EU 61 / 6.8.2017

Page 12

12 - Nro 61 Sunnuntaina elokuun 6. pnä 2017 .

EIF tavoittelee syksyllä sarjanousua

BK-naiset hakevat vauhtia harrastesarjasta (Raasepori) BK-46:n jalkapallonaiset tähyävät yhä eteenpäin, vaikka täksi kaudeksi otettiinkin askel taaksepäin. Sarjasysteemin alimmilla tasoilla viihtynyt ja viime kaudella 4-divaria pelannut porukka potkii tämän vuoden

harrastesarjassa. -Moni pelaaja lopetti ja meitä jäi tähän niin vähän, ettei olisi ollut mielekästä jatkaa kilpasarjassa. Harrastesarja (7 vs 7) sopii tähän kohtaan paremmin, mutta haluamme kyllä jatkossa pelata

taas Vitosessa tai Nelosessa, kertoi pelaajavalmentaja Sara Lindroos. Niiden halujen toteutumiseen tulisi ryhmään saada lisää leidejä. BK:lla on junioreissa kaksi tyttöjoukkuetta, mutta siinä menee vielä joku-

nen vuosi ennen kuin sieltä apuja saadaan. -Pitäisi saada enemmän ulos viestiä siitä, että täällä on tällaista toimintaa ja että kaikki jalkapallosta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Monet tytöt ja naiset pelaavat

OSAAJAT PALVELUKSESSANNE - TILL ER TJÄNST ELÄINLÄÄKÄRI / VETERINÄR

LÄÄKÄRIPALVELUT / LÄKARTJÄNSTER

FOLKHÄLSANIN TERVEYSTORI

Korkeavuorenkatu 5–7, 10300 Karjaa Ajanvaraus 019 278 6191 www.folkhalsan.fi/ajanvaraus

HAMMASLÄÄKÄRI / TANDLÄKARE

TAMMISAAREN ELÄINLÄÄKÄRI EKENÄS VETERINÄR Tarja Lagström 0400 477 642

• K O K E M U K S E L L A & K Ä S I T T E LY TA I D O L L A •

Ystadinkatu 3 (sisäpiha) Tammisaari

PÄIVYSTYS YMPÄRI VUOROKAUDEN, MYÖS VIIKONLOPPUISIN JOUR DYGNET RUNT, ÄVEN VECKOSLUT

Hammaslääkäri • Tandläkare

Laila Johansson 019 245 4770

Vanha Turuntie /Gamla Åbovägen 60 • 10420 Pohjankuru/Skuru

ERIKOISHAMMASTEKNIKKO / SPECIALTANDTEKNIKER

SILMÄLÄÄKÄRI / ÖGONLÄKARE

Viherlehdonkatu 8, T:saari Grönalundsgatan 8, Ekenäs

Puh. 040 703 2393 Tel.

KEHONHUOLTOPALVELUT / KROPPSVÅRDTJÄNSTER

0400 747 754

Silmälääkäri:

www.gronastugan.fi

LT Antti Kuoppala

ajanvaraus puh. (019)

230 940

Kauppiaankatu 4 Karjaa

Silmälääkärit:

LT Antti Kuoppala LL Rahim Keshvari (erikoistuva) ajanvaraus puh. (019) 248 6740

Vuorikatu 19 Hanko

Kaikki silmälääkäripalvelut taittovirheiden laseroinneista harmaakaihi- ja linssileikkauksiin Vastaava lääkäri silmäkirurgi, dosentti Minna Sandberg-Lall

Kosmetologi- ja jalkahoitopalvelu

Tornikatu 4, Tammisaari. Ajanvaraus 040 720 7754. Kasvo-, käsi, ja jalkahoidot, lahjakortit.

HIEROJA Aimo Jurkko

TURVAKOTI / SKYDDSHEM

VILLA FAMILIA Turvakoti Karjaalla sinulle, joka olet kokenut perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa. Turvakotipalvelut ovat maksuttomia. Turvakotiin voi hakeutua suoraan, ilman viranomaiskontaktia. Puh. 050 468 5736, 24h/vrk.

