KEMI-TORNIO KAUPUNKILEHTI Nro 41 7.10.2015
Alkku sijoittui MM-kisoissa yhdeksänneksi ja Riku Alkku otti pronssia Suomen joukkueessa.
oikeaa kiekkoa voidaan käyttää. Hauhteista luonnollisemmat ja helpottaa
Simulaattorin ansiosta harrastajien määrä on Torniossa lisääntynyt. – Olemme juniorityössä haulikkolajien simulaattorivalmennuksessa ykkössijalla Suomessa, Reijo Alkku toteaa. Seura on tehnyt Ammattiopisto Lappian kanssa opetusvideon haulikkoammuntakoulusta. Ampumaurheiluliiton suunnitelmana on ottaa video opetuskäyttöön ja myös aloittaa ohjaajien koulutus. Mallia juniorivalmennukseen on haettu Torniosta. Tornionseudun Ampujien haulikkosimulaattori on Tornion squash-hallin tiloissa Teollisuuskadulla. Vastaalkajille pidetään harjoitukset tiistaisin klo 18.30. – Toivomme mukaan uusia harrastajia. Kun on jonkin aikaa harjoitellut, voi käydä muiden mukana ampumassa, mainitsee Alkku. – Keskiviikkoisin ja torstaisin harjoittelevat kilpajuniorit ja perjantaina on entisten nuorten ilta. Maanantai on vielä pikkuisen auki. Jos naisia tulee, se voisi olla heidän ilta. Harjoitella voi vaikka viitenä iltana, jos intoa riittää. Joka ilta paikalla on seuran
valmentaja. Simulaattorissa ammutaan omilla haulikoilla, mutta aloittelijoille löytyy ase seuran puolesta. Meri-Lapin alueen riistanhoitoyhdistykset , Ylitornio mukaan lukien, ja Tornionseudun Ampujat ovat perustaneet nuorisotoimintaa varten Meri-Lapin Eräkerhon. Tarkoituksena on parantaa nuorten mahdollisuuksia harrastaa metsästykseen ja ammuntaan liittyviä asioita. Keminmaan ja ja Simon yhdistyksiltä löytyy haulikkosimulaattori ja luotisimulaattorilla voi harjoitella Ylitorniolla, Simossa ja Vojakkalassa. Kilpailemisesta kiinnostuneet voivat tulla mukaan Tornionseudun Ampujiin, jolla on koulutetut valmentajat. Viime vuonna järjestettiin Raumon koululla Meri-Lapin Eräkerho aloitustilaisuus, jossa viikonlopun aikana kävi 600 henkeä, pääasiassa nuoria. – Tammi-helmikuussa järjestämme taas esittelytilaisuuden, mutta paikkaa ei ole vielä päätetty. Myös kouluille tehdään vierailuja, Reijo Alkku kertoo. MATTI KOSKENRANTA
Torandan Pikkujoulut
2015
Ampujat n kärkiseura
UUTISET 5
20.-21.11. Pikkujouluilta, Adio-tangokuninkaalliset ja The Steels Perjantaina 20.11. klo 19 Lauantaina 21.11. klo 19
Hinta 39€
Hinta sisältää joulubuffetin, ohjelmamaksun sekä tanssilipun The Steelsin tahtiin.
-musikaali ja The Steels
27.-28.11. Pikkujouluilta, Mustaparta Perjantaina 27.11. klo 19 Lauantaina 28.11. klo 19
Hinta 39€
Hinta sisältää joulubuffetin, ohjelmamaksun sekä tanssilipun The Steelsin tahtiin.
Mustapartana tv:stä tuttu Arttu Harkki
Liput: Mustaparran päämaja, Tiketti.fi (+toimitusmaksu 2,5€) Ryhmävaraukset: sales@torandaevents.com, 050-3742550
a nd ToraEx press
Kuljetus non-stop klo 18.30 alkaen Umpitunnelista
Näätsaarentie 241, Tornio sales@torandaevents.com torandaevents.com /torandaevent
Tavallista parempi
Ruokakauppa Tervetuloa kakkukahveille pe 9.10.2015 klo 10-18
Elämyspäivän huippupäätös, idolit Jesse ja Sebastian tulivat junnutapaamiseen hallin käytävälle. Kukin sai vuorollaan nimmarin haluamaansa paikkaan lippikseen, pelipaitaan, puseroon, kansioon tms. Pöydän ääressä silmä tarkkana vasemmalta Patrik Södervall, Kasperi Saukkonen, Rasmus Pirttiperä ja Niilo Malila. tustuvat samalla myös lastensa harrastuskavereiden vanhempiin, tiivistää Jari seuratoiminnan ideologiaa. - Tuntuu todella hienolta, kun meillä on hyvä joukkuehenki niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Päivä on ollut hyvä esimerkki miten monella tavoin voimme joukkueena tehdä kaikkea mukavaa liikunnan merkeissä. On tärkeätä oppia yhdessä reissaamiseen sekä kiinnittämään huomiota ruokaan, nukkumiseen ja koulun käynnin
tärkeyteen eli kaikenlaisiin elämänlaatuun vaikuttaviin tekijöihin, täydentää Anitra. Todellinen elämyspäivä sai hienon päätöksen kauden vauhdikkaimman ottelun myötä, joka usealle oli myös elämänsä ensimmäinen liigaottelu livenä. Ottelun päätyttyä hallin käytävillä junnujen virtaa riitti - Kärppä kannustushuudot raikuivat Jesseä odotellessa. Jännitys palkittiin, kun paikalle saapuivat TIHC:n oma kasvatti Jesse Puljujär-
vi sekä Kärppien Sebastian Aho. Kotimatkalle voitiin lähteä hyvillä mielin, vaikka Kärpät tiukan ottelun jatkoerässä hävisivät. Olipa opittu taas sekin tosiasia, että – hyvänkin joukkueen elämään kuuluvat myös tappiot. Kiitos TIHC! Kiitos Kärpät! Kiitos Jesse & Sebastian! Kiitos Lätkäbussi! KARI HEIKKILÄ
Pihviperjantai Paljon tarjouksia Herkkukorin arvontaa Maistiaisia Ilmapalloja lapsille
KERÄILYETU
TERVETULOA niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat
Kerää lumoavaa Taikaa
Kirsi ja Toni Mäenalanen
KERÄILYAIKA 1.10.–31.12.2015. TUOTTEIDEN LUNASTUS 17.1.2016 ASTI
TORNIO, Luotomäki, puh. 0400-965 003 Avoinna ma-la 7-21 ja su 9-21 Palvelutiski ma-pe 10-18, la 10-15