EU 26 / 9.4.2020

Page 2

2 - Nro 26 Torstaina huhtikuun 9. pnä 2020 .

Noutoruuan myynnistä apua kiinteisiin kuluihin

Taistelu työpaikkojen puolesta jatkuu ravintoloissakin (Raasepori) Koronakriisi ajoi ravintolat, monet palvelualan yritykset ja myös erikoiskaupat käytännössä kuin seinään jo muutama viikko sitten, kun ensimmäiset liikkumisrajoitukset tulivat Suomessa voimaan ja asiakkaat kaikkosivat liikkeistä. Nyt ravintolat on suljettu koko maassa, mutta tuotteiden ulosmyynti asiakkaille on edelleen sallittua. Raaseporissa noutoruokaa myyvät ravintolat ja kahvilat on listattu nettisivustolle visitraasepori. fi. Annoksia myydään mukaan kaikkiaan 35 paikassa eri puolilla kaupunkia. Karjaalla ravintola KW toimii tällä hetkellä vain omistajien eli Anne Koskisen ja Ulf Wadenströmin voimin ja henkilökunta on lomautettu. Lomautuksiin jouduttiin turvautumaan käytännössä kaikissa läntisen Uudenmaan ravintoloissa ja aukioloaikoja supistettiin jo ennen valtakunnallista sulkemispäätöstä. -Ensimmäisellä rajoitusviikolla maaliskuun puolivälin paikkeilla myynti laski meillä 10-20 prosenttia. Lounasmyynti laski nopeasti puoleen normaalista ja kokonaismyynti jopa 90 prosenttia normaalista, kun kaikki aiemmat varauksetkin peruttiin, Wadenström kertoo. Samaan aikaan jouduttiin kuitenkin toimimaan vielä 100-prosenttisilla menoilla, joten yhtälö meni samantien mahdotto-

maksi.

Tukea lainojen sijasta Nyt ravintolan omistajat Koskinen ja Wadenström pyrkivät selviämään kriisin yli hoitamalla noutoruokapalvelun kahdestaan. Monessa paikassa yksikin palkattu työntekijä olisi nykytilanteessa jo liikaa. -Ulosmyynnillä saadaan peitettyä kiinteitä kustannuksia ja tähtäin on nyt siinä, että työntekijöillä olisi työpaikka myös sitten kun tilanne joskus helpottaa, Wadenström sanoo. Lounasta myydään mukaan arkisin ja viikonloppuisin mukaan voi hakea a la carte-annoksia. Valtion toimet esimerkiksi ravintola-alan tukemiseksi ovat liittyneet lähinnä lainarahan saannin helpottamiseen, mutta KW:ssa nähdään, että velanotto ei ole oikea ja kestävä keino ongelmien selättämiseksi. -Joudumme ehkä ottamaan pienen lainan, mutta se on kyllä aivan viimeinen vaihtoehto siinä tapauksessa, että se pelastaa konkurssilta. Noutoruuan myynnin avulla kuitenkin luultavasti selviämme tästä. Meillä on myös pieni taloudellinen puskuri, joka oli tarkoitettu investointirahaksi, Wadenström kertoo. Hänen mukaansa täytyy myös muistaa, että velat on maksettava tulevaisuudessa takaisinkin. Vaihtoehto on

Ravintolat hiljenivät jo muutama viikko sitten, kun liikkumisrajoitukset tulivat voimaan. Ravintoloitsija Ulf Wadenström saa nauttia nyt työpaikkalounaansa yksin. kaikkea muuta kuin houkutteleva, kun kuluvan vuoden liikevaihdot notkahtavat reippaasti paitsi KW:ssa, myös monessa muussa yrityksessä. -Lainarahan sijasta nyt pitäisi päättää siitä, että yritykset saavat helpotusta alkuvuoden arvonlisäveroista ja eläkemaksuista, eli tarvitaan suoraa tukea lainojen sijasta, Wadenström sanoo. Hän korostaa myös, että kyseessä ei

ole vain ravintoloiden, vaan vähitellen koko yrityskentän ongelma. Wadenströmin mielestä

ravintoloiden sulkeminen on hieman kaksipiippuinen asia. -Vaikka monissa paikoissa myynti putosi nopeasti mel-

kein nollaan, niin tuloja ja myyntiä tarvitaan edelleen. Mielestäni ruokaravintolat voisivat olla avoinna edelleen, mutta esimerkiksi baareissa ja yökerhoissa tilanne on hieman toisenlainen ja tarvittavaa väljyyttä ihmiskontaktien välttämiseksi on vaikeampi järjestää, hän sanoo. Wadenström kertoo myös paikallisten ravintoloitsijoiden olevan tiiviisti yhteydessä keskenään ja toista autetaan mahdollisuuksien mukaan, vaikka periaatteessa kilpailijoita ollaankin. -Tarvitsemme toisiamme nyt enemmän kuin koskaan. On myös todella upeaa, että BK ajaa ilmaiseksi noutoannoksiamme asiakkaille. Se on todella iso apu, vaikka suurin osa hakeekin ruuan itse, Wadenström kiittelee. Hän arvelee myös, että noutoruuan myynnistä ei tule läntisen Uudenmaan ravintoloille uutta liiketoimintaa, kun tilanne joskus normalisoituu. -Tilanne on aivan toinen suurissa kaupungeissa, mutta meidän seudullamme asiakasmäärä ei siihen riitä, hän sanoo.

