FC Lahti - SJK käsiohjelma 4.7.2021

Page 1

KÄSIOHJELMA 6/2021

KLINGA 8

FC LAHTI - SJK

SUNNUNTAINA 4.7. 2021 | LAHDEN STADION 18.30


-BLJQBMWFMVKB ZSJUU¢KJMMF KB ZLTJUZJTIFOLJM´JMMF 0TBBWBTUJ KB MVPUUBNVLTFMMB XXX NBSLLVMBLJ  .BOOFSIFJNJOLBUV  -BIUJ Q   

ÄLÄ MISSAA AVOPAIKKOJA


Kuva: Lauri Ilola

OTTELUN LÄHTÖKOHDAT kuva: Lauri Ilola

FC Lahti lähti keskiviikkona Turkuun viiden tappiottoman ottelun putki allaan haastamaan mestaruustaistelussa mukana olevaa FC Interiä. Tappioton putki jatkui 1-1-tasatuloksella. Lahtelaisten tasoitusmaalin väänsi väkisin Macoumba Kandji.

Kerho kykenee luomaan paikkoja henkilökohtaisella taitotasolla ja hyvillä laitapelaajien nousuilla ja keskityksillä, mutta rangaistusalueen sisällä joukkue ei ole kyennyt olemaan tappava. Toisaalta hyvä ja tiivis puolustus on kartuttanut seinäjokisten pistepussia.

Lyhyestä palautumisajasta johtuen sairastuvalta ei ole tulossa uusia apuja. Teemu Penninkangas ja Viljami Isotalo ovat varmasti sivussa. Lisäksi Kristian Yli-Hietanen oli keskiviikkona Lahden Reippaan matkassa, joten lahtelaismiehistö joutuu kahden pelin viikolla suureen rasitukseen.

SJK:n yksi kirkkaimmista tähdistä, Emmanuel Ledesma jätti joukkueen hiljattain. SJK kuitenkin kykenee paikkaamaan Ledesman jättämän aukon erikoistilanteissa, joissa seinäjokiset ovat erittäin vaarallisia. Jos SJK kykenee hyödyntämään maalipaikkansa, on seinäjokisilla mahdollisuus pisteisiin.

Myös Seinäjoen Jalkapallokerho pelasi keskiviikkona. SJK kohtasi kotonaan IFK Mariehamnin. Vaikka SJK nappasi 3-0-voiton on seinäjokisten ongelmana tällä kaudella ollut maalinteko. Nooa Laine, Tuco ja Joonas Lepistö osuivat maaliin.

Joukkueet ovat usein pelanneet vähämaalisia otteluita. Molemmat joukkueet ovat onnistuneet puolustuspelissä. SJK on neljäntenä ja päästänyt vain seitsemän maalia. Lahti puolestaan on yhä viidentenä. Lahtelaisnippu on päästänyt kymmenen osumaa selkänsä taa.

Tekstit: Tommi Leirilaakso | Taitto: Taneli Okkonen | Kannen kuva: Aleksi Tikkala


VS SJK

STATPACK

VOITOT

VIRALLISET

TASAPELIT

OTTELUT 23 10 10 MAALIT 37 22 KOHTAAMINEN 0 -1 TEHDYT

EDELLINEN

23.9.2020

TAPPIOT

3 15

SJK - FCL

70' ASSEHNOUN 0-1

VE I KKA US LI I G A

ENTISET FC LAHDEN PELAAJAT VASTUSTAJAN RIVEISSÄ: TUCO, SENGHORE

VS SJK FC Lahti on kohdannut Seinäjoen Jalkapallokerhon virallisissa otteluissa 23 kertaa. Lahti on selvästi niskan päällä seinäjokisia, sillä Lahti on voittanut kymmenesti ja SJK vain kolmesti. Ottelupari on ollut historian saatossa erittäin tasaväkinen ja vähämaalinen. Kotonaan Lahti puolestaan ei vielä ole hävinnyt seinäjokisille. Myös maalit ovat syntyneet melkoisen tasatahtia, vaikka Lahti on hiljalleen kasvattanut kaulaa 22:lla osumallaan. SJK on osunut 15 kertaa. #1 TÄNÄ PÄIVÄNÄ: FC Lahti on pelannut

