4 minute read
Kun sijaishuolto toimiikin – tarinoita tilastojen takaa
Next Article
Tilastot puhuvat huolestuttavaa tarinaa siitä, miltä vaikuttaa sijaishuollossa olleiden lasten tulevaisuus. Sijaishuollon vaikuttavuutta on tutkittu vielä verrattain vähän, mutta on havaittu, että sijoituksella ei aina pystytä riittävän hyvin poistamaan lasten osalta riskejä aikuisiän haasteille, kuten psyykkiselle huonovointisuudelle, päihdehaasteille, rikollisuudelle, koulutukselle tai työllistymiselle. (Kääriälä ja Hiilamo 2023). Familarin yksiköissä on vuosia tehty työn vaikuttavuuden mittaamista ja pohdittu, millainen sijaishuolto toimii tavoitteensa mukaisesti korjaavana palveluna.
Kysyimme muutamalta Vilppulasta ja Ylöjärveltä aikuisuuteen ponnistaneelta asiakkaalta heidän ajatuksiaan ja samalla pohdimme, mitkä työn vaikuttavuuden elementit vastauksista nousevat. Taustalla on ihmiskäsitys ja työorientaatio (=viitekehys), mihin sisältyy toimivia menetelmiä.
”Kiireetön, luottamusta kasvattava tekeminen ja taito nähdä vaikeastikin oireileva ja ”hukassa” oleva nuori ihminen samanvertaisena ja yhtä tärkeänä kuin kaikki muutkin ihmiset on ehdottomasti yksi tärkeimpiä ja kauaskantoisimpia voimavaroja mitä työntekijä voi aikuisena nuorelle antaa elämään. ”
Suhde toiseen ihmiseen
Teoriaosaamisen ja menetelmäosaamisen ollessa kunnossa, voidaan kuntouttavaa työskentelyä toteuttaa. Jokaisen kohdalla ei lopputulos ole sama, mutta silti merkityksellinen.
”Aikuisuuteen olen saanut parhaat mahdolliset valmiudet sijoitukseni ansiosta, mutta tähän on vaikuttanut tärkeimpänä asiana sijoituspaikkani, ja työntekijät, joilla on ollut tarvittavat taidot ja näkemys psyykkisesti oireilevan lapsen/nuoren hoitoon ja nuoren sekä hänen vanhempansa kohtaamiseen.”
”Noo ehkä teidän ansiosta olen elossa. Sain ainakin neuvoja, miten voittaa tai ainaki yrittää voittaa syömishäiriö.”
Menetelmän sisällä on tärkeää, että työvälineet valikoituvat asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
”Ajatuksista ja päivien tapahtumista pidettiin hoitajan kanssa keskusteluvihkoa yhdessä vaiheessa päivittäin. Minun oli vaikea ilmaista asioita sanallisesti, joten keskustelu vihon välityksellä helpotti ja se mahdollisti myös asioihin palaamisen ja oman toiminnan analysoinnin jälkikäteen. Näin pystyi välillä toteamaan, että esim. aiemmin isolta vaikuttanut asia ei enää vaikuttanutkaan niin suurelta.”
Viitekehys, menetelmät ja työvälineet ovat silta toimivaan vuorovaikutukseen ja luottamukseen, koska loppupelissä kaikki muutos tapahtuu kuitenkin suhteessa toiseen ihmiseen.
”Kaikista tärkein ja kantavin asia on se, että olen aidosti tärkeä ja merkityksellinen, että minä olen kaikesta huolimatta hyvä juuri tällaisena. Nyt edelleen, 17 vuotta myöhemmin, en voisi olla kiitollisempi sijoituspaikkani ammattitaidolle siitä, että olen saanut menestyä elämässäni ja itselleni tärkeimpänä voimanani on henkinen vahvuus. Koen, että ei ole olemassa asiaa mistä en voisi selviytyä.”
Ammattitaitomme voi olla tärkeä lapsuuskaveri
Samalla, kun työmme tulee olla ammattitaitoista ja vaikuttavaa, tulee muistaa, että sijaishuolto on samalla myös lasten lapsuus tai ainakin osa sitä.
"Olen Julia, pian 29-vuotias entinen huostaanotettu nuori. Minut huostaanotettiin Ylöjärven silloiseen Mehiläiseen ollessani 16-vuotias. Olin ollut aikaisemmin kiireellisessä sijoituksessa Tampereella, mutta minut siirrettiin haasteideni takia Ylöjärvelle. Olin nuorena hyvin aggressiivinen, äkkipikainen ja mielialani vaihtelivat jollei tunneittain, niin ainakin päivittäin. Minun oli historiani takia hyvin vaikea luottaa uusiin ihmisiin ja koska elämäni ennen sijoitusta oli ollut täynnä vaihtuvia aikuissuhteita, toi myös yksikön työntekijävaihtuvuus lisähaastetta kohdalleni. Sain onnekseni kuitenkin kaksi omaohjaajaa, jotka olivat ja pysyivät.
Toinen omaohjaajistani on edelleen elämässäni, tosin nykyään ystävänä. Talolla oli myös minulle jo entuudestaan tuttuja nuoria, sekä tutustuin myös uusiin ikäisiini. Lähennyimme ja koenkin etuoikeutena yhteisöllisyyden, niin kutsutun laitosperheen.
Olin lapsuudessani kuullut tarinoita lastenkodeista, ei mitään positiivisia vaan enemmänkin pelottavia sellaisia. Todellisuus oli kuitenkin päinvastainen. Vaikka nuorena kapinoin sääntöjä vastaan, sekä koin negatiivisia tunteita esimerkiksi henkilöstöä kohtaan, olen aikuisiällä ymmärtänyt kaiken tuon merkityksellisyyden. Sain kasvaa ja varttua turvassa, sekä olla oma itseni myös huonoine puolineni. Sain tukea, kun sitä tarvitsin, mutta mikä tärkeintä, sain avaimet hyvään ja tasapainoiseen elämään.
Nykypäivänä olen kolmen lapsen äiti, työskentelen esihenkilönä ja koen olevani hyvin onnekkaassa asemassa. Lähtökohdistani huolimatta olen ponnistanut pitkälle ja koen, että tämä on vasta alkua. Olen ennenkin sanonut, mutta sanon vielä tänä päivänäkin. Muilla on lapsuudenkoteja, minulla on lastenkoti. Se on talona ainoa pysyvä asia lapsuudestani. Saan olla etuoikeutettu, että olen vuosittain kutsuttujen listalla jouluaterioille, sekä nuorten kesägrillijuhliin.”
Lue koko artikkeli kokonaisuudessaan verkkosivuiltamme.
Lähteet löytyvät osoitteesta www.familar.fi
KIRJOITTAJAT:PIIA SÄRKILAMPI, PALVELUJOHTAJAJOHANNA BLOM, YKSIKÖNJOHTAJAENTISET ASIAKKAAT
