
3 minute read
TUTKIJAN PUHEENVUORO: E-PORTFOLIO – NUOREN ÄÄNI KUULUVIIN
NUOREN ÄÄNI KUULUVIIN
-itsenäistyvän nuoren e-portfolio
Advertisement
Familarin Varsinais-Suomen johtoryhmässä käytiin keskustelua nuorten mukaan ottamisesta kehittämistyöhön, jotta heidän äänensä tulisi kuuluviin lastensuojelun kehittämistyössä. Aiemmin kehittämistyö on ollut asiantuntijoiden ja ammattilaisten työtä ja näin ne eivät ole aina palvelleet nuorten todellista tarvetta.
NYKYÄÄN kuntien kilpailutuksissa vaaditaan käyttämään kokemusasiantuntijoita kouluttajina ja palvelun arvioitsijoina. 1.1.2020 lastensuojelulakiin tuli iso muutos liittyen jälkihuolto-oikeuteen. Oikeus jälkihuoltoon nousi 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen. Samalla lakiuudistus korosti nuorten osallisuuden merkitystä palveluiden ja hoidon suunnittelussa
Jälkihuoltopalveluiden kehittäminen tuli tästä syystä ajankohtaiseksi, joten luonnollinen kohderyhmä oli jälkihuolto- ja itsenäistyvät nuoret.
F2F:STA VIRTUAALIMAAILMAAN
Keväällä 2020 Covid-19 virus aiheutti suuria haasteita perinteiseen jälkihuoltotyöskentelyyn ja myös esimerkiksi lastensuojelun sijaishuollossa asuvien itsenäistymisvaiheessa olevien nuorten tutustumiseen uuteen jälkihuollon työntekijään. Virtuaal-maailma aiheutti haasteita kohdata nuori ja myös työntekijöille tilanne oli uusi. Lastensuojelussa on ollut tapana pitää palaverit kasvokkain ja sosiaalityöntekijät tapaavat nuoria kahden kesken. Koronarajoitteet aiheuttivat näihin perinteisiin työtapoihin muutoksia ja vieläpä nopealla aikataululla, jolloin valmistautuminen ja uuden opetteluun ei jäänyt aikaa. Palaverit, jotka aiemmin pidettiin kasvokkain, muuttuivatkin virtuaalisiksi, jolloin nuoren oma mielipide ja ääni ei välttämättä päässyt kuuluviin virtuaalipalavereissa uudessa ja oudossa tilanteessa. Jälkihuoltoon siirtyvän nuoren tiedot välittyivät pahimmillaan vain lastensuojelun asiakirjojen kautta, jolloin kuva nuoresta saattaa jäädä kovin pintapuoliseksi ja asialliseksi.
Näihin yllä mainittuihin asioihin pohjaten minulla heräsi ajatus itsenäistyvän nuoren e-portfoliosta, joka toimisi nuoren kertomuksena itsestään ja osaamisestaan ja samalla myös tiedonkulun välineenä eri toimijoiden välillä. e-portfolio on sähköinen työkalu, jota nuori voi muokata oman näköisekseen ja sen siirtäminen sähköisesti on nopeaa ja kätevää. Nuori voi myös tämän avulla itse päättää mitä haluaa itsestään kertoa ja miten.
IDEASTA TYÖKALUKSI
Halusin ehdottomasti nuoria mukaan kehittämään työkalua ja hyödyntää heidän asiantuntijuuttaan aiheesta. Tästä syystä tein kahdeksalle jälkihuolto/itsenäistymisvaiheessa olevalle nuorelle puhelinkyselyt ja otin kaksi nuorta mukaan kehittämisryhmään kehittämään itse e-portfoliota. Kehittämisryhmän nuoret olivat hyvin eri vaiheissa olevia; toinen on itsenäistymisvaiheessa oleva sijaishuoltoyksikössä asuva ja toinen taas jo reippaasti jälkihuoltoiän ylittänyt nuori aikuinen. Asiantuntijana ryhmässä oli myös Familarin lastensuojeluyksiköstä yksikön työntekijä, joka on ollut
Koulutus- ja työelämän tuki Toimeentulo-tuki Itsenäistymisvarat
Talous
Terveydenhuolto
Taloudelliinen tuki lääkkeisiin
mukana tekemässä jälkihuoltotyötä Familarilla.