4.7. sarjaotteluita viisi kappaletta. Kolme otteluista on päätynyt Lahden voittoon, yksi tasapeliin ja yksi tappioon. Kaudella 2002 kaatui vieraskentällä FF Jaro puhtaasti 3-0 Njazi Kuqin, Pekka Lagerblomin ja Jarkko Koskisen maaleilla. Ykkösen kaudella 2011 puolestaan kaatui FC KooTeePee Kotkassa pelatussa jännitysnäytelmässä 3-2. Lahdelta osuivat Teemu Turunen, Hugo Miranda ja Jussi Länsitalo. Kolmas voitto tuli 2017 kun PS Kemi kaatui Lahdessa Stênion maalilla 1-0. Tasatulokseen Lahti päätyi vuonna 1999 Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. Lahden maalista vastasi Péter Kovács. Ainoastaan SJK on kyennyt voittamaan Lahden 4.7. Tämä tapahtui 2018 vierasottelussa, joka päättyi seinäjokisten 1-0-voittoon. Syntymäpäiviään entisistä FC Lahti -pelureista viettää tänään Tomi Kult, jolle ikää tulee mittariin 21 vuotta.

# 2 PUT KI : FC Lahti on hävinnyt viimeksi SJK:lle kaudella 2018. SJK voitti kotiottelunsa 1-0 ja maalin viimeisteli Aristote Mboma. Tuon jälkeen Lahti on saalistanut vähintään pisteen SJK-otteluista. Otteluita on tappion jälkeen pelattu seitsemän. # 3 E NNÄ T Y S : Brassilegenda Rafael teki FC Lahden paidassa virallisissa otteluissa 142 maalia. Viimeinen maaleista syntyi SJK:n verkkoon heinäkuussa 2016. Kyseinen maali oli myös Rafaelin 99. Veikkausliiga-osuma FC Lahden paidassa. Molemmat ovat seuraennätyksiä. # 4 KNO PP I: SJK ei ole historiansa saatossa voittanut ikinä FC Lahtea Lahdessa. Kilpailullisia otteluita Lahdessa joukkueiden välillä on pelattu yhdeksän. Lisäksi FC Lahti oli Seinäjoella pelatussa lahtelaisten voittoon päättyneessä Liigacupin finaalissa nimellisesti kotijoukkue. Neljä otteluista on päättynyt tasan.


FC LAHDEN VIRALLISET URHEILUVÄLINEKUMPPANIT



henri eninful



ESITTELYSSÄ

ILLAN VASTUSTAJA SJK Vuonna 2007 perustettu seura jatkaa seinäjokisten Sepsi-78 ja TP-Seinäjoen perintöä. SJK on tehnyt komean nousun Kakkosesta liigaan. Ykköseen SJK nousi kauden 2011 päätteeksi ja liiganousua Seinäjoella juhlittiin 2013. Liiganousun jälkeen Seinäjoella on juhlittu sekä Suomen Cupin että liigan voittoa. SJK nappasi kolmella ensimmäisellä liigakaudellaan yhden jokaista mitalia. Mestaruuden SJK voitti 2015 ja Cupin heti seuraavana vuonna. Lisäksi Liigacup-lautanen jäi Seinäjoelle 2014.

