of African Americans in the qualified area labor pool, rather than to the percentage in the general population. The Court of Appeals' decision was prior to the Ward's Cove decision by the Supreme Court, but the Ward's Cove opinion supports the comparison to the relevant qualified labor market.
12. This case involves claims of both disparate treatment and disparate impact discrimination. The court found that the plaintiffs’ experts conducted detailed statistical analyses that, along with the other facts of the case, established a prima facie showing of disparate impact (and disparate treatment). The “word of mouth” referral system largely employed by Wal-Mart is problematic in that it could easily result in intentional or accidental racial discrimination by the current employees who make the referrals. In their defense, Wal-Mart raised challenges regarding the statistical data provided by the plaintiffs: “Plaintiffs' statistical evidence, already based on overinclusive and irrelevant data, does not address the relevant time period for Plaintiffs' impact claim.” Wal-Mart also made claims that it “effectively reaches out to the African American community” by providing a 1-800 number that anyone, of any race, can call for an application.
13. A prima facie case of race discrimination requires several elements to be proven, one of which being that the employee suffered an adverse employment action. In this case, the court found that Merriweather did not prove that he actually suffered an adverse employment action. The court found that the desired move could not have been considered a promotion, but rather a lateral move, as it would not have resulted in a pay increase or greater prestige within the company.
14. As the court stated, “The mere fact that an employer knows an applicant's race does not support the assertion that an employer made a hiring decision on the basis of race.” Assuming the interview was cut short, that fact alone or in conjunction with the fact that the interviewer knew the race of the applicant, does not create a plausible inference of racial discrimination. The plaintiff’s assertion that he is “fantastic” does not outweigh the lack of evidence supporting his claims.
15. The plaintiff is entitled to his day in court. There's an old Southern saying that, "Even a blind pig finds a truffle sometimes." The plaintiff's case should be viewed by the court on its merits in our opinion. Only after the complaint has been evaluated on its own merits, and found to be frivolous, should the court take into consideration prior frivolous suits in respect to the defendant's predictable motion for sanctions (such as paying at least a portion of the Postal Service's legal fees).
HYPOTHETICAL SCENARIOS
16. A policy refusing to hire employees who are overqualified for a job is not a violation of Title VII. In order for it to be a violation of Title VII, it must have a discriminatory impact on a protected class.
17. The new requirements are a violation of Title VII. Pursuant to the decision in Griggs, the company may not adopt hiring or promotion criteria simply for the purpose of creating a higher quality workforce. The criteria must be related to a job necessity. Since current employees who do not have a high school are presumably performing adequately in their jobs, the company will not be able to show a business necessity for the requirement.
18. Yes, Cratchit is protected by the retaliation protections afforded under Title VII. Section 704 of Title VII prohibits retaliation against employees who have engaged in a protected activity, such as filed a claim under, or taken part in proceedings under Title VII, or who have opposed any practices made illegal by Title VII. According to decisions rendered in Crawford v. Metropolitan Govt. of Nashville and Davidson City and Burlington Northern and Santa Fe Railroad Co. v. White, retaliation includes any action that a reasonable employee might find materially adverse.
19. Yes, the call center policy violates Title VII. The EEOC provides the following information related to discrimination based on an accent. “Because linguistic characteristics are a component of national origin, employers should carefully scrutinize employment decisions that are based on accent to ensure that they do not violate Title VII. An employment decision based on foreign accent does not violate Title VII if an individual's accent materially interferes with the ability to perform job duties. This assessment depends upon the specific duties of the position in question and the extent to which the individual's accent affects his or her ability to perform job duties. Employers should distinguish between a merely discernible foreign accent and one that interferes with communication skills necessary to perform job duties. Generally, an employer may only base an employment decision on accent if effective oral communication in English is required to perform job duties and the individual's foreign accent materially interferes with his or her ability to communicate orally in English. Positions for which effective oral communication in English may be required include teaching, customer service, and telemarketing. Even for these positions, an employer must still determine whether the particular individual's accent interferes with the ability to perform job duties.”
20. HomeCare must show the strength test has content validity (or content-related validity). This is a showing that the test or job requirement actually involves skills that are required to be used on the job such as a typing test for typists. Since this job requires strength, then a strength test measuring the strength needed to do the job would have content validity. HomeCare must show that bedridden and disabled patients weigh approximately 150 lbs. If the patients were children, the lifting requirement might be excessive. Since the patients are adults, the lifting requirement does not seem excessive.
Another random document with no related content on Scribd:
närkästynyt sunnuntain lehdissä julaistun jutun johdosta, joka koski
Roman toimia äskeisissä tapahtumissa. Se oli sama kertomus, jonka Rossi oli lukenut Genevessä.
»Se on häpeällistä ja ilkeätä, ja Jumala sen rankaisee vielä kerran. Mutta sittenkin on ihmisiä, jotka uskovat, että siinä on jotakin totta. Tommaso on yksi niitä, ja minä sanoin hänelle, että hänen sietäisi hävetä. 'Minä häpeänkin, eukkoseni', sanoi Tommaso, 'mutta mitä minun pitää uskoa?' Niin hän sanoo.»
Roma sulki silmänsä puoleksi ja kuunteli. Maailma luuli häntä siveettömäksi naiseksi. Jos hän olisi ollut semmoinen, joksi häntä luultiin, kuinka helposti asiat olisivat käyneet toisin! Mutta kaikki alhaiset luonteet tulisivat aina sanomaan häntä siveettömäksi naiseksi, ja ulkokultaiset tulisivat tuomitsemaan hänen toimiaan sen mukaan, miten he itse selittävät hänen luonteensa. Tuon ajatuksen tuottama tuska lisäsi hänen kärsimyksiään, ja hän tunsi itsensä sairaaksi.
Kuuro vanha vaimo koetti houkutella häntä syömään pääsiäispäivälliseksi brodettoa ja lammaspaistia sekä munia ja makkaroita ja pääsiäiskakkuja, jotka pappi oli siunannut. Mutta Roma ei voinut syödä mitään. Myöhään illalla garibaldilainen lähetti hänelle omituisen sanan. Hänen ei pitänyt mennä ulos, sillä ihmiset puhuivat hänestä eikä hänen ollut turvallista mennä nyt minnekään. Joukko Rossin meluavimpia ja huolettomimpia ihailijoita kuljeskeli piazzalla, kasvoissa syvän, sanattoman häpeän ilme.
Maanantaiaamuna, ennenkuin Roma oli noussut, hiipi hänen koiransa vuoteen viereen. Se oli saanut myrkkyä. Eläinraukka kohotti käpälänsä peitteelle ja katsoi Romaan jähmettyvin silmin aivan kuin koettaen kertoa tuskastaan. Tunnin kuluttua se oli kuollut.
Tästä lähtien Roman tunteet muuttuivat. Hänen masentava tuskansa Davido Rossin nöyryytyksen tähden, kun tämä oli sortunut ja vankilassa, vaihtui kiihkeään katkeruuteen paronia kohtaan, joka menestyen, säteilevänä ja voittoisana kulki kulkuaan. Roma ajatteli menneiden kuukausien tapahtumia oikeassa valossa ja näki, että paroni oli vastuunalainen kaikesta. Paroni oli peloittanut häntä. Paronin peloitus oli vaikuttanut Roman mieleen ja saanut hänet tunnustamaan. Tunnustus oli vienyt hänet paavin luo ja paavi oli rakkaudessa ja onnettomassa uskossa saanut hänet syyttämään miestään. Siinä oli sarja tuhoisia tapahtumia, joita kohtalon paha hengetär vielä oli lisännyt, mutta kaiken alkuna oli paroni ja hän oli syynä onnettomuuteen.
