Kemi-Tornio Kaupunkilehti nro 13 29032017

Page 17

162 Tuomas Lehtonen

171 Tatu Raatikainen

163 Natalia Malkamäki

172 Sarita Roininen

164 Saara Mantere

173 Sirpa Saarinen

165 Raimo Mehtonen

174 Taru Santamäki

Olen 36-vuotias kolmen lapsen isä, ammatiltani koneasentaja. Lasten ja vanhusten hoitoon pitäisi lisätä henkilökuntaa. Nuorten hyvinvointiin ja työllistämiseen tulisi panostaa nykyistä enemmän.

Torniossa asuu paljon muitakin kuin kantasuomalaisia. Hekin tarvitsevat puolustajansa. Suomessa 18 vuotta asuneena tunnen myös kantaväestön tarpeet. Haluankin tehdä työtä kaikkien torniolaisten hyväksi.

Muutos tehdään yhdessä. Ihmiselle asiallinen kohtelu, kun hän tarvitsee yhteiskunnan tarjoamia maksullisia palveluja. Ihmistä ei saa kohdella kuin jätesäkkiä.

Nuorille töitä, eläkeläisille turvaa ja vanhuksille hoivaa – vain yhteistyössä on voimaa!

166 Marjo Muhonen

Teen vapaaehtoistyötä Arjen tuki ry:n puheenjohtajana ja aktiivisena toimijana jo kuudetta vuotta. En anna tyhjiä lupauksia vaan seison sanojeni takana! Vanhusten palveluista byrokratia pois, jotta palvelut löytyvät. Lapsiperheille tukea esim. maksuttoman päivähoidon muodossa. Näin tuetaan perheiden pärjäämistä työelämässä ja vähennetään muun tuen tarvetta. Nuoret tarvitsevat tukea opiskeluun ja työnsaantiin. Kenenkään etu ei ole, että nuoret syrjäytyvät!

167 Paavo Nygård

34-vuotias rakennusalalla työskentelevä kivirantalainen, jonka suku on luonut torniolaista elämänmuotoa viljellen, ahdaten, neuloen, siivoten, hoivaten ja palvellen. Pidetään toisistamme huolta ja jokainen kiinni elämässä. Tulen olemaan puolellanne edullisen asumisen, parempien kulkuyhteyksien ja palveluiden, inhimillisen hoivan, tasapuolisen varhaiskasvatuksen, tasokkaan koulutuksen sekä työn ja toimeentulon edistämiseksi. Sinun elämäsi, yhteiset päätökset. Äänesi valtuustoon 167.

168 Olavi Parkkila

Olen kohta 57-vuotias varastotyöläinen. Kolmas kausi valtuustossa kiinnostaa ja läpimeno on teidän käsissänne, hyvät äänestäjät. Jos saan sen mahdollisuuden, tulen pitämään kuntalaisten etua virkakoneiston edessä. Populismilla, katteettomilla lupauksilla ja kauniisti hymyilemällä meitä on kurmutettu ihan tarpeeksi. En voi yksin saada paljon aikaan ja tarvitsen sinne kavereita. Siksi suosittelen äänestämään numeroita 138 – 178.

169 Linda Pirinen

Perheeseeni kuuluu aviomies ja alle vuoden ikäinen tyttö. Olen ammatiltani koulunkäynnin aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja. Olen työskennellyt mm. Kivirannan koululla ja Hannulan koulun maahanmuuttajaluokassa. Vasemmiston arvot ovat lähellä omiani. Uskontoon ja varallisuuteen katsomatta ihmisillä pitää olla samat mahdollisuudet saada laadukasta koulutusta ja terveydenhuoltoa. Päivähoito pitäisi olla maksutonta. Koulujen ryhmäkokoja ei saisi kasvattaa ja koulunkäynninavustajia pitäisi lisätä.

170 Mirva Planting

Monenlaiset huolet painavat viiden lapsen yksinhuoltajaa ja kahden pienokaisen isoäitiä näinä aikoina. Päällimmäisinä ovat lasten varhaiskasvatukseen, koulunkäyntiin ja harrastuksiin liittyvät asiat, joita haluaisin olla parantamassa. Edesmenneen isäni omaishoitajana sain kokemusta työstä, jota tehdään väsymättä, sydämellä ja palkatta. Toimin myös 10 vuotta kotiäitinä. Se kypsytti minut kouluttautumaan lähihoitajaksi, työhön, jossa näen kuntouttavan työotteen tärkeimpänä.