Kuva: Juha Tamminen

Euroopassa seinäjokiset ovat käyneet kolmesti. Jokaisella kerralla lento on ollut lyhyt, sillä meno on katkennut ensimmäisiin ottelupareihin. SJK ei ole myöskään liigassa kyennyt kirkkaiden vuosien jälkeen lukuisista lahjakkaista valmentajista huolimatta palaamaan mitalikantaan. Pääsääntöisesti SJK on taistellut paikastaan alemmassa keskikastissa. Viime kaudella seinäjokiset jäivät hetkellisesti putoamistaisteluun, mutta syksyllä kerätyt pisteet nostivat joukkueen lopulta seitsemänneksi. Päävalmentaja Jani Honkavaaralla on käynnissä toinen kausi kotikaupunkinsa ylpeyden peräsimessä. Seinäjokiset janoavat menestystä ja ovatkin koonneet jälleen nipun liigatähtiä. Tuco ja Jake Jervis kykenevät oikein roolitettuna maalintekoon. Taustalla tulitukea antavat Denys Oliinyk, Robin Sid ja Gustaf Backaliden. Sekä Niko Markkula että Murilo ovat hyväjalkaisia puolustajia, joiden ratkaisevat syötöt rikkovat puolustuksia. Jesse Öst on SJK:n maalilla kykenee huikeisiin reaktiotorjuntoihin, jos Tero Mäntylän ja Nikko Boxallin puolustuslinja pettää. Perustettu:Perustettu: 2007 Kotikenttä: OmaSP Stadion (kapasiteetti 5817) Päävalmentaja: Jani Honkavaara Mestaruudet: 1 (2015) Sijoitus maratontaulukossa: 26.

ESITTELYSSÄ SJK-TÄHTI

NIKO MARKKULA

Jyväskylässä syntynyt, juuri 31 vuotta täyttänyt laitapuolustaja Niko Markkula nousi liigapelaajaksi kasvattajaseuransa JJK:n riveissä. Lopullista läpimurtoa Markkula haki myös Hakan ja ruotsalaisen Eskilstunan paidassa, mutta vasta kaudella 2017 siirto FC Interiin räjäytti potin. Hän selätti loukkaantumiset ja nousi yhdeksi Interin tärkeimmistä pelaajista kauden 2019 mestaruustaistossa. Kausi päättyi hopeaan, mutta Markkulan vaaralliset keskitykset ja erikoistilanteet tulivat liigaseuraajille tutuksi. Viime kaudella Markkula pelasi SJK:n riveissä ja osui kertaalleen myös maaliin.


Hirsimetsäntie 27, 15200 Lahti | Puh: 010 423 1200 | info@valinta-rengas.com

Ammattitaitoinen ja osaava henkilökuntamme palvelee teitä aina renkaanvaihdosta rengashotellipalveluihin.


IKIMUISTOISET OTTELUT PASI SAVITIE FC Lahden uskollinen kannattaja, järjestänyt aikaisemmin vuosikausia bussikuljetuksia FC Lahden vierasotteluihin. Kortteliliiga-joukkue PePun puuhamies, jonka omat peliminuutit näyttävät vähenevän kausi kaudelta tehopisteistä puhumattakaan.

Atlantis - FC Lahti 16.6.1998

ND Gorica - FC Lahti 16.7.2009

Tanska - Suomi 12.6.2021

Kautta aikojen toinen FC Lahden kannattajien järjestämä vieraspelireissu (tällä kertaa junalla) ja ensimmäinen, jossa itse olin mukana.Tuolloin en olisi osannut arvata, että intensiivinen suhde FC Lahteen jatkuisi vielä yli 20 vuotta myöhemminkin vailla isompia merkkejä laantumisesta. Mukana oli n. kahdeksan kannattajaa rumpuineen ja Lumion Jussi oli suhteillaan järjestänyt meille liput otteluun. FC Lahti voitti ottelun muistaakseni 2-0, mutta maalintekijöitä en pysty enää muistamaan. Päivämäärä sentään löytyi googlettamalla.