Ravintolat kiinni koko Suomessa Eduskunta päätti perustuslakivaliokunnan ehdotuksen ja valtioneuvosten asetuksen mukaisesti ravintoloiden sulkemisesta kaikissa Suomen maakunnissa. Päätös tehtiin torstaina. Kielto tuli voimaan lauantaina 4. huhtikuuta. Ravintolat suljettiin tällä päätöksellä toukokuun loppuun saakka koronaviruksen

leviämisen estämiseksi. Tuotteiden ulosmyynti asiakkaille on edelleen sallittua. Rajoitukset eivät koske ruokahuollon kannalta välttämättömiä koulujen, sairaaloiden ja vastaavien laitosten ruokaloita tai vain yritysten omaa henkilöstöä palvelevia henkilöstöravintoloita. Eduskunta hyväksyi jo maa-

liskuun lopulla lain ravitsemisliikkeiden aukiolon väliaikaisesta rajoittamisesta. Hallitus antoi sen jälkeen asetuksen toiminnan rajoittamisesta. Ruokavirasto muistuttaa ohjeistuksessaan siitä, että ruoan myynnissä ja kuljetuksessa on huolehdittava elintarvikkeiden turvallisuudesta ja kuluttajan riittävästä tiedonsaannista.

Yrittäjägallup:

Puolet tarvitsee valtion tukea

LUNCH

I priset ingår: varmrätt, sallad, efterrätt &

10 €

HEMLEVERANS

i Ekenäs området.

LOUNAS

Hintaan sisältyy: lämminruoka, salaatti, jälkiruoka &

KOTIINKULJETUS

Tammisaaren alueelle.

Vår lunchlista hittar du på adressen www.lunchpaus.fi Lounaslistamme löydät osoitteesta www.lounastauko.fi BETALNINGSSÄTT/MAKSUTAVAT: BANKKORT LUNCHSEDEL PANKKIKORTTI LOUNASSETELI KONTANT (gärna jämna pengar) KÄTEINEN (mielellään tasaraha)

Leverans mellan kl. 11-13. Toimitukset klo 11-13 välillä. RING & BESTÄLL / SOITA & TILAA

045 235 4774 eller/tai 0400 790 339 ÄVEN/MYÖS TAKE AWAY

Seminariestigen 6, Ekenäs / Seminaaripolku 6, Tammisaari

Koronakriisin pitkittyminen on lisännyt entisestään yritysten ongelmia, tuore yrittäjägallup kertoo. Joka kymmenes yritys on menettänyt koko liikevaihtonsa ja kolmannes myynnistään yli puolet. Lähes puolet yrityksistä kertoo tarvitsevansa valtion tukea selvitäkseen kriisistä. Tilanne on aiheuttanut kyselyn mukaan ongelmia 76 prosentille yrityksistä. Luku on noussut hieman edellisestä kyselystä, joka tehtiin kriisin alkuvaiheessa. -Myynti on vähentynyt 62 prosentilla yrityksistä ja kasvanut kolmella prosentilla. Koronakriisi iskee voimalla yrityksiin eri toimialoilla eri puolilla maata. Kovimmin se is-

kee kauppaan, jossa 90 prosenttia on kärsinyt koronan takia, yrittäjäjärjestön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi. Joka viides yritys on maksuvaikeuksissa. Määrä ei ole lisääntynyt edellisestä yrittäjägallupista. Lisäksi joka kymmenes yritys pelkää ajautuvansa konkurssiin. Se tarkoittaisi noin 30.000 pientä ja keskisuurta yritystä. Joka viides kaupan alan yrittäjä pelkää konkurssia. Lomautuksia on käynnistänyt 43 prosenttia ja irtisanomisia seitsemän prosenttia työnantajayrityksistä. Määrä on kasvanut sekvästi. -Edessämme on massiivinen lomautusten aalto. Esitämme, että valtio ottaisi vastuulleen yritysten ja yrit-

täjien sosiaalivakuutusmaksut esimerkiksi huhti-toukokuuksi. Se olisi tehokas, kaikki yritykset tavoittava tuki, joka vähentäisi painetta lomautuksiin, ja vahvistaisi myös työttömyysturvajärjestelmän kestävyyttä, Pentikäinen sanoo. Lähes joka toinen yritys aikoo hakea suoraa julkista tukea. Tämä tarkoittaa noin 135.000 yritystä. Yksinyrittäjille tarkoitetun tuen haku ei ole vielä alkanut. Noin kolmannes vastaajista pitää myös lainarahoitusta mahdollisena. Mitä isompi yritys, sitä laajemmin lainarahoitus nähdään mahdollisuutena. Yrittäjägallupiin haastateltiin yli tuhat yritysten edustajaa huhtikuun alkupäivinä.

Hectorra 3

PremiumContact™ 6

Ennenkokematonta ajomukavuutta

195/65R15 390 € /sarja 205/55R16 440 € /sarja 225/45R17 520 € /sarja 225/50R17 650 € /sarja

4 kpl sarjan hinta, sisältää vannetyöt,

Vaativaan ajoon. Lyhyet jarrutusmatkat.

175/65R14 290 € /sarja 185/65R15 320 € /sarja 205/55R16 340 € /sarja 225/40R18 400 € /sarja

tasapainoituksen sekä kierrätysmaksut S LÄHELLÄ SINUA

YKSITYINEN KAUPPIA

OSTA NYT saat 12 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Kampanja-aika: 1.3.-31.5.2020

ONLINE-AJANVARAUS WWW.EKENAS-DACKMARKET.COM

Valkovuokonkuja 1, Tammisaari, puh. (019) 246 2504 daniek@daniek.fi • www.ekenas-dackmarket.com avoinna: arkisin 8-17, lauantaisin 9-13


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.