Egonomi 04/2012

Page 17

Lämpöä talven keskelle OBSE eli Oulu Business School Explorers teki vuoden tiiviin työskentelyn ja varainkeruun jälkeen reissunsa. Lue mistä ihmeestä oikein olikaan kyse ja katso sensuroitu kollaasi seikkailustamme huhtikuussa 2012 ristin rastiin Aasiassa.

Mikä OBSE? OBSE ry on vuonna 2011 Oulussa perustettu rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on mahdollistaa Oulun yliopiston taloustieteilijöiden ulkomaan excursioryhmän varainhankinta. Jäsenhaku on aina keväisin, edellinen ryhmä valitsee uuden excursioryhmän vetäjän avoimen haun kautta ja vetäjä muodostaa itse excursioporukkansa hakemusten perusteella. Asiasta viestitään mm. sähköpostilistalla ja nettisivuilla joten seuraa ilmoittelua! Excursion perimmäinen tarkoitus on tutustua paikalliseen yrityselämään, tuottaa osallistuville ainakin jonkinlainen käsitys matkakohteen kulttuurista ja mahdollistaa tietysti unohtumaton seikkailu vieraalla mantereella. Excuja on järjestetty ensin Finanssin alaisuudessa ja myöhemmin itsenäisenä yhdistyksenä jo kohta kymmenen vuoden ajan mm. Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Uusin porukka suuntaa kuulemma ainakin Brasiliaan vuoden 2013 alkupuolella. Excursioryhmä hankkii varansa mm. talkootöillä Pörhöllä ja S-ryhmällä, haalarimerkkien myynnillä ja järjestämällä legendaarisia bileitä. Perinteisesti varainhankinta on tuottanut noin kymmenen hengen porukalle lennot ja majoituksen, joten reissuun lähtijät rahoittavat matkaansa myös itse. Jäsenyys excursioryhmässä edellyttää noin vuoden määrätietoista työskentelyä ennen reissuun lähtöä, mutta ei tietenkään ole este täysipainoiselle opiskelulle. Vuosi OBSEssa opettaa paljon yhdistystoiminnasta ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Jäsenet suunnittelevat it-

senäisesti matkansa aikataulun, reitin, järjestävät yritys- ja muut vierailunsa sekä vastaavat varainhankinnasta. Lisäksi vuodessa tulevat tutuksi ainakin verotuksen, yhdistystoiminnan sekä byrokratian kiemurat. Missäpä taloustieteilijä ei näitä taitoja tarvitsisi? Oma vuotemme alkoi puhtaalta pöydältä yhdistyksen perustamisella, joka viivästyttikin hieman varainhankinnan aloittamista. Lukemattomien allekirjoitusten ja virallisten lomakkeiden täyttämisen jälkeen yhdistys saatiin kuitenkin rekisteriin ja toiminta päästiin aloittamaan täysipainoisesti. Vuosi vierähti loppujen lopuksi äärettömän nopeasti varainhankinnan ja matkan suunnittelun parissa – kannattaa muuten tarkistaa ajoissa ainakin rokotustarve ja passien voimassaolo. Matkakohteeksi valikoitui jo aikaisessa vaiheessa Aasia, mutta lopullista reittiä hierottiin aivan loppumetreille asti. Viimeiset lennot ostettiin vain viikkoa ennen reissua, mutta kaikki sujui lopulta ilman vakavia kommelluksia. Vuosi OBSEssa toi uusia kokemuksia, uusia ystäviä ja ennen kaikkea huikaisevan tutustumisretken idän entisiin suunnitelmatalouksiin, jotka lunastivat pysyvästi paikkansa muistojemme kavalkadissa. Haikeana reissuamme muistellen, OBSE 12 hallitus: Tua Takkinen, Antti Raita, Matti Tapio, Atte Sipola, Anniina Kassala, Satu Piirainen, Irene Mustonen, Olli Lukkarinen, Niina Väisänen, Tiina Heikkilä, Anna Ikäheimo

EGONOMI 4/2012

17


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.