Vuosi Japanissa sivut 156-161

Page 1

Vapaalla


Vapaa-aika on Japanissa helppo saada kulumaan jo pelkästään ympärilleen tuijottelemalla. Korkeuksia kurotteleva kaupunkimaisema ja huikeat vuoristot kuumine lähteineen ovat itsessään jo niin erilaisia kuin suomalainen katukuva tai pohjalaiset sekametsät, että pidempäänkään Japanissa asuvan ei viihtyäkseen tarvitse tehdä muuta kuin pitää silmänsä auki. Tekemistäkin löytyy aina, sillä kaupungeilla on tarjota loputtomasti sympaattisia pieniä putiikkeja, eksoottisia ravintoloita, suloisia kahviloita, henkeäsalpaavan kauniita puistoja, tunnelmallisia livemusiikkikellareita, pilvenpiirtäjiä, teattereita sekä lukuisia muita tapoja viihtyä.

Televisio Japanilaisen television tarjonta eroaa aikamoi­ sesti suomalaisista kanavista. Myös ohjelma­ formaatit ovat varsin erilaisia kuin Suomessa. Japanin YLEn vastine, osittain valtion bud­ jetista rahoitettu NHK tarjoaa varsin laadukas­ ta ohjelmaa: dokumentteja, suurten tapahtu­ mien ja konserttien televisiointeja, sarjoja sekä ennen kaikkea ajankohtaisia uutislähetyksiä. NHK tarjoaa päivittäin myös englanninkieliset uutiset. Yhtiöllä on lisäksi erikseen esimerkiksi opetusohjelmille tarkoitettuja kanavia, hieman YLEn Teeman tapaan. Opetuskanavilta tulee esi­ merkiksi mainioita ulkomaalaisille tarkoitettuja japa­ninopiskeluohjelmia, joista on etenkin kes­ kitason osaajille paljon hyötyä. Pääosin japanilaiset ohjelmat ovat tietenkin japaninkielisiä, ja jopa jotkin amerikkalaiset sar­ jat on dubattu. Digi-tv:ssä on onneksi ajoittain mahdollisuus valita puhuttu kieli, joten ainakin suurimman osan USA:ssa ja Euroopassa tuote­ tuista elokuvista voi katsoa alkuperäiskielellä pu­ huttuna, japanilaisen tekstityksen kera.

Paneelit Mikäli televisiota tulee tuijoteltua paljon, saattaa huomata, että tietyt ohjelmatyypit toistuvat päi­ vittäin. Kaikilta kanavilta tulee joka päivä kasoit­ tain esimerkiksi paneelikeskusteluohjelmia, joissa joko vakijoukko tai muutaman vaihtuvan kuu­ luisuuden porukka keskustelee päivänpolttavista aiheista, kuten uutisista, rikoksista tai vaikkapa

← Tytöt ovat lähteneet illanviettoon kiertelemään Tōkyōn Shimokitazawan somia putiikkeja.

uusim­mista muotivillityksistä. Usein nämä oh­ jelmat on yhdistetty muihin toistuviin ohjelma­ formaatteihin, kuten ruoanlaitto-ohjelmiin, joi­ ta japanilaisten kotirouvien iloksi on televisiossa päivittäin useaan otteeseen. Tällaisissa paneelioh­ jelmissa julkkikset herkuttelevat huippukokin ai­ kaansaannoksilla ja huokailevat kokemilleen ma­ kuelämyksille tai katselevat omalta tv-ruudultaan kokkausohjelmaa ja ihastelevat, kuinka herkulli­ selta lautaselle kasattu annos näyttää. Yleisön mukanaolo on tyypillistä japanilai­ sille ohjelmille, olipa kyseessä lähes minkä ta­ hansa genren ajankohtaisohjelma tai hupailu. Niinpä kun julkkikset nauravat hassulle video­ pätkälle, taustalla hohottaa useimmiten myös useampi tusina yleisön jäseniä, yleensä nuoria tai keski-ikäisiä naisia.