Nuorten ajatukset olivat yhteneviä siitä, mitä he odottavat jälkihuollolta ja mitä taitoja tulee omata omilleen muuttaessa. Nämä asiat ovat myös jo useissa aiemmissa tutkimuksissa tulleet ilmi. Näiden pohjalta kehittämistyöryhmässä työstettiin ja valmisteltiin e-portfolion pohja.
Vapaa-ajan tuki Tukihenkilö/ jälkihuoltotyöntekijä
Psykososiaalinen tuki
Itsenäistymisvalmiuksien tukeminen
Asumisen sujumisen tukeminen
KOKEMUKSIA KOEKÄYTÖSTÄ
e-portfolio testattiin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueen yksiköissä itsenäistymisvaiheessa olevilla nuorilla. Isommalla otannalla saatiin kommentteja portfolion toimivuudesta käytännössä.
Kaiken kaikkiaan vastaanotto oli positiivinen ja sekä nuoret että ohjaajat kokivat työkalun hyödylliseksi ja toimivaksi. Työntekijät kokivat e-portfolion myös hyväksi keskustelun pohjaksi nuoren kanssa.
Varsinaisia muutoksia e-portfolioon ei tehty koekäytöstä saadun palautteen pohjalta, koska työkalu vaikutti toimivalta ja on joka tapauksessa muokattavissa nuoren itsensä näköiseksi. e-portfolion voi ottaa käyttöön missä tahansa Familarin yksikössä, jos näin haluaa. Sen saa minulta pyydettäessä. Covid-19 tilanteen helpottaessa on ajatuksissa kiertää esittelemässä e-portfoliota Familarin yksiköissä mukana olleiden kehittäjänuorten kanssa.
Kuviossa on kuvattu nuorten ajatuksia siitä mihin jälkihuollon tulisi vastata ja mitä toisaalta on syytä opetella jo sijaishuoltoyksikössä asuessa. Sisemmässä ympyrässä ovat aihe-alueet, joita nuoren tulisi harjoitella jo sijaishuoltoyksikössä. Tällöin ulommissa kuvioissa olevat asiat ovat helpommin jälkihuollossa toteutettavissa.
Kehittämisryhmässä pilkottiin kuviossa näkyviä kokonaisuuksia pienemmiksi. Kehittämisryhmässä päädyttiin jakamaan kokonaisuudet viideksi osa-alueeksi. Nämä osa-alueet antoivat rungon e-portfoliolle.

MINÄ?
SOSIAALISET VERKOSTOT
ARJEN TAIDOT
TOIVEET TYÖNTEKIJÄLLE
KODINPERUSTAJAN LISTA
AJATUKSENI KEHITTÄMISPROJEKTISTA
Itselleni kehittämisprojektin vetäminen ja nuorten kanssa työskentely tuntui luontevalta ja antoisalta. Yllätyin kuinka hienosti e-portfolion tekoon osallistuneet nuoret työskentelivät. Aikaa kehittämistapaamisilla meni yllättävästi kieliasun muotoiluun. Tämä oli minulle havahduttavaa, koska luulin käyttäväni ns. peruskieltä, jonka nuoret ymmärtävät, eikä näin ollutkaan.
Kehittämisryhmään osallistuneet kaksi nuorta tulivat keskenään hyvin toimeen ja olivatkin tapaamisten välillä yhteydessä toisiinsa. Vertaistuen merkitys kasvoi osaksi varmasti myös siitä syystä, että nuorten ikäero ja elämäntilanne oli hyvin erilainen. Tästä innostuneena vanhempi nuorista haki töitä Veturi-hankkeesta ja saikin töitä sieltä. Tämä oli ehkä paras saavutus omasta mielestäni kehittämisryhmän kanssa.
Yhdessä tekeminen nuorten kanssa antoi minulle vahvan kokemuksen, että nuoria kannattaa oikeasti kuunnella ja ottaa mukaan kehittämään asioista lastensuojelussa. Jäimmekin tällä kehittämisryhmällä miettimään mitä seuraavaksi. Olisiko se osallistavaan kirjaamiseen liittyvää vai jotain muuta?
Heta Söderström, Familar Oy Myötävirta Sosiaalialan YAMK opiskelija/Turun AMK
Lisätietoja: heta.soderstrom@familar.fi p. 040 198 5351