Nro 18 Torstaina maaliskuun 2. pnä 2017 - 7 .
Suojelumerkinnät epäilyttävät lautakuntaa
Karjaan keskustan rakennusten kohtaloa selvitetään
Rakennusoikeus jakoon Raaseporin uudessa rakennusjärjestyksessä rakennusoikeutta korotetaan hieman ja ohjeistukseen tehdään pieniä korjauksia maanomistajien tasapuolisen kohtelun nimissä. Virheellisten tulkintojen välttämiseksi myös tekstiä on kaupungin mukaan selkeytetty ja rakennusoikeutta koskeviin määräyksiin ehdotetaan lisää joustavuutta. -Maanomistaja voi jakaa asuinrakennusten rakennusoikeuden siten, että asunto ja sivuasunto voivat olla yhtä suuria. Nykyinen rakennusjärjestys edellyttää, että rannalla olevan sivuasunnon pinta-ala saa olla korkeintaan sata neliömetriä. Ehdotus mahdollistaa sen,
tiö Panoraman kautta. Muut maanomistajat ovat Kiinteistö-Forum Hietanen & Vehviläinen Oy ja asunto-osakeyhtiö Karjaan Mustikkarinne. Kaavamuutoksella pyritään päivittämään vanhoja asemakaavoja siten, että ne mahdollistavat yhtiömuotoisen asumisen sekä kerrostalo-
ja. Samalle alueelle kallioiden kupeeseen suunniteltiin aikoinaan kaupunginhotellia. Asemanmäen kaavahanke liittyy olennaisesti asema-alueen uusimiseen ja kehittämiseen ja se on mukana Raaseporin kaavoitusohjelmassa vuosille 2016-2020.
is e s ti h y l l a
ä
Jormanainen, Leila Andersin ja Niclas Skog. Työryhmässä on haettu linjauksia tiukempaa ja vapaampaa ohjeistusta edustavien mielipiteiden välillä. Esimerkiksi naapurikaupunki Lohjan rakennusjärjestyksessä käytäntö on monelta osin Raaseporiin ehdotettua väljempi myös toimenpidelupamenettelyissä.
o
vä
sa alle 15 neliömetrin vajan voisi pystyttää toimenpideluvalla ja asemakaava-alueen ulkopuolella ilmoituksella. -Samoin voidaan ilmoitusmenettelyllä pystyttää harvaan rakennetulle alueelle korkeintaan 40 neliömetrin suuruinen talousrakennus, joka on maanviljelyn harjoittamisen kannalta välttämätön. Nykyisin rakennusjärjestys vaatii rakennusluvan, jos rakennuksen pinta-ala on yli on 10 neliömetriä, johtava kaavoitusinsinööri Niclas Skog selvittää. Ehdotuksen mukaan myös enintään 15 neliömetrin suuruinen, asuin- tai vapaa-ajanrakennuksen katollinen terassi voitaisiin lasittaa toimenpideluvalla, kun tällä hetkellä siihen vaaditaan rakennuslupa. Näiden lupien hakeminen on tosin hakijalle liki yhtä työlästä, sillä naapurit on kuultava myös toimenpideluvassa. Joustavuus ei siten lisäänny tältä osin merkittävästi. Rakennusjärjestys on päivitetty työryhmässä, jonka jäsenet ovat Mikael Borgman, Sven Holmberg, Kukka-Maaria Luukkonen, Göran Karlsson, Werner Orre, Marko Reinikainen, Tom Simola, Juhani
Asemanmäelle lisää kerrostaloja (Raasepori) Kaupunginhallitus on päättänyt tehdä kiinteistönomistajien kanssa sopimuksen asemakaavamuutoksen käynnistämisestä nk. Asemanmäellä Karjaalla maanomistajan aloitteesta. Kaupunki omistaa alueella yhden kiinteistön selvitystilassa olevan asunto-osakeyh-
sisältyvät ehdotukseen suunnittelutarvealueina. Asemakaavoitetut alueet, joilla on erityisiä kulttuuriarvoja, osoitetaan erikseen. Näihin kuuluvat esimerkiksi Tammisaaren vanha kaupunki sekä Fiskarsin ja Billnäsin ruukkialueet, Skog mainitsee.
Fokuksen kiinteistö keskeinen
Egna
Tällä hetkellä rakennuslupa vaaditaan yli 10 neliömetrin kokoiselle vajalle. Jatkos-
paikalliset olosuhteet, jotka ovat välttämättömiä suunnitelmalliselle ja sopivalle rakentamiselle. Sen todetaan huomioivan myös kulttuurija luontoarvot. -Alueet, jotka Uudenmaan maakuntakaavassa on osoitettu kulttuuriympäristöiksi,
peruskorjauksen aikana. Korjaushanke on suunnitteilla vuosille 2020-2022.
m
lg odo
nitaan, Orre sanoo. Hän toteaa myös, että Karjaan keskustan rakennuksia tullaan tarvitsemaan ainakin osittain vielä ennen niiden myymistä Katarinaskolan -koulun väistötiloina tulevan
k
ratkaisu. -Tällä hetkellä ainoa suojeltu rakennus on Karjaan vanha kaupungintalo, muita selvityksessä tarkasteltuja rakennuksia ei ole suojeltu, vaikka selvityksessä niin mai-
Raaseporissa halutaan helpottaa lupien hakua
Helpottuuko oikeasti?
että pääasunnon ja sivuasunnon kerrosala voi olla 150 neliömetriä, kaupunginjohtaja Tom Simola toteaa. Samaa käytäntöä ehdotetaan myös vapaa-ajan asumiseen, mutta pienemmässä mittakaavassa. Kaupungin mukaan uusi rakennusjärjestys huomioi
Tilahallinto-osaston mukaan Fokuksen kiinteistön tulevaisuudesta päättäminen on ajankohtaisin asia Karjaan keskustan rakennuksista päätettäessä. Selvitystyö jatkuu.
