Antti Vettenranta
Halu auttaa kannustaa vapaaehtoiseksi Liitolla ja sen jäsenyhdistyksillä on päivittäisessä toiminnassaan mukana satoja vapaaehtoisia. Heitä motivoi ennen kaikkea pyyteetön halu auttaa muita. Osalle on erityisen tärkeää päästä vaikuttamaan lapsiperheiden asemaan yhteiskunnassa. Teksti Emmi Hela ja Aki Siltaniemi
E
nsi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten vapaaehtoisten määrä lähestyy tällä hetkellä kahta tuhatta ja erilaisia vapaaehtoistehtäviä on tarjolla kymmeniä. Eniten vapaaehtoisia on erilaisina tukihenkilöinä. He toimivat esimerkiksi vapaaehtoisdoulina, lastenhoita-
12
jina, vertaistukihenkilöinä, kokemusasiantuntijoina, puhelinpäivystäjinä ja luottamushenkilöinä. Vapaaehtoiset järjestävät myös tapahtumia. Syksyllä 2019 tehdyn vapaaehtoiskyselyn tulosten perusteella vapaaehtoisten kenttä uudistuu ja vaihtuu voimakkaasti, vaikka mukana on myös pidempään toimintaan sitoutuneita. 2020
Valtaosa vapaaehtoisista on mukana 3–5 vuotta. Vapaaehtoisista yli kolmannes on ollut mukana vähintään viisi vuotta ja yli viisi prosenttia vähintään kymmenen vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että uusien vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta tarvitaan jatkuvasti, samoin keinoja sitouttaa ihmisiä toimintaan pidemmäksi aikaa.