
1 minute read
Pääkirjoitus
from Ruutiset 2/2019
by Forcit Group
Kasvun ja investointien vuosi
Arvoisa Ruutisten lukija, vuoden lopussa on hyvä katsoa peruutuspeiliin ja käydä läpi, miten vuoden suunnitelmat ja tavoitteet toteutuivat. Vuosi 2019 onkin ollut Forcitille monella tavalla hyvä, mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Vaikka tahti on ollut nopea ja hankkeita runsaasti olemme vankkumattomasti pitäneet kiinni siitä, että turvallisuudesta ei tingitä. Vuoden aikana olemme vähentäneet tapaturmataajuuttamme noin 30 prosentilla ja tie kohti nolla tapaturmaa jatkuu.
Advertisement
Suomen räjähdeasiakkaamme ovat olleet aktiivisia liiketoiminnoissaan, minkä olemme iloksemme nähneet etenkin vuoden ensimmäisellä puoliskolla urakoitsijasegmentissä. Olemme kiitollisia meille osoitetusta luottamuksesta ja liiketoiminnasta ja olemme sitoutuneita lunastamaan luottamuksen mukaan tuomia odotusarvoja.
Ruotsissa liiketoimintamme on myös jatkanut kasvuaan lähinnä kaivossegmentin vauhdittamana.
Forcitin kasvun painopistealue Norja on myös kehittynyt erittäin hyvin. Olemme investoineet huomattavasti Norjaan viime vuosina, ja vuotta 2019 voidaan pitää läpimurtovuonna, jolloin volyymit kasvoivat Explosives -liiketoimintayksikössä yli 60% ja Consulting -liiketoimintayksikössä liikevaihto tuplaantui. Voimme tänä päivänä aidosti kutsua paitsi Suomea ja Ruotsia myös Norjaa kotimarkkinaksemme.
Kasvu onkin meille tärkeä monesta syystä. Liiketoiminnan kasvu antaa meille parempia mahdollisuuksia ja resursseja kehittää teknologiamme, prosessejamme, liiketoimintamme ja henkilökuntamme. 2019 Forcit on jatkanut vahvaa digitaa lista kehitystä lanseeraten mm Forcit go tilausten ja toimitusten käsittely applikaatiota, ForDEV uuden sukupolven reikäsuoruusmittauksen työkalua ja kehittänyt panostusprosessin data analytiikkaa ja tiedon keräämistä osana Forcitin ForDEX kokonaisuutta. Kehittymällä ja satsaamalla innovaatioihin pystymme palvelemaan asiakkaamme yhä paremmin. Olem me vuoden 2019 aikana investoineet noin 10% liikevaihdostamme liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen, ja suunnitelmamme vuodelle 2020 on myös kunnianhimoinen.
Monen yrityksen kehityssuunnitelmissa vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat yhä ajankohtaisempia aiheita ja niin myös Forcitissa. Forcit tulee jatkossa panostamaan vastuullisuus aiheeseen yhä enemmän. Meidän arvojen ja perinteiden mukaisesti haluamme vastuullisuustyössä keskittyä tekemiseen, parantamiseen ja läpinäkyvyyteen ei ns. viherpesuun. Olemme syksyn aikana lanseeranneet uuden vastuullisuus ja kestävän kehityksen organisaation, joka koostuu alamme kovista ammattilaisista ja tekijöistä. Tämä organisaatio tulee kehittämään vastuullisuuden ja kestävän kehityksen strategiamme tavoitteena vastata asiakkaidemme kestävän kehityksen ja vastuullisuuden haasteisiin ja varmistaa Forcitin kehitystä ja kilpailukykyä tällä rintamalla. Koemme vahvuutena, että meidän asiakaskunnalla on korkea ambitiotaso vastuullisuusasioissa. Pohjoismaissa ollaan monella tavalla vastuullisuuden edelläkävijöitä ja kehityshakuinen asiakaskunta auttaa myös meitä kehittymään ja pysymään kehityksen kärjessä. Vuosi on vierähtänyt nopeasti ja on ollut ilo tutustua moneen teihin tämän vuoden aikana työmailla, konferensseilla ja messuilla, koulutustapahtumissa jne. Haluan kiittää teitä arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit tästä vuodesta ja toivottaa teille rauhallista joulua, sekä menestystä uudelle vuodelle!
Joakim Westerlund CEO, Forcit Group