Roma vihasi tuota miestä. Kun hän ajatteli paronin suhdetta hänen isäänsä, kuohui hänessä katkeruus. Kun hän ajatteli paronin suhdetta häneen itseensä, vapisi hän inhosta. Muistaessaan paronin suhdetta Davido Rossiin hän oli tukehtua raivosta.
Soittokuntia kulki kadulla. Juhla oli alkanut jo ennen aamiaista. Päivällisaikaan juopuneet miehet piazzalla syleilivät toisiaan huutaen: »Kauan eläköön kuningas!» ja sitten: »Kauan eläköön paroni Bonelli!» Julkiset keittiöt olivat täynnä, viinipuodeissa oli ahdinko, Banco di Lotto teki hyviä kauppoja, ja joukko pelaajia istui pöytien
ääressä katukäytävällä korttia pelaamassa puukot iskettyinä alta kiinni pöytään, jotta ne olisivat nopeasti saatavissa, jos tarvitaan.
Illempänä koetettiin saada toimeen jonkinmoinen karnevaali. Tusinan verta kuljeksijoita likaisissa vuokratuissa puvuissa, miehillä ruskeat esiliinat, naisilla siniset naamarit, Pulcinella-huippulakit päässä, valkoinen pumpulipusero yllä ja paperilyhtyjä käsissä, muutamilla kukkia ja vasullinen konfetteja, kulki meluten piazzan
poikki kulkusilla varustetuissa kärryissä huutaen Ecco il moccolo, taikka Senzamoccolo-o-o!
Se oli raakaa iloa, mutta paremmassa osassa kaupunkia huviteltiin komeammasti. Siellä oli kunniaportteja, lippuja ja kirjoitettuja tunnuslauseita, sotilaskulkueita, ja siellä kaikui eläköön-huutoja kuninkaalle ja ministerille.
Roman inho muuttui ylenkatseeksi. Miksi tuo kansa iloitsi? Ei ollut todellakaan syytä iloon. Miksi huudettiin ja laulettiin? Se oli kaikki keinotekoista iloa, kaikki oli valhetta. Aivan kuin näyssä Roma saattoi nähdä paronin tuon oman luomansa näyttämön keskellä. Hän istui vaunuissa kuninkaan ja kuningattaren kanssa hymyillen jäistä hymyään, kohottaen hattuaan ja kumartaen, kansan ulvoessa molemmilla puolilla. Ja sillä aikaa Davido Rossi virui Milanon vankilassa, kuolemaakin kovemman kohtalon alaisena, sortuneena, lyötynä ja sydän murtuneena.
Vanha Francesca toi aamulehden. Se oli Koitto, eikä se sisältänyt mitään muuta kuin kertomuksia paronista. Paronin vaimo oli kuollut lauantaina — siitä pari riviä. Kuningas oli antanut paronille Annunziata-ritarimerkin — sitten seurasi puoli palstaa tuosta kuninkaallisen perheen uudesta serkusta. Kvirinaalissa oli päivälliset ja tanssiaiset sinä iltana, ja silloin luultavasti pääministeri nimitettäisiin diktaattoriksi.
Roma saattoi nähdä paronin kuninkaan pöydässä puhelevan iloisesti, ajattelematta Roman kärsimyksiä. Siitä ei ollut vuottakaan, kun Roma oli istunut hänen vieressään. Kun hän nyt muisteli tuota yötä, vapisi hän kauhusta, ja hämärä kostonhimo heräsi hänen sielussaan. Mutta kaikessa hänen kurjuudessaan loisti eräs
valonsäde: vaikka hän oli pettänyt Rossin, oli hän samalla pelastanut hänen elämänsä.
Toisessa Koiton palstassa kerrottiin paronin luona tapahtuneesta haastattelusta. Sanomalehtimies oli vaatinut, että sellaisia henkilöitä, jotka vehkeilevät kuningasta vastaan ja saattavat yleisen rauhan vaaranalaiseksi, on rangaistava peloittavan ankarasti. Paroni oli peitetyin sanoin vastannut, että kuninkaan luontainen hyvyys saattoi hänet antamaan anteeksi sellaisille henkilöille, jos heidän rikoksensa ovat vanhoja tai jos uudet rikokset on saatu ajoissa estetyksi, mutta yleisön asia on ilmaista mielensä siitä, onko oikein valtaistuinta kohtaan, että sellaista lempeyttä käytetään.
Kun Roma luki tuon, välähti valo hänen silmiensä edessä, ja samassa hän ymmärsi, mitä hänen tuli tehdä. Paroni aikoi houkutella kuninkaan rikkomaan lupauksensa, jolla hän oli sitoutunut säästämään Davido Rossin hengen, ja aikoi työntää syyn kansan niskoille, jonka tahdon alle hänen muka täytyi taipua. Ei ollut olemassa mitään maallista tuomioistuinta eikä juryä semmoiselle miehelle, joka noin saattoi menetellä. Hän asetti itsensä kaikkien ihmislakien ulkopuolelle. Siitä syystä ei ollut jälellä muuta kuin yksi keino — hänet oli asetettava Jumalan tuomioistuimen eteen!
Kun tuo ajatus tunkeutui Roman mieleen, ei hän muistanut sitä rikokseksi. Hänen sielunsa siveellisessä ylevyydessä se tuntui kostavalta oikeudelta. Hänen sydämensä tykytti kovasti, mutta siihen oli syynä vain hänen ajatustensa jännitys ja hänen kiihkeä toivonsa saada toteuttaa ne.
Eräs asia häntä huolestutti, nimittäin tuon tuuman käytännöllinen toimeenpano. Hän tuumaili jos jotakin. Ensin hän aikoi kirjoittaa paronille ja pyytää häntä luokseen ollen alistuvittaan hänen
tahtoonsa, mutta hän luopui heti siitä tuumasta pitäen petosta alhaisena keinona suuren ja jalon tehtävän toteuttamiseksi. Vihdoin hän päätti mennä Piazza Leonelle myöhään yöllä odottamaan paronin palaamista Kvirinaalista. Felice kyllä päästäisi hänet sisään. Hän istuisi vastaanottohuoneessa varjostetun lampun alla, kunnes kuulisi pyörien ratinan piazzalta. Sitten kun paroni avaa oven, hän nousee — tekemään tehtävänsä.
Piirongin laatikosta hän oli löytänyt revolverin, jonka Rossi oli hänelle jättänyt sinä yönä, jona hän lähti pois. Siinä oli Rossin nimi, jonka lahjoittaja oli siihen kaivertanut, mutta Roma ei välittänyt siitä. Rossi oli vankilassa, siis ei kukaan voinut häntä epäillä, eikä Roma välittänyt oman työnsä salaamisesta. Kun hän selkein mielin ja omasta päätöksestään oli täyttänyt aikomuksensa, aikoi hän itse ilmaista itsensä. Hän oli myöntävä kaikki suoraan puolustautumatta ja pyytämättä armoa, vaikka kuolema häntä odottaisi. Hänen ainoa puolustuksensa oli oleva, että paroni oli syyllinen ja korkeamman tuomioistuimen tuomittava. Päättäköön tuomioistuin sitten hänen motiiviensa moraalisesta merkityksestä ihmisoikeuden mukaisesti.