Ruokaohjelmat Japanilaisen television kokkausohjelmat ovat ai­ nakin suomalaiseen makuun mielenkiintoisia, sil­ lä käytetyt ainekset ovat usein ennalta melko tun­ temattomia ja omaa kokemuspiiriä on tietenkin aina jännittävää avartaa. Mikäli reseptejä ei ehdi ottaa ylös, voi ohjeen yleensä käydä hakemassa kyseisen ohjelman nettisivulta. Moinen teko vaa­ tii toki melko sujuvaa japaninkielisillä nettisivuilla navigointia. Jotkin ruokaohjelmat ovat niin suo­ sittuja, että niiden reseptejä julkaistaan myös oh­ jelmien omissa aikakauslehdissä, joita voi ostaa esimerkiksi kirjakaupoista. 157


Vapaalla

Visailut

ensimmäisestä jaksosta alkaen. Draamasarjoja on lukumääräisesti valtavasti ja niiden aiheita kek­ Paneelikeskusteluista ei ole pitkä matka hullun­ sittäessä ei ole pihtailtu mielikuvituksen kanssa, kurisiin kisailuihin ja visailuihin. Niissä joko joten ne voivat tarjota varsin erilaisen elämyksen tavis­kilpailijat tai useimmiten kauniit ja komeat­ kuin suomalaiset Kotikadut tai Salkkarit. Draa­ julkimot koettelevat taitojaan erilaisissa mitte­ masarjat tarjoavat myös taattuja puheenaiheita ja­ löissä, joissa ei ainakaan ensi näkemältä välttä­ panilaisten tuttavien kesken. Kannattaa varautua mättä tunnu olevan mitään järkeä. siihen, että kun kertoo katsovansa jotakin draa­ Studio Myös kisan häviäjien kohtaamat leik­ maa, joutuu seuraavaksi tentattavaksi siitä, kuka Ghiblin elokuvat kimieliset rangaistukset saattavat tun­ on sarjan ihastuttavin tai komein näyttelijä. tua suomalaisesta käsittämättömiltä Tunnetut Oscareillakin palkitut Studio Ghiblin ja jopa kohtuuttomilta, vaikka japani­ Animaatiot animaatiot viihdyttävät laisyleisö nauraisikin vedet silmissä. paitsi perheen pienimpiä Vaikka Suomessa animaatiot kuuluvat lasten­ myös aikuisia. Upeat ohjelmiin, japanilaiset animaatiot saattavat sisäl­ taustamaisemat, moni­ Draamat tää aihealueita, joihin lapset kyllästyisivät tai jot­ ulotteiset persoonalliset hahmot ja lennokas juoni Japanilainen draama eli dorama vai­ ka eivät ole lainkaan sopivia lapsille. Japanilaisen valloittavat mielikuvi­ kuttaa ensi alkuun kömpelöltä ja ta­ television animaatiotarjonta on huikeaa, ja sen tuksekkuudellaan. hattoman koomiselta, sillä japanilais­ aiheet kattavat jokaisen ikä-, sukupuoli- ja har­ ten tapa näytellä eroaa melko paljon rastusryhmän. Omia animaatioita on tenniksestä länsimaisesta. Ohjaajillakin on varmasti näppinsä kiinnostuneille, golffareille, kotiäideille, leipureil­ pelissä siinä, miten vahvoina ihmisten reaktiot­tai le, kouludraaman ystäville, supersankareiden ihai­ ilmeet kuvataan. Sarjojen juonessa onkin mel­ lijoille, nörteille, trillereiden suurkuluttajille ja bis­ ko helppo pysyä mukana liioiteltujen eleiden nesmiehille. Jokainen löytää tarjonnasta jotakin, ansiosta, vaikkei osaisi sanaakaan japania. Kun mutta valitettavasti parhaat sarjat näkyvät useim­ koomisuuteen oppii suhtautumaan oikein, laaja miten kaapelikanavilla. Aikuisempaan makuun draamasarjojen kirjo voi osoittautua äärimmäi­ sopivat sarjat on sijoitettu yleensä myöhäis­iltaan sen viihdyttäväksi aamujen ja iltojen piristäjäksi. tai keskiyön paikkeille, kun taas nuorem­pien ja Koska sarjat ovat yleensä – aamudraamojen mon­ lasten suosimia sarjoja voi katsella aamuisin ja al­ ta sataa osaa käsittäviä sarjoja lukuun ottamatta kuillasta. Osaa sarjoista esitetään päivittäin, toisia – lyhyitä, kymmenestä pariinkymmeneen jak­ taas viikoittain, joten mikäli haluaa pysyä juones­ soon kestäviä tarinoita, uusia sarjoja alkaa pitkin sa mukana, kannattaa sarjan esitysajat tarkastaa vuotta. Niinpä niitä on helppo alkaa seurata heti ohjelmalehtisestä tai kanavien nettisivuilta. 158