TURVALLISUUSPALVELUT / SÄKERHETSTJÄNSTER

Koulutettu hieroja tarjoaa klassista hierontaa sekä urheiluhierontaa. YLI 30 VUODEN KOKEMUKSELLA Bulevardi 19, HANKO Tunalund 5, SNAPPERTUNA

0400 774 066

OSTEOPATIA FISKARS Santeri Kaatra Osteopaatti AMK

Puh. 041 530 6846 Peltorivi 9, Fiskari

KULTASEPPÄ / GULDSMED

KULTASEPPÄMESTARI FISKARS

Kihla- ja vihkisormukset myös käsinkaiverrukset. Myös asiakkaan omista jalometalleista ja jalokivistä.

PUUTARHAPALVELUT / TRÄDGÅRDSTJÄNSTER

PUUTARHASUUNNITELMAT & PIHATYÖT Koko läntisellä Uudellamaalla

JALO:n uusi osoite Isidorintie 4, 10470 FISKARI Timo Mustajärvi (019) 237 210 tai 040 557 6313 TILITOIMISTO / BOKFÖRINGSBYRÅ

Ammattipuutarhurit ja puutarhakaivuri 50 % kotitalousvähennys pihatöistä

BILLNÄSIN TAIMISTO 0400 826 949 ilmoitus@etela.com (019) 278 866

www.azets.fi

Pelaajavalmentaja tsemppaa. Oli kyseessä sitten kilpa- tai harrastesarja, niin Sara Lindroos laittaa kaiken peliin. pihoilla ja puistoissa ja heidän kiinnostuksensa pitäisi jotenkin herättää, Lindroos pohti. Pelaajapula tyttö- ja naisfutiksessa ei ole hänelle mitään uutta. -Olen neljätoista vuotta BK:ssa pelannut ja se on aina ollut sellaista taistelua, totesi Lindroos, joka on Tea Strömin kanssa ainoana jäljellä -96 ikäluokasta. BK on Uudenmaan harrastesarjan kakkoslohkossa neljäntenä kerättyään kymmenestä pelistä 16 pinnaa. Kärkitiimi RPS/Ladyt luikkii viiden pisteen päässä. -Ihan tyytyväisiä olemme tähän asti. Alussa oli vähän hakemista tämän uuden pelikentän kanssa, mutta siihenkin tottui, Lindroos lausui. Harrastepeleissä kenttä puolitetaan, jotta 7 vs 7-sutinalle jää tarkoituksenmukainen tila. - Se on... erilaista. Omalla tavallaan myös vaativaa, kun pitää keksiä keinoja millä pienempää tilaa hyödyntää, Lindroos tuumi. Maanantaina BK palasi kesäpaussilta tositoimiin ja toimi otteluemäntänä Karjaan tekonurmella. Lohkokakkonen TiPS/Akat vei voiton 2-3,

vaikka Lindroos parhaansa mukaan akkoja piikitteli. Röyhkeästi rouhineen ja kelpo potkutekniikkaa väläyttäneen kärkipelaajan kaksi maalia eivät tällä kertaa pisteisiin riittäneet. -Hyvä peli ja oli paikkoja tulla tasoihinkin. Pystyimme pelaamaan sisään paljon sellaisia palloja, joita olemme harjoitelleetkin. Tästä vaan hyvällä tsempillä eteenpäin, kannusti Lindroos, joka sitä tsemppiä toden teolla näytti poistuen nurmelta polvi jääpussien peittämänä ja laastari silmäkulmassa.

Nousun perään Ekenäs IF mielii hetken hiljaiselon jälkeen kiivetä ylöspäin naisfutiksen sarjatikkaita ja ponnistelut lähtivät kevätkaudella hyvään vauhtiin, kun tammisaarelaiset voittivat Nelosessa lohkonsa yhtä vaille täydellä pistepotilla. Syyskaudella se pelaa kahdentoista joukkueen nousulohkossa, jonka kolme parasta pääsevät kamppailemaan paikoista 3-divariin ensi kaudeksi. Nousuhipat saivat kehnon startin, kun EIF hävisi keskiviikkona vieraissa Espoon Tikalle 3-1. Samainen koitos oli vielä toukokuussa päättynyt EIF:n 3-0-voittoon, mutta Tikka oli nähtävästi ottanut siitä opikseen. Tammenlehtien ainokaisen maalasi Hanna Kultanen. Ensimmäisen kotiottelunsa syyskaudella EIF pelaa tulevana perjantaina kello 19, kun keskuskentälle saapuu MPS/Akatemia. -ts-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 61 / 6.8.2017 by Etelä-Uusimaa - Issuu