Noiden ylevien tunteiden vallassa hän alkoi tutkia revolveria. Hän muisti, että kun Rossi oli antanut sen hänelle, hän oli kauhistunut koskettaessaan kuolettavaa asetta ja se oli pudonnut hänen käsistään. Nyt hän ei tuntenut mitään sellaista pelkoa käännellessään sitä hennoissa käsissään ja koetellessaan saada selville sen rakennetta. Siinä oli kuusi piippua, ja saadakseen selville, olivatko ne ladatut, hän painoi hanaa. Kova pamahdus seurasi, mutta hän ei säikähtänyt.
Kuuro vanha vaimo oli kuullut laukauksen ja kiiruhti Roman luo kalpeana.
»Taivas siunatkoon, signora! Mitä on tapahtunut? Pyhä Neitsyt pelastakoon meidät! Revolveri!»
Roma koetti puhua tyynesti. Se oli herra Rossin revolveri. Roma oli löytänyt sen piirongista. Se oli nähtävästi ladattu ja oli nyt lauennut.
Sanat olivat epämääräisiä, mutta ääni tyynnytti vaimon. »Pyhimyksille kiitos, ettei se ollut sen pahempaa! Mutta miksi olette niin kalpea, signora? Mikä teitä vaivaa?»
Roma vältti hänen katsettaan. »Ettekö tekin olisi kalpea, jos tällainen esine olisi lauennut käsissänne?»
Nyt oli vanha garibaldilainenkin ennättänyt ylös vaimonsa jälkeen, ja kun kaikki oli selitetty, ilmoittivat molemmat vanhukset menevänsä katsomaan ilotulitusta Pinciolle.
»Se alkaa kello yksitoista ja jatkuu kahteentoista tai yhteen, signora. Kaikki muut tästä talosta ovat jo menneet, muutoin olisikin laukaus herättänyt huomiota.»
»Hyvää yötä, Tommaso! Hyvää yötä, Francesca!»
»Hyvää yötä, signora! Meidän täytyy jättää katuovi auki, jotta asukkaat pääsevät kotiin, mutta te voitte sulkea oman ovenne, niin olette aivan turvassa.»
Garibaldilainen kohotti lakkiaan ja jätti oven raolleen. Kello oli puoli yksitoista, ja piazza oli aivan hiljainen. Roma istui kirjoittamaan kirjettä:
»Oma rakkaani, Olen lukenut sanomalehdistä, mitä tapahtui rajalla, ja olen menehtyä tuskasta. Mitä voin sanoa omasta osastani
siinä muuta kuin että tein sen parhaassa tarkoituksessa! Koko sielullani ja Jumalan edessä vakuutan, että jos petin sinut, tein sen pelastaakseni henkesi. Ja vaikka sydämeni on murtua ja vaikken enää koskaan saa tuntea onnen hetkeä, kunnes Jumala suo minulle rauhan, täytyisi minun menetellä aivan samoin, jos tuo kaikki olisi elettävä uudelleen…
Ehkä sinun suuri sydämesi voi antaa minulle anteeksi jonakin päivänä, mutta itse en koskaan anna anteeksi itselleni enkä sille miehelle, joka pakotti minut tekemään minkä tein. Ennenkuin tämä kirje saapuu sinulle Milanoon, on suuri työ tehty Roomassa. Muistatko, että jokaisena aikakautena kaitselmus lähettää maailmaan jonkun henkilön opettamaan tyranneille, että he ovat ainoastaan ihmisiä? Kaitselmus tulee tällä kertaa käyttämään minun heikkoa kättäni siihen suureen tarkoitukseen. Mutta en tahdo sanoa mitään ennenkuin kaikki on ohi. Sinun nimesi on joutuva historian lehdille tahrattomana…
Hyvästi, armas! Koeta antaa minulle anteeksi niin pian kuin voit. Minä olen sen tietävä… olenpa missä tahansa… ja se on suloista tuntea. Sinua rakastava, erehtyvä, murtunut
Romasi.»
Meluava joukko kulki piazzalla laulaen juomalaulua. Sen mentyä kirkonkello löi yksitoista. Roma pani hatun ja harson päähänsä. Hän oli ankaran kärsimättömyyden vallassa. Kun hän oli valmis lähtemään, katsoi hän vielä viimeisen kerran huoneita. Ne olivat täynnä muistoja — toiveita ja todellisia tapahtumia. Piano, fonografi, veistokuva, vuode. Kaikki oli mennyttä. Hän ei koskaan tulisi takaisin enää.
Hänen sydämensä sykki kovasti, ja hän avasi piirongin uudestaan, kun hän kuuli askeleita portailta. Hän tunsi nuo askeleet. Ne olivat paronin. Roma seisahtui tuntien sanomatonta kauhua ja katsoi oveen. Se oli hiukan auki, kuten garibaldilainen sen oli jättänyt.
Paroni oli astumaisillaan sisään tuosta ovesta. Hän läheni — kuolemaansa. Jokin yliluonnollinen voima pakotti häntä tulemaan.
Romaa pyörrytti, ja joka jäsen vapisi. Askeleet lähenivät. Vihdoin ne saapuivat portaiden päähän, ja ovella kuului koputus. Ensin Roma ei voinut vastata, ja koputus uudistui.
Sitten hän tointui taas. Se oli pikemmin Kaikkivaltiaan tahto kuin hänen omansa. Sen täytyi tapahtua. Jumala oli määrännyt hänet tuon rikoksellisen miehen surmaajaksi.
»Astukaa sisääni» huusi Roma.
V.
Luonnonlakien joukossa on eräs äärettömän suuri, ja se sisältää ehkä ihmisluonteen syvimmät salaisuudet — mukautumisen laki. Lääkärissä, tuomarissa, sanomalehtimiehessä, papissa — kaikissa huomaamme heidän ammattinsa turmiollisen vaikutuksen, ja kiusallisimpia esimerkkejä luonteen alistumisesta välttämättömyyksien alle on valtiomiehen sielu. Mutta olemuksen suurina hetkinä, voiton ja tappion, rakkauden ja intohimon hetkinä, häviää ammatin luoma leima, niinkuin viitta putoaa pois hartioilta, ja ainoastaan ihminen jää jälelle.
Kun paroni heräsi lauantaiaamuna, muisti hän Romaa sangen syvästi katuen, ja kaikki, mikä tapahtui seuraavina päivinä, pani hänet ajattelemaan Romaa hellin mielin. Aamulla adjutantti toi hänelle rasian, joka sisälsi Annunziata-ritarikunnan merkit, ja piti muodollisen puheen. Paroni leikki jalokivillä koristetulla nauhalla ja siitä riippuvalla kultamitalilla, kun hän vastasi puheeseen etiketin määräämin sanoin, mutta hän ajatteli koko ajan Romaa ja mitä iloa tämä olisi voinut tuntea tervehtiessään häntä kuninkaan serkkuna.
Puolenpäivän aikaan hän sai sähkösanoman, joka ilmoitti hänelle hänen mielisairaan vaimonsa kuoleman, ja hän läksi heti linnaansa
Albanon vuoristoon. Siellä hän oli niin kauan, että ennätti nähdä, kun ruumis siirrettiin kirkkoon, ja palasi sitten heti Roomaan. Nazzareno kantoi asemalle pienen laukun täynnä kirjoituksia, joita paroni oli tutkinut junassa istuessaan. He kulkivat ruusupuun ohi, joka oli istutettu Roman ensimmäisenä syntymäpäivänä Italiassa. Se oli täynnä valkoisia ruusuja. Paroni poimi yhden niistä ja piti sitä napinlävessään koko paluumatkan.
