ettei Pyrykään ensin tuntenut sen kosketusta turkisviittansa läpi. Mutta hän kuuli sen äänen ja hyvä oli, ettei huutanut. ”Hys, älä sano mitään”, kuiskasi revontuli vienosti rätisten hänen korvaansa, ”tahdon puhua kanssasi, mutta Linnanherra ei saa tietää siitä mitään. Laita minut sukkelaan taskuusi ennen kuin hän huomaa. Puhutaan myöhemmin.” Pyry raotti takintaskuaan ja revontuli käpertyä kiepsahti pieneksi valopalloksi sen pohjalle. Pyry veti vetoketjun kiinni. Linnanherra ja Pyry kulkivat peräkkäin linnan suoria ja kiertyviä portaikkoja ja pitkiä ja lyhyitä käytäviä. Linna oli sokkelo. Pyry oli varma, ettei yksin löytäisi tietään siellä. Viimein Linnanherra avasi vieraskamarin oven. Siellä Pyryä odotti pehmeä sänky, jossa oli paksu peitto. Huoneen nurkassa oli takka, mutta takassa ei palanut tavallinen tuli vaan jotain ihan muuta. ”Onko tuo... Voiko tuo olla...” Pyry kakisteli: ”Onko tuo tähti?” ”Tähdenpoikanen”, Linnanherra täsmensi, ”otin sen kiinni vastasyttyneenä ja opetin tottelemaan.” Sanojensa vakuudeksi hän napsautti sormiaan. Pikkuruinen tähti sammui. Hän napsautti sormiaan uudestaan. Tähti syttyi. ”On jo myöhä”, Linnanherra sanoi, ”Sänky on lämmitetty valmiiksi sinua varten. Nuku rauhassa yö ja näe hyviä unia. Mutta älä nouse sängystä, vaikka mitä tapahtuisi, sillä öisin linna on hirvittävän paljon kylmempi kuin päivisin. Sinä eksyisit ja paleltuisit.” Pyry riisui kenkänsä, piponsa, rukkasensa, viittansa ja takkinsa tuolille ja kömpi sisävaatteisillaan vällyjen väliin. Linnanherra katseli, istui äkisti vuoteen reunalle ja silitti pojan poskea kylmällä kädellään. ”Sinä olet mukava poika”, Linnanherra sanoi. ”Tahtoisitko tulla tänne useamminkin?” Pyry meni vähän hiljaiseksi. ”Jos äiti antaa luvan niin voin tulla”, hän sanoi lopulta. ”Sinulla ei ole ollut isää”, Linnanherra jatkoi, ”ehkä minä voisin olla sellainen.” Pyry tuijotti Linnanherraa. Oli totta, että äiti ja isä olivat eronneet kauan aikaa sitten. Pyry ei edes muistanut isäänsä. Äiti ja hän eivät koskaan puhuneet asiasta. Miten Linnanherra saattoi tietää? Linnanherra napsautti sormiaan ja tähti sammui. He olivat kahdestaan täydellisessä pimeydessä. Linnanherran ääni kuiskasi hätkähdyttävän läheltä: ”Huomenna jäälintu vie sinut takaisin, mutta aamulla teemme yhdessä jotain. Muista, älä nouse sängystäsi ennen kuin tulen hakemaan sinua.” Pimeässä kahisi, sitten askelten äänet loittonivat oven luo, ovi narisi auki ja kalahti kiinni. Linnanherra oli mennyt. Pyry makasi pimeässä silmät auki ja mietti kaikkea tapahtunutta. Sitä oli paljon, niin pimeää kuin tapahtunuttakin. Hän ajatteli Linnanherraa ja huomasi, että miehestä tuli hänelle olo. Hän ei osannut antaa ololleen nimeä. Hän ei edes tiennyt, tuntuiko hänestä hyvältä vai pahalta Linnanherran kanssa. Hän ei tiennyt,
22 Satu kameleontille ja muita satuja sinulle