Olen 24-vuotias nuoriso-ohjaaja. Nautin kulttuurista sen kaikissa muodoissa ja koen sen tärkeäksi ihmisten yleiselle hyvinvoinnille. Minulle on myös hyvin tärkeää, että kaikki saisivat mahdollisuuden yhdenvertaiseen elämän lähtökohdista riippumatta.

Olen 34-vuotias lähihoitajaopiskelija. Tykkään vaikuttaa asioihin mahdollisimman arkisesti ja ruohonjuuritasolla, joten aloin mukaan Arjen tuki ry:n toimintaan. Kannan huolta arkisista asioista, puutun kohtaamiini epäkohtiin ja pyrin puhumaan asioista suoraan ja rehellisesti. Koetan liikkua ja puuhata kotona pesueen kanssa. Asiat eivät muutu odottelemalla. Haaveilen omasta yrityksestä tulevaisuudessa ja työllistäväni muitakin itseni lisäksi.

Toimin tällä hetkellä liikuntalautakunnassa. Harrastuksiini kuuluu luonnossa liikkuminen. Liikunnan parissa olen ollut jo lapsesta asti. Ihmisarvoinen elämä vaatii elämänlaatua lisääviä palveluja, siksi liikunta- ja vapaa-ajanpalveluja pitää kehittää. Lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa pitää olla riittävästi. Moniammatillista nuorisotyötä on kehitettävä enemmän.

Tavallinen Auttavainen Rempseä Uskalias kolmen biologisen sekä usean sijais- ja tukilapsen äiti. Minua lähellä ovat lapset ja nuoret, erityisesti heidän auttaminen ennaltaehkäisevällä työllä. Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus, tehkäämme siitä yhdessä parempi!

175 Anneli Stoor

Kyllä, me pystymme parempaan vanhusten hoitoon! Aloin ehdokkaaksi, koska minua huolettaa tämä vanhustenhoidon nykytila. Monia vanhuksia hoidetaan hyvin, mutta aivan liian usein tiedotusvälineissä kerrotaan suoranaisista pahoinpitelyistä, sitomisista, aliravitsemisesta, liiasta lääkityksestä ja täysin riittämättömästä kotihoidosta. Nyt vielä kun ainakin omasta mielestäni olen aika kopsakka muori, haluan olla mukana kehittämässä hoitoa tarvitsevien ikäihmisten elämän laatua.

176 Olavi Stoor

Syrjäytymistä en salli. Puhutaan 1,2 milj. €:sta, kun nuori syrjäytyy. Se on kallista yhteiskunnalle. Hinta vain kasvaa, jos rikollisuus saa vallan. Jos lapsella on huono tulevaisuusennuste, varhaiskasvatus on hänelle paras vaihtoehto. Mahdollisuudet hyvälle aikuisuudelle kohenevat. Vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu, mutta ammattikoululla viime kädessä koulutusvastuu. Rahoituksesta ja resursseista valtiovalta on kuitenkin rajusti leikannut. Tulevaisuus on investointi josta en tingi.

177 Jorma Tukkiniemi

Tärkeimpiä asioita ensi valtuustokaudella ovat vanhustenhoito ja terveyspalvelut sote-uudistuksineen. Myös rajayhteistyö on Torniolle tärkeää. Tornion kadutkaan eivät ole liian hyvässä kunnossa.

178 Markku Äijälä

Olen kolmilapsisen perheen isä. Huolenani on luonnollisesti lasten ja nuorten hyvinvointi, päivähoito, koulutus ja nuorisotyö. Jokainen meistä voi vaikuttaa omaan terveyteen ja hyvinvointiin elämäntapamuutoksella. Itse vaihdoin alkoholin kalastukseen, ja aika kuluu talvella pilkillä ja kesät joella veneillen ja kalastellen, ja olo on mitä parhain joistakin sairauksista huolimatta.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kemi-Tornio Kaupunkilehti nro 13 29032017 by Finland - Issuu