Ennen puoliyötä hän oli palannut Piazza Leonelle, jossa commendatore Angelelli odotti häntä kertoakseen uutisen Rossin vangitsemisesta. Paroni antoi määräyksen, että Koitontoimittaja heti lähetettäisiin hänen luokseen, jotta hän voisi tehdä ehdotuksen. Mutta huolimatta tyytyväisyydestä, jonka Rossin kiinniottoja mahdollisesti seuraava täydellinen masentaminen hänessä herätti, hän tunsi sääliä Romaa kohtaan.
Sunnuntaina hän puheli sanomalehtimiesten kanssa, antoi viimeiset juhlaa koskevat käskyt ja toimitti jos jotakin. Maanantaina juhla alkoi messulla. Panteonin piazzalla seisoi loistava joukko sotilaita kiiltävät kypärät päässä. Tuon komean henkivartiaväen keskitse pieni kuningas astui palatsiinsa musiikin soittaessa kansallishymniä. Vanhassa Panteonissa, jonka kattoon oli ripustettu kuninkaallisella vaakunalla koristettu valkoinen silkkiverho, paloi lukemattomia valkeita. Väliaikaisella alttarilla, joka oli koristettu valkoisella ja kullalla, heloitti kynttilöitä, ja kuoro, jota kuuluisa oopperansäveltäjä johti, oli kultaisen ristikon takana. Kuningas ja kuningatar sekä kuninkaalliset prinssit istuivat tuoleilla samettisen verhotaivaan alla, ja eri lavoja oli rakennettu ministereille, senaattoreille, parlamentinjäsenille ja vieraiden valtakuntain lähettiläille. Uskonto oli aivan välttämätön kaikissa valtion juhlamenoissa, ja tuo messu oli oivallinen valtiollinen temppu, jonka
paroni itse oli järjestänyt. Hän oli unohtanut Jumalan, mutta hän oli muistanut kuningasta, olipa ajatellut Romaakin. Roma itki aina uskonnollisissa juhlamenoissa ja olisi varmaan vuodattanut kyyneleitä, jos olisi ollut läsnä nyt.
Panteonista seurue läksi Capitoliumiin soittokunnan soittaessa pitkin katuja riemusäveliään. Tuo komea rakennus oli täynnä loistavaa silkkipukuista yleisöä kunniamerkit rinnassa. Pormestari luki puheen, jossa hän mainitsi, kuinka paljon onnettomuuksia Italia oli kokenut, ja lopetti viittaamalla kansan hyvään toimeentuloon nykyisen hallitsijasuvun aikana. Vastauksessaan kuningas kehui armeijaa rauhan- ja yhteyden pilariksi ja lopetti ylistämällä pääministeriä, jonka voimakas johto oli hävittänyt epäkäytännöllisten politikoitsijain hämärät unelmat, jotka olivat uhanneet valtaistuimen vakavuutta ja uskollisten kansalaisten menestystä.
Paroni vastasi lyhyesti, ettei hän ollut tehnyt muuta kuin velvollisuutensa kuninkaan hyväksi, joka oli melkein tasavaltainen hallitsija, ja maansa hyväksi, joka oli vapain maa koko maailmassa. Mitä taaskin haaveilijoihin ja heidän haaveisiinsa tulee, saattavat muutamat maanpakolaiset Zürichissä ulkomaalaisten melun kiihoittamina uneksia yleisen tasavallan perustamista eri kansakuntien ja rotujen kesken sekä Rooman kohottamista sen pääkaupungiksi, mutta ne ovat ainoastaan heikkojen aivojen sekavia unelmia.
»Vaarallisiako?» huudahti paroni lopuksi hymyillen. »Kuka voisi pitää ikuisia uneksijoita vaarallisina?»
Kuningas nauroi, senaattorit huusivat eläköötä, naiset heiluttivat nenäliinojaan, ja taas paroni muisti Roman.
Juhlakulku Kvirinaaliin oli yhä kohoavaa riemukulkua. Joka talosta liehui lippuja, joka ikkunassa oli punaisia ja keltaisia kudoksia. Corson varrella olevissa klubeissa oli ahdinkoon asti prinssejä, ylimyksiä, valtiomiehiä ja kuuluisia muukalaisia. Kaartilaisia, punaiset töyhdöt hatuissa, seisoi rivissä kadulla, ja käytävät olivat täynnä uskollisia alamaisia. Se oli loistava juhla, juhla, jommoista Rooma rakasti.
Maakuntien päälliköt sekä kansalaisia johtajineen ja lippuineen marssi Kvirinaaliin, kuten paroni oli määrännyt, huutaen kuninkaan esiin parvekkeelle. Kuningas totteli kutsua ja kiitti yleisöä. Mutta astuttuaan takaisin huoneeseen nuori kuningas näytti hermostuneelta ja hätääntyneeltä. Hän oli hyvää tarkoittava mies, hyväavuinen, mutta aivan heikko. Hän rakasti kansaansa ja uneksi olevansa maansa vapauttaja ja yhdistäjä ja hän vakuutti aina olevansa hyvä katolilainen, vaikka paavi oli käytännössä hänet pannaan julistanut, joskaan ei nimellisesti. Seisoessaan parvekkeella rumpujen jyristessä ja kuninkaallisen marssin kaikuessa hän muisti, että tällä paikalla paavikunta oli viettänyt, monta muistettavaa hetkeä, ja häntä rupesi äkkiä peloittamaan. Paroni lohdutti häntä.
»Omasta puolestani», sanoi paroni, »olen pitkällisen uskonnon tutkimisen jälkeen käynyt epäilijäksi. Kaksikymmenvuotiaana koetin ymmärtää kirkon dogmeja ja uskon salaisuuksia. Viisikolmattavuotiaana tiesin, ettei paavi itsekään niitä ymmärrä. Siitä syystä olen lakannut ajattelemasta sellaisia asioita ja kumarran nyt elämän laeille.»
»Ei voi aina voittaa taikauskoa», sanoi kuningas, »ja kun seisoin tuolla ulkona, johtui mieleeni, että tämä ilo kohta loppuu ja sitten…»
»Jos minä voin vapahtaa teidän majesteettinne vastuunalaisuuden taakasta…» alkoi paroni.
Kuningas kutsui ylhäisen virkamiehen luokseen ja antoi käskyn, että heti on järjestettävä asiakirjat, joilla paroni Bonelli nimitetään kuninkaan käskystä Italian diktaattoriksi kuudeksi kuukaudeksi tästä päivästä lukien. »Jospa Roma nyt olisi täällä», ajatteli paroni.
Ilta tuli, ja päivälliset kuninkaallisessa palatsissa olivat pelkkää loistoa. Ruhtinatar toisensa jälkeen astui sisään säteillen timanteissa. Paronin kaulassa riippui Annunziata-ketju, ja ulkomaalaiset lähettiläät, jotka hallitsijainsa edustajina olivat läsnä, tekivät tilaa hänelle, ja hän istui kuningattaren oikealla puolella. Hänen omalla oikealla puolellaan istui pikku prinsessa Bellini, jolla oli Annunziataritariston arvo miesvainajansa sukuperän tähden. Hän oli juuri palannut Pariisista, jossa hänen kasvonsa olivat emaljeeratut, ja hän vältti nauramista, jottei emalji halkeaisi, mutta hänen kielensä liikkui yhtämittaa.
