MITEN TUKEA VANHEMPIA IMETYKSESSÄ? Imetyksen onnistumista pystyy edistämään hyvällä tuella, rohkaisulla ja ohjauksella. On vain harvoin tilanteita, että äiti ei fysiologisten syiden vuoksi voi imettää. Imetyksen arvostava tukeminen lisää äidin itseluottamusta.
• Isoäidillä tai muilla läheisillä saattaa olla vanhentunutta tietoa vauvan hoidosta tai taustalla omia imetyspettymyksiä, jotka vaikuttavat näkemyksiin imetyksestä. Sanontana voi kulkea esimerkiksi ”meidän suvun naisten maito ei riitä”, mikä voi vaikuttaa äidin imetysluottamukseen. Äidin kanssa kannattaa keskustella ja pohtia, mi ten läheisten sanat vaikuttavat hänen imetykseensä. • Joskus äiti epäilee hoitohenkilökunnan ohjeita tai ei koe niitä imetysmyönteiseksi. Yhdessä työntekijän kanssa voi yrittää ottaa selvää ongelmasta ja pyytää lisää imetysohjausta tai toisen työntekijän mielipidettä. • Imetystä voi jatkaa, vaikka äiti palaakin töihin tai opiskelemaan. Imetystaukoja toki tulee enemmän ja mitä pienempi vauva on, sitä tärkeämpää on tyhjentää rinnat esimerkiksi pumppaamalla tai lypsämällä maitoa pois päivän aikana tukosten ja tulehdusten välttämiseksi. Vajaa vuoden ikäinen vauva pärjää usein ilman maitoa päivän ja voi syödä muuta ruokaa päivän aikana, kunhan saa tankata rinnasta muun ajan. Yöimetysten lopettaminen voi auttaa joitakin äitejä jaksamaan töissä tai koulussa paremmin.
Arvostava tuki on myönteisen palautteen antamista äidin tekemisistä ja kyvyistä, tukemista itsearviointiin ja itseluottamuksen vahvistamista. Tukijan rooli on olla hengessä mukana, ymmärtää ja auttaa jäsentämään tilannetta sekä kuulla ja kuunnella vanhempien ajatuksia imetyksestä. Äidin pelko, jännittyneisyys ja väsymys voivat vähentää erittyvän maidon määrää. Silloin äiti tarvitsee imetykseen paljon emotionaalista tukea. Tukijan tulisi vaikeuksienkin keskellä rohkaista, huomata kaikki hyvä, kehua, kiittää ja ihailla sekä vauvaa että äitiä. Äidin oma imetysmotivaatiolla on tärkeä rooli imetyksen onnistumisessa ja jos ongelmia tulee eteen, motivaatio voi kadota. Kuuntelemalla vanhempien ajatuksia voi yhdessä heidän kanssaan löytyä sopiva ratkaisu imetykseen liittyviin hankaluuksiin. Sinulla ei tarvitse olla vastauksia, olennaisempaa on kysyä vanhemmilta miltä imetys on tuntunut, miten se on sujunut ja mitä he ajattelevat itse imetysongelmasta.
Äidistä johtuvat tekijät: • Äidin väsymys. • Äidin mielestä imetys on liian sitovaa. • Imetys tekee kipeää • Epäily, että maito ei riitä. • Rinnoista johtuvat imetysongelmat, esimerkiksi vuolaat rinnat. • Mukavuudenhalu: pulloruokinta on äidin mielestä helpompaa kuin imetys. • Pulloruokinta mahdollistaa puolison osallistumisen vauvan syöttämiseen, varsinkin epämukavina aikoina, kuten yöllä. • Imetys tuntuu vastenmieliseltä. • Äiti on huolissaan kehonkuvansa muuttumisesta.
Tekijöitä, jotka voivat saada äidin lopettamaan imetyksen Ympäristöstä johtuvat tekijät: • Isän neutraali, välinpitämätön tai kielteinen suhtautuminen imetykseen. • Isoäidin tai muiden läheisten epäilevä näkemys imetyksen onnistumisesta. • Terveydenhuollon henkilöstöltä saadun ohjauksen puutteellisuus tai sopimattomuus ja epäily imetyksen onnistumisesta. • Työhön paluu Miten voi pohtia ympäristöstä tulevia tekijöitä: • Toisen vanhemman kanssa kannattaa käydä keskustelua siitä, miten hän voi tukea äitiä imetyksessä ja mitä hän voi tehdä vauvan kanssa.
Miten pohtia äidistä johtuvia tekijöitä: • Mikä auttaisi äidin väsymyksessä? Onko perhepedissä nukkuminen helpompaa, kun ei tarvitse nousta sängystä ylös vauvan herätessä? Vai onko järkevämpää miettiä vauvan ja 12