Elokuvat Japanilaisten elokuvateattereiden ohjelmistos­ sa on paljon myös amerikkalaisia elokuvia, jo­ ten elokuvissa voi käydä japania taitamatonkin. Elokuvista saatetaan esittää niin jälkiäänitetty­ jä kuin tekstitettyjäkin versioita, joten kannat­ taa olla tarkkana, kummanlaiseen näytökseen lipun­ostaa. Jotkin juoneltaan yksinkertaisemmat japani­ laiset draamaelokuvat ovat loistava tapa treenata kuullunymmärrystä, sillä niissä käytetty kieli on yleensä melko helppotajuista ja selkeää. Sanaa­ kaan japania taitamatonkin tajuaa japanilaisten näyttelijöiden varsin liioitellusta elekielestä jo suuren osan tapahtumien kulusta. Elokuvakäynnin hinta liikkuu 1 500–2 000 yenin tuntumassa. Opiskelijoiden iloksi elokuva­ teatterit tarjoavat myös opiskelija-alennuksen, johon myös vaihto-opiskelijat ovat oikeutettu­ ja. Jotkin teatterit saattavat vaatia japanilaisen yliopiston opiskelijakorttia, mutta rennommat asiakaspalvelijat kelpuuttavat suomalaisenkin kortin. Joillakin elokuvateattereilla on myös eri­ tyisiä naisteniltoja esimerkiksi kerran kuussa, jolloin elokuvaliput saattavat olla naisille taval­ lista halvempia.

Elokuvien vuokraus Mikäli teatteriin raahautuminen tuntuu hanka­ lalta tai kalliilta illanviettovaihtoehdolta, voi pistäytyä Tsutayan vuokraamoon, joita suuris­

sa kaupungeissa löytyy lähes jokaisesta kau­ punginosasta. Tsutaya vuokraa paitsi elokuvia myös musiikkilevyjä ja pelejä pelikonsoleille. Vuokraamiseen tarvitsee asiakastilin, joka teh­ dään ensimmäisen elokuvan vuokrauksen yh­ teydessä. Tilin luomiseen tarvitsee henkilö­todistukseksi gaijin-kortin. Megane (めがね) Tiliasiakas saa käyttöönsä piste­ Kummallinen hidas­ kortin, jota näyttämällä elokuvien tempoinen elokuva kertoo vuokraaminenkin onnistuu jatkossa eteläisen japanilaissaaren helposti, sillä kortilta löytyy kaikki asukkaiden elämästä tavoittaen oudon tarvittavat tiedot valmiiksi. Tsuta­ pysähtyneen tunnelman, yasta saatava pistekortti käy myös joka noilla harvaan asutuilla saman firman alaisuuteen kuuluvis­ saarilla oikeastikin tuntuu sa BOOK OFF -divareissa ja Family vallitsevan. Mart -konbineissa. Tsutayan valikoima on laajempi The Which of the kuin missään suomalaisessa video­ West is Dead vuokraamossa, joskin tietenkin japa­ (西の魔女が死んだ) nilaiset elokuvat ja animaatiot vievät Koskettava elokuva suuren osan hyllytilasta. Amerikka­ tavoittaa upeasti kapinoivan laisia ja muitakin ulkomaisia teoksia 13-vuotiaan japanilaistytön ja tämän lempeän mutta kuitenkin löytyy, ja joistakin suosi­ hieman omalaatuisen tuimmista japanilaisista elokuvista isoäidin suhteen. Elokuvan löytyy takakannen pikkuprintistä taianomaista tunnelmaa merkintä 英語 (eigo, ’englanti’), joka tukevat upea luonto ja tarkoittaa, että kyseisessä elokuvassa ihastuttavat lavasteet. on englanninkielinen tekstitys (字幕, jimaku) tai äänitys. Niinpä japania osaamaton­ kin löytää varmasti Tsutayan valikoimasta viih­ dykettä viikkokausiksi. 159