»Ja te ette ole nähnyt Donna Romaa… ettekö? Ah, kaikki puhuvat siitä. Oli hirveätä, että hän muutti asumaan sen miehen huoneistoon.
Se oli vallan kamalaa, ja se erotti hänet seuraelämästä ikipäiviksi. Olkoonpa hänellä mitkä syyt tahansa, ei kukaan kunnon mies enää voi naida häntä. Minä en ole koskaan antanut kenenkään miehen nukkua talossani miesvainajani kuoleman jälkeen. Kun veljenikin tulee Roomaan, lähetän hänet aina hotelliin… Mutta rakas Roma oli aina niin välinpitämätön… Hän kuljeskeli yksin kuin kyökkipiika… Entä Rossi? Hänet kai mestataan… niinkö? Tiedättekö, minä pidin hänestä! Hänellä oli komea vartalo. Hän muistutti erästä englantilaista lakeijaa, joka oli palveluksessani.»
»Nukkuiko hänteidän talossanne?»
»Tietysti. Minä olin itse valinnut hänet. Hän oli naimisissa ja mitä uskollisin — ja hänen vaimonsa oli kauhean ruma.»
Paroni katsoi ivallisesti hymyillen tuohon vanhanpuoleiseen kaunottareen verraten hänen muotisiveyttään sen tytön teeskentelemättömään siveellisyyteen, jota prinsessa soimasi. »Roma on enemmän arvoinen kuin koko valtakunnallinen tuommoisia naisia», ajatteli paroni.
Päivällisen jälkeen hän talutti kuningattaren valtaistuimelle samettisen kunniakatoksen alle, muinoin paavien kappelina olleeseen komeaan huoneeseen. Sitten tanssiaiset alkoivat. Mikä valotulva! Mikä timanttien säihky! Mitä ihania, hienohipiäisiä kasvoja! Mitä paisuvia rintoja ja pyöreitä muotoja! Mitä elämän ja lemmen hehkua sadoissa loistavissa silmissä! Mutta paroni muisti vielä kauniimmat kasvot, vielä suloisemman muodon kuin mitä hänen silmänsä täällä näkivät, ja selittäen kuninkaalle, että hänen oli pakko Rossin saapumisen tähden poistua, hän läksi palatsista.
Tulikärpäset värähtelivät Kvirinaalin pimeässä puutarhassa, kun paroni kulki kaikuvien pihojen poikki, ja iso tori edessä, kirkkaassa sähkövalossa, oli niin hiljaa, ettei kuulunut muuta kuin vahtien astuntaa portilla.
Paroni läksi Piazza Navonalle päin. Hänen itsesyytöksensä kävivät yhä ankarammiksi. Hän muisti uhkauksiaan ja sanoi itselleen, ettei hän koskaan ollut aikonut panna toimeen niitä. Niiden tarkoitus oli ainoastaan vaikuttaa Roman mieleen, kuten usein tapahtui jokapäiväisessäkin elämässä.
Paroni muisti edelliset hovitanssiaiset ja hän tunsi häpeätä. Mutta tuon yön onnettomuuteen eivät olleet syynä kylmät laskelmat, kuten
hän oli ennen sanonut. Syyt olivat yksinkertaisemmat, inhimillisemmät — rakkaus kauniiseen naiseen, joka oli liukumaisillaan pois häneltä, kamala tunne siitä, että hän, paroni, oli sidottu vaimoon, joka ei ollut vaimo, ja sitten vielä hetken hurmaava pyörrytys.
Vähätpä siitä! Roma ei tullut kärsimään tuon tähden. Paroni oli kaikki maksava. Kun ajatteli Roman sopimatonta käytöstä, oli se, minkä paroni aikoi tehdä, kerrassaan suurta, mutta Roma saa nähdä, että muutkin saattavat uhrautua.
Kansa oli Pinciolla ja kadut olivat hiljaiset. Kun paroni saapui Piazza Navonalle, oli siellä tuskin ainoatakaan ihmistä, ja hänen oli vaikeaa löytää talo. Ei kukaan nähnyt hänen astuvan sisään, ei kukaan tullut häntä vastaan portailla. Sitä parempi. Häntä hiukan hävetti.
Kun hän oli koputtanut kaksi kertaa, pyysi ääni, jota hän ei tuntenut, häntä astumaan sisään. Kun hän avasi oven, seisoi Roma hattu päässä ja harso silmillä hänen edessään selin piironkiin. Paronin mielestä hän näytti pelästyneeltä ja sairaalta.
VI.
»Rakas Roma», sanoi paroni, »tuon sinulle hyviä uutisia. Kaikki on käynyt hyvin. Ei olisi voinut käydä sen paremmin, ja minä tulin onnittelemaan sinua.»
Paroni oli huomattavasti kiihoittunut ja puhui nopeasti ja äänekkäästi.
»Mies vangittiin rajalla — olet kai kuullut siitä. Hän saapui yöjunassa lauantaina ja mahdollisten metelien estämiseksi hänet pidätettiin Milanossa tähän aamuun asti.»
Roma seisoi vielä selin piironkiin.
»Uutinen oli kaikissa lehdissä eilen, armaani, ja sillä oli mainio vaikutus riemujuhlan avajaisiin. Kun kuningas meni messuun tänä aamuna, oli kapina saanut kuoliniskunsa ja meidän levottomuutemme oli lopussa. Tänä iltana tuo mies saapuu Roomaan, ja tunnin perästä hän on varmassa turvassa vankilassa.»
Joka hermo Roman ruumiissa värisi, eikä hän yrittänytkään puhua.
»Kaikki on sinun työtäsi, lapseni — sinun eikä minun. Sinun viisas järkesi on saanut sen aikaan. 'Antakaa se mies minulle', niin sinä sanoit. Minä annoin hänet sinulle, ja sinä toimitit kaikki.»
Roma pusersi huuliaan yhteen ja koetti hillitä itseään.
»Mutta mitä sinä oletkaan kärsinyt päämääräsi saavuttamiseksi!
Ylenkatsetta, solvauksia! Eikä ainoastaan sitä, vaan myöskin köyhyyttä, jopa kurjuuttakin, alennusta, häpeää! Ei ole kumma, että voitit tuon miehen. Yleisökin pettyi. Ja minä itsekin melkein petyin.»
»Nytkö se on tapahtuva?» ajatteli Roma. Paroni seisoi uunimatolla vastapäätä häntä.
»Mutta sinä tiesit mitä teit, armas. Se kuului kaikki ohjelmaasi. Sinä ajoit miestä eteenpäin. Ja hän antautui sinun valtaasi. Sinä sait selville kaikki hänen sielunsa salaisuudet. Ja kun hetki tuli, olit valmis. Sinä täytit alkuperäisen aikomuksesi. 'Hän on sortuva, kun hänen toiveensa ovat ylimmillään', niin sanoit.»
Roman sydän sykki aivan kuin se olisi tahtonut särkeä siteensä.
»Hän on sortunut. Kiitos sinulle, tuo järjestetyn yhteiskunnan vihollinen, tuo naisten panettelija on masennettu. Mikä viisaus! Mikä kärsivällisyys! Mikä valtiotaito! Ja mikä tahdon lujuus ja tarmo! Kuka uskaltaa sanoa, etteivät naiset enää saa suuria aikaan?»
