10 ILMIÖT JA IHMISET KEMI-TORNIO KAUPUNKILEHTI Nro 24 11.6.2014
Hyvän ja huonon puutarhurin ero yksi päivä KEMINMAA
”Joku on sanonut, että hyvän ja huonon puutarhurin ero on yksi päivä”, kertoo Vanhatalon Puutarhan yrittäjä Esa Vanhatalo. ”Jonkin asian tekeminen huomenna voi olla jo myöhäistä.” Vanhatalon Puutarhalla katsotaan koko kevät kalenterista, mitkä asiat kunakin päivänä hoidetaan. Kalenteri on muotoutunut kymmenien vuosien aikana. Kesällä selviää onko kaikki tehty oikein ja tarvittavat muutokset toteutetaan seuraavana keväänä. -Kasvilajikkeet ovat muuttuneet. Kukat kehittyvät myyntikuntoisiksi nopeammin kuin ennen. Kevättöiden aloitusta on pitänyt myöhästyttää parilla viikolla. 1980- ja 90-luvulla aloitimme helmikuussa, nyt maaliskuun ensimmäisellä ja toisella viikolla, kertoo Esa Vanhatalo. Kasvilajikkeiden määrä vuosien saatossa lisääntynyt
”hirveästi” ja värejä on jos jonkinlaisia. Myös laatu on parantunut. -Lannoitus on muuttunut tarkemmaksi ja multaseokset ovat muuttuneet. Kukkien kasvatuksessa oikea kastelu on a ja o. -Nyt on ollut valoisa kevät. Taimet ovat tuuheita ja tanakoita, ja ruusut ovat onnistuneet tosi hyvin, mainitsee Vanhatalo. Amppelit ovat Vanhatalon Puutarhan yksi tavaramerkki. -Perinteisten amppelien lisäksi kasvatamme joka vuosi vähintään kymmenen uutuusmallia. Ensin suunnittelemme tuotteet ja sitten tilaamme tarvittavat kukat. Tämä tapahtuu loka-joulukuussa. Esa ja Leila Vanhatalo ovat toimineet puutarhayrittäjinä jo yli 30 vuotta. Työntekijät tulevat tarhalle huhtikuun alussa ja ovat syyskuun loppuun. Parhaimmillaan ulkopuolisia on kymmenkunta. -Meille on muodostunut vakioporukka. Kemin Citymarkettia vastapäätä sijaitseva myymälä on toiminut viitisen vuotta. Se on auki äitienpäivästä syyskuun loppuun. -Myymälään voimme myös toimittaa tilauksia niille, jotka eivät voi tarhalla käydä.
Esa Vanhatalon mukaan puutarha-alan ihmiset liikkuvat tosi laajalla alueella. Keminmaan Länsikoskella sijaitsevalla Vanhatalon Puutarhalla käy asiakkaita MeriLapin alueen lisäksi muun muassa Kalixista. -Pidän tästä hommasta. Puutarhan asiakkaat ovat yleensä hyvällä päällä – nauravia ja iloisia. -Tykkään myydä asiakkaille suoraan. Näen millaisia tuotteita he haluavat ostaa. On hyvä nähdä tuotteen käyttäjiä ja samalla kuulee millaisia toiveita heillä on, sanoo Esa Vanhtalo. -Pyrimme aina parhaaseen laatuun. -Miinuspuolena on pitkät työpäivät. Tämä työ vaatii joustavaa sovittelua vapaan ja työn kesken. Töitä pitää tehdä pitempää silloin kun niitä on. Kukkien myynti käynnistyy aina äitienpäiväviikolla ja kukat pyritään myymään juhannukseen mennessä. Vanhatalon Puutarhalta voi ostaa myös vihannesten taimia. Vihannesten ja perunoiden kasvatus avomaalla ja niiden myynti on osa yrityksen toimintaa. MATTI KOSKENRANTA
Suurkiitokset kaikille RajaRunjuoksutapahtumaan osallistuneille, tukijoille ja talkooväelle. Ensi kesää jo odotellessa! Kiittäen HyväFiilis ja North Adventure
Amppelit ovat Vanhatalon Puutarhan yksi tavaramerkki. ”Perinteisten amppelien lisäksi kasvatamme joka vuosi vähintään kymmenen uutuusmallia”, kertoo Esa Vanhatalo.
MYYDÄÄN sertif SIEMENPERUNA Nuotopisteet torstai 12.6. seuraavilta P-paikoilta: klo 11-11.30 Sale Kuivaniemi klo 12-12.30 K-Market Simo klo 13.30-14 Kemi keskustan Prisma klo 15.00-15.30 Tornio keskustan Citymarket klo 16.30-17 K-market Karunki klo 18-19 K-market Ylitornio Varaa tai tilaa lajikkeet www.perunakauppa.fi tai puh 044-273 44 46.
Saat lehtemme myös noutopisteistä! Palokangas Oy Mullan myynti. Metsien ensiharvennukset. Maanrakennus. Jyrsinturve myynti P. 0400 927891
Rajalla Kauppakeskus •Tornio
Citymarket • Kemi
Lakkapää • Tornio
VERENLUOVUTUS
Supermarket Ykkönen • Tornio
(myös 4.8, 25.8. ja 29.9.)
Tornion Kaupunginhotelli
• Kemi, ma 16.6. klo 13–18, seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11 • Tornio, ke 18.6. klo 14–18, Järjestötalo, Kemintie 53 (myös 16.7., 13.8. ja 17.9.)
Tervetuloa! OJENNA KÄTESI. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Tarkista luovutuspäivät ja -ajat: www.veripalvelu.fi • www.sovinkoluovuttajaksi.fi
Tampereen Säästötex • Tornio
Neste Oil • Tornio Kaupungintalo • Tornio