Eurometalli 7/2017

Page 50

Ruuvilukituksen turvallisempi vaihtoehto

R

uuvien löystymien on yhtä vanha ongelma kuin itse ruuvikin. Erityisen hankala tuo ongelma on laiterakennuksen piirissä, sillä tärinän ja ulkoisten kuormien vaikutus ruuviliitoksen avautumiseen on tunnettu jo pitkään. Modernin ajan tutkimus on perustunut lähinnä 1969 saksalaisen Gerhard Junkerin julkaisemalle tutkimukselle ”new Criteria for self loosening of fasteners under vibration” (SAE techical paper 690055). Myös DIN65151-standardi perustuu vahvasti Junkerin tutkimukseen ruuviliitosten käyttäytymisestä kuten myös uudempi ja laajempi DIN25201. Ruuvilukituksessa tavalliset menetelmät ovat erilaisten jousiprikkojen käyttö, nyloc/metallilukkomutterit ja erilaiset liimat ja mekaaniset lukitukset. Yksi tehokkaimmista lukitusmenetelmistä on kiilalukitus, joka yleisimmin hoituu kahdella prikalla, joiden välissä on kiilahammastus. Kun kiilahammastuksen kulma on suurempi kuin ruuvin kierteennousun kulma, silloin muodostunut kiilaefekti pitää ruuvin/mutterin paikallaan eikä päästä liitosta löystymään. Kiilalukitsevaa aluslevyä yritettiin kaupallistaa 1980-luvulla molemmin puolin Atlantia sekä Yhdysvalloissa ja Euroopassa ilman, että se olisi saanut merkittävää jalansijaa kokoonpanoteollisuudessa. Ruotsalaisetkin yrittivät mutta yritys päätyi konkurssiin kappalehintojen ollessa korkeat ja tuotantovolyymit pienet. 2000-luvulle tultaessa menetelmä alkoi kasvattaa suosiotaan, kun teollisuus huomasi kiilalukituslaattojen toimivuuden ja puolestaan perinteisempien menetelmien (lukkomutterit/jousiprikat/liimauksen) tehottomuuden ja hankaluudet etenkin tärinälle altistuvissa kohteissa (metsäkoneet, kallionporaus yms.). Nyt vihdoin maailman markkinoille on saapunut edullinen ja turvallinen Solid-Lockkiilalukituslaatta, joka täyttää (DIN 25201-4: 201003 Annex B) vaatimukset ja jonka patentoitu tartuntahammastus antaa 30 % paremman pidon, kuin jo markkinoilla olevat tuotteet ja mikä parasta, tämä kaikki entistä edullisemmalla hinnalla. Miten tämän on mahdollista? Yksinkertaista, kertoo NL Toolsin Finland Oy:n tuotepäälikkö Kari Kaukiainen. ”Solid-­Lockin ulkopuolista tartuntahammastusta on kehitetty, sillä tartuntahammastuksen muoto on aallon muotoinen, kun perinteiset ratkaisut ovat luottaneet suoraan hampaiseen muotoon.” Koska suhteellinen tartunta pinta-ala on suurempi, niin luonnollisesti myös vastustava voima on suurempi. Hinnoittelusta Kari Kaukiainen toteaa: ”Solid-Lockilla ei ole tarvetta ylläpitää suurta brändi- ja markkinointikoneistoa. Myös tuotanto on lähes koko-

50

7 | 2017 • w w w.eurometalli.com

naan automatisoitu ja koko tuotantolinjasto on kansainvälisen luokitusjärjestön hyväksymä. Emme myöskään ylläpidä laajaa omaa myymäläketjua satoine provisiopalkattuine myyntimiehineen, vaan myymme Solid-Lock-lukkolaatat suoraan yhteistyössä paikallisten ruuvikauppojen kautta. Laadusta emme kuitenkaan tingi; materiaalina käytämme haponkestävissä kotimaista Outokummun terästä ja tavalliset teemme tasalaatuisesta saksalaisesta Kruppin materiaalista. Luonnollisesti kaikki laatat on lasermerkitty jäljitettävyyden takaamiseksi. Suomessa on tiettävästi nähty myös lukkolaattoja, jotka ruostuvat merivedessä, vaikka niiden pitäisi olla AISI 316 tai vastaavaa EN1.4404. Me olemme tätä ihmetelleet, sillä meidän kokeissa tätä ongelmaa ei ole ollut. Kiitos kotimaiselle Outokummun teräkselle. Tiedän, että Tanskassa on myyty jopa kallista SMO-luokan erikoisterästä merivesikohteisiin”, Kari päivittelee. ”Vaihtamalla Tuote Solid-Lockin haponkestävään niin ongelmat ratkaistiin kerralla ja asia­kas säästi pitkän pennin (tai kruunun). Solid-Lockin Euroopan varasto on Skandinaviassa, joten saamme nopeat toimitukset sähäkästi muutamassa päivässä. Luonnollisesti sinkkihiutalepinnoitetut löytyvät heti varastossamme Varsinais-Suomesta”, tuotepäällikkö Kaukiainen jatkaa. NL Tools Finland Oy onkin tunnettu tekijä kiilalukituslaattojen parissa, sillä Karilla ja hänen kollegallaan Pasi Moisiolla on pitkä historia kiilalukitustuotteiden maailmassa, yhteenlaskettua kokemusta on yli 30 vuotta. ”Kaikenlaisia liitoksia on tullut nähtyä”, nauraa Kari, mutta jatkaa: ”Tärkeää on, että lähes aina pystymme joko parantamaan liitosta tai tekemään siitä kustannustehokkaamman. ” ”Välillä ihmiset teollisuudessa ihmettelevät että puhunko aina asiakkaiden kanssa vain prikoista, sillä ihmiset ajattelevat kiilalukituslaattaa vain prikkana, mutta kerron heille että kyse on itseasiassa riskinhallinasta. Prikka näyttää hyvin pieneltä osaselta isossa koneessa, mutta se on paikoitellen jopa laitteen tärkeimpiä komponentteja. Tai ainakin pitää niitä oikeilla paikoillaan. Ruuvilukitusta pidetään usein tois­arvoisena asiana ja kiristysmomenttia tärkeänä laatukriteerinä”, huokaisee tuotepäällikö Kaukiainen. Vaikka todellisuudessa kyseessä on tarkkaan harkittu yhdistelmä ruuvivoimia ja vastavoimia sekoitettuna ulkoisella, usein dynaamisella kuormalla. Nykypäivänä Lean- ja Six sigma -kulttuureiden edetessä onneksi tietoisuus hyvän laatuisen ja turvallisen ruuviliitoksen valmistamisessa on koko ajan parantunut”, arvioi Kari Kaukiainen.

INFO NL Tools Finland Oy puh. +358 40 841 9909 www.nltools.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.