Uusi rakennusjärjestys nähtäville
(Raasepori) Kaupunginhallitus on hyväksynyt ehdotuksen uudeksi rakennusjärjestykseksi, joka asetetaan myös julkisesti nähtäville. Tänä aikana asukkailla on mahdollisuus lausua mielipiteensä ehdotuksesta. Lausunnot pyydetään mm. Uudenmaan ELY-keskukselta, Uudenmaan liitolta, maakuntamuseolta, museovirastolta, tekniseltä lautakunnalta, ympäristö- ja rakennuslautakunnalta, pelastuslaitokselta ja naapurikunniltakin. Kaupunginhallitus päätti rakennusjärjestyksen päivittämisestä jo kaksi vuotta sitten. Nykyinen rakentamisen ohjeistus on vuodelta 2010. Uusi järjestys mm. päivittää rakennusoikeudet. Merkittävimpänä muutoksena mainitaan lupamenettelyn yksinkertaistaminen, kun joitakin aiemmin luvanvaraisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa jatkossa ilmoitusmenettelyllä.
Raaseporin kaupunginval-
tuusto päätti viime keväänä kaupungin hallinnon sijainnista päättäessään, että Karjaan keskustan hallinto- ja toimistorakennuksista tehdään selvitys. Sitä on tehty yhteistyössä Arkkitehtitoi-
misto Minkkinen Oy:n, teknisen keskuksen, tilahallinnon, sivistystoimen, nuorisotoimiston, kirjaston, kansalaisopiston, musiikkiopiston ja kulttuuritoimiston kanssa. Selvityksessä on tarkasteltu Karjaan entistä kaupungintaloa, jossa toimii tätä nykyä Raaseporin kansalaisopisto, sekä Fokuksen kiinteistöä, jolla on selvityksen mukaan suojelumerkintä. Rakennuksessa on kirjasto, kaksi galleriaa, linja-auto- ja taksiasema, lounaskahvila ja paikallisarkisto. Grabben talo on rakennettu 1950-luvulla teollisuuskiinteistöksi, jossa toimii tällä hetkellä sivistystoimi uuden pysyvän tukikohdan valmistumista odoteltaessa. Yli 100-vuotias Villa Haga palvelee nuorisotalona ja nk. Lönnbergin kiinteistössä toimii tätä nykyä tekninen keskus ja musiikkiopisto. Tilahallinnon mukaan ajankohtaisin asia Karjaan hallinto- ja toimistorakennusten suhteen on päättää Fokus-kiinteistön tulevaisuudesta.
P ai
(Raasepori) Tekninen lautakunta on käynyt palautekeskustelun Karjaan keskustan hallinto- ja toimistorakennuksia koskevasta selvityksestä ja palauttanut asian valmisteluun. Selvityksen katsottiin olevan vielä keskeneräinen, minkä vuoksi sitä ei anneta teknisestä keskuksesta myöskään julkisuuteen. Lisätietoa pitäisi olla saatavilla seuraavassa kokouksessa. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Werner Orre (r) toivoo, että rakennusten suojelumerkinnät mietittäisiin tarkkaan keskustan uudessa kaavassa, jossa asia ratkaistaan. -Suhtaudumme lautakunnassa suojelumerkintöihin epäilevästi, sillä ne voivat hankaloittaa kaupungille tarpeettomien rakennusten myyntiä ja pahimmillaan jopa estää sen. Suojelumerkintä voi rajoittaa rakennusten tulevaa käyttöä, jolloin ne voivat jäädä jopa tyhjilleen, Orre sanoo. Hänen mielestään asiassa pitää miettiä tarkasti, mikä on kuntalaisten kannalta paras
il t rådet
Nyt 100 000 euroa jaossa!
Varuboden-Osla toteuttaa tuttuun tapaan paikallista yleishyödyllistä toimintaa tukevan Paikallisesti hyvää -kampanjan. Tänä vuonna jaossa on yhteensä 100 000 euroa. Hakuaika on 20.3.-11.4. Uuden Mielipidepulssin avulla voit vaikuttaa siihen mitä teemaa valinnoissa painotetaan.
Mielipidepulssi käynnistyy 1.3. nettisivuillamme osoitteessa www.vbo.fi/paikallisesti-hyvaa ja voit valita yhden, tai useamman teeman sekä ehdottaa omaa teema-vaihtoehtoa. Lisätiedot Ann-Christine Kjellberg arkisin 9-15, puh. 010 762 6627
Vem borde VBO stöda?
Precis som tidigare år förverkligar Varuboden-Osla kampanjen Egna området till godo, vars syfte är att stöda lokal allmännyttig verksamhet. I år delas sammanlagt 100 000 euro ut. Ansökningstiden är 20.3-11.4. Genom att tycka till i vår nya Åsiktspuls kan du påverka vilket tema som prioriteras vid val av donationsmottagare.
Åsiktspulsen startar 1.3 på våra webbsidor www.vbo.fi/sv/paikallisesti-hyvaa och du kan rösta på ett eller flera teman, samt ge egna tema-förslag. Tilläggsinformation Ann-Christine Kjellberg, tel. 010 762 6627 vard. kl. 9-15.