Kemi-Tornio Kaupunkilehti nro 3424082016

Page 17

7 TORNION KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN KERHOTOIMINTA 2016-2017 Seuraa myös lanuti.fi/tornio Kerhomaksu on 20€/vuosi, ellei ilmoituksessa toisin mainita, ja summa laskutetaan. Kerholaiset ovat vakuutettuja kerhon aikana. Kerhot alkavat viikolla 36, poikkeuksena Katutaideprojekti.

Serkukset Sonja Rajaniemi (vas.) ja Anna Rajaniemi sekä siskokset Anni Salmela (oik.) ja Siiri Salmela osallistuivat viikonloppuna Punainen Sulka golf-kilpailuun samoin kuin Fanny Pitkänen (kesk.). Kuva: Helena Laakso.

Golfia koko perheen voimin Golf mielletään yleensä aikuisten urheilulajiksi, mutta sitä pelaavat paljon myös nuoret. Esimerkiksi Kemin Golf Klubilla on tällä hetkellä 25-30 ympärivuotisessa valmennuksessa olevaa junioripelaajaa. Harjoitukset junioreilla on kaksi kertaa viikossa. Viikonloppuna Kemissä järjestettyyn Punainen Sulka – golfkilpailuun osallistui paljon myös nuoria. Serkukset Anna Rajaniemi, 16, ja Sonja Rajaniemi, 14, pelasivat tänä kesänä ensimmäisen kerran golfia ”tosissaan”. – Aikaisemmin olemme suorittaneet Green Cardin, mutta vasta tänä kesänä olemme alkaneet pelaamaan golfia kunnolla. Aloimme pelata koska suunnilleen kaikki meidän perheestä pelaa, Anna Rajaniemi kertoo. – Golfissa on haastetta, ja näet kuinka kehityt siinä ja ymmärrät että sitä pitää oi-

keasti harjoitella, hän jatkaa. Sonja Rajaniemi sijoittuikin Punainen Sulka –kilpailussa hienosti toiseksi yhdessä isänsä Mika Rajaniemen kanssa. Kilpailu pelattiin parikilpailuna jossa toinen pelaaja oli kokenut golfaaja ja toinen keltanokka. Kemin Golf Klubin junioreista Mikael Anttila, 15, pelasi Punainen Sulka –kilpailussa yhdessä mummonsa Marjatta Anttilan kanssa. He sijoittuivat kahdeksanneksi, kun kilpailussa oli yhteensä 27 paria. – Aloitin golfin peluun kuusi vuotta sitten. Golfissa ei tarvitse olla kilpailuhenkinen vaan voi pelata myös leikkimielisesti, 20 kierrosta keskimäärin kesässä pelaava Mikael toteaa. Golf ei ole niin kallis harrastus mitä äkkiä luulisi. Toki välineisiin saa kulumaan rahaa, mutta alkuun pääsee myös huokeasti ja itse pelaaminen ei ole sen kalliimpaa kuin muissakaan pallopeleissä. – Golf on maailmanlaajuinen peli ja erinomaista liikuntaa niin nuorille kuin vanhoillekin. Ja golf on sosiaalinen laji, jossa oppii

käyttäytymään, Kemin Golfklubin puheenjohtaja Osmo Happonen sanoo. Kemissä golfkenttää on laitettu lähinnä talkoovoimin, seura on ottanut vain maltillisesti lainaa. Kemin kentällä on 12 väylää, joista kolme on harjoittelua varten eli täyden kierroksen peliin kenttä pitää kiertää kaksi kertaa. Tornion ja Haaparannan kenttä on täysi 18 väylän kenttä. Myös torniolaisseura Meri-Lapin Golfklubilla on junioreiden harjoitukset kaksi kertaa viikossa. Kyseessä on ns. haastajaryhmä jota vetää Jussi Huusko. Erillisessä junnuryhmässä puolestaan tutustutaan leikinomaisesti golfin eri lajitaitoihin kerran viikossa Janne Kotaniemen johdolla. Meri-Lapin Golfklubi ja Kemin Golf Klubi ovat tehneet tänä kesänä yhteistyötä junioreiden puolella. Kesän aikana on järjestetty Duudsoneiden sponsoroima junioreiden golfkilpailu, josta kolme osakilpailua on pelattu Torniossa ja kolme Kemissä. TAPANI JUUSOLA

