40 Osallisuus Osallisuuden edistäminen edellyttää kuitenkin oman vallan rehellistä huomaamista, näkyväksi tekemistä ja lopulta jakamista. Pohdi siis, missä asioissa sinä työntekijänä teet päätöksiä ja mihin sinä voit vaikuttaa. Miten voisit tehdä valtasi näkyväksi asiakkaille? Missä asioissa voisit jakaa valtaasi? Valtaa voi pohtia myös myönteisestä näkökulmasta: se voi olla osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden mahdollistajan valtaa. Laitinen ja Niskala toteavat (2013, 11 ): ”Sosiaalityöntekijöiltä tarvitaan aktiivista vallankäyttöä suhteessa toisiin viranomaisiin ja palvelujärjestelmää koskeviin päätöksiin, jotta asiakkaiden asiantuntemus tulee kuuluviin.” Vallan jakamisessa ja osallisuuden edistä-
misessäkin on tärkeää pitää mielessä, mikä on tarpeellista sekä asiakkaiden tilanteen edistämisen että yhdistyksen toiminnan kannalta. Osallisuuden edistäminen ei tarkoita sitä, että esimerkiksi työvuorolistat suunnitellaan yhteisöllisesti tai toimintasuunnitelmaa muokataan jokaisen uuden asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Olennaista on löytää yhdessä asiakkaiden, aikuisten ja lasten, kanssa ne asiat, joihin vaikuttaminen on heille tärkeää. Osallistumismahdollisuuksien laajentamisen voi aloittaa näistä merkityksellisistä kohdista. Päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen myös muilta osin on osallisuuden toteutumisen kannalta erinomainen toimintatapa: vaikka päätökseen ei voisikaan vaikuttaa, jokai-
Osallisuuden portaat
Määritelty osallistuminen
”Non-Participation” Tokenismi Koristelu Manipulaatio
Kyseenalaistamaton auktoriteetti, valtaaseman hyväksikäyttö
Yksi järjestäjien valitsema kokemusasiantuntija kertoo seminaarissa tarinansa
Kohderyhmällä rajoitettu ääni, seminaarien ”kiintiö-edustajat”
Ohjaajat päättävät vaikuttamisen rajat, ryhmä valitsee itse edustajansa