»Kuinka minä vihaan tuota miestä!» ajatteli Roma. Paroni oli avannut päällystakkinsa niin että hänen leveä, valkoinen rintamuksensa näkyi, ja sen päällä kiilsi Annunziata-ketju. Hän astui uunimatolle aavistamatta, että tuho odotti häntä.
»Puolet Euroopan sanomalehdistä tulee sisältämään kertomuksia tuon suuren suunnitelman epäonnistumisesta. Oli toinen suunnitelma, armas, joka onnistui. Eurooppa saa kuulla siitä myöskin, ja huomisaamuna on maailma tietävä, mitä nainen voi tehdä rangaistakseen miestä, joka on solvaissut häntä.»
»Miksi en tee sitä nyt?» ajatteli Roma. Hän kosketti revolveria, joka oli piirongilla hänen takanaan, hengittäen nopeasti ja kovaa.
»Kuinka hienosto on hämmästyvä kuullessaan sen! Nyt se jo epäilee jotakin. Sanoinhan sinulle uskottelevani sille, että sinä näyttelet opittua osaa, vaikka ihmiset saattavat luulla muuta. Mutta kun hienosto näkee sinun palaavan entiseen elämääsi…»
Paroni koetti nauraa hiukan.
»Sinä saat kaikki takaisin, armas. Vaunut, jalokivet, huoneiston, aivan niinkuin ne jätit. Olen pitänyt huolta kaikesta, ja minä päivänä tahansa voit saada kaiken jälleen.»
Roman sydän tykytti tuskallisesti.
»Mutta etkö istu, lapseni? Minulla on hiukan sanottavaa sinulle. Se on tärkeä uutinen. Paronitar on kuollut. Niin, hän kuoli lauantaina, raukka. Pitäisikö minun olla ulkokullattu ja itkeä? Miksi sitä tekisin? Viisitoista vuotta julma laki, jota minä en katolisessa maassa uskaltanut rikkoa hakemalla eroa, on kahlehtinut minut elävään ruumiiseen. Täytyykö minun olla surevinani nyt, kun taakka on pudonnut?… Roma, istu, armas, älä seiso noin tuossa… Roma, minä olen vapaa, ja me voimme mennä naimisiin. Vihdoinkin sinä voit tulla vaimokseni, kuten aina olemme aikoneet.»
»Nyt!» ajatteli Roma ja kumartui hiukan eteenpäin.
»Ah, älä pelkää mitään. Minä en pelkää, eikä sinunkaan tarvitse pelätä. Huhu on yhdistänyt meidän nimemme jo. Mutta entä sitten?
Minä en välitä siitäkään, että sinun nimesi on yhdistetty toisen miehen nimeen. Ei kukaan ole solvaiseva sinua enää, kaikesta entisyydestä huolimatta. Minne minä menen, sinne pitää sinunkin mennä. Elleivät he tule toimeen ilman minua, eivät he saa tulla toimeen myöskään ilman sinua, ja huolimatta kaikesta on sinut vastaanotettava kaikkialla.»
»Joko olette sanonut kaikki sanottavanne?» kysyi Roma.
»En kaikkea. On asia, jonka tahdoin kertoa sinulle ennen sanomalehtiä. Kuningas on nimittänyt minut diktaattoriksi kuudeksi kuukaudeksi. Se merkitsee sitä, että sinua tullaan palvelemaan enemmän kuin itse kuningatarta. Mikä kosto! Samat naiset, jotka ovat kääntäneet selkänsä sinulle, tulevat nyt kumartamaan sinulle. Sinä murskaat kaikki muurit. Sinä tulet…»
»Odottakaa!» sanoi Roma.
Paroni oli lähestynyt häntä, ja Roma kohotti kätensä.
»Te uskotte, että alistun tuollaiseen valheeseen?»
»Mihin valheeseen, lapseni?»
»Uskotteko, että syytin Davido Rossia kukistaakseni hänet? Totta on, että syytin häntä — minä onneton nainen — mutta te tiedätte vallan hyvin, miksi sen tein. Minut pakotettiin siihen. Te pakotitte minut.»
Kuullessaan oman äänensä Roma tunsi kyynelten nousevan silmiinsä.
»Ja nyt te pyydätte minua uskottelemaan, että kaikki tehtiin huonossa tarkoituksessa, ja tarjoatte minulle palkan rikoksesta.»
Hänen silmänsä salamoivat ja hänen äänensä oli käheä vihasta.
»Luuletteko, että minä olen murhaaja, jolle voitte tarjota veren hinnan? Ettekö häpeä? Te tulitte tänne pyytämään, että menisin naimisiin teidän kanssanne, vaikka tiedätte, että olen jo naimisissa ja päällepäätteeksi tulitte tänne, mieheni huoneisiin.»
Hänen loistavat silmänsä tulvivat kyyneleitä, eikä hän voinut hallita ääntään.
»Hän on mieheni, vaikka olisin tehnyt mitä tahansa.»
Paroni silitti viiksiään ja sanoi hellästi:
»Lapseni, jos pyysin sinua suostumaan siihen otaksumaan, että teit kaikki erityisestä syystä, koetin sillä säästää sinulta tuskaa. Luulin sen sinulle helpommaksi asian ollessa tällä lailla. Tahdoin mennä takaisin alkuperäiseen tarkoitukseesi ja unohtaa kaiken välillä olevan.»
Roma nojautui piironkiin.
»Pyysin sinua palaamaan omaan, entiseen itseesi, armas. Omaan voimakkaaseen itseesi — jotta olisit taas nainen, joka rakastaa elämää joka veripisarallaan — ilman sentimentaalisuutta, ilman heikkoutta — Italian valtiatar!»
Hänen äänensä kävi pehmeämmäksi, ja hän lisäsi hiljaa: »Jos minua on niin paljon moitittava siitä, mitä on tapahtunut, on syynä siihen ehkä se, että sinä ensin olit väärässä. Alussa oli minun vikani se, että suostuin esitykseesi. Valtiomies erehtyi, ja mies sai siitä kärsiä sitten. Luuletko olleen helppoa kestää tuota tunnetta, että minun ollessani sidottuna ja vanhentuessani nuorempi mies vei sinut minulta pois? Sinä et tiedä mitään mustasukkaisuudesta, lapsi — kuinka voisitkaan tietää? — Mutta sen tuskat ovat helvetin tuskia.»
Paroni koetti vielä kerran lähestyä Romaa.
»Rakas, ole oma itsesi taas! Unohda tuo hetken rakkaus ja kohoa uudestaan entiseen voimaasi ja viisauteesi. Minä unohdan kaikki… enkä kysy mitä on tapahtunut. Olen valmis pyyhkimään kaikki pois, aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Ja nyt olen vapaa ja valmis täyttämään entiset lupaukseni.»
Huolimatta hänen hellistä sanoistaan ja pehmeästä äänestään Roma katsoi häneen sellaisin inhon tuntein, jommoista hän ei koskaan ollut tuntenut ketään ihmisolentoa kohtaan.
»Älä vaivaa itseäsi ajattelemalla avioliittoasi, lapseni. Minä vakuutan sinulle, että se ei ole mikään avioliitto ollenkaan. Valtakunnan laki ei tunnusta sitä, ja kirkko voi minä hetkenä tahansa kieltää sen, sillä se ei ole ollut sakramentti, koska sinä et ole kastettu etkä siis kirkon opin mukaan kristitty.»