Vapaalla


Puistot Japanilaisista kaupungeista löytyy paljon kau­ niita puistoja. Länsimaista silmää miellyttävät erityisesti perinteiset japanilaiset maisemapuu­ tarhat karppilampineen, haravoituine kivineen, kumpuilevine ruohokenttineen ja syksyllä pu­ naisena hehkuvine japaninvaahteroineen. Yleiset kaupunkien länsimaistyyppiset puistot ovat useimmiten ilmaisia, mutta hoidetummat, puutarhamaiset puistot ja japanilaiset maisema­ puutarhat ovat yleensä maksullisia. Sisäänpääsy­ maksua vastaan puistossa voi toki viettää vaik­ ka koko päivän sulkemisaikaan saakka. Puiston vesiaiheiden ylle kohoava kasvillisuus tarjoaakin miellyttävän vilvoittavia varjoisia rentoutumis­ paikkoja kuumana päivänä.

Liikunta kaupungissa Japanilaiset ovat varsin innokkaita liikkujia. Etenkin paikallisten suosikkilajien, kuten ten­ niksen, golfin, baseballin ja jalkapallon, harras­ tusmahdollisuudet ovat erittäin hyvät. Liikuntaa voi harrastaa koulujen järjestämän kerhotoimin­ nan puitteissa, kuntokeskuksissa sekä yleisissä tai erityisesti johonkin tiettyyn lajiin erikoistuneissa harjoituspaikoissa, kuten joogasaleilla tai kamp­ pailulajien kouluilla. Tietenkään mikään ei estä vetämästä lenkkareita jalkaan ja virkistäytymästä juoksemalla kaupungin katujen sokkeloissa.

Lukioiden ja yliopistojen kerhotoiminta Vaihtoehtoja liikunnan harrastamiseen löytyy jo esimerkiksi vaihtoyliopiston kerhoista niin paljon, että harvan opiskelijan tarvitsee välttämättä lähteä etsimään urheilumahdollisuuksia muualta. Lukioissa liikuntatunnit kuuluvat myös pa­ kollisena aineena opinto-ohjelmaan, joten vii­ koittaisista liikuntatunneistakin saattaa saada jo mukavasti potkua kouluviikkoihin. Koulujen kerholistoilla on useimmiten ai­ nakin tennistä, pallopelejä, kuten koripalloa ja

← Ritsurinin puutarha Takamatsun kaupungissa Shikokun saarella tarjoaa idyllisiä maisemia.

Muista nämä! Koishikawa kōrakuen, Tōkyō Yksi kauneimmista japanilaistyyppisistä maisemapuutar­ hoista pääkaupungin sydämessä. Pienet vesiputoukset, kiviaiheet, riisi-istutukset, korkeana huojuvat heinikot ja lammista heijastuvat komeat puut kuvaavat japanilaista luonnon monimuotoisuutta sen kaikessa kauneudessa.

Shinjuku gyōen, Tōkyō Shinjukun pilvenpiirtäjien varjossa lepäävässä valta­ vassa puistossa on mahdollisuus nauttia ranskalaisen puutarhan­symmetriasta, istahtaa eväsretkelle englanti­ laistyylisen puutarhan nurmikentille tai ihailla japanilai­ sen maisemapuutarhan meditatiivista tunnelmaa.

Kōrakuen, Okayama Okayaman kaupungissa, hieman Hiroshimasta pohjoiseen sijaitseva tavattoman laaja japanilainen puutarha tee­ huoneineen, jokineen ja sakuroineen on listattu yhdeksi Japanin kolmesta kauneimmasta puutarhasta. Puutarhan taustalla komeilee Okayaman linna.

Ōhorin puisto, Fukuoka Fukuokan kaupunki Etelä-Japanissa Kyūshūn saarella on vehreydessään kuin keidas. Fukuokan linnan raunioiden tuntumassa sijaitseva Ōhorin puisto on kaikille avoin, ilmainen, suuren lammen ympärille leviävä puistoalue, joka on erityisesti paikallisten lenkkeilijöiden suosikki, sillä lampea kiertää tasainen juoksu- ja pyöräilyrata.

161


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.