Ensimmäinen näkemäni FC Lahden euro-ottelu helteisessä Sloveniassa on suosikkini oman jalkapallomatkailun saralla. Ei niinkään itse ottelun vuoksi, jonka FC Lahti hävisi 0-1 melko vaatimattoman esityksen jälkeen, vaan kaiken muun: Matkustaminen ja rento lomailu hyvässä kaveriseurassa, paikallisen elämänmenon ja naurettavan edullisen hintatason ihmettely sekä ajatus siitä, että FC Lahti oli saavuttanut uuden tavoiteltavan standardin toiminnassaan, europelit. Europelien myötä myös lahtelaiskannattajista tuli osa kansainvälistä jalkapalloyhteisöä. Albania ja Belgia jäivät minulta samana kesänä kokematta, mutta myöhemmät reissut Ruotsiin ja Islantiin olivat myös unohtumattomia.

Sukupolvien unelma realisoitui lopulta kesäkuussa 2021. Olin UEFA:n arvonnoissa onnistunut säilyttämään pääsylippuni otteluun, joten en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä paikan päälle ainutkertaista tapahtumaa todistamaan. Oli uskomattoman hieno hetki nähdä maajoukkueen juoksevan kentälle ensimmäistä kertaa lopputurnaus-otteluun, joita oli totuttu seuraamaan vain televisiosta. Ottelu tarjosi hyvin monenlaisia tunnetiloja, mutta ottelua seuranneena päivänä saimme lentää Suomeen hyvillä mielin voiton lisäksi siitä, ettemme joutuneet todistamaan väistämättömältä näyttänyttä kuolemantapausta kentällä. Pietarin otteluihin en tällä kertaa lähtenyt.


antonio reguero 25 anton munukka 30 Joona Tiainen 31 Timi Lahti 2 Daniel Koskipalo 3 Mikko Viitikko 5 Javi Hervás 6 Altin Zeqiri 7 Matti Klinga 8 Chinedu Geoffrey 9 eemeli virta 10 Jasin Assehnoun 11 Jean-Christophe Coubronne 13 (c) Kari Arkivuo 15 Lassi Forss 16 Arlind Sejdiu 17 Viljami Isotalo 19 Henri Eninful 20 Pyry Lampinen 21 loorents hertsi 22 Kristian ylihietanen 23 asaad babiker 24 teemu penninkangas 27 macoumba kandji 59 Päävalmentaja: Ilir Zeneli valmentaja: Mika Heino Fysio: Mikko Poutiainen Valmentaja: Toni Lindberg Fysio: Erno Jokinen valmentaja: Edgar Reyna Huoltaja: Pekka Penttinen MV-Valmentaja: Ari Korhonen Hieroja: Janne Kaartti Talenttivalmentaja: Joni Kallioinen Lääkäri: Janne Liinavirta Joukkueenjohtaja: Jussi Juurikka

1 Jesse Öst 24 Walter Viitala 30 SALIFU SENGHORE 2 Nikko boxall 3 RODRIGO ARCIERO 4 MATIAS VAINIONPÄÄ 5 TERO MÄNTYLÄ 6 Jude Arthur 7 GUSTAF BAKCALIDEN 8 HOPE AKPAN 11 Denys Oliinyk 14 Jake JERVIS 15 CRISTHIAN VALENCIA 16 Joonas Sundman 17 Ville Tikkanen 18 NIKO MARKKULA 19 ROBIN SID 20 JOONAS LEPISTÖ 22 MURILO 23 NOOA LAINE 25 Daniel Håkans 26 PYRY HANNOLA 58 Mehmet Hetemaj 88 ARIEL TUCO NGUEUKAM Päävalmentaja: Jani honkavaara valmentaja RAMIRO MUñOZ VALMENTAJA TONI LEHTINEN MV-valmentaja Luis Fernando FITNESS-VALMENTAJA JUHA-JAAKKO ULVILA fysioterapeutti Tiitus Lehtinen joukkueenjohtaja Pekka Lehtinen

FCLAHTI.FI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.