Hän astui askeleen lähemmäksi ja sanoi:
»Mutta jos olet kadottanut yhden miehen, odottaa sinua toinen hellempi, uskollisempi, — mies, joka voi antaa sinulle kaiken, semmoisen miehen sijaan, joka ei voinut antaa sinulle mitään… Ja
nyt tuo toinen mies on ikipäiviksi poistunut elämästäsi. Tapahtuipa mitä tahansa, sinä ja hän ette koskaan enää voi yhtyä. Mutta minä olen tässä vielä… Älä vastaa ajattelematta, Roma. Ajattele, mitä minä tarjoudun tekemään. Eikö se ole mitään, että olen valmis vastaanottamaan kaikki ne solvaukset, joita maailma varmaan on syytävä minua kohti siksi, että nain ankarimmin arvostellun naisen Roomassa?»
Roma oli tukehtua vihasta ja häpeästä.
»Näet että rukoilen sinua, Roma — minä, joka en koskaan ole rukoillut mitään keneltäkään ihmiseltä. En lapsenakaan tahtonut rukoilla mitään, en edes omalta äidiltäni. Sen jälkeen olen toimittanut jotakin elämässä — olen antanut kansalleni aseman kansakuntien joukossa, maailman silmät näkevät minut sen edustajana — ja kumminkin — kumminkin — polvistun sinun edessäsi.»
Äkillisen tunteen vallassa hän vaipui polvilleen ja koetti tarttua Roman hameeseen. Roma vetäytyi pois, aivan kuin paronin kosketus olisi liannut häntä.
»Nouskaa ylös», huusi hän jyrkästi. »Olen voinut tehdä väärin, mutta huono nainen en ole. Kyllä ymmärrän sanomattannekin, mitä uhrauksia teidän pitäisi tehdä naidaksenne minut, mutta en ikinä rupeaisi vaimoksenne, vaikka tarjoaisitte minulle kuningattaren kruunun.»
Paroni nousi ylös ja koetti nauraa.
»Kuten tahdot. En tietysti voi selittää sanojasi muuta kuin yhdellä tavalla. Luulin, että rakkauteni voisi hävittää sinun katkeruutesi…
Mutta jos…» (hän alkoi kiihtyä) »jos et väiltäkään menneisyydestä, ajattelet ehkä hiukan tulevaisuutta.»
Roma katsoi häneen uuden pelon valtaamana.
»Tietysti minä en enää aio alentaa itseäni kosimaan naista, joka ylenkatsoo minua. On kylliksi, jos rankaisen sitä miestä, joka on syynä siihen, että nainen, jolla olisi paljon syytä kunnioittaa minua, ei enää minua kunnioita.
»Tarkoitatte, että koetatte saada kuninkaan rikkomaan lupauksensa?»
»Minun ei tarvitse koettaa vaikuttaa kuninkaaseen, koska hän on nimittänyt minut diktaattoriksi.»
»Siis kuninkaan seuraaja ei välitä kuninkaan lupauksesta, joka koski herra Rossin saamaa anteeksiantoa?»
»Jos lähden tästä huoneesta saamatta parempaa vastausta… niin en välitä siitä lupauksesta.»
Roma veti takaa esiin revolverin, jota hän oli pitänyt kädessään.
»Te ette koskaan lähde tästä huoneesta», sanoi hän.
Paroni seisoi aivan liikkumatta, ja syntyi kuolon hiljaisuus.
Sitten kuului pyörien ratinaa piazzalla ja heti sen jälkeen nopeita askeleita portailta.
Roma kuuli ne. Hän vapisi kovasti ja hänen sydämensä tuntui särkevän hänen rintansa.
Hetken perästä kuului koputus ovelle. Sitten toinen ja sitten vielä toinen. Se oli käskevä, kiihkeä koputus!
Roma, joka oli unohtanut paronin, seisoi kuin naulattuna paikallaan.
Paroni oli ymmärtänyt kaiken. Hänkin seisoi muuttuneena.
Sitten kuului värähtelevä ääni: »Roma!»
Roma huudahti heikosti ja pudotti revolverin hervottomasta kädestään.
Paroni sieppasi sen nopeasti. Hän tointui ensin.
»Hiljaa», kuiskasi hän. »Päästä hänet sisään. Minä menen tuohon huoneeseen. En tahdo tehdä pahaa teille, mutta jos hän seuraa minua — jos ilmoitat hänelle läsnäoloni — muista, mitä olen sanonut. Minun rankaisemistapani on oleva nopea ja varma.»
Paroni astui makuuhuoneeseen. Sitten kuului taas tunteellinen ääni: »Roma! Roma!»
Roma hoiperteli ovelle ja avasi sen.
VII.
Paetessaan asemalta vaunuissa Via Nazionalea jä Corso Vittorio Emanuelea pitkin Rossi oli sähkövalossa nähnyt seppeleiden, kunniaporttien, lippujen, koristusten, kukkasien jäännökset. Kaikki tuo oli salaman tavoin kulkenut hänen silmiensä ohi ja kumminkin se oli syventänyt sitä katkeruutta, jota hän tunsi ajatellessaan Romaa, jonka kasvoihin hän nyt aikoi viskata petoksen syytteen.
Mutta kun hän saapui omaan asuntoonsa ja Roma avasi oven hänelle ja hän näki vaimonsa niin sairaan ja kalpean näköisenä, nuo kauniit silmät niin suurina, lempeinä ja kainoina, kasvot sekä ääni ilmaisten syvää surua, silloin hänen vihansa alkoi lauhtua, ja hänen teki mieli puristaa Roma syliinsä kaikesta huolimatta.
Roma tiesi avaavansa oven Rossille, olkoonpa syy hänen tänne tuloonsa mikä tahansa, ja kun hän näki Rossin, huudahti hän heikosti ja yritti juosta häntä vastaan, mutta seisahtui pelokkaasti. Hetken ilo ja onni oli heti hävinnyt. Roma näki Rossin kuluneet kasvot tuskan ja nöyryytyksen vääntäminä, ja silloin hänen ojentuneet kätensä kohosivat hänen päänsä yli, aivan kuin iskun estämiseksi. Rossi näki harsonkin alta, mikä pelko oli vallannut Roman tämän nähdessä hänet, ja siitä hän tiesi, mikä ääretön kuilu
nyt oli heidän välillään. Mutta se vain lisäsi hänen syvää sääliään
Romaa kohtaan. Rossi ei voinut katsoa Romaa tuntematta rakkautta ja tietämättä, että hän aina tulisi rakastamaan Romaa, tapahtuipa mitä tahansa.
Kyyneleet nousivat Rossin silmiin. Hän avasi suunsa puhuakseen, mutta ei saanut sanotuksi sanaakaan. Vihdoin hän pisti kätensä poveensa, hapuili jotakin rinnaltaan niin että hänen kravattinsa irtautui solmustaan, ja veti vihdoin esiin sisätaskustaan rypistyneen paperin.
»Katso», sanoi hän vaivaloisesti.
Roma näki heti, mikä paperi se oli, eikä uskaltanut katsoa siihen toista kertaa. Se oli vangitsemiskäsky. Hän vaipui tuoliin pää kumarassa ja nöyrän näköisenä aivan kuin koettaen paeta näkyvistä.
