EU 28 / 14.4.2016 to

Page 7

Nro 28 Torstaina huhtikuun 14. pnä 2016 - 7 .

Hyvinvoinnille suunnitelma (Raasepori) Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman Raaseporiin vuosille 2016-2017 ilman muutoksia. Uusi lastensuojelulaki velvoittaa kunnat tekemään ko. suunnitelman. Raaseporin suunnitelma vahvistettiin äänin 32-7. Kommunistivaltuutettu Peter Björklöf ehdotti lisättäväksi siihen kohdan, jonka

mukaan Raasepori soveltaa lähipalveluperiaatetta lapsille ja nuorille suunnatuissa palveluissa. Konkreettisesti tämä toteutuisi niin, että kaupunki säilyttää kaikki päiväkodit ja koulut. Ehdotuksen kannalla olivat Björklöfin lisäksi demareiden Petri Kajander ja Jukka-Pekka Aalto, kokoomuksen Roger Hafström ja Miikka Soivio, vasemmiston Harry

Valtuusto hyväksyi Österbyn kaavamuutoksen (Raasepori) Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavamuutoksen kaupunginhallituksen ehdotuksen

Sirkuksella näyttävä aloitus (Raasepori) Sirkus Finlandian 40-vuotisjuhlakiertue alkoi näyttävästi ja vauhdikkaasti Karjaalta. Viikonlopun ensi-illoissa oli yli 2.200 sirkustaiteen ystävää, mikä tarkoitti melkein kahta täyttä telttaa. Yleisö piti näkemästään, joka kirvoitti nauruja, sai jännittämään ja ihastumaan. Maanantaina esiinnyttiin Tammisaaressa, keskiviikkona oltiin Vihdissä ja viikonlopuksi sirkuskaravaani kulki jo Hämeeseen.

Vähemmän työvuosia ja poissaoloja (Raasepori) Raaseporin kaupungista vähennettiin viime vuonna yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena 60,25 henkilötyövuotta. Kaupungilla oli päätoimisia työntekijöitä (koko- ja osa-aikaiset) viime vuoden lopussa

1.915 henkilöä. Sairauspoissaolot vähenivät edellisvuodesta 0,7 %. Keskimääräinen kesto oli viime vuonna 13 työpäivää, edellisvuonna 14,5. Sairauspoissaoloja kertyi viime vuonna yli 26.600 päivää,

mikä vastaa noin 73 henkilötyövuotta ja kuutta prosenttia vuoden kaikista työpäivistä. Kaupunginhallitus vie vuoden 2015 henkilöstötilinpäätöksen valtuuston hyväksyttäväksi.

Yltävä ja perussuomalaisten Tomi Halonen. Tanja Konttinen (vihr) toivoi nuorten kuulemista laajemminkin heitä koskevissa asioissa ja päätösten vaikutusten arviointia. Karjaan Outlet-myymälä lopettaa toimintansa

LOPPUUNMYYNTI olopäivä 23.4.

Viimeinen auki

JUHLAKENGÄT VAIN

mukaisesti Österbyn kaupunginosaan seurojentalolle ja sen lähialueille, joilla sijaitsee mm. paloasema ja päiväkoti.

10,20,-

/pari

T MUUT JALKINEE

Horsbäckissä kaavoitetaan vähittäiskaupan suuryksiköille (Raasepori) Horsbäck-­ Kärrby osayleiskaavaluonnos tai myymäläkeskittymille. Uuasetetaan julkisesti nähtäville. denmaan 2. vaihemaakuntaKaupunginhallitus päätti pyy- kaavassa Horsbäckin alueelle tää luonnoksesta lausunnot vi- on osoitettu seudullinen vähittäiskaupan suuryksikkö, ranomaisilta ja lautakunnilta. Tavoitteena on laatia joka sallii alueelle paljon tilaa osayleiskaava, joka ohjaa työ- vievän kaupan tiloja yhteensä paikka-alueiden asemakaavoi- 50.000 kerrosneliömetriä. Kaava-alueen pinta-ala tusta. Kaavan toteuttaminen käynnistyy Horsbäckistä työ- on 793 hehtaaria. Kaupungin omistuksessa on noin 130 paikka-alueen asemakaavalla. Kaavaluonnoksessa osoite- hehtaaria. Merkittävä osa nytaan alueita teollisuus- ja varas- kyisistä metsäalueista säilyy toalueille, työpaikka-alueille ja metsätalousmetsinä.