deen n mppppaakkaauud ju e m m a it m lo A ju e m m a it Alo 6!! 5.9.2015 ma 7 Viikko-ohjelma sivuillamme 24.8. alkaen Viikko-ohjelma javiikko-ohjelmaamme: sähköinen ilmoittautuminen: Tutustu www.keminmaannaisvoimistelijat.sporttisaitti.com www.keminmaannaisvoimistelijat.sporttisaitti.com www.keminmaannaisvoimistelijat.sporttisaitti.com Seuraa myös lehti-ilmoittelua!

Saat lehtemme myös noutopisteistä!

Tervetuloa toimintaan!

Ensimmäinen tutustumiskerta on ilmainen. Kerhoihin ei tarvitse ilmoittautua erikseen, riittää kun saapuu paikalle. Lisätietoja antavat Mari Syväjärvi p. 040 835 4642 tai Auli Pietikäinen 040 867 7842. Sähköpostit: etunimi.sukunimi@tornio.fi

TANSSIKERHOT

DANCECLUB HOPPI Putaan nuorisotalo Nuorkka, Pohjolankatu 11 95420 Tornio MAANANTAI 16.30 – 17.30 Dance / hiphop 7-10.v 17.30 – 18.30 Showdance yli 13v. TIISTAI 16.00 – 17.00 Showdance 7-10.v 17.00 – 18.00 Satutanssi 4-6.v 18.00 – 19.00 Showdance/ hiphop 11-13.v Ohjaaja Jenna Pahtaharju p. 040 777 2151 jenna.pahtaharju@tornio.fi

KATUTAIDEPROJEKTI

Putaan nuorisotalo Nuorkka. TORSTAI klo 17.00 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Max 12 osallistujaa. Ohjaajat Joel Autio ja Eelia Jaakkola. Huom. alkaa 25.8! Osallistumismaksu 10€!

LIIKUNTAKERHOT

Kaakamon liikuntakerho Kaakamon koulu. TIISTAI klo 16.00-17.00 7-9 vuotiaille sekä 18.00-19.00 10-12-vuotiaille. Arpelan liikuntakerho Liikuntahalli. TORSTAI klo 17.00-18.00 7-9-vuotiaille sekä 18.00-19.00 10-12-vuotiaille. Ohjaajat: Lauri Häkkilä ja Essi Pikkarainen Nuorisotoimen sählyvuorot (13-29-vuotiaille) Kokkokankaan koulun liikuntasali PERJANTAISIN klo 20.0021.30 alkaen 9.9. Putaan liikuntahalli/ U-halli PERJANTAISIN klo 21.00- 22.00 alkaen 9.9. Kivirannan nuorisotila Messin sählyvuorot ilmoitetaan lanuti.fi:ssä sekä Tornion nuorisotoimen facebookissa syyskuun aikana.

MEDIAKERHO

Nuorisotiedotuspiste Aaltonen, Länsiranta 9. Yli 13-vuotiaille. KESKIVIIKKOISIN klo 17.00- 20.00. Tervetuloa tutustumaan! Lusku Lukkariniemi p. 0400 768 604 Mediakerho on maksuton.

ANIMEKERHO

Nuorisotiedotuspiste Aaltonen. MAANANTAISIN klo 16.30- 18.30. Ohjaaja Toni Jefremoff. Animekerho on maksuton!

KINOAALTONEN

Nuorisotiedotuspiste Aaltonen. Elokuvakerho TIISTAISIN klo 17.00. KinoAaltonen on maksuton!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kemi-Tornio Kaupunkilehti nro 3424082016 by Finland - Issuu