»Sano, ettet tiedä mitään siitä, Roma», sanoi Rossi.
Roma peitti kasvonsa molemmilla käsillään ja oli vaiti.
»Sano, Roma. Älä peitä kasvojasi.»
Roma oli odottanut, että Rossi olisi täynnä raivoa, mutta hänen äänensä oli murtua. Roma kohotti päätään ja koetti katsoa häneen. Rossin suuret silmät katsoivat häneen semmoisin ilmein, jommoista hän ei koskaan ennen ollut nähnyt. Roma yritti puhua, mutta ei voinut. Hänen huulensa värisivät ja hän peitti uudelleen kasvonsa voimatta sanoa sanaakaan.
Rossi tiesi, että Roma oli syypää, mutta hän koetti vieläkin vakuuttaa itselleen, että Roma oli viaton, ja puolustaa häntä jollakin lailla. Se oli säälittävää, toivotonta taistelua.
»Sanomalehdet sanovat, että vangitsemiskäsky laadittiin sinun ilmiantosi nojalla, Roma — että sinä syytit minua. Se ei voi olla totta. Sano, ettei se ole.»
Roma ei puhunut.
»Katso tuota nimeä — Davido Leone. Tuota nimeä ei ole voitu kirjoittaa muuta kuin minun verelläni. Jumalan tähden, Roma, sano, että sinä et ole sitä kirjoittanut.»
Roma ei vastannut vieläkään.
»Minä kerroin sinulle kaiken itsestäni, Roma. Se tapahtui tässä samassa huoneessa, muistathan, kun ensimmäisen kerran tulit tänne. Sinä kysyit, enkö pelkää kertoa sitä sinulle, ja minä sanoin, etten pelkää. Sinä et ole voinut pettää oman isäsi poikaa. Se ei ole luonnollista. Olenhan oikeassa, Roma, olenhan?»
Roma alkoi itkeä.
»Minä luulin, että maailmassa on vain yksi henkilö, joka tunsi Davido Leonen. Mutta ehkä täällä on joku toinenkin, Roma? Auta minua muistamaan.»
Roma tahtoi nostaa katseensa, mutta ei voinut liikutukseltaan.
»Tai ehkä joku kirjeistäni on avattu. Sinua ei voi siitä moittia, Roma. Niinkö oli? Sano minulle. Älä pelkää minua, armas.»
Roma ei olisi voinut nyt katsoa Rossia silmiin, vaikka hän olisi kuollut siihen paikkaan. Huolimatta noista toivehikkaista sanoista Roma tiesi, että hänen kasvonsa kuvastivat ääretöntä epätoivoa.
»Kirjoitin tuon nimen erääseen kirjeeseen, muistan sen nyt. Silloin, kun kerroin sinulle kaikki — että välillämme oli varjo, kuolon varjo, enkä uskaltanut panna alttiiksi sinun henkeäsi, joka oli tuhat kertaa kalliimpi minulle kuin omani. On mahdotonta, että sinä olisit ilmaissut sieluni pyhimmän salaisuuden. Sano minulle, että se on mahdotonta.»
Rossi tarttui hellästi Roman käteen koettaen vetää sen pois hänen kasvoiltaan.
»Katso sormusta sormessasi, armas. Ja katso tätä minun sormessani. Sinä olet vaimoni, Roma, ja eihän vaimo voi pettää miestään.»
Roma itki nyt ääneen. Rossin ääni oli murtua joka sanalla.
»Sinä lupasit olla uskollinen minulle koko elämäsi ajan, vaikka olisit missä tahansa ja tapahtuipa meille mitä tahansa… Me menimme naimisiin Jumalan edessä, ja jotka Jumala on yhteen liittänyt, heitä ei ihmisten pidä erottaman. Me emme voi erota toisistamme, armas. Se on mahdotonta… Siitä syystä tämä on mahdotonta… Sano, että se on mahdotonta, Roma.»
Rossi päästi irti Roman käden, ja se putosi kuin kuollut esine hänen sivulleen. Oli hetken äänettömyys, ja sitten hän taas koetti keksiä puolustusta Romalle.
»Sanomalehdet sanovat, että naimisemme oli osa sinun ohjelmastasi — että sinä leikittelit minulla ja kiihoitit minua eteenpäin. Mutta sitä minun ystäväni ovat sanoneet koko ajan. Minä loukkasin useita heistä ja muutamat olen kadottanut iäksi, kun en
tahtonut uskoa, mitä he sanoivat. En tahdo uskoa sitä nytkään — ellet itse sano minulle, että se on totta.»
Roma tuskin saattoi hengittää, hänen sydämensä tykytti niin kovasti.
»Se ei ole totta. Se ei voi olla totta. Sinä olet kärsinyt niin paljon minun tähteni. Ja sinä olet täällä — minun kodissani — sinulla on minun nimeni — sinä nukut minun vuoteessani.»
Roma tunsi, ettei hän voinut kestää tätä paljoa kauemmin.
»Tiedänhän, ettei se ole totta, mutta minun täytyy kuulla se sinun omilta huuliltasi. Yksi ainoa sana vain! Ei muuta kuin yksi. Miksi et puhu, rakas? Sano, ettet sinä syyttänyt minua. Sano, ettet tiedä mitään tästä vangitsemiskäskystä. Sano… sano, että… sano jotakin … jotakin. Etkö näe, että uskon sinua, Roma?»
Roman liikutus kasvoi niin suureksi, ettei hän voinut hillitä itseään enää, vaan ottaen pois kädet silmiltään hän ponnisti voimansa ja sanoi:
»Sääli minua. En voi puhua. En voi ajatella.»
Rossi katsoi häneen aivan kuin tunkeutuakseen hänen sielunsa läpi. Roma koetti taas puhua.
»Tiedän kyllä, ettet voi antaa minulle anteeksi, mutta jos voisin selittää…»
»Selittää! Mitä tässä on selittämistä? Syytitkö minua tuomarin edessä?»
»Jos tietäisit, mitä on tapahtunut ja mikä minut sai siihen…»
»Syytitkö minua tuomarin edessä?»
»Kirjoitin sinulle kirjeitä, joita et saanut…»
»Mutta syytitkö minua tuomarin edessä?»
»Syytin.»
Rossin kalpeat kasvot kävivät tuhkanharmaiksi. »Se on siis totta», sanoi hän tuskin kuuluvalla äänellä. »On totta mitä he sanovat — että sinä tulit luokseni pettääksesi minut ja saattaaksesi minut perikatoon.»
Roman pää vaipui alas, eikä hän koettanut puolustautua. Rossi kohotti toisen käden silmilleen, ja hetken perästä hänen käytöksensä tuli entiselleen.
»Se ei voi olla syynä siihen, että syytit ja ilmiannoit minut, Roma, eikä se ole semmoista, mitä on mahdoton antaa anteeksi. Minä olin tehnyt väärin sinua kohtaan. Olin sanonut, että sinä et ollut hyvä nainen, ja minä olin väärässä — hirveästi, häpeällisesti väärässä. Oli luonnollista, että ensimmäinen ajatuksesi oli puolustautuminen. Mutta kun sain selville, että se, mitä olin sanonut, oli väärää, tein voitavani sen parantamiseksi. Siitä syystä et voinut jatkaa aiettasi, olkoonpa se ollut mikä tahansa.»
»Ei, ei, ei.»
»On valhe, että siitä alkaen olet toiminut paronin asioissa?»
»On, on, on.»