!

KAIKKI POIS

VAIN

/pari

KONA 13.4. VAIN KESKIVIIK kirjoja Ruotsinkielisiä

SEKSI ILMAIMax 5 kirjaa/asiakas. HUOM! Ota oma kassi mukaan.

-MYYMÄLÄ

Uusi myymälä Tammisaaressa avattu, Kuninkaankatu 14.

Täysin uusi ABC Pickala on avattu! Nya ABC Pickala har öppnat!

AVAJAISHULINAT INVIGNINGSJIPPO 15.-17.4. Ohjelmassa mm. avajaistarjouksia, maistiaisia, arvontoja, sekä ohjelmaa lapsille ja aikuisille. / I programmet bl.a. öppningserbjudanden, smakprov, utlottningar, samt program för barn och vuxna. Esim./T.ex.

äiselle / Tarjoamme kakkukahvit 1500 ensimm första 0 150 de Vi bjuder på kaffe och tårta för 10 . /kl klo . pe/fr. 15.4. alk./fr

Tarjoamme grillimakkaraa 1000 för ensimmäiselle / Vi bjuder på grillkorv . 12 /kl klo . de 1000 första su/sö. alk./fr

r på plats: Konsulentteja paikalla / Konsulente LÖ: LA/ PE/FR. Backers Baker klo/kl. 10-17 Sjundby glass klo/kl. 13-18 Ekenäs Rökeri klo/kl. 14-18 Ekenäs Rökeri klo/kl. 12-19 LA/LÖ. 16.4.

KAHVI JA VOISILMÄPULLA KAFFE OCH SMÖRÖGABULLE

2

00

(norm. 4,20)

LA-SU/LÖ.-SÖ. 16.-17.4. 2 x NOUTOPÖYTÄ 2 x BUFFÉLUNCH

18

00

(norm. 20,40)

SU/SÖ. Sjundby glass klo/kl. 14-17 Ekenäs Rökeri klo/kl. 12-18

1

95

Hartwall Jaffa Plus C sis./inneh.pantti/ pant 0,20 € 500 ml (3,50/l)

Backers Saaristoleipä/ Skärgårdsbröd 280 g (17,50/kg)

4 00 5 90

PE/FR. 15.4. Aseman virallinen avausseremonia. Stationens officiella invigningsseremoni klo/kl. 10 RAY onnenpyörä/lyckohjul klo/kl. 11-14 Janne Niskan nosturi nostaa sinut korkeuksiin. Janne Niskas lyftkran lyfter dig i höjderna klo/kl. 13-19 (säävaraus/väderreservering) LA/LÖ. 16.4. Apsi Apina ja Pandan maskotti paikalla. Apsi Apina och Pandas maskott på plats klo/kl. 10, 12, 14 & 16 Sjundeå FBK (Siuntion VPK) paikalla paloautonsa kanssa Sjundeå FBK på plats med brandbilen klo/kl. 11-13 Poniratsastusta lapsille / Ponnyridning för barn klo/kl. 12-14 (säävaraus/väderreservering) SU/SÖ. 17.4. Mannerheimin Lastensuojeluliitto tekee kasvomaalauksia. / Mannerheims Barnskyddsf. målar ansiktsmålningar klo/kl. 12-14

namuilla! Täytä ämpäri irto lösgodis! Irtonamuämpäri/ d me ret ba äm Fyll

Ämbar med lösgodis Tilavuus/Volym 1,2 l

ABC Pickala

PICKALA

Hinnat voimassa Sale Pickalassa 15.-17.4. asti tai niin kauan kun tavaraa riittää. / Priserna gäller i Sale Pickala 15-17.4, eller så länge varorna räcker till.

Rannikkotie / Kustvägen 31 puh./tfn. 010 76 26780 (0,0835 €/puhelu/samtal + 0,1209 €/min)

ABC Pickala

Auki joka päivä Öppet varje dag

6-24


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 28 / 14.4.2016 to by Etelä-Uusimaa - Issuu