Jari Vesa kehottaa ottamaan mukaan oman istuimen, vaikka pilkkijakkaran, jotta mukavuus olisi täydellinen.
Kamoon Kaakamoon – kutsu käy kesäiseen päivään Kolmas Alapää soi-tapahtuma on musiikin ilotulitusta ja mukavaa yhdessäoloa Tapahtuman taiteellisen johtotroikan jäsen, juontaja, esiintyjä ja myös aidankantajaksi itseään kuvaileva Jari Vesa kertoo, että tarkoituksena on järjestää koko perheen mukava mu-
siikkitapahtuma sunnuntaiiltapäivänä, jossa esiintyjiä yhdistävänä tekijänä on kaakamolaisuus. -Jos asuu, on asunut, on sukua tai on kavereita Kaakamossa, tai on naitu Kaakamoon, niin pääsee esiintymään pohjoisen havumetsävyöhykkeen leppoisimpaan tapahtumaan. Tänä kesänä on luvassa oikea supertapahtuma, sillä pääesiintyjä on Jari Sillanpää.
Alapää soi! 7.7.13 klo 15.00
Ala-Kaakamon vanhan koulun pihalla
JARI SILLANPÄÄ Susanna Kunnari • Papas & Mama The Meänland • Katja Lukin
Men In Black Freezer • Foya • The Stars
Liput ja paidat 10,- ennakkoon Kaakamon Napakymppi (myös paidat), Tornion Musiikki ja Kemin Musiikki Järj. Kaakamon kyläyhdistys Tapahtumaa tukevat: Centtilä, Meri-Lapin Hevospalvelu, Kaakamon Metalli, Tornion Autoapu, Kaakamon Napakymppi ja Tex
Tänä kesänä on luvassa oikea supertapahtuma, sillä pääesiintyjä on Jari Sillanpää. -Muita esiintyjiä ovat Susanna Kunnari, ”Flower power orkesteri” Papas and the Mama, The Meänland, nuorten neitojen bändi The Stars ja Foya, Men in Black, Freezer ja Kaakamon bändikerholaiset. Ehkäpä Lukinin Katjakin hyppää lavalle jos paikalle ehtii. Varsinaisia hyväntekijöitä ovat juuri tapahtuman esiintyjät. Ilman heidän asennettaan hyvän asian puolesta, ei koko tapahtumaa olisi ainakaan nykyisessä muodossa. Kamoon Kaakamoon Alapää soi -tapahtuma on ollut ensimmäisestä kerrasta alkaen menestys. -Yleisöä on ollut 500 - 700 edellisinä kesinä ympäri Meri-Lappia. Tulot menevät kaakamolaisten nuorten harrastusten tukemiseen. -Lipputuloilla, ja paikallisten yritysten tuella, makkaran, lättyjen ja paitojen myynnillä saa-
Jari Sillanpää viihdyttää Kaakamossa. daan rahaa, joilla hankitaan lisää muun muassa soittimia ja pyöritetään bändikerhoa. Varoja käytetään myös kaakamolaisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan olosuhteiden parantamiseen. Puhtaasti talkoovoimin toteutettava tapahtuma järjestetään 7. heinäkuuta. -Paikkana on Kylätalon piha eli Alapään vanhan koulun piha. Osoite on Laivaniementie 815. Kannattaa tulla kimppakyydeillä, sillä parkkitilaa on rajoitetusti. Tosin tänä vuonna järjestetään lisää parkkipaikkoja Kaakamon urheilukentälle, mistä on nonstop kuljetus kylätalolle.
Kaikki sai alkunsa jokunen vuosi sitten mietteistä, että onko vankka kaakamolainen musiikintekemisen taito katoamassa. -Häggin Jani-Petterin ja Juhanin kanssa totesimme, että jotain tarttis tehdä kun kylällä ei ole enää junioribändejä. Päätimme siirtyä puheista tekoihin, laitoimme omat bändit hommiin, soiteltiin Kuljun Paavolle ja muutamille Kaakamoon jollain tavalla liittyville muusikoille. Näin ensimmäinen tapahtuma oli totta. Vieläkö pyyteetön tekemisen meininki on voimissaan, Jari Vesa innostaa lisää talkooväkeä tulemaan mukaan.
-Kaakamon kylätoimintayhdistyksessä on nuorta, virkeää porukkaa. He vastaavat homman käytännön järjestelyistä. Lisäksi mukana on kymmenittäin kyläläisiä talkoilemassa mutta lisää apukäsiä tarvittaisiin. Hommat tahtoo kaatua muutamien aktiivisimpien harteille. Talkooväeksi haluava voi ilmoittautua Jouni Kankaalle Pizzeria-ravintola-kioski Napakymppiin. Sieltä voi ostaa myös lipun ja tapahtumapaidan ennakkoon. Lippu maksaa 10 euroa ja paita maksaa 10 euroa